Hallituskauden alkua leimasi melkoinen yhteenotto ammattiyhdistysliikkeen, erityisesti SAK:n kanssa. Oli siinä yhteisrintamassa STTK ja Akavakin, mutta ne pysyttelivät syrjemmällä. Hallitus halusi suitsia poliittisia lakkoja ja SAK vastasi niihin poliittisilla lakoilla.
Kalliiksi se tuli. Kansantalouden tappiot olivat miljardiluokkaa. Sivusta katsottuna SAK hävisi. Suuri osa lainsäädäntövallasta otettiin kolmikannalta ja annettiin eduskunnalle ja hallitukselle, jolle se minun mielestäni kuuluukin.
Hallitus vei eduskunnassa läpi mm. lain poliittisten lakkojen rajoittamisesta, lakkosakkojen korottamisesta henkilöperusteisesta irtisanomisesta ja määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta.
Ulkopuolinen ihmettelee, oliko SAK:n linja aivan järkevä, kun he eivät suostuneet mm. mihinkään.
Mutta ei hallitus tästä vaurioitta selvinnyt. Lakoissa kärsityt menetykset saattoivat olla yksi syy siihen, että hallituksen Suomen talous voi niin huonosti.
Kirjassaan Satonen sanoo, että myös Thatcherin alku merkitsi työttömyyden voimakasta nousua, mutta lopulta hänen ajamansa uudistukset ovat koituneet Britannian taloudelle siunaukseksi. Ehkä Thatcherin ihailijoita on ollut ennenkin, mutta kertoo mielipideilmaston muuttumisesta, että sitä voi olla julkisesti.
Britannian ja Suomen AY-liikkeellä on yhteisiä piirteitä. Molemmat tarrautuivat menneeseen maailmaan. Britannian ay-liike esti teollisuusautomaation autotehtailla. Muistatteko vielä sellaiset automerkit kuin Austin ja Hillma?. Teollisuusautomaation kielto merkitsi niille loppua.
Näissä asioissa olen enemmän hallituksen kuin SAK:n kannalla. Se johtuu osin ekonomistikoulutuksestani. Olen myös sitä mieltä, että lakkoasetta on käytetty vastuuttomasti, esimerkkinä satamien sulkeminen milloin mistäkin syystä.
Ekonomisti minussa sanoo, että asiat olisivat paremmin, jos palkat määräytyisivät nykyistä enemmän markkinaehtoisesti. Huomattakoon, että asiantuntija-ammateissa ne määräytyvätkin. Itse asiassa en ymmärrä, mihin Akavaa tarvitaan yksityisillä aloilla. Opettajat kyllä tarvitsevat, mutta se on eri juttu.
Palkat ovat hintoja ja hintamekanismi ohjaa markkinoita. Miten luulisitte torimyynnissä käyvän, jos kolmikanta päättäisi mustikan ja mansikan hinnasta.
Koska markkinaehtoisemmat palkat voisivat tuottaa ikäviä tulonjakovaikutuksia, mutta niitä tasoittaisin täydentävillä tulonsiirroilla, myös negatiivisella tuloverolla. Tässä olen siis täysin ei mieltä Satosen kanssa, jonka mielestä täydentäviä tulonsiirtoja ei tarvita.
Tarkkaan ottaen säilyttäisin työehtosopimusten taulukkopalkat, mutta siellä, missä todelliset palkat ovat markkinoiden vetäminä nousseet taulukkopalkkojen yläpuolelle, antaisin ne markkinoiden haltuun. Syrjäseuduilla, joilla ei ole kunnollisia työmarkkinoita, taulukkopalkat estäisivät pakkojen polkemista.
Esitykseni tarkoittaisi, että yleiskorotukset eivät koskisi niitä palkkoja, jotka kysynnän vetäminä ovat taulukkopalkkojen yläpuolella. Mutta eikä tämä merkitsisi, että yleiskorotukset jäivät väliin ja palkat laskisivat inflaation mukana? En ymmärrä, miksi näin kävisi. Jos markkinat ovat vetäneet palkat yli taulukkopalkkojen, miksi ne eivät myös pitäisi niitä siellä?
Väitän jopa, että esitykseni johtaisi keskimäärin korkeampiin palkkoihin, Nyt yritykset eivät uskalla torjua työvoimapulaa korkeammilla palkoilla, koska jo se ovat joskus maksaneet kilpailijoitaan korkeampia palkkoja, niiden on maksettava niitä ikuisesti. Siinä kannattaa olla aika varovainen.
Olen esittänyt tämän argumentin moneen kertaa. Yleensä minulle on vastattu hyvillä neuvoilla siitä, miten tätä määräystä voidaan kieltää esimerkiksi bonusten kautta. Miksi on määräys, jota on tarkoitus kiertää?
Jos määräystä maksaa korkeampaa palkkaa yrityksen loppuun saakka ei olisi, paljon innokkaammin käytettäisiin palkkaa houkuttimena.
Jatkan tätä aihetta seuraavassa postauksessa.
Soininvaaralle kommenttina että varmaan lakoista jäi jonkinlainen taloudellinen isku mutta itse uskon että sen pohja on ohi.
Britannian ja Suomen ay-liikeillä on kyllä eroja. Britannian teollinen kilpailukyjy oli lamaantunut jo sotien jälkeen johtuen vanhentuneesta teknisestä kehityksestä ja myöhemmin erityisesti ulkoisen kilpailun kovasta noususta joka tuli lähinnä Japanista ja Länsi-Saksasta. Suomessa ay-liike ei ole sinänsä vastustanut teknologian käyttöä vaan kiista on ollut työnantajien kanssa työehtosopimus neuvotteluiden järjestyksestä eli kolmikannasta jota ei ole kirjoittu lainsäädäntöön. Suomen kilpailukyvyn este ei ole ollut teknologinen kehitys vaan vanhentunut sopimusjärjestelmä.
“Britannian ay-liike esti teollisuusautomaation autotehtailla.”
Mihin tässä tarkalleen ottaen viitataan? 1975 Ryder raportti joka oli massiivinen analyysi joka analysoi maan suurimman autonvalmistajan British Leylandin konkurssin syitä suhtautui melko myönteisesti ammattiliittoihin mutta kritisoi yrityksen johtoa, ml. mitä tulee automaatioon.
Leo S:lle kommenttina tuohon Ryderin raporttiin. Ryderin raportti laadittiin vuonna 1975 kun British Leyland oli vielä valtionyhtiö ja raportti kritisoi silloista yhtiön toimitusjohtajaa Donald Stokesia. Stokesin jälkeen yhtiön johtoon nousi Michael Edwardes vuonna 1977 joka hylkäsi Ryderin raportin ja erotti yhtiön pääluottamusmiehen Derek Robinsonin (Punainen Rob) joka oli tunnettu lakkokenraali. Robinson oli vaatinut suuria palkankorotuksia keskellä taloudellista laskutkautta eikä yhtiöillä ollut varoja modernisoida yhtiön konekantaa. Tosin Robinson syytti Edwardesia siitä että yhtiö oli maksanut hänen aikana osakkeen omistajille ja Edwardesille tuntuvia osinkoja ja bonuksia samaan aikaan kun yhtiöstä oli irtisanottu hyvinkin paljon ihmisiä. Edwardes teki monia uudelleenjärjestelyjä yhtiöön. Edwardesin aikana aloitettiin prosessi jolla yhtiö tullaan yksityistämään joka toteutettiin vuonna 1988. Koko Leylandin historia oli hyvin monivaiheinen ja värikäs. Todellinen syy Leylandin alas ajoon oli vanhentuneet mallit jonka päälle tuli ulkomaalainen kilpailu pääasiassa Japanista ja Länsi-Saksasta sekä ammattiyhdistysliikeen jatkuva lakkoilut ja huono työkulttuuri. Vastaavanlainen tilanne oli Britannian sanomalehti paino alalla joka johti kuuluisaan Wappingin kiistaan 1980-luvun lopussa. Tuolloinkin kyseessä oli kiista vanhentuneen teknologian korvaaminen uudella mutta tuolloin työnantaja otti ay-liikeestä niskalenkin
Derek Robinson oli Longbridgen tehtaan pääluottamusmies ei koko yhtymän. Longbridge oli suurin tehtaista mutta British Leylandilla oli yli 150 tehdasta ja niistä kaikki eivät missään vaiheessa olleet yhtä aikaa lakossa.
Mielenkiinto brittiläisiä autoja kohtaan katosi Suomessa kun Britannia ensin erosi EFTA:sta ja Suomi oli saanut solmittua EEC-vapaakauppasopimuksen 1974.
Ennen niin suositut Angliat, Cortinat, Vauxhallit ja Minit vaihtuivat kestävempiin Escorteihin, Taunuksiin, Opeleihin ja Volkkareihin.
Itse olen perehtynyt brittiläisen moottoripyöräteollisuuden kriisiin aikana, jolloin japanilaiset valmistajat tulivat markkinoille. Ongelman ydin ei ollut niinkään tahdon puute, vaan se, että länsi oli teknologisessa kehityksessä myöhässä. Millä teet, jos lännessä ei ole osaamista eikä Japani myy?
Tätä on joskus verrattu Nokiaan, mutta ero on olennainen: Nokialla olisi ollut taloudelliset mahdollisuudet pelastaa itsensä, jos olisi ollut osaamista muuttuvassa toimintaympäristössä. Brittiläisellä moottoripyöräteollisuudella ei ollut omaa pääomaa inverstointeihiin, joilla olisi pysynyt mukana kilpailussa.
Britit olivat tässä vaiheessa maailmassa ykkösiä, mutta Japani meni heittämällä ohi.
Italialaiset pärjäsivät omassa genressään, ja esimerkiksi Honda Racing Corporationista on vaikea edes sanoa, onko se vuosien varrella ollut enemmän Italialainen vai Japanilainen. Myös jenkkirahaa virtasi Italiaan, mutta Jenkit toimivat enemmän yhteistyön kautta, kun taas Japani toi maahan oman organisaation ja Brändit. Tässä mallissa Japani menestyi selvästi paremmin. Ainakin, jos tätä katsotaan näin jälkiviisaasti. Toiminta jatkuu edelleen ja samaa toimintamallia Japanilaiset toteuttavat tällä hetkellä myös Suomessa.
Jenkit hoitivat omat markkinat omalla tyylillään ja myivät cowboy nostalgialla ensimmäisen maailmansodan tekniikkaa pitkälle 2000- luvulle. Kaikki ajettavaksi tarkoitettu tuli ulkomailta.
Brittiläisen työväen syyttäminen siitä, että auto tai mp teollisuus kuihtui Britanniassa, vaatii mielestäni ideologista oletusta, jonka mukaan omistaminen on aina tärkeämpää kuin tekeminen. Olisiko brittiläinen moottoripyöräteollisuus selvinnyt, jos tuotannossa olisi voitu käyttää orjatyövoimaa? Kysymys on absurdi, ja vastaus on että ei tietenkään.
Maailma on ollut tuohon aikaan omaa tuotantoa pönkittävä ja suojeleva kuten tänäänkin. Maiden sisämarkkinoilla kotimainen tuotanto hinnoiteltiin kilpailukykyiseksi. Brittien kohdalla tämä ulottui myös niihin maihin, joissa heillä oli poliittista tai taloudellista vipuvartta. Ruostuvaa brittirautaa löytyy kaikkialta maailmasta.
Mietitäänpä, millä perusteella Suomen valtio hankki moottoripyörät 1970-luvun ETYK-kokouksen autosaattueisiin. Olisiko valinta voinut olla brittiläinen, amerikkalainen, saksalainen tai venäläinen merkki? Kuvittele saattuetta, jota vetää Ural tai Harley-Davidson. Tarjolla oli sekä halpoja että hyviä vaihtoehtoja. Osa näisä oli jopa molempia eli sekä halpoja että hyviä. Suomi teki päätöksen hankkia kalliit ja huonot. Tietoisen päätöksen.
Ja edelleen meillä tehdään paljon päätöksiä ihan vastaavilla syillä. Sen suhteen maailma on muuttunut, että aiemmin tämä oli realismiin perustuvaa politiikkaa, jossa Paasikiven sanoin todettiin, että viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Nyt taustalta on hävinnyt realismi ja kaikki on aina duunarin vika.
Nimimerkki kommentille kommenttina että yhdistettynä vanhentunseeen teknologiaan ja ammattiyhdistysten ylisuuriin palkankorotus vaatimuksiin ja pitkiin lakkoihin jotka kaikki tuottivat tappiota samaan aikaan ay-liikkeellä myös iso vastuu etenkin Britannian autoteollisuuden kohdalla siitä että se lopilta myytiin kokonaan ulkomaille 1980-ja 1990-luvun taitteessa. Ay-liikeen vastuun sivuuttaminen kokonaan olisi sama jos sanoisi ettei valkoinen terrori ollut osa punaista terroria vuonna 1918.
Nyt saksalainen autoteollisuus kärsii samalla tavalla kuin brittiläinen autoteollisuus 1970-luvulla siitä että kilpailua tulee ulkomailta pääasiassa Kiinasta ja sähköautoista ja omassa teknologisessa kehityksessä ollaan jäljessä.
Tämä teollisuusautomaation esto tapahtui 1970-luvun alussa ellei sitäkin aiemmin
Nimimerkki kommenttille kommenttina että yhdistettynä vanhentunseen teknologiaan, ammattiyhdistysten ylisuuriin palkankorotus vaatimuksiin ja pitkiin (korpi)lakkoihin kaikki tämä tuottivat tappiota samaan aikaan. Ay-liikkeellä oli oma vastuu brittiläisen autoteollisuuden kohdalla siitä että se lopulta myytiin kokonaan 1980-ja 1990-luvun taitteessa ulkomaille.
Kukaan ei kiistä esim British Leylandin johdon virheitä ja vääriä päätöksiä mutta ay-liikeen vastuun sivuuttaminen kokonaan olisi sama jos sanoisi ettei valkoisella terrorilla ollut mitään tekemistä punaisen terrorin kanssa vuonna 1918.
Nyt saksalainen autoteollisuus kärsii yhtiön johdon ja ay-liikeen vääristä päätöksistä kuin brittiläinen autoteollisuus kärsi 1970-luvulla. Japanilaisten valmistajien tilalle on tullut kiinalaiset valmistajat.
Koska ammattiliitto on tasavertaisempi neuvottelukumppani työnantajien järjestöjen kanssa, kuin yksittäinen työntekijä on yrityksen kanssa? Ongelma on eritoten Suomessa, sillä täällä on perinteisesti ollut korkea työttömyysaste sekä maa on erittäin harvaan asuttu.
Korkea työttömyys heikentää työntekijän neuvotteluvoimaa. Minullekin on sanottu että jos ei esitetty korotus kelpaa, niin meillä on kyllä oven takana hakijoita jonoksi asti.
Harvaan asuttu maa taas vaikeuttaa erityisesti perheellisten asemaa. Se luo riippuvuutta nykyisestä työpaikasta, jos korvaava työpaikka tarkoittaa käytännössä muuttoa toiselle paikkakunnalle pitkänkin matkan päähän, asunnon myyntiä, puolisollekin uuden työpaikan löytämistä ja niin edelleen.
Jotain uudistuksia voisin ehkä kannattaa jos nämä jotenkin uskottavasti naitettaisiin matalan työttömyyden ylläpitämiseen makrotasolla. Nykyisessä poliittisessa ympäristössä ne kuitenkin naitetaan enemmänkin että työntekijöiltä oikeuksia ja neuvotteluvoimaa pois, yhdistettynä korkeaan työttömyyteen. Täyttä myrkkyä työntekijäpuolelle. Orpon hallitus paraatiesimerkki.
Kilgore kirjoitti:
“Koska ammattiliitto on tasavertaisempi neuvottelukumppani työnantajien järjestöjen kanssa, kuin yksittäinen työntekijä on yrityksen kanssa? Ongelma on eritoten Suomessa, sillä täällä on perinteisesti ollut korkea työttömyysaste sekä maa on erittäin harvaan asuttu.”
Suomessa on maailmanlaajuisesti katsottuna itse asiassa tavannut olla huomattavan korkea työllisyysaste. Täällä kun naisetkin ovat laajasti töissä. Kotona 4 lapsen kanssa oleva äiti ei tilastoidu työlliseksi, mutta jos äiti käy töissä ja hoitaa 4 lasta, ja laittaa 4 omaa lastaan hoitoon, hänet tilastoidaan työlliseksi. Suomessa laskennalliset työllisyysasteet nousivat joitain vuosia sitten erityisen korkeiksi, kun syntyvyys romahti ja sen seurauksena töistä poissaolotkin vähenivät, mutta työmarkkinat vetivät ja paikkoja oli. Nyt työttömyyden kasvun myötä työllisyysasteet ovat jonkin verran alentuneet.
Yksittäisen työntekijän neuvotteluvoima työnantajan suuntaan voi olla heikko. Mutta kun mennään riittävän korkealle tasolle neuvotteluissa, niin sieltä tulee työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen neuvotteluista ulos vain keskiarvoratkaisuja, jotka eivät välttämättä sovi yksittäisiin työpaikoihin kovin hyvin. Viime vuosina ratkaisut ovat olleet liki identtisiä palkankorotusten osalta eri sopimuksissa, ja erot koskeneet lähinnä palkankorotusten ajoituksia ja sitä, mikä osuus on yleiskorotusta ja mikä muuta + erilaisia tekstimuutoksia. Jos kaikilla on suunnilleen samat korotukset, palkkaerot eri alojen välillä eivät juurikaan sopimuskorotusten myötä muutu markkinakysynnän ja ‑tarjonnan tai alan tuottavuuskehityksen mukaan, vaikka perustetta voisi olla.
Asiantuntija-aloilla palkankorotukset neuvotellaan erityisesti kilpailijoiden kanssa. Palkankorotustarjouksia tulee, kun kertoo käyneensä kilpailijalla työhaastattelussa, tai jos vaihtaa työpaikkaa. Työpaikan sisällä on monesti vaikea saada palkkaan olennaisia korotuksia muissa tilanteissa. Tes-korotukset saattavat jopa olla keskeinen este kyvylle neuvotella työpaikan sisällä henkilökohtaisia korotuksia ainakin asiantuntija-aloilla.
Puhuin tarkoituksella työttömyysasteesta sillä se mielestäni on relevantimpi mittari tässä kysymyksessä (paljonko sielä konttorin oven takana on jonossa työnhakijoita). Ja mitä nyt varmistin käsitystäni tilastoista niin Suomessa niin ok, 2005–2015 näyttäisi olevan että työttömyys oli EU-tasoa alempaa. 90-luvulla toki meillä työttömyys räjähti käsiin, ja nyt on toki Orpon myötä lähes tuplattu työttömyys verrattuna EU-keskitasoon:
https://data.worldbank.org/indicator/SL.UEM.TOTL.ZS?locations=FI-EU
Kilgore kirjoitti:
“Korkea työttömyys heikentää työntekijän neuvotteluvoimaa. Minullekin on sanottu että jos ei esitetty korotus kelpaa, niin meillä on kyllä oven takana hakijoita jonoksi asti.”
Tuo on osin totta: aloilla, joihin perehtymistarve on hyvin vähäinen työntekijät ovat helposti korvattavissa. Asiantuntijatöissä taas voi mennä puoli vuotta tai jopa vuosi ennen kuin työntekijä alkaa oikeasti tuottaa selvästi enemmän kuin palkkansa verran. Työpaikkakohtaisiin asioihin perehtymistä on monesti paljon, ja vasta ajan edetessä opitaan työpaikkakohtaiset käytännöt ja tuottavuus monesti nousee. Ison investointitarpeen takia nykyisiä työntekijöitä ei kovin mielellään vaihdeta oven takana olevan jonon ihmisiin. Rekrytointi on aina paitsi mahdollisuus, myös riski. Oven takaa tulevat näyttävät usein ensin hyviltä, kun työnhaussa korostetaan omia parhaita puolia, mutta vasta tutustuessa alkaa oppia ihmisten muut puolet, ja aika harvassa ovat sellaiset ihmiset, joka olisi aina ja kaikessa työnantajan kannalta ihanteellinen.
Näin toki järjellä ajatellen. Kyse oli kuitenkin asiantuntijatyöpaikasta, ja syynä oli management by perkele ‑tyylisestä tilanteesta, missä budjettitavoitteita yritettiin pusertaa irti kaikin tavoin työtekijöistä eli myös palkankorotuksissa pihistelemällä.
Noin yleisellä tasolla Suomessa tuntuu edelleen elävän jokin sisällissodan haamu edelleen, eli on hyvin vahva työntekijät vs työnantajat vastakkainasettelu, ja vaikkapa palkkaneuvotteluita ajatellaan työnantajan puolelta nollasummapelinä. Jos työntekijä saa jotain lisää, se on poissa yritykseltä. Luulen että tuo kollektiivinen käsitys ei ihan heti kuole sen jälkeen kun keskitetystä sopimisesta mahdollisesti luovutaan, ja että sen myötä olisi luvassa kylmää kyytiä tyyliin vuosikymmeniksi työntekijäpuolelle.
Juu, syrjäseuduilla ollaan monella alalla taulukkopalkoissa ja epäilen että ne taulukkopalkat ovat myös merkittävä syy syrjäseutujen korkeaan työttömyyteen. Taulukkopalkat ovat monella alalla erikseen pääkaupunkiseudulle ja muualle. Ehdotan, että lopetetaan syrjäseutujen tuomitseminen työttömyyteen taulukkopalkoilla. Jos on joku tarve tuomita taulukkopalkoilla ihmisiä työttömiksi niin ehdotan, että korotetaan vaihteeksi pääkaupunkiseudun taulukoita riittävästi niin, että saadaan pääkaupunkiseudulle korkea työttömyys.
“Tarkkaan ottaen säilyttäisin työehtosopimusten taulukkopalkat, mutta siellä, missä todelliset palkat ovat markkinoiden vetäminä nousseet taulukkopalkkojen yläpuolelle, antaisin ne markkinoiden haltuun. Syrjäseuduilla, joilla ei ole kunnollisia työmarkkinoita, taulukkopalkat estäisivät pakkojen polkemista.”
Tilanne riippuu ammatista, mutta erikoisasiantuntijoilla palkat ovat syrjäseuduilla usein olleet jopa selvästi parempia kuin keskimäärin. Syynä vähäinen tarjonta, jolloin se joka töihin tulee, voi hinnoitella itsensä melkein kuten haluaa. Esimerkiksi jotkut lääkärit saattoivat hinnoitella aikoinaan syrjäseuduilla hintansa melkein miten halusivat. Sen sijaan vaikkapa siivoustaitoisista on ylitarjontaa.
Mitä työehtosopimukseen tulee, niin ne ovat tosi hankalia monella työpaikalla, jos sopimuksia on monta. Tarvitaan monet omat työntekijänsä palkanlaskentaan sen takia, että on pieniä eroja eri sopimuksissa maksamisen yksityiskohdista. Tuhansia henkilötyövuosia Suomessa menee tes-byrokratiaan sopimusten pienten keskinäisten erojen takia, kun jossain sopimuksessa on esim. äitiysvapaan palkan ehto hiukan erilainen kuin toisessa, tai vaikka sairaan lapsen kanssa olemisehto on hiukan erilainen. Yhteiskunnan yhteisen edun mukaisempaa olisi, että monista asioista olisi vakiehdot kaikilla, mitä sitten ovatkaan, ja säädetty vaikka lailla. Se säästäisi merkittävästi palkanlaskennan ja esimiesten työtä, jos ehdot olisivat yhtenäisemmät. Palkat saisivat vaihdella laajastikin, mutta on lähinnä henkilöstön johtoa ja palkanlaskentaa työllistävää ja pienyritysten työllistämismahdollisuuksia estävää, että kaikki muukin vaihtelee.
En lähde tässä pitempää analyysiä tekemään, mutta kyllä nuo palkat ovat jo pitkään määräytyneet markkinaehtoisesti. Sopimuspalkat määrittelevät monesti lähinnä minimin.
Olen samaa mieltä, jostain syystä halutaan vaan ylläpitää käsitystä, että taulukkopalkat olisivat syy työmarkkinoiden jäykkyyteen tai työttömyyteen . Joko ei edes tunneta sitä millaisia ne taulukkopalkat ovat eri aloilla tai sitten tahallaan syytetään niitä kun ei olla halukkaita houkuttelemaan työnteköitä paremmalla palkoilla. Taulukkopalkat eivät todellakaan estä markkinaehtoisia palkkoja ja taulukkopalkatkin ovat syntyneet markkinasehtoisesti työnntekijöiden ja työnantajien kesken myös työntekijöiden asema huomioiden. Kannattaa ainakin tutustua niihin taulukkopalkkoihin!
Ihmetyttää kyllä joidenkin halu romuttaa kokonaan työntekijöiden mahdollisuudet pitää edes joku taso sille mitä työstä pitää vähintää maksaa ja määritellä työlle edes kohtuullinen arvo. Mutta niin vaan näitä markkinafundamentalisteja aina löytyy jotka haikailevat markkinoita joilla jokainen työntekijä on oman onnensa seppä ja yksinään neuvottelemassa työehdoistaan ja palkastaan.
Valitettavasti palkkaa ei saa maksaa Suomessa markkinaehtoisesti, vaan vallitsee pakotettu samapalkkaisuus. Jos annat toiselle työntekijälle kovemman liksan, huonompi voi vaatia samaa. Tätä pahentaa voimaan tuleva palkka-avoimuus.
Lillukanvarsia nämä asiat.
Isossa kuvassa Marinin hallituskauden täystyöllisyys näyttäytyi sekä konservatiiviselle että korporatiiviselle leirille yhteisenä uhkana ja samalla yhdistävänä tekijänä. Näiden ryhmien edustajat löivätkin käytännössä hynttyyt yhteen: yksityisiä työpaikkoja ajettiin alas ja omia, poliittisesti läheisiä toimijoita tuettiin.
Työllisyyden lasku ei kuitenkaan ole kokonaisuuden merkittävin seuraus. Huolestuttavampaa on se, että julkinen sektori on paisutettu suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Samalla vallassa on joukko, joka ajattelee, että jokaisesta velkaeurosta voi syyttää edellistä hallitusta ja että jokainen uusi velkaeuro on vain seuraavan hallituksen murhe.
Heille velka näyttäytyy lopulta vain plussana omalla palkkitilillä.
Julkinen sektori on paisunut suuremmaksi johtuen eläkkeistä ja vanhusten hoidosta. Jos otat ne pois julkisesta sektorista, se ei ole paisunut.
Kyllä julkinen sektori on paisunut poliittisistakin päätöksistä johtuen. Rummutithan itsekin paljon aikoinaan “naisen euro on 80 senttiä”-asian puolesta. Kun esimerkiksi tuota naisen euroa alettiin korjata, niin totta kai julkiset menot nousivat paljon, kun naiset keskimäärin ovat julkisella sektorilla.
En siis sano, onko tehty politiikka oikeaa vai väärää, vaan sitä, että julkista sektoria on paisuttanut eläkkeiden lisäksi paljon myös politiikka.
Otetaanpa tuohon kommentiksi konkreettinen esimerkki eli meidän kaikkien rakastama Verohallinto. 2019–2023 sen työntekijämäärä paisui noin 6 prosentilla ilman sen kummenpaa erityistä syytä, vaikka samaan aikaan uusi verotusjärjestelmä vähensi työnteon tarvetta. 2024–2025 sitten organisaatio pakotettiin ottamaan hyödyt teknisestä kehityksestä ulos ja työntekijämäärä väheni noin 20 prosentilla.
Organisaatioilla on taipumus paisua pikkuhiljaa, jos niitä ei pakoteta supistumaan.
700000 palkollista julkisella sektorilla on paljon, eikö 500000 riittäisi.
Paisuneesta julkisesta sektorista huutelijoille tiedoksi, että kun verrataan pohjoismaihin niin Suomessa työskentelee vain pieni osuus julkisella sektorilla.
Osuus työvoimasta julkisella sektorilla:
* Norja 31%
* Ruotsi 29%
* Tanska 28%
* Suomi 25%
Lähde OECD – Employment in general government as a percentage of total employment
https://www.oecd.org/en/publications/2025/06/government-at-a-glance-2025_70e14c6c/full-report/employment-in-general-government_dafcfac5.html
Muunlaisiin yhteiskuntamalleihin kuin pohjoismaisiin hyvinvointivaltiohin vertailu ei ole hirveän hedelmällistä, kun esim. terveydenhuoltoa, hoivaa tai koulutusta järjestetään pohjoismaita laajemmin yksityisesti, julkisen sijaan.
Mitkä osa siitä julkisesta sektorista on paisutettu suuremmaksi kuin aiemmin. Ja kuinka paljon niitä osia on paisutettu verrattuna vaikka vuoteen 2000?
Ja oletko perillä siitä mitä kaikkea siihen julkiseen sektoriin kuuluu ja mitä sen nykyisistä tehtävistä jättäisit tekemättä tai mistä sen vastuista tinkisit jotta julkinen sektori pienenisi.
“Itse asiassa en ymmärrä, mihin Akavaa tarvitaan yksityisillä aloilla. … Esitykseni tarkoittaisi, että yleiskorotukset eivät koskisi niitä palkkoja, jotka kysynnän vetäminä ovat taulukkopalkkojen yläpuolella. … Jos markkinat ovat vetäneet palkat yli taulukkopalkkojen, miksi ne eivät myös pitäisi niitä siellä?”
Juuri yleiskorotuksiin ammattiliittoja “tarvitaan”. Periaatteessa toki palkankorotuksista voisi sopia itsekin ja monessa maassa näin tehdään, mutta entä jos ei halua? Aliarvioit ehkä sitä, kuinka vaivaannuttavia ja ikäviä palkkaneuvottelut monelle ovat, ja kuinka huonoja jotkut ylipäätään ovat neuvottelemaan. On melko tavallista, että Suomessa palkasta neuvotellaan vain työt aloittaessa, ja sillä mennään siihen asti, kunnes joko työpaikka tai titteli vaihtuu tai eläköidytään. Tämä on mahdollista vain, jos yleiskorotukset koskevat kaikkia palkkoja.
Moni ei myöskään halua joutua erikseen “ansaitsemaan” palkankorotuksiaan. He haluavat tehdä minimin, jolla pysyy nykyisissä töissä. Ammattitaidon kehittäminen, toiminnan tehostaminen tai lisävastuiden ottaminen ovat ikäviä asioita.
En kannata sellaista että asiantuntijatöissä ei olisi mitään “perälautaa” TES-palkankorotusten suhteen.
Sellainen tilanne taisi olla 1990-luvun laman aikaan, olin töissä yhdessä isossa firmassa ja palkkoja ei korotettu moneen vuoteen jos ei kuulunut siihen liittoon joka neuvotteli palkoista kyseisellä alalla. Olin akavalaisen TEK:in jäsen joka ei ollut neuvotteluosapuoli ja jäin siis ilman TES-korotuksia. Vasta 1994 sain jonkun “kuoppakorotuksen” koska palkkani oli jäänyt alle alimman TES-taulukkopalkan.
Pääsin onneksi pois siitä firmasta ja sen jälkeen opin ettei kannata olla akavalaisen liiton jäsen pelkästään siksi että se on “hienoa”, vaan liittyä nöyrästi tavistoimihenkilöiden liittoon.
Esimerkki siitä, miksi kaikki asiat pitää olla henk.koht. työsopimuksessa, jos TESiä ei ole. Käytännössä onnistuu parhaiten liiton lakimiehen kanssa.
> Olen esittänyt tämän argumentin moneen kertaa. Yleensä minulle on vastattu hyvillä neuvoilla siitä, miten tätä määräystä voidaan kieltää esimerkiksi bonusten kautta. Miksi on määräys, jota on tarkoitus kiertää?
Koska sitä ei kierretä.
Suomessa asiantuntijatyössä on matalat palkat ja bonuskäytäntöjä ei juurikaan harrasteta. Työnantajapuoli käyttää työehtotosopimuksia ja yleiskorotuksia kuvailemallasi tavalla tekosyynä perustellakseen matalaa palkkatasoa — mutta eivät tosiasialliseti juurikaan käytä työehtosopimuksen ulkopuolisia bonus‑, tulospalkkio- tai osakekannustimia, jotka jo nyt mahdollistaisivat joustavammat palkitsemiskäytännöt ilman yleiskorotuksia. Se, ettei olemassaolevaa mahdollisuutta palkita joustavasti käytetä paljastaa argumenttia käytettävän epärehellisesti ja saa siihen lankeavan näyttämään typerykseltä. Työnantajilla ei ole tosiasiallisesti (tietenkään) halua nostaa palkkatasoa tai kilpailla tekijöistä aggressiivisemmin. Jos olisi, he tekisivät sitä jo olemassaolevien instrumenttien puitteissa.
Oikeasti Suomessa on asiantuntijoilla matalat palkat sen vuoksi, että työntekijät ovat erittäin haluttomia etsimään uutta työpaikkaa, vaan juurtuvat vanhaan.
Väitän, että yleiskorotuksilla on tässä keskeinen rooli: kun palkankorotus tulee pyytämättä, moni (itsekin) vaan tyytyväisenä jatkaa työtään ilman sen suurempaa halua etsiä parempaa palkkaa. Toisaalta kun yleiskorotukset pitävät palkkatason jatkuvassa kasvussa ilman että asialle tarvitsee tehdä mitään, on myös työntekijöiden ostaminen kilpailijalta vaikeampaa; työpaikan vaihtamiseen kuitenkin liittyy aina kitkaa, jota ei ihan muutaman prosentin palkankorotuksella voiteta.
Ilman yleiskorotuksia palkkaa pitäisi itse osata vaatia, ja sen palkan vaatimiseen kehittyisi taito ja osaaminen.
> Oikeasti Suomessa on asiantuntijoilla matalat palkat sen vuoksi, että työntekijät ovat erittäin haluttomia etsimään uutta työpaikkaa, vaan juurtuvat vanhaan.
Kyllä tässä varmasti on osa totuuttakin. Toisaalta on ihan oikeutettu ja perusteltukin valinta preferoida tälläistä, sen sijaan että jatkuvasti pitäisi olla vaihtamassa työpaikkaa ja muuttamassa töiden perässä jne. Suomalaisuus on tietyssä mielessä keskinkertaisuuden ylistystä, ja se että puurtaa tylsän tasapaksusti samassa työpaikassa ilmentää tätä kulttuuria. Joku voi sanoa että tämä ei ole hyväksi taloudelle, eikä se ehkä olekaan, mutta jostain syystä nämä keskinkertaiset stoalaiset suomalaiset tuntuvat olevan myös ihan tyytyväistä ja onnellista kansaa.
Akavalaisia liittoja tarvitaan yksityisellä puolella mm. työ-/johtajasopimusten tekoon, kun mitään TESiä ei ole. Kaikesta on sovittana henk.koht. ihan paperilla.
Sitten tarvitaan siihen, kun työnantajan tulee riitaa, mistä on sovittu. Liiton juristin kanssa on helpompi toimia.
Liiallinen lakkoilu todennäköisesti nopeutti Britannian teollisuuden tuhoa, mutta se että Brittiläiset liikepankit eivät olleet investoineet teollisuuteen sitten toisen maailmansodan jälkeen. Se mistä ei puhuta on myös että Brittiläinen teollisuus oli vanhanaikaisilla koneilla ja laitteilla varustettu jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja tilanne ei siitä parantunut. Isäni kävi Lealandin kuorma-auto tehtaalla tutustumassa v.1980 ja hän sanoi että se oli vanhanaikaisempi tehdäs kuin Hetekan tehdas 50-luvun alussa jossa hänen isänsä oli töissä. Toinen esimerkki on Jaguar josta tuli toisen maailmansodan jälkeen todollinen suursarja valmistaja teki mallinsa 50-luvun alussa käytettynä ostetulla tuotantolinjalla. Brittiläistä teollisuutta heikensi myös pienin määrä insinöörejä per kapita kaikista teollisuusmaista, esimerkiksi kohtuu isoilla tehtailla saattoi olla vain yksi insinööri. Tämä ja heikkorahoitustila tekivät sen että uudet tuotteet olivat usein heikosti testattuja ja täynnä lastentauteja, tämä oli jo merkittävä ongelma 50-luvulla esim. MG merkin MGA malliin kehitettiin uusi moottori joka ei kestänyt ajossa koska kaasuttimet, jotka olivat jäykästi kiinni pakosarjassa johtivat mäntien tuhoutumiseen, ongelma joka riittävällä testauksella olisi selvinnyt. Jos Britanniassa olisi ollut täysin lakkoilematon ammattiyhdistysliike olisi heidän teollisuutensa tuhoutunut ehkä myöhemmin mutta on täysin mahdotonta että kun koko teollisuus on pääomaköyhä, suunniteluköyhä ja tehtaat ovat täysin vanhentuneita jo 1945 pääosin. Nyt pitää muistaa että läheskään kaikilla teollisuusaloilla ei oltu yhtä lakkoaltiita britanniassa ja myös ne alat romahtivat siinä missä ne muutkin.
Nimimerkki OKP:lle kommenttina tuohon Britannian teollisuuden alamäkeen. Syy miksi liikepankit eivät Britanniassa sijoittaneet teollisuuteen oli kireä pankkisääntely sekä hyvin suuret riskit siitä että kyseinen ala tultaisiin kansallistamaan. Täytyy muistaa että heti sodan jälkeen Britanniaan nousi valtaan työnväenpuolueen hallitus joka kansallisti heti ensimmäiseksi siviili-ilmailun, hiilikaivokset, rautatiet, maantiekuljetukset, kanavat, sähkön ja kaasun sekä terästeollisuuden ja lopuksi autoteollisuuden. Syy miksi Leylandin tehtaat olivat hyvin alkeellisia vielä 1980-luvulla oli se ettei valtio enää investoinut niihin ja miksi olisi pitänyt. Leylandiin oltiin kaadettu 1970-luvun lopulla kymmeniä miljoonia puntia ja silti yhtiö teki saman verran tappiota . Thatcherin hallitus päätti jo ensimmäisessä istunnossa yksityistää ja myydä pois kaikki tappiolliset teollisuuslaitokset. Mikä tahansa hallitus olisi näin tehyt kun tappiota oli tehty jo lähes 30 vuoden ajan
Rahulille Somanille, haluan huomauttaa että samasta ongelmista kärsivät Britanniassa nekin tehtaat, jotka eivät olleet lakkoalttiita ja olivat kannattavia, kuten yhtenä esimerkkinä Gardener diesel, joita käytettiin Sisuissakin yhdessä vaiheessa tehtaat olivat hyvin pitkään kannattavia ja tuotteet hyviä mutta uusia ei tuotu markkinoille. Esimerkiksi kun Leyland Trucks pyysi turboversiota Garderin kuuluisasti bussinmoottorista he vaativat että Leyland maksaa ennakkoon kaikki kehittämiskulut. Samat ongelmat vaivasivat myös esim. loppuun asti yksityistä Rootes yhtymää tehtaiden vanhanaikaisuuden osalta erityisesti. Se että keskitytään Leyland yhtymän kohtaloon piilottaa sen että kaikki samat ongelmat vaivasivat koko teollisuutta ja myös esim. GM ja Fordin toimintoja britanniassa monelta osin. Leyland ja sen edeltäjät olivat olleet muuten voittoa tuottavia yhtiöitä 60-luvun lopulle ja tappioita oli siten tehty noin 20-vuotta ja samaten valtionyhtiöstä monet olivat kannattavia 60–70 luvulle asti.
Jos puhutaan taas esim. telakoista samoissa massiivisissa ongelmissa olivat, Ruotsin, Italian, Ranskan, Saksan, Hollannin ja Tanskan telakat 70-luvun alusta asti ja Italiassa ja Ranskassa ne selvisivät vaikka olivat valtionyhtiöitä ja maat eivät ole mitenkään vähän lakkoalttiita. Italiassa ja Ranskassa valtio telakkat uudisti ja Britanniassa vain tuki. Myös kivihiili- ja terästeollisuus oli samoissa ongelmissa myös Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa kuten Britanniassa ja ne selvisivät huomattavasti isommalta osin kuin Britanniassa ja eivät näiden maiden duunarit olleet lakkoilematta tai saamatta palkankorotuksia. Muuten muissa Länsi Euroopan teollisuusmaissa oli korkeammat teollisuuspalkat jo 60-luvulta eteenpäin kuin Britanniassa. Britanniassa huonot välit, johdon ja työntekijöiden kanssa edesauttivat teollisuuden alamäkeä mutta juurisyyt olivat ihan muualla.
Ei teollisuusyhtymä vaikka kuinka kannattaisi pysy kilpailussa mukana jos insinöörejä 10 palkkalistoilla kun Saksassa 100 samankokoisessa yhtiössä ja kaikki koneet ja laitteet ovat vanhentuneita.
Nimimerkki OKP: on oikeassa siinä että Robinson (joka oli muuten Britannian kommunistisen puolueen jäsen) oli vain Longbridgen pääluottamusmies mutta Longbridge oli koko yhtiöin lippulaiva joten ne muut 150 tehdasta olivat hyvin riippuvaisia mitä tapahtui Longbrigdessä. Koko Leylandin organisaatio joka oli luotu sotien jälkeen oli hyvin keskusjohtoinen. Michael Edwardesin missio oli nimenomaan järjestellä koko yhtiön tuotanto uudelleen. Alussa lähes kaikki tehtaat olivat yhtä aikaa lakossa mutta jossain vaiheessa jotkut työntekijät Longbrigdessä ja muissa tehtaissa päättivät tukea Edwardesin uudistuksia eivätkä menneet lakkoon koska riski oli että koko yhtiö olisi mennyt nurin. Robinson häivisi omassa pelissä kun hänet äänestettiin ulos pääluottamusmiehen tehtävistä. Hän oli äänestys aikana paikallisessa pubissa eikä osallistunut ammattiliiton kokoukseen.
Brittiläisen auto-/mp-teollisuuden tuhosi huono laatu. Peli pelattiin jo 60-luvun lopulla, kun japsit tulivat markkinoille. Syyt huonoon laatuun vanhentunut teknologia ja tuotato, huono suunnittelu ja työmoraali.
Nimimerkki OKP:lle kommenttina tuohon Britannian teollisuuden alamäen juurisyihin. Juurisyyt olivat Britti-imperiumin purkautuminen ja Euroopan yhteisön synty johon Britannia ei alussa päässyt mukaan Ranskan vastustuksen takia. Tästä syystä Britannian koko teollisuus joutui väliinputoojan asemaan Euroopassa ikään kuin tullimuurin toiselle puolelle. Markkinat katosivat kun imperiumi katosi sotien jälkeen eikä Britannia päässyt Euroopan yhteisöön vasta 1972 ja vuosi sen jälkeen tuli öljykriisi joka oli viimeinen niitti brittiteollisuudelle . Toinen merkkittävä syy oli kuten Soininvaara totesi oli vanhentunut teknologia. Esim Volkswagenin tehtaissa Länsi-Sakassa työntekijöillä oli jo sähköiset koneet käytössä 1970-luvulla kun Britanniassa työntekijöillä oli samaan aikana käytössä manuaaliset käsipelit. Työntuottavuus oli Britanniassa erittäin jäljessä .
Investoinnit uuteen teknologiaan ovat kallista ja yhtiön on tuotettava voittoa kaikissa sen tehtaissa yhtä aikaan ei riitä että muutama tehdas tekee voittoa ja toiset ovat tappiollisia. Ensin on suljettava kannattamattomat tehtaat ja sitten pitää investoida kannattaviin tehtaisiin.Onhan Suomessakin metsäteollisuus lakkauttanut kannattamattomia tehtaita jotta se pystyisi rakentamaan uusia tehokaimpia yksikköitä.
Syy miksi Saksan hiilikaivokset toimivat edelleen on se että ne ovat pääasiassa avolouhoskaivoksia etenkin idässä. Kyllä Ranskassa ja Belgiassa hiilikaivokset on suljettu jo ajat sitten mutta näissä molemmissa maissa siiryttiin samaan aikaan hyvin nopealla aikavälillä muihin energiatuotantoon kuten ydinvoimaan ja uusiutuviin. Britanniassa siiryttiin 1970-luvun lopussa maakaasuun ja öljyyn (jota saatiin Pohjanmerestä) ja ydinvoimaan. Se oli vain ajankysymys miten hiillentuotanto korvataan muilla tuotantomuodoilla myös Britanniassa. Siellä lopputulos oli vain paljon rajumpaa kuin muissa Euroopan maissa.
Suomen kehitys on mennyt siihen, että lapsiin ei ole mahdollisuutta. Lapsi on vauva vuoden, taapero kaksi vuotta, leikki-ikäinen kolme vuotta. Sitten se onkin jo koulussa.
Työnantajalle tämä on niin suuri riski, että esim. hoitoalalle laitetaan tällä perusteella määräaikaiset sopimukset, jotka ajatuksissa päättävät sopimuksen, kun tulee raskaaksi, mutta todellisuudessa vauvat jää vain tekemättä.