En ollut kovin innostunut paikallisesta sopimisesta palkkojen osalta, mutta tekstikysymyksissä paikallisella sopimisella voi parantaa asioita molempien osapuolten kannalta jopa merkittävästi.
Kun kaukana Helsingissä päätetään työpaikan yksityiskohdista, ei voida tietenkään tietää, mitä missäkin todella tarvitaan. Valtakunnallinen sopimus tarjoaa parhaassa tapauksessa lähtökohdan neuvotteluille, joissa palkansaajat luopuvat joistakin itselleen jokseenkin hyödyttömistä oikeuksista, jotka tulevat työnantajalla kalliiksi ja saavat oikeuksia, joista todella hyötyvät, mutta jotka eivät maksa työnantajalle paljonkaan. Turhan, mutta työnantajan kannalta kalliin tekstikohdan voi myös myydä pois pientä palkankorotusta vastaan.
Tässä molemmat voittavat. Taloustieteen termein pyritään kohti Pareto-optimia.
Nyt kiistellään siitä, saavatko myös järjestäytymättömät työnantajat ja työntekijät poiketa kohti Pareto-optimia sopimuksesta. Sen luulisin olevan enemmän perusteltua, sillä eiväthän he ole voineet vaikuttaa sopimukseen edes teoriassa, koska ovat järjestäytymättömiä. Se, että tämä halutaan estää, on helppo tulkita pahantahtoisesti niin, että viemällä tämä etu järjestäytymättömiltä työntekijöiltä ja yrityksiltä halutaan pakottaa yritys liittymään työnantajaliittoon. Tämä on palkansaajajärjestöjen etujen mukaista, koska työehtosopimuksen yleissitovuus vaarantuu, jos liian moni yritys jää työnantajaliiton ulkopuolelle. Sinänsähän on outo vaatimus palkansaajilta vaatia, että yritys kuuluu heidän vastapuolensa leiriin. Jatka lukemista “Työmarkkinajumi 3: Paikallinen sopiminen tekstikysymyksistä”