Lääkepatenttien ongelmat (2)

Esi­tys patent­tien lunas­tamis­es­ta pois käypään hin­taan kuu­lostaa yksinker­taiselta, mut­ta on käytän­nössä paljon hankalampi

Kuka tai mikä määrittää lunastushinnan?

Joskus hin­ta voidaan määrit­tää neu­vot­tele­mal­la, mut­ta joskus jonkin asiantun­ti­jae­li­men pitäisi määrit­tää lunas­tush­in­ta. Kyse on vähän samas­ta asi­as­ta kuin siinä, että Helsingis­sä asiantun­ti­jaelin määrit­tää ton­tin markkinahinnan.

Lunas­tush­in­ta ei voi olla lääk­keen vuo­tu­inen tuot­to ker­rot­tuna patentin voimas­saoloa­jal­la, sil­lä toden­näköis­es­ti vuo­tu­inen tuot­to las­kee, kun kil­pail­i­jat kehit­tävät omia lääkkeitään. Tämä toisaal­ta helpot­taa neu­vot­te­lu­tu­lok­seen pää­tymistä, kos­ka lääkey­htiökin arvostaa var­maa tuloa nyt kuin epä­var­maa tulevaisuudessa.

Voisiko tur­vau­tua pakkol­u­nas­tamiseen ale­hin­taan, jos kyse on koko väestön ter­vey­den­ti­lan kannal­ta olen­naisen tärkeätä lääk­keestä? Täl­lainen mah­dol­lisu­us on nytkin. Patent­ti voidaan tietyis­sä tapauk­sis­sa ohit­taa. Näin tehti­in muun muas­sa, kun Yhdys­val­lois­sa oli vuosi­tuhan­nen alus­sa 13 pernarut­to­ta­paus­ta. En muista mitätöi­ti­inkö patent­ti vai neu­votelti­inko lääk­keen hin­nas­ta mitätöin­tiuhan alaisena.

Bill Clin­ton pakot­ti lääkey­htiöt alen­ta­maan AIDS-lääkkei­den hin­taa Afrikas­sa uhat­en muuten niiden patent­tien mitätöin­nil­lä. Lääkkei­den hin­nat puto­si­vat 1/30:aan ja miljoo­nia ihmisiä pelas­tui var­mal­ta kuolemalta.

Jos tautiin on monta lääkettä?

Ensim­mäi­nen korkean koles­terolin hallintaan tarkoitet­tu iovas­ta­ti­i­ni tuli markki­noil­la 1980-luvun lop­ul­la. Se oli niin val­ta­va men­estys, että kaik­ki yrit­tivät kehit­tää sille kil­pail­i­jan. Nyky­isin markki­noil­la on lukuisia kil­paile­via molekyyle­jä. Olisiko niiden kaikkien paten­tit pitänyt lunas­taa vai olisiko riit­tänyt, että lunaste­taan ensim­mäi­nen jol­loin seu­raa­jat eivät voi per­iä mil­laisia hin­to­ja hyvänsä?

Jos tar­jokkai­ta patent­te­ja olisi monia, olisi voitu jopa jär­jestää niiden kesken hin­tak­il­pailu, jol­loin patentin olisi saat­tanut saa­da aika hal­val­la, kos­ka kil­pailun hävin­nei­den paten­tit oli­si­vat muut­tuneet liki arvot­tomik­si. Saman voisi tehdä lääkkei­den hin­ta­lau­takun­ta ja kil­pailut­taa, mitä kil­paile­vista lääkkeistä oltaisi­in valmi­ita myy­dä halvim­mal­la ja hyväksyä vain se korvattavaksi.

Kansan­ter­vey­den kannal­ta olisi riit­tänyt ensim­mäisen lunas­t­a­mi­nen, mut­ta joku voi sanoa, ettei se olisi yri­tyk­siä ajatellen tas­a­puolista. Jos lunastet­tavia patent­te­ja olisi monia rin­nakkaisia, niiden lunas­tushin­nat eivät toisaal­ta voisi olla kovin korkei­ta, kos­ka kil­pailu olisi pitänyt poten­ti­aaliset hin­nat kurissa.

Kilpailevien lääkkeiden kehittäminen tyrehtyisi

Kun yksi lääkey­htiö kehit­tää mullis­ta­van ja siten rahakkaan lääk­keen, muut alka­vat vim­ma­tusti kehit­tää saman­laista. On veteen piir­ret­ty vii­va, kuin­ka paljon kil­pail­ve­van molekyylin pitää poike­ta ensim­mäis­es­tä, että se voidaan hyväksyä itsenäisek­si paten­tik­si. Jos kil­pail­e­vat molekyylit eivät ole mil­lään lail­la parem­pia, niin että niiden tarkoituk­se­na on vain päästä saali­in­jaol­la, mil­jar­di­en arvoinen kehi­tystie on kokon­aisu­u­den kannal­ta hukkaan heit­et­tyä rahaa. Sitä pide­tään kuitenkin hyvänä asiana, kos­ka se vaikut­taa kil­pailun kaut­ta hin­toi­hin myön­teis­es­ti. Tämä on seu­raus­ta vain patent­tien tuot­ta­man markki­navirheen kor­jaamis­es­ta. Minä siis esitän virheen kor­jaamista halvem­mal­la tavalla.

Jos Iovas­ta­ti­inin patent­ti olisi otet­tu vapaak­si, muiden lääkey­htiöi­den hinku kehit­tää kil­paile­via lääkkeitä olisi hyy­tynyt.  Mil­lainen mene­tys olisi ollut, että sta­ti­ine­ja olisi käytössä vähem­män? Jotain eroa niiden toimin­nas­sa on ja sovel­tuvu­udessa eri henkilöille, mut­ta onko kyse niin suures­ta ter­veyshyödys­tä, että rahal­lis­es­ti val­ta­va pon­nis­tus oli perustu?

Parem­man lääk­keen kehit­tämi­nen olisi näil­läkin sään­nöil­lä kan­nat­tavaa, kun­han se on tarpeek­si paljon parempi.

Hila hyväksyy lääkkeen hinnan

Lääk­keen kallis hin­ta on mah­dolli­nen vain, kos­ka Kela kor­vaa sen asi­akkaalle. Asi­akas ei voisi ostaa kuin­ka kalli­ita lääkkeitä hyvän­sä tai siis suurin osa asi­akkaista ei voisi. Jos yhteiskun­ta ei kor­vaisi lääkkei­den korkei­ta hin­to­ja, tässä käsiteltävää ongel­maa ei olisi. Olisi mui­ta ongelmia sen sijaan.

Kun kela kor­vaa ja asi­akas saa lääk­keen ilmaisek­si (636 euron vuo­siomavas­tu­un jäl­keen lääke on käytän­nössä ilmainen) lääkey­htiön kan­nat­taa hin­noitel­la lääk­keen­sä mah­dol­lisim­man kalli­ik­si, sil­lä hin­nal­la ei ole vaiku­tus­ta kysyn­tään. Kelan taas ei kan­na­ta eikä se saa mak­saa kuin­ka paljon tahansa.

Lääkkei­den hin­ta­lau­takun­ta (Hila) vahvis­taa Suomes­sa lääk­keen hin­nan ennen kuin sitä kor­vataan sairaus­vaku­u­tuk­ses­ta. Aina sopimuk­seen hyväksyt­tävästä hin­nas­ta ei päästä eikä sairaus­vaku­u­tus kor­vaa kyseistä lääket­tä. Lääkey­htiö taas yrit­tää vaikut­taa asi­aan oman etun­sa mukaan julk­isu­u­den ja usein poti­lasjär­jestö­jen kaut­ta. Tämä on pok­eripeliä ilman kun­non sään­töjä. Jos sopimuk­seen hin­nas­ta ei päästä, siitä ei kär­si vain lääkey­htiö. Siitä kär­sivät ennen kaikkea potilaat,

Samankaltainen jär­jestelmä on olta­va muis­sakin mais­sa, sil­lä ei mis­sään hyväksytä kuin­ka korkei­ta hin­to­ja sairaus­vaku­u­tuk­sen kor­vat­tavak­si. En tunne niitä tarkemmin.

 

3 vastausta artikkeliin “Lääkepatenttien ongelmat (2)”

  1. Uusien lääkkei­den osalta Suomenkin lääke­hin­noit­telus­sa yhä ratkai­se­vam­mak­si tek­i­jäk­si hin­nan määrit­telyssä on muo­dos­tunut kak­si tekijää:
    * Pan­duit-tek­i­jöi­hin perus­tu­va patentin arvon määri­tys, jota käyt­tävät Yhdys­val­tain Liit­to­val­tion tuomiopi­ireis­sä 12 valamiehestä ja tuo­marista koos­t­u­vat päätäntäelimet;
    * Se rahamäärä, jon­ka yhdys­val­ta­lainen vaku­u­tusy­htiö mielu­um­min mak­saa kuin antaa kor­vaustapauk­sen tuo­marista ja 12 valamiehestä koos­t­u­van eli­men päätettäväksi.

    Yhdys­val­loista saata­vat tuo­tot muo­dosta­va lei­jo­nan osan uusien lääkkei­den voitoista. Joil­lakin sovel­lusa­loil­la osu­us on jopa kolme neljä­sosaa. Tämä on johtanut esimerkik­si siihen, että ain­oa euroop­palainen yri­tys maail­man viiden suurim­man lääke­valmis­ta­jan joukos­sa eli Roche hakee uusien lääkkei­den­sä myyn­tilu­vat ensin Yhdysvalloissa. 

    Kun lääkkei­den hin­noista lähde­tään Yhdys­val­lois­sa riitelemään, alem­paa hin­taa vaa­ti­va taho tulee var­masti esit­tämään todis­teena, jos lääk­keen hin­ta on Suomes­sa selkeästi alem­pi kuin Yhdys­val­lois­sa. Kun Suomes­ta saata­va myyn­ti on noin pros­ent­ti Yhdys­val­tain myyn­nistä, niin sen takia ei kan­na­ta täl­laista riskiä ottaa.

    Tämä kehi­tys näkyy jo nyt Suomes­sa. Jo keskustelus­sa esimerkkinä käytet­ty Gileadin HIV-lääke Sun­le­ca mak­saa Suomes­sa jopa enem­män kuin Yhdys­val­lois­sa. Kela ei kor­vaa. Hin­ta­lau­takun­nal­la ei ole käytän­nössä asi­as­sa neu­vot­telu­ase­maa: Gileadin riskit hin­nan laskus­ta ovat suurem­mat kuin Suomen markki­nan potentiaali.

  2. Lain­aus Osmon kirjoituksesta:
    “Joskus hin­ta voidaan määrit­tää neu­vot­tele­mal­la, mut­ta joskus jonkin asiantun­ti­jae­li­men pitäisi määrit­tää lunas­tush­in­ta. Kyse on vähän samas­ta asi­as­ta kuin siinä, että Helsingis­sä asiantun­ti­jaelin määrit­tää ton­tin markkinahinnan.

    Voisiko tur­vau­tua pakkol­u­nas­tamiseen ale­hin­taan, jos kyse on koko väestön ter­vey­den­ti­lan kannal­ta olen­naisen tärkeätä lääk­keestä? Täl­lainen mah­dol­lisu­us on nytkin. Patent­ti voidaan tietyis­sä tapauk­sis­sa ohit­taa. Näin tehti­in muun muas­sa, kun Yhdys­val­lois­sa oli vuosi­tuhan­nen alus­sa 13 pernarut­to­ta­paus­ta. En muista mitätöi­ti­inkö patent­ti vai neu­votelti­inko lääk­keen hin­nas­ta mitätöin­tiuhan alaisena.”

    Tätä sys­teemiä pitäisi pohtia laa­jem­minkin. Ihmisiä kuolee nälkään. Voisiko val­tio tai val­tioiden yhteen­li­it­tymä (EU) lunas­taa ruokaa ale­hin­taan, jot­ta ihmiset saadaan ruokit­tua? Voitaisi­inko kirur­git pakot­taa tekemään leikkauk­sia halvem­mal­la tai esimerkik­si kehi­tys­mais­sa, jot­ta ihmishenkiä säästy­isi? Mihin kaik­keen täl­laista “väestön ter­vey­den­ti­lan” perus­teel­la tehtävää pakkol­u­nas­tus­ta voidaan laa­jen­taa? Saunomi­nen paran­taa kuulem­ma ter­veyt­tä. Voidaanko enem­män kuin yhden saunan omis­ta­jil­ta pakkol­u­nas­taa ale­hin­taan ne muut? 

    Ihan toinen jut­tu tähän liit­tyen olisi hark­it­semisen arvoinen: osta­jien muo­dosta­ma ostopooli. Nykyisel­lään lääkey­htiöt ovat hajoi­ta ja hal­litse ase­mas­sa, ja vastapuo­let ovat liian pieniä saadak­seen vipu­voimaa neu­vot­teluis­sa. Yhden lääk­keen osalta ostopooli ei var­maankaan toi­mi, mut­ta jos ostopooli päät­täisi ostaa usei­ta lääkkeitä “paket­teina” (parkin­sonin tau­ti, HIV, parase­ta­moli, ibupro­feeni jne.), niin täl­löin ostopoo­lil­la olisi vipu­voimaa neu­vot­teluis­sa. Poti­laiden valin­nan­va­paus kor­vaavi­in lääkkeisi­in (sama vaikut­ta­va lääkeaine) toimii kil­pailua edis­tävänä toime­na sil­loin, kun kyse on patent­ti­va­paista lääkkeistä. Mut­ta sil­loin, kun kyse on paten­til­la suo­ja­tu­ista lääkkeistä, mah­dolli­nen vipu­voimavaiku­tus ostopoolin neu­vot­telu­voimaan tulee tuhot­tua. En nyt heti osaa ker­toa, miten sys­tee­mi pitäisi rak­en­taa, jot­ta se toimisi käytän­nössä, mut­ta per­stun­tu­mani on se, että riit­tävän isoil­la (esim. vaku­u­tusy­htiöi­den) ostopooleil­la (vaku­u­tuk­sen kor­vaa­mat lääk­keet) voitaisi­in päästä parem­pi­in tulok­si­in kuin pelot­telul­la pakkol­u­nas­tuk­sista. Tietysti vastapain­ona pitää sit­ten pohtia sitä, etteivät ostopoolit muo­dos­ta kartel­lia, joka tap­paisi lääkeke­hi­tyk­sen kannustimet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.