Länsirata vai Suomi-rata?

Jos las­ke­taan kan­nat­tavu­ut­ta siten, kuin liiken­nevi­ra­nomaiset sen tekevät eli ote­taan huomioon vain voit­to mat­ka-ajas­sa ja mah­dolli­nen säästö liiken­nöin­tikus­tan­nuk­sis­sa, Suo­mi-radan nopeut­ta­mi­nen on paljon kan­nat­tavampi han­ke kuin Län­sir­a­ta, kos­ka  Suo­mi-radan käyt­täjämäärä on merkit­tävästi paljon suurem­pi. Tun­nun junal­la pääsee Turku­un, Saloon ja Loh­jalle, kun taas Suo­mi-rata palvelee yli puol­ta Suomen asukkai­ta aina Rovaniemelle saakka.

Jos taas kat­so­taan maankäytön hyö­tyjä, niitä on vain Län­sir­adal­la. Maankäytön hyödyt ovat olen­naisia. Hista, Num­mela ja Loh­ja nyt esimerkik­si. Veikko­la jää siis väli­in. En tiedä sureeko kukaan. Olisi­han se merkin­nyt ylimääräistä ja aikaa haaskaavaa pysähdys­tä matkalla Loh­jal­ta Helsinki­in. Lisäa­sukkaat Veikko­laan oli­si­vat yhdyskun­tarak­en­teen hajaut­tamista, joten mik­si tukea sitä?

Kirkkon­um­men val­tu­us­tossa tosin väitet­ti­in, että vaik­ka kun­ta ei osal­lis­tukaan radan kus­tan­nuk­si­in, jois­sain hal­li­tus­neu­vot­telus­sa RKP saa han­ki­tuk­si ilmaisek­si ase­man Veikko­laan. Yleisin moraalin kannal­ta näin ei voi tapah­tua. Jos Kirkkon­um­mi halu­aa myöhem­min seisak­keen Veikko­laan, sen on mak­set­ta­va oma osuuten­sa radas­ta sen muille osakkaille. Kan­nat­taisi kuitenkin vielä selvit­tää, kan­nat­taisiko muut­taa radan lin­jaa, kun sen ei tarvitse men­nä läheltäkään Veikko­laa. Jat­ka lukemista “Län­sir­a­ta vai Suomi-rata?”

MM4: Markkinatalous ei toimi ilman haittaveroja

On san­ot­tu, että ihmi­nen kek­sii kaiken mitä tulee elämän­sä aikana keksi­neek­si alle 25- vuo­ti­aana ja sen jäl­keen vain jalostaa keksimäänsä.

Minä pidin parikymp­pisenä Jouko Pau­nion kansan­talousti­eteen lau­datursem­i­naaris­sa esitelmän aiheesta ulkois­t­en kus­tan­nusten hin­noit­telu. Aiheesta olen sen jäl­keen saar­nan­nut koko ikäni.

Hin­tamekanis­mista puut­tuvat muille osa­puo­lille ja yleiselle edulle koitu­vat hai­tat ja har­mit ja myös mah­dol­liset hyödyt. Näi­den saami­nen osak­si hin­tamekanis­mia tarvi­taan hait­tavero­ja ja mah­dol­lisen hyödyl­lisen toimin­nan subventiota.

Hyvä esimerk­ki ulkois­es­ta kus­tan­nuk­ses­ta on ilmas­ton­muu­tos. Fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käyt­tö on hal­paa, kos­ka sen kus­tan­nuk­sista puut­tuvat kiel­teiset vaiku­tuk­set ilmas­toon. Sik­si ulkoiset kus­tan­nuk­set tulee saa­da mukaan markki­namekanis­mi­in verot­toma­l­la hiilidioksidipäästöjä.

Aivan äsket­täin joku taas kir­joit­ti, ettei mitään ilmastopoli­ti­ikkaa tarvi­ta; markki­nat kyl­lä hoita­vat. Eivät nimeno­mais­es­ti hoi­da, jos ilmas­ton pilaami­nen on ilmaista.

Sen sijaan markki­nat kyl­lä hoita­vat, jos hiilipäästöjä verote­taan esimerkik­si päästöoikeuk­sien kaut­ta. Hiilid­iok­sidipäästö­jen hillit­semisek­si päästöt on jaet­tu kum­mallis­es­ti kah­teen ryh­mään: päästökaup­pasek­tori­in ja taakan­jakosek­tori­in, jos­sa jälkim­mäisessä päästö­jen vähen­tämi­nen perus­tuu poli­it­tisi­in päätök­si­in. Tämä outo jako tuot­taa tehot­to­muut­ta, mut­ta tar­joaa hyvän koeasetel­man. Jat­ka lukemista “MM4: Markki­na­t­alous ei toi­mi ilman haittaveroja”

MM3 Miksi rahat eivät riitä vieläkään?

Olen nai­ivi­ut­tani kuvitel­lut, että talouden kasvu ja vauras­tu­mi­nen pois­taisi­vat Suomes­ta puut­teen, ja koh­ta kaikil­la olisi taloudel­lis­es­ti kohtu­ulliset olot. Vielä Joskus 1980-luvun lop­ul­la opti­mis­mi­in oli vielä aihet­ta; asi­at näyt­tivät ole­van menos­sa hyvään suun­taan. Sen jäl­keen olen joutunut pet­tymään. Vuodes­ta 1990 reaalian­siot (ansio­ta­soin­dek­si jaet­tuna elinkus­tan­nusin­dek­sil­lä) ovat nousseet Suomes­sa 46 %. Myös alim­mat palkat ovat nousseet samas­sa suh­teessa. Se tarkoit­taa, että pien­i­t­u­loiset ovat nyt samas­sa ase­mas­sa kuin keski­t­u­loiset vuon­na 1990. Köy­hyy­den pitäisi siis olla pois pyy­hit­ty. Silti mon­elta on rahat lop­pu ja taloudelli­nen ahdinko on mon­en riesana eivätkä kaik­ki ahdinkoon joutuneet edes ole eri­tyisen pien­i­t­u­loisia. Mikä on men­nyt vikaan?

Kun tulota­so on nous­sut, vält­tämät­tömät tarpeet ovat nousseet samaa tah­tia – eivät kaik­il­ta, sil­lä melko pie­nil­lä tuloil­la on mah­dol­lisu­us elää hyvää elämää, jos käyt­tää aikaansa vaikka­pa kir­jas­to­jen kir­jo­jen lukemiseen, pyöräi­lyyn ja shakki­in ja syö kasvi­s­pain­ot­teista kotiruokaa.

Taloudelli­nen hyv­in­voin­ti riip­puu siitä, kuin­ka hyvin tulot riit­tävät tarpeisi­in. Asi­at paranevat, kun tulot nou­se­vat ja huononevat, kun tarpeet kasvavat.

Mainonta heikentää hyvinvointia

Main­on­nan tarkoi­tus on lisätä tarpei­ta. Vähän liioitellen voi siis sanoa, että main­on­nan tarkoi­tus on heiken­tää hyv­in­voin­tia. Jat­ka lukemista “MM3 Mik­si rahat eivät riitä vieläkään?”

MM2: Raha ja onni

Suomes­sa talous­poli­ti­ikan päämäärä taloudelli­nen kasvu. Ajatel­laan, että kun meistä tulee rikkaampia, meistä tulee myös onnel­lisem­pia. On toki taloudel­lisen kasvun tavoit­telu­un muitakin perustei­ta, kuten esimerkik­si julkisen talouden tas­apaino ja velka­an­tu­misen vält­tämi­nen. Kir­joi­tan siitä erik­seen. Tässä jak­sos­sa keski­tyn siihen, tuoko vauras­tu­mi­nen onnea.

Vauras­tu­mi­nen on kiis­tat­ta lisän­nyt hyv­in­voin­tia. Suomes­sa ei enää ole per­heitä, jot­ka eivät voi lähet­tää lap­si­aan koulu­un, kos­ka näil­lä ei ole kenkiä, kuten min­un lap­su­udessani vielä oli. Vuo­den 1990 jäl­keen maail­mas­sa on noin mil­jar­di ihmistä päässyt eroon äärim­mäis­es­tä köy­hyy­destä. Elämä para­nee kiis­tat­ta, kun köy­hyys helpottuu.

Kun rahaa on tarpeek­si, min­un maail­manku­vas­sani hyö­ty lisära­has­ta vähe­nee alenevien rajahyö­ty­jen peri­aat­teen mukaises­ti. Olen­nainen kysymys on, tuoko raha lisää onnea senkin jäl­keen, kun varsi­nainen köy­hyys on selätetty.

Tämä jakau­tuu kahdek­si kysymyk­sek­si. Tuleeko kansakun­ta onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan ja tule­vatko ihmiset kansakun­nan sisäl­lä onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan mui­ta enem­män. Äkkiseltään nämä kak­si kysymys­tä vaikut­ta­vat samoil­ta, mut­ta eivät ole. Jat­ka lukemista “MM2: Raha ja onni”

MM1: Pieni oli kaunista

Erk­ki Liika­nen ker­too hie­man häpeilleen kir­jas­saan Komis­saari, että vas­tusti EEC-vapaakap­pa­sopimus­ta vuon­na 1972. Minäkin vas­tustin enkä ole koskaan häpeil­lyt, vaik­ka kan­tani EU:hun ja mon­een muuhunkin asi­aan on muut­tunut melkois­es­ti siitä, mitä ajat­telin 1970- ja 1980-luvuil­la. Maail­ma muut­tui ja minä sen mukana.

Vas­tustin aikanaan voimakkaasti keskit­tävää ”kovaa” kehi­tys­tä. Halusin pitää koko maan elin­voimaise­na enkä halun­nut ihmisiä revit­tävän juuril­taan – helsinkiläisenä vas­tustin eri­tyis­es­ti Helsin­gin kasvua, joka näyt­täy­tyi tuol­loin masen­ta­vana betoni­bru­tal­is­mi­na ja kaiken kau­ni­in hävit­tämisenä. Uskoin, että vapaakaup­pa­sopimus tulisi raais­ta­maan kap­i­tal­is­mia Suomes­sa, enkä ollut väärässä. Sil­loin kan­natin pehmeitä arvo­ja ja ajat­telin sen ajan slo­ganin mukaan, että pieni on kaunista.

Meitä näin ajat­tele­via oli tuol­loin paljon ja eri­tyisen paljon heitä oli alkuaiko­jen vihreis­sä. Hei­di Hau­ta­la puhui hal­li­tus­ta alban­isoi­tu­mis­es­ta (ver­taa hal­lit­tu raken­nemuu­tos), Eero Palo­heimo see­bra­mallista, jos­sa kansan­taloudessa  olisi valkoisia ja mus­tia raito­ja kuin see­bral­la, Mus­tat rai­dat oli­si­vat tehokas­ta kansan­talout­ta ja valkoiset rai­dat tar­jo­si­vat ren­nom­paa ja laadukkaam­paa elämistä.

Itse olin kir­joit­tanut vuon­na 1979 Yhdessä Osmo Lamp­isen kanssa kir­jan Suo­mi 1980-luvul­la – pehmeän kehi­tyk­sen tie ‑nimisen kir­jan, jos­sa puhut­ti­in inhimil­lisem­män kehi­tyk­sen puoles­ta ja varoitet­ti­in maan jakau­tu­mis­es­ta A- ja B‑kansalaisiin. Tämä jakoa tor­ju­maan esitet­ti­in kansalais­palkkaa.  Ajatuk­seni kansalais­palka­s­ta oli sil­loin aika jäsen­tymätön. Myöhem­min kansalais­palkkaa, negati­ivista tuloveroa tai perus­tu­loa koske­vat ajatuk­seni ovat kehit­tyneet suun­taan, jos­sa tor­ju­taan ihmis­ten välis­ten tuot­tavu­usero­jen tuot­ta­maa tuskaa.

(Vaik­ka sen itse sanonkin, tuo mainit­tu kir­ja on yllät­tävän hyvä, nyt kun luin sen uud­estaan.) Jat­ka lukemista “MM1: Pieni oli kaunista”

Maailma muuttui ja minä sen mukana

Erk­ki Liikasen kir­jan Komis­saari lop­pupuolel­la on mie­lenki­in­toista pohd­in­taa siitä, miten maail­ma on muut­tunut ja mitä glob­al­isaa­tio on vaikut­tanut eli­noloi­hin maail­mas­sa ja Suomen sisällä.

Sen lukem­i­nen herät­ti minus­sa tarpeen pohtia suhdet­tani markki­na­t­alouteen ja kap­i­tal­is­mi­in. Se on nimit­täin muut­tunut aiko­jen kuluessa.

Päätin ryhtyä syven­tämään ajat­telu­ani kir­joit­ta­mal­la – minä ajat­te­len kir­joit­ta­mal­la. Tähtään kokon­aisu­u­teen, jos­sa on noin sata liuskaa tek­stiä. Siitä tuskin tulee painet­tua kir­jaa, kos­ka tietokir­jat eivät myy kovin hyvin, mut­ta silti tähtään kun­ni­an­hi­moi­seen kokonaisuuteen.

Tarkoituk­seni on julka­ista tek­sti kym­meninä blogikir­joituksi­na. Niitä yhdis­tää kir­jaimet MM ja järjestys­nu­mero otsikon alus­sa. Ensim­mäi­nen kir­joituk­sista esimerkik­si on otsikoitu MM(1) Pieni oli kaunista.

Val­itsin julkaisemisen blogikir­joituksi­na, kos­ka toivon palautet­ta ja kri­ti­ikkiä. Lop­ullises­sa ver­sios­sa – mis­sä muo­dos­sa sen sit­ten julkaisenkin – otan kri­ti­ikin ja täy­den­tävät ideat sovel­tuvil­ta osin huomioon. Aion siis varas­taa ideat itsel­leni kor­vauk­sia mak­samat­ta, mikä kom­men­toi­jien on syytä ottaa huomioon.

Sopeutuminen alenevaan syntyvyyteen

Kir­joitin viime vuon­na (Talouselämä-lehdessä) syn­tyvyy­den rom­ah­tamis­es­ta eri puo­lil­la maail­maa ja eri­tyis­es­ti Suomes­sa. Miten siihen voisi sopeutua?

Aluk­si rahaa säästyy päivähoi­dos­sa ja kouluis­sa. Satatuhat­ta perusk­oul­u­laista vähemmän!

Työikäis­ten määrä on jo kään­tynyt loivaan lasku­un. Se nopeu­tuu rajuk­si 2040-luvulla.

Ilman maa­han­muut­toa joudumme tule­maan toimeen olen­nais­es­ti paljon pienem­mäl­lä työvoimalla.

Entä voisiko automaa­tion ja tekoä­lyn avul­la vähempi työvoima riit­tää tuot­ta­maan kaiken tarvit­ta­van? Ken­ties, mut­ta pula tulee veronmaksajista.

Jat­ka lukemista “Sopeu­tu­mi­nen alenevaan syntyvyyteen”

Miten Suomi ajautui tarkkikseksi?

Malliop­pi­las, joka ärhen­teli Kreikalle ja Ital­ialle talouden huonos­ta hoi­dos­ta on nyt itse tarkkailu­lu­okalla. Val­tion­talous on ollut ali­jäämäi­nen 17 vuot­ta yhtäjaksoisesti.

Tärkein syy tähän on väestön ikään­tymi­nen. Aiem­min poikkeuk­sel­lisen edullisen ikä­jaka­man muut­tumi­nen poikkeuk­sel­lisen epäedullisek­si. Kir­joitin tästä eloku­us­sa kir­joi­tus­sar­jan hyv­in­voin­ti­val­tion perään­tymis­su­un­nitel­man ensim­mäisessä jak­sos­sa otsikol­la mikä on ongelma. 

Tuon kir­joituk­sen keskeinen sisältö on tässä tek­stis­sä: Jat­ka lukemista “Miten Suo­mi ajau­tui tarkkikseksi?”

Oikeistovalta (6) Itse aiheutettu laskusuhdanne

Olen yleen­sä Juhana Var­ti­aisen kanssa samaa mieltä melkein kaikesta, mut­ta nyt on löy­tynyt erimeil­isyys. Kir­joitin, että hal­li­tuk­sen raskaat talouden sopeu­tuk­set, siis leikkauk­set ja tulon­si­ir­to­jen kar­simiset, eivät ole vähen­täneet velka­an­tu­mista, kos­ka ne ovat aiheut­ta­neet työt­tömyyt­tä ja tor­juneet nousukau­den. Juhana vas­tasi Elon Muskin X:ssä, ettei keven­tynyt finanssipoli­ti­ik­ka kuitenkaan rahoi­ta itseään. Ei yleen­sä rahoitakaan. Tämä kan­nat­taa muuten muis­taa, kun joku taas sanoo. että vero­jen alen­nuk­set rahoit­ta­vat itsensä.

Vaik­ka yleen­sä kan­natan val­tavir­tat­aloustiedet­tä, tässä nousukau­den estämisessä min­ul­la on oma per­soon­alli­nen näke­myk­seni asioista. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­ta (6) Itse aiheutet­tu laskusuhdanne”

Oikeistovalta (5) Tarvitsemme kvantitatiivista sosiaalitiedettä

Istu­van hal­li­tuk­sen päätök­set tun­tu­vat minus­ta huonoil­ta myös sen takia, ettei hal­li­tuk­sel­la näytä ole­van san­ot­tavaa yhteiskun­nal­lista insinööriosaamista. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rak­en­t­a­mi­nen on vaikeaa, mut­ta sen purkami­nen tai kor­jaami­nen on vielä vaikeam­paa. Huono osaami­nen tuot­taa turhaa kärsimystä.

Sil­loin kun hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa raken­net­ti­in, sosi­aal­i­ti­etei­den osaami­nen oli voimakkaasti mukana.

Tämä muut­tui jo 1990-luvul­la. Olin neu­vot­tele­mas­sa Lip­posen ensim­mäisen hal­li­tuk­sen toteut­tamista säästöistä. Sosi­aalipoli­itikoista ei ollut san­ot­tavaa apua. He sanoi­vat vain, ettei mis­tään voi säästää, mikä tarkoit­taa samaa kuin että säästäkää mis­tä haluatte.

Kohta­laisen hyvin se silti meni, mut­ta yksi paha moka tehti­in. Hyväksy­imme val­tio­varain­min­is­ter­iön ehdo­tuk­sen  pois­taa sairaus­päivära­has­ta mini­ni. Se kuu­losti loogiselta. Jos ei ole ollut tulo­ja ennen kuin mur­si jalka­nsa, mik­si tulo­ja piti olla sen ajan, kun jal­ka on kip­sis­sä, jon­ka jäl­keen ollaan taas ilman tulo­ja. Jos ei ole tulo­ja ter­veenä, ei voi menet­tää tulo­ja sairastues­saan. Jat­ka lukemista “Oikeis­to­val­ta (5) Tarvit­semme kvan­ti­tati­ivista sosiaalitiedettä”