Kuuntelin Finlandia-voittajan jo jokin viikko sitten, mutta en ole osannut oikein päättää, mitä siitä kirjoittaisin.
Mielestäni paras kirja ei voittanut, mutta ehkäpä tärkein kirja kuitenkin voitti.
Kirja on autofiktio koulukiusaamisesta. Aihe on minulle hämmentävä, koska en tiedä oikein, mitä sille pitäisi tai voisi tehdä.
En lähde arvioimaan kirjaa kirjallisena työnä. Sanon vain, että se siirsi minut ja ajatukset omaan maailmaansa, mikä on aina hyvän kirjan merkki. Kovin mukavaa siinä maailmassa ei kyllä ollut.
Iida Rauma oksentaa vihansa, katkeruutensa ja tuskansa lukijan päälle valtavana tykityksenä. Häntä näyttää raivostuttavan muun muassa kaikki, esimerkiksi Turun kaupunkisuunnittelu. Helsinkiläisenä tyydyn kommentoimaan tätä vain asiaa koskevalla liikennemerkillä.