Kategoria: _

Syntyvyyden romahtaminen paljon valtionvelkaa suurempi ongelma Suomelle

Olen pitänyt liikakan­soi­tus­ta maa­pal­lon pahim­pana vit­sauk­se­na. Myös ilmas­ton­muu­tos on pitkälti sen syytä. Jos meitä olisi maa­pal­lol­la mil­jar­di, voisimme elää val­is­tuneina luo­makun­nan kru­un­uina pelkästään uusi­u­tu­van ener­gian varas­sa ja jät­tää kun­nol­la tilaa muille eliöille.

Syn­tyvyys on laskenut ilah­dut­tavasti. Vielä kuusikym­men­tä vuot­ta sit­ten yksi nainen syn­nyt­ti elämän­sä aikana 5,3 las­ta, nyt enää 2,3 las­ta. Väk­ilu­vun kasvu pysähty­isi ennen pitkää, jos syn­tyvyys lask­isi 2,1:een, mikä tapah­tuu aivan pian. Väk­iluku kas­vaa silti 200 000 ihmisel­lä päivässä. Se johtuu siitä, että väestö on niin nuor­ta ja kos­ka elinikä pite­nee, mut­ta lop­ul­ta hedelmäl­lisyys­luku määrää tahdin.

Minä olen tot­tunut käyt­tämään net­tou­u­si­u­tu­mis­lukua. Se ker­too, kuin­ka mon­ta aikuisek­si vart­tuvaa tyt­tölas­ta yksi nainen elämän­sä aikana syn­nyt­tää. Se, että las­ke­taan vain tyt­töjä, johtuu samas­ta syys­tä kuin se, että hedelmäl­lisyys las­ke­taan nai­sista, ei koko väestöä kohden.

Esimerkik­si Kiinan tilanteesta net­tou­u­si­u­tu­mis­luku antaa aivan toisen kuvan kuin kokon­aishedelmäl­lisyys, kos­ka tyt­tösik­iöitä abor­toidaan maas­sa rutiininomaisesti.

Aivan viime vuosi­na syn­tyvyys on laskenut todel­la nopeasti. Jotain outoa on tapahtunut.

Suomes­sa net­tou­u­si­u­tu­mis­luku pysyt­teli pitkään 0,8:n ja 0,9:n välil­lä, mut­ta parikym­men­tä vuot­ta sit­ten se alkoi laskea ensin hitaasti ja sit­ten jyrkästi. Vuon­na 2023 se oli enää 0,61. (Tämä ei ole viralli­nen luku vaan oma laskel­mani. Se perus­tuu  Tilas­tokeskuk­sen ilmoit­ta­mas­ta kokon­aishedelmäl­lisyys­luku­un 1,26, siihen että syn­tyneistä on tyt­töjä 48,9 % eikä lap­sikuolleisu­ut­takin ole) Jat­ka lukemista “Syn­tyvyy­den rom­ah­t­a­mi­nen paljon val­tion­velkaa suurem­pi ongel­ma Suomelle”

Työmarkkinajumi 3: Paikallinen sopiminen tekstikysymyksistä

En ollut kovin innos­tunut paikallis­es­ta sopimis­es­ta palkko­jen osalta, mut­ta tek­stikysymyk­sis­sä paikallisel­la sopimisel­la voi paran­taa asioi­ta molem­pi­en osa­puolten kannal­ta jopa merkittävästi.

Kun kaukana Helsingis­sä päätetään työ­paikan yksi­tyisko­hdista, ei voi­da tietenkään tietää, mitä mis­säkin todel­la tarvi­taan. Val­takun­nalli­nen sopimus tar­joaa parhaas­sa tapauk­ses­sa lähtöko­hdan neu­vot­teluille, jois­sa palka­nsaa­jat luop­u­vat jois­takin itselleen jok­seenkin hyödyt­tömistä oikeuk­sista, jot­ka tule­vat työ­nan­ta­jal­la kalli­ik­si ja saa­vat oikeuk­sia, joista todel­la hyö­tyvät, mut­ta jot­ka eivät mak­sa työ­nan­ta­jalle paljonkaan. Turhan, mut­ta työ­nan­ta­jan kannal­ta kalli­in tek­stiko­hdan voi myös myy­dä pois pien­tä palkanko­ro­tus­ta vastaan.

Tässä molem­mat voit­ta­vat. Talousti­eteen ter­mein pyritään kohti Pareto-optimia.

Nyt kiis­tel­lään siitä, saa­vatko myös jär­jestäy­tymät­tömät työ­nan­ta­jat ja työn­tek­i­jät poike­ta kohti Pare­to-opti­mia sopimuk­ses­ta. Sen luulisin ole­van enem­män perustel­tua, sil­lä eiväthän he  ole voineet vaikut­taa sopimuk­seen edes teo­ri­as­sa, kos­ka ovat jär­jestäy­tymät­tömiä. Se, että tämä halu­taan estää, on help­po tulki­ta pahan­tah­tois­es­ti niin, että viemäl­lä tämä etu jär­jestäy­tymät­tömiltä työn­tek­i­jöiltä ja yri­tyk­siltä halu­taan pakot­taa yri­tys liit­tymään työ­nan­ta­jali­it­toon. Tämä on palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen etu­jen mukaista, kos­ka työe­htosopimuk­sen yleis­si­tovu­us vaaran­tuu, jos liian moni yri­tys jää työ­nan­ta­jali­iton ulkop­uolelle. Sinän­sähän on outo vaa­timus palka­nsaa­jil­ta vaa­tia, että yri­tys kuu­luu hei­dän vastapuolen­sa leiri­in. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 3: Paikalli­nen sopimi­nen tekstikysymyksistä”

Pehmeä budjettirajoite on turmiollinen

Oheises­sa kaavios­sa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ja ja pelas­tus­toimen nimel­lis­ten meno­jen kasvu yhdessä vuodessa hyv­in­voin­tialueit­tain. Ne ovat kas­va­neet koko maas­sa 10,2 %. Kasvua selit­tää inflaa­tio ja väestön ikään­tymi­nen, mut­ta ei se kaikkea selitä.  Väitän, että pehmeän bud­jet­ti­ra­joit­teen peri­aate on merkit­tävä syy meno­jen kasvuun.

Pehmeäl­lä bud­jet­ti­ra­joit­teel­la tarkoite­taan peri­aatet­ta, joss­sa ylem­pi taho – tässä tapauk­ses­sa VM – aset­taa menoka­ton, mut­ta jos sen ylit­tää, saa lisää rahaa. Mik­si siis ei ylit­täisi? Tuo­han meno­jen ylit­tämi­nen alueelle kaikkea kivaa, kuten työ­paikko­ja, parem­mat palkat ja parem­mat palve­lut. Itse kut­sun peri­aatet­ta manku­mis­mallik­si, mut­ta samas­ta asi­as­ta on kyse. Jat­ka lukemista “Pehmeä bud­jet­ti­ra­joite on turmiollinen”

Asumisen hinta mittaa muuttopainetta

Asumisen korkea hin­ta on paha vit­saus, mut­ta toisaal­ta se ker­too kaupun­gin halut­tavu­ud­es­ta. Hyvin eivät ole asi­at siel­lä, mis­sä asun­not jatku­vasti halpenevat.

Paras mit­tari kaupun­gin halut­tavu­udelle asuinkaupunk­i­na on asumisen hin­ta. Jos saman­laisen asun­non vuokra kaupungis­sa A on 1200 €/kk ja kaupungis­sa B 900 €/kk ja henkilö val­it­see silti kaupun­gin A, hänel­lä on jokin syy pitää A:ta parem­pana. Ihmis­ten toiveet menevät tietysti ris­ti­in, mut­ta hin­taerot ker­to­vat keskimääräis­es­tä halut­tavu­ud­es­ta – muut­topaineesta vähän niin kuin veden pin­ta padon toisel­la ja toisel­la puolel­la ker­too, mihin suun­taan vesi vir­taisi, ellei sitä kahle­hdit­taisi. Jos asun­to­ja voitaisi­in siirtää kitkat­tomasti kaupungista toiseen niin, että niiden hin­ta aset­tuisi samak­si kaikkial­la, syn­ty­isi suuri muut­toaal­to samaan tapaan kuin padon räjäy­tys vapaut­taisi veden virtaamaan.

Kos­ka ihmis­ten liikku­miseen liit­tyy kitkaa, tietysti myös asun­to­tuotan­non määrä vaikut­taa asumisen hin­taan sitä laskevasti.

Asum­i­nen on selvästi kalli­im­paa Helsingis­sä kuin Tam­pereel­la. Viime vuon­na vapaara­hoit­teisen kak­sion vuokra Helsingis­sä oli keskimäärin 20,73 euroa/m² ja Tam­pereel­la 15,29 €/m². Niin­pä 50 neliön kak­sios­ta jou­tui mak­samaan 250 €/kk enem­män. Se on hin­ta siitä, että pää­tyy Helsinki­in eikä Tam­pereelle. Jat­ka lukemista “Asumisen hin­ta mit­taa muuttopainetta”

Etätyön tuntematon tulevaisuus

Yleinen sanon­ta on, että koro­nan jäl­keen työelämässä ei ole palu­u­ta entiseen. Etä­työ mullis­taa työelämän. Entiseen ei ole palu­u­ta, mut­ta tuskin tule­vaisu­us myöskään korona-ajal­ta näyt­tää. Miltä se näyttää?

Noin kymme­nen vuot­ta sit­ten The Econ­o­mistis­sa oli artikke­li, jon­ka mukaan työ­nan­ta­jat halu­si­vat Yhdys­val­lois­sa eroon etä­työstä, kos­ka etä­työtä teke­vien osaami­nen ja siten työ­panok­sen arvo lask­i­vat kon­tak­tien puut­teessa. Se oli paljon ennen koron­aa ja sen tuo­maa boost­aus­ta sekä etä­työhön että sitä tuke­vaan teknologiaan.

Etä­työstä on koro­nan jäl­keen osit­tain saman­laisia tulok­sia. Moni työ­nan­ta­ja on valit­tanut, että etä­työtä tekevät eivät opi työ­tovereil­taan mitään.

Etä­työn väite­tyt hai­tat kehit­tyvät hitaasti. Osaami­nen jää jäl­keen vas­ta ajan myötä. Kun van­ha työy­hteisö siir­tyy etä­työhön, aluk­si kaik­ki tun­te­vat toisen­sa ja yhteisö toimii, vaan ei toi­mi kauan. Eri­tyisen han­kalaa on uusien työn­tek­i­jöi­den pääsy mukaan.

Työt ovat erilaisia

Yhtä tuomio­ta etä­työn hyödy­istä ja haitoista ei voi esit­tää. Etä­työstä voi osoit­taa selvää hait­taa, mut­ta ei kaikessa työssä. Työt ja työy­hteisöt ovat eri­laisia. Mitä ilmeisem­min etä­työn hai­tat ovat sitä pienem­piä, mitä vähem­män työn on kehi­tyt­tävä. Tutkimus­laitos on aivan eri asia kuin kir­jan­pito­toimis­to. Jos työ ja sen teko­ta­pa on muut­tuma­ton, sitä voi var­maankin tehdä vai­h­ta­mat­ta ajatuk­sia muiden kanssa.

Olen tehnyt melkein koko ikäni osit­taista etä­työtä. Aloitin työpäivän kotona, ja kun tuli tauon paik­ka, kävelin töi­hin tai hurautin sinne 10 min­uutis­sa ratikalla. Tämä luon­nos­taan kehit­tynyt ryt­mi soi sopi­van tauon keskel­lä työpäivää. En toisaal­ta menet­tänyt työy­hteisöä. Mut­ta työ­paikkani olikin lähel­lä. Jos sinne pitää erik­seen matkus­taa, kan­nat­taa men­nä ryt­mi­in osa päivistä etänä ja osa läs­nä. Jat­ka lukemista “Etä­työn tun­tem­aton tulevaisuus”

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

Olin täysin otet­tu tästä kir­jas­ta. Polveil­e­va, moni­u­lot­teinen ja yllät­tävä juoni tem­paisi mukaansa. Elin viikon kahdessa todel­lisu­udessa, omas­sani ja kir­jan. Joskus ne jopa pyrkivät sekoit­tumaan. Tämä on min­ulle hyvän kir­jan merkki.

En tarkoi­ta hyvää kir­jaa siinä mielessä, että se tavoit­telisi suuria kir­japalk­in­to­ja. Sel­l­aisille kir­joille on toisen­laiset vaatimukset.

Kir­jan syn­ty on itsessään tuhki­mo­ta­ri­na. Nuori kir­jail­i­jak­si halu­a­va Mélis­sa julka­isi sen omakus­tan­teena. Oikea kus­tan­ta­ja löysi sen, ja nyt sitä on myy­ty 600 000 kappaletta.

Ker­toak­seni kir­jail­i­jas­ta enem­män, etsin hän­tä englan­ninkielis­es­tä Wikipedi­as­ta, mut­ta en löytänyt. Kum­mallista. Ran­skalaisil­ta sivus­toil­ta var­maan löytyisi.

Kir­jan läh­tee alkuasetel­mas­ta, jos­sa 26-vuo­tias Emile on saanut diag­noosin harv­inais­es­ta nuoru­u­den Alzheimerista ja hänelle on annet­tu pari vuot­ta eli­naikaa. Hän ei halua viet­tää lop­puelämään­sä sairaalas­sa – sairaala halu­aa sitä tutkimussy­istä ja hänen van­hempansa toivoen sairaalal­ta ihmettä – joten hän ostaa asun­toau­ton ja läh­tee elämän­sä matkalle. Hän etsii matkaseu­raa net­ti-ilmoituk­sel­la, ja yllät­täen siihen vas­taa 29-vuo­tias Joanne.

Nämä kak­si toisilleen tun­tem­aton­ta seikkail­e­vat vuo­den pitkin Pyreneitä ja Etelä-Ran­skaa. Jat­ka lukemista “Mélis­sa Da Cos­ta: Kaik­ki taivaan sini”

Elinikäisestä oppimisesta ja menestyksen eväistä

Olin 7.2. Helsin­gin yliopis­tol­la panee­likeskustelus­sa otsikol­la sivistyk­sen ken­tät liik­keessä. Aiheena oli laa­jasti ottaen aikuisk­oulu­tus. Tavois­tani poiketen olin oikein valmis­tau­tunut keskustelu­un, aihe kun ei kuu­lunut vahvimpi­in alueisi­i­ni. Niin kun keskusteluis­sa aina käy, suurin osa siitä mitä aikoi sanoa, jäi sanomat­ta. Aja­tushävikin ehkäisemisek­si laadin muis­ti­in­panois­tani tämän kirjoituksen.

Ratkaisevat erot syntyvät ennen kouluikää.

Ei ole tarkoi­tus lässäyt­tää tätä keskustelua, mut­ta sanon silti, että jos on tarkoi­tus tur­va­ta se, että mah­dol­lisim­man moni suo­ma­lainen men­estyy elämässään ja eri­tyis­es­ti työelämässä, huo­mat­tavasti enem­män huomio­ta tulisi kiin­nit­tää aikaan ennen koulun aloit­tamista. Ratkai­se­vat erot las­ten välil­lä ovat syn­tyneet jo silloin.

Sil­loin kauan sit­ten kun olin nuori, kuvitelti­in, että kyse on geneet­ti­sistä eroista, joille mikään kas­va­tusjär­jestelmä ei voi mitään, mut­ta käsi­tyk­set ovat muut­tuneet. En kiistä, että geneet­tisil­lä eroil­la on vaiku­tus­ta, mut­ta lapset ympäristöl­lä on vähin­tään yhtä suuri vaiku­tus. En ole alan asiantun­ti­ja, mut­ta olen tykästynyt aja­tus­malli­in, jon­ka mukaan geen­it määräävät kullekin henkilöko­htaisen mak­simin ja muut seikat sen, kuin­ka lähelle tuo­ta mak­simia pääsee. Olo­suh­teet suo­ma­lais­ten his­to­ri­an aikana ovat olleet sen ver­ran jul­mat, että huonot geen­it ovat kyl­lä kar­si­u­tuneet pois. Sik­si tuo henkilöko­htainen mak­si­mi on aivan riit­tävä yhteiskun­nas­sa men­estymiseen, kun­han mak­simista ei jäädä liian kauas; tosin kaik­ista ei voi­da sen­tään kehit­tää mitenkään Nobel-palkin­non voittajia.

Niiltä, jot­ka halu­a­vat uskoa geneet­tisen per­imän deter­min­is­tiseen vaiku­tuk­seen, kysy­isin, miten he selit­tävät Fly­nn-efek­tin. Kolmes­sa sukupolves­sa suo­ma­lais­ten keskimääräien älykkyys on nous­sut yli yhden stan­dard­ipoikkea­man ver­ran. Ei geneet­ti­nen per­imä ole voin­ut noin nopeasti muuttua.

Koulutuksessa on jääty jälkeen

Suo­ma­lais­ten koulu­tuk­ses­ta on kuul­tu viime aikoina vain ikävää. On todel­la huono asia, että koulu­tus­ta­son nousu on pysäytet­ty ja kään­net­ty jopa lasku­un, kun muual­la koulu­tus­ta­so samanaikaises­ti nousee. Laskenut ei ole vain koulu­tuk­sen määrä. Pisa-men­estyskin on siir­tynyt Suomen­lah­den eteläpuolelle. Jat­ka lukemista “Elinikäis­es­tä oppimis­es­ta ja men­estyk­sen eväistä”

Nato, Suomi, Venäjä ja liberaali demokratia

Olin torstaina Han­na Wassin emän­nöimässä pyöreän pöy­dän keskustelus­sa otsikkona Uuden pres­i­dentin Suo­mi. Nämä keskuste­lut ovat todel­la eri­no­maisia. Chatham House ‑sään­nön takia en voi ker­toa muiden puheen­vuoroista, mut­ta omani saan julk­istaa. Tämä on puhut­tua ver­sio­ta vähän pidem­pi ja tietysti stilisoidumpi

Minä vanha neuvostovastainen

Tun­nus­tan olleeni aikanaan henkises­ti neu­vos­to­vas­tainen. En pitänyt siitä, mitä Neu­vos­toli­it­to teki omille kansalaisilleen, miten se kohteli alis­tami­aan kan­so­ja enkä siitä, miten se puut­tui Suomen sisäpoli­ti­ikkaan. Eri­tyis­es­ti en pitänyt suo­ma­laista poli­itikoista, jot­ka yrit­tivät pönkit­tää omaa poli­it­tista ase­maansa Neu­vos­toli­iton ja myöhem­min Venäjän tuella.

Het­ken, mut­ta vain lyhyen het­ken, olin opti­misti­nen ja kuvit­telin Venäjän kohoa­van kun­ni­al­lisek­si maak­si kun­ni­al­lis­ten maid­en joukkoon. Tästä harhalu­u­losta min­ut herät­ti Hei­di Hau­ta­la, jol­la oli jo kauan sit­ten varsin tarkkanäköi­nen ana­lyysi Venäjän kehityksestä.

Nyt huo­maan ole­vani rin­ta­man toisel­la puolel­la. Minus­ta Suo­mi on tyrkyt­täy­tymässä kri­ti­ikit­tömästi län­nen ja eri­tyis­es­ti USA:n puude­lik­si. Puheet esimerkik­si siitä, ettei Suomen ja Venäjän rajaa saa ava­ta koskaan, ovat tolkut­to­mia. Niitä eivät esitä johta­vat poli­itikot, mut­ta hal­li­tus­puolueista niitä kyl­lä kuulee. Ei ole hyvä sekään, että Suo­mi on räh­mäl­lään USA:n edessä, varsinkin kun emme tiedä, mitä sille maalle tapahtuu.

San­o­taan nyt selkeästi: jos Venäjä leikkau­tu­isi irti siitä maail­mas­ta, johon Suo­mi kuu­luu, Suo­mi olisi logis­tis­es­ti toiv­ot­tomas­sa ase­mas­sa ole­va saari, joka olisi aivan per­ife­ri­aa. Ensin tuhou­tu­isi Itä-Suo­mi ja sit­ten koko Suo­mi. Jos Putin soit­taisi ja esit­tää, että he voisi­vat palaut­taa rajan olo­suh­teet ennalleen, eivätkä päästä enää lait­to­mia maa­han­tuli­joi­ta rajalle, minus­ta siihen puhelu­un kan­nat­taisi vastata.

Sinän­sä min­ul­la on käsi­tys, että Venäjän jär­jestämät ongel­mat rajal­la ker­to­vat, että Venäjä halu­aa rajan kiin­ni. Sulki­vathan ne ”käytän­nön syistä” itse rajan Viroon päin. Mik­si Venäjä halu­aa rajan sulkea, on oman kir­joituk­sen arvoinen asia, mut­ta sivu­u­tan sen tässä. Jat­ka lukemista “Nato, Suo­mi, Venäjä ja lib­er­aali demokratia”

Jättipäiväkoti on viruslinko

Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­to käsit­teli eilen Johan­na Nuorte­van aloitet­ta ped­a­gogis­es­ti perustel­lun päiväkodin ja koulun koon selvit­tämis­es­tä. Pon­ti­me­na aloit­teeseen oli jät­tipäiväko­tien rak­en­t­a­mi­nen, joi­ta moni vieroksuu. 

Puhuin­pa siitä minäkin. Suun­nilleen näin sanoin:

Min­ul­la on tähän kysymyk­seen vähän toinen näköko­h­ta, jon­ka myön­nän ole­van vähän viheliäinen.

Olin joskus viime vuosi­tuhan­nel­la Suomen akatemi­an ja Duodec­im-seu­ran jär­jestämässä kon­sen­suskok­ouk­ses­sa antibioot­tire­sis­tanssista. Kun antibioot­te­ja käytetään paljon, niiden teho heikke­nee, kos­ka bak­teer­it kehit­tyvät vas­tus­tuskykyisek­si niille. Siihen aikaan yksi merkit­tävä syy antibioot­tien käytölle oli las­ten kor­vat­ule­hduskierre, joiden juurisyy oli päiväkodeis­sa. Mitä suurem­pi päiväkoti, sitä parem­min tau­dit lev­iävät ihan vain kos­ka ollaan yhtey­dessä use­am­paan lapseen. Tätä tehokkaampia tau­tien levit­täjiä ovat vain varuskunnat.

Tar­tun­to­jen lev­iämistä voidaan yrit­tää estää suuris­sa päiväkodeis­sa osas­toimal­la ne niin, etteivät lapset eivätkä aikuisetkaan ole osas­to­jen välil­lä teke­mis­sä keskenään, mut­ta help­poa se ei ole. Lapset ovat aika vilkkai­ta ja uteliaita.

Kor­vat­ule­hduk­set ovat ikäviä, mut­ta eivät kovin paho­ja sairauk­sia, pait­si tietysti, jos kuu­lo vau­ri­oituu. Kansan­taloudelle ne mak­sa­vat van­hempi­en työstä pois­saolo­jen takia. Mut­ta kyse on myös vakavam­mista sairauksista.

Suo­mi on maail­man kärki­maa las­ten ykköstyypin dia­betek­sen yleisyy­dessä. Nyky­isin ykköstyypin dia­betestä pide­tään virus­in­fek­tion aiheut­ta­mana. Virus tuhoaa haiman insuli­inia tuot­ta­vat saarek­keet eli insulat.

Tämä kysymys on saanut min­ut suh­tau­tu­maan vähän vieroksuen jättipäiväkoteihin.