Kävin kuuntelemassa selostusta Kalevi Sorsa-säätiön raportista Eriarvoisuuden tila Suomessa. Se antoi paljon pohdittavaa. Harmi, etten onnistunut hankkimaan itse kirjaa. Ilmeisesti sen suosio on ylittänyt odotukset. Ehkä myöhemmin.
Yhdestä asiasta olen entisenä tilastotieteilijänä täysin eri mieltä. Omassa esityksessään emeritusprofessori Matti Tuomaala sanoi, että se, etteivät tuloerot ole muka kasvaneet, johtuu siitä, että tuijotamme suhteellisia tuloeroja, kun hänen mielestään pitäisi tutkia absoluuttisia eroja. Onhan rikkaan ja käyhän ero euroissa laskettuna nyt paljon isompi kuin vaikkapa 20 vuotta sitten.
Kuulostaa ymmärrettävältä. Jos A:n tulot olivat ensin 1000 €/kk ja B:n 10 000 €/kk ja molempien tulot kaksinkertaistuvat, ero nousee 9000 eurosta 18 000 euroon.
Silti esitys tuijottamisesta absoluuttisiin eroihin suhteellisten sijaan ei toimi. Sen mukaanhan 1800-luvun Suomi olisi todellinen tasa-arvon onnela, sillä vaikka kartanon omistajan tulot olivat paljon suuremmat kuin pienviljelijän, absoluuttinen ero ei ole lähelläkään sitä, mitä se on nyt. Nykymaailmassa tasa-arvon onneloihin kuuluu muun muassa Nepal, jossa suhteelliset tuloerot ovat sietämättömän suuria, mutta absoluuttiset eivät niinkään, koska maa on niin köyhä.
Tai jos Tuomaala tarkoittaa absoluuttisia tuloeroja kannattaa tutkia vain nyky-yhteiskunnassa ja teollisuusmaissa eikä vertailu aivan toisenlaisiin yhteiskuntaan toimi, otetaan esimerkki nykyajasta. Suomen julkisen talouden alijäämää on helpoin paikata verolla, joka on jokaiselta aikuiselta 2500 €/vuosi. Sehän pitää tulonjaon ennallaan, koska vain absoluuttisilla eroilla on merkitystä. (Älkää kuitenkaan kertoko tästä ajatuksesta Petteri Orpolle!)
Koska joku ymmärtää taas väärin, korostan, ettei tuo 2500 euron päävero todellakaan ole minun esitykseni vaan esimerkki siitä, miten absoluuttisiin eroihin tuijottaminen johtaa ajatukset hakoteille.
Ei jatkoon.
Yritän lähipäivinä kirjoittaa siitä, millaisia ongelmia Gini-kertoimeen liittyy ja miksi niin moni ajattelee tuloerojen kasvaneen, vaikka Gini-kertoimella mitattuna ne eivät ole kasvaneet.
Haluaisinpa tietää sen kaupan jossa voi ostaa absoluuttisten hintojen sijaan, suhteellisella hinnalla: tuotteita, tai vakkapa ruokaa.
Speden ja Loirin vanhassa sketsissä ostoksia koitettiin tehdä prosentteilla. Ei onnistunut kaupankäynti.
Mitä köyhyyteen tulee, niin sen osalta pitäisi tarkkailla nimenomaan absoluuttista tilannetta, mutta ei euroina. Se on väärä mittari. Absoluuttisessa köyhyydessä on pulaa ruoasta, vaatteista, puhtaasta vedestä ja suojasta. Sitä mittaria voi verrata historiaankin. Se köyhyys on merkittävästi vähentynyt ajan edetessä, mutta sitäkin maailmassa yhä silti on.
Sosialismissa, tosin siel kauppojen hyllyt olivat varsin tyhjiä
Tuloeroista pitää keskustella, mutta Suomen suurin ongelma ei juuri nyt ole se, miten nykyinen kakku jaetaan, vaan se, että kakku ei kasva. Kuitenkin sen pitäisi olla nyt vastuullisen keskustelun pääteema!
Suomen talouskasvu ja tuottavuuskehitys ovat olleet jo parikymmentä vuotta populisti-poliitikkojen “elefantti huoneessa”. Sitä ei olla huomaavinaan, vaikka kaikki tietävät, että siinä se on.
Samalla veroaste, julkiset menot ja sosiaalimenot ovat meillä jo kansainvälisesti erittäin korkeita.
Suomessa voi elää tukiaisten varassa ilman omaa vastuuta, tekemättä työtä ja ottamatta omaa riskiä.
Pienenä avoimena taloutena Suomi elää kuitenkin pääosin viennistä, investoinneista, osaamisesta ja yritysten kyvystä kilpailla maailmalla. Kaikille pitäisi olla selvää, että hyvinvointivaltiota ei voida rahoittaa pysyvästi velalla eikä jatkuvasti kiristyvällä verotuksella!
Tästä syystä parhaat kasvuyritykset ja osaajat ovat jo pitkään lähteneet joukolla muualle, mikä on se toinen elefantti huoneessa.
Kevään vaaleissa tämä talouttamme tuhoava peli pitää viheltää poikki!
Suomen julkinen talous on sovitettava talouden kantokykyyn — etenkin nyt, kun myös puolustusmenot kasvavat pysyvästi kun turvallisuusriskimme ovat merkittävästi kasvaneet.
Näillä toimilla Suomi voidaan pelastaa:
1. Menot tärkeysjärjestykseen.
Turvataan puolustus, koulutus, terveydenhuollon ydin ja kriittinen infrastruktuuri; karsitaan tehottomia tukia, hallintoa ja päällekkäisyyksiä.
2. Työn, yrittämisen ja investointien verotusta ei enää kiristetä.
Suomesta pitää tehdä taas globaalisti kilpailukykyinen ja houkutteleva maa, jossa kannattaa ottaa riskiä, investoida, luoda pääomia ja työllistää osaajia, eikä ajaa niitä pois. Perintö- ja lahjavero on PAKKO poistaa!
3. Kasvu ykköstavoitteeksi. Nopea lupakäsittely, kilpailukykyinen energia, T&K, laaja tekoälyn käyttö ja tehokas koulutus-sektori, sekä työehdot pääosin paikallisella sopimisella .
4. Sosiaaliturvan pitää myös kannustaa työhön. Turvaverkko tarvitaan, mutta työnteon, opiskelun ja yrittämisen pitää aina kannattaa.
5. Kaikki päätökset arvioidaan kilpailukyvyn kautta. Lisääkö päätös investointeja, vientiä, työtä ja tuottavuutta — vai vähentääkö niitä?
Suomen hyvinvointivaltiota ei pelasteta jakamalla niukkuutta entistä tarkemmin. Se pelastetaan palauttamalla talous kasvuun ja julkinen sektori kestävälle pohjalle.
6. Mauno Koivisto
Nih, kun inflaatio jatkaa, niin tuloerojen nimellisen arvon pitää skaalautua inflaation mukaan, jotta reaaliset tuloerot pysyis samana, eikö vain.
Kun Zoininvaaran mukaan valtion (tai kaikkien) velanoton reaalinen hinta on vain se, minkä korko ylittää inflaation.
Tosin ei ihan näinkään ole, koska jos verrataan tilannetta jossa valtiolla ei olis yhtään velkaa, niin silloin olis myös velanmaksukustannukset nolla. Mihin häviää tässä tapauksessa se inflaation osuus? ”
NO minne? no sit pitää ollla reaaliomaisuutta, jota valtiolla on, jonka arvon nousu kuittaa sen näennäisen eron jos sul on velkaa tai vaiks jos velan korko on sama kuin inflaatio.
En väitä vastaan, mutta Nepalin esimerkki sai epämääräisesti pohtimaan, että suhteellisten tuloerojen lisäksi tulonjaon käytännön vaikutusten ymmärtämiseen tarvitaan ehkä jotakin absoluuttista elementtiä, kuten tulojen reaalista ostovoimaa.
On karkeasti määriteltävissä tietty tulotaso, joka tarvitaan perustarpeiden tyydyttämiseen ja vauraammissa yhteiskunnissa on isompi joukko ihmisiä, joilla tulot ylittävät tämän tason.
Tämä on se joukko, jolle alkaa kertyä varallisuutta, mikä lienee se varsinainen tekijä siinä, että kansalaisten todellisuudet alkavat erkaantua toisistaan.
Tässä katsannossa suhteellisten tuloerojen pysyminen samana ei tavallaan lohduta sitä pienituloista, joka pysyy ”rajan” alapuolella ja jolle ei siis jää rahaa säästöön.
Nepalissa tilanne on tasainen, koska melkein kaikki elävät kädestä suuhun, eli ovat perustarpeiden tyydyttymisen rajan alapuolella tai vain aavistuksen yli.
Kysymys kun olen ennenkin puhunut tästä, että oma argumenttini ei ole *korvata* suhteellisten tuloerojen mittaria, vaan saada parempi kuva katsomalla *myös* absoluuttisia tuloeroja.
Vastaavasti, väittikö Tuomaala muka että suhteellisten tuloerojen mittari pitäisi heittää roskakoriin, ja katsoa *vain* absoluuttisia tuloeroja?
Kaiken analyysin pohjaaminen vain yhteen tilastoon tuntuu typerältä, oli se yksi tilasto mikä hyvänsä.
Uutisten mukaan Ruotsin verotaso on matalin 50 vuoteen mutta verotulot vain kasvavat. Ruotsissa on myös paljon suuremmat tuloerot kuin Suomessa, on ollut aina.
Jos Suomessa olisi ollut Ruotsin talouskasvu viimeiset 20 vuotta, täällä olisi paljon enemmän rahaa, paljon enemmän miljonäärejä ja paljon enemmän työtä. Mutta se olisi vasemmistolle ilmeisesti huono asia.
Suomen vasemmisto haluaa jostain syystä pitää Suomen Lafferin käyrän negatiivisella puolella, ja toteuttaa johonkin ideologiaan pohjautuen asioita jotka köyhdyttävät Suomea vielä enemmän.
Gini kertoimella tai tuloeroilla ei pitäisi olla mitään väliä, jos katsotaan Suomea systeeminä johon tulee rahaa, josta lähtee rahaa ja jossa syntyy sisäisesti jotain arvoa. Melko varmasti kaikissa malleissa jotka saisivat Suomen varallisuuden ja arvon luonnin kasvamaan, ja sitä kautta lisää verotuloja ja työtä, olisi seurauksena tai edellytyksenä se että tuloerot kasvavat.
Sorsa ‑säätiön pamfletti sisältää lähinnä tarkoitushakuista misimformaatiota jota vasemmisto voi toitottaa ennen vaaleja.
https://www.riksbank.se/en-gb/press-and-published/publications/economic-commentaries/labour-market-matching-in-sweden/other-indicators-give-a-mixed-picture-of-matching-efficiency/high-unemployment-suggests-poor-matching-efficiency/
Niin no, Ruotsissa on maassa syntyneiden työttömyysaste Ruotsin Keskuspankin mukaan noin 2–3 %.
Suomessa taas otettiin maa täyteen työvoimaa ennen kuin mitään työvoimapulaa syntyi. Lisäksi täällä ei osata hyödyntää olemassa olevaa työvoimaa, heidän ei anneta kouluttautua ja kysyntä matalasti koulutetulle työvoimalle näyttää olevan paljon vähäisempää kuin työn tarjonta.
Ruotsissa myös kaupungit näyttävät olevan väestöntiheydeltään noin kaksinkertaisia Suomeen verrattuna. Suomessa perinteisesti vastustetaan tiivistä asumista eli taloudellista aktiivisuutta, ainakin kun Hesarin palstoja lukee autoilijoiden ja vanhojen asukkaiden valituksia.
Jos taloustieteessä on mitään hyviä ja luotettavia havaintoja, niin se on väestöntiheyden yhteys taloudelliseen aktiivisuuteen. Mutta nämäkään eivät kelpaa suomalaisille, täällä pitää jotain omaa todellisuutta rakentaa.
https://valtioneuvosto.fi/en/-/1410845/education-at-a-glance-share-of-tertiary-educated-young-adults-in-finland-still-below-oecd-average?languageId=fi_FI
“””
Suomi erottuu monesta muusta OECD-maasta myös siinä, että Suomessa vain 5 % uusista opiskelijoista keskeyttää opintonsa jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Useissa maissa, mukaan luettuna muut Pohjoismaat, 10–20 % opiskelijoista keskeyttää opintonsa ensimmäisen vuoden aikana.
“””
Tämä ei välttämättä ole niin hyvä asia kuin kuvittelisi. Kyllä jokaisen pitäisi ymmärtää, että jos opiskelija tajuaa alan olevan väärä niin kaikille paras lopputulos olisi keskeyttää opinnot ja hakeutua toisiin opintoihin. Suomessa tässäkin asiassa ilmeisesti eletään omassa todellisuudessa, sillä järjestelmä rankaisee alanvaihtajia ensikertalaisuusedun menettämisellä.
“””
Suomessa koulutustason merkitys työllistymiselle on suuri: 25–34-vuotiaiden työllisyysasteen ero perusasteen ja korkea-asteen suorittaneiden välillä on 46 prosenttiyksikköä (OECD:n keskiarvo 27). Työllisyystiedot perustuvat vuoden 2024 tilastoihin.
“””
Suomi työllistää huonosti matalasti koulutettuja OECD:n verrattuna. Tämä olisi sellainen mitä kannattaisi tutkia enemmänkin, mutta veikkaisin, että liittyy matalaan palveluiden kulutukseen ja kulttuuriin. Tämä viittaa myös siihen, että minkäänlaista työvoimapulaa ei kyllä todellakaan ole.
Samaan aikaan meillä on vähemmän kolmannen asteen suorittaneita aikuisia kuin Ruotsissa. Ruotsissa luku on 48,5%, Suomessa 42,6%.
“””
OECD nostaa esiin myös Suomen korkeakoulujärjestelmän erityispiirteitä, kuten myöhäisen aloitusiän (Suomessa keskimäärin 24 vuotta, OECD:n keskiarvo 22 vuotta) ja yleiset välivuodet ennen opintojen aloittamista (Suomessa 77 % uusista opiskelijoista, OECD:n keskiarvo 44 %).
Taustalla vaikuttaa Suomen valikoiva korkeakoulutuksen hakujärjestelmä. Vaikka maiden hakujärjestelmien vertailussa on eroja tilastointikäytännöissä, valikoitujen maiden joukossa Suomessa korkeakoulutuksen aloittaa pienin osuus hakijoista (29 %).
“””
Ensikertalaisuusetu kannustaa yrittämään omaa alaa useamman kerran sen sijaan, että kokeilisi jotain muuta, tämä on ainakin yksi mahdollinen selitys opintojen myöhäisemmälle aloittamiselle.
Täällä vain korkeakoulutusjärjestelmän kanssa on epäonnistuttu aika erinomaisesti, ja taattuun suomalaiseen tapaan mitään ei keksitä vaikka juuri mitään ei ole edes vielä yritetty, eikä ratkaisuja saa ainakaan kopioida ulkomailta. Tällä hetkellä Suomen ratkaisu vaikuttaa olevan vain koittaa puskea opiskelijat valmistumaan nopeammin ja helpommin. Samoin väitetty osaajapula ei ole ainakaan realisoitunut mitenkään toimina koulutuksen suhteen, eli jälleen kerran suomalaista erinomaisuutta, ongelma tunnistetaan mutta sille ei jostain syystä osata tai haluta tehdä mitään.
Ruotsi on jo (taas) täysi luokkayhteiskunta jonka mediaanikansalaisella ei mene yhtään sen paremmin kuin Suomen vastaavalla.
Eurostatin verotilaston mukaan Ruotsin nykyinen kokonaisveroaste (43,8 %) on yhä vielä tämän jälkeenkin 1,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomen (42,6 %). Ruotsin ihailtu verojärjestelmä tulee kelpaamaan Suomen vasemmistolle heti kun tämä tulee vastavuoroisesti kelpaamaan Suomen oikeistolle. Eli ei koskaan.
Kylmän sodan aikaan, kun SKDL:n edustajat pitivät eduskunnassa palopuheita milloin minkäkin arvoliberaalin uudistuksen puolesta, josta itänaapurissa ei voitu haaveillakaan, Veikko Vennamo huuteli aina välillä piruilevaan tyyliinsä: “Älkää moittiko Neuvostoliittoa!” Nyt voi oikeistolle, joka kaikissa puheissaan vähän väliä korostaa pitävänsä jo Suomen nykyistäkin veroastetta liian korkeana, sanoa vastaavasti, että älkää moittiko Ruotsia.
Eurostatin taulukosta https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/gov_10a_taxag/default/table?lang=en
lukuja:
Ruotsin veroaste 2024 oli 42.2 % ja 2025 41.8%
Suomen veroaste 2024 oli 42.3 %, 2025 lukua ei tuolla vielä ole.
Nämä vaihtelevat vuodesta ja mittaajasta riippuen. Koska jakajana on BKT, suhdanne vaikuttaa tähän huomattavalla tavalla, kuten voi vaikuttaa jotkin isot kertamuutokset verotuksessakin. Kannattaa katsoa ennemmin vaikka viimeisen 5v keskiarvoa:
Ruotsi: 43,1%
Suomi: 42,9%
Ei mainittavaa eroa. Huomionarvoista toki on se että Ruotsissa merkittävä osa eläkkeistä menee yksityisiksi rahavirroiksi laskettuihin eläkejärjestelmiin joita ei lueta kokonaisveroasteeseen. Suomessa taas käytännössä kaikki eläkemaksut lasketaan kokonaisveroasteeseen.
Jos vakioidaan eläkemaksut, eli lasketaan yksityiseksi luokitellut työeläkemaksut mukaan myös Ruotsiin (ovathan ne käytännössä pakollisia osana paikallista työehtosopimusjärjestelmää), saadaan kokonaisveroaste + eläkemaksut seuraavalla tavalla vuodelle 2022:
* Tanska 48,7%
* Ruotsi 45,9%
* Suomi 43,5%
* Norja 43,4%
Suomi on siis eläkejärjestelmien erot huomioiden huomattavan vähän verottava pohjoismaa. Käytännössä verotamme yhtä vähän kuin Norja, mutta koska meillä ei ole Norjan tavoin tuhansien miljardien arvoista öljyrahastoa rahoituksen tukena, niin ei tuo pohjoismaisen hyvinvointivaltion rahoitus tahdo näin alhaisella veroasteella oikein onnistua.
Syy miksi käytän 2022 lukuja, on se että se on tuorein OECD:n Ageing Report ‑julkaisu mikä oli saatavilla kaikille näille maille, kun asiaan paneuduin viime talvena. Erotteluja “public/private pension expenditure / GDP” välillä ei siis ollut tuoreempia saatavillani.
Lisätietoja tästä voi löytää blogistani: https://lauspalo.com/2025/12/suomen-verotus-on-pohjoismaisittain-matalaa/
Juuri noin. Suomessa on liikaa keskustelua kakun jakamisesta kuin siitä, miten saataisiin se jaettava kakku suureksi. Silloin on pakko hyväksyä kannustavuuden takia tuloerot.
Onneksi maapallon ilmasto on lämpenemässä, jotta pystytään myös paistamaan se aina vain suurempi ja suurempi kakku.
Olisiko niin, että on väärin tuijottaa mitä tahansa yhtä mittaria. Absoluuttiset tuloerot voivat olla merkittävä asia ihan rikkaimpien päädyssä. Satojen miljoonien tai miljardien tulot tuovat jo mukanaan jonkinlaista yhteiskunnallista valtaa ilman mitään (esim. poliitikoille yleensä liitettävää) vastuuta.
Sitten on vielä varallisuuserot. Yhteiskunta, jossa 5% rikkaimmista omistaa kaiken, mutta eivät tienaa mitään, on tuloeroilla mitattuna aika tasa-arvoinen, mutta koettu todellisuus tuskin vastaa tätä.
Yksi vasemmiston, myös vihreiden, keskeisistä ongelmista on ottaa jokin yksittäinen ilmiö jostain ulkomailta, esim. että Elon Musk tuhannen miljardin omaisuudellaan on paha juttu. Ja sitten yleistää se Suomeen että rikkaita pitää verottaa lisää. Missä ei ole mitään järkeä.
Koko vasemmiston poliittinen dialogi tuntuu olevan nykyään jonkinlaista kollektiivista “rikkaiden” syyllistämistä tai kaikkien leimaamista “rasisteiksi” ilman mitään konkretiaa, pelkkää ideologista sumuttamista ilman oikeiden asioiden ja syy-seuraussuhteiden käsittelyä Suomen kontekstissa.
Ihanko totta? Että Elon Muskin takiako vasemmiston mielestä pitäisi veroja nostaa? Ei ole tullut mieleen että valtio on pahasti velkaantunut ja että köyhiltä ei voi oikein ottaa enempää?
TL
”esim. että Elon Musk tuhannen miljardin omaisuudellaan on paha juttu. Ja sitten yleistää se Suomeen että rikkaita pitää verottaa lisää.”
Ei tuossa minusta ole ristiriitaa. Vasemmistossa ajatellaan, että ”suomalaisen Muskin” nousu pitää estää ennalta ja veroillahan se onnistuu.
Siis sen lisäksi, että heidän mielestään rikkaiden pitäisi muutenkin maksaa enemmän veroja.
Toisaalta tulonsiirtojen varassa oleva saa sosiaalituet, asumistuet jne. joiden suuruus vastaa aika ison osakesalkun osinkotuottoa. Tulonsiirtojen varassa oleva menettää oikeuden näihin tukiin, jos omistaa osakkeita tai asunnon, joten pienituloisen ei kannata omistaa ylimääräistä, mikä tietenkin lisää varallisuuseroilla mitattua eriarvoisuutta.
Jep, varallisuuserot ovat sitä paitsi kasvaneet huomattavasti. Jos käytetään vertailuvuosina vuosia 1987 ja 2023, vähävaraisin kymmenys on nykyään kaksi kertaa köyhempi ja varakkain kymmennys taas yli kolme kertaa rikkaampi. Toivottavasti tulevissa kirjoituksissa otetaan myös varallisuuserojen kehitykseen kantaa eikä jumiuduta tarkastelemaan vain (ansio)tuloeroja.
Itse laskisin vertailukelpoisen absoluuttisen köyhyyden rajan ja soveltaen muunkin köyhyyden tason siten, että
1) Määritellään mitä FYYSISESTI saatavilla olevia tuotteita ja miten paljon vähintään tarvitaan absoluuttisen köyhyystason ylittämiseen.
— Esimerkiksi paikallisesti saatavilla oleva vilja ym ravintoaineet käyttäen mittayksikkönä energian, proteiinien jne. määrää; juomavesi kotiin kannettuna; jne.
— Nämä vähimmäistuotteet sitten hinnoitellaan paikalliseen valuuttaan muunnettuna, josta saadaan vertausluku numeerisesti ilmoitettuna
— ja valuuttakurssien mukaan voidaan sitten vertailla eri valtioita keskenään. Tosin valuuttakursseihin vaikuttaa pääomien siirtyminen eri valtioiden välillä, mikä sinänsä ei muuta fyysisesti saatavilla olevien elintarvikkeiden määrää.
2) Eri köyhyyden tasot voidaan määritellä vastaavasti nostamalla noita vähimmäismääriä. Saadaan köyhyysluokka 1, köyhyysluokka 2, jne.
En osaa sanoa, miten “valinnan vapaus” otetaan huomioon tuossa kaavassa.
— Esimerkiksi se, että joku on valmis vaihtamaan osan viljasta lihaan ja että tähän on mahdollisuus.
Myös valinnan mahdollisuuden määrää itsessään voidaan käyttää köyhyysindeksin perusteena.
— Absoluuttinen köyhyys periaatteessa tarkoittaa, että henkilöllä EI OLE VALINNAN MAHDOLLISUUTTA vaan hänen on pakko käyttää kunkin ravintoaineluokan halvinta vaihtoehtoa.
Periaatteessa lasketut köyhyystasot voidaan sitten sitoa paikalliseen palkkatasoon, mutta silloin politiikka tulee kuvaan mukaan eivätkä luvut enää ole vertailukelpoisia.
— Esimerkiksi kysymys siitä, onko kotona tehty ruuan valmistaminen ilmaista mutta saman työn tekeminen ravintolassa aiheuttaakin palkkatapahtuman.
Lopuksi lasketaan koko valtion alueella vuodessa kulutetun [ravinnon] määrä ja jaetaan se kansalaisten ylipainoindeksillä ja saadaan luku, joka kertoo paikallisen tasa-arvoindeksin.
— 🙂
ks. Hans Rosling
Tietysti myös absoluuttisella eroilla on väliä. Ei niitä kannata verrata 200 vuoden takaisiin, vaan esim 10 vuoden.
Absoluuttinen tuloero taltioi suhteellista paremmin sen, paljonko enemmän “ylimääräistä” tuloa vaikka 90. tulopersentiilissä on verrattuna 10.. Absoluuttisessa tuloerossa on se etu, että kohtuullista minimielintasoa x ei tarvitse tietää, koska (a‑x) — (b‑x) = a‑b, ts. se sievenee pois. Jakolaskussa se taas ei supistu pois.
Vertailu ajan yli onnistuu deflatoimalla — rajojen yli ostovoimakorjauksilla ja valuuttamuunnoksilla. Suhteellisissa eroissa on toki taas se etu, ettei näitä tarvitse tehdä, koska niissä kerroin supistuu pois.
Jos on vakuuttunut, että tälläkään tavalla mitattuna tuloerot eivät ole muuttuneet, asiaa voi miettiä siltä kannalta, millainen deflaatiokertoimien pitäisi tällöin olla. Jos ei ole valmis käyttämään samoja deflaatiokertoimia missään muussa yhteydessä, päätyy ristiriitaan itsensä kanssa.
Täytyy muistaa että Suomen kylmä ilmasto aiheuttaa sen että ei voida asua missään faveloissa tai trailerparkeissa kuten jossain eteläisemmissä maissa. Asuminen ja lämmitys ja ruoka maksavat huomattavasti enemmän Suomessa kuin muualla ja siksi köyhimmillä ei ole varaa joustaa alaspäin tuloissaan. Se että Suomen rikkaat eivät tienaa niin paljon kuin USA:n tai edes keski-Euroopan rikkaat on osittain itse aiheutettu ongelma mutta eivät he myöskään johda niin isoja yrityksiä kuin ulkomaiset kolleegansa.
Tässähän tämä koko 214-sivuinen kirja on: https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/eriarvoisuuden–tila-suomessa-2026-web.pdf
Blogissa mainittu raportti on saatavilla pdf-muotoisena:
https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/eriarvoisuuden–tila-suomessa-2026-web.pdf
Sisällöstä lyhyesti:
https://sorsafoundation.fi/eriarvoisuuden-tila-suomessa-raportti-suomi-on-siirtynyt-2020-luvulla-uuteen-eriarvoisuuden-aikaan/
Keskustelutilaisuuden videotallenne — kesto kaksi tuntia! — on täällä:
https://portals.icareus.com/en/tiedekulma/event/details/427910001/
Kiitos vinkistä, mielenkiinnolla kahlasin ajankohtaiskirjan lävitse. Hirveän valitettavaa, ja harvinaisen läpinäkyvää, on tällaisessa pumaskassa sinänsä todellisten faktojen kuratointi niin, että oma poliittinen teesi vahvistuu. Vassarin perusteesi hehkui jokaisen sinänsä ansiokkaan tutkimusjakson johtopäätöksissä: syy kaikkeen on varakkaammissa. Heitä ei veroteta vieläkään riittävästi, he ovat terveempiä, ja vieläpä koulutetumpia. Ei tullut mieleen kertoa, että ylimmät desiilit ja prosentit maksavat koko lystin.
Miten ihmeessä varallisuus voi kasvaa, jos joutuu samalla maksamaan “koko lystin”? Korjaa toki, jos minulla on väärä käsitys, mutta varallisuuserot ovat tietääkseni kasvaneet.
-Enemmän kuin kaksi kolmasosaa “veronmaksajista” ovat nettosaajia, eli viimeinen kolmannes maksaa merkittävän osan heidän tulonsiirroistaan
‑Ylin desiili maksaa noin puolet kaikista tuloveroista
‑Ylin prosentti maksaa yli kymmenyksen kaikista tuloveroista
Punaisissa päiväunissa kaikkien veroprosentti olisi tietysti sata, eikä mitään jäisi sukanvarteen.
Muista kuitenkin, et5tä pääasiassa verot peritään arvonlisäverona ja muina kulutusveroina.
Soininvaara kirjoitti:
“Muista kuitenkin, et5tä pääasiassa verot peritään arvonlisäverona ja muina kulutusveroina.”
Tuo on yleinen harhaluulo, joka ei pidä paikkaansa. Tuloverot ja tulosidonnaiset sosiaalivakuutusmaksut muodostavat yhä pääosan perityistä veroista.
Valtion ansio- ja pääomatuloverotulot yksilöitä ovat viimeisimmässä ennusteessa 26 480 miljoonaa euroa ja yhteisöverokertymäennuste on 6 016 miljoonaa euroa. Päälle tulee kunnallisverokertymä ja tulosidonnaiset sosiaalivakuutusmaksut. Arvonlisäveron kertymä on tänä vuonna ennusteen mukaan ennätyssumma eli 23 736 miljoonaa euroa palautusten jälkeen. Valmisteverot ovat 6 666 miljoonaa euroa. Tulosidonnaiset verot ovat Suomessa yhä jonkin verran isommat kuin arvonlisäverot ja valmisteverot yhteensä.
Siirsit maalia. Kirjoittajat kertoivat, kuinka paljon suurituloiset maksavat VALTUON TULOVEROSTA. Sosiaaliturvamaksut ja kunnallisvero jaukautuvat aivan eri tavalla kuin valtion progressiivinen tulovero (jota vielä maksavat vain suuripalkkaiset, mutta suurituloiset eivät niinkään)
“Heitä ei veroteta vieläkään riittävästi”. Siis enää? “Ei tullut mieleen kertoa, että ylimmät desiilit ja prosentit maksavat koko lystin.” Aivan täyttä sontaa.
Valtion tulovero on ainoa oikeasti progressiivinen tulovero. Pääomatuloverossa on pieni porrastus 30 % ja 34 %. Tuota valtion tuloveroa ylin desiili maksaa noin 10 miljardia, mikä on vajaa 10 % kokonaisveropotista (sisältää
veronluonteiset). Loput 90 % maksetaan siis tasaveroperiaatteella (kuntavero, kirkollisvero, eläkemaksut jne). On totta, että 20 000 euroa tienaava maksaa kotikunnalleen noin kymmenkertaisen määrän kuin kahden tonnin palkollinen, mutta mitä vääryyttä siinä on. Kannattaa samalla huomata, että pääomatuloilla elävä ei maksa lainkaan kuntaveroa. Pieni osa siitä toki kiertää valtiolta kunnille valtionapujen kautta.
Nillitän vielä tästä “Ylimmät desiilit maksavat koko lystin” ‑lausumasta. Vielä 1980-luvulla ylin marginaalivero oli yli 70 prosenttia ja vaadittiin sen alentamista. Nyt se on esimerkiksi Helsingissä alle 50 prosenttia ja vaaditaan sen alentamista. Ja niin vaadittaisiin vaikka se olisi 40 prosenttia. Sille vaatimukselle ei loppua ole, jo nyt libertaalit USA:ssa vaativat koko tuloverotuksen lopettamista nimittämällä sitä varkaudeksi.
Ihmisen ahneutta kuvaa hyvin kirkollisveroon suhtautuminen, hyvätuloiset näet eroavat eroavat useammin kirkosta kuin pienituloiset. Luulisi, että ihminen iloitsee siitä , että jää paljon käteen, mutta niin ei ole. Pihtiputaan mummo maksaa näet kyllä 1 000 euron eläkkeestään 10 euroa kirkollisveroa joka kuukausi, mutta 20 000 euroa tienaavalle 200 euroa on liikaa. Tai toisin sanoen 990 euroa kuukaudessa on yhdelle tarpeeksi, mutta 19 800 toiselle ihan liian vähän.
Jaa juu, en ole vassari, 50 vuotta sitten kauhistelin taistolaisten jne ajatuksia, nykyoikeistossa on ihan samanlaista ääriajattelua. Miksi?
Tuloerot, eriarvoisuuden tila Suomessa
Valtion velkaantumisesta on puhuttu jatkuvasti.
Parikymmentä vuotta on saatu odottaa nyt hehkutettavaa talouskasvua, noususuhdanne tulee.
Nyt on oikea aika tehdä käyttäytymismuutoksia ja lopettaa verotuet. Työnantaja maksaa työntekijän koko palkan itse ja yritykset hankkivat rahoituksensa markkinoilta, eikä veronmaksajien kustannuksella. Yritysten erilaiset verotuet ja palkkamaltti on hyväksytty kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. On odotettu investointeja yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi. Mutta yritykset ovat jakaneet valtavia osinkoja (13 mrd €/v) ja ostaneet omia osakkeita.
Aika on ajanut verotukien (liekö 7 mrd €/v) tarpeellisuuden ohi ja nyt kannustetaan yritysten omaan varainhankintaan. Suomen kokonaisveroaste voisi olla 45 %. Perusvähimmäistuki tarvitsijoille.
Erilaiset piilotuet huomioidaan verotuksessa ja sosiaalituissa. Verotetaan rahaa rahana sen ”syntyhetkellä”.
Eriarvoisuutta lisää oudot, merkilliset järjestelmät
Valtion tilinpäätös
33.40 Eläkkeet
miljoona euroa (€)
1.Valtion osuus merimieseläkekassan menoista
2. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista
3. Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista
Valtion tilinpäätökset 2011 – 2025, 15 vuotta, miljoonaa euroa
1.kulu 887, 2.kulu 10.243, 3.kulu 3.982 = 15.112 miljoonaa euroa eli 15 miljardia (mrd €)
v. 2025 oli 1,5 mrd € (66+841+599) eli hallituskaudessa 4 x 1,5 mrd € = 6 mrd €
Nämä eläkejärjestelmät, joihin valtio (veronmaksajat) osallistuu, tulee muuttaa niin, että vakuutusmaksua pakkoperitään vain sen verran, että takuueläke tulee katettua. Muuten nämä hoitavat eläkkeensä itse sijoittamalla, kuten haluavatkin.
Epäselvyydet on ikäviä. Lehdestä, eräästä yrityksestä maksettiin palkkoja omistajalle 365.000 €, yritys maksoi eläkemaksuja 2.800 €. Eläkemaksu 0,77 %, koska sijoittaa itse omaan eläketurvaan, käyttää ammattilaisia. Järjestelmät on yksinkertaistettava.