Huo­mau­tus: seu­raa­va tek­sti ei vas­taa Helsin­gin vihrei­den kan­taa asun­topoli­ti­ikas­sa. Vihreät kan­nat­ta­vat sosi­aalisen asun­to­tuotan­non lisäämistä.

Jos val­lit­se­va vuokrata­so on kansalaisen A tuloi­hin näh­den kohtu­u­ton, onko parem­pi mak­saa hänelle 300 euroa kuus­sa asum­is­tukea vai antaa kolme­sa­taa euroa kuus­sa halvem­pi ARA-asun­to. Kan­nat­taa lukea jut­tu lop­pu­un, kos­ka lopus­sa ker­ron, mik­si kysymyk­se­naset­telu ei ole oikein.

Asumistuen puolesta

Pref­er­enssien kun­nioi­tus. Asum­is­tuki­vai­h­toe­hdos­sa saa itse etsiä vuokra-asun­non mis­tä halu­aa. Jos halu­aa asun­non Merikadul­ta, asum­is­tu­ki ei siihen riitä, mut­ta eipä Merikadul­la ole myöskään yhtään ARA-asun­toa. ARA-asun­toi­hin on 23 000 hak­i­jaa ja niitä vapau­tuu vuosit­tain run­saat 3 000, joten on otet­ta­va se, mitä tarjotaan.

Luk­i­tus­vaiku­tus. ARA-asun­nos­ta ei kan­na­ta lähteä, vaik­ka työ­paik­ka siir­ty­isi kaupun­gin toiselle puolelle, ei ainakaan, jos on onnis­tunut saa­maan asun­non hyvältä asuinalueelta.

Tuen osum­i­nen oikein Asum­is­tu­ki on tulosi­don­nainen, joten suu­rit­u­loiset eivät voi sitä saa­da kuin lyhyen aikaa. Ara-asukkaista suu­rit­u­loisem­paan puoliskoon kuu­lu­via on yli viidennes. Vaik­ka alun perin ARA-asun­to­ja jae­taan koroste­tun sosi­aal­isin perustein, niistä ei tarvitse muut­taa pois, vaik­ka tulot nou­se­vat. Lakipykälät tun­te­va voi siirtää asun­non myös las­ten­sa nimi­in, mitä kaut­ta myös asun­to­ja val­uu yli­t­u­loisille. Jos ARA-asun­not olisi suun­nitel­tu aut­ta­maan pien­i­t­u­loisia, niiden vuokra riip­puisi tuloista.

Tas­a­puolisu­us. Pelkän onnen turvin kahdes­ta samas­sa ase­mas­sa olev­as­ta toinen onnis­tuu saa­maan edullisen ARA-asun­non ja toinen ei. Asum­istuen sään­nöt ovat samat kaikille.

Seg­re­gaa­tion vält­tämi­nen. Ara-asun­not tuot­ta­vat taloko­htaista seg­re­gaa­tio­ta, kun pien­i­t­u­loisen asute­taan samoi­hin taloi­hin. Kaupun­ki on paljon miel­lyt­tävämpi, jos rikkaat ja köy­hät asu­vat samoissa rapuissa.

Jos eläisimme kuin 1930-luvul­la rikkaat ja köy­hät samoissa talois­sa, ja pitäisimme aivan törkeänä, jos joku, kut­su­taan hän­tä vaik­ka Nallek­si, menisi esit­tämään, että köy­hät pitää siirtää pois her­rasväen asut­tamista taloista omi­in kasarmei­hin­sa. Kun tämä on val­lit­se­va asianti­la, emme näe siinä mitään ihmeellistä.

Hie­man yllät­täen ARA-poli­tik­ka jyrken­tää seg­re­gaa­tio­ta myös kaupungi­nosien välil­lä, vaik­ka ARA-poli­ti­ikkaa on perustel­tu sil­lä, että Hekan asun­to­ja voidaan rak­en­taa myös hyväo­sais­ten asuinalueille.  Palaan tähän alempana.

Ara-asuntojen puolesta

Asun­to­ja huono-osaisim­mille. ARA-asun­toi­hin pääsee myös sel­l­ainen luot­toti­eton­sa menet­tänyt tai muuten yksi­tyisen vuokranan­ta­jan silmis­sä riski­a­sukas, joka ei saa asun­toa yksi­ty­isiltä vuokra­markki­noil­ta mitenkään.

Ei kan­nustin­loukkua. Ara-asun­to­jen huono kohden­tu­mi­nen pien­i­t­u­loisille tarkoit­taa toisaal­ta, ettei niis­sä ole saman­laista kan­nustin­loukkua kuin asum­istues­sa, joka piene­nee, kun tulot kasvavat.

Ei liho­ta välistävetäjiä. Kun Jätkäsaa­reen raken­netaan noin 1 500 ARA-asun­to­ja ja kun näi­den asun­to­jen vuokrat ovat noin 500 euroa kuus­sa alem­mat, ARA-asukkaiden koke­ma hyö­ty on noin yhdek­sän miljoon­aa euroa. Kaupun­ki ei kuitenkaan menetä ton­tin­vuokris­sa yhdek­sää miljoon­aa vaan paljon vähem­män. Mik­si kaupun­ki saa kovan rahan ton­teista liian vähän vuokraa lihot­taen näin välikäsiä, on oma lukun­sa. Tämän vuok­si esitänkin myöhem­mässä postauk­ses­sa, että kaupun­ki ryhtyy tar­joa­maan kovan rahan vuokra-asun­to­ja markkinoille.

ARA-asun­to­ja voidaan rak­en­taa myös kalli­ille asuinalueille. Moni pieni­palkkainen ja keski­t­u­loinen on ihme­tel­lyt, mik­si köy­hä työtön pääsee ARA-asun­toon alueelle, johon heil­lä ei ole mitään asi­aa. Ideana on tor­jua asuinaluei­den sosi­aal­ista eristäytymistä.

Jos ajat­telisimme ARA-asukkai­ta vain yksilöinä, täl­lainen onnekkaiden suosimi­nen olisi yhtä type­r­ää kuin arpoa sosi­aal­i­tukia. Jos Lah­tiselle tar­jo­taan edullista ARA-asun­toa Jätkäsaares­ta, olisiko väärin, jos hän ottaisi tuon 500 euroa puh­taana käteen, ja tyy­ty­isi asumaan jos­sain halvem­mal­la alueel­la? Jos tarkastelemme vain hänen tilan­net­taan, se olisi järkevä val­in­ta ja hänel­lä pitäisi olla siihen oikeus, mut­ta seg­re­gaa­tio­ta ajatellen se ei olisi oikein.

On kuitenkin todet­ta­va, että myös kaupungi­nosien tasol­la ARA-asun­not lisäävät eivätkä vähen­nä seg­re­gaa­tio­ta. VATT:n tutkioiden (siihen aikaan) Essi Eerolan ja Tuuk­ka Saari­maan tutkimuk­ses­sa tode­taan, että pien­i­t­u­loiset ovat ARA-kan­nas­sa keskit­tyneet paljon jyrkem­min pien­i­t­u­loisille alueille kuin pien­i­t­u­loiset asum­istuen turvin asu­vat, joi­ta on tasaisem­min eri­lai­sis­sa kaupunginosissa.

Saari­maan ja Essi Eerolan tulos on jo 10 vuot­ta van­ha. Sik­si se ei vält­tämät­tä pidä enää paikkaansa tai ainakin ero­tus on pienen­tynyt, sil­lä aiem­min ARA-asun­not keskitet­ti­in huono­tu­lois­t­en asuinalueille. Nyt niitä yritetään rak­en­taa yhtä paljon kaikkialle.

Ei kuitenkaan mikään estä sitä, että myös asum­is­tu­ki aut­taisi pien­i­t­u­loisia pääsemään kalli­ille asuinalueille. Sil­loin hyväksyt­tävien vuokrien pitää vai­hdel­la kaupungi­nosit­tain. Ei se sen kum­mallisem­paa ole kuin ARA-asun­to­jen rak­en­t­a­mi­nen kalli­ille asuinalueille. Samas­ta asi­as­ta siinä on kyse.

ARA-asun­to­jen rak­en­t­a­mi­nen kalli­ille asuinalueille tor­juu yksipuolis­es­ti rikkaiden asuinaluei­den syn­tyä, mut­ta ei yksipuolis­es­ti köy­hien asuinaluei­den syn­tyä. Sitä tor­juu toisaal­ta meneil­lään ole­va esikaupunkialuei­den renes­sanssi, erään­lainen kasvo­jen koho­tus, omis­tusasun­to­jen kaavoit­ta­mi­nen esimerkik­si Meri-Rasti­laan (jota Vasem­mis­toli­it­to tosin yrit­tää estää) ja koulu­jen posi­ti­ivi­nen diskrim­i­naa­tio eli pien­i­t­u­lois­t­en asuinaluei­den kouluille annetut suurem­mat määrära­hat.  Todet­takoon, että posi­ti­ivisen diskrim­i­naa­tion määrära­ha on 3,5 miljoon­aa euroa eli paljon vähem­män kuin on Jätkäsaaren ARA-asukkaiden saa­ma vuokraetu.

Olen poht­in­ut tätä asi­aa neljä vuot­ta sit­ten tässä kir­joituk­ses­sa

Vuokrien nousu?

Asum­is­tukea on syytet­ty vuokrien nos­tamis­es­ta. Tässä mon­en intu­itio pet­tää. Jos pien­i­t­u­loisille tehdään tilaa asun­tomarkki­noil­la mil­lä tavoin tahansa, muille jää vähem­män asun­to­ja kil­pail­tavak­si ja vuokrata­so nousee. Ara-poli­ti­ik­ka ei nos­tasi mui­ta vuokria, jos ne tuli­si­vat muiden asun­to­jen lisäk­si, mut­ta nyt ne kil­pail­e­vat samoista ton­teista muiden kanssa, eli ne syr­jäyt­tävät muu­ta asun­to­tuotan­toa. Itse asi­as­sa ARA-asun­not nos­ta­vat mui­ta vuokria vähän asum­is­tukea enem­män, kos­ka ARA-asun­not rak­en­tu­vat hitaam­min ja kos­ka niis­sä asu­taan väljemmin.

Asumistuki ei kuitenkaan toimi oikein

Jos asum­is­tu­ki olisi sel­l­ainen kuin sen pitäisi olla, sen käyt­tö johtaisi selvästi oikeu­den­mukaisem­paan ja parem­paa asun­toti­lanteeseen kuin ARA-asun­to­jen rakentaminen.

Mut­ta se ei ole sel­l­ainen kuin sen pitäisi. Asum­istuen sään­nöt ovat peräisin ajal­ta, jol­loin vuokria sään­nöstelti­in. Se hyväksyy sel­l­aisia vuokria, joi­ta on vain ARA-asun­nois­sa. Jos asuu ARA-asun­toa kalli­im­min, joutuu mak­samaan ero­tuk­sen itse. Tosin, jos asun­to on eri­tyisen pieni, sen hyväksyt­tävä vuokra voi ylit­tää jonkin ver­ran ARA-asun­to­jen vuokrata­son. Niin­pä asum­i­nen asum­istuen turvin vapail­la markki­noil­la on läh­es aina selvästi kalli­im­paa kuin asum­i­nen ARA-asun­nois­sa – eri­tyis­es­ti, kun merkit­tävä osa ARA-asun­nois­sa asu­vis­takin saa asumistukea.

Pien­i­t­u­loinen ei pysty elämään yksi­tyises­sa vuokra-asun­nos­sa asum­istuen varas­sa, vaan hän tarvit­see sen lisäk­si toimeen­tu­lo­tukea. Se on aivan vihon­vi­imeinen asianti­la, kos­ka toimeen­tu­lo­tu­ki tekee työn tekemisen kan­nat­ta­mat­tomak­si ja sul­kee tuen kohteena ole­van köyhyysansaan.

Kos­ka vuokrasään­nöste­lyn lop­pumis­es­ta on kulunut jo yli neljän­nesvu­o­sisa­ta, olisi ehkä aika jus­teer­a­ta asum­istuen sään­nöt vuokrasään­nöste­lyn jälkeiseen aikaan.

Sil­loin siitä tulisi selvästi järkevämpi asun­topoli­ti­ikan työkalu kuin ARA-asunnoista.

Nykysään­nöil­lä ARA-asun­not ovat tarpeel­lisia, elleivät suo­ras­taan vält­tämät­tömiä. Mut­ta huonoa asun­topoli­ti­ikkaa ne ovat.

Seu­raavas­sa postauk­ses­sa asum­istuen säännöistä.

Helsin­gin Sanomat on kir­joit­tanut viime aikoina asumisen korkeas­ta hin­nas­ta ja kysynyt poli­itikoil­ta, mitä sille pitäisi tehdä. Asialle on vaikea tehdä mitään muu­ta kuin rak­en­taa lisää asun­to­ja ja paljon.

Asumisen korkea hin­ta johtuu siitä, että Helsinki­in halu­aisi päästä asumaan enem­män ihmisiä kuin kaupunki­in mah­tuu. Vas­taavasti asum­i­nen on hal­paa siel­lä, mis­tä ihmiset pyrkivät muut­ta­maan pois. Tämä on asia, jota on vaikea muuk­si muuttaa.

On tietysti toinenkin mah­dol­lisu­us: tehdä Helsingistä huonom­pi paik­ka asua, jot­ta niin moni ei tänne halu­aisi ja asun­to­jen hin­nat lask­i­si­vat. Tämän mah­dol­lisu­u­den kuitenkin sivuutan.

On kol­maskin tapa. Muut kun­nat, eri­tyis­es­ti Espoo ja Van­taa, voisi­vat tehdä itses­tään houkut­tel­e­vam­man paikan asua. Olen kuitenkin ehdol­la kun­nal­lis­vaaleis­sa Helsingis­sä ja yritän antaa mah­dol­lisim­man vähän neu­vo­ja naapureillemme.

Asun­topoli­ti­ikalla voidaan vaikut­taa jol­lakin tavoin siihen, ketkä pää­sevät asumaan, kun kaik­ki eivät mahdu.

Jos mitään asun­topoli­ti­ikkaa ei olisi, asukkaat kar­sit­taisi­in hin­nal­la. Köy­hillä ei siis asi­aa, ja tulota­so Helsingis­sä nousisi kohis­ten. Tämä on yleinen ratkaisu maail­mal­la. Sen seu­rauk­se­na köy­hät ihmiset ja maa­han­muut­ta­jat asu­vat esimerkik­si Pari­i­sis­sa kaukana radan­var­silähiöis­sä ja varsi­nainen Pari­isi on ökyrikkaiden aluet­ta. Ei hyvä.

Vasem­mistop­uolueet ja työ­nan­ta­jat vaa­ti­vat lisää kohtu­uhin­taisia asun­to­ja. Jos raken­net­taisi­in pelkästään kohtu­uhin­taisia asun­to­ja, se ei tarkoit­taisi, että kaik­ki halukkaat pää­sivät Helsinki­in ja asum­i­nen olisi hal­paa. Päin vas­toin, jonot kas­vaisi­vat entistä pidem­mik­si. Tämän jäl­keen on olen­naista, miten ne onnekkaat val­i­taan, jot­ka asun­toi­hin pääsevät.

Edullisia asun­to­ja jaet­taes­sa voidaan käyt­tää joko jono­tus­ta tai tarve­hark­in­taa tai näi­den yhdistelmää.

Jono­tus on vihon­vi­imeinen vai­h­toe­hto, kos­ka kaupun­ki hal­vau­tuu, jos asun­toa tarvit­se­va joutuu jonot­ta­maan sitä vuosia. Tukhol­mas­sa jono­tu­sai­ka on tois­takym­men­tä vuot­ta. Tukhol­man pelas­tuk­se­na ovat pimeät markki­nat, jos­sa ihmiset vuokraa­vat suurel­la voitol­la eteen­päin edullisia vuokra-asuntojaan.

Hyvä asun­topoli­ti­ik­ka edel­lyt­tää, että osa asun­noista toteutetaan markki­nahin­tais­es­ti ja niihin pää­sevät ne, joil­la on niihin varaa, ja osa taval­la tai toisel­la kohtu­uhin­tais­es­ti niin, että niiden jakamises­sa suosi­taan pienituloisia.

Miten pitäisi pain­ot­taa kohtu­uhin­taisu­ut­ta ja markki­nae­htoisu­ut­ta? Täl­lä valin­nal­la on merk­i­tys­tä muuhunkin kuin asumiseen. Se vaikut­taa myös työ­paikko­jen sijoit­tumiseen, kos­ka työ­paikat pyrkivät sijoit­tumaan niin, että henkilökun­nal­la on niihin help­po pääsy.

Ennen kaikkea tuo val­in­ta kuitenkin vaikut­taa kun­nan tuloi­hin. Ole­mal­la asun­topoli­ti­ikas­saan koroste­tun sosi­aa­li­nen, kun­ta rau­nioit­taa oman talouten­sa. Lop­putu­lok­se­na on isom­mat ope­tus­ryh­mät kouluis­sa, huono ter­vey­den­huolto, huonot van­hus­ten palve­lut ja niin edelleen.  On ikävä asia, että kun­tia kan­nuste­taan näin valikoimaan asukkaitaan.

Eri­tyisen kum­mallise­na pidin sitä, että päämin­is­teri San­na Marin esit­ti, että kun­tia pitäisi palki­ta entistä voimakkaam­min hyvä­tu­lois­t­en suosimis­es­ta asun­topoli­ti­ikas­saan, mitä pääo­mavero­tu­lo­jen ohjaami­nen kun­nille olisi tarkoit­tanut samoin kuin kun­nal­lisveron muut­ta­mi­nen pro­gres­si­ivisek­si. Voi olla sitä mieltä, että vero­tuk­sen pro­gres­si­ivi­su­ut­ta pitää lisätä, mut­ta en ymmär­rä lainkaan päämin­is­terin halua palki­ta kun­tia entistä enem­män hyvä­tu­lois­t­en suosimis­es­ta asuntopolitiikassaan.

Pääkaupunkiseudun kun­nat ovat har­joit­ta­neet ide­ol­o­gis­es­ti pain­ot­tunut­ta asukkaiden valikoin­tia pitkään. Vuon­na 2018 vero­tu­lot asukas­ta kohden olivat:

Espoo         25 678 €
Helsin­ki       23 631 €
Kau­ni­ainen  38 973 €
Van­taa        20 614 €

Helsin­gin ei kan­na­ta olla tässä kil­pailus­sa ahne ja itsekäs, mut­ta ei myöskään hölmö. Sinän­sä Helsin­ki voi halutes­saan paran­taa suh­teel­lista ase­maansa hel­posti, joten naa­purikun­tien ei kan­na­ta haas­taa sitä tässä asiassa.

Kovin tyy­tyväi­nen ei voi olla nykyiseen asun­topoli­ti­ikkaan. Sen uhre­ja ovat ne pieni­palkkaiset, jot­ka eivät ole tarpeek­si pieni­palkkaisia saadak­seen ARA-asun­toa mut­ta eivät tarpeek­si suuri­palkkaisia pär­jätäk­seen vapail­la asun­tomarkki­noil­la. Helsingis­sä on tilaa rikkaille ja kaik­ista köy­him­mille, mut­ta ei pieni­palkkaisille, joi­ta työpäivän päät­teek­si pakkau­tuu suurin joukoin lähili­iken­teen juni­in matkatak­seen koti­in­sa jos­sain juna­matkan päässä.

Mik­si työ­nan­ta­jat kan­nata­vat sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa? Kos­ka tarvit­se­vat työvoimaa eivätkä halua mak­saa pieni­palkkaises­ta työstä enem­pää. Sosi­aa­li­nen asun­to­tuotan­to voidaan nähdä myös sub­ven­tiona huono­ja palkko­ja mak­sav­ille työnantajille.

Jatkoa seu­raa.