Tässä kaikenlaisten hyötyjen kapitakoitumista maan hintaan. Kaupungin osan arvoa nostavaa asiaa kutsutaan englannin kielessä nimellä urban amenity. On paljon puhuvaa, ettei termille ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta.
Kirjoitan tässä ratikkainvestoinneista, vaikka urban amenity voi olla paljon muutakin, esimerkiksi viihtyisä puisto tai hyvä ravintolatarjonta. Kutsun niitä ratikaksi, vaikka kaupunki voi tehdä kaupunginosan hyödyksi paljon muutakin.
Uusi ratikkalinja – jos se on järkevä – nostaa vaikutusalueelleen tonttien ja asuntojen arvoa, mutta kaupunki saa rahastetuksi koituvasta hyödystä vain omistamiensa tyhjien tonttien osalta. Tällä on kaksi valitettavaa seurausta. Ratikkalinjoja ei rakenneta vanhoihin kaupunginosiin, vaikka tarvetta olisi ja ylipäänsä paljon hyödyllisiä kaupunkia parantavia investointeja jää tekemättä, jolloin kaupungeista tulee ikävämpiä
Teoriassa kaupungin ei pitäisi ajatella yksipuolisesti omaa etuaan vaan idealistisesti kaupungin ja kaupunkilaisten yhteenlaskettua etua, mutta se johtaisi auttamattomasti rahojen loppumiseen kaupungilta.
Olisi kaikkien kannalta hyvä, jos olisi keino ohjata ratikkainvestoinnin hyödystä niin suuri osa tuloina kaupungille, että järkevät investoinnit saadaan toteutetuiksi tämän rahavirran avulla.
Maapohjan kiinteistövero
Luonteva keino tähän on maapohjan kiinteistövero, joka perustuu todellisiin arvoihin. Kun ratikka nostaa maan ratikkainvestointia asukkaat eivät maksa sitä välittömästi vaan ajan myötä. Kaupunki joutuu ottamaan lainaa ratikkainvestointia varten, mutta maksaa sen pois kohonneella kiinteistöveron tuotolla.
Olin aikanaan kuusivuotta Helenin hallituksen puheenjohtaja, Sinä aikana investoimme pari miljardia euroa hankkeisiin, jotka laskettiin kannattaviksi. Se meni todella sujuvasti kun sitä vertaa sellaiseen vähäisempään investointiin kuin Länsimetroon. Olisi kätevää, jos muutkin kannattavat hankkeet voisi toteuttaa yhtä jouhevasti.
Mutta en minä tarvitse ratikkaa!
Tässä esityksessä, kun alueelle tulee uusi ratikkalinja, asukkaiden kiinteistövero nousee käyttivät nämä ratikkaa tai eivät. Joku voi sanoa, ettei hän halua maksaa, koska ei käytä ratikkaa. Se on vähän sama kuin että sokea haluaa saada asunnon hyvällä merinäköalalla muita halvemmalla, koska hän ei näe maisemaa.
Jos ei käytä ratikkaa on ehkä väärä ihminen asumaan ratikkapysäkin vieressä. Hän vie sen mahdollisuuden joltakin toiselta, joka olisi ratikan innokas käyttäjä.
Toiseksi kun hän aikanaan myy asuntonsa, ei hän suinkaan pidä kiinni vanhasta vaatimuksestaan, ettei ratikkalinja saa tehdä asumisesta kalliimpaa, vaan rahastaa ratikan tuottaman hyödyn itselleen korkeampana myyntihintana.
Ratikkalinja tekee väistämättä asumisesta kalliimpaa joko nostamalla markkinavuokria, nostamalla asuntojen hintoja tai kiinteistöveron kautta. Kysymys on vain, kuka tai mikä taho saa rahallisen hyödyn itselleen. Rahojen pitäisi päätyä sille, joka on investoinnin maksanut.
Kun kaupunki kasvaa, alueen arvo nousee – tai on noussut ainakin näihin päiviin asti. Tämä on tietysti harmillista vanhojen asukkaiden silmissä. Uudet asukkaat joutuvat maksamaan siitä joka tapauksessa. Ilmiöön on totuttu myös kaupungin tarkistaessa vuokria. Tämä tapahtuu aivan liian harvoin, yleensä 60 vuoden välein, jolloin vuokrien nousu voi olla moninkertainen. Se on kuitenkin oikeudenmukaista ajatellen nuoria ikäluokkia, jotka asuvat uusilla alueilla ja maksavat moninkertaista maanvuokraa verrattuna vanhoihin asukkaisiin. Väärin se on niitä onnettomia kohtaan, jotka ovat ostaneet liian edullisella tontilla olevan asunnon korkeaan hintaan ymmärtämättä mitä on tulossa. Olisi parempi, että vuokrien tarkistuksia tehtäisiin olennaisesti useammin.
Kalifornian hölmö ratkaisu
Tähän ongelmaan on löydetty ratkaisu Kaliforniassa, jossa julkisen vallan tuloista huomattava osa perustuu kiinteistöveroihin ja jossa nousevat kiinteistöverot ovat synnyttäneet samanlaista kapinahenkeä kuin vuokrien korotukset Helsingissä. On päätetty, että kiinteistövero nousee vasta kun omistaja vaihtuu. Vanha omistaja maksaa alkuperäistä halvempaa kiinteistöveroa, kunnes kiinteistö myydään. Tämä tieto saa minut pessimistiseksi sen suhteen, palaako järki Yhdysvaltain hallintoon, vaikka demokraatit syrjäyttäisivät republikaanit. Tuollainen periaate on järjetön, koska se tuottaa asuntomarkkinoille valtaisan lukitusvaikutuksen. Asuntoa ei kannata vaihtaa, vaikka se olisi aivan väärän kokoinen ja sijaitsisi aivan väärässä paikassa. Sukupolvien välillä se on myös epäoikeudenmukainen. Ei jatkoon!
(Tosin on huomautettava, että kun kiinteistö myydään, vanha omistaja joutuu tosiasiassa maksamaan sen uuden omistajan kiinteistöveron, sillä hän saa asunnostaan alemman hinnan.)
Kysymys siitä, tekeekö kiinteistövero asumisesta kalliimpaa ei ole niin yksikertainen kuin moni luulee. Sille, joka on ostanut uuden asunnon ja maksanut siitä maltaita, kiinteistövero nostaa asumisen kustannuksia, mutta asuntomarkkinoille tulevalle nuorelle kiinteistövero ei nosta asumisen hintaa, koska vastaavasti hän voi ostaa asunnon halvemmalla.
Vapaiden markkinoiden vuokria kiinteistövero ei myöskään nosta, koska ne eivät määräydy kustannusperusteisesti vaan markkinoilla. Oletteko koskaan kuulleet, että jonkin asunnon vuokra olisi halvempi sen takia, että se on omalla tontilla eikä vuokranantajan siksi tarvitse maksaa vuokraa tontista?
Tietysti konfiskatorinen kiinteistövero, joka vie rakennusoikeuden arvon negatiiviseksi, estää vuokra-asuntojen tuotannon ja sitä kautta vaikuttaa markkinavuokriin, mutta me emme puhu nyt mistään sellaisesti kiinteistöverosta, joka vastaisi Vantaan seurakuntayhtymän Lehtisaaressa perimiä maanvuokria – tai maanvuokria, joita se yritti periä.
Tässä on kyse myös sukupolvien välisestä tulonjaosta. Nuorille kiinteistöveron korottaminen olisi hyvä asia ja minun ikäisilleni huono asia. Arvatkaa kumpien paino päätöksenteossa on suurempi?
Tontin arvo näkyy asuntojen hinnoissa
Moni on kysynyt, miten se maapohjan arvo mitataan, kun tonteilla ei käytä kauppaa. Sen näkee asuntojen hinnoissa. Jos kahden samanalisen asunnon hinta on yhdessä paikassa 300 000 euroa ja toisessa 250 000 euroa, edellisen paikan tontin arvo on 50 000 euroa suurempi kuin jälkimmäisen. Entä ku asunnot ovat erilaisia? Tämän on tilastotieteen peruskauraa. Selitetään asuntojen hintaa regressioanalysillä, jolloin erilaisten tekijöiden merkitys saadaan kohtalaisen hyvin selville ja sijainnin aro saadaan karsituksi muista hintaan vaikuttavista tekijöistä. Täydellistä mallia ei ehkä saada aikaan, mutta saadaan paljon parempi arvo kuin se, ti jää residuaaliin, joka nyt tehdään verohallinnossa virkatyönä.
Kaupunkien nouseva rikollisuus yhdessä kohoavien kiinteistöverojen, nousevan robottiautobuumin ja etätyön kanssa tulee autioittamaan monia kaupunkeja, mukaan lukien Helsinki. Robottiautolla matkat muuttuvat hyötyajaksi ja näillä välttyy kiinteistöverosta. Kestävä ja toimiva autonominen robottiauto olisi parempi sijoitus kuin asunto Helsingistä.
Kasvaako se rikollisuus tosiasiallisesti?
En myöskään usko etätyön osuuden kasvavan kovin paljoa, vaikka etätyö-backlash laantuisikin.
Kun paikallisten mallien käyttö yleistyy, niin suuri osa työstä jota voidaan tehdä nyt tehokkaasti etänä, katoaa.
Tuolla on paljon kaikenlaista asiakaspalvelijaa ja manageria pöhisemässä etätöissä. Koodarit voivat yhä tehdä etänä, mutta nämä oikeasti tärkeät ja mahdolliset etätyöt ovat kyllä vähemmistö. Suomessa ja länsimaissa ovat organisaatiot (ml. julkishallinto) aivan liian täynnä kaiken maailman väliportaan esimiehiä ja käsienheiluttelijoita. Meno on kuin USA:n terveydenhuollossa: juoksevista kuluista suurempi osa kuluu hallintoon kun itse palveluiden ja tuotteiden tuottamiseen. Koskee muuten myös rakentamista. Ongelma vaan on siinä, että hallintokustannukset piilotetaan työn ja palveluiden hintaan mukaan.
Robottiautot eivät ole ratkaisu suurkaupunkialueiden työmatkoihin.
Sensijaan ne ratkaisee pulman miten päästä kohtuuhinnalla kosteasta illanvietosta suurkaupungissa, useiden kymmenien kilometrien päähän kehyskuntaan.
Maapohjan kiinteistöveroa ei vain tulla toteuttamaan, sillä demokratia toimii liiankin hyvin.
Kiinteistöveron ja monipoliasemmakin olevan toimijan kuten Helenin palvelustaan perimien laskujen välillä on oleellinen psykologinen ero: Vero on väkisin maksettavaksi työnnetty, kun taas sähkölaskuihin ihminen kokee voivansa vaikuttaa. Sähkön käyttöä voi vähentää, asentaa aurinkopaneeleita tai muuttaa sulakkeen kokoa.
Yhdysvalloissa kiinteistöverot ovat korkeita, mutta ison osan niistä perivät erilaiset asuntoalueet, joiden toimintaan ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa paremmin kuin etäiseen piirikuntaan tai valtioon.
Ilmiö on Suomessa konkretisoitunut näkyvästi autokatsastuksessa. Kun katsastusta hoiti valtion viranomainen, sitä inhottiin yleisesti. Katsastuksen yksityistämisen myötä hinta tuplaantui, mutta asiakastyytymättömyys vaihtui pääosin ‑tyytyväisyydeksi.
Hiukan tarkennusta Kalifornian kiinteistöveroon:
Veron jäädyttävä Proposition 13 säädettiin jo vuonna 1978, joten kyse ei ole mistään uudesta asiasta. Kaliforniassa valtaa pitivät silloin niin edustajanhuoneessa, senaatissa kuin kuvernöörinä demokraatit, mutta vero säädettiin näiden tahojen tahdon vastaisesti kansanäänestyksellä. Taustalla oli 1970-luvun nopean inflaation aika, joka oli nostanut myös kiinteistöveroja nopeasti.
Täysin laki ei jäädytä veroa, vaan 2% nosto vuodessa on sallittu. Lisäksi osavaltioveron päälle tulee 10–30% kokonaisveroa nostavia paikallisia kiinteistöveroja. Niiden nostoa ei ole rajoitettu, mutta alueen äänestäjien on hyväksyttävä ne erikseen.
Kalifornian verotuskäytäntö on poikkeuksellinen Yhdyvalloissa.
Missään normaalissa markkinassa ja hyödykkeessä ei ole täysin joustavaa tarjontaa eikä täysin joustavaa kysyntää. Esim. itse olen purkanut talon ja rakennusten kiinteistövero oli vaikutin asiassa. Olen jättänyt maa-alan rakentamattomaksi metsämaaksi ja maapohjan kiinteistövero oli vaikutin asiassa. Käytännössä ei ole olemassa veroa, jonka kohtaanto olisi 100 % jommallekummalle osapuolelle. Tämän takia taakka jakautuu aina myyjän ja ostajan kesken. Asia käy ilmeisemmäksi kun ajattelee sitä että kun ALV nousee, miksi kuluttajat ovat yhtäkkiä valmiita maksamaan maitopurkista enemmän. Asiaan liittyy informaation kulku toimijoiden välillä. ALVn tai kiinteistöveron nousu ovat signaaleja jotka aiheuttavat “implisiittisen myyntikartellin” ja siksi yhtäkkiä myyjälle optimaalinen hintataso nousee.