Yleinen sanonta on, että koronan jälkeen työelämässä ei ole paluuta entiseen. Etätyö mullistaa työelämän. Entiseen ei ole paluuta, mutta tuskin tulevaisuus myöskään korona-ajalta näyttää. Miltä se näyttää?
Noin kymmenen vuotta sitten The Economistissa oli artikkeli, jonka mukaan työnantajat halusivat Yhdysvalloissa eroon etätyöstä, koska etätyötä tekevien osaaminen ja siten työpanoksen arvo laskivat kontaktien puutteessa. Se oli paljon ennen koronaa ja sen tuomaa boostausta sekä etätyöhön että sitä tukevaan teknologiaan.
Etätyöstä on koronan jälkeen osittain samanlaisia tuloksia. Moni työnantaja on valittanut, että etätyötä tekevät eivät opi työtovereiltaan mitään.
Etätyön väitetyt haitat kehittyvät hitaasti. Osaaminen jää jälkeen vasta ajan myötä. Kun vanha työyhteisö siirtyy etätyöhön, aluksi kaikki tuntevat toisensa ja yhteisö toimii, vaan ei toimi kauan. Erityisen hankalaa on uusien työntekijöiden pääsy mukaan.
Työt ovat erilaisia
Yhtä tuomiota etätyön hyödyistä ja haitoista ei voi esittää. Etätyöstä voi osoittaa selvää haittaa, mutta ei kaikessa työssä. Työt ja työyhteisöt ovat erilaisia. Mitä ilmeisemmin etätyön haitat ovat sitä pienempiä, mitä vähemmän työn on kehityttävä. Tutkimuslaitos on aivan eri asia kuin kirjanpitotoimisto. Jos työ ja sen tekotapa on muuttumaton, sitä voi varmaankin tehdä vaihtamatta ajatuksia muiden kanssa.
Olen tehnyt melkein koko ikäni osittaista etätyötä. Aloitin työpäivän kotona, ja kun tuli tauon paikka, kävelin töihin tai hurautin sinne 10 minuutissa ratikalla. Tämä luonnostaan kehittynyt rytmi soi sopivan tauon keskellä työpäivää. En toisaalta menettänyt työyhteisöä. Mutta työpaikkani olikin lähellä. Jos sinne pitää erikseen matkustaa, kannattaa mennä rytmiin osa päivistä etänä ja osa läsnä.
Nyt minulla on työpiste Otaniemessä Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella. Matka työhuoneesta työhuoneeseen vie 45 minuuttia suuntaansa. Se liikaa joka päivä matkustettavaksi.
Koppikonttori ei juuri eroa etätyöstä
Olin 1970-luvulla töissä Postin liiketaloudellisessa tutkimuslaitoksessa eli niin sanotussa Törnqvistin tutkimuslaitoksessa. Siellä koulutettiin tuohon aikaan suuri osa Suomen tilastotieteilijöistä. Olen yhä kiitollinen Postin lepsuille tilintarkastajille. Teimme kuitenkin myös Postin töitä.
Meidän toimistomme oli vanhassa asuinhuoneistossa paikassa, jossa nyt on Kansallisteatterin näyttämö Omapohja. Toimisto vastasi nykyaikaisia toimistoja siinä, että olimme jatkuvasti yhteydessä toisiimme. Toisin oli Postitalossa, jossa istuttiin omissa työhuoneissa pitkän käytävän varrella. Tieto kahden vierekkäisen huoneen välillä Postitalossa kulki meidän kahvipöytämme kautta.
Suljetuista työhuoneista luopuminen on parantanut tiedonkulkua dramaattisesti, mutta se on tehnyt myös vaikeammaksi syventyä omiin töihin, kun sitä tarvitaan. Siksi osa töistä kannattaa tehdä kotona. Varmaankin myös toimistojen suunnittelu menee eteenpäin.
Kuulin kauhutarinan eräästä kunnallisesta terveydenhuoltoyksiköstä, joka oli saanut pomon yksityiseltä sektorilta. Tämä kertoi minulle, että hallinnossa tehtiin taulukot kyllä Excelillä, mutta kukaan ei ollut kertonut, että Excel pystyy tekemän laskutoimituksia. Olivat käyttäneet sitä pelkkänä kirjoitusohjelmana. Kaverilta oppiminen on tärkeätä.
Etätyö, saavutettu oikeus
Korona-ajan etätyöstä on tullut monen silmissä saavutettu etu, josta luopuminen työnantajan on korvattava. Kuulin erään pääluottamusmiehen sanoneen, että jos työnantaja edellyttää työpaikalle tulemista, sen on maksettava työmatka. Tuskin oli tosissaan.
Ei näin voisi myöskään tehdä. Toinen maksaa asumisesta lähellä työpaikkaa enemmän ja toinen asuu halvalla kaukana ja maksaa työmatkoistaan. Pitäisikö maksaa myös ensimmäiselle korvausta kalliista asumisesta? Jos matka kodin ja työpaikan välillä on työnantajan murhe, työnantajan pitäisi saada päättää myös asunnon sijainnista.
Pääluottamusmiehen toive tullee kuitenkin toteutumaan, tosin vähän eri tavalla. Työnantajalle usein on edullisempaa, että henkilökunta tulee paikan päälle, ja työntekijälle on edullista välttää kallis ja aikaa vievä työmatka. Tämä johtanee siihen, että paikan päälle tulevalle maksetaan enemmän kuin etäilijälle. On makuasia, onko tämä korvaus työmatkasta vai kallista asunnosta työpaikan lähellä. Kehitys tähän suuntaan olisi nopea, jos palkat määräytyisivät vapaasti sopien. Onko ero palkoissa iso vai pieni riippuu siitä, sopiiko työtehtävä hyvin vai huonosti etänä tehtäväksi. Jossakin se voi olla jopa toisin päin, koska välttäähän työnantaja tilakustannuksia.
On väistämätöntä, että paikanpäälle tulevat etenevät urallaan paremmin kuin koteihinsa eristäytyvät.
Etätyön aluepoliittinen vaikutus voi yllättää
Maakunnissa monet panevat toivonsa etätyöhön. Maakunnat voivat paremmin, kun ei tarvitse muuttaa työn perässä kaupunkiin.
Tämä vaikutus voi yllättää. On ilmeistä, että asuntopula estää työpaikkojen nykyistä nopeamman keskittymisen kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. Jos asuntopula ei jarruttaisi, työpaikkojen keskittyminen olisi olennaisesti nopeampaa.
Jos etätyön vuoksi työpaikat edellyttävät vähemmän asuntoja ympärillään, nykyinen asuntokanta tekee mahdolliseksi suuremman määrän työpaikkoja Helsingin seudulla. Työpaikat siis keskittyisivät nykyistäkin enemmän .
Sitten on toinen näkökohta, jonka opin Mikko Särelältä. Jos työtä voi tehdä mistä päin Suomea hyvänsä, sitä voi tehdä mistä päin maailmaa hyvänsä. Olin puhujana erään suomalaisen yrityksen koulutuspäivillä. Tapahtuma oli Pasilassa, mutta se striimattiin Kajaaniin ja Kreikkaan. Osa työntekijöistä teki etätöitä Kreikasta, hedonistisista syistä tietysti lähinnä sen saarilta.
Uusi haaste työmarkkinapolitiikalle
Jos ihminen asuu vaikkapa Goalla ja tekee etätyötä Espooseen, pitääkö noudattaa intialaista vai suomalaista työehtosopimusta? Ennen kuin vastaatte, kannattaa miettiä päteekö periaate myös toisin päin eli jos asuu Suomessa ja työpaikka on Intiassa? Tässä on haastetta työmarkkinapoliitikoille.
Toinen haaste koskee työsuojelua. Työntekijät oireilua on vaikea havaita, jos häntä ei koskaan näe. Hoitoon ohjaus voi viivästyä pahasti.
Tissuttelu työaikana on kadonnut suomalaisestä työelämästä, mutta se voi tulla etätöiden myötä takaisin.
Finnairin menetetyt matkustajat
Yksi kiistaton etu teams-kokouksiin liittyy. Enää ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle maata tai maailmaa muutaman tunnin kokouksen takia. Perhe-elämä kiittää ja ilmasto. Finnair ei kiitä.
Tämä voi tosin nopeuttaa Suomen muuttumista tytäryhtiötaloudeksi, koska käytäntö suosii ylikansallisia yhtiöitä verrattuna aikaan ennen etäkokouksia.
Sen olen oppinut, että vaikka kuinka pätevästi analysoi jonkin teknologisen muutoksen seurauksia, tulevaisuus yllättää. Aina.
Pohdit kirjoituksessa työantajan vastuuta tukea kaukana asuvia työmatkassa ja toisaalta lähellä asuvia kallista asunnosta.
Verottaja ja yhteiskunta on ottanut kantansa ja tukee kaukana asuvia. Lähellä keskustakonttoria asuvia rangaistaan suhteessa B‑vyöhykkeellä Vantaanlaaksossa asuvia, sillä joukkoliikennelippu maksaa tasan saman verran. Jos asuu kauempana, kompensoidaan kallistuvia lippuja työmatkavähennyksellä. Ja kun oikein hankalan matkan taakse muuttaa, kompensoidaan matkakustannukset jo oman auton käytön mukaisesti .
Jokaisella pitäisi olla velvollisuus tulla työpaikalle ilman muuta, jos työn tekeminen parhaalla mahdollisella tavalla sitä edellyttää.
Tuntuu aika ilmiselvältä, että TES ja muu lainsäädäntö täytyy tulla siitä maasta, jossa työntekijä tekee työn.
Jos saa ottaa lainsäädännön sieltä, missä työpaikka sijaitsee, niin työnantaja voisi shoppailla TESiä mistä päin maailmaa tahansa laittamalla sinne serverin ja laittamalla kaikki työntekijät lähettämään työnsä tulokset sinne serverille. (sikäli kun ne tulokset ovat sähköisessä muodossa) Myös kaikki kokoukset voidaan pitää siellä serverillä, jonne kaikki osallistujat ottavat etäyhteyden.
Työntekijän siirtäminen työehtojen perässä toiselle puolelle maailmaa on ainakin jonkin verran suurempi vaiva.
Näin se minustakin on. Tuo siis kuitenkin tarkoittaa, että jos kuitenkin tarkoittaa, että jos suomalainen työntekijä muuttaa etätöihin Malagaan, palkkaa maksetaan Espanjan palkkatason mukaan.
Ei palkkaa määritä TES, vaan se sopimus jonka työnantaja ja työntekijä ovat tehneet. Lisäksi työsopimus hyvin yleisesti viittaa mitä työehtosopimuksen määrittämiä työehtoja käytetään (esim. vapaapäivistä, työajasta, lomarahasta jne), koska harva työnantaja tai palkansaaja haluaa neuvotella erikseen kaikista maailman työehdoista. Työehtosopimukseen viittaaminen sopimusta tehdessä on helpointa molemmille.
Poikkeuksena toki TES sitoo palkkaa, jos TES on sitova joko yleissitovuuden tai sopimuksen kautta ja palkaksi on sovittu alle TES:in pakottaman minimin. Mutta tälläiset sopimukset taitavat olla erittäin harvinaisia (lähinnä ihmiskauppaa ja vastaavaa laitonta ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöä jotka eivät tiedä oikeuksistaan). Maksimipalkkaahan mikään TES ei määritä.
Ulkomaan komennuksia varten on monenlaisia sopimuskäytäntöjä ja lähtökohtaisesti anteliaimmat expat ‑sopimukset ovat vain niille jotka ovat todellisia työnarkomaaneja ja tuovat lisäarvoa työnantajalle. Jos kaikki voisivat saada sellaisia sopimuksia ja tehdä etätöitä ulkomailta niin kukaan ei jäisi Suomeen. Mutta sellainen on taloudellisesti mahdotonta joten siksi vain harvoilla on se mahdollisuus. Sellaiselle työntekijälle tai ammattikunnan edustajalle jota taas pidetään kulueränä ja joka taistelee oman työpaikan säilymisestä saatetaan taas tarjota nimenomaan sellaisia ulkomaan komennuksia jossa palkka ja työehdot ovat paikallisia, ota tai lähde periaatteella.
Samoja ajatuksia Osmon kanssa täälläkin etätyön vaikutuksesta työntekijöiden kehittymiseen ja oppimiseen. Kolme vuotta korona-aikaa ja sen jälkeen vuoden verran “normaalia” etätyötä on vielä aivan liian lyhyt aika arvioida, onko etätyöstä kokonaisuutena enemmän haittaa vai hyötyä työelämälle. Lyhyen aikavälin hyödyt yksilön ajankäytölle ja tekemisen vapaudelle ovat toki kiistattomia.
Moni etätöiden puolestapuhuja vetoaa parempaan keskittymismahdollisuuteen ja siten tehokkuuteen kotona, ja sitten maalaillaan kauhukuvia siitä, miten toimistolle haluavat vain kampaviineri-palaverityypit, jotka haluavat täyttää tehokkaiden etätyöläistenkin päivät turhilla kokouksilla, kahvitauoilla ja sermin yli jaarittelulla. Itse ole sitä mieltä, että työssä kehittymiselle ja etenkin ideoinnille on eduksi tietynlainen rentous ja vapaamuotoisuus fyysisesti ryhmässä. En kaipaa toimistolle juomaan kahvia ja juoruamaan, vaan vaihtamaan mielipiteitä ja tietoa matalalla kynnyksellä ja kaikilla aisteilla. Mikään sähköinen työkalu ei tätä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa korvaa.
Kustannuksista, esitin korona-ajan lopulla töissä julkisesti, että itse asiassa työnantajan pitäisi korvata etätyöläisille omien resurssien käytöstä työntekoon, tässä siis tarkoitan lähinnä niitä neliöitä, jotka kodissa pitää varata työpisteeseen. Jos miettii vaikka Helsingissä asuvaa pariskuntaa, joista molemmat tekevät etätöitä niin, että tarvitaan suojaisa ja ergonominen etätyöpiste 5 päivää viikossa, tarvitaan tähän käytännössä yksi ylimääräinen huone. Työn tekeminen pääosin kotona vaatii siis sen, että kaksion sijaan pitää hankkia kolmio tai kolmion sijaan neliö, ja tämän kustannus ostaessa on vähintään kymmeniä tuhansia, vuokrassa helposti pari-kolmesataa euroa kuussa. Asia konkretisoituu siinä vaiheessa, kun työnantaja säästää toimitiloista ja rajoittaa osalta työntekijöistä pois mahdollisuuden tulla toimistolle. Ja tätä tehdään nyt firmoissa koko ajan, vaikka siitä ei paljon julkisesti huudella.
Työnantaja ei viisaasti täkyyni tarttunut, mutta työkavereilta ja jopa työpaikan luottamusmiehiltä sain pahaa silmää ehdotuksesta, pelkäsivät että tämän tyyppiset vaatimukset saavat työnantajan pakottamaan väen takaisin konttorille. Tämä osoitti selvästi miten tärkeänä ja jopa merkittävän rahasumman arvoisena saavutettuna etuna etätyömahdollisuutta yleensä pidetään.
Joku voi tietysti sanoa, että etätöissä voikin ostaa Helsingin kaksion sijaan kolmion tai omakotitalon Järvenpäästä. Jos kuitenkin siellä toimistolla pitää käydä vaikka päivä tai pari viikossa, on mukavaa että matka ei kestä toista tuntia suuntaansa julkisilla. Ja muitakin syitä voi olla, joku saattaa jopa haluta asua Helsingissä, vaikka työn puolesta ei olisi pakko.
Jv
” esitin korona-ajan lopulla töissä julkisesti, että itse asiassa työnantajan pitäisi korvata etätyöläisille omien resurssien käytöstä työntekoon, tässä siis tarkoitan lähinnä niitä neliöitä, jotka kodissa pitää varata työpisteeseen.”
En työnantajana kyllä innostu tuosta.
Meillä kaikki etätyöläiset ovat sitä koska ise haluavat. Itse toivoisin kaikkien palaavan toimistolle , mutta eipä kannata pakottamaan lähteä. En todellakaan halua maksaa puhtaasta työntekijöiden edusta.
Ymmärrän loistavasti, ettei työnantaja tuosta innostu, etenkään kun ei ole mitenkään selvää, että runsas etätyö on yrityksen kokonaisetu. Kommenttini ydin oikeastaan olikin, että ainakin työntekijäpuolella etätyön kanssa on vielä menossa jonkinlainen kuherruskuukausi, jossa työntekijät pitävät etätyön tarjoamia lyhyen aikavälin etuja todella merkittävinä ja ison rahan arvoisina.
Tämä ei ole kommentti Syltylle, eikä ehkä koske yleisesti pienehköjä yrityksiä, mutta isoissa yrityksissä tosiaan jo nyt tehdään tai ainakin tosissaan mietitään sitä, miten turhista toimistoneliöistä voi ja uskaltaa hankkiutua eroon. Siinä vaiheessa kun yritys supistaa toimitilansa esimerkiksi 30% työntekijämäärästä normaalin lähityöläisten määrän minä tahansa päivänä ollessa alle 25% työntekijöistä, tilanteessa on merkittäviä kysymyksiä, joita olisi mielestäni tarve keskustella avoimesti.
Jos iso työnantaja säästää mahdollisesti miljoonia vuositasolla toimitilakuluissa, ja periaatteessa samat kustannukset jaetaankin kaikille työntekijöille tasan, ollaan melko periaatteellisten työelämämuutosten äärellä. Maksaako työntekijä vaikka asuntoa vaihtaessaan koko työpisteen kustannukset itse? Toki monella työntekijällä on kotona tilat, joihin on helppo tehdä fiksu työpiste tai parikin, mutta entä ne joilla ei ole? Jos kaikki eivät enää mahdu toimistolle, korvamerkitäänkö toimiston työpisteet lähinnä niille, joilla on kotona huonosti tilaa ja siksi haluavat tulla toimistolle? Kuka vastaa kotityöpisteiden ergonomiasta? Onko kotityöpisteiden kalustaminen lähtökohtaisesti vain työntekijän vastuulla? Miten varmistetaan tietosuoja etätöissä, kun siellä “työtiloissa” pyörii ties ketä ulkopuolisia (ts. työntekijän perhettä ja tuttuja)?
Näitä keskusteluja asiantuntija-alojen työntekijäliitot vähän yrittivät korona-aikana aloittaa, mutta vaikenivat nopeasti, kun huomasivat että jäsenistö on innoissaan etätyöstä, eikä halua keikuttaa venettä siinä pelossa, että työnantajat vastaliikkeenä lähtevät rajoittamaan etätyötä. Mielestäni tämä vaikeneminen ei kuitenkaan ole kenenkään etu. Toki juuri nyt työmarkkinoilla on isompiakin kiistakysymyksiä, mutta toivon että tämä aihe ei kokonaan hautaudu.
Kommenttina Soininvaaralle että Finnair menetti matkustajia Aasian reiteillä myös johtuen COVID:ista mutta etenkin Venäjän hyökättyä Ukrainaan joka aiheutti taas sen että Venäjä sulki ilmatilan länsimaisilta lentoyhtiöiltä. Itä-Suomen matkailu kärsi jo COVID:in aikana venäläisten matkailijoiden puutteesta. NATOn jäsenyys avaa uusia mahdollisuuksia muun muassa mikäli Suomi saa NATOn pohjoisen komentokeskuksen
Kaikki lentoyhtiöt kärsivät siitä, että kokousmatkailu vähenee etäkokousten takia. Finnairi Aasian ongelmat ovat kokonaan toinen asia.
Kyllä Finnairin Aasian reitin tappiot johtuivat pääasiassa Kiinan ylipitkästä sulkutoimista jotka näkyivät etenkin Shanghaissa ja Guangzhoussa ja muissa Kiinan suurissa kaupungeissa. Esim Transatlanttinen liikenne elpyi nopeammin kuin Aasian.Finnair ei ole vain merkittävä markkinatekijä Transatlantisella reitillä toisin kuin muut Euroopan lentoyhtiöt
No jos finnair kärsii kärsii maakunnatkin. Ei se pöntsönperän todellisuus yllä teamsin kautta sinne Helsinkiin. Jos ei etätyöläinen opi mitään ei teamspoliitikkokaan kyllä opi Suomea tuntemaan.
Suomi kuplautuu ja sitten luulla kaiken olevan kuin siellä skattalla
Etätyön teknologia ja prosessit ovat vielä hyvin alkutekijöissä. Videoneuvottelutekniikka mahdollistaa jo nyt virtuaalisen läsnäolon, jossa eri paikoissa työskentelevät istuvat virtuaalisesti yhteisen neuvottelupöydän ääressä eivätkä kuulokkeet päässä toistensa läppärien näytöissä. Myös vanha neuvottelutapahtuman perinne, jossa neuvotteluun tullaan määrätyllä kellonlyömällä ja se myös päättyy, kun asiat on käsitelty, tulee muuttumaan ja eri paikoissa työtä tekevät voivat kokoontua myös virtuaaliselle kahvitauolle ilman erityisiä asialistoja.
Muistan hyvin ajan, jolloin puhelut, erityisesti kaukopuhelut olivat kalliita ja niiden soittamisessa oli kynnys. Kun matkapuhelimien myötä kaikki kotimaan puhelut tulivat saman hintaiseksi, kesti jonkin aikaa, ennen kuin tuo kynnys poistui. Matkapuhelimella oli helpompi soittaa, jos puhelun vastapuoli oli lähellä ja kaukana olevalle soittamiseen piti olla tärkeämpi asia. Nyt tällaista kynnystä ei enää ole. Videoneuvottelun kynnys on alenemassa hintojen alenemisen ja käyttötottumusten kehittymisen myötä.
Omat kokemukseni videoneuvotteluista alkavat 1980-luvulta, jolloin osallistuin etäopiskeluun. Välineenä oli suomalainen, silloin teknillisesti edistyksellinen Vistacom-kuvapuhelin. Sillä sai videokuvan siirrettyä yhtä ISDN-puhelinyhteyttä käyttäen. Vaihtoehto oli videoneuvottelustudio, joka käytti 32 puhelinyhteyttä ja jonka laitteetkin olivat hyvin kalliita. Tele tuli puhelinmaksuissa vastaan siinä, että maksu meni kuulemma vain 16 puhelinyhteydessä. Jos sessioon meni useampia tunteja, alkoi lentoliput tulla halvemmaksi. Vistacomin kehittäjät olivat ehkä aikaansa edellä, kun he olettivat, että osapuolet haluavat nimenomaan nähdä toistensa kasvot ja laite ei suoraan soveltunut etäopetukseen mm. huonon dokumenttikameran vuoksi.
Kun internet teki vallankumouksen yhteyksien hintoihin ja teknologia muuttui pois puhelintekniikasta, olin mukana etäopetuksen kehittämisessä. Luento prosessina on helppo siirtää videoyhteyden kautta tapahtuvaksi eikä luennon pitäjän tarvinnut olla enää edes samassa maassa. Luennon määritelmähän on, että siinä tieto siirtyy luennoijan muistiinpanoista opiskelija muistiinpanoihin käymättä välillä kummankaan aivoissa.
Videotekniikka mahdollisti myös opetuksen monipuolistamisen, koska väline oli jo valmiiksi käytössä, voi luentoon liittää animaatioita yms. Seuraava vaihe on poistaa luennoijan ja opiskelijan läsnäolon samanaikaisuuden vaatimus tallentamalla luento, jonka opiskelija voi sitten katsoa koska haluaa.
Edellä olevalla haluan vain tuoda esiin, että teknologian mahdollisuudet saavat aikaan toimintatapojen muutokset, joita ei yleensä osata ainakaan kaikilta osin ennakoida etukäteen ja jotka ovat ihmisen luontaisen toimintatapojen muutoksen hitauden vuoksi aikaa vieviä. Ei etätyöskentely ole vielä saavuttanut kypsää kehitystasoa sen paremmin prosessin kuin teknologiankaan osalta.
Voi olla, että olen jotenkin vajavainen, mutta minun on vaikea puhua pelkälle kameralle. Minä haluan palauteen kuulijoiden kasvoilta.
Mutta et maakunnassa kuulijoidrn kasvoilta? Korkeintaan Espoossa?
Kenen luokse suvaitaan matkustaa ja Kenen ei — siinäpä kysymys kaikille meille.
Tuollainen kokoustaminen on täysin mahdotonta etenkin jos kyseessä on joku lämpimässä maasssa oleva pakollinen valokuvan ottaminen ilmastotapahtumassa ravintoloineen, rattopoikineen ja muine viihdykkeineen ja palkallisine vapaa päivineen on sinne lenettävä vaikka helsinginvaltuustosta vähintään busines luokassa mielellään yksityisellä learjetillä hokemaan jeessiä..
OS:Suljetuista työhuoneista luopuminen on parantanut tiedonkulkua dramaattisesti…
Löytyisikö tähän jotain referenssiä? Tutkimustulokset kun yleensä vaikuttavat olevan päinvastasia. Esim.:
A new study should be the final nail for open-plan offices
Oma kokemus korona-aikana alkaneesta pääasiallisesta etätyöstä on se, että siiloutuminen ja oman tiimin kanssa kuppikuntaistuminen on vähentynyt dramaattisesti. Nykyään vetämissäni projekteissa on väkeä läpi organisaation ja ympäri maata. Tieto tuntuu myös liikkuvan jouhevammin, kun kaikki ovat kotona / työhuoneissaan etäkokouksissa — sen sijaan, että joku 50–80% olisi kasvotusten samassa neukkarissa ja loput linjan päässä tuntemassa itsensä ulkopuolisiksi.
No, en kuitenkaan lähde yleistämään näitä omia kokemuksia miksikään yleispäteviksi totuuksiksi, mutta enpä ole myös halukas vaihtamaan takaisin vanhaan.
Saman olen huomannut, kun olen ollut kummassakin tilassa, eli sekä
pienenä vähemmistönä etäyhteyden päässä samoin kuin siinä joukossa, joka istuu neuvotteluhuoneessa ja yksi tai useampi yrittää pysyä mukana etäyhteydellä. Tässä juuri tulee vastaan etäkokousten teknologian ja menettelyjen kehittymättömyys.
Tämä on omakin kokemus. Ennen covidia oli yleistä että asioista päätettiin käytännössä lounailla, kahvihuoneissa ja muutenkin omissa kuplissaan. Mutta kun kaikki olivat hetken samalla viivalla etänä ja vanhat “kuppikunnat” purkautuivat, niin käytännöistä tehtiin inklusiivisempia jolloin palavereihin oikeasti mietittiin ketä tämä asia koskettaa ja heidät otettiin mukaan päätöksentekoprosesseihin.
Ainakin näin hetkellisenä disruptiona covid ainakin omassa työyhteisössä paransi työtapoja, käytäntöjä ja prosesseja.
Ai ja virtuaaliteknologioiden vallankumouksen myötä etätyö kehittyy vauhdilla.
Etätyö tapahtuu enenevässä määrin virtuaalitodellisuudessa, jossa voi tavata toisia ihmisiä melkein kuin todellisuudessa!
Mukaan tulevat laajennettu todellisuus, hologrammi-kokoukset, älykkäät avustajat, jne.
Suomessa pitää satsata näihin yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, jottemme putoa tässäkin kohdassa kelkasta. Viiden vuoden päästä on jo myöhäistä…
Tavalliset keskivertotyöntekijät eivät halua kulkea päivät pitkät moottoripyöräkypärä päässä, käsiään heilutellen. Laboratoriot ovat erikseen ja virtuaaliympäristöjä voi suunnitella tietokonepelaamista tai jotain erikoistyötä varten mutta lähtökohtaisesti halutaan tehdä töitä todellisessa ympäristössä.
Etätyötä tekevät joutuvat tekemään helkkarin paljon metatyötä kun joutuu opettelemaan kaikki uudet härpäkkeet joita otetaan käyttöön, jotka sitten korvautuvat muutaman kuukauden päästä toisilla. Myös tärkeiden viestien ja tietojen tallennus hajoaa bittiavaruuteen.
Kirjoitan tämän anonyymina koska olen töitä etsimässä vaikka eläkkeelle pääsisin 1 v ja 2 kk päästä. Mahdollinen haastattelija voisi luulla että olen täysin pihalla uudesta tekniikasta. En ole pihalla mutta olen saanut tarpeeksi. Haluan toimistolle syömään kampaviinereitä ja töiden jälkeen kaljalle!
Etäkokousten menettelyjä hidastaa se, että ne, joilla on valtaa, oppivat uudet kokousteknologiat viimeisenä. Oma kokemukseni on ollut, että Helsingissä ministeriöissä oli kyllä laitteet, mutta ei niitä osattu käyttää. Oli helppo järjestää kokous, johon maakunnista lennettiin tai muuten matkustettiin paikalle. Maakuntien edustajilla oli tärkeää osallistua ja tuoda oma kantansa esiin. Sama toistui maakunnissa, joissa keskuspaikkaan kutsuttiin kokoukseen syrjäperiltä eikä vaivauduttu perehtymään etäteknologian mahdollisuuksiin. Tämä on muuttunut ja etäkokoukset ovat rutiinia. Toisin lienee kansainvälisessä toiminnassa. Ilmaston muutoksen vastustajat lentävät sankoin joukoin kokoustamaan ja EU- ja muissa kv-asioissa lennellään pitkin Eurooppaa kokouksia pitämään.
Odotan jo veroviranomaisten näkemyksiä siitä, milloin etätyö muodostaa yritykselle toimipisteen ko. maahan ja tuo sen myötä yrityksen tuloksen myös ko. maan verottajan intressipiiriin. Useat työnantajat hallitsevat tätä riskiä asettamalla enimmäiskestoja työskentelylle Suomen ulkopuolelta, mutta erityisesti Välimeren maita tämä ajatus saattaa ruveta jossain vaiheessa kiehtomaan.
Työelämä on joutumassa muutenkin pyörremyrskyn silmään ja vielä siinä mittakaavassa, että etätyöhön liitetty — joskin aivan oikeutettu — problematiikka on lähinnä pieni nyanssi.
Kun kone osaa hoitaa potilasta ihmistä paremmin, halvemmalla ja turvallisemmin, onko enää eettistä antaa ihmisten harjoittaa lääketiedettä? Murroksen kovin kiima ajoittunee jonnekin kymmenen vuoden päähän ja pyyhkii tietysti laajalla spektrillä. Viittaus lääketieteeseen oli pelkkä naiivi esimerkki.
Olen työskennellyt ohjelmistokehittäjänä 2000-luvun alusta lähtien. Covidin jälkeen pääasiallisesti etänä, ja siirryin sitten myös laskuttamaan työstäni freelancerina oman osakeyhtiön kautta. Maksan minimieläkemaksut ja kerään pääomia huojennetun osingon kasvattamiseksi ja verojen minimoimiseksi.
Töitä voi tehdä mistä tahansa, ja käytännössä minne tahansa. Olen tehnyt vuosia hommia ulkomaisille asiakkaille, ja valmistelen muuttoa ulkomaille. Euroopan maata en ole vielä päättänyt, erilaisia verohelpotuksia saisi monessa maassa. Tavoitteenani on elää muutaman vuoden kuluttua pääomatuloilla ja satunnaisilla töillä jossain edullisemman kustannustason maassa.
Uskon että tuollaiset järjestelyt yleistyvät tulevaisuudessa.
Minäkin uskon. Uskon myös, että tuollaisella on pitkässä aikajuoksussa karmean segregoiva vaikutus koko maailmaan. Ne jotka pystyvät (eli käytännössä rikkaat) tekevät töitä sen verran kuin huvittavat ja asuvat siellä missä on kivointa. Maailma jakautuu rikkaiden etätyöläisten kivoihin paikkoihin ja muiden kurjiin paikkoihin. Sama kuin käynyt jo kaupunginosien välillä, mutta isommalla skaalalla ja suuremmin seurauksin.
“Olen tehnyt melkein koko ikäni osittaista etätyötä. ” wikipediassa on varmaan joku virhe siellä sinun koko työurasi on vain osallistuminen johonkin yhden piskuisen padonrakentamiseen 70-luvulla 🙂
Olen ollut keskeytyksettä työelämässä vuosina 1971 — 2023
Hyviä ajatuksia. Suhtaudut kuitenkin ehkä liian varauksellisesti etäkokouksiin. Olen huomannut ne niin paljon livekokouksia tehokkaammiksi, että en suostu enää menemään paikan päälle kokouksiin.
Yhdysvalloissa joillain liittovaltion viranomaisilla on hallinnollisen asiantuntijatyön suhteen yleisenä politiikkana, että työntekijä saa asua missä päin maata tahansa ja tehdä työnsä sieltä käsin, kunhan tyyliin kerran vuodessa hankkiutuu virkapaikalle omalla kustannuksellaan. Joku voisi ehkä kertoa tästä kepulle, jos joku sieltä joskus vielä alkaa ajaa jonkun viraston siirtämistä kokonaan jonnekin maakuntiin.