Minun oli tarkoitus kirjoittaa kuuntelemistani kirjoista, mutta muistelmieni tekeminen kaappasi sen ajan. Nyt muistelmat ovat valmiit, joten kirjoitan joistakin kuuntelemistani, en kaikista niissä kymmenistä, joita olen kuunnellut.
Sadan vuoden yksinäisyys kuuluu klassikoin, joka minulta on vain jostain syystä jäänyt lukematta. Sain sen kuunneltua pari viikkoa sitten.
Ensin varoitus: kirjaa ei kannata kuunnella vaan lukea, ainakin jos on niin huono nimimuisti kuin minulla. Kirjan henkilögalleria on jokseenkin runsas ja henkilöt ovat hyvin saman nimisiä, koska nimet kulkevat suvussa.
Hyvän kirjan tuntee siitä, että ajastusmaailma siirtyy kirjan kirjan virittämään todellisuuteen. Näin minulle kävi, vaikka kirja itsessään on täysin epärealistinen. En tiedä, miksi tätä tyylisuuntaan pitäisi kutsua, kyse on täysin mielikuvituksellisesta kerronnasta, jossa ei ole realismista häivääkään. Tavallaan se on greisiä huumoria, mutta kuitenkin juoneltaan varsin traaginen. Ja hyvin koukuttava. Jatka lukemista “García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys”