Kaupunkien pitäisi olla suuremmassa vastuussa julkisen vallan toimista alueillaan. Tämä tarkoittaa myös, että niiden pitää hyötyä hyvistä päätöksistään ja joutua vastuuseen huoneuista päätöksistään.
MAL-sopimukset
Maankäytön asumisen ja liikenteen sopimuksissa suurten kaupunkiseutujen kunnat sitoutuvat edistämään asuntotuotantoa alueilleen ja valtio sitoutuu rahoittamaan liikenneinvestointeja niiden alueilla. Nykytilanteessa on perusteltua, että valtio osallistuu Suomessakin kaupunkien kasvun rahoitukseen kuten se osallistuu myös mauissa maissa.
En kuitenkaan pidä näistä sopimuksista, sillä niissä valtio muuttuu osapuoleksi kaupunkisuunnittelussa. Joku yksittäinen vaaleilla valitsematon valtion virkamies tuo omat mielihalunsa peliin. Olisi parempi, että kaupungit voisivat suunnitella alueensa itse.
Minusta pitäisi tehdä niin, että valtio sitoutuu avustamaan kunkin kunnan liikenneinvestointeja kiinteällä rahasummalla sanotaan vaikka toteutunutta asukasluvun kasvua vastaan – sanotaan vaikka 10 000 euroa/uusi asukas ja kunnat olisivat kokonaan vastuussa liikenneinvestoinneistaan.
Nykykäytäntö nimittäin houkuttelee haaskaamaan rahaa. Arvostelin joskus kaupunkiympäristölautakunnassa suunnitelmia rakentaa runsaasti pientaloja Östersundomiin Porvoon moottoritien varrelle. Sanoin, että tuo johtaa liikenteen ruuhkautumiseen ja kalliisiin liikenneinvestointeihin. Tätä ei kiistetty, mutta sanottiin, että ne ovat valtion rahoja, eivät meidän. Minun mallissani kaupunki ei noin haaskaavaa kaavaa tekisi. Ei olisi rakentanut Kirkkonummikaan Sundsbergin aluetta, jota varten piti vetää moottoritie Espoosta Kirkkonummelle.
Ehdotustani voi kritisoida sillä, että jotkin alueet nyt vain ovat sellaisia, että ne vaativat suurempia liikenneinvestointeja ja toiset eivät vaadi juuri mitään. Tämä ei ole esitykseni heikkous vaan sen vahvuus. Kaupunkien rakentaminen on hyvin kallista – siihen menee arvioni mukaan 7,5 mrd. euroa vuodessa. Kyllä tässäkin kannattaa säästää.
Ennen näin olikin. Helsinki on toteuttanut Itäväylän, vanhan ratikkaverkoston ja metron Kampista Itäkeskukseen kokonaan omalla kustannuksellaan.
Tietysti kunnat joutuvat tekemään minunkin mallissani yhteistyötä keskenään. Siinä on kuitenkin yksi sopijapuoli vähemmän. Ja tietysti valtakunnallisista yhteyksistä on huolehdittava.
Miksi kierrättää rahaa valtion kautta?
Asiaa voi ajatelle vielä radikaalimmin.. Minun mallissani siis valtio maksaisi kaupunkien liikenneinvestoinneista laskennallisen mallin mukaan. Samalla valtio kuitenkin siirtää kaupungeista huomattavasti rahaa itselleen ja muualla maahan. Voisiko näitä eri suuntiin meneviä rahavirtoja vaikkapa leikata päittäin. Kaupungeilla olisi suurempi vastuu menestyksestään mutta myös oikeus nauttia hyvien päätöstensä hedelmistä.
Tämä ei tarkoita, ettei mitään aluepolitiikkaa maassa harjoitettaisi, mutta kun vastuu omista päätöksistä kasvaisi, tehtäisiin toivottavasti parempia päätöksiä. Aluepolitiikan tulisi olla sellaista, että se tukisi alueita, joilla menee huonosti, ei yrittäisi tukehduttaa menestysta, missä sitä on,
Koko maan taloudellinen kasvu tapahtuu lähes yksinomaa suurissa kaupungeissa. Jos se estetään, estetään koko maan menestys. Toki Lapin matkailulla menee hyvin, mutta se on koko maan taloudesta aika vähäinen osa.
Olisin tieverkon osalta niin radikaali, että jättäisin valtateidenkin uusinvestoinnit kuntien rahoitettavaksi. Olen parin viime vuoden aikana ajanut aika paljon ympäri Suomea Hangosta Inariin. En ole vielä löytänyt valta- ja kantatieverkosta kohtaa, joka olisi ala-arvoinen. Toki mahdollisia parantamiskohtia on. Siis valtakunnan tason syytä tieverkon uusinvestoinneille ei ole.
Nykyisellään tilanne on johtanut kokonaistehottomuuteen uusinvestoinneissa. Esimerkkinä vaikka vastikään käynnistynyt Viitostien parantaminen välillä Leppävirta-Kuopion moottoritien eteläpää. Jokainen voi googlata investoinnista tehtyjä kannattavuus- ja vaikuttavuuslaskelmia. Ne kertovat, että Suomessa löytyy kannattavampia kohteita tieinvestoinneille. Mutta investointi pääsi ohituskaistalle, kun hallitukseen tuli ministeri, jonka Helsingin matkan varrelle tie sattuu.
Kun tiepäätös tehtiin, Kuopion seudun elinkeinoelämän ja julkishallinnon edustajat skoolasivat onnistumisensa ansiosta. Jos investoinnin vaatima raha olisikin allokoitu heidän käyttöönsä ylipäänsä liikenneinvestointeihin, olisiko Savon radan muuttaminen kaksiraiteiseksi ollut kuitenkin järkevämpää?
Isoissa liikennehankkeissa ongelma on se, että paikallisille tulee haitat läpiajosta ja hyödyt pääasiassa muille. Näin on sekä tie- että rautatieliikenteessä. Jos kunnat vastaisivat valtakunnan tiehankkeista, nämä torppaisivat läpiajohankkeita, ja edistäisivät sellaisia liikennehankkeita, jotka erityisesti hyödyttävät paikallisia, kuten lisäisivät uudet tiet täyteen paikallisia liittymiä siinä, missä valtio tällä hetkellä koittaa minimoida niitä läpiajoliikennettä nopeuttaakseen. Katuverkoston osalta taas on perusteltua sekä päätöksenteon että rahoituksen olevan kunnilla.
Moni tiehanke ei kuitenkaan aidosti ole osa valtakunnan tieverkkoa, vaan moni valtion rahoittama tie on luonteeltaan enintään seudullisia teitä.
Eivät kunnat läpiajohankkeita aina vastusta ja maksavat joskus jopa itse valtatieliittymien vähentämisestä.
Konkreettisena esimerkkinä tuo Viitostien parannus Kuopion eteläpuolella. Se rakennetaan Leppävirran alueella. Leppävirta on tukenut vahvasti hanketta ja käsittääkseni tekee joitakin rinnakkaisteihin (eli liittymien vähenemiseen) johtavia töitä jopa omalla kustannuksellaan.
Samoin Nelostiellä pahamaineisen Konginkankaan ohituskaistan korjaaminen viivästyi vielä rahoituksen myöntämisen jälkeen sen takia, että Äänekosken kaupunki vastusti valtion organisaatioiden suunnittelemaa tielinjausta: Äänekosken esittämä vaihtoehto olisi vähentänyt liittymien määrää. Valtion organisaatiot pitivät päänsä.
Mitä enemmän asiaa miettii, sitä enemmän järkeä tässä olisi.
Poliittisesti tällaista ajattelua on toistaiseksi estänyt aluepolitiikka. Jos “kukin kaupunki huolehtisi omista asioistaan” sen sijaan että rahaa kierrätetään VM:n kautta, olisi vastuuministerien ja kansanedustajien vaikeampi ohjata rahaa omalle alueelleen äänestäjien iloksi. Jos oikein karrikoi, nykymallissa Siilinjärven kylänraitin ja Mannerheimintien peruskorjaus saattavat kilpailla toisiaan vastaan mm. eduskunnan joululahjarahaperinteen johdosta.
Mallin heikkouden muodostaisivat valtakunnallisesti tärkeiden yhteyksien varrella sijaitsevat pienet pitäjät. Jos VT21 Norjasta Tornioon pitäisi remontoida raskaan kuljetuskaluston kestäväksi, äänestettäisiin Pellon kunnanvaltuustossa, mistä säästetään paljon jotta saadaan hienompi tie ohiajettavaksi. Ja jos kaikki muut rajaseudun kunnat paitsi Pello saisivat tieremontin runtattua läpi, ei tiellä tekisi yhtään mitään koska osa reitistä olisi edelleen käyttökelvoton. Tässä mielessä valtakunnallisista yhteyksistä pitäisi jotenkin huolehtia, siltarumpupolitiikkaan vajoamatta.
Lopuksi: valtakunnan- ja kunnallispolitiikkaa läheltä seuraavana koen, että kunnissa pystytään yllättävän usein hyvin laadukkaaseen päätöksentekoon. Jotenkin kunnan rahat ovat enemmän ns. “omia rahoja” kuin valtion rahat.
Yle uutisoi maanantaina, että satakuntalainen ministeri Matias Marttinen ehdotti vappupuheessaan Pori–Parkano–Haapamäki-radan uudelleen rakentamista. Perusteena on muuttunut turvallisuustilanne. Hankkeen kustannusarvio olisi reilu miljardi euroa. Aivan uskomaton ajatus, mutta hyvä esimerkki, miten poliitikko kalastelee ääniä lupaamalla valtion rahaa alueelleen.
Reilu neljäsosa tuosta radasta on nykyään käytössä, loput kokonaan suljettuna.
Henkilöliikenteen osalta olennaisia toteutumassa olevia laajennuksia Suomen rataverkkoon ovat Rauman palaaminen henkilöjunaliikenteen piiriin keväällä 2027 sekä henkilöjunayhteyksien saaminen Torniosta Ruotsiin. Rauman ja Porin välinkin pääsee sen jälkeen kulkemaan junalla. Niiden välille tulee hidas yhteys, kun vaatii vaihdon Kokemäellä, mikä kierto kaksinkertaistaa matka-ajan. Mutta henkiöjunaliikenteen saavutettavuuteen tulee tuon myötä suurin laajennus vuosiin, kun Rauman seudulta ja ja Rauman seudulle voi jatkossa matkata henkilöjunalla. Oma veikkaukseni on, että junayhteyksien paraneminen on Porin vähän käytetyn lentokentän, jota Raumaltakin on käytetty, jo ennestään vähäisen kysynnän lopun alku. Lyhyitä Suomen sisäisiä matkoja on turha lentää. Junayhteyksien kehittyminen on tärkempi asia ja ilmaston kannaltakin parempi vaihtoehto. Tornio-Haaparanta ‑junayhteyden pitäisi aiempien tietojen mukaan aueta nyt kesäkuussa 2026. Sen jälkeen Ruotsiin ja Ruotsista Suomeen pääsee julkisilla yhteyksillä myös ilman fossiilisia polttoaineita käyttäviä laivoja, mikä voi muuttaa liikenteen kilpailuasetelmaa, ja jonkin verran vähentään henkilöautolla matkailua. Ei niinkään etelässä, mutta Vaasasta pohjoiseen. Pieni sellainenkin ihmisten joukkokin lienee, jotka haluavat matkata junalla, jos vain voi.