Avainsana: turvallisuuspolitiikka

Nato, Suomi, Venäjä ja liberaali demokratia

Olin torstaina Han­na Wassin emän­nöimässä pyöreän pöy­dän keskustelus­sa otsikkona Uuden pres­i­dentin Suo­mi. Nämä keskuste­lut ovat todel­la eri­no­maisia. Chatham House ‑sään­nön takia en voi ker­toa muiden puheen­vuoroista, mut­ta omani saan julk­istaa. Tämä on puhut­tua ver­sio­ta vähän pidem­pi ja tietysti stilisoidumpi

Minä vanha neuvostovastainen

Tun­nus­tan olleeni aikanaan henkises­ti neu­vos­to­vas­tainen. En pitänyt siitä, mitä Neu­vos­toli­it­to teki omille kansalaisilleen, miten se kohteli alis­tami­aan kan­so­ja enkä siitä, miten se puut­tui Suomen sisäpoli­ti­ikkaan. Eri­tyis­es­ti en pitänyt suo­ma­laista poli­itikoista, jot­ka yrit­tivät pönkit­tää omaa poli­it­tista ase­maansa Neu­vos­toli­iton ja myöhem­min Venäjän tuella.

Het­ken, mut­ta vain lyhyen het­ken, olin opti­misti­nen ja kuvit­telin Venäjän kohoa­van kun­ni­al­lisek­si maak­si kun­ni­al­lis­ten maid­en joukkoon. Tästä harhalu­u­losta min­ut herät­ti Hei­di Hau­ta­la, jol­la oli jo kauan sit­ten varsin tarkkanäköi­nen ana­lyysi Venäjän kehityksestä.

Nyt huo­maan ole­vani rin­ta­man toisel­la puolel­la. Minus­ta Suo­mi on tyrkyt­täy­tymässä kri­ti­ikit­tömästi län­nen ja eri­tyis­es­ti USA:n puude­lik­si. Puheet esimerkik­si siitä, ettei Suomen ja Venäjän rajaa saa ava­ta koskaan, ovat tolkut­to­mia. Niitä eivät esitä johta­vat poli­itikot, mut­ta hal­li­tus­puolueista niitä kyl­lä kuulee. Ei ole hyvä sekään, että Suo­mi on räh­mäl­lään USA:n edessä, varsinkin kun emme tiedä, mitä sille maalle tapahtuu.

San­o­taan nyt selkeästi: jos Venäjä leikkau­tu­isi irti siitä maail­mas­ta, johon Suo­mi kuu­luu, Suo­mi olisi logis­tis­es­ti toiv­ot­tomas­sa ase­mas­sa ole­va saari, joka olisi aivan per­ife­ri­aa. Ensin tuhou­tu­isi Itä-Suo­mi ja sit­ten koko Suo­mi. Jos Putin soit­taisi ja esit­tää, että he voisi­vat palaut­taa rajan olo­suh­teet ennalleen, eivätkä päästä enää lait­to­mia maa­han­tuli­joi­ta rajalle, minus­ta siihen puhelu­un kan­nat­taisi vastata.

Sinän­sä min­ul­la on käsi­tys, että Venäjän jär­jestämät ongel­mat rajal­la ker­to­vat, että Venäjä halu­aa rajan kiin­ni. Sulki­vathan ne ”käytän­nön syistä” itse rajan Viroon päin. Mik­si Venäjä halu­aa rajan sulkea, on oman kir­joituk­sen arvoinen asia, mut­ta sivu­u­tan sen tässä. Jat­ka lukemista “Nato, Suo­mi, Venäjä ja lib­er­aali demokratia”

Nato-muisteluja 20 vuoden takaa

Suomen Nato-jäsenyy­den kun­ni­ak­si kaivoin esi­in muis­ti­in­pano­jani Natos­ta. Olen aikeis­sa julka­ista tek­stin muis­telmis­sani, kun­han joskus saan ne kir­joite­tuk­si, mut­ta kos­ka asia on ajanko­htainen, julkaisen tämän pätkän etukäteen. 

Vuo­den 2002 eloku­us­sa, kun vihreät oli­vat läht­e­neet hal­li­tuk­ses­ta, tapasin Paa­vo Lip­posen hänen kut­sus­taan. Ker­tasimme men­neitä ja viitoitimme tule­vaisu­ut­ta ja sitä, mis­sä olo­suhteis­sa vihreät voisi­vat pala­ta hallitukseen.

Lip­po­nen sanoi kryp­tis­es­ti, että edessä on ulkopoli­it­tisia muu­tok­sia. Ker­roin ympäripyöreästi suh­teestamme Natoon ja siitä, että meitä arve­lut­taa siinä lähin­nä vaa­timus puo­lus­tus­meno­jen kasvus­ta, kun rahaa tarvit­taisi­in muuhunkin. Tähän Lip­po­nen sanoi, ettei Nato-jäsenyys lisäisi puo­lus­tus­meno­ja. Sanoin, etten voi vas­ta­ta kysymyk­seen Natos­ta kysymät­tä sitä muil­ta, vaik­ka oikeas­t­aan tiesin, ettei se olisi ongel­ma vihreille.

Otin asian esille eduskun­taryh­mässämme. Niin kuin arvelin, ei Nato-jäsenyys ollut mikään este yhteistyölle. Vihreät oli­vat hyvin Euroop­pa-myön­teinen puolue, eivätkä euroop­palaiset sis­arpuolueemme ymmärtäneet lainkaan, mik­si Suo­mi ei ole liit­tynyt Natoon. Ennakkolu­u­lomme Putinin Venäjää kohtaan kasvoi kas­vamis­taan, ei vähiten Hei­di Hau­ta­lan varoi­tusten takia. Jat­ka lukemista “Nato-muis­telu­ja 20 vuo­den takaa”