Kun rahaa on vähän ja sitä pitää antaa lisää rikkaille, ei auta kuin ottaa sitä köyhiltä. Kauniimmin sanottuna sosiaaliturvaa on muutettava kannustavammaksi, jotta suomalaiset saataisiin töihin.
Ensiksi on huomautettava siitä, että työttömien köyhdyttäminen ei välttämättä paranna työllisyyttä, vaikka niin moni kokeekin. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan köyhyys passivoi työmarkkinoilla, koska kaikki energia menee päivittäiseen selviämiseen. (Olen kirjoittanut tästä, mutta blogin hakuohjelma on niin huono, etten löytänyt kirjoitusta yli neljäntuhannen artikkelin joukosta) Jos seisoo koko päivän leipäjonossa, ei saa töitä.
(Korjaus: Se aiempi kirjoitus on täällä.)
Isossa kuvassa pienet tuloerot ovat hyväksi taloudelliselle kasvulle, kunhan ne eivät ole liian pienet. Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi vuonna 2017, että kasvun kannalta optimaalinen Gini-kerroin on noin 0,27, eli suunnilleen se, mitä Suomessa on. Tämän tutkiminen empiirisesti on kuitenkin haastavaa, enkä usko, että tuo 0,27 on mikään universaali vakio, vaan riippuu muista tekijöistä ja on riippuvainen maan kehitystasosta.
Miksi pienet tuloerot ovat hyväksi? Ne edistävät sosiaalista liikkuvuutta, jolloin kansakunta saa käyttöönsä maan lahjakkuusreservit laajasti. Jos esimerkiksi vain rikkaimpien perheiden lapset saavat kunnon koulutusta, moni fiksu juuttuu hanttihommiin.
Laitan tähän tilastokeskuksen sivuilta kopioidun kuvan Gini-kertoimen ja tulotason riippuvuudesta Euroopassa vuodelta 2015. Tuoreempaakin tietoa on varmaankin saatavilla, mutta tämän löysin vaivattomasti. 
Suomalaisessa sosiaaliturvassa on paljon uudistamista, mutta uudistaminen on projektina hyvin vaikea. Sitä ei pitäisi tehdä poliitikkovoimin yön tunteina vaan valmistella kunnolla ja käyttää hyväksi esimerkiksi mikrosimulointiohjelmia, jotta tiedettäisiin, mitä ollaan oikein tekemässä.
Kun hallitusohjelma julkistettiin, olin pöllämystynyt siitä, miten kaikki toimet suunnattiin yhteen ryhmään,: helsinkiläiseen vuokralla asuvaan kaupan kassalla osa-aikatyötä tekevään yksinhuoltajaan, jonka ennestäänkin vähäisiä tuloja pienennettiin noin 600 eurolla kuukaudessa. Työttömyysturvasta poistettiin lapsikorotukset, sovitellusta päivärahasta ja asumistuesta poistettiin molemmista 300 euron suojaosuus, asumistukea pienennettiin yleisesti ja erityisesti Helsingissä. Jokainen näistä toimista oli ehkä erikseen tarkasteltuna ymmärrettävä, mutta näin muodostuva kokonaisuus aivan kohtuuton.
Olen kirjoittanut muun muassa, että Soviteltu ansiosidonnainen todella tarvitsee uudistusta. Aiemmin ongelmana oli, että pienipalkkaisen kaupan kassan ei kannata tehdä kokoaikatyötä, koska sovitellun päivärahan ansiosta pääsee samaan ansioon osa-aikatyölläkin. Tämä sopii myös kauppiaalle, koska ruuhka-apulaisia tarvitaan. Tässä oli kyllä parantamista, mutta se tehtiin aivan törpösti niin, että vastaavasti osa-aikatyön tekeminen ei kannattanut lainkaan suhteessa siihen, ettei tee mitään. Tai siis kannattaa ansaita kuussa 150 euroa, mutta ei senttiäkään enempää. Olisi pitänyt mennä nykymallin ulkopuolelle niin, ettei sadan prosentin efektiivisiä marginaaliveroja olisi tullut mihinkään, mutta rajoituttiin peukaloimaan nykylain parametrejä.
Voidaan kysyä, kuka tämän hallitusneuvotteluissa oikein keksi, mutta voidaan kysyä myös, ketkä keksivät sen edellisen, jota tässä epäonnistuneesti korjattiin?
Ennen uudistukset valmisteltiin komiteoissa, joissa oli vahvaa osaamista. Nyt poliitikot tuntuvat vetävän ajatuksia hatustaan. Komitealaitoksessa oli omat ongelmansa – erityisesti vahva henkinen polkuriippuvuus – mutta ei tämäkään käytäntö ole hyvä.
Yhden asian nostaisin kuitenkin tikun nokkaan: sosiaalitieteistä ei nykyään ole hyötyä päätöksenteossa. Pitäisi olla. Koin tämän voimakkaasti, kun tehtiin ensimmäisen Lipposen hallituksen hallitusohjelmaa, jolloin piti säästää 20 miljardia markkaa, nykyrahassa runsaat viisi miljardia euroa. Sen jälkeen asiat ovat vain pahentuneet.
Kirjoitankin tästä oman postauksen, koska pidän asiaa isona ongelmana.
Soininvaara kirjoitti:
“Kun hallitusohjelma julkistettiin, olin pöllämystynyt siitä, miten kaikki toimet suunnattiin yhteen ryhmään,: helsinkiläiseen vuokralla asuvaan kaupan kassalla osa-aikatyötä tekevään yksinhuoltajaan, jonka ennestäänkin vähäisiä tuloja pienennettiin noin 600 eurolla kuukaudessa. Työttömyysturvasta poistettiin lapsikorotukset, sovitellusta päivärahasta ja asumistuesta poistettiin molemmista 300 euron suojaosuus, asumistukea piennettiin yleisesti ja erityisesti Helsingissä. Jokainen näistä toimista oli ehkä erikseen tarkasteltuna ymmärrettävä, mutta näin muodostuva kokonaisuus aivan kohtuuton.”
Viimeksi kun kaupassa kävin, pääosa asiakkaista meni itsepalvelukassan kautta. Kehitys näyttää nyt vahvasti siltä, että kassatyöntekijöiden määrä vähenee — ja paljon. Tilalle tulee ehkä jotain muuta.
Mitä lapsiperheisiin tulee, niin olisi ehkä parempi tukea suoraan lapsilisällä kuin hakemuksenvaraisesti, jota tukea saavat ne, jotka osaavat ja jaksavat hakea, ja jota vaille jäävät monet kouluttamattomat, jotka eivät osaa monimutkaisia tukia edes hakea. Viime vuosikymmeninä nimenomaan lapsilisien ostovoima on romahtanut. Niihin ei ole tehty korotuksia palkkojen nousun mukana.
Näin voi jossain vaiheessa käydä, mutta nykyisenkaltaiset itsepalvelukassat ovat olleet pettymys ja monet kaupat ovat niitä jo poistaneet.
Tuloerot eivät selitä Suomen kasvun pysähtymistä
Vaikka Ode korostaa pienten tuloerojen taloudellista hyötyä, tuore taloustieteellinen tutkimus ei tue yksiselitteistä syy-yhteyttä tuloerojen ja talouskasvun välillä. IMF:n mukaan vaikutus riippuu:
• koulutustasosta
• instituutioista
• rahoitusmarkkinoista
• teknologian käyttöönotosta
Tutkimusten perusteella kasvumme heikkouden ydin on seuraava:
Suomi menettää jatkuvasti parhaita korkean tuottavuuden veturiyrityksiä, investointien houkuttelevuus on laskenut ja kilpailukyvyn rakenteelliset ongelmat ovat jarruttaneet tuottavuuden kasvua.
Kyse ei ole yksittäisestä syystä, vaan pitkästä, kasautuvasta prosessista:
– teollisuuden rakennemuutos
– hidas teknologinen käyttöönotto
– työvoimapula
– investointien heikko veto Suomeen rajussa kansainvälisessä kilpailussa
– väestön ikääntyminen
Näistä muodostuu kokonaisuus, joka on vienyt Suomen parinkymmenen vuoden pysähdystilaan.
Ainut pelastustuksemme on tämä: Pysäyttämällä parhaitten yritysten ja osaajien exodus maasta tekemällä Suomesta taas kansainvälisesti kilpailukykyinen maa.
Sellainen jossa kannattaa ottaa riskiä, investoida uuteen tekniikkaan ja työllistää hyvällä palkalla, sekä antaa rajua riskiä ottaville riskiyrittäjille reilu korvaus ja mahdollisuus jättää menestyvä yritys jälkipolville.
Seppo Korppoo, 30+ vuotta rajua riskiä ottava suomalaisen teknologian vientiyrittäjä
Paljon on puhuttu siitä että suojaosa olisi ollut kannustinloukku, mutta niinhän ei ole jos huomioi asioita vähänkään pidemmälle. Pienillä ansiotuloilla ja suojaosalla “taktikoiva” söi nimittäin myös omaa ansisidonnaista työttömyysturvaansa ja muuta turvaa, mitä suojaosaa “kadehtivat” eivät huomioi. Eivät ehkä tajunneet nekään jotka sen varassa joutuivat elämään. Sekin kannattaa muistaa etteivät ne työttömät kuitenkaan päätä niistä työtunneista, vaan työnantajat, vaikka usein halutaankin antaa kuva työttömistä keinottelijoina jotka valikoivat mitä haluavat. Harhakäsitys ihmisten käyttäymisestä on homo economicuksilla myös hyvätuloisten kohdalla kun he perustelevat suurituloisten veronalennusten kannustavan tekemään enemmän töitä.
Siis ansaitsemalla saman vähemmällä työllä ei silloin olekaan kannustinloukku, vaan kannustin. Kun taas työttömän kohdalla onkin päinvastoin vaikka hän tarvitsisi lisää tuloja pärjätäkseen, mitä taas hyvätuloinen ei tarvitse. Että sellaista logiikkaa ja epäjohdonmukaisuutta politikointi teettää.
Voi kun poliitikot vaivautuisivat tutustumaan ihmisten käyttäytymisen todellisuuteen edes hieman.
“Voidaan kysyä, koska tämän hallitusneuvotteluissa oikein keksi, mutta voidaan kysyä myös, ketkä keksivät sen edellisen, jota tässä epäonnistuneesti korjattiin?”
Etkös sinä Osmo tiedä, ketkä keksivät asentaa tämän suojaosahimmelin järjestelmään, jossa lähtökohtaisesti on loputon oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen? Ei kai kukaan oikeasti ajatellut, että työmarkkinatuen sovittelua voisi loiventaa ilman, että sama loivennus pitäisi ulottaa ansioetuuteen?
terv,
jukka
Minun on kyllä vaikea hyväksyä ajatusta, että työmarkkinajärjestöjen kollektiivinen typeryys on otettava lähtökohdaksi politiikkaa suunniteltaessa.
Ymmärrän että on vaikea hyväksyä ajatusta, mutta näinhän siinä kai sitten kävi?
terv,
jukka
Mutta eihän suojaosa tietenkään tarkoittanut loputonta oikeutta soviteltuun päivärahaan. Päivärahasoikeushan piti kerryttää uudelleen kun se oli loppunut ja uuteen oikeuteen vaikuttivat uudet tulot.
Joskus tuntuu että koko työttömyysturvajärjestelmää johon sisältyi suojaosuus ei ymmärretä alkuunkaan tai sitä halutaan ymmärtää tarkoitushakuisesti valikoiden väärin. Aivan kuten aikuiskoulutustukeakin. Ja sen takaa paistaa selvästi halu syyllistää työttömiä joiden tulot työttömänä ovat maksimissaankin ansiosidonnaisella noin 60% työttömyyttä edeltävistä työtuloista ja pääsääntöisesti alle sen eli n. 40–50%
Niiden poistamisen takana on selvästi enemmänkin ideologiset kuin pragmaattiset syyt, kuten myös sen takana että Orpon hallitus suuntasi leikkauksensa ilman mitään kokonaisvaikutusarviota siitä kehen ne kohdistuvat:
“Kun hallitusohjelma julkistettiin, olin pöllämystynyt siitä, miten kaikki toimet suunnattiin yhteen ryhmään,: helsinkiläiseen vuokralla asuvaan kaupan kassalla osa-aikatyötä tekevään yksinhuoltajaan, jonka ennestäänkin vähäisiä tuloja pienennettiin noin 600 eurolla kuukaudessa. Työttömyysturvasta poistettiin lapsikorotukset, sovitellusta päivärahasta ja asumistuesta poistettiin molemmista 300 euron suojaosuus, asumistukea piennettiin yleisesti ja erityisesti Helsingissä. Jokainen näistä toimista oli ehkä erikseen tarkasteltuna ymmärrettävä, mutta näin muodostuva kokonaisuus aivan kohtuuton.”
Björn Wahlroosin haastatteluun ehti jo viitata joku toinenkin.
Viestin ydin lienee että siinähän optimoitte suhdanteita, mutta se pääoma jonka kautta työpaikkoja luodaan, karkaa paikkoihin jotka ovat pääomien omistajien kannalta parempia. Inhottava reunaehtoja, mutta lienee Paasikiven tyyliin pakko ottaa huomioon. “Tosiasioiden tunnistaminen on viisauden alku.”
Aina vedotaan siihen, että kaikkein vähäosaisimmilta (köyhimmiltä) viedään ja annetaan rikkaille. Mitä siis köyhimpien maksamisista viedään ja annetaan rikkaille? Pitää vaikka korostaa, että ei köyhimmiltä mitään viedä, vaan jaettavaa on vain yksinkertaisesti vähemmän. Siis mitään köyhien “omistamaa” ei viedä ja vielä röyhkeästi annettaisiin se rikkaille. Tämä unohdetaan järjestään SDP:n ja vihervasemmiston propagandassa.
Esim. alv:n nosto vie köyhiltä ja osuus heihin melko kovaa. Se, että nämä rahat “annettaisiin” suurituloisille, on tietysti kärjistys, koska se “antaminen” tapahtuu pääasiassa veronalennusten muodossa.
No, datakeskukset saivat juuri veroedun joka maksaa valtiolle 30 miljoonaa euroa. Samaan aikaan ilmoitettiin toimeentulotuen leikkauksista. Googlella, Metalla ja Applella menee siis niin huonosti, että ne tarvitsevat Suomen valtiolta rahaa.
Ansiosidonnaiset työttömyysetuudet pitäisi vaan poistaa kokonaan. Tilalle työnantajan könttäsummana maksama “työsuhteen päättymiskorvaus”, jonka suuruus määräytyisi samankaltaisilla kriteereillä kuin nykyinen ansiosidonnainen.
Kannustimet uuden työn vastaanottamiselle paranisivat välittömästi kun kaikki ansiosidonnainen olisi tilillä jo samalla hetkellä kun vanha työsuhde päättyy, oman työmarkkina-aseman parantamiseksi olisi paremmin rahaa investoida kun raha olisi kädessä heti eikä tipoittain, määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen loppuisi liian kalliina, ja erilaisten kausiluonteisten alojen loisiminen muiden kustannuksella loppuisi myös. Hyvät, vakaat työnantajat joilla väen vaihtuvuus on vähäistä hyötyisivät, ja vastaavasti mulkeroyrittäjät joilla ovi käy tiuhaan joutuisivat maksamaan omasta huonoudestaan.
Tähän kun vielä lisättäisiin mahdollisuus molemminpuolisella sopimuksella siirtää työsuhde työnantajalta toiselle saataisiin luotua vahvat kannustimet yksityiselle työnvälitykselle; työnantajalle olisi todennäköisesti halvempaa etsiä työntekijälle uusi työpaikka kuin maksaa hänelle useamman kuukauden palkkaa vastaava korvaus irtisanomisesta.
Jos ihmiset eivät olisi rationaalisia oman edun optimoijia, ja jos konkursseja ei maailmassa koskaan olisi, voisi toimiakin. Konkursseja välittömästi edeltävissä tai niiden jälkeen tehdyissä irtisanomisissa työnantajalla ei ole yleensä varaa maksaa mitään irtisanomispaketteja. Jos taas antaa rahat könttänä kouraan, ja samaan aikaan muu sosiaaliturva (asumistuet, toimeentulotuki jne.) on kuukausituloperustainen, seurauksena olisi kannustin kadottaa saadut rahat hyvin nopeasti.
Itse asiasta olen jossain määrin samaa mieltä. Tosin työttömyyden kohdalla ansiosidonnaisuus voi olla ihan perusteltuakin, mutta lasten saamisen kohdalla ansiosidonnainen tukijärjestelmä on todella epäreilu. 20-vuotias opiskelija saa minimipäivärahat ja 45-vuotias uransa huipputuloilla jo oleva saa isot päivärahat, vaikka lapsen terveyden ja lapsen edun kannalta lapsi olisi parempi saada nuorena kuin kovin vanhana. Ensin mainittu jää pienelle korvaukselle siksi, että saa lapsen nuorempana, mutta joutuu myöhemmin työurallaan maksamaan yhtä lailla vakuutusmaksut myös isommista tuloistaan sitten kun ikää tulee lisää ja palkat työuran edetessä kasvavat.
Konkurssin varalle vaaditaan tietenkin vakuutukset työntekijöiden asianmukaisia korvauksia varten. Sen osalta asia ei varsinaisesti eroa mitenkään nykyisestä muuten kuin siten, että vakuutusmaksun suuruus vaihtelee markkinaehtoisesti sen sijaan että kaikki maksavat yhtä suurta työttömyysvakuutusmaksua.
“Konkurssin varalle vaaditaan tietenkin vakuutukset työntekijöiden asianmukaisia korvauksia varten. Sen osalta asia ei varsinaisesti eroa mitenkään nykyisestä muuten kuin siten, että vakuutusmaksun suuruus vaihtelee markkinaehtoisesti sen sijaan että kaikki maksavat yhtä suurta työttömyysvakuutusmaksua”
Kuka sellaisen vakuutuksen myöntää? Valtio? Ja miten ne hinnat määrittyisivät markkinaehtoisesti, jos markkinaa ei ole? Yksityiset toimijat eivät myy ainakaan taloudellisesti ei-vahvoille yrityksille tai pienille yhdistyksille vakuutuksia konkurssin varalle, jos niille vakuutuksen johdosta konkurssitapauksessa lankeaisi maksettavaksi isoja summia. Tai voisivat ehkä myydä suunnilleen enimmäiskorvauksen suuruisella hinnalla sen vakuutuksen vaikkapa 0 euron oman pääoman osakeyhtiölle… eli jos vaikkapa aloittava yritys maksaisi koko mahdollisen tulevan korvauksen, niin voisi ehkä saada vakuutuksen, jossa enimmäiskorvaus olisi suunnilleen sama summa.
Nythän tilanne on muuttunut niin, että työvoimasta on ylitarjontaa. Tätä kehutaan hallituksen ansioksi. Jos olen asian oikein ymmärtänyt, niin työllisyys ei ole juurikaan huonontunut. Työvoimaa on tullut markkinoille tarjolle lisää. Sellaisessa tilanteessa on aika vähän aktiivisellakin työttömällä vaikutusmahdollisuuksia työllistymiseksi.
Kai se on enemmän kiinni siitä, miksi tuloerot ovat tasaisia, kuin tasaisesta tuloeroista.
Minun on vaikea kuvitella, että talous sillä paranisi, jos toimeentulotuki tuplattaisiin nykyisestä ja otettaisiin koko raha nostamalla vaikka korkeinta tuloveromarginaalia. Varmasti tämä temppu näkyisi jo gini-kertoimessakin.