Olin 7.2. Helsingin yliopistolla paneelikeskustelussa otsikolla sivistyksen kentät liikkeessä. Aiheena oli laajasti ottaen aikuiskoulutus. Tavoistani poiketen olin oikein valmistautunut keskusteluun, aihe kun ei kuulunut vahvimpiin alueisiini. Niin kun keskusteluissa aina käy, suurin osa siitä mitä aikoi sanoa, jäi sanomatta. Ajatushävikin ehkäisemiseksi laadin muistiinpanoistani tämän kirjoituksen.
Ratkaisevat erot syntyvät ennen kouluikää.
Ei ole tarkoitus lässäyttää tätä keskustelua, mutta sanon silti, että jos on tarkoitus turvata se, että mahdollisimman moni suomalainen menestyy elämässään ja erityisesti työelämässä, huomattavasti enemmän huomiota tulisi kiinnittää aikaan ennen koulun aloittamista. Ratkaisevat erot lasten välillä ovat syntyneet jo silloin.
Silloin kauan sitten kun olin nuori, kuviteltiin, että kyse on geneettisistä eroista, joille mikään kasvatusjärjestelmä ei voi mitään, mutta käsitykset ovat muuttuneet. En kiistä, että geneettisillä eroilla on vaikutusta, mutta lapset ympäristöllä on vähintään yhtä suuri vaikutus. En ole alan asiantuntija, mutta olen tykästynyt ajatusmalliin, jonka mukaan geenit määräävät kullekin henkilökohtaisen maksimin ja muut seikat sen, kuinka lähelle tuota maksimia pääsee. Olosuhteet suomalaisten historian aikana ovat olleet sen verran julmat, että huonot geenit ovat kyllä karsiutuneet pois. Siksi tuo henkilökohtainen maksimi on aivan riittävä yhteiskunnassa menestymiseen, kunhan maksimista ei jäädä liian kauas; tosin kaikista ei voida sentään kehittää mitenkään Nobel-palkinnon voittajia.
Niiltä, jotka haluavat uskoa geneettisen perimän deterministiseen vaikutukseen, kysyisin, miten he selittävät Flynn-efektin. Kolmessa sukupolvessa suomalaisten keskimääräien älykkyys on noussut yli yhden standardipoikkeaman verran. Ei geneettinen perimä ole voinut noin nopeasti muuttua.
Koulutuksessa on jääty jälkeen
Suomalaisten koulutuksesta on kuultu viime aikoina vain ikävää. On todella huono asia, että koulutustason nousu on pysäytetty ja käännetty jopa laskuun, kun muualla koulutustaso samanaikaisesti nousee. Laskenut ei ole vain koulutuksen määrä. Pisa-menestyskin on siirtynyt Suomenlahden eteläpuolelle.
En taaskaan ole alan asiantuntija, mutta etsisin syitä Suomen Pisa-menestykseen ja myös sen viimeaikaiseen laskuun aivan muualta. Tiedämme, että lapsen perhetausta vaikuttaa koulua enemmän hänen menestykseensä koulussa. Vielä 20 vuotta sitten suomalaisten lasten perhetausta oli yleensä varsin hyvä, mutta se on viime aikoina heikentynyt trendinomaisesti. Tämä voi selittää yksin koko asian. On asiaan varmasti vaikuttanut myös muutokset itse koulussa eikä siis vain oppilaiden taustassa, mutta tuohon kannattaisi fokusoida.
Yksi koulumme vahvuuksista ovat hyvät opettajat. Suomessa opettajiksi pyritään, kun muualla opettajiksi joudutaan. Toivon, ettei hallitus säästökiimassaan tuhoa tätäkin vahvuuttamme.
Oppia ikä kaikki
Alan nyt lähestyä keskustelun aihetta. Joskus kauan sitten saatettiin ajatella, että ihmisen kuuluu oppia lapsena ja nuorena. Kun hän on opinnoistaan valmis, hän pärjää sillä koko elämän. Enää ei ole näin onnellisesti. Opinnoista valmistuttuaan pitäisi olla töissä vähintään 40 vuotta, mutta 40 vuodessa maailma muuttuu niin paljon, että opittu vanhenee.
Olin vajaa kymmenen vuotta sitten TEM:n tekoälytyöryhmässä puheenjohtaja jaostossa, joka käsitteli tekoälyn yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tekoälyn tulevaisuutta on vaikea tietää, mutta hyvin todennäköisesti se saa osaamisen vanhenemaan entistä nopeammin.
Niinpä teimme esityksiä elinikäisestä oppimisesta. Itse ajoin mallia, jossa jokaisella olisi subjektiivinen oikeus viikon vuodessa täydennyskoulutukseen. Itse asiassa kovin tärkeätä ei ole, kuka sen maksaa, koska olkoon muodollinen maksaja mikä taho hyvänsä, tosiasiassa maksajiksi tulee yrityselämä muodossa tai toisessa, siis työnantajat ja palkansaajat. Maksaisi paljon, mutta jos työllisyysaste nousisi sen ansiosta 2 % – tai siis laskisi sen verran vähemmän – se olisi sillä maksettu.
Työnantajan suoraa rahoitusvastuuta vastaan puhuu se, että silloin työnantajalle tahtoo syntyä määräysvalta myös koulutuksen sisältöön. Yrityksen intressissä on kouluttaa työntekijöistä hyviä kyseisen yrityksen palvelukseen, kun yhteiskunnan intressissä on painottaa sitä, mitä työntekijöille tapahtuu, jos yrityksestä aika jättää.
Elämää, ei vain työelämää varten
Elämme vähän kaikessa puuduttavaa hyödyn aikakautta. Kaikkea ajatellaan vain sitä kautta, miten saadaan ihmisistä hyvää työvoimaa talouden tarpeisiin. Valveillaoloajasta kuitenkin on kuitenkin vapaa-aikaa 70 %. Koko tämä meidän taloutemme tarkoituksena on, että hengissä pysymisen ohella tuo vapaa-aika olisi mukavaa elämää. Mitä muuta tarkoitusta taloudella itse asiassa voisi lopulta edes olla? On siitä osaamisesta hyötyä myös tuon 70 %:n kohdalla, ei vain työaikana.
Eräs tuttuni on alkanut eläkkeelle jäätyään opiskella taidehistoriaa. Se tekee taidemuseoissa käymisestä antoisampaa.
Kansalais- ja työväenopistot ovat tässä elämän taitojen opettamisessa loistavia. Toivottavasti ne selviävät tästä säästämiskuurista.
Joku kysyi, kenen pitää maksaa. Jos minä olisin halunnut 20-vuotiaana opiskella ranskaa, yhteiskunnan olisi kannattanut maksaa, koska ranskankielentaidostani olisi hyötyä muillekin (ulkoishyöty). Jos nyt 72-vuotiaana alkaisin sitä opiskella, pitäisi aika luonnollisena, että maksan itse, koska omaksi iloksenihan sitä tekisin.
Suomessa saattaa olla, vielä vähän aikaa, hyvät opettajat peruskouluissakin, mutta se ei enää riitä.
Koulut ovat esim. pk-seudulla usein ylisuuria laitoksia, joissa yritetään hallita erilaisia kaaostekijöitä.
Normaali, eli tavallinen, muita ei taida ollakaan, eli riittävän hyvä opettaja kykenee pitämään oppitunnin aikana yhtä oppituntia kerrallaan yhdellä kielellä. Aivan samoin toimii lentäjä joka lentää konetta yhteen annettuun kohteeseen.
Luokassa kuitenkin saattaa olla 25 oppilasta joista 10-15 on ns. erilaista oppijaa. Joskus enemmänkin. Kielivaikeudet…oppimisvaikeudet…henkiset ongelmat…käytösongelmat….
Seuraus: opetus ei ole tehokasta eikä laadukasta. Opetustilanne on hajoamista pienempiin osiinsa.
Ei siis merkittävää laatua, vaikka opetusministerit hymyssä suin hallituskaudesta toiseen kiittäisivät opettajia ja varhaiskasvattajia kliseillä maailman parhaasta koulusta.
Jokainen joka tuntee esimerkiksi Helsingin päiväkotien tilannetta koulutetun henkilökunnan vajauksien suhteen tietää hyvin, ettei meillä ole ollut opetusministerin ylistämää ”laadukasta varhaiskasvatusta” pitkään aikaan.
Ei sinne päinkään. Subjektiivinen päivähoito-oikeus synnytyslaitokselta koulun penkille jokaiselle on kasvattanut systeemin niin suureksi kunnille, ettei mikään enää riitä, ei ainakaan koulutettu henkilökunta. Sitten mennään niillä mitä on.
Peruskouluissa samaa asiaa tuottavat jättikoulut. Tehokkuuskoulut jotka tuottavat kuitenkin vain oppimisen tehottomuutta. Totta kai näin ollen oppimistulokset vajoavat lujaa ja Pisa-status kaatuu.
Opettajana ajattelen että toisaalta hyvä että totuus viimein paljastuu.
Ja tämä kaikki heijastuu ylöspäin, lukioihin ja ammattikouluihin ja aivan varmasti myös yliopistoihin.
Koulujärjestelmässä tasapäistäminen ja lahjakkaiden unohtaminen aiheuttavat haittoja, joista Suomi nyt kärsii (PISA-tulokset romahtaneet!):
1) Lahjakkuuksien alisuoriutuminen:
Kun koulutusjärjestelmä ei tunnista tai tue lahjakkaita oppilaita, he tuntevat olonsa aliarvostetuiksi ja alisuoriutuvat. Tämä voi johtaa heidän potentiaalinsa tuhlaamiseen ja vähentyneeseen motivaatioon.
2) Innostuksen ja luovuuden väheneminen:
Kouluissa korostetaan standardoituja arviointeja, tietynlaista oppimista ja sovelletaan inkluusiota, mikä tukahduttaa lahjakkaiden oppilaiden luovuutta ja innostusta. Lahjakkaiden oppilaiden kyky ilmaista itseään ja kehittää omia ideoitaan jää huomiotta, mikä on haitallista heidän henkiselle kasvulleen.
4) Yhteiskunnallisten tarpeiden laiminlyöminen:
Lahjakkaiden opiskelijoiden huomiotta jättäminen johtaa siihen, että Suomelle elintärkeät lahjakkuudet menetetään. Lahjakkailla opiskelijoilla on usein potentiaalia innovaatioihin ja kehitykseen, ja kun heitä ei tueta, menetetään mahdollisuus hyödyntää heidän lahjakkuuttaan yhteiskunnan hyväksi.
P.S. Kouluissa pitää HETI kieltää kännyköiden käyttö oppituntien aikana!
Menin 60 v iltaoppikouluun ranskaa ja Venäjää opiskelemaan Olin pitkään bussikuski ja opiskelin aikoinaan ekonomin tutkinnon Lapsuus oli loistava.Nyt 72 v,hyvä elämä
Se on juuri noin. Tässä taas näemme, että markkinatalous on huono isäntä. Hoetaan suurten yksiköiden tuovan säästöjä . Tuovat tietenkin, mutta laatu on kärsinyt . Mihin ne säästetyt miljardit ovat uponneet, eivät ainakaan koulutussektorille.
Vapaa kilpailu erikoistumalla ei johdakaan laadun parantumiseen, kuin ns. eliittikouluissa.
Vai pitäisikö vapaus koulujen valintaan viedä äärimmilleen ja antaa optuksen järjestäjän kehitellä vapaasti houkuttelevia oppiainepainotuksia.
Vapaan kilpailun airueet peukuttavat. He väittävät kohonneen laadun vetävän imuunsa ns. heikompien alueiden kouluja uusiin oppiennätyksiin.
Ja jos eivät tähän pysty, niin oma häpeänsä.
Puheenvuorossasi oli aineksia moneen suuntaan. On selvää, että varhaislapsuus määrittää elämää pitkälle. Mutta mitä on lopulta aikuiskoulutus ja koulutuksen vanheneminen? Olen ollut tuomarin ja siihen vertautuvissa juristin töissä yli 30 vuotta. Jo eläkkeelle siirtynyt veljeni toimi lääkärinä ja sitten ylilääkärinä lähes 40 vuotta. Kumpikaan emme ole kouluttautuneet työuran aikana uudelleen, mutta toki saaneet erilaista täydennyskoulutusta, pääosin ammatillinen kehittyminen on tapahtunut työssä. En tietenkään tee työtäni enää tiedekunnassa saamieni oppien varassa, vaikka ne ovatkin luoneet pohjan. Eikö näin ole vähän kaikilla? Kokisin ammatin vaihtamisen ja uudelleen kouluttautumisen jonkinlaiseksi haihatteluksi tai henkilökohtaiseksi tappioksi.
En päässyt oikein jyvälle tuosta Osmon kirjoituksesta.
Tuo viimeinen kappale ranskan opiskelusta kuitenkin pysäytti. Minä lienee aikoinaan olen päässyt sisään johonkin huippuluokan korkeakouluun, kun ranskan kielen opiskelun pystyi valitsemaan opinto-ohjelmaansa. Minä valitsinkin, ja kirjoitetusta ranskasta saan hyvin tiedon irti vaikka puhekieli on mitä sattuu.
Yritin sanoa, että kun nuori ihminen opiskelee ransskaa, hän osaa sitä työuransa aikana, ja siitä on hyötyä paitsi hänelle itselleen myös muillekin, eli sillä on positiivisia ulkoisvaikutuksia. Jos minä 72-vuotiaana opiskelisin ranskaa, siitä on hyötyä vain minulle itselleni.
”Minun täytyy opiskella politiikkaa ja sotataitoa, jotta pojillani olisi vapaus opiskella matematiikkaa ja filosofiaa. Poikieni tulisi opiskella matematiikkaa ja filosofiaa, maantiedettä, luonnonhistoriaa, laivaston arkkitehtuuria, kaupankäyntiä ja maataloutta, jotta he antaisivat omille lapsilleen oikeuden opiskella maalaustaidetta, runoutta, musiikkia, arkkitehtuuria, kuvanveistoa, kudontaa ja posliininvalmistusta.”
Näin kirjoitti aikoinaan eräs John Adams, josta sittemmin tuli mm. Yhdysvaltain presidentti. Vuosi oli 1780, eli elettiin täsmälleen samaa aikakautta, josta historiankirjoissa ennen vanhaan käytettiin tuota samaa nimitystä ”hyödyn aikakausi”.
Tämä on eräs aikamme suurimpia paradokseja joka voisi olla suoraan 1984-kirjasta:
Kaikissa tulevaisuuskatsauksissa ja suurella rahalla väännetyissä ennakointiskenaarioissa on ainakin 1980-luvulta saakka puhuttu nopeutuvasta muutoksesta jossa osaaminen vanhenee nopeammin, ihmisillä pitää olla useampia työuria ja osaamisen kehittämisen pitäisi olla jatkuvaa.
Peruskouluihin ja Pisa-keskusteluun en halua sotkeutua, mutta samalla ajanjaksolla on ylempien asteiden koulutuspolitiikassa tapahtunut seuraavaa:
– Nuoret halutaan mahdollisimman nopeasti johonkin koulutuspaikkaan riippumatta työelämän tarpeista tai heidän omista haluistaan.
– Koulutuspaikan vaihtaminen tai useamman vastaanottaminen tehdään mahdollisimman vaikeaksi kaikille muille paitsi Aalto-yliopiston tuotantotalouden opiskelijoille joista vähintään puolella on vähintään kaksi opiskeluoikeutta koska pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian laudatureilla pääsee mihin vaan opiskelemaan.
– Opiskelijat yritetään työntää koulutusputkesta läpi mahdollisimman nopeasti niin toisella asteella kuin korkeakouluissakin, samalla kun opetusresurssit eivät kasva.
– Korkeakouluja palkitaan valmistuneiden määrästä. Tämä yhdessä edellisen kohdan kanssa johtaa siihen, että tutkintovaatimuksia pikuhiljaa kevennetään ”på smyg” ja arvosanoja inflatoidaan. Korkeakoulumme muistuttavat enemmän ja enemmän pakistanilaista valeyliopistoa josta saa ostaa haluamansa diplomit ja kurssimerkinnät.
– Alanvaihtamista halutaan vaikeuttaa, ilmeisesti siksi että voidaan vangita sote-henkilöstö toimialalle koko työiäkseen.
– Suomi on muutenkin poikkeuksellisen tutkintouskoinen maa. ja valtiovalta säätää mitä erilaisimmille aloille koko ajan lisää muodollisia pätevyys- ja tutkintovaatimuksia joitka pitää täyttää voidakseen työskennellä siellä. Tätä perustellaan turvallisuudella, ja turvallisuutta ei voi koskaan olla liikaa.
Lopputuloksena on opiskelujärjestelmä joka tuottaa keskimäärin heikompia ja alaansa tyytymättömämpiä osaajia nopeammin ja nopeammin pitääkseen nämä valitsemassaan ammatissa ikuisesti ja vaikeuttaakseen heidän kouluttautumistaan muuten kuin työssä oppien. Työssä oppimalla oppii myös tekemään sutta ja sekundaa.
”Itse ajoin mallia, jossa jokaisella olisi subjektiivinen oikeus viikon täydennyskoulutukseen.”
Paljonko viikossa ehtii oppia? Jos tätä vertaa yhteen opintoviikkoon eli 1,5 opintopisteeseen, niin oikeisiin tutkintoihin näin lyhyitä kursseja harvoin sisällytetään. Vapailta markkinoilta saa tietysti ostettua kuinka ohuen pintaraapaisun tahansa aiheeseen kuin aiheeseen, mutta vastuu hyödystä jää ostajalle.
Otaksun, että tarkoitat yhtä viikkoa joka vuosi. Saisiko viikkoja laittaa säästöön, eli käydä esim. joka neljäs vuosi yhden kuukauden mittaisen koulutuksen? Oppimista ei pysty murustelemaan ihan miten vain, kuten ei pysty kirjaakaan lukemaan yhtä sivua vuodessa. Monesta pintaraapaisusta ei synny yhtä syväluotausta.
Jos ei ole väliä sillä, kuka maksaa (paitsi että on, kuten itsekin huomasit), niin entä sillä, että maksaako koulutus itseään takaisin? Lyhyet täydennyskoulutukset ovat melkein kalleinta mahdollista opetusta, ja kun siihen päälle lisätään vielä viikon poissaolo töistä, kuitattava summa ei ole enää ihan mitätön. Olisin varovainen koulutuksen ROI:in yleistämisessä.
Oletetaan, että kouluttautuja maksaa lystin. Monella on varmasti nytkin mahdollisuus pyytää viikko palkatonta lomaa ja käydä sinä aikana itse maksamansa täydennyskoulutus. Muuttuuko mikään, jos tätä aletaan kutsumaan subjektiiviseksi oikeudeksi? Innostuttaisiinko tästä kuitenkin oikeuden sijaan vääntämään velvollisuus, ja jos näin, mikä vaikutus tällä olisi näiden muodon vuoksi käytyjen koulutusten hyödylle? Täydennyskoulutuksiinhan ei välttämättä liity minkäänlaista arviointia, eli hyödyn lisäksi jää epäselväksi, opitaanko ylipäätään mitään. Opettajana tiedän, että opetuksen tavoitteet ja oppimistulokset jäävät usein aika kauaksi toisistaan.
”yhteiskunnan intressissä on painottaa sitä, mitä työntekijöille tapahtuu, jos yrityksestä aika jättää.”
Minua hieman ihmetyttää työttömyyteen suhtautuminen. Miksi työttömyys on jotain niin kamalaa, että tähän pitäisi ennalta varautua täydennyskouluttautumalla? Joka tapauksessahan se täydennyskouluttautumiseen kuluva aika on pois työajasta, ja täydennyskoulutuksellakin hankittu osaaminen vanhenee. Kaiken lisäksi on vaikea ennakoida, että mikä lopulta antaa avaimet uudelleentyöllistymiselle. Jotenkin näin äkkiseltään kuvittelisi, että työttömyysjakso olisi kaikista luontevin hetki täydennyskouluttautua kaikessa rauhassa ja työmarkkinoiden uusia tuulia haistellen, mutta tämä on meillä onnistuttu pilaamaan kaiken maailman kepeillä.
Ehdotit subjektiivista oikeutta viikon täydennyskoulutukseen. Olisiko sen tarkoitus toistua määrävälein vai olla vain kerran koko työuran tai saman työsuhteen aikana?
Kysyisin että mitä sellaisessa oikein voi oppia niin että siitä on mitään hyötyä vielä vuosien päästä? Olen ollut 20 vuotta sitten se tapauksissa koulutuksissa ja voin sanoa että kovin paljon ei sellaisissa opituilla taidoilla enää tee.
Viikko vuodessa oli ajatuskseni. Käy tarkentamassa tekstiin.
Kuinka moni uskoo siihen että ihminen selviää koko työuransa ilman tarvetta lisäkolutukselle peruskoulutuksen ja ensimmäisen ammatillisen tutkinnonnon jälkeen olivatpa ne kuinka tasokkaita tahansa.. Tai uskooko joku että joku taantuvalta alalta työttömäksi jäävä perheellinen kykenee, kouluttautumaan tuosta vaan uuteen ammattiin ilman että hänen mahdollisuuttaan kouluttautua tuotaan tavalla tai toisella. Ja kuinka avoimet työpaikat saadaan täytettyä jos työpaikat syntyvät eri aloille kuin mistä ihmiset jäävät työttömiksi tai joilta työt vähenevät.
On aivan selvää että tarvitaan jotain millä varmistetaan se että osaaminen ja työpaikat saadaan kohtaamaan vielä työuran alunkin jälkeen. 40-50 vuoden aikana kerkiää tapahtua vaikka mitä ja siksi onnedesvastuutonta laukkauttaa aikuiskoulutustuki ilman että sille esittää mitään toimivaa vaihtoehtoa.
Lukijan mielipide | Aikuiskoulutukselle tarvitaan pysyvä rahoitusinstrumentti: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010240729.html
Pisatulosten huonoon menestykseen pääsyyllinen on löytynyt opetussuunnitelmien hölmöyksistä. Itse pidän pääsyyllisenä kuntia, jotka rahapulassaan suurentavat kouluja ja niiden luokkakokoja. Lopettavat erityisluokkia ja sijoittavat samaan luokkaan kaikki älykkäät ja vähä-älyiset. Rahapulan pääsyy on eduskunta, joka on vähentänyt taloudellista vastuutaan opetuksen järjestämisestä. Yhteenvetoni on, että ainoa hyvä tie tulosten paranemiseen on opetusluokkien koon pienentäminen ja erityisluokkien lisääminen
Minun luokassani oli 44 oppilasta ja hyvin meni.
Kävit vanhan ajan oppikoulua etkä nykymuotoista peruskoulua. Niin kävin minäkin.
Ilmeisesti sen ajan opetusmenetelmät ja kuri toimi vähän paremmin. Tai oli opettajia joita toteltiin ja sellaisia joita ei toteltu.
Ja lisäksi jos ei menestynyt, jätettiin luokalle. Varsinkin keskikoulun 5. luokalle (9. opintovuosi) tuli paljon noita luokalle jääneitä ja meininki oli välillä aika hurjaa kun 17 -vuotiaat piti omaa showtaan eli koulunkäynti ei ollut mitenkään rauhallista.
Sinun luokassasi oli pääsykokeiden perusteella valittu kansakoulun kermaa eli tämä on tosi typerä vertaus, jota sinun ikäluokkasi edelleen käyttää järkyttävin seurauksin. Nyt kyseessä on koko ikäluokka älyllisesti päästä päähän. Osmo hei, siirry tähän aikaan.
Ei minun kansakoululuokassani ollut mitään pääsykokeilla valittua kermaa. Tosin taisi olla vain 35 oppilasta.
Juuri näin. Olen ihmetellyt tätä keskustelua. Tungeksimme (me 60-luvun alun ikäluokat) ylisuurissa luokissa koko oppikouluajan, oppimistulokset olivat ihan hyvät. Kaikkein viimeiseksi olisin halunnut opettajan jakamattoman huomion.
Kommenttina Soininvaaralle tuohon uskonnon ja elämänkatsomuksen opetukseen niin tuo jako neljään eri uskontokuntaan on monessa yhteydessä resurssien haaskausta mutta tämäkin on kunta kohtaista. Pääkaupunkiseudulla tämä näkyy selvästi mutta maakunnissa jopa elämänkatsomustietoa ei ole tarjolla vaikka sen järjestäminen on laissa turvattu. Parempi malli voisi olla elämänkatsomustieto ja uskonnonopetus (uskontotiede) mutta se olisi kaikille pakollista. Aarno Kotrolla on tähän hyvä vaihtoehto. Haaste on pienet paikkakunnat joissa ei ole resursseja järjestää muiden uskontojen opetusta vaikka laki tämänkin takaa.
Osasiko kaikki luokassasi opetuskielen? Oliko somesta johtuvaa TikTok adhd:tä joka toisella? Keskittymiskyvyttömyytyä?
Oliko kuri ja järjestys?
Ala-asteella 80-luvulla meillä oli 32 oppilasta luokassa.
Ei se luokkakoon pienentäminen ole mikään taikatemppu, voi jopa johtaa päinvastaiseen (!!!) tilanteeseen, kun joudutaan palkkaamaan epäpäteviä opettajia. Hyvä opettaja tekee 30 hengen luokassa varmasri parempaa jälkeä, kuin huono 20 hengen.
Syltylle. Eli ok ja yhteiskunnan pelisääntöjen mukaista, että toinen tekee kolmaosan enemmän työtä kuin toinen ja samalla palkalla?
Luokkakoon pienentäminen sen sijaan on varma tae vähintään mahdollisuudesta saada (oppilas) ja antaa (opettaja) selvästi parempaa opetusta. Itselläni on tästä 25 vuoden kokemus.
Koulujen tilanteet on vedetty jo niin heikoiksi että tulette näkemään että pian hanskat tiskiin lyöjiä tulee löytymään ja paljon. Varhaiskasvatuksessa tämä on jo nähty. Helsingissä katastrofaalinen pula tekijöistä. Yksi syy on palkn suhde työhön, josta on tullut huomattavasti vaativampaa kuin mitä se on ollut ennen.
Laadukkaasta koulutuksesta aina intoileva ja puhkuva keskiluokka saa sitten järjestää koulutusasiat itse: perustella vaikkapa steinerkouluja puutaloihin ja yksityisiä päiväkoteja ihan itse ja niitä yllä pitää.
Kansakoulun noin neljänneltä luokalta menit oppikouluun, jonne oli pääsykoe. Sitten tuli vuonna 1972 peruskoulu, jonne pääsi kaikki. Ja sillä tiellä nyt ollaan. Alussa homma toimi, mutta sitten tasokurssit poistui ja luokkakoot kasvoivat ja pisa heikkeni. Näin se meni
PISA-tulokset olivat korkeimmillaan 2006. Ajallisista yhteensattumista ei nyt muutenkaan kannata vetää kauheasti johtopäätöksiä, mutta eivät muutokset luokkakoissa tai tasokursseista luopuminen sovi edes ajallisesti yhteen PISA-tulosten kehityksen kanssa.
Tarjosit toisessa vastauksessa luokkien koon pienentämistä lääkkeeksi tulosten parantamiseen. Meta-analyysien perusteella luokkakoon pienentäminen 25:stä 15:een kohentaa oppimistuloksia n. 0,10-0,20 keskihajonnan verran. Samankokoisia efektikokoja ollaan saatu esim. taustamusiikilla tai käyttämällä tunnilla vastauskapuloita oppilaiden aktivointiin.
Syy, miksei luokkakoon pienentäminen ole mikään ihmelääke on yksinkertainen. 15:n ja 25:n oppilaan ryhmien opettaminen ei eroa mitenkään radikaalisti toisistaan. 15 ei ole tarpeeksi pieni ryhmä, jotta opetuksesta voisi tehdä ”pienryhmäopetusta”. Erityisesti silloin ollaan edelleen hyvin kaukana yksityisopetuksesta, jota osa oppilaista tosiasiassa tarvitsisi oppiakseen.
Luokan kokoonpano on paljon merkityksellisempi asia kuin sen koko. Kokoa pienentämällä jää toki laskennallisesti enemmän aikaa per oppilas, mutta ei se aika jakaudu tasaisesti oppilaiden välille. Yhdet tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset. Jos luokassa on suuri määrä tukea tarvitsevia, opettaminen käy toivottomaksi riippumatta onko siellä 15 vai 25. Samaten pieni luokka voi olla rauhaton ja suuri rauhallinen.
(Osmolle vinkiksi, että pd-rahaa tuhlataan paljon juurikin luokkakokojen hetkelliseen pienentämiseen nk. ”jakoryhmien” avulla. Tätä ei tehdä välttämättä mitenkään erityisen pedagogisin perustein, vaan miten nyt sattuu opettajien lukujärjestykseen ja luokkatilojen käyttöasteeseen sopimaan. Olen saanut joskus tätä kautta pd-rahoista palkkaakin, ja minun on vaikea edes itse uskoa, että tämä olisi ollut järkevää rahankäyttöä. Pd-raha ei kertakaikkiaan voi olla mikään vaihtoehto oppilasaineksen tasaamiselle.)
Jotenkin tragikoomista on, että rahaa löytyy luokan jakamiseen neljään osaan uskonnon tunnin ajaksi: luterilainen, ortodoksinen, islamilainen ja uskonnoton opetus
Vuonna 1975 syntyneet ovat saaneet parhaan koulutuksen ja ovat fiksuin sukupolvi….
Kansalaisaloitteena vaikka sellainen että Helsingin kaikilla kunnanvaltuutetuille kahden viikon pakollinen sijaistaminen peruskoulussa ja päiväkodissa per vuosi. Mieluiten tässä nyt nimeltä mainitsemattomissa suurpiireissä.
Saisitte käsityksen millaista se voi olla.
Loppuvat puheet ”veto-ja pitovoimasta” ja muut jargonismit. Opetusministeri sinne myös. Kiertokäynneillä rehtorit näyttävät vierailleen kolikon kiiltävämmän puolen. Koska samaistuvat hallintoon eivätkä koulujensa todellisuuteen.
Sekin pitäisi ihan itsekin tajuta.
Jos kaupunginvaltuutettu ei tiedä missä täyskriisissä monet koulut ja päiväkodit ovat niin lasten kuin henkilökunnan kannalta, niin enpä tiedä millä perusteella he mistään päättävät ja mielipiteitään koulutuksesta esittävät.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010245897.html
Vinkki: rahaa lisää sysäämällä lukemattomiin erilaisiin projektityöntekijöihin eivät ongelmat poistu. Sellainen ei ole ”koulutukseen satsaamista.”
Koulutuksesta voisi aivan hyvin vaikka vähän leikatakin, jos raha suunnataan sinne missä opetus ja kasvatus todellisesti tapahtuu eli luokkahuoneisiin eikä oheistoimintaan ja ”suunnittelijoihin” ja hallinnon digisoftaan.
Tälle ei ole tarvetta. Suomessa asian tuntijat kertovat duunareille, ja kansalle, miten asiat ovat ja miten pitää ajatella.
Juttu on sinänsä aika hauska, jo Tuntemattomassa Sotilaassa irvailtiin asian tuntijoista:
”Mees valittaan nälkääs, niin eteesi lyödään semmoinen rätinki, että sulla ei voi olla nälkä!”
Asian tuntijat tuntevat sinut ja elämäsi paremmin kuin sinä itse.
Sitten joku lukija varmaan pohtii, olenko minä joku sivistymätön kun en kirjoita asiantuntijaa yhteen? Jenkeissäkin jokaisella ideologialla on omat maksetut asiantuntijat, anteeksi asian tuntijat, jotka aina tietävät kertoa miten asiat ovat. Meininkiä kutsutaan objektiiviseksi ja meritokraattiseksi, kun riippumattomat ja luotettavat meritokraattisen prosessin tieteilijät kertovat vain objektiivisen totuuden ilman. Huomatkaa, että esimerkiksi EK:n politiikkasuosituksia antaa mediassa usein asian tuntija Ekonomisti, ei ”EK:n työntekijä”.
”Vielä 20 vuotta sitten suomalaisten lasten perhetausta oli yleensä varsin hyvä, mutta se on viime aikoina heikentynyt trendinomaisesti.”
Mitä tarkoitat tässä perhetaustalla? Onko työttömyyttä entistä enemmän, tai köyhyyttä? Eikö nykyisten lasten vanhempien ikäluokka ole juuri kaikkein koulutetuin (keskimäärin)?
Pohjolassa Flynn-vaikutus on lakannut noin vuoden 1977 tienoilla. Tuolloin syntynyt ikäluokka on mittauksissa älykkäintä. Sen jälkeen on ollut loivaa laskua.
On enemmän yksinhuoltajia, enemmän päihdevanhempia ja enemmän huonoa vanhemmuutta. Tai ainakin on enemmän oireilevia lapsia, ja sehän tässä on olennaista.
Vähemmän kotiäitejä
Vähemmän aikaa lapsille
Vähemmän aikuisia ja talonmiehiä ja enemmän tiktokkia
Kun lapset kasvaa sonen kanssa se ei ole hyvä. Vähemmän niitä jotka opiskelee äidinkielellään
Helsinki aina ilmoittelee että maailman paras joukkoliikenne tai maailman paras sitä-sun-tätä. Digisoftaa ostetaan sadoilla miljoonilla. Huomataan: hups, se ei toimi.
Kaupungin ylimpiä virkamiehiä ei saa kiinni kun ovat kokouksessa ja kokouksessa ja kokouksessa…ja sitten jo liukumavapaalla.
Hymyssä suin puhutaan seminaareissa ”laadukkasta varhaiskasvatuksesta” poliittisen, vasemmistolaisen tai liberaalioikeistolaisen, uskontunnustuksen hengessä.
Kaupunginvaltuustossa tapellaan sanoista ja niiden poliittisista piiloviesteistä kuin kakarat.
Ehdotin tuolla jo aiemmin valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille että ylimmille virkamiehille parin viikon pakollista sijaisena toimimista esimerkiksi päiväkodeissa. Siitä voisi kasvaa alkeellista ymmärrystäkin asioista joita ei ole käsitettävissä powerpointteja muovailemalla.
Miksikö?
Vaikka tämän vuoksi: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010246176.html
Tuossa on nyt sitä paljon mainostettua pohjoismaista subjektiivista päivähoito-oikeutta. Yksi esimerkki siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Helsingissä on päivähoidossa jo nyt tilanteita että päiväkodissa on vain yksi suomenkielinen henkilökunnan jäsen.
Kouluihin työnnetään lisäksi yhä enenevästi aikuisia ”kieliharjoittelijoita.”
Miksi?
Onko lasten tehtävä oman kieliharjoittelunsa ohella harjoittaa näitä harjoittelijoita? Tai opettajien, lasten kanssa tehtävän työn ja opetuksen ohella, ja ilmaiseksi. Miten pihalla tämä kunta onkaan?
Tiedoksi: päiväkodeissa eikä kouluissa EI tarvita KÄSIÄ, vaan työssääm päteviä, pysyviä ja motivoituneita aikuisia ihmisiä.
”Olosuhteet suomalaisten historian aikana ovat olleet sen verran julmat, että huonot geenit ovat kyllä karsiutuneet pois.”
Itse veikkaan tasan trkkaan päinvastoin. Julmat olosuhteet vievät pois ihmisistä parhaimmat eikä paskimpia.
Jos katson vaikka oman sukuni historiaa taaksepäin, niin suuri karsinta tapahtui 1918. Valkoiset tulivat rutolaan ja tappoivat läntisen Lappeenrannan miehet. Tämä porukka ei ollut osallistunut väkivaltaisuuksiin eikä paennut, koska ei pitänuyt valkoisia vaarallisina, koska eivät olleet mitään väärää tehneet. Paha tappoi hyvät. No hetkeä myöhemmin teloitettiin Viipurissa kaupngin porvaristo valkoisten toimesta. Siis se porukka, joka odotti valkoista vapauttajaa.
Samoin suvun historiasta löytyy niitä todellisia mulkkuja ja kusipäitä. Siellä on sitä hyvää geeniä menetetty, kun hullut riehuvat