Olin vielä 1980-luvulla kiihkeä ydinvoiman vastustaja. Siihen aikaan virallinen arvio oli, että 10 000 reaktorivuotta sietään vakavaa ydinonnettomuutta. Kun ydinreaktorien määrän oli aikomus nousta 2000:een, tarkoitti se viiden vuoden välein yhtä valkoista aluetta karttaan. Ei hyvä.
Sen jälkeen reaktoriturvallisuutta on parannettu niin, että suuren onnettomuuden riski laski yhteen miljoonaa reakotivuotta kohden eli putosi yhteen sadasosaan. Myös onnettomuusargumentin paino putosi yhteen sadasosaan. Eikä tässä kaikki. Ytimen kaapparien ansiosta potentiaalisen onnettomuuden tuhot jäisivät paljon pienemmiksi. Ei mitään Kiina-ilmiötä siis.
Kysymys ydinonnettomuudesta on minun silmissäni kadonnut. Niin myös vaarallisen ydinjätteen säilyttämisen ongelma – Suomessa. Muista maista en sano mitään.
Ydinvoimala sotatoimien kohteena tosin on kasvanut riskinä suuresti.
Kaikki vakavat ydinvoima-onnettomuudet ja läheltä piti ‑tilanteet ovat tapahtuneet ennen vuotta 1980 valmistuneille voimaloille.
Huomattakoon, että viimeiset kaksi ydinonnettomuutta ovat tapahtuneet tavalla, jota ei ollut tultu ajatelleeksi. Tsernobylissä tehtiin luvatonta koetta, joka myöhempien laskelmien mukaan johtaisi varmuudella juuri siihen, mihin se johti. Fukushimassa ei tultu ajatelleeksi ssunamia. Tämä jälkimmäinen ei tosin jälkeen päin ajatellen ollut mikään ymmärrettävä virhe. Hyväksyttävä ydinvoimaonnettomuuden on siis kerran miljoonassa vuodessa. Miljoonassa vuodessa Tsunameja on tuhansia.
Nyt ongelmana on hinta
Ydinvoimaloiden muututtua turvallisemmiksi, ydinsähkön hinta on noussut – osin juuri niiden turvallisuusmääräystenjohdosta. Olkiluoto 3:n suojakuoren pitäisi kestää lentokoneella törmääminen. Erityisesti Suomessa tuulisähkö on niin halpaa (30 €/MWh) ettei ydinvoima oikein hinnallaan 60- 100 €/MWh pärjää.
Ydinvoiman hyvänä puolena on sen sääriippumattomuus. Tosin ydinvoima voi mennä huoltoon vuosiksi, kuten on tapahtunut Ruotsissa. Aika pitkiä suunnittelemattomia seisokkeja on ollut Suomessakin.
Koska sähkön hintavaihtelut ovat niin ikäviä, halutaan varmaa ydinvoimaa.
Ydinvoima ei kuitenkaan pärjää ilman subventiota, kuten Fortum on painavasti viestinyt. Tuki on luontevaa periä kaikilta sähkönkuluttajilta jonkinlaisena ydinsähköverona.
Se tasaa hintavaihtelua, mutta nostaa vuosittaista sähkön hintaa. Minä pörssisähkön käyttäjänä maksan mieluummin lyhyen ajan kalliista sähköstä kuin maksan vuoden mittaan sähköstäni enemmän. Sähkölämmittäjän mielipide voi olla toinen, koska hänen sähkönkulutuksensa painottuu kalliisiin tunteihin.
Vaihtelevaan sähkön tuotantoon on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja. Sekä kulutus että tuotanto voivat joustaa hinnan mukana. Yksi hyvä vaihtoehto ovat akut. joita Fingrid kutsuu tilastoissaan sähkövarastoiksi. Niiden osuus sähkön tuotannosta vastaa jo nyt ajoittain yli 100 MW. Ydinvoimala maksaa noin 10 miljardia. Sillä hinnalla tekee valtavasti sähkövarastoja.
Jos keräämme ylimääräistä ydinvoimaveroa estääksemme sähkön hintavaihtelua, viemme markkinat noilta halvemmilta tavoilta tasata sähkön hintaa.
Kun kohdalle osuus sähkön hinta piikki, näen 2 sekuntia vaivaa ajoittaakseni astianpesukoneen yön tunteihin ja katson vähän, milloin pesen pyykkiä. Vähän enemmän vaivaa vaaditaan sähköauton lataajilta ja sähkölämmittäjiltä. Lämmön varastointi on helppoa ja paljon halvempaa kuin ydinvoiman rakentaminen.
Voitaisiin tietysti tehdä niin, että jos haluaa maksaa mieluummin kallimpaa sähköä koko vuoden, jotta sen hinta ei vaihtelisi, nämä tahot ostaisivat koko vuoden ydinsähköä ja muut ostaisivat muuta sähköä, saisivat sen halvemmalla mutta maksaisivat vaihtelevaa hintaa ja joutuisivat vähän näkemään vaivaa kulutuksena ajoittamisesta.
Niin ei pidä tehdä, että meiltä kaikilta peritään ysinsähköveroa, jotta ulkomaiset datakeskukset, joiden työpaikat ovat siis ulkomailla, saisivat Suomesta halpaa sähköä tasaiseen hintaan.