Lääkepatenttien ongelmat (3)

 

Intialainen talous­no­belisti Amartya Sen sanoi joskus, että hänelle talousti­eteen ydin on markki­navirhei­den tun­nist­a­mi­nen ja niiden kor­jaami­nen eikä hän oikein ymmär­rä niitä, joiden lähtöko­h­ta on, ettei mitään markki­navirheitä ole.

Yksi markki­navirhei­den aiheut­ta­ja ovat tuot­teet, joi­ta kut­sun parem­man nimen puuttues­sa ker­takus­tan­nus­tuot­teik­si; ne ovat tuot­tei­ta, joiden valmis­tuskus­tan­nuk­set ovat kiin­teitä ja muut­tuvat kus­tan­nuk­set nol­la tai lähel­lä nol­laa. Näitä ovat esimerkik­si kaik­ki bit­teinä jaet­ta­vat tuot­teet. Niiden monist­a­mi­nen ei mak­sa käytän­nössä mitään.

Opiskelu­a­joil­tani min­ulle on jäänyt mieleen nor­jalaisen Leif Johans­enin kir­jas­saan Pub­lic Eco­nom­ics esit­tämä esimerk­ki sil­las­ta yli vuonon. Kun se on raken­net­tu, ei ole mitään järkeä määrätä sil­lan käytölle korkeaa sil­ta­mak­sua niin, että osa autoil­i­joista kiertää vuonon sen poh­jan kautta.

Ker­takus­tan­nus­tuot­tei­ta ovat myös lääk­keet, joiden valmis­t­a­mi­nen on hal­paa, mut­ta joi­ta on kehitet­ty korkein kustannuksin.

Amartya Senin mukaan val­tioiden tehtävänä on kor­ja­ta markki­navirheitä. Ter­vey­den­huol­lon alal­la esi­in­tyvien markki­navirhei­den oikomi­nen on val­tioiden velvol­lisu­us kaksin ver­roin, kos­ka val­tiot (tai pakol­liset sairaus­vaku­u­tuk­set)   ovat rahoit­ta­vat terveydenhuollon.

Kalli­iden lääkkei­den osalta markki­nat eivät voi toimia edes teo­ri­as­sa oikein, kos­ka lääkkei­den kulut­ta­ja ei mak­sa lääkkeitä itse vaan ne rahoite­taan jotenkin yhteis­vas­tu­ullis­es­ti. Niin­pä markki­na­t­alouden peru­so­le­tus, että kulut­ta­ja ver­taa hyödyk­keen tuot­ta­maa hyö­tyä sen hin­taan  ja tekee ostopäätök­sen­sä tämän poh­jal­ta, ei voi toimia Kela-kor­vauk­sen piiris­sä ole­vien lääkkei­den osalta edes teoriassa.

On help­po osoit­taa nykyisen tavana organ­isoi­da ja rahoit­taa lääkkei­den tutkimus­ta haaskaa­van rahaa, joka on viime kädessä peräisin veronmaksajilta.

Tutki­vat lääkey­htiöt käyt­tävät kyl­lä paljon rahaa lääkkei­den tutkimuk­seen, mut­ta vielä enem­män ne käyt­tävät sitä niiden markki­noin­ti­in. Patentin voimas­saolon aikana on myytävä mah­dol­lisim­man paljon . Näin ei olisi, jos toimin­nan tarkoituk­se­na olisi patent­ti joka myytäisi­in valioille. Jos siis tutki­vat lääkey­htiöt vain tutk­i­si­vat ja lääkkei­den valmis­tus olisi vapaa­ta. Suomes­sa ei resep­tilääkkeitä ei saa peri­aat­teessa main­os­taa kulut­ta­jil­la. Tosin tämä peri­aate vuo­taa somen ja muiden sel­l­ais­ten kanavien ja poti­lasjär­jestö­jen kaut­ta. Viral­lis­es­ti markki­noin­ti kohdis­tuu lääkärei­hin ja hoito­su­osi­tuk­sista vas­taavi­in. Lääkärei­den osalta markki­noin­tikeinot ovat välil­lä men­neet asi­at­tomik­si. Mut­ta olen­naista on, että markki­noin­ti­in käytetään rahaa enem­män kuin tutkimukseen.

Osa lääke­tutkimuk­ses­ta on täysin turhaa. Halu­taan löytää lääke sairauteen, johon sel­l­ainen on jo ole­mas­sa vain että päästään apajille.

Sitä ei tutki­ta, onko jokin lääke­hoito turhaa tai hyö­tyykö vain osa poti­laista siitä. Ei voi toisaal­ta olet­taa, että lääkey­htiöt täl­laista tutkimus­ta rahoit­taisi­vat, mut­ta val­tioiden pitäisi rahoit­taa sitä yliopis­tois­sa. Min­ul­la esimerkik­si on vah­va epäi­ly, että koles­tero­lilääkkeistä on hyö­tyä vain osalle poti­laista, mut­ta kun emme tiedä keille, kaikkien kan­nat­taa niitä syödä niiden hait­tavaiku­tuk­sista huolimatta.

Moni var­maan sanoisi, että ote­taan lääke­tutkimus yhteiskun­nan hal­tu­un. Teo­ri­as­sa niin, mut­ta käytän­nössä se voisi hidas­taa alan kehi­tys­tä pahasti. Uusien lääkkei­den kehi­tys on tuot­tanut ihmisille val­tavaa hyö­tyä eikä sitä pidä riskeer­a­ta. Rahan on hyvä kan­nustin – joskaan ei siis harhaton.

Omakohtaisia esimerkkejä vinoumista

Uudet reumalääk­keet. Ollessani perus­palve­lu­min­is­teri 2000 – 2002 tutus­tu­in uusien reumalääkkei­den ongel­maan. Oli kehitet­ty kään­teen teke­viä uusia reumalääkkeitä, jot­ka oikeasti pystyivät pysäyt­tämään reuman eten­e­misen. Ne oli­vat kuitenkin kalli­ita. Vuo­den kuuri mak­soi 15 000 —  25 000 euroa. Sik­si niitä käytet­ti­in vain kaik­ista pahimpi­in tapauk­si­in – siis aivan vääri­in, kos­ka oli vähän myöhäistä pysäyt­tää taudin eten­e­m­i­nen vas­ta, kun se oli päässyt eten­emään liian pitkälle. Näitä lääkkeitä olisi kak­si, joista oista myyti­in apteekeis­sa ja toista annet­ti­in sairaaloissa.

Olin muista syistä tekemi­sis­sä toisen lääk­keen maa­han­tuo­jan kanssa. Kysyin tältä, antaisiko hän 80 % alen­nus­ta, jos me ostaisimme kymme­nen ker­taa enem­män hänen edus­ta­maansa lääket­tä. He saisi­vat kak­si ker­taa enem­män rahaa ja me kymme­nen ker­taa enem­män ter­veyt­tä. Maa­han­tuo­ja piti aja­tus­ta hyvänä, mut­ta pääkont­tori ei siihen suos­tunut. Olisi var­maankin tul­lut vaikeuk­sia muis­sa mais­sa, syistä, joi­ta nim­imerk­ki iVa­lo val­ot­ti edel­lisen viestin kommenteissa.

Ongel­ma on pois­tunut, kos­ka paten­tit ovat nyt van­hen­tunei­ta. Heinolan reuma­sairaalaa ei enää ole.

Rin­ta­syöpälääke. Perus­palvelu­aikaani sisäl­tyy toinenkin tapaus. Heik­ki Joen­suu  HYKSin syöpä­tau­tien klinikalta soit­ti min­ulle ja oli vihainen. Hei­dän piti aloit­taa erään rin­ta­syöpä­valmis­teen tehon tutkimus. Lääkey­htiö oli antanut tähän lääk­keet ilmaisek­si, mut­ta perui lupauk­sen­sa, kun oli ilmen­nyt, että tutkimuk­sen aiheen­sa oli, riit­täisikö pienem­pi annos lääket­tä. Lupasin, että me rahoita­mme tutkimuk­sen, kos­ka lääkete­htaan moti­ivi oli ilmeisen ketale­mainen. Lääk­keet olik­vat kalli­ita eikä HYK­Sil­lä ollut rahaa ostaa niitä tähän tutkimuk­seen. Soitin Raimo Sailak­selle ja alle kah­den min­uutin puheluin jäl­keen hän lupasi rahat lisäbudjettiin.

Tutkimus siis tehti­in ja se osoit­ti, että 10 viikon kuuri antoi saman tehon kuin vuo­den kuuri. Kyse oli hyvin kalli­ista lääk­keestä, joten säästö oli veron­mak­sajille melkoinen. Asi­as­ta nousu kan­sain­vä­li­nen kohu ja vaa­dit­ti­in – aivan oikein – julkiselta val­lal­ta vahvem­paa otet­ta lääketutkimukseen.

Kaikki tarpeellinen ei ole kannattavaa

Lääke­tutkimus­ta on julkisen val­lan ohjat­ta­va, kos­ka kaik­ki tarpeel­liset tai jopa vält­tämät­tömät lääk­keet eivät ole liike­taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavia. Nyt tarvit­taisi­in kipeästi antibioot­tia, joka jätetään odot­ta­maan kri­isiä, joka syn­tyy antibioot­tire­sistentin vuok­si. Antibioot­tien liikakäyt­tö — jota lääkey­htiöi­den ei kan­na­ta vas­tus­taa — johtaa siihen, että bak­teer­it kehit­tyvät niille immuuneik­si. Sik­si tarvi­taan reser­vian­tibioot­ti tai use­ampikin, joi­ta ei käytetä lainkaan ennen kuin on ihan pakko. Sel­l­aista ei syn­ny markkinaehtoisesti.

Johdin vuon­na 2000 YK:n AIDS-ohjel­man kok­ous­ta Rio de Janeirossa. Kok­ouk­sen vara­puheen­jo­hta­ja, Int­ian ter­veysmin­is­teri sanoi min­ulle, että jos he saisi­vat vapaik­si kuusi patent­tia, intialais­ten ter­veysti­lanne paranisi olennaisesti.

Korkea lääkkei­den hin­nat ovat kohtu­ut­to­mia aivan kohtu­ut­to­mia köy­hille maille. Lääkey­htiöit myivät aiem­min lääkkeitä köy­hi­in mai­hin halvem­mal­la- Se ei ollut ehkä pelkäää hyväm­n­tekeväisyyt­tä, sil­lä voiton­mak­si­moin­ti­hin­ta on eri mais­sa erilainen.

Sit­ten joku kek­si, että näitä köy­hien maid­en halpo­ja lääkkeitähän pitää tuo­da Euroop­paan. Tämä ei tehnyt lääkkeistä halvem­pia Euroopas­sa vaan kalli­impia köy­hissä maissa.

Jotenkin pitäisi päästä siihen, että lääk­keet voivi­at olla eri­hin­taisia eri mais­sa, mut­ta se on mah­dol­lista vain, jos niitä ei saa kul­jet­taa maas­ta toiseen.