Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

Olin täysin otet­tu tästä kir­jas­ta. Polveil­e­va, moni­u­lot­teinen ja yllät­tävä juoni tem­paisi mukaansa. Elin viikon kahdessa todel­lisu­udessa, omas­sani ja kir­jan. Joskus ne jopa pyrkivät sekoit­tumaan. Tämä on min­ulle hyvän kir­jan merkki.

En tarkoi­ta hyvää kir­jaa siinä mielessä, että se tavoit­telisi suuria kir­japalk­in­to­ja. Sel­l­aisille kir­joille on toisen­laiset vaatimukset.

Kir­jan syn­ty on itsessään tuhki­mo­ta­ri­na. Nuori kir­jail­i­jak­si halu­a­va Mélis­sa julka­isi sen omakus­tan­teena. Oikea kus­tan­ta­ja löysi sen, ja nyt sitä on myy­ty 600 000 kappaletta.

Ker­toak­seni kir­jail­i­jas­ta enem­män, etsin hän­tä englan­ninkielis­es­tä Wikipedi­as­ta, mut­ta en löytänyt. Kum­mallista. Ran­skalaisil­ta sivus­toil­ta var­maan löytyisi.

Kir­jan läh­tee alkuasetel­mas­ta, jos­sa 26-vuo­tias Emile on saanut diag­noosin harv­inais­es­ta nuoru­u­den Alzheimerista ja hänelle on annet­tu pari vuot­ta eli­naikaa. Hän ei halua viet­tää lop­puelämään­sä sairaalas­sa – sairaala halu­aa sitä tutkimussy­istä ja hänen van­hempansa toivoen sairaalal­ta ihmettä – joten hän ostaa asun­toau­ton ja läh­tee elämän­sä matkalle. Hän etsii matkaseu­raa net­ti-ilmoituk­sel­la, ja yllät­täen siihen vas­taa 29-vuo­tias Joanne.

Nämä kak­si toisilleen tun­tem­aton­ta seikkail­e­vat vuo­den pitkin Pyreneitä ja Etelä-Ran­skaa. Jat­ka lukemista “Mélis­sa Da Cos­ta: Kaik­ki taivaan sini”

Kortrijk

Päädy­imme Inter­rail-matkallamme vähän sat­tumal­ta Kor­trijkin pikkukaupunki­in, joka on osa­puilleen Porin kokoinen. Se osoit­tau­tui niin mukavak­si, että pää­timme olla toisenkin yön.

Kaupungis­sa on laa­ja käve­lykeskus­ta, mut­ta se ei ole erikoista, kos­ka jok­seenkin kaikissa keskieu­roop­palai­sis­sa kaupungeis­sa on sel­l­ainen. Kaupun­gin erikoisu­us on paljon tätä paljon laa­jem­pi pyöräi­lykeskus­ta. Kadut ovat kapei­ta, jalka­käytävät lev­eitä ja kadut autoille yksisu­un­taisia, pyörille kak­sisu­un­taisia. Liiken­nemerkkiä “pyöräi­lykatu” ei käytetä. Ehkä sitä ei ole Bel­gian liiken­nemerkkiarse­naalis­sa tai se tulk­i­taan liian rajoit­tavak­si. Sak­sas­sa pyöräkadul­la auto ei saa ohit­taa pyörää. Suomes­sa määräys on väl­jem­pi. Joku juridi­nen sanoma oheisel­la liiken­nemerkil­lä var­maankin on. Nopeusra­joi­tus 30 km/h. Jat­ka lukemista “Kor­trijk”