Tekijä: Osmo Soininvaara

Sähkötuissa jättimäinen epäonnistuminen

On oikein, että hal­li­tus tukee koti­talouk­sia moninker­taisek­si nous­sei­den sähkölasku­jen kanssa ja on jopa oikein, että rahat tähän ote­taan sähköy­htiöi­den ylimääräi­sistä voitoista, mut­ta hal­li­tuk­sen tapa jakaa rahaa on onneton ja jät­tää pahim­mas­sa pulas­sa ole­vat puille pal­jaille. Tästä pitäisi ottaa opiksi. 

Olin tiis­taina 17.1. pan­elisti­na ener­giavi­ras­ton jär­jestämil­lä uusi­u­tu­van ener­gian ajanko­htais­päivil­lä. Samal­la min­ul­la oli tilaisu­us kuun­nel­la päivien esitelmät, jot­ka oli­vat toinen tois­taan mielenkiintoisempia.

Sykähdyt­tävin oli apu­lais­pro­fes­sori Las­si Ahlvikin ja hänen kol­le­goiden­sa laskel­ma ener­giakri­isin laskus­ta ja siitä, miten val­tion tuk­i­toimet kohdis­tu­vat. Tarkastelu oli tehty tulodesiileittäin.

Olen tien­nyt, että val­tio tuk­i­toimet eivät oikein osu maali­in, mut­ta en tien­nyt, että ne menevät näin pieleen. Jat­ka lukemista “Sähkö­tuis­sa jät­timäi­nen epäonnistuminen”

Kivinokasta valtuustossa

Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­tossa keskustelti­in Kivi­nokan kaavoituk­ses­ta virk­istyskäyt­töön. Kun val­tu­utet­tu Otto Meri (kok) esit­ti, että yleiskaavaa pitäisi muut­taa asumiseen, käytin asi­as­ta puheen­vuoron minäkin.

Luulin, että riita asun­torak­en­tamis­es­ta Kivi­nokkaan ratke­si kymme­nen vuot­ta sit­ten, kun kaavoitet­ti­in noin 3500 asukkaan ver­ran asun­torak­en­tamista Hert­toniemen teol­lisu­usalueelle metroase­man viereen. Asun­to­ja tuli paljon enem­män kuin Kivi­nokkaan olisi koskaan tul­lut ja paljon lähem­mäs metroase­maa. Nämä 3500 lisäa­sukas­ta korosta­vat virk­istysalueen tarvet­ta Kivinokassa.

Riita asumis­es­ta ei men­nyt silti hukkaan. Kun parikym­men­tä vuot­ta sit­ten kävin tutus­tu­mas­sa alueeseen, en kokenut itseäni ter­ve­tulleek­si. Tunne saat­toi johtua luk­i­tus­ta puomista, jon­ka tosin pystyi kiertämään maas­ton kautta.

Kun olin rohkaissut kuitenkin alueelle tunkeu­tu­maan, havaitsin, että siel­lä ole­vat kesä­ma­jat oli­vat eri­laisil­la rak­en­teel­lisil­la jär­jeste­ly­il­lä val­lan­neet itselleen reviirin.

Kun kävin alueel­la viime kesänä, tämä kaik­ki oli muut­tunut parem­mak­si. Kaik­ki ongel­mat eivät ole vieläkään pois­tuneet, mut­ta asi­at ovat paljon parem­min kuin aiemmin.

 

Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan

Jos olisin kuun­nel­lut Keir Gilesin kir­jan Venäjän sota jokaista vas­taan kymme­nen vuot­ta sit­ten, olisin pitänyt sitä pro­pa­gan­dis­tise­na roskana. Sel­l­aisia ylisano­ja ja värit­tyneitä ilmaisu­ja se sisältää. Krim­in val­tauk­sen jäl­keen ja viimeistään Putinin aloitet­tua jär­jen­vas­taisen sotansa Ukrainaa vas­taan, kir­jan väit­teet on otet­ta­va vakavammin.

On kir­ja nytkin kuun­nel­tuna räikeästi yliampu­va ja käyt­tää hal­pa­maisia retorisia kikko­ja soimatak­seen Venäjää.

Lisäk­si kir­jas­sa on aivan liikaa yksi­tyisko­htaista tietoa. Kun on kerän­nyt val­ta­van määrän tietoa, ei raas­ki jät­tää yhtään yksi­tyisko­htaa pois. ”Kill your dar­lings” on laatu­jour­nal­istien käyt­tämä tiivistämiso­hje, jon­ka jouduin itse opiskele­maan Suomen Kuvalah­den kolum­nisti­na. Kolum­ni kun piti ahtaa jous­ta­mat­tomaan merkkimäärään.

Lyhyem­pi ja asial­lisem­pi tek­sti olisi ollut paljon vaikuttavampi.

En lähde tässä selosta­maan, mitä kaikkea kir­jas­sa ker­rot­ti­in, vaan keski­tyn siihen, mitä kir­ja sai min­ut ajat­tele­maan Venäjästä — eikä tuo kir­ja tietysti ole ain­oa lähteeni.

Olen hirvittävän pettynyt

Min­un on myön­net­tävä, että ere­hdyin 1990-luvul­la raskaasti Venäjästä. Kuvit­telin, että se tulee vapau­tu­maan ja ajau­tu­maan län­teen ja liit­tyy osak­si sivistys­val­tioi­ta. Val­tion omaisu­u­den lahjoit­ta­mi­nen oli­garkeille vähän ihme­tyt­ti, mut­ta sit­ten Putinin otteet ava­si­vat silmäni vajaa parikym­men­tä vuot­ta sit­ten. Silmien avau­tu­mis­es­ta min­un on kiit­tämi­nen Hei­di Hau­ta­laa, joka melkein ain­oana suo­ma­laise­na poli­itikkona näki, mihin kehi­tys Venäjäl­lä on menossa.

Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena val­tiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdel­la suur­val­tana, jol­lainen se halu­aisi olla, vaik­ka rah­keet eivät siihen riitäkään. Jat­ka lukemista “Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan”

Oikaisuja persujen energiakampanjointiin

Ilmeis­es­ti lähin­nä perus­suo­ma­laisia lähel­lä ole­vat tahot ovat käyn­nistäneet mas­si­ivisen hyökkäyk­sen vihre­itä vas­taan väit­täen, että sähkön kallis hin­ta johtuu vihreistä ja vain vihreistä. Tak­ti­ikkana on tois­taa paikkaansa pitämät­tömiä väit­teitä, vaik­ka ne on kumot­tu mon­een ker­taan, kos­ka vähem­män val­is­tuneet kansalaiset usko­vat tois­toa eivätkä niin mure­h­di väit­tei­den loogisuutta.

Kaikkial­la Euroopas­sa on meneil­lään samanaikaises­ti venäläis­ten infor­maa­tiokam­pan­ja, jon­ka tarkoituk­se­na on kalvaa tyy­tymät­tömyyt­tä venäjän vas­taisi­in pakot­teisi­in. En sano, että tämä perus­suo­ma­lais­ten kam­pan­ja olisi osa venäläis­ten kam­pan­jaa. Se vain tukee sitä.

1) Sähkön korkea hin­ta johtuu vihreästä siir­tymästä eli siitä, että venäläistä fos­si­ilista ener­giaa on kor­vat­tu uusi­u­tu­val­la energialla?

Tämä on väit­teenä aivan kum­malli­nen. Miten tästä kri­i­sistä olisi selvit­ty helpom­mal­la, jos olisimme olleet enem­män riip­pu­vaisia venäläis­es­tä ener­gias­ta? Sähkön korkea hin­ta kurit­taa nyt Suomea, mut­ta olemme selvin­neet tilanteesta paljon helpom­min kuin ne maat, jot­ka ovat olleet enem­män riip­pu­vaisia venäläis­es­tä fos­si­iliener­gias­ta. Suo­mi on kuu­lunut halvim­man sähkön mai­hin Euroopas­sa, jonkin väit­teen mukaan sähkö on ollut vuon­na 2022 Euroopan toisek­si halv­in­ta. Halu­taanko tässä sanoa, ettei Suomen pitäisi osal­lis­tua Venäjän vas­taisi­in boikotteihin?

2) Vihreät ovat estäneet ydin­voiman rak­en­tamista? Jat­ka lukemista “Oikaisu­ja per­su­jen energiakampanjointiin”

Mitä on odotettavissa vuonna 2023?

Min­ul­la on ollut tapana kir­joit­taa vuo­den vai­h­teessa päiväkir­jaani tulev­as­ta vuodes­ta. Niitä on myöhem­min toi­sis­sa olois­sa mie­lenki­in­toista lukea. Mikä kul­loinkin on ollut keskeistä. Julkaisen tämän­vuo­tisen kir­joituk­seni kuitenkin niin, että olen pois­tanut per­het­täni ja ystäviäni koske­vat osiot. 

Sota

Kaik­ki riip­puu siitä, mitä tapah­tuu sodas­sa. Sen ympäril­lä pyörii nyt kaik­ki. Sota ei mene Venäjäl­lä eri­tyisen hyvin. Putinin olisi järkevää myön­tää epäon­nis­tuneen­sa, mut­ta sitä ei tule tapahtumaan.

Tule­van rauhan ehtona joskus Venäjä tulee vaa­ti­maan, että maa­han kohdis­te­tut sank­tiot lopete­taan. Euroopan nyt kuitenkin luulisi varovan uut­ta riip­pu­vu­ut­ta venäläis­es­tä ener­gias­ta. Kun maal­la ei ole muu­ta myytävää kuin ener­gia ja vod­ka, maan tule­vaisu­us vaikut­taa todel­la synkältä.

Min­un olisi kyl­lä vaikeaa suh­tau­tua tämän kaiken jäl­keen venäjään kuin sivistys­val­tioon. Maa pitäisi eristää, kos­ka ei osaa käyt­täy­tyä. Kuun­te­len paraikaa Keir Gilesin kir­jaa Venäjän sota jokaista vas­taan.

Voiko taval­lisia venäläisiä syyt­tää siitä, mitä maa on tehnyt? Kansankun­ta on enem­män kuin kansalais­ten­sa sum­ma. Venäläiset tun­tu­vat ajat­tel­e­van yleis­es­ti, että Venäjä on kansana jotain eri­ty­istä ja sik­si sil­lä on oikeus olla suur­val­ta, eli alis­taa ja ryöstää mui­ta kan­so­ja. Kovin hyvää ei voi odot­taa maal­ta, jon­ka perusa­ja­tus on, että kaik­ki mikä heiken­tää länt­tää, vahvis­taa Venäjää.

Maan tulevaisuus ratkeaa hallitusneuvotteluissa

Johtuuko omas­ta kyl­lästymis­es­täni poli­ti­ikkaan, mut­ta eduskun­tavaalei­hin ei liity sel­l­aista mie­lenki­in­toa kuin yleen­sä. Jat­ka lukemista “Mitä on odotet­tavis­sa vuon­na 2023?”

Iida Rauma: Hävitys

Kuun­telin Fin­lan­dia-voit­ta­jan jo jokin viikko sit­ten, mut­ta en ole osan­nut oikein päät­tää, mitä siitä kirjoittaisin.

Mielestäni paras kir­ja ei voit­tanut, mut­ta ehkäpä tärkein kir­ja kuitenkin voitti.

Kir­ja on aut­ofik­tio kouluk­iusaamis­es­ta. Aihe on min­ulle häm­men­tävä, kos­ka en tiedä oikein, mitä sille pitäisi tai voisi tehdä.

En lähde arvioimaan kir­jaa kir­jal­lise­na työnä. Sanon vain, että se siir­si min­ut ja ajatuk­set omaan maail­maansa, mikä on aina hyvän kir­jan merk­ki. Kovin mukavaa siinä maail­mas­sa ei kyl­lä ollut.

Iida Rau­ma oksen­taa vihansa, katkeruuten­sa ja tuskansa luk­i­jan päälle val­ta­vana tyk­i­tyk­senä. Hän­tä näyt­tää raivos­tut­ta­van muun muas­sa kaik­ki, esimerkik­si Turun kaupunkisu­un­nit­telu. Helsinkiläisenä tyy­dyn kom­men­toimaan tätä vain asi­aa koske­val­la liikennemerkillä.

Jat­ka lukemista “Iida Rau­ma: Hävitys”

Helen tulee kuluttajia vastaan edullisella tariffilla (Fiksusähkö Takuu)

Helen Oy on tänään julk­istanut uuden tar­if­fin, Fik­susähkö Takuu. Se on voimakas vas­taan­tu­lo korkeas­ta sähkön hin­nas­ta kär­siville asi­akkaille. Kos­ka en ole tähän päätök­seen aivan syytön, on kohtu­ullista, että ker­ron mis­tä on kyse.

Sähkön hin­taka­ton ongel­mana on, että se lisää sähkön kulu­tus­ta ja voi johtaa harmil­lisi­in sähkökatkoi­hin. Ennen kaikkea se vie moti­vaa­tion ajoit­taa kulu­tus­ta sähkön riit­tävyy­den mukaan.

Hele­niltä tulee ensi vuon­na myyn­ti­in kohtu­uhin­tainen tar­if­fi, jos­sa alem­man keski­hin­nan vastapain­ona on pörssi­hin­taa seu­raa­va tun­ti­hin­ta. Se kan­nus­taa säästämään sähköä, kun siitä on pulaa, ja ajoit­ta­maan kulu­tus­ta hal­van sähkön aikaan. Näin se jopa paran­taa sähkö­markki­noiden toimintaa.

Fik­susähkö takuu on yhdis­telmä hin­takat­toa ja pörssi­hin­taa. Helen kan­taa riskin sähkön keskimääräis­es­tä hin­tata­sos­ta ja kulut­ta­ja vas­tu­un kulu­tuk­sen­sa ajoit­tumis­es­ta halpoi­hin tai kalli­isi­in tun­tei­hin. Jat­ka lukemista “Helen tulee kulut­ta­jia vas­taan edullisel­la tar­if­fil­la (Fik­susähkö Takuu)”

Tapoja torjua energiaköyhyyttä

Sähkö­markki­nat toimi­vat nyt todel­la huonos­ti, kos­ka sekä kysyn­tä että tar­jon­ta ovat jous­ta­mat­to­mia. Sil­loin pienikin epä­tas­apaino kor­jau­tuu joko hyvin korkeal­la tai hyvin hal­val­la sähkön hin­nal­la. Ajoit­tain hin­ta on ollut myös lähel­lä nollaa.

Nyt syn­tyy toisaal­ta kohtu­ut­to­mia voit­to­ja ja toisaal­ta kam­mot­tavaa energiaköyhyyttä.

Tilanteeseen on esitet­ty eri­laisia ratkaisuja:

Pörssisähkö kaikille

Jos kaik­ki käyt­täi­sivät pörssisähköä, kaikil­la olisi kan­nustin sopeut­taa sähkön kulu­tus­taan hin­toi­hin. Hin­ta­jous­to kas­vaisi ja hin­tavai­hte­lut tasoittuisivat.

Kun osal­la kansas­ta on voimas­sa edulliset pitkäaikaiset sähkö­sopimuk­set, muiden tilanne heikke­nee. On esitet­ty, että sähköy­htiöt ryhty­i­sivät osta­maan pois näitä van­ho­ja sopimuk­sia selväl­lä rahal­la. Se helpot­taisi kaikkien tilan­net­ta. Jat­ka lukemista “Tapo­ja tor­jua energiaköyhyyttä”

Miksi Heikki Vestmanin (kok) malli ei pelitä

Kokoomuk­sen Heik­ki Vest­man, joka on lehti­ti­eto­jen mukaan kokoomuk­sen ener­gia-asiantun­ti­ja, on esit­tänyt sähkön hin­nan sään­nöste­lyä siten, että hin­naksi ei tulisi korkein tar­jous, vaan käytän­nössä tar­jous, jon­ka alla on 90 % tarjoajista.

Vest­manin malli kuulem­ma enem­män kuin puolit­taisi sähkön hin­nan niin, että enää ei tarvit­sisi miet­tiä, onko varaa saunoa per­jan­tai-iltana tai ajas­taa pesukonet­ta pesemään yöllä.

Hänen mukaansa se, että kaikille tuot­ta­jille mak­se­taan sen mukaan, mikä on ollut korkein hyväksyt­ty tar­jous, ei ole mikään luon­non­la­ki eikä talouden laki vaan poli­it­ti­nen päätös.

Luon­non­la­ki se ei todel­lakaan ole, mut­ta markki­na­t­alouden laki se on. Näin toimii vaikka­pa vehnäpörssi. Kaik­ki myyjät saa­vat saman hin­nan, joka on korkein hyväksy­tyk­si tul­lut hin­ta, myös ne, jot­ka tar­jo­si­vat halvem­mal­la. Itse asi­as­sa kaik­ki pörssit toimi­vat näin. Jat­ka lukemista “Mik­si Heik­ki Vest­manin (kok) malli ei pelitä”

Olli Jalonen: Stalker-vuodet

Jos ei tietäisi, ei kuvit­telisi kir­joil­la Stalk­er-vuodet ja Taivaan­pal­lo ole­van sama kir­joit­ta­ja. Niin eri­laisia kir­jat ovat. Jos yhteistä alkaa etsiä, se löy­tyy ehkä kyvys­tä päästä todel­la hyvin päähenkilön pään sisälle.  Yhteistä oli myös, että molem­mat oli­vat todel­la hyviä.

Kir­jan minä on syn­tynyt vuon­na 1954. Hän opiske­li yhteiskun­tati­eteitä Tam­pereel­la. Siel­lä hänet pes­tat­ti­in yhteiskun­nal­liseen kohort­ti­tutkimuk­seen, jos­sa oli määrä seu­ra­ta vuon­na 1954 syn­tynei­den elämää. Hänet palkat­ti­in seu­raa­maan lähin­nä omia entisiä luokkatovereitaan.

Pikkuhil­jaa pal­jas­tui, ettei kyse ollut mitään tieteel­lis­es­tä tutkimuk­ses­ta, vaan DDR:stä ohja­tus­ta urkinnasta.

Teos on ankkuroitu Suo­ma­laiseen yhteiskun­taan ja siinä esi­in­tyy run­saasti oikei­ta ihmisiä, kuten Eero Taival­saari ja Per Sten­bäck. Pääjuoni on silti täysin fik­ti­ivi­nen. Tais­to­laiset tekivät vaik­ka mitä,  mut­ta tuo­hon heille ei sen­tään ollut resursse­ja. Jat­ka lukemista “Olli Jalo­nen: Stalker-vuodet”