MM2: Raha ja onni

Suomes­sa talous­poli­ti­ikan päämäärä taloudelli­nen kasvu. Ajatel­laan, että kun meistä tulee rikkaampia, meistä tulee myös onnel­lisem­pia. On toki taloudel­lisen kasvun tavoit­telu­un muitakin perustei­ta, kuten esimerkik­si julkisen talouden tas­apaino ja velka­an­tu­misen vält­tämi­nen. Kir­joi­tan siitä erik­seen. Tässä jak­sos­sa keski­tyn siihen, tuoko vauras­tu­mi­nen onnea.

Vauras­tu­mi­nen on kiis­tat­ta lisän­nyt hyv­in­voin­tia. Suomes­sa ei enää ole per­heitä, jot­ka eivät voi lähet­tää lap­si­aan koulu­un, kos­ka näil­lä ei ole kenkiä, kuten min­un lap­su­udessani vielä oli. Vuo­den 1990 jäl­keen maail­mas­sa on noin mil­jar­di ihmistä päässyt eroon äärim­mäis­es­tä köy­hyy­destä. Elämä para­nee kiis­tat­ta, kun köy­hyys helpottuu.

Kun rahaa on tarpeek­si, min­un maail­manku­vas­sani hyö­ty lisära­has­ta vähe­nee alenevien rajahyö­ty­jen peri­aat­teen mukaises­ti. Olen­nainen kysymys on, tuoko raha lisää onnea senkin jäl­keen, kun varsi­nainen köy­hyys on selätetty.

Tämä jakau­tuu kahdek­si kysymyk­sek­si. Tuleeko kansakun­ta onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan ja tule­vatko ihmiset kansakun­nan sisäl­lä onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan mui­ta enem­män. Äkkiseltään nämä kak­si kysymys­tä vaikut­ta­vat samoil­ta, mut­ta eivät ole. Jat­ka lukemista “MM2: Raha ja onni”

MM1: Pieni oli kaunista

Erk­ki Liika­nen ker­too hie­man häpeilleen kir­jas­saan Komis­saari, että vas­tusti EEC-vapaakap­pa­sopimus­ta vuon­na 1972. Minäkin vas­tustin enkä ole koskaan häpeil­lyt, vaik­ka kan­tani EU:hun ja mon­een muuhunkin asi­aan on muut­tunut melkois­es­ti siitä, mitä ajat­telin 1970- ja 1980-luvuil­la. Maail­ma muut­tui ja minä sen mukana.

Vas­tustin aikanaan voimakkaasti keskit­tävää ”kovaa” kehi­tys­tä. Halusin pitää koko maan elin­voimaise­na enkä halun­nut ihmisiä revit­tävän juuril­taan – helsinkiläisenä vas­tustin eri­tyis­es­ti Helsin­gin kasvua, joka näyt­täy­tyi tuol­loin masen­ta­vana betoni­bru­tal­is­mi­na ja kaiken kau­ni­in hävit­tämisenä. Uskoin, että vapaakaup­pa­sopimus tulisi raais­ta­maan kap­i­tal­is­mia Suomes­sa, enkä ollut väärässä. Sil­loin kan­natin pehmeitä arvo­ja ja ajat­telin sen ajan slo­ganin mukaan, että pieni on kaunista.

Meitä näin ajat­tele­via oli tuol­loin paljon ja eri­tyisen paljon heitä oli alkuaiko­jen vihreis­sä. Hei­di Hau­ta­la puhui hal­li­tus­ta alban­isoi­tu­mis­es­ta (ver­taa hal­lit­tu raken­nemuu­tos), Eero Palo­heimo see­bra­mallista, jos­sa kansan­taloudessa  olisi valkoisia ja mus­tia raito­ja kuin see­bral­la, Mus­tat rai­dat oli­si­vat tehokas­ta kansan­talout­ta ja valkoiset rai­dat tar­jo­si­vat ren­nom­paa ja laadukkaam­paa elämistä.

Itse olin kir­joit­tanut vuon­na 1979 Yhdessä Osmo Lamp­isen kanssa kir­jan Suo­mi 1980-luvul­la – pehmeän kehi­tyk­sen tie ‑nimisen kir­jan, jos­sa puhut­ti­in inhimil­lisem­män kehi­tyk­sen puoles­ta ja varoitet­ti­in maan jakau­tu­mis­es­ta A- ja B‑kansalaisiin. Tämä jakoa tor­ju­maan esitet­ti­in kansalais­palkkaa.  Ajatuk­seni kansalais­palka­s­ta oli sil­loin aika jäsen­tymätön. Myöhem­min kansalais­palkkaa, negati­ivista tuloveroa tai perus­tu­loa koske­vat ajatuk­seni ovat kehit­tyneet suun­taan, jos­sa tor­ju­taan ihmis­ten välis­ten tuot­tavu­usero­jen tuot­ta­maa tuskaa.

(Vaik­ka sen itse sanonkin, tuo mainit­tu kir­ja on yllät­tävän hyvä, nyt kun luin sen uud­estaan.) Jat­ka lukemista “MM1: Pieni oli kaunista”

Maailma muuttui ja minä sen mukana

Erk­ki Liikasen kir­jan Komis­saari lop­pupuolel­la on mie­lenki­in­toista pohd­in­taa siitä, miten maail­ma on muut­tunut ja mitä glob­al­isaa­tio on vaikut­tanut eli­noloi­hin maail­mas­sa ja Suomen sisällä.

Sen lukem­i­nen herät­ti minus­sa tarpeen pohtia suhdet­tani markki­na­t­alouteen ja kap­i­tal­is­mi­in. Se on nimit­täin muut­tunut aiko­jen kuluessa.

Päätin ryhtyä syven­tämään ajat­telu­ani kir­joit­ta­mal­la – minä ajat­te­len kir­joit­ta­mal­la. Tähtään kokon­aisu­u­teen, jos­sa on noin sata liuskaa tek­stiä. Siitä tuskin tulee painet­tua kir­jaa, kos­ka tietokir­jat eivät myy kovin hyvin, mut­ta silti tähtään kun­ni­an­hi­moi­seen kokonaisuuteen.

Tarkoituk­seni on julka­ista tek­sti kym­meninä blogikir­joituksi­na. Niitä yhdis­tää kir­jaimet MM ja järjestys­nu­mero otsikon alus­sa. Ensim­mäi­nen kir­joituk­sista esimerkik­si on otsikoitu MM(1) Pieni oli kaunista.

Val­itsin julkaisemisen blogikir­joituksi­na, kos­ka toivon palautet­ta ja kri­ti­ikkiä. Lop­ullises­sa ver­sios­sa – mis­sä muo­dos­sa sen sit­ten julkaisenkin – otan kri­ti­ikin ja täy­den­tävät ideat sovel­tuvil­ta osin huomioon. Aion siis varas­taa ideat itsel­leni kor­vauk­sia mak­samat­ta, mikä kom­men­toi­jien on syytä ottaa huomioon.

Sopeutuminen alenevaan syntyvyyteen

Kir­joitin viime vuon­na (Talouselämä-lehdessä) syn­tyvyy­den rom­ah­tamis­es­ta eri puo­lil­la maail­maa ja eri­tyis­es­ti Suomes­sa. Miten siihen voisi sopeutua?

Aluk­si rahaa säästyy päivähoi­dos­sa ja kouluis­sa. Satatuhat­ta perusk­oul­u­laista vähemmän!

Työikäis­ten määrä on jo kään­tynyt loivaan lasku­un. Se nopeu­tuu rajuk­si 2040-luvulla.

Ilman maa­han­muut­toa joudumme tule­maan toimeen olen­nais­es­ti paljon pienem­mäl­lä työvoimalla.

Entä voisiko automaa­tion ja tekoä­lyn avul­la vähempi työvoima riit­tää tuot­ta­maan kaiken tarvit­ta­van? Ken­ties, mut­ta pula tulee veronmaksajista.

Jat­ka lukemista “Sopeu­tu­mi­nen alenevaan syntyvyyteen”

Miten Suomi ajautui tarkkikseksi?

Malliop­pi­las, joka ärhen­teli Kreikalle ja Ital­ialle talouden huonos­ta hoi­dos­ta on nyt itse tarkkailu­lu­okalla. Val­tion­talous on ollut ali­jäämäi­nen 17 vuot­ta yhtäjaksoisesti.

Tärkein syy tähän on väestön ikään­tymi­nen. Aiem­min poikkeuk­sel­lisen edullisen ikä­jaka­man muut­tumi­nen poikkeuk­sel­lisen epäedullisek­si. Kir­joitin tästä eloku­us­sa kir­joi­tus­sar­jan hyv­in­voin­ti­val­tion perään­tymis­su­un­nitel­man ensim­mäisessä jak­sos­sa otsikol­la mikä on ongelma. 

Tuon kir­joituk­sen keskeinen sisältö on tässä tek­stis­sä: Jat­ka lukemista “Miten Suo­mi ajau­tui tarkkikseksi?”

Oikeistovalta (6) Itse aiheutettu laskusuhdanne

Olen yleen­sä Juhana Var­ti­aisen kanssa samaa mieltä melkein kaikesta, mut­ta nyt on löy­tynyt erimeil­isyys. Kir­joitin, että hal­li­tuk­sen raskaat talouden sopeu­tuk­set, siis leikkauk­set ja tulon­si­ir­to­jen kar­simiset, eivät ole vähen­täneet velka­an­tu­mista, kos­ka ne ovat aiheut­ta­neet työt­tömyyt­tä ja tor­juneet nousukau­den. Juhana vas­tasi Elon Muskin X:ssä, ettei keven­tynyt finanssipoli­ti­ik­ka kuitenkaan rahoi­ta itseään. Ei yleen­sä rahoitakaan. Tämä kan­nat­taa muuten muis­taa, kun joku taas sanoo. että vero­jen alen­nuk­set rahoit­ta­vat itsensä.

Vaik­ka yleen­sä kan­natan val­tavir­tat­aloustiedet­tä, tässä nousukau­den estämisessä min­ul­la on oma per­soon­alli­nen näke­myk­seni asioista. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­ta (6) Itse aiheutet­tu laskusuhdanne”

Oikeistovalta (5) Tarvitsemme kvantitatiivista sosiaalitiedettä

Istu­van hal­li­tuk­sen päätök­set tun­tu­vat minus­ta huonoil­ta myös sen takia, ettei hal­li­tuk­sel­la näytä ole­van san­ot­tavaa yhteiskun­nal­lista insinööriosaamista. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rak­en­t­a­mi­nen on vaikeaa, mut­ta sen purkami­nen tai kor­jaami­nen on vielä vaikeam­paa. Huono osaami­nen tuot­taa turhaa kärsimystä.

Sil­loin kun hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa raken­net­ti­in, sosi­aal­i­ti­etei­den osaami­nen oli voimakkaasti mukana.

Tämä muut­tui jo 1990-luvul­la. Olin neu­vot­tele­mas­sa Lip­posen ensim­mäisen hal­li­tuk­sen toteut­tamista säästöistä. Sosi­aalipoli­itikoista ei ollut san­ot­tavaa apua. He sanoi­vat vain, ettei mis­tään voi säästää, mikä tarkoit­taa samaa kuin että säästäkää mis­tä haluatte.

Kohta­laisen hyvin se silti meni, mut­ta yksi paha moka tehti­in. Hyväksy­imme val­tio­varain­min­is­ter­iön ehdo­tuk­sen  pois­taa sairaus­päivära­has­ta mini­ni. Se kuu­losti loogiselta. Jos ei ole ollut tulo­ja ennen kuin mur­si jalka­nsa, mik­si tulo­ja piti olla sen ajan, kun jal­ka on kip­sis­sä, jon­ka jäl­keen ollaan taas ilman tulo­ja. Jos ei ole tulo­ja ter­veenä, ei voi menet­tää tulo­ja sairastues­saan. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­ta (5) Tarvit­semme kvan­ti­tati­ivista sosiaalitiedettä”

Matemaattisesti lahjakkaiden lasten on saatava vaativampaa opetusta

Olen ollut koko aikuiselämäni kytkök­sis­sä yliopis­tom­aail­maan ja yliopis­tois­sa tieteenaloi­hin, jois­sa tarvi­taan matem­ati­ikkaa. Sisään tule­vien opiske­li­joiden matem­ati­ikan osaami­nen oli 1970-luvul­la oli heikom­paa kuin 1960-luvul­la, 1990-luvul­la heikom­paa kuin 1979-luvul­la ja nyt heikom­paa kuin 1990-luvul­la. Matem­ati­ikan osaami­nen siis heikke­nee jatku­vasti. Tämän voi havai­ta ver­taa­mal­la yliop­pi­laskokei­den tehtäviä ennen ja nyt.

Nämä eivät ole mitään mutu-tieto­ja. Matem­ati­ikan osasamista mitataan, jot­ta voidaan suun­nitel­la ope­tus­ta. Jat­ka lukemista “Matemaat­tis­es­ti lah­jakkaiden las­ten on saata­va vaa­ti­vam­paa opetusta”

Oikeistovalta (4) otetaan rahaa köyhiltä

Kun rahaa on vähän ja sitä pitää antaa lisää rikkaille, ei auta kuin ottaa sitä köy­hiltä. Kau­ni­im­min san­ot­tuna sosi­aal­i­tur­vaa on muutet­ta­va kan­nus­tavam­mak­si, jot­ta suo­ma­laiset saataisi­in töihin.

Ensik­si on huo­mautet­ta­va siitä, että työt­tömien köy­hdyt­tämi­nen ei vält­tämät­tä paran­na työl­lisyyt­tä, vaik­ka niin moni kokeekin. Erään amerikkalaisen tutkimuk­sen mukaan köy­hyys pas­sivoi työ­markki­noil­la, kos­ka kaik­ki ener­gia menee päivit­täiseen selviämiseen. (Olen kir­joit­tanut tästä, mut­ta Blo­gin hakuo­hjel­ma on niin huono, etten löytänyt kir­joi­tus­ta 22 000 artikke­lin joukos­ta) Jos seisoo koko päivän leipäjonos­sa, ei saa töitä.

Isos­sa kuvas­sa pienet tulo­erot ovat hyväk­si taloudel­liselle kasvulle, kun­han ne eivät ole liian pienet. Kan­sain­vä­li­nen val­u­ut­tara­has­to arvioi vuon­na 2017, että kasvun kannal­ta opti­maa­li­nen Gini-ker­roin on noin 0,27, eli suun­nilleen se, mitä Suomes­sa on.  Tämän tutkimi­nen empi­iris­es­ti on kuitenkin haas­tavaa, enkä usko, että tuo 0,27 on mikään uni­ver­saali vakio vaan riip­puu muista tek­i­jöistä ja on riip­pu­vainen maan kehi­tys­ta­sos­ta. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­ta (4) ote­taan rahaa köyhiltä”

Oikeistovallan paluu (3) Lisää rahaa rikkaille

Monil­la Suomes­sa on käsi­tys, että talous voi sitä parem­min, mitä suurem­mat ovat tulo­erot. Empiria ei oikein tue väitet­tä. Suurten tulo­ero­jen maat ovat pääsään­töis­es­ti köy­hiä ja pien­ten tulo­ero­jen maat pääsään­töis­es­ti rikkai­ta. Vuon­na 2017 kan­sain­vä­li­nen val­u­ut­tara­has­to arvioi, että opti­maa­li­nen Gini-ker­roin talouskasvun kannal­ta on noin 0,27, mikä sat­tuu ole­maan se, jol­la tasol­la tulo­erot ovat olleet Suomes­sa pitkään. Tämän hal­li­tuk­sen vaiku­tus­ta tulo­eroi­hin ei tilas­toista vielä näe.

Olen kir­joit­tanut asi­as­ta täl­lä blogilla mon­ta ker­taa, viimek­si tämän vuo­den tam­miku­us­sa. Tähän artikke­li­in pääsee tästä. En ker­taa sitä tässä.

Tavoitel­tu­un tulo­ero­jen kasvu­un pääsee alen­ta­mal­la rikkaiden vero­ja ja köy­hien saamia tulon­si­ir­to­ja. Kos­ka tulon­si­ir­rot rahoite­taan veroil­la, nämä kak­si menevät käsi kädessä. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­lan paluu (3) Lisää rahaa rikkaille”