Kategoria: Kirja-arviot

Sixten Korkmanin yllytyksestä luin Max Weberin klassikkoteoksen Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Se on ollut lukulistalla pitkään.

En kuitenkaan lukenut kirjaa loppuun, mikä on minulta hyvin harvinaista. Muutamakymmentä sivua on yhä lukematta, enkä usko, että tartun kirjaan enää. Kirjan anti on sen alussa, jossa Weber pohtii uskonnon vaikutusta kansojen taloudelliseen menestykseen. Lopussa hän sotkeutuu teologiseen keskusteluun eri protestanttisten uskontokuntien eroista ja sivuaa vain satunnaisesti niiden vaikutusta kapitalismin nousuun. Se ei imenyt lukemaan.

Weberin analyysi on merkittävä, mutta perussanoma oli minulle jo on tuttu, koska siitä on tullut yleisesti hyväksytty. Protestanttinen usko tai vapautuminen katolisen kirkon holhouksesta oli voimakkaasti myötävaikuttamassa kapitalismin nousun ja teollistumiseen sekä siihen, että talouden painopiste siirtyi Etelä-Euroopasta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Jatka lukemista ”Max Weber ja Mika Waltari saivat pohtimaan uskonnon roolia”

Ajattelin jättää väliin Heini Junkkaalan kirjoittaman Pirkko Saision elämänkerran. Ajattelin, ettei analyysi uskovaisen stallarin elämästä kiinnosta. Kun kirjaa kuitenkin kehuttiin maasta taivaaseen, päätin käyttää melkein 30 tuntia sen kuunteluun, enkä kadu.

Se oli sukellus maailmaan, joka oli minulle tyystin vieras. Ennen kaikkea kirja oli todella hyvin kirjoitettu. Olen juuri saanut valmiiksi omat  muistelmani. Kirjoitin ne itse, mutta taidan hävitä surkeasti Junkkaalalle.

Esipuheessa Junkkaala kertoi, että kirjoitti kirjan sinä-muodossa. Ratkaisu tuntui oudolta, mutta toimi todella hyvin.

Eniten pidin kirjan alusta, jossa käsiteltiin Saision lapsuutta Kalliossa. Jatka lukemista ”Heini Junkkaala: Pirkko Saisio – sopimaton”

Joku Panun Torikahveilla kehotti minua tutustumaan Anna Applebaumin kirjaan Demokratian iltahämärä, jotta ymmärtäisin paremmin länsimaissa nousevaa anti-intellektuellia oikeistoa. Kuuntelin kirjan, ja se oli hyvä. Ei se kuitenkaan äärioikeiston nousua juuri selittänyt, vaan tarjosi ryöpyn faktoja ja tapahtumia, joilta liberaaliin demokratiaan uskova voi taivastella maailman menoa.

Yhden selityksen tapahtuneille Applebaum esittää. Hänen mukaansa kolmasosa ihmisistä on luonteeltaan auktoriteettikaipuisia. He kaipaavat vahvaa johtajaa ja ennen kaikkea inhoavat maailman monimutkaisuutta. Tämä ei tarkoita, että he olisivat liian tyhmiä käsittelemään monimutkaisia asioita, vaan he eivät vain pidä siitä, että ei voi uskoa yksinkertaisiin totuuksiin. He uskovat esimerkiksi, että on vain kaksi selvärajaista sukupuolta, koska he haluavat niin olevan.

Olisiko niin, että lehdistön vallan korvautuminen some-maailmalla on saanut nämä ihmiset löytämään toisensa ja saamaan vahvistusta uskolleen? Jatka lukemista ”Anne Applebaum: demokratian iltahämärä”

Ehdin jo mielessäni tuomita Timo Harakan kirjan Datakapitalismi kriisien maailmassa heppoiseksi tekeleeksi, antaa sille surkean arvosanan Storytelissä ja vaieta koko opuksesta.

Kirjan alku oli minun silmissäni silkkaa vasemmistopopulismia, jossa markkinataloutta ja pahaa tahtovia kapitalisteja syytettiin kaikesta pahasta, kehuttiin itseä name droppingilla eli kertomalla, keiden tärkeiden ihmisten kanssa on keskustellut ja kauhisteltiin sitä, mitä kaikkea dataa meistä kerätään.

Markkinatalouden vinouttavia mekanismeja kuuluu kyllä arvostella, mutta  analyyttisesti. On ymmärrettävää, että kaikki eivät ymmärrä markkinatalouden perustoimintoja, mutta olisi hyvä, että ministeri ymmärtäisi.

Sitten kirja muuttui mielenkiintoiseksi. Oliko alun poliittinen jargonia tarkoitettu Harakan henkivakuutukseksi kertomaan, että kyllä tässä duunareita edustetaan, vaikka puhutaankin aivan muuta kuin vasemmistopopulistit yleensä?

Vaatikaa dataa avoimeksi!

Jatka lukemista ”Timo Harakka: Datakapitalismi kriisien maailmassa”