MM2: Raha ja onni

Suomes­sa talous­poli­ti­ikan päämäärä taloudelli­nen kasvu. Ajatel­laan, että kun meistä tulee rikkaampia, meistä tulee myös onnel­lisem­pia. On toki taloudel­lisen kasvun tavoit­telu­un muitakin perustei­ta, kuten esimerkik­si julkisen talouden tas­apaino ja velka­an­tu­misen vält­tämi­nen. Kir­joi­tan siitä erik­seen. Tässä jak­sos­sa keski­tyn siihen, tuoko vauras­tu­mi­nen onnea.

Vauras­tu­mi­nen on kiis­tat­ta lisän­nyt hyv­in­voin­tia. Suomes­sa ei enää ole per­heitä, jot­ka eivät voi lähet­tää lap­si­aan koulu­un, kos­ka näil­lä ei ole kenkiä, kuten min­un lap­su­udessani vielä oli. Vuo­den 1990 jäl­keen maail­mas­sa on noin mil­jar­di ihmistä päässyt eroon äärim­mäis­es­tä köy­hyy­destä. Elämä para­nee kiis­tat­ta, kun köy­hyys helpottuu.

Kun rahaa on tarpeek­si, min­un maail­manku­vas­sani hyö­ty lisära­has­ta vähe­nee alenevien rajahyö­ty­jen peri­aat­teen mukaises­ti. Olen­nainen kysymys on, tuoko raha lisää onnea senkin jäl­keen, kun varsi­nainen köy­hyys on selätetty.

Tämä jakau­tuu kahdek­si kysymyk­sek­si. Tuleeko kansakun­ta onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan ja tule­vatko ihmiset kansakun­nan sisäl­lä onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan mui­ta enem­män. Äkkiseltään nämä kak­si kysymys­tä vaikut­ta­vat samoil­ta, mut­ta eivät ole.

Jokaisen maan sisäl­lä rikkaat ovat keskimäärin onnel­lisem­pia kuin köy­hät. Tästä voi vähän oikaisten vetää johtopäätök­sen, että kansakun­nan vauras­tu­mi­nen lisää kaikkien onnel­lisu­ut­ta. Se on kuitenkin vähän sama kuin sanoisi, että olympialai­sis­sa jaet­taisi­in enem­män kul­tami­tale­ja, jos dop­ing sal­lit­taisi­in. Olen­nainen osa rikkaiden onnes­ta johtuu siitä, että he ovat rikkaampia kuin muut. On loogis­es­ti mah­do­ton­ta, että kaik­ki voisi­vat olla mui­ta rikkaampia. Kyse on suh­teel­lis­es­ta rikkaudesta.

Kun kansakun­ta vauras­tuu, ihmiset voivat kulut­taa enem­män, mut­ta vain sel­l­aisia hyödykkeitä, joi­ta voi valmis­taa enem­män. On paljon luon­nos­taan niukko­ja asioi­ta, jota ei voi valmis­taa enem­män. Vaik­ka kuin­ka rikas­tu­isimme, kaik­ki eivät voi saa­da tont­tia kaupun­gin parhaal­ta paikalta. Siihen päästäk­seen on olta­va rikkaampi kuin muut.

Ihmis­ten välil­lä on aina ollut sta­tuskil­pailua. En lähde esit­telemään vajavaisia tieto­jani etolo­gias­ta, mut­ta ole­tan tämän liit­tyvän jotenkin suvun jatkamiseen ja gee­nien väliseen tais­telu­un men­estyk­ses­tä. Hienot ja yli­hin­noitel­lut merkki­vaat­teet ovat hyvä esimerk­ki. Vähä­varaiset nuoret ryöstävät niitä toisil­ta nuo­ril­ta. Min­un aikani koul­u­laiset oli­vat pukeu­tuneet säälit­tävän huonos­ti nykyaikaan ver­rat­tuna, mut­ta kukaan ei kärsinyt, kun kaik­ki pukeu­tu­i­v­at yhtä huonosti.

Jol­la on rahaa, on val­taa ja hän saa kau­ni­im­mat naiset.

Kir­jas­saan Hap­pinen: Lessons from a new sci­ence  brit­tiläi­nen talousti­eteil­i­jä Richard Layard osoit­taa tilas­tol­lis­es­ti, että kansakun­nan onnen ja vau­rau­den väli­nen riip­pu­vu­us on pie­nil­lä tulois­sa selkeä, mut­ta riip­pu­vu­us häviää läh­es kokon­aan, kun kansakun­ta on riit­tävän vauras. Suo­mi on ollut riit­tävän vauras jo kauan.

Tähän on vas­tat­tu, että riip­pu­vu­us säi­ly­isi, jos Layard muut­taisi tuloast­eikon log­a­r­it­misek­si. Tähän on kuitenkin vas­tat­ta­va huo­maut­ta­mal­la maa­pal­lon rajoista.  Tuo log­a­r­it­mi­asteikko­han tarkoit­taisi, että sama vaiku­tus kuin tulo­jen kym­menker­tais­tamisel­la on niiden nos­tamisel­la sen jäl­keen satak­er­taisek­si ja tämän jäl­keen tuhatk­er­taisek­si. Tuo riip­pu­vu­us tulo­jen log­a­r­it­mista olisi vah­va argu­ment­ti tulo­jen tasaamisen puolesta.

Layard näkee onnen riip­pu­van enem­män suh­teel­lis­es­ta ase­mas­ta toisi­in kuin absolu­ut­tis­es­ta tulota­sos­ta. Hän vie tämän päät­te­lyn loogis­es­ti eteen­päin totea­mal­la, että rikkaimpi­en rikas­tu­mi­nen heiken­tää muiden onnel­lisu­ut­ta. Sik­si pro­gres­si­ivista vero­tus­ta voi pitää hait­taverona. Mie­lenki­in­toinen näköko­h­ta, mut­ta en kuitenkaan pidä järkevänä nos­taa ylimpiä mar­gin­aaliv­ero­ja Laf­ferin käyrän huipun oikealle puolelle.[1]

Yksi seli­tys sille, ettei vauras­tu­mi­nen yli köy­hyys­ra­jan juuri lisää onnel­lisu­ut­ta on mit­tarin kali­broi­tu­mises­sa. Ihmi­nen tot­tuu rikkau­teen­sa eikä se sik­si tuo­ta hänelle pysyvää onnea. Het­ki tun­tuu hyvältä mut­ta sit­ten siihen tot­tuu. Tämä on hyväk­si ihmisen selviy­tymiselle. Huono­ja aiko­ja kestää, kos­ka mit­tari kali­broituu siihenkin eivätkä hyvät ajat saa laiskistumaan.

Vaik­ka vauras­tu­mi­nen ei tuo pysyvää onnea, köy­htymi­nen tun­tuu pahal­ta, kos­ka on jo ehtinyt tot­tua vaurauteen.

Suh­teelisen rikkau­den vastin­pari on suh­teelli­nen köy­hyys. Suh­teelli­nen köy­hyys on hyväksyt­ty yleis­es­ti köy­hyy­den mit­tarik­si Rajana pide­tään 60 pros­ent­tia medi­aan­i­t­u­loista. Tosin sitä kut­su­taan viral­lis­es­ti pien­i­t­u­loisu­u­den rajak­si. Suh­teel­lisel­la köy­hyy­del­lä tarkoite­taan sitä, että tulot ovat selvästi mata­lam­mat suh­teessa muun väestön tasoon estäen osal­lis­tu­misen yhteiskun­nan nor­maalei­hin elämään ja toim­intoi­hin, vaik­ka perus­tarpeet täyt­ty­i­sivätkin. Tämä on perustel­tu tapa ajatel­la, mut­ta samal­la se ker­too, ettei taloudel­lisel­la kasvul­la ole mitään tekemistä köy­hyy­den tor­ju­mi­nen kanssa. Vain tulon­jakoon vaikut­ta­mi­nen toimisi. Samoin suh­teel­lista rikkaut­ta voi edis­tää vain muut­ta­mal­la tulon­jakoa rikkaiden hyväksi.

Absolu­ut­tiselle ja suh­teel­liselle köy­hyy­delle pitäisi olla selkeästi omat sanansa, kos­ka ne tarkoit­ta­vat aivan eri asioita

Seu­raavas­sa jak­sos­sa käsit­te­len van­haa lem­piai­het­tani, main­on­nan vaiku­tus­ta hyvinvointiin.

[1] Laf­ferin käyrän on teo­ria vero­tuk­ses­ta. Sen mukaan vero­jen nos­to nos­taa vero­tu­lo­ja vain tiet­tyyn rajaan saak­ka. Jos niitä nos­te­taan sen rajan yläpuolelle, tuot­to piene­nee vero­jen tuot­tamien haitallis­ten käyt­täy­tymis­muu­tosten vuoksi.

19 vastausta artikkeliin “MM2: Raha ja onni”

    1. Tässä koko sar­jas­sa on ker­taus­ta aiem­paan. Lop­putu­los ei kuitenkaan olisi loogi­nen, jos jät­täisin reiän niihin kohti­in, joi­ta on käsitel­ty aiemmin.

  1. Etkö tuos­sa kir­joituk­ses­sa aika pitkälle puhu ris­ti­in sen suh­teen, mitä olet puhunut maa­han­muu­ton hyödyl­lisyy­destä Suomelle? Maa­han­muut­toa ei kan­na­ta perustel­la bkt:n nousul­la, kos­ka jos ollaan jo nyt riit­tävän rikkai­ta, niin se on huono perustelu. Jos maa­han­muut­to taas huonon­taa suo­ma­lais­ten suh­teel­lista ase­maa Suomes­sa, sitä kan­nat­taa vas­tus­taa, vaik­ka bkt lask­isikin hitaammin.

    1. Mal­ta miele­si, tähän palataan myöhem­min. On siinä pieni taloudelli­nen ongel­ma, jos liki puo­let väestöstä on eläkkeellä.

  2. Tutun tun­tu­ista tari­naa maail­man muu­tok­ses­ta ja opet­tavaista niille jot­ka luule­vat talouskasvun kor­reloivan 1:1 ihmis­ten onnel­lisu­u­teen ja hyv­in­voin­ti­in. Vaik­ka taloudel­la onkin kausali­teet­ti hyv­in­voin­ti­in ja onnel­lisu­u­teen, niin sen vaiku­tus on tutk­i­tusti hyvin pien­tä tietyn tulota­son jäl­keen. Suomen kaltai­sis­sa mais­sa tuo taso on nykyään noin 6000€/kk.

    Onnel­lisu­u­teen ja hyv­in­voin­ti­in vaikut­taa paljon se mil­lä tulota­sol­la kyetään saavut­ta­maan kul­loi­sis­sakin olois­sa Maslowin tarve­hier­arkian eri por­taat. Perus­tarpei­den täyt­tyessä tulo­jen lisäyk­sen vaiku­tus onnel­lisu­u­teen ja hyv­in­voin­ti­in hidas­tuu aivan samaan tahti­in kuin pyra­midin tilavu­u­den lisään­tymi­nen sen korkeu­den kas­vaes­sa. Ja yleen­sä nämä perus­tarpeet täyt­tyvät laa­jim­min mais­sa jois­sa bkt:n riit­tävän korkea, mut­ta myös tulo-ja var­al­lisu­usero kohtu­ulli­nen. Se että vaik­ka bkt olisi kuin­ka korkea tahansa, mut­ta jos tulot ja var­al­lisu­us kasautu­vat har­voille, ei takaa vielä mitään talouskasvun hyödy­istä, eikä onnel­lisu­u­den tai hyv­in­voin­nin lisäystä.

  3. Ode
    “Hän vie tämän päät­te­lyn loogis­es­ti eteen­päin totea­mal­la, että rikkaimpi­en rikas­tu­mi­nen heiken­tää muiden onnel­lisu­ut­ta. Sik­si pro­gres­si­ivista vero­tus­ta voi pitää hait­taverona. Mie­lenki­in­toinen näköko­h­ta, mut­ta en kuitenkaan pidä järkevänä nos­taa ylimpiä mar­gin­aaliv­ero­ja Laf­ferin käyrän huipun oikealle puolelle.”

    Rikkaiden rikas­tu­mi­nen heiken­tää muiden onnel­lisu­ut­ta, mut­ta vain jos se näkyy ja kuu­luu. Jos esimerkik­si kukaan ei tiedä, että naa­puri on miljonääri, eikä hän­tä ero­ta vas­taan­tulev­as­ta ihmis­es­tä kaupungilla, niin ei se tietenkään ketään voi har­mit­taakaan. Mut­ta jos naa­purin miljonääri han­kkii näyt­tävän auton, kar­tanon ja huvi­jahdin, se näkyy kauas.

    On siis kaikkien kannal­ta paras­ta verot­taa näkyvää ökyku­lu­tus­ta todel­la raskaasti. Tämä sisältää kar­tan­ot, kallit urheilu­au­tot, val­ta­vat huvi­jahdit yms. Rikkaiden pitäisi vielä itsekin ymmärtää käyt­täy­tyä diskreetisti eli pahin virhe on tehdä ryt­sölät lamboineen.

    Tietenkin tilas­toista voi huo­ma­ta asioi­ta, johon ei omas­sa elämässä tör­mää eli ei tämä mikään idioot­ti­var­ma keino ole vähen­tää yleistä harmistusta.

    PS. Tämä on muuten se syy, miks itse en kan­nat­tanut ökyau­to­jen ja superkalli­in muodin vien­tikiel­toa Venäjälle. Kyl­lä se var­masti venäjäl­läkin aiheut­taa sisäistä eripu­raa, jos Louis Vuit­tonei­ta ja Lam­borgh­ine­ja saa entiseen malli­in, mut­ta taval­liset ihmiset eivät saa halpoi­hin län­si­au­toi­hin­sa varaosia.

    1. Mut­ta kyl­lähän sosi­aa­li­nen sta­tuskin näkyy ja aiheut­taa kateut­ta, esim. laa­jat ystävyyspi­ir­it tai hyvä ase­ma jos­sakin verkos­tossa. Täl­lä perus­teel­la olisi hyvä “verot­taa vapaa-aikaa” tai pyrk­iä vähen­tämään sitä voimallis­es­ti, jos eri­ar­voisu­us sosi­aal­i­sis­sa verkos­tois­sa aiheut­taisi mieli­pa­haa. Hyvä argu­ment­ti vapaa-ajan vähen­tämisen puolesta. 

      Samoin hyvä ase­ma esimerkik­si tutk­i­japi­ireis­sä tuo sosi­aal­ista sta­tus­ta ja verkos­to­ja, joi­hin kaikil­la ei ole pääsyä. Tuo voisi olla peruste leika­ta voimallis­es­ti sel­l­ais­ten yliopis­toalo­jen tutkimus­puolen rahoi­tus­ta, jot­ka eivät suo­raan nos­ta Suomen bkt:ta(jolla esim. kus­tan­netaan ter­vey­den­huoltoa). Human­is­ti­sista tutkimusa­loista voisi olla perustel­tua leika­ta asteit­tain, mut­ta voimis­tu­vasti resursse­ja pois.

      1. Tuo voisi olla peruste leika­ta voimallis­es­ti sel­l­ais­ten yliopis­toalo­jen tutkimus­puolen rahoi­tus­ta, jot­ka eivät suo­raan nos­ta Suomen bkt:ta(jolla esim. kus­tan­netaan ter­vey­den­huoltoa). Human­is­ti­sista tutkimusa­loista voisi olla perustel­tua leika­ta asteit­tain, mut­ta voimis­tu­vasti resursse­ja pois.

        Olen nyt 20 vuot­ta elät­tänyt itseni kokopäivätöis­sä yrit­täjänä (ja suurek­si osak­si vien­tiyrit­täjänä), jon­ka koko yri­tys­tä ei olisi koskaan syn­tynyt, ellen olisi opiskel­lut human­is­tisia alo­ja Helsin­gin yliopis­ton human­is­tises­sa tiedekun­nas­sa juuri sil­loin kuin opiske­lin. Yleen­sä kun mainit­sen tämän, puheenai­he vai­h­tuu heti jok­sikin muuksi.

    2. Palaan­pa tähän nimemerk­ki “Syltty”:n viesti­in vielä, kun sitä mietin.

      En oikeas­t­aan voisi olla enem­pää eri mieltä tuos­ta viestistä. Mikä on 2000-luvun kova sana? Se ei ole raha eikä autot, vaan sta­tus ja verkos­tot eli ei-rahalli­nen eri­ar­voisu­us. Kuvitel­laan­pa, kumpi aiheut­taa ahdistusta/jopa masen­nus­ta vaik­ka parikymp­piselle nuorelle. Vai­h­toe­hto A)Ikätoveri treenatun kropan kanssa ulko­mail­la kaveri­porukan kanssa ja kuvat matkas­ta sosi­aaliseen medi­aan vai vai­h­toe­hto B)Ikätoveri aja­mas­sa uudel­la volvol­la kaupungilla? Kaik­ki sanois­i­vat vai­h­toe­hto A):n oikeak­si vas­tauk­sek­si, kos­ka eri­ar­voisu­us on sosi­aaliseen statuk­seen liit­tyvää, ei rahaan.

      Vai­h­toe­hto A):n mah­dol­lis­taa juuri se näkymätön raha. Kun on rahaa, niin on aikaa ja rahaa treena­ta krop­paa ja viet­tää vapaa-aikaa verkos­to­ja rak­en­taen ja ylläpitäen. Sinä halu­aisit verot­taa vaik­ka sukupolvi toiselta siir­tyneet talot pois, mut­ta ummi­s­tat silmät sille eri­ar­voisu­udelle, joka on todel­lista eli sosi­aaliseen statuk­seen liit­tyvään eriarvoisuuteen. 

      Tot­takai näkymätön­tä var­al­lisu­ut­ta tulee verot­taa aivan samoin kuin näkyvää, kos­ka näkymätön var­al­lisu­us näkyy sosi­aalises­sa statuk­sesa, joka aiheut­taa todel­lisen eriarvoisuuden.

      1. Suomes­sa sosial­is­te­ja usein syytetään kateud­es­ta ja tästä kir­joituk­ses­ta on hyvin vaikea vetää mitään muu­ta johtopäätöstä. Vero­tuk­sen moti­iviksi tar­jo­taan sitä, että var­al­lisu­us näkyy sosi­aalises­sa statuk­ses­sa joka aiheut­taa todel­lisen eriarvoisuuden.
        Onnek­si täl­laisel­la ei enää voite­ta vaaleja.

  4. Kun puhutaan onnes­ta tai Suomes­ta onnel­lisim­pana kansana, olisi var­masti hyvä määritel­lä, mitä onnel­lisu­us-käsit­teel­lä tarkoitetaan.

    Antti Kyl­liäi­nen käsit­teli tätä aihet­ta HS:n Vieraskynä-kir­joituk­ses­saan 1.4.2023. Lainaan tähän osan hänen tekstistään:

    World Hap­pi­ness Reportin tutkimustyökaluis­sa keskeisel­lä sijal­la on Aris­toteleen hyveteo­ri­ansa perus­tak­si otta­ma eudai­mon­ian käsite. Aris­to­teelisen hyveteo­ri­an mukaan hyveet ovat omi­naisuuk­sia, jot­ka tekevät ihmis­es­tä hyvän ihmisen ja hyvän yhteisön jäse­nen. Näin toimies­saan ne tuot­ta­vat sekä yksilölle että ympäröivälle yhteisölle eudai­mo­ni­aa, joka per­in­teis­es­ti on kään­net­ty niin suomen kuin muis­sakin kielis­sä onnellisuudeksi.

    Hyvei­den jäämisel­lä taka-alalle oli seurauksensa.
    Onnel­lisu­us eudai­mon­ian kään­nök­senä on peri­aat­teessa oikea, mut­ta aiko­jen kulues­sa se on käynyt harhaanjohtavaksi.

    Anti­ikin kreikkalais­ten käsi­tys eudai­mo­ni­as­ta onnel­lisuute­na oli jotakin aivan muu­ta kuin se, mitä nyky­ih­mi­nen onnel­lisu­udel­la ymmärtää. Mei­dän ajat­telus­samme Aris­toteleen eudai­mo­nia vas­taisi lähin­nä sitä, mitä san­o­taan hyväk­si elämäksi.

  5. “Tähän on vas­tat­tu, että riip­pu­vu­us säi­ly­isi, jos Layard muut­taisi tuloast­eikon log­a­r­it­misek­si. Tähän on kuitenkin vas­tat­ta­va huo­maut­ta­mal­la maa­pal­lon rajoista.”

    Toivoisin pohd­in­taa, miten maa­pal­lon rajal­lisu­us näkyy siinä mis­sä kaikkein suurim­mat rikkaudet ovat jo pitkään syn­tyneet, eli tietoteknologiassa.
    Mitenko­hän paljon rajal­lisia resursse­ja on kulunut vaikka­pa jokaista Bill Gatesin kar­tut­ta­maa dol­lar­ia kohden jos sitä ver­rataan perus keskilu­okkaisen kar­tut­ta­maan vaurauteen?

  6. Talouskasvua tarvi­taan myös puo­lus­tuk­sen ylläpitämiseen. Jos emme osaa käyt­tää ja kehit­tää parhai­ta teknolo­gioi­ta eikä meil­lä ole varaa ostaa niitä olemme haavoittuvaisia.

    1. Tähän liit­tyen on näkynyt myös paljon kan­nan­ot­to­ja siitä, kuin­ka panos­tuk­set puo­lus­tus­te­ol­lisu­u­teen kas­vat­ta­vat talout­ta. Vaikut­taa siltä että nyt on kek­sit­ty se ikiliikkuja.

      1. Näin todel­la käy jos teol­lisu­us käy vajaal­la kap­a­siteetil­la, eivätkä sat­sauk­set puo­lus­tus­te­ol­lisu­u­teen vie resursse­ja muul­ta teollisuudelta.
        Euroopan työt­tömyysongelmia on his­to­ri­as­sa ennenkin hoidet­tu ase­varustelul­la, lop­putu­lok­set ovat olleet hie­man kyseenalaisia.

  7. Nuore­na väit­telin äiti­ni kanssa onnes­ta. Hän oli tiukasti sitä mieltä että ainakin naisille tämä oli onnel­lis­in­ta aikaa maail­mas­sa, kos­ka oli kek­sit­ty pyyk­in­pe­sukone. “Jokainen joka on pessyt nyrkkipyykkiä tietää miten paljon helpom­paa se on pesukoneella!”
    Minä yritin vedo­ta van­haan Roomaan. Ei voi olla niin että onnel­lisu­us lisään­tyy samal­la kuin teknolo­gia. Meil­lä on vaik­ka mitä uut­ta mitä anti­ikin aikaan ei ollut. Tuo uusi tekni­ik­ka ei tee mein­tä onnel­lisem­mak­si. Äini­ni pysyi kannassaan.
    Pesukoneen kek­simi­nen oli iso asia. Kun pesukone oli ole­mas­sa, siitä tuli ole­tusar­vo. Kukaan ei ollut “onnelisem­pi” pesukoneen omis­ta­jana, kos­ka kaikil­la oli. Onnel­lisu­u­den mit­tarik­si tuli joku muu.
    Ehkäpä on niin että onnel­lisu­ut­ta luo kun onnis­tuu toteut­ta­maan oman haaveen.

    1. Osa keksin­nösitä ovat todel­la vapaut­ta­neet ihmisiä raskaista ja aikaavievistä töistä kuten pesukoneet, jääkaapit ja mon­et muut kodinkoneeet, ja siten lisäneet onnellisuutta.
      Sit­ten on joitakin joi­ta voi hie­man kyseenalais­taa kuten äly­puhe­limet. Ja ennen niitä tietenkin inter­net ja henk. kohtaiset tietokoneet ja tele­vi­sio. Näi­den kohdal­la ongel­ma on että ne koukut­ta­vat ja toisaal­ta se että niitä kehitetään jatku­vasti niin että teknolo­gia van­he­nee muu­ta­mas­sa vuodessa että on pakotet­tu osta­maan uusia, ja että yhteiskun­ta käytän­nössä pakot­taa käyt­tämään äly­puhe­lin­ta jos esim halu­aa matkus­taa julkisilla.

  8. Onnel­lisu­us on vain niin type­rä mit­tari, ehkä tyy­tyväisyys olisi parem­pi, tosin se kor­reloi paljon pidem­mälle tulota­son kanssa joten kiimaverot­ta­jat eivät saisi tästä argu­ment­tia tulo­jen­tasaamiselle. Idea siitä että val­tion tehtävänä olisi ihmis­ten onnel­lisu­us ker­too vain äärim­mäis­es­tä häm­men­nyk­ses­tä ja on jo kon­septi­na melko totalitäärinen.

    No, eikös nyt Suomes­sa sit­ten ihan turhaan ylläpi­de­tä tätä maail­man onnel­lis­in­ta porukkaa velka­ra­hal­la ja hir­mu­vero­tuk­sel­la, vähempikin riittäisi ?

  9. Osmo: “Hän vie tämän päät­te­lyn loogis­es­ti eteen­päin totea­mal­la, että rikkaimpi­en rikas­tu­mi­nen heiken­tää muiden onnellisuutta.”

    En ole vaku­ut­tunut, jos tässä sana “rikkaimpi­en” on tarkoitet­tu täysin kir­jaimel­lis­es­ti. Joku mil­jardööri on joka tapauk­ses­sa aivan eri maail­mas­sa kuin joku keski­t­u­loinen. Se, onko hänel­lä yksi, kak­si, vai kymme­nen mil­jar­dia lie­nee tältä kannal­ta melko yhdentekevää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.