Tässä kirjoitussarjassa käyn läpi sitä, mitä pitäisi tehdä sosiaaliturvalle. Ajatukset ovat puhtaasti omiani, eikä niistä pidä syyttää eikä kiittää mitään muuta tahoa.
Soten piti olla jo valmis. Seuraavaksi pitäisi tehdä sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Huonot kokemukset sote-uudistuksesta on saanut monen ajattelemaan, että ei enää suuria kokonaisuudistuksia vaan pieniä palasia. Sotun ongelmana on se, että pienten palasten liikuttaminen erikseen ei oikein onnistu – ne on oikeastaan jo osaoptimoitu – ilman, että muutkin palaset liikkuvat. Ongelmana on noiden palasten heikko sopiminen yhteen. Siksi tarvittaisiin oikeastaan kokonaisuudistus. Mutta toki taakkaa voi pienentää sillä, että rajaa uudistettavaksi joukon, jossa osien vaikutus toisiinsa on suuri ja kokonaisuuden toiminta heikointa. Tällä rajaukselle käsiin jää työmarkkinatuki, toimeentulotuki ja asumistuki sekä näihin liittyen matalapalkkatyön ongelma.
Minä olen noin 40 vuoden ajan kannattanut Gordionin solmun ratkaisuksi perustuloa. Ei nyt oikein näytä siltä, että perustulo menisi läpi ihan tuosta noin, joten on keksittävä muuta. Lisäksi keskustelusta olen oppinut, ettei perustulo oikein pelitä ratkaisuna syrjäytymiseen liittyvään köyhyysongelmaan. Perustulo sälyttää ihmisille enemmän vastuuta omasta elämisestään. Olen edelleen optimistinen sen suhteen, että suurimmalle osalle tämä on parempi ratkaisu, mutta köyhyysongelma edellyttää panostusta palveluihin ja tulonsiirroilta syyperusteisuutta — ja velvollisuutta ottaa vastaan ainakin koulutusta.
Perustulon takaama turva ei voi olla kovin suuri, joten jos tavoitellaan perusturvan tason nostamista, se ei yksi riitä. Paremmalla sosiaalisella pääomalla siunatuille perustulo tarjoaisi paremman keinon, koska se toisaalta pakottaa tekemään jotain oman taloudellisen asemansa parantamiseksi että tekisi tästä taloudellisesti kannattavaa, mutta antaisi enemmän valtaa päättää omista asioistaan.

Oheinen kuva kertoo ongelman graafisesti. Perustulossa (yhtenäinen viiva) efektiivinen marginaalivero pysyy kohtuullisena, mutta sen seurauksena täysin tulottoman tulonsiirrot jäävät niukoiksi, mikä on huono-osaisimpien osalta ikävä juttu. Heitä varten on syyperusteinen lisäturva, jota kuvaa katkoviiva. Jotta tulottomuudesta ei rangaistaisi kohtuuttomasti, pitää efektiivisen marginaaliveron olla matala. Se taas tekee työnteosta perin kannattamatonta. Kun työnteko on kannattamatonta, tarvitaan velvoittavuutta, koska harva tekee työtä vapaaehtoisesti. Kun kyse on syrjäytymisuhan alaisista, tarvitaan myös työvoimapoliittisia palveluita. Meidän ongelmamme ovat paljolti peräisin siitä, ettei noita palveluita juurikaan tarjota – jos tilannetta vertaa muihin Pohjoismaihin tai vaikkapa Britanniaan.
Voisi tietysti ajatella, että saa itse päättää, kumpaan järjestelmään haluaa kuulua. Jos valitsee katkoviivan, valitsee myös tuen velvoittavuuden. Tai sitten ei tarvitse valita. Jos hankkii itselleen karenssin, putoaa perustulolle niin kuin nyt putoaa toimeentulotuelle.
Joka luottaa omiin kykyihinsä ansaita edes jotain, kannattaa valita puhdas perustulo ja vapaus päättää omasta elämästään.
Jos minulla olisi kaikki valta, etenisin tältä pohjalta, mutta harmi kyllä, minulla ei ole lainkaan valtaa. Seuraavissa postauksissa yritän hahmotella jotain sellaista, joka olisi poliittisesti mahdollista.
= = =
Huomattakoon, että perustulon voi toteuttaa joko perustulona, jolloin kaikki, rikkaatkin, saavat perustulon titilleen kerran kuussa, mutta kaikkea tuloa verotetaan ensimmäisestä eurosta alkaen, jolloin suurimmalla osalla ihisistä nettotulot eivät juuri muuttuisi. Negatiivisen tuloveron vaihtoehdossa negatiivista tuloveroa maksetaan vain pienituloisille, niille, jotka kuviossa sijoittuvat y=x ‑viivan yläpuolelle. Loput maksaisivat tuloveroa punaisen viivan ja y=x ‑viivan välisen eron verran. Lopputulos on sama, toteutus hankalampaa, mutta ihmisten helpompi ymmärtää. Nyt kun olemme siirtyneet reaaliaikaiseen tulorekisteriin, negatiivisen tuloveron byrokraattiset ongelmat ovat pienentyneet huomattavasti.