Talousnobelisti Amathya Sen on joskus sanonut, että hänelle taloustiede on oppi markkinavirheiden tunnistamisesta ja niiden korjaamisesta. Siksi häntä ihmetyttää, että niin monella lähtökohtana on, ettei mitään markkinavirheitä ole olemassakaan. Näin ajattelevia on Suomessakin talouskeskusteluun osallistuvista talouden ”asiantuntijoista”. Heidän ymmärryksensä taloustieteistä on niin vähäinen, etteivät he edes ymmärrä, että on asioita, joita he eivät ymmärrä.
Markkinamekanismi on erittäin tehokas väline hyvässä ja pahassa, mutta päättäjien on ymmärrettävä, että se toimii usein virheellisesti ja että julkisen vallan velvollisuus on korjata sen virheellistä toimintaa.
Käyn läpi eräitä markkinoiden virheellisiä toimintoja lähinnä siltä kannalta, että niillä on relevanssia poliittisessa päätöksenteossa.
Suhdannevaihtelut
Kun opiskelin kansantaloustiedettä kauan sitten, se oli lähinnä makrotaloustiedettä ja sen pääfokus oli suhdannevaihtelujen tasoittaminen. Suhdannevaihtelut ovat markkinatalouden vitsaus yhä vain, mikä on näkynyt hyvin tämän hallituksen aikana.
Kuten sanottu, suhdanteiden tasaaminen oli silloin valtiovallan vastuulla ja on sitä yhä. Siksi en oikein ymmärrä, miten hallitus voi suhtautua niihin kuin ulkoa tulleena huonona onnena. ”Lähdin ulos ilman sateenvarjoa, mutta ei ole minun vikani, että kastuin, koska en minä sitä sadetta aiheuttanut”. Hallitus on sekä puheillaan että aivan väärin ajoitetuilla toimillaan (esimerkiksi arvonlisäveron korotus juuri kun talous meinasi elpyä) estänyt talouden nousua ja nostanut työttömyyttä.
Suhdannevaihteluilla on kallis hinta sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Nyt työelämään valmistuva ikäluokka joutuu kokemuksen mukaan pysyvästi huonompaan asemaan kuin onnellisemmissa oloissa työelämään valmistuneet.
Kalliiksi tulee myös menetetty tuotanto. Suomessa muuttaa suuriin kaupunkeihin noin 300 000 ihmistä kymmenessä vuodessa. Heille pitää rakentaa asunnot. Olisi tietysti järkevämpää rakentaa asuntoja tasaiseen tahtiin kuin pitää välillä kallista kapasiteettia joutilaana.
Ulkoisvaikutukset
Kaikki hyödyt ja haitat eivät näy hintajärjestelmässä. Talousteoreettisesti oikea tapa saattaa ne osaksi hintamekanismia ovat haittaverot (tai päästömaksut) ja mahdolliset ulkoista hyötyä tuottavan toiminnan subventiot. Kirjoitin näistä jo aiemmin, mutta kirjoitan vielä lisää myöhemmin.
Monopolisoituminen
Markkinoilla on taipumus monopolisoitua, jota varten on säädetty suuri määrä monopolien vastaista lainsäädäntöä. Kun tehdään suuri yrityskauppa, se menee viranomaisten vahvistettavaksi. Aiemmin Yhdysvallat olivat johtava maa antitrustilainsäädännössä, mutta nyt maa suorastaan suojelee omia ylikansallisia monopolejaan ja pitää vihamielisenä toimena niihin puuttumista.
Suuret tuloerot
Jos jokaista palkitaan marginaalisen tuottavuuden mukaan, tuloerot nouset epätarkoituksenmukaisen korkeiksi. Pienten tuloerojen maissa jokseenkin kaikki asiat ovat paremmin kuin suurten tuloerojen maissa. Siksi tuloerojen hillitseminen tavalla tai toisella on tärkeää. Toiset tavat ovat parempia kin toiset.
Tämän lisäksi on eräitä tilanteita, joihin markkinatalous ei vain sovellu. Otan niistä joitakin esimerkkejä myöhemmin.
Muita mainittavia markkinahäiriöiden lähteitä on esimerkiksi epätasainen informaatio, missä kaupan toinen osapuoli tietää sovittavasta asiasta merkittävästi enemmän kuin toinen.
Ja laadun mittaamisen ongelma. Miten mitata vaikka lääkäripalvelun laatua? Sillä kuinka hyvä fiilis asioinnista jäi, vai sillä kuinka tehokkaasti parannettiin terveyttä, lisäelinvuosia, vai mitä? Ongelma eritoten kun toimijoita tulee mukaan kolme: palvelun tuottaja, palvelun käyttäjä, palvelun maksaja. Käytännössä kaikkissa ison skaalan yksityisen terveydenhuollon järjestämismalleissa on tämä ongelma, oli palvelun maksaja sitten julkinen sektori vai vakuutusyhtiö. Intressit risteävät, ja laatua on vaikea mitata.
Ja vaikkapa transaktiokustannukset. Esimerkiksi terveydenhuollon mainittu kolmen toimijan malli, missä palvelun tuottaja, palvelun käyttäjä, ja palvelun maksaja kaikki täytyy pitää informoituna kaikesta ja maksaja tekee lopulta päätöksen korvaako vakuutus/julkinen kyseisen toimenpiteen. Tämä vaatii lisäbyrokratiaa, ja lisätyötä.
Mutta, näitä riittää vaikka kuinka. On tosiaan aivan käsittämätöntä miten suuri joukko “talousviisaina” pidettyjä ihmisiä eivät joko ymmärrä, tai voivat seurauksetta teeskennellä tyhmiä ja jatkaa vuodesta toiseen esiintymistä jonkin sortin talouden asiantuntijoina julkisuudessa.
Aina löytyy joitakin, jotka haluavat kuulla tiettyjä asioita. Ja koska taloustiede ei tyypillisesti ole falsifioitavissa, taloustieteilijän ei tarvitse koskaan olla väärässä.
Minusta taloudessa ei tarpeeksi harrasteta tasapainoajattelua.
Yksinkertaisesti kun lainsäädäntö/sääntely/julkinen kulutus muuttuu, niin uusi tasapaino ei synny viikossa, kuukaudessa tai usein välttämättä edes vuodessa. Esimerkkinä tästä jos julkisen puolen rahoitusta ja samalla palvelutuotantoa/tulonsiirtoja vähennetään nopeasti ja voimakkaasti, niin työttömiksi jääneet työntekijät eivät todennäköisesti työllisty nopeasti vastaaviin töihin. Tämä tasapainon hidas saavuttaminen liittyy tietenkin suhdanteisiin voimakkaasti, mutta ei ole täysin sama asia. Lopputuloksena jos irtisanotaan liikaa ihmisiä huonossa suhdanteessa, niin heidän kannalta uusi tasapaino syntyy hitaasti ja osa jää pysyvästi työttömiksi tai alemman tuottavuuden töihin. Työmarkkinat vain toimivat sillä tavoin, että vähän iäkkäämpi vähintään 1–2 vuotta työttömänä ollut on ongelmajätettä, tuoreempia ja nuorempia osaajia on yleensä rivissä odottamassa tilaisuuttaan.
Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että muutoksia pitäisi tehdä hitaasti ja pitkäjänteisesti. Osittain tällainen juustohöyläilevä säästötapa on siitä paremmasta päästä jos ajatelleen näiden tasapainojen kautta.
Erinomainen esimerkki tästä tasapainotilanteesta on opiskelija-asuntojen tilanne. Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin laski soluasumisen kysyntää voimakkaasti ja nosti yksiöiden kysyntää voimakkaasti. Syntyi uusi tasapaino, HOAS jopa remontoi kohteita soluasunnoista yksiöiksi, kaksioiksi ja perheasunnoiksi. Nyt sitten yhtäkkiä palattiin aikaisempaan ja jälleen kerran tasapainon hakeminen kestää. Valitettavasti samaan aikaan tapahtui voimakas yksiöiden rakentamisen ja niihin sijoittamiseen vilkastuminen, joka ei todellakaan ole sattumaa Sipilän opiskelijoiden asumistuen muutosten kanssa. Samoihin aikoihin (en ole varma vuodesta ja hallituksesta), opiskelijastatuksesta tehtiin käytännössä helpoin tapa tulla maahan laillisesti, lopputuloksena HOAS:in asukkaista huomattava osuus on nykyään maahanmuuttajia. Näistä nopeista suurista muutoksista kärsivät nyt huomattavasti nuoret opiskelijat, mutta kuten tässäkin blogissa on esiin nostettu, niin nykyinen hallitushan onnistui “kannustamisessaan” potkimaan päähän erityisesti ahkeria pienituloisia osa-aikaisia työntekijöitä, joilla on lapsia.
Valitettavasti kun hätäiset oikeiston “osaajat” päästetään valtaan, niin jälki on rumaa eikä ollenkaan kannustavaa. Kyllä huomaa taas hyvin, kuinka vähällä järjellä ja vielä vähäisemmillä kyvyillä maata ja maailma johdetaan, vanhaa viisautta mukaillen.
Siten, että Suomen poliittisessa kulttuurissa niihin on suhtauduttu aina, ja lisäksi täysin kulloisestakin hallituspohjasta riippumatta. Suomessa ei ole koko tähänastisen historian aikana ollut yhtään hallitusta, joka olisi harjoittanut tietoisena valintanaan vastasyklistä talouspolitiikkaa. Sitä on harjoitettu ainoastaan äärimmäisen pakon edessä jonkinlaisena tahattomana sivutuotteena, esim. automaattisten vakauttajien kautta.
Keynesiläistä vastasyklisyyden ideaa ei koskaan ole hyväksytty Suomessa politiikan alueella, ainoastaan akateemisessa taloustieteen tutkimuksessa. Kun sitä kansainvälisissä talousjärjestöissä 30-luvulla alettiin esitellä uutena innovatiivisena ideana, suomalaiset jäivät yksin heristämään sille sormeaan närkästyneinä. Vastasyklisen talouspolitiikan ollessa vaikutusvaltansa huipulla toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, kun kylmässä sodassa lännen puolella olleet Länsi-Euroopan oikeistopuolueet omaksuivat sen hyvänä kapitalismimyönteisenä keinona huolehtia työväestön hyvinvoinnista ja siten vähentää kommunismin houkuttelevuutta, Suomen oikeisto uskotteli sen olevan vain eräs muunnelma tästä samasta kommunismista. Ja esimerkiksi Ahti Karjalainen käänsi 50-luvulla Keynesin pääteoksen suomeksi taloustieteilijän roolissaan, mutta siirtyi sen jälkeen tekemään ministerinä ja kepujohtajana täysin epäkeynesiläistä politiikkaa. (Hieman samanlainen aatteellinen kehityskulku on tällä eduskunnan vaalikaudella nähty Juhana Vartiaisen kohdalla.)
Tätä ovat tutkineet ja tästä ovat kirjoittaneet monet. Jouko Paunio ja Jukka Pekkarinen useaan eri otteeseen jo 70-luvulla, Pekkarinen ja Vartiainen uudestaan 90-luvulla, Pauli Kettunen 00-luvulla, minä itse mm. heidän pohjaltaan yhteenvedonomaisesti 10-luvulla (kirjassani Miksi Suomi on Suomi). Tämä kaikki on ilmeisesti mennyt jostain syystä ohi?
Tommi U
” Siten, että Suomen poliittisessa kulttuurissa niihin on suhtauduttu aina, ja lisäksi täysin kulloisestakin hallituspohjasta riippumatta. Suomessa ei ole koko tähänastisen historian aikana ollut yhtään hallitusta, joka olisi harjoittanut tietoisena valintanaan vastasyklistä talouspolitiikkaa.”
Valitwttavasri olet oikeassa. Nousukaudella on varaa vaikka mihin ja laskukaudella sitten nostellaan veroja ja leikataan.
Mutta tuosta suhdannepolitiikaata, eikös Vanhasen II hallitus päättänyt 2008, että velkaantumista ei aleta suitsimaan?
“Olisi tietysti järkevämpää rakentaa asuntoja tasaiseen tahtiin kuin pitää välillä kallista kapasiteettia joutilaana”
Näinhän se on. Edellisen hallituksen aikana olisi ollut myös järkevämpää jättää rakentamatta edelleen tyhjillään olevia HITAS taloja.
“Suhdannevaihtelut ovat markkinatalouden vitsaus yhä vain, mikä on näkynyt hyvin tämän hallituksen aikana. … Hallitus on sekä puheillaan että aivan väärin ajoitetuilla toimillaan (esimerkiksi arvonlisäveron korotus juuri kun talous meinasi elpyä) estänyt talouden nousua ja nostanut työttömyyttä.”
Kun katsoo Suomen reaalisen BKT:n kehitystä, niin väittäisin, että tästä suhdanteiden vitsauksesta ollaan jo melko hyvin päästy. Talous ei sen kummemmin kasva kuin supistukaan, ja sahailu on aikaisempiin suhdannevaihteluihin verrattuna aika maltillista.
Koko tämän ajan julkisyhteisöjen talous on kuitenkin ollut reippaasti alijäämäinen. Voi toki sanoa, että väärin elvytetty, mutta isossa kuvassa tämän hetkistä talouspolitiikkaa on minusta vaikea kuvailla sen enempää vasta- kuin myötäsykliseksikään.
Vai ajatellaanko, että velkasuhteella on jokin “luonnollinen” kasvu-ura, johon velkasuhteen kasvua pitäisi verrata? Eli elvyttämistä olisi kiihdyttää velkasuhteen kasvua ja kiristämistä hidastaa velkasuhteen kasvua, vaikka kummassakin tapauksessa velkasuhde kasvaa?
Markkinafundamentalistien paha virhe on kuvitella että voidaan saavuttaa täydelliset markkinat kunhan vaan vapautetaan markkinoita loputtomiin. Ja kun he niin kuvittelevat, he unohtavat kokonaan markkinoiden virheelliset toiminnnot jotka eivät selviä markkinoita vapauttamalla, vaan säätemällä. Kokonaan vapaa sääntelemätön markkinataloushan on todellisuudessa utopia kuten on kommunismikin.
Ja yksi markkinoiden virheellisiä toimintoihin johtava seikka suurten tuloerojen rinnalla ovat muuten myös suuret varallisuuserot joita pitäisi myös kyetä hillitsemään tavalla tai toisella.
https://www.hs.fi/visio/art-2000011979092.html
Tuossa!
Täälläkin aika paljon tekoäly-optimisteja tyyliin että eihän se mitään muuta hei, kaikki jatkuu melkein kuten ennenkin.…tuottavuus vaan kasvaa.…korkeintaan vapaa-aikamme lisääntyy.
Ihmiselle käy kuitenkin tämänkin ajattelijan mukaan kuten työhevosille. Ei tarvita.
Yhteiskuntien tuloverot romahtavat. Palkatkaan eivät seuraa uutta tuottavuutta.
Siinä sitä sitten ihmetellään.
Meillä vanhoilla sedillä ja tädeillähän ei kummempaa hätää mutta on ajateltava nuorempaa väkeä.
Tekoäly tuottaa sellaisen rakenteellisen työttömyyden että emme voi edes aavistaa miten yhteiskuntamme tulevat muuttumaan.
Ja lisää ihmisiä tänne Suomeenkin pitäisi saada ja tuoda ?
Sam Altman ja monet ovatkin esittäneet, että tekoälyn tuottavuuslisä pitää jakaa tulonsiirtoina työttömiksi jääville. Siis osa, ei kaikkea, eihän muuten kukaan enää tekisi mitään.
Kummasti esitykset kuulostavat vähän kommunismin esitetyltä teoreettiselta kehityspolulta. Eli siitä kuinka markkinataloudet kehittyvät ikään kuin orgaanisesti kommunismia muistuttavaan tilaan, sillä teknologinen kehitys vaatii yhä harvemman työpanosta. Altman oli tietysti fiksu eikä kutsunut tätä kommunismiksi. Toki kommunismissa yhteiskunta omistaa tuotantovälineet, mutta jos yhteiskunta siirtää suuren osan tuotannosta tulonsiirtoina yhteiskunnan jäsenille niin lopputulos muistuttaa funktionaalisesti kommunismia. Verotushan ilmiönä viittaa siihen, että valtio/yhteiskunta omistaa vero-%:n verran sinun tuotannosta. Käytännössä tuottavuuden kasvaessa ja työntekijöiden tarpeen vähentyessä verojen ja tulonsiirtojen tulee nousta, näin näyttääkin tapahtuneen laajasti länsimaissa jo aiemmin. Näin todennäköisesti tapahtuu siis myös jatkossa, demokratia vie — ja oikeisto räksyttää jotain moraalikadosta ja varkaudesta.
Ainoa riski on jos pieni määrä maita dominoi näitä teknologioita.
Trump ei ole ainoa amerikkalainen, joka ei ymmärrä, miten arvonlisävero — Suomen tuottoisin vero — toimii. Ei ymmärrä Sam Astmankaan.
Soininvaaralle kommenttina että syy miksi moni amerikkalainen ei ymmärrä miten arvonlisävero toimii johtuu siitä että Yhdysvalloissa on liikevaihtovero joka on laskettu erikseen osto hinnan päälle. Jos ostat Yhdysvalloissa kaupasta 10 US dollarilla ruokaa niin kassalla tuo summa muuttuu 15 US dollariksi koska 5 dollaria on liikevaihtoveroa. J
Soininvaaralla on mielestäni selvästi erilainen käsitys markkinataloudesta kuin kokoomuslaisilla, mutta pitääkö sama paikkansa myös muiden markkinaliberaalien vihreiden kohdalla? Jos pitää, vihreiden kannattaisi nostaa asia esille, jotta saisimme aikaan keskustelua siitä, miksi vihreiden markkinaliberaali linja on kokoomusta parempi. Muuten käy niin, että kun Sofia Virta ilmoittaa vihreiden olevan markkinaliberaali puolue, se herättää ainakin minussa välittömästi mielikuvan kokoomuslaisesta markkinaliberaalista politiikasta, joka ei ole sosiaalisesti kestävällä pohjalla.