
Kuuntelin entisen BBC:n toimittajan David Attenboroughin kirjan Yksi elämä, yksi planeetta – näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta.
Kirja sopi hyvin kuunneltavaksi. E‑kirjaa selatessani näin, että vielä parempi se olisi ollut luettuna, sillä kirjassa on hienoja kuvia jotka tuovat syvyyttä sanomaan.
Davis Attenborough kiersi maailmaa BBC:n toimittajana, kunnes irtaantui tekemään omaa projektiaan globaalina ajattelijana.
Kirjassa on vakuuttavaa ja vastaansanomatonta tekstiä siitä, miten ihmiskunta on viemässä luonnon ja sen mukana itsensä tuhoon. En ala tekstiä referoimaan. Pitäisi referoida koko kirja. Se kannattaa lukea tai kuunnella itse.
Attenborough painottaa erityisesti alkuperäisen luonnon arvoa ja sen tuottamaa hyötyä ihmiselle. Tämä kannattaisi lukea myös niiden, joiden mielestä Suomen entisissä metsissä on kaikki hyvin senkin jälkeen, kun ne on hävitetty ja muutettu yhden puulajin samanikäisten puiden plantaaseiksi.
Attenboroughin syntyessä vapaata luontoa oli kaksi kolmasosaa maailman pinta-alasta, nyt enää yksi kolmannes ja pian ei yhtään.
Tämä osa kirjasta on samalla vakuuttavaa ja masentavaa. Meitä on kerta kaikkiaan liian paljon, jotta voisimme elää maailmassa vastuullisesti. Olen pitänyt Suomen nopeaa syntyvyyden alentumista ongelmana, koska se johtaa hyvin epäedulliseen ikäjakaumaan. Oikeastaan samaa toivoisi kaikille maailman maille.
Mutta vaikka Suomen väkiluku puolittuisi, suojelisimmeko puolet metsäpinta-alasta?
Attenborough ei tyydy vain valamaan pessimismiä vaan pohtii korjaustoimenpiteitä. Niissä on monia mielenkiintoisia ajatuksia, mutta valitettavasti en vakuuttunut yhtä paljon kuin ongelmien maalailusta. Yritysten käyttäytyminen ei muutu, vaikka BKT korvattaisiin paremmalla hyvinvointi-indikaattorilla, sillä eivät yritykset pyri maksimoimaan BKT:ta vaan omaa tulosta. Korkeita haittaveroja ja päästökauppaa siis eikä mitään donitsi-mallia. Liian moni maailmanparantaja pohtii asiaa siltä kannalta, mitä tekisi, jos johtaisi maailmanhallitusta.
Attenborough puhuu paljon villiinnyttämisestä. Se on vähän sama asia kuin ennallistaminen, vain vähän radikaalimpaa. EU ajaa nyt ennallistamista, mutta kovin suopeasti siihenkään ei suhtauduta Suomessa.
Englannissa eräs suurtila on luopunut kannattamattomasta maataloustuotannosta ja villiinnyttänyt maa-alueensa. Se pärjää nyt paremmin turistien avulla, jotka tulevat katsomaan toinen toistaan ihmeellisempiä eläimiä, jotka siis olivat enne tuiki tavallisia. Näin voi tehdä yksi tila, mutta sama ei onnistu samanaikaisesti kaikilta.
Mutta kirja kannattaa lukea tai kuunnella.