Hallitus kaavailee taas ylituloisten häätämistä pienituloisille tarkoitetuista ARA-asunnoista. Tämä on synnyttänyt suurta vastustusta noiden ylituloisten ja myös HEKAn taholla.
Kärkeen on noussut kysymys tietosuojan rikkomisesta. Tulot ovat yksityisasia eikä tietosuojaa saa tällaisesta syystä rikkoa. Tosin tiedot itse kunkin verotettavista tuloista ovat Suomessa julkisia. Kuka hyvänsä voi katsoa kenen hyvänsä verotiedot. Jokasyksyisenä veropäivänä niitä repostellaan lehdissä yleisesti.
Näköjään tulot eivät ole yksityisasia, kun ARA-asuntoa haetaan tai vaihdetaan. Silloin tulot kyllä tarkastetaan. Jos saa asumistukea – joka on siis ARA-asuntojen ohella toinen tapa tukea pienituloisten asumista – tulot tarkastetaan joka vuosi. Kelan tietokoneetkaan eivät ole kärähtäneet ylikuormituksen vuoksi.
Huomattaakoon, etteivät nuo tulorajat ole erityisen matalat. Suurin osa suomalaisista mahtuu niiden sisään. Esimerkiksi perheessä, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasten, tuloraja on 7 270 €/kk.
Ylituloisten häätäminen on huono ajatus ihan muista syitä
Tietosuojaan ja tarkastamisen vaikeuteen liittyvät syyt ovat perin heikko tekosyy. Ylituloisten häätäminen on huono ajatus ihan muista syistä.
Ensiksikin se tuottaa valtavan kannustinloukun kaikkine ikävine seurauksineen. Tämä on totta erityisesti hyvätuloisten asuinalueilla, joilla näitä ylituloisia myös eniten asuu. Jos asunnon vuokra vaikkapa Jätkäsaaressa on 500 €/kk alempi kuin naapuritalossa, häädön hinta on asukkaalle vuodessa 6 000 euroa ja kymmenessä vuodessa 60 000 euroa. Jos häädön aiheuttaa tulojen meneminen eurolla rajan yli, nettiin ilmestyy tulovahteja ja moni pyytää palkatonta lomaa joulukuussa säilyttääkseen asuntonsa.
Tähän tietysti joku sanoo, että ei rajan ylittäminen eurolla sentään häätöä aiheuta, mutta vaikka rajan ylittäminen 3000 eurolla vuodessa sallittaisiin, rajan ylittäminen 3001 eurolla tuottaa häädön. Eurosta se on taas kiinni. Raja on van vähän korkeammalla
Ylituloisten häätäminen pahentaa myös talokohtaista segregaatiota. Minun ihanteeni on vanhan ajan kerrostalo, jossa asuu hyvin erilaisia ihmisiä, rikkaita ja köyhiä, ehkä vähän erikokoisissa asunnoissa. Olisi parempi, että meillä olisi näitä taloja vähän enemmän, mutta niihin pääsisi erilaisia ihmisiä. Segregaatio on vihon viimeinen asia. Hallitus pyrkii kaikin tavoin jyrkentämään sitä, toivottavasti ymmärtämättömyyttään
.Oma ratkaisuni olisi sitoa vuokra tuloihin. Ylituloista ei irtisanottaisi mutta hänen vuokransa nousisi lähemmäs markkinavuokraa. Lapsia ei erotettaisi kavereistaan eikä pakotettaisi vaihtamaan kouluaan.
Tämäkin tuottaisi kannustinloukun kuten asumistukikin muodostaa, mutta se olisi paljon pienempi kuin 60000 euron edun menettäminen yhden euron liian suurten tulojen takia. Kaikki pienituloisten tuki heikentää kannustimia.
Paljonko vuokra voisi nousta? Markkinavuokra olisi yläraja. Se on eri korkuinen eri puolilla kaupunkia. Hämeenlinnassa ei nousisi lainkaan, sillä ARA-asuntoihin on vaikea löytää asukkaita eli ARA-vuokra jopa ylittää markkinavuokran.
Ylituloiset kasautuvat hyville alueilla
Sanoin, että ylituloisia on enemmän hyväosaisten asuinalueilla. Tämä on vähän nurinkurista, koska rakennamme ARA-asuntoja kalliille alueille juuri tasataksemme alueen väestörakennetta ja kun tuki muodostuu vuokraerosta, suurin tuki kohdistuu noihin hyvillä alueilla asuville ylituloisille.
On ainakin neljä syytä, miksi ylituloiset kasautuvat hyville alueille.
- Heillä on varaa odottaa. Kaksi kolmasosaa kieltäytyy tarjotusta ARA-asunnosta. Halutaan odottaa, että avautuisi parempi mahdollisuus. Helpointa odottaminen on sillä, jonka asunnon tarve ei ole aivan akuutti.
- ARA-vuokrat ovat vähän korkeampia kalliilla alueilla. Tällä tasataan asukkaiden saamaa vuokrasäästöä, mutta samalla rajataan pienituloisimmat ulos.
- Moni pienituloinen tai maahanmuuttaja haluaa asunnon sieltä, missä hänen maanmiehensä tai muut kaverinsa asuvat.
- Kun Ara-asunnossa asuva pienituloinen vaurastuu, hän muuttaa pois asunnostaan, jos se on huono-osaisten asuinalueella, mutta ei muuta pois, jos se on Katajanokalla, Kalasatamassa tai Jätkäsaaressa.
Lisäksi on keksitty tapa siirtää ARA-asunto lapsille tai sukulaisilleen tai ihan kenelle tahansa ilman tulojen tarkistusta. Tämä vain tukkia.
Kuka saisi tulot?
Jos ylituloiset maksaisivat korkeampaa vuokraa, kuka saisi lisääntyneet vuokra tulot? Tämä on positiivinen ongelma. Luulen, että monta ratkaisua löytyy ilman, että minun pitää sitä lähteä ideoimaan.
X:ssä joku ehdotti, että eivätkö kaikki Ara-vuokrat voisi olla markkinahintaisia niin, että pienituloisia tuettaisiin niissäkin asumistuella ja vain sillä. Luulen, että jos järjestelmä rakennettaisiin alusta alkaen uudestaan, jotain tällaista siitä tulisi. Nyt se merkitsisi aivan liian suurta mullistusta.
Ehkä kirjoitan asuntopolitiikan täysremontista joskus toiste.
Missään tapauksessa ylituloisia ei tule häätää ARA-asunnoista, jottei tule niin selkeästi erikseen köyhimpien taloja ja muita taloja, mutta ylituloisille voisi saada asettaa vuokran tasoksi suunnilleen markkinavuokran, eli ARA-tuet voisi poistaa heidän osaltaan. Erotuksen voisi kerätä vaikka rahastoon, josta sen voisi käyttää vaikka uusien ARA-kohteiden rahoitukseen.
Soininvaara kirjoitti:
“Kärkeen on noussut kysymys tietosuojan rikkomisesta. Tulot ovat yksityisasia eikä tietosuojaa saa tällaisesta syystä rikkoa.”
Suomen lain mukaan joka ainoan ihmisen verotettavat tulot ovat Verottajan tietokoneelta kenen tahansa kansalaisen katsottavissa. Lehdistö julkaisee vuosittain näistä suurituloisimpien tulot, mutta kaikkien muidenkin tiedot ovat julkisia siinä mielessä, että ovat kenen tahansa luettavissa, jos asia kiinnostaa sen verran, että menee Verottajan asiakaskoneelta jonkun tietoja katsomaan, tai tekee omalta tietokoneeltaan julkisuuslain mukaisen tietopyynnön ja pyytää Verottajaa katsomaan puolestaan luvut.
Kela katsoo luvut nykyään tulorekisteristä. Sinne on pääsy niillä, joilla lailla sinne pääsy mahdollistetaan. Jos eduskunta niin tahtoo, sinne pystyy antamaan pääsyn myös ARA-kohteiden hallinnoijille.
“Paljonko vuokra voisi nousta? Markkinavuokra olisi yläraja. Se on eri korkuinen eri puolilla kaupunkia. Hämeenlinnassa ei nousisi lainkaan, sillä ARA-asuntoihin on vaikea löytää asukkaita eli ARA-vuokra jopa ylittää markkinavuokran.”
Tuo ei johdu siitä, että kohde on ARA-kohde, vaan siitä, että ARA-kohteet ovat vanhoja ja huonokuntoisia. Se taas johtuu siitä, että jo parin vuosikymmenen ajan uudiskohteiden ARA-tuet on erityisasuntoja lukuunottamatta suunnattu vain kasvukeskuksiin. Liki kaikissa muissa kunnissa ARA-kanta on samaan aikaan vanhentunut ja huonokuntoistunut, eikä uusia ole tehty tilalle. Lopputuloksena taloissa on asumiskelvottomia asuntoja seassa, joita ei ole kannattavaa edes korjata. Eli jos tulee vaikka isompi kosteusvahinko tai tulipalo, kohde ottaa vakuutusyhtiöltä korvauksen, mutta ei tee enää korjauksia, vaan jättää asunnon tyhjäksi. Sitten kun niitä kertyy monta, talo jossain kohtaa puretaan. ARA-kohteista vähemmän arvokkaan maan alueilla monissa ongelmana on ylläpitovaihe ja talon kunnossapito silloin.
Jos tarkoitetaan ARA- tuetuilla myös asumisoikeusasuntoja, niin niihin saisivat keskituloiset jäädä.
Mutta sellaiset vuokrakohteet kuten Hekan, niin niiden pitäisi olla tarkoitettu vain pienituloisille.
Tuhansien tyhjien Heka-asuntojen aikana hallituksen ajatus järjetön.
Mitä tämä persukok- hallitus hyötyy siitä että ihmiset jotka maksavat omat vuokransa kokonaan omin rahoin ajetaan pois?
Seurauksia ja kysymyksiä:
> edistää slummiutumista takuuvarmasti
> tulot vaihtelevat nykyoloissa ihmisillä koko ajan > jatkuva sisäänmuutto-liikenne olisi edessä ko. päätöksen myötä
>kasvattaa asumistukimenoja varmasti
>asuntoja tulee olemaan entisestään lisää tyhjillään
>keskituloisuus esim. pk-seudulla on tulotaso jolla juuri juuri pärjää; Hekan vuokrat korkeita
>päätös tulisi edistämään myös tulokeinottelua, ehkä jopa tukien varaan jättäytymistä
Varallisuusrajat (eli omistaminen) ovat järkeviä mutta eivät tulorajat. Vai halutaanko aroihin oikeasti ihmisiä ja taloja joissa kukaan ei käy töissä?
Ja jos jossakin on kateellisia voin kertoa 25 vuoden Heka-kokemuksella että kovin ovat vaatimattomia ara-asunnot niin varustelun kuin asuntojen kunnon kuin huollon osalta.
Hyvä, että asia on nostettu esiin, olen ihmetellyt sitä ennenkin. “Hyvinvointiyhteiskunta” tekee itsestään naurettavan, kun se mahdollistaa tällaisenkin tulonsiirron riittävän hyvätuloisille; pitäisikö työttömyyskorvausta maksaa kaikille kerran työttömänä olleille, kun ei nykyisiä tuloja kehtaa kysyä?
Blogistin ehdotus tulosidonnaisesta vuokrasta on oikea. Tulot saa tulorekisteristä vahvistetun verotuksen mukaan. Ei tule vuokralaisellekaan yllätyksenä, kun puhutaan vaikka vuoden vanhasta tulotasosta.
Sinänsä se ajatus, että kunnallinen tai valtiollinen vuokra-asuntoyhtiö, jonka alkuperäisenä tarkoituksena on tarjota asuntoja vähävaraisille, toimisi markkinaehtoisena vuokranantajana, on outo ja taas piirun verran enemmän Suuren Sosialistisen Systeemin suuntaan.
Työsuhdeasuntojen kunnianpalautusta tarvitaan. Vähentäisi työpaikkashoppailua, kun pienituloisen työtehtävän kylkiäisenä saisi kivan kämpän.
Suunnittelija: “Hyvä, että asia on nostettu esiin, olen ihmetellyt sitä ennenkin. “Hyvinvointiyhteiskunta” tekee itsestään naurettavan, kun se mahdollistaa tällaisenkin tulonsiirron riittävän hyvätuloisille;.…”
Kerrotko millainen tulonsiirto hyvätuloisille??? kun ara-asuntoihin ei pääse kuin keskituloiset ja keskituloiset eivät saa asumistukea vaan maksavat vuokran omilla palkkatuloillaan ? Missä kohtaa tätä tulonsiirto siis on?
Ara-asunnoissa lisäksi markkinavuokratasoa tai korkeampaa nykyään, esim. Heka.
Yleensäkin ara-asunnoista on mielipiteitä ihmisillä jotka ovat omistusasujia eivätkä tunne kuviota. Esim. aika heikkoa asumistasoa mikä isossa osassa ara-asuntoja on. En alkaisi kadehtimaan.
Riippuu kaupunginosasta mutta kyllä Katajanokalla, Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa esimerkisi ARA-asunnon vuokrat alittavat markkinavuokrat merkittävästi
“Työpaikkashoppailu” on äärimmäisen tärkeä osa talouden toimintaa. Yksi Suomen talouden suurimmista heikkouksista on se, että ihmiset eivät vaihda työpaikkaa riittävän usein.
Noin muuten olen sitä mieltä, että ARA-vuokran pitäisi nousta ansiosidonnaisesti markkinahinnan _yläpuolelle_. Ketään ei edelleenkään häädettäisi kodistaan liian korkeiden tulojen vuoksi, mutta markkinahintaa korkeampi vuokra olisi vahva kannustin etsiä markkinahintainen asunto sen ARA-asunnon tilalle.
Ja siis ihan oikeasti oikeasti pitäisi vaan luopua erillisistä tuetuista asunnoista. Rahana annettu tuki on kaikin tavoin parempi. Asuntojen markkinahintaa voisi edelleen pyrkiä painamaan alas julkisella gryndaamisella (jolloin voitaisiin parhaassa tapauksessa myös vähentää rakennusmarkkinan voimakasta myötäsyklisyyttä), mutta rinnakkaisen “kohtuuhintaisen” erillismarkkinan ylläpitäminen on vain kokonaishaitallista. Hitas-järjestelmästä onneksi jo päästiin uudistuotannossa eroon.
Noin periaatteessa olen kyllä ihan eri mieltä. Siis mielestäni säätykiertoa sopiikin tukea juuri tällaisilla keskipitkän aikavälin rakenteilla. Yhteiskunta toimii paljon tehokkaammin kun yhdessä sukupolvessa lahjakas kaveri pystyy pomppaamaan alhaisesta tulotasosta sinne korkeimpaan desiiliin ilman lottovoittoa tai omaa startuppiakin. Ja jos tulorajaton ara on pitkällä tähtäimellä pieni tulonsiirto uushyvätuloiselle, ja mahdollistaa varallisuuden eli pääoman nopeamman kerryttämisen, niin pidän tätä suorastaan kannatettavana ajatuksena — se ekan sukupolven lahjakas kaveri todennäköisemmin vielä sijoittaakin ne kertyvät pääomat kansantaloudellisesti paremmin kuin joku veroparatiisien yms kautta varallisuuttaan kerryttävä rikas suku (ei, tämä ei ole se silloin nuoren kokoomuspolitiikon aikoinaan esittämä mielipide että lottovoitot pitäisi kohdistaa jo ennestään rikkaille, koska ovat parempia ihmisiä jotka osaavat paremmin sijoittaa rahat, vaan melkeinpä päinvastainen mielipide). Varakkaasta perheestä tulevat saavat joka tapauksessa “tulonsiirtona” perinnöt sun muut, turha heidän tilanteensa epäreiluutta surkutella.
Mutta tässä on se oletus, että tuetuista ara-asunnoista ei saa tulla perinnöllistä rälssiä jossa sukupolvesta toiseen samat asunnot kiertävät samoilla suvuilla — tai johon rikkaan suvun vesat saadaan jotenkin järjesteltyä nuorina ja vielä pienituloisen näköisinä.
Osmon kirjoituksen alkua kompaten:
Ehkä paras olisi kuitenkin järjestelmä, jossa olisi kerrostaloja joissa erikokoisia ja ‑arvoisia asuntoja ja kaikki samoilla markkinoilla ja sitten pienempituloisille ja työttömille maksettaisiin tukia. Muutenkin mekaanisesti tuloihin ja lapsilukuun sidottu asumistuki on todennäköisesti byrokraattisesti kevyempi ja yksinkertaisempi kuin rakentamisen julkiset tuet eri järjestelmien kautta ja tämän jälkeen tulojen kyttäys ja liian suurituloisten potkiminen pois.
Tähän ei nyt oikeisto halua ryhtyä, koska se vihaa tukia, varsinkin kun ne kohdistuvat pienituloisille ja maahanmuuttajille. Ainakin nykyhallituksen toiminta osoittaa tämän erinomaisesti ja todennäköisesti vain edistää segregaatiota toiminnallaan. Asumistukien ja muiden tukien heikennykset nimenomaan pakottavat kaikki työttömät, sairaat ja pienituloiset huonoille ja halvoille alueille. Sitten parempituloiset välttelevät näitä alueita huono-osaisuudesta johtuvan häiriökäyttäytymisen vuoksi, sekä sijoitusmielessä ja omistusmielessä. Nykyään huono-osaisille asuntoja vuokraavat enemmän julkiset toimijat sekä muutamat suuret asuntosijoittajat (ainakin LUMO), mutta nämä pyytävät korkeita vuokria huonokuntoisista asunnoista. Pääkaupunkiseudulla muutamat tornitalot ovat päässeet aika pahasti slummiutumaan, mikä on aika pohjois-amerikkalainen kehityssuunta.
Kysymys tuista on hankala. En tiedä, onko mikään hallitus vihannut tukia. Mutta valtiontalouden tilanne on todella hankala, jos talous on 13 miljardia euroa vuodessa pakkasella, josta useampi miljardi kertyy jo pelkistä korkomenoistakin, jollainen meno ei poistu vaikka valtio leikkaisi omaa toimintaansa. Koko ajan velkaannutetaan tulevia sukupolvia, ja estetään näiltä mahdollisuutta samaan, mitä aiemmat sukupolvet ovat saaneet.
Yksi asia tilastoissa kuitenkin ainakin selkeästi jo näkyy. Asuminen on vähentynyt tukileikkausten vaikutuksena. Tarkoittaa sitä, että nyt on asumismenoissa säästämiseksi alettu elää pienemmillä neliömäärillä per asukas kuin viime hallituksen kaudella, jonka yksi sivuvaikutus on se, että tyhjiä asuntoja riittää, vaikka väestö on kasvanut ja rakentaminen on ollut vähäistä. Saa nähdä, kuinka pieniin neliömäJäriin suomalaiset vielä tarpeensa manner-Suomessa kutistavat, jos leikkaukset jatkuvat ensi eduskunnan ja sitä seuraavankin aikana manner-Suomessa valtiontalouden tasapainottamiseksi. 13 miljardin euron tulojen ja menojen erotuksen tasapainotus olisi aivan valtavan kokoluokan asia yksityiskohtaisten asioiden muutoksina, mitä harva ymmärtää. Vaikka kaikki Suomen työttömät menisivät matalapalkkatöihin ja asumistuet lakkautettaisiin, valtion talous ei olisi tasapainossa. Vanhoja sitoumuksia pitäisi voida valtioidenkin hylätä, jotta voisi aloittaa puhtaammalta pöydältä, mutta uudet päättäjät saavat rasitteekseen vuosisataiset aiemmat päätökset, joista aiheutuu pysyvää menoa. Valtioiden historia on ollut toisenlaista, kun aikoinaan sitoumukset päättyivät kun hallitsija vaihtui. Jos joku hallitsija lupaili liikoja, seuraava ei ollut aiempiin lupauksiin sidoksissa.
Asumisen osalta olen kääntynyt kannattamaan sitä, että opiskelijoilla ja muillakin voisi olla sallittua olla vaikka 10 neliön miniasuntojakin, joissa vuokra on hyvin matala, ja joissa ei välttämättä kauheasti oleilla. Jos ei halua panostaa rahoja asumiseen, vaan käyttää asuntoa vain nukkumiseen sekä viettää päivänsä muualla, ja käyttää mahdolliset varansa muuhun, olisi silloin mahdollisuus valita niin, eikä silloin edes tarvittaisi julkista tukea asumismenoon läheskään niin monelle. Sama matkailussa. Minihotellit näyttävät olevan yksi trendi nyt, joihin mahtuu juuri ja juuri nukkumaan, mutta majoituksen hinta on alle kolmasosa perinteisen hotellin hinnasta. Asuinneliöiden kehityksessä tultaneen näkemään eriarvoistumista, koska valtio ei taloudellisesti pysty tarjoamaan kovin isoja neliöitä kovin monelle, vaan joutuu jatkossa priorisoimaan entistä enemmän sitä, mitä se tarjoaa ja mitä ei. Etenkin kun näyttää kovasti siltä, että tekoäly siirtää korkean lisäarvon töitä ulkomaiden verotuksen tai verottomuuden piiriin, ja ansiotulopohjainen kotimainen veropohja saattaa jatkossa olennaisesti kaventua.
Yksi vaihtoehto olisi, sallia myös opiskelijoiden asua Hekan ja vastaavien muiden kaupunkien vuokra-asunnoissa, jos niistä on ylitarjontaa. Varsinaisten ylioppilaskyläsäätiöiden asuntoihin kun on pitkät jonot.
Kyllähän nykyisinkin saa opiskelijat asua vapaasti myös kunnan vuokra-asunnoissa, ja moni etenkin perheellinen opiskelija niissä asuukin. Opiskelija-asuntojen rakentamisessa oli vuosia 10 %:n investointituki, jonka perintönä ARA-opiskelija-asunnoissa niissä vuokrat ovat yleensä kuitenkin halvempia kuin tavallisissa ARA-kohteissa.
Tarkoitin sitä että perheettömätkin saisivat vuokrata tai 2–4 hengen porukoiden perheasuntoja kimppakämpiksi.
Heka saisi tulorajat poistamalla lukemattomat tyhjät asuntonsa nopeasti vuokrattua.
Niihin muuttaisi ihmisiä jotka huolehtisivat itse omista vuokristaan eivätkä muut veronmaksajat ja yhteiskunta. Kyllä ne oikeasti varakkaat ihmiset etsivät muita kuin heka-kämppiä mutta on monia keskituloisia väliinputoajaperheitä joille ara-kämppä kävisi mutta heidät rajataan nyt pois.
Kun ottaa huomioon monien ara-asuntojen korkean vuokratason, tämä ratkaisu toisi välitöntä nettotuloa kunnille ja valtioille, ara-asuntoyhtiöiden kautta. Se olisi tulonsiirto kyllä: tulonsiirto töissä käyviltä vuokralaisilta yhteiskunnalle. Luulisi kelpaavan?
Varallisuusrajat voisi olla, tulorajat ovat omaan jalkaan ampumista.
Ihmettelen myös miksi persut haluaa olla tekemässä sellaisia asuinalueita (vrt. Tukholma, Göteborg) joita se sanoo kovasti vastustavansa. Ja miksi kok haluaa olla kasvattamassa asumistukimenoja tällä ratkaisulla.
Segregaatiota kannattaa torjua, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Ei ole erityisen järkevää vuokrata keskustan läheltä parhailta paikoilta merinäköala-asuntoja reilusti alle markkinahinnan vain sosiaalisen sekoittumisen nimissä.
Heka voisi myydä parhaat asunnot tai vuokrata ne tulorajoista riippumatta markkinahintaan. Samassa pihapiirissä voisi silti olla edullisempia asuntoja esimerkiksi sisäpihan puolella pienituloisille. Näin sosiaalinen sekoittuminen säilyisi, mutta tuki kohdistuisi järkevämmin ja Hekan talouskin vahvistuisi.
On myös outoa, että kerran tuettuun asuntoon päässyt voi säilyttää suuren vuokraedun tulojensa noustessa. Vuokraedun pitäisi pienentyä liukuvasti tulojen kasvaessa ja lopulta kadota kokonaan. Silloin ei tarvita jyrkkiä tulorajoja tai häätöjä.
Ja lopulta paras lääke korkeisiin asumiskustannuksiin on rakentaa riittävästi asuntoja. Kun tarjontaa on tarpeeksi, kilpailu ja markkinat pitävät myös vuokrat ja hinnat kurissa. Parempi periaate olisi siis tukea ihmisiä tarpeen mukaan ja huolehtia samalla siitä, että asuntoja rakennetaan riittävästi.
Osmo Soininvaara: “Riippuu kaupunginosasta mutta kyllä Katajanokalla, Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa esimerkisi ARA-asunnon vuokrat alittavat markkinavuokrat merkittävästi” ja vastauksena myös Artolle:
Olen asunut Skatalla Hekalla aiemmin hyvin pitkään. Tiedän siis mitä oikaisen.
‑Maksoimme neliöstä n. 1500 euroa. Saattaa olla hieman alle markkinavuokrien mutta ottaen huomioon asunnon kunnon, ei todellakaan.
-Kun keskustellaan ara-asunnoista tehdään aina se virhe, että niitä verrataan suoraan.
Eivät ole lähelläkään omistustaloihin verrattavissa. Tämä pitäisi ottaa huomioon vertaillessa.
Rappukäytävä, hissi, asunnon wc-tilat, yleiset tilat, meillä ei esim. ollut lainkaan lämmintä kellaritilaa, muovimatot, laatat, vinksallaan olevat pistorasiat.…
Vastaavassa kunnossa olevasta asuntonäytöstä kääntyisivät melkein kaikki omistusasujat pois. Tai kaikki.
Koskien myös monia yksityisiltä vuokraajia.
Kuten tuolla aiemmin sanoin, kadehtimista ei ole. Kadehtijat eivät kuitenkaan pääse kokeilemaan itse, heillä kun on lastentarhanopettajan palkkaa parempi palkka.
Lastentarhanopettaja, jos on pätevä, ylittää muuten ara-tulorajat jo nyt.
Miten meni hallitus omasta mielestä??
Täälläkin näköjään tulee tukea sille, että tosiasiallisella matalapalkka-aloilla työskentelevätkin rajataan sieltä yläpäästä pois. Pk-seudulla keskituloisuus on sitä että juuri ja juuri pärjää. Jos pärjää.
Ja tärkeintä tietenkin ettei vain pääse lähellekään merta, sehän kuuluu rikkaille.
Ja pyöräteille.
Ette kuitenkaan tiedä tietenkään mistä puhutte ara-asunnoista puhuessanne.
Ara-asuntojen taso monella mittarilla on laskenut suuresti, jos jollakin kokemusta lyhytaikaisesta esim. hekalaisuudesta aiemmilta vuosikymmeniltä.
Tällä mahdollisella muutoksella tulorajoihin saadaan se taso sitten pohjamutiin sosio-ekonomisesti, eli saadaan tänne ne slummit.
Montako euroa kk olet valmis maksamaan siitä, että rappukäytävä, lattiat, pistorasiat jne. olisivat mielesi mukaiset? Tämä on tietysti yksilöllistä, eikä siihen ole mitään oikeaa vastausta.
Itseäni luettelemasi asiat eivät kiinnosta paljoakaan. Olen kiinnostuneempi siitä miltä talot näyttävät ulkoa kuin sisältä, enkä viittaa tässä siihen, kauanko julkisivuremontista on vierähtänyt aikaa. Esim. Hekan Linnakosken kadun talo vuodelta 1904 on minusta niin kaunis ja sijainti hyvä, että minun on vaikea kuvitella sellaista puutetta varustelutasossa, mikä pidättelisi minua muuttamasta sinne tilaisuuden ja tarpeen tullen.
Ihminen on siitä kummallinen laumaeläin, että oman pesän hyväksyttävä vähimmäisvarustelutaso vaikuttaa riippuvan aika paljon siitä millainen varustelutaso muilla omassa verrokkiryhmässä on. Tämä on vaihdellut paljon paitsi ajassa myös paikassa. Yhdysvalloissa 90%:lla on ilmastointi, Euroopassa 20%:lla. Euroopassa mieluummin kuollaan helteeseen kuin käytetään rahaa tällaiseen mukavuuteen ja uhrataan talon julkisivu.
Hekalla ei minkään Google-haun, ei myöskään Hekan omilla sivuilla, ole Heka-vuokrataloa Linnakoskenkadulla.
Katajanokalla on Linnankadulla vanha talo joka on Hekan. Juuri tämä talohan nostetaan aina mediassa tikun nokkaan, kun esitellään ne hyvin harvat Heka-kohteet jotka ovat ns. vanhoja taloja. Kauhistus! Pieni- tai keskituloinen ja saa asua vielä vanhassa talossa. Mutta sijoitetaanpa noihin pariin taloon vaikkapa Lähi-idän suunnasta tulleita ihmisiä, niin jopa arvostelu loppuu. Helsinkiläinen porvari on kyllä jännä olio.
Heka-ja muut aratalot ovat tosiaan hyvin harvoin hyvässä kunnossa. Kaikesta säästetään.
Lisäksi saattaa olla asumishäiriöitä joille ei isännöinti voi mitään.
Nyt kun on idea että jokainen narkomaani pakkosijoitetaan asuntoon hinnalla millä hyvänsä, on muuten saatu ne toivotut huumeiden käyttö huoneetkin sitten kuntoon.
Ne sijaitsevat usein lapsiperheiden seinän takana. Tästä on vuokralaisten keskuudessa jo paljon kokemustietoa. Heka tietää myös.
Arakämppien vertaaminen muuhun asuntotuotantoon ei vain toimi.
Saat tun kuulostamaan siltä, että ne noin 8000, jotka “jonottavat” Hekan asuntoon, ovat tehneet tyhmästi.
kirjoittajalle “theta, really?”
Fakta on se, että suurissa henkilökohtaisissa ongelmissa olevat ihmiset (huumeidenkäyttäjät, mielenterveysongelmaiset) joilla on jonkin verran toimintakykyä täytyy sijoittaa jonnekin. Heille voi olla todella vaikeaa saada vapailta markkinoilta asuntoa. Samoin kuitenkin on todettu, ettei heitä voi sulkea mihinkään laitoksiinkaan, kuten joskus aikaisemmin tehtiin. Laitoshoito sitä paitsi on nykyisellään todella kallista.
Tämä nykyinen tilanne on jonkinlainen humaani ihmisarvoa korostava kompromissi ja historiallisen kehityksen tulos.
Siis ehkä parempi olisi, jos meillä olisi ns. “avolaitos” paikkoja, jonne kaikki ongelmaiset dumpattaisiin asumaan. Ongelma tässä vaan olisi todennäköisesti se, että tuhoaisivat yhdessä isonkin kerrostalon nopeasti (kun kaikki tai suurin osa örveltää eikä ilmoita vahingoista) ja samoin että ihmisiä luokiteltaisiin “avolaitos“sijoitettaviksi HEKA:lla ei varmaan kestäisi julkista kriittistä tarkastelua.
Tässä taitaa pohjimmiltaan ongelma olla se, että kuinka kohdella ihmisiä, jotka eivät pärjää yhteiskunnassa ja omassa elämässään ja joita muut eivät halua osaksi yhteiskuntaa ja yhteisöä. Parempia ratkaisuja todennäköisesti löytyisi, mutta ne maksaisivat, ja koska iso osa ei halua näitä osaksi yhteisöä niin rahaa ei löydy.
Suomi on nykyään valitettavasti erinomainen hukkaamaan kansalaisten potentiaalia, suuri osa johtuu yksilökeskeisestä liberalismista ja henkilökohtaista vastuutta äärettömästi korostavasta systeemista, tietenkin mukana on ripaus kovaa oikeistolaista kuria, oppiipahan työväki pysymään nuhteessa kun pelotteena on työttömyys. Lopputuloksena työttömiä kohdellaan pikemminkin kuin puolirikollisina, joita pitää rangaista rajoittamalla kouluttautumista ja muuta toimintaa kun eivät ole sijoittuneet työelämään ja tienaamaan.
Kyllähän tuo sun malli olisi parempi vaihtoehto kuin häätäminen. ARA-asunnothan on useimmissa muissa ksupungeissa lähellä vapaarahoitteisia markkinavuokria tai jopa ylikin.
Itse omistan vuokra-asunnon muuttotappiokaupungista. Se ei ollut kallis 10 vuotta sittenkään. Asunnon kanssa on kuitenkin sellainen piirre, että sitä ei kannata remontoida juurikaan. Remonttien hinta ei siirry asunnon arvoon ja ovat kalliita suhteessa asunnon hintaan. Onneksi asunto on aika pieni ja samalla alueella on myös saman tapaisia kaupungin asuntoja. Kaupunki joutuu ARA sääntöjen puitteissa nostamaan omia vuokriaan omakustanne periaatteen mukaisesti. Alentunut vuokrausaste nostaa entisestään kaupungin vuokria. Itseäni ei onneksi sellaiset säännöt sido, vaan asunnon vuokraa saa laskettua tilanteen mukaan nostettua tai laskettua niin, että mustapekka jää aina kaupungille (=veronmaksajille). Kaupunkiin ei myöskään rakenneta paljoakaan lisää asuntoja, koska vuoktataso kaupungissa ei mahdollista uudiskohteiden aloituksia vuokrauskäyttöön.
Se mitä suomalainen yhteiskunta tarvitsi on lisää markkinataloutta, ei ARA-sosialisimia.
Valitettavasti oma ihanteeni ei ole talo täynnä erilaisia asukkaita. Asun kalliilla alueella Kruununhaassa (vanhan ajan kerrostalossa!) pääsääntöisesti rauhallisessa talossa, jossa pääosin omistusasuntoja. Ainoat häiriöt niin melun kuin tupakoinnin suhteen tulevat vuokra-asunnoista. On kumma, että kun suomalaisista tupakoi noin 15 %, vuokralaisissa osuus ainakin omassa talossani tuntuu lähenevän sataa. Vuokralaiset vaihtuvat tiuhaan, enkä ole huomannut heissä asuinympäristön ”rauhoittavaa” vaikutusta.
JH,
totta, noin se on. Ollut aina.
Köyhempien ihmisten elinikä on lyhyempi, he ovat monisairaampia, yleiskunto on heikompi monin eri tavoin, mielentilaan liittyvät ongelmat ovat yleisempiä, heidän lapsensa eivät (koulutuksen “tasa-arvosta” huolimatta) etene samassa suhteessa hyviin ammatteihin kuin rikkaampien omasta koulutuksesta puhumattakaan, ja myös erilaiset riippuvuudet ovat selvästi yleisempiä.
Myös kiinnittyminen yhteiskuntaan on heikompaa, “herrojen ja rouvien” ‑vasemmisto tai oikeisto, ihan sama — palopuheet vaikkapa EU:sta ja muusta meisyydestä jne. eivät tee samanlaista vaikutusta kuin vaikkapa tekevät krunikkalaisiin hyväosaisiin.
Asuminenkin on usein mitä on. Vuokra-asuminen… vuosi, kaksi sopimus kerrallaan, ei tarjoa turvallisuutta joka kannustaisi vaikkapa yhteisöllisyyteen talon asioiden suhteen. Juuri niin kuin kuvaat.
He joutuvat taistelemaan, usein sanamukaisesti, toimeentulosta eivätkä aina ymmärrä, kun eivät ehdi, miksi puhutaan taas arvoista ja suvaitsevaisuudesta ja muusta sellaisesta.
Kun pitäisi säilyttää mm. katto pään päällä.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta mennä pankkiin ja sopia kahden tai kolmen sadan tonnin lainasta.
Voisiko tälle tehdä jotakin JH?
Tavallinen pienillä tuloilla kituuttava ei edes saa asuntoa hekalta. Asunnot menee ilme jotka voi näytellä asunnotonta. Tarve on usein fuulaa. Ja nuorena äidiltään ns häädön saaneet opiskelee raharikkaan ammatin
Miltä muuten vaikuttaisi otsikko eri suuntaan : pitäisikö alituloiset häätää AEA-asunnoista?
Vuokra-asunnot työssäkäyville. Muut pois HEKAlta.
Blogistin hauskaan kommenttini vastaheittoon ( 18:53) tuolla aiemmin:
Totta puhut. Neljässä eri Heka-kohteessa neljässä eri kaupunginosassa asuneena voin todeta että se on arpapeliä miten siinä kulloinkin käy. Kun paku ajaa rappukäytävän eteen, aina meitä aralaisia pelottaa. Ketä tahansa voi tulla. Tämä ei siis ole kadehtimisen arvoinen tulonsiirto, kaikkea muuta.
Seinän taakse voi tulla työssäkäyvä perusperhe joka maksaa itse oman vuokransa (sellainen joka nyt haluataan häätää ministeri Multalan toimesta pois) ja elää fikstusti — tai sitten voi tulla ihan mitä tahansa jos on huono tsägä, kuvaamaani tosiasialliseen huumeiden käyttöhuoneeseen asukas ja sen kaveripiiri.
Mutta en halua maalata piruja seinälle. Säilytetään myös keskipalkkaiset ara-asunnoissa niin vältetään slummiutuminen. Niin yksinkertaista se on.
Vaikea ymmärtää myöskään mitä yhteiskunta oikeasti menettää jos yhden jos toisenkin tyhjänä pysyvän asunnon täyttää “ylipalkkainen” joka ihan omin palkkaeuroin kykenee maksamaan esim. tuollaisen 1500 euron vuokran vaatimattomasta hekakämpästä.
Mistä pakkomielle saada ara-asunnot täyteen ihmisiä jotka ovat kaikki asumistuen varassa?
Yhteiskunnan antamat erilaiset elämisen tuet.
Milloin tuen voi antaa rahana.
Milloin tuki on annettava muuna kuin rahana, jotta se kohdistuu asiallisesti.
Mitkä ”tuotteet” voi hinnoitella, eri hinnoilla, maksajasta riippuen. Toinen maksaa samasta 1.000 €, toinen 1.500 €. Onko arpajaiset hyvä keino, tai jonotus. Miltä tuntuu asua kaupungin tukemassa, ARA-asunnossa.
Varhaiskasvatuksesta taitaa vain puolet maksaa.
Voisiko yhteiskunnan tuki olla henkilökohtainen ja tuki olla rahaa ”tuki” pankkikortissa, joka toimii vain Suomessa, ei kuitenkaan Alkossa, eikä uhkapelimarkkinoilla. Tuen saaja päättää itse tukirahansa käytöstä, kuten työssäkäyvät päättävät omasta palkastaan. Tuen saamiseen on kriteerit.
Kun valinta on asukkailla itsellään, niin ihanne voi hyvinkin olla vanhan ajan kerrostalo, jossa asuu hyvin erilaisia ihmisiä, rikkaita ja köyhiä, todennäköisesti vähän erikokoisissa asunnoissa. Valinta olisi asukkailla itsellään. Mahdollistaisi myös erilaiset kimppa-asumiset.
Jos kaupunki haluaa myydä ARA-asuntonsa ARA-kriteereillä, pienituloisia, Helsingissä työskenteleviä on, vaikka kuinka paljon. 180.000 matkustaa päivittäin Helsinkiin töihin.