Helsingin Sanomat on kirjoittanut viime aikoina asumisen korkeasta hinnasta ja kysynyt poliitikoilta, mitä sille pitäisi tehdä. Asialle on vaikea tehdä mitään muuta kuin rakentaa lisää asuntoja ja paljon.
Asumisen korkea hinta johtuu siitä, että Helsinkiin haluaisi päästä asumaan enemmän ihmisiä kuin kaupunkiin mahtuu. Vastaavasti asuminen on halpaa siellä, mistä ihmiset pyrkivät muuttamaan pois. Tämä on asia, jota on vaikea muuksi muuttaa.
On tietysti toinenkin mahdollisuus: tehdä Helsingistä huonompi paikka asua, jotta niin moni ei tänne haluaisi ja asuntojen hinnat laskisivat. Tämän mahdollisuuden kuitenkin sivuutan.
On kolmaskin tapa. Muut kunnat, erityisesti Espoo ja Vantaa, voisivat tehdä itsestään houkuttelevamman paikan asua. Olen kuitenkin ehdolla kunnallisvaaleissa Helsingissä ja yritän antaa mahdollisimman vähän neuvoja naapureillemme.
Asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa jollakin tavoin siihen, ketkä pääsevät asumaan, kun kaikki eivät mahdu.
Jos mitään asuntopolitiikkaa ei olisi, asukkaat karsittaisiin hinnalla. Köyhillä ei siis asiaa, ja tulotaso Helsingissä nousisi kohisten. Tämä on yleinen ratkaisu maailmalla. Sen seurauksena köyhät ihmiset ja maahanmuuttajat asuvat esimerkiksi Pariisissa kaukana radanvarsilähiöissä ja varsinainen Pariisi on ökyrikkaiden aluetta. Ei hyvä.
Vasemmistopuolueet ja työnantajat vaativat lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Jos rakennettaisiin pelkästään kohtuuhintaisia asuntoja, se ei tarkoittaisi, että kaikki halukkaat pääsivät Helsinkiin ja asuminen olisi halpaa. Päin vastoin, jonot kasvaisivat entistä pidemmiksi. Tämän jälkeen on olennaista, miten ne onnekkaat valitaan, jotka asuntoihin pääsevät.
Edullisia asuntoja jaettaessa voidaan käyttää joko jonotusta tai tarveharkintaa tai näiden yhdistelmää.
Jonotus on vihonviimeinen vaihtoehto, koska kaupunki halvautuu, jos asuntoa tarvitseva joutuu jonottamaan sitä vuosia. Tukholmassa jonotusaika on toistakymmentä vuotta. Tukholman pelastuksena ovat pimeät markkinat, jossa ihmiset vuokraavat suurella voitolla eteenpäin edullisia vuokra-asuntojaan.
Hyvä asuntopolitiikka edellyttää, että osa asunnoista toteutetaan markkinahintaisesti ja niihin pääsevät ne, joilla on niihin varaa, ja osa tavalla tai toisella kohtuuhintaisesti niin, että niiden jakamisessa suositaan pienituloisia.
Miten pitäisi painottaa kohtuuhintaisuutta ja markkinaehtoisuutta? Tällä valinnalla on merkitystä muuhunkin kuin asumiseen. Se vaikuttaa myös työpaikkojen sijoittumiseen, koska työpaikat pyrkivät sijoittumaan niin, että henkilökunnalla on niihin helppo pääsy.
Ennen kaikkea tuo valinta kuitenkin vaikuttaa kunnan tuloihin. Olemalla asuntopolitiikassaan korostetun sosiaalinen, kunta raunioittaa oman taloutensa. Lopputuloksena on isommat opetusryhmät kouluissa, huono terveydenhuolto, huonot vanhusten palvelut ja niin edelleen. On ikävä asia, että kuntia kannustetaan näin valikoimaan asukkaitaan.
Erityisen kummallisena pidin sitä, että pääministeri Sanna Marin esitti, että kuntia pitäisi palkita entistä voimakkaammin hyvätuloisten suosimisesta asuntopolitiikassaan, mitä pääomaverotulojen ohjaaminen kunnille olisi tarkoittanut samoin kuin kunnallisveron muuttaminen progressiiviseksi. Voi olla sitä mieltä, että verotuksen progressiivisuutta pitää lisätä, mutta en ymmärrä lainkaan pääministerin halua palkita kuntia entistä enemmän hyvätuloisten suosimisesta asuntopolitiikassaan.
Pääkaupunkiseudun kunnat ovat harjoittaneet ideologisesti painottunutta asukkaiden valikointia pitkään. Vuonna 2018 verotulot asukasta kohden olivat:
Espoo 25 678 €
Helsinki 23 631 €
Kauniainen 38 973 €
Vantaa 20 614 €
Helsingin ei kannata olla tässä kilpailussa ahne ja itsekäs, mutta ei myöskään hölmö. Sinänsä Helsinki voi halutessaan parantaa suhteellista asemaansa helposti, joten naapurikuntien ei kannata haastaa sitä tässä asiassa.
Kovin tyytyväinen ei voi olla nykyiseen asuntopolitiikkaan. Sen uhreja ovat ne pienipalkkaiset, jotka eivät ole tarpeeksi pienipalkkaisia saadakseen ARA-asuntoa mutta eivät tarpeeksi suuripalkkaisia pärjätäkseen vapailla asuntomarkkinoilla. Helsingissä on tilaa rikkaille ja kaikista köyhimmille, mutta ei pienipalkkaisille, joita työpäivän päätteeksi pakkautuu suurin joukoin lähiliikenteen juniin matkatakseen kotiinsa jossain junamatkan päässä.
Miksi työnantajat kannatavat sosiaalista asuntotuotantoa? Koska tarvitsevat työvoimaa eivätkä halua maksaa pienipalkkaisesta työstä enempää. Sosiaalinen asuntotuotanto voidaan nähdä myös subventiona huonoja palkkoja maksaville työnantajille.
Jatkoa seuraa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008007277.html
Etuovin.com tilastoja Taloussanomien artikkelissa.
Ei tämä nyt ihan tavallista ole, että muun muassa Tampereella myyntiaika on 14 päivää!
Helsingissä omakotitalojen hinnat ovat nousseet 25,80%, joka kuvaa aika hyvin sitä, että mihin kysyntä oikeasti suuntautuu.
Oden opilla Helsinkiin rakennetaan minimaalisia kanankoppeja, koska tavoite on vain maksimoida asuntojen lukumäärä. Näistä muutetaan pois heti, kun on mahdollista. Ne olisivat ongelmajätettä, jos talous kasvaisi niin paljon, että duunari voisi ostaa omakotitalon.
Yli miljoona työllistä voi tehdä töitään etänä tai osittain etänä.
Miksi sitoa koko elämänsä kanankoppiin, josta on lyhyt matka työpaikalle, jossa ei tarvitse käydä kuin joskus ja jouluna?
Toimistot ja etätyöläiset ruokkivat palveluyrittäjiä. Kun toimistot ja etätyöläiset eivät maksa Helsingin palveluita, niin ne lähtevät sinne missä toimistot ja etätyöläiset ovat.
Ei Helsinkiin uusia asuntoja tarvita. Päinvastoin, pitäisi purkaa pois ja paljon. Hinnat nousisivat ja sitten romahtaisivat, ja lopulta tasapaino löytyisi.
Kanankoppien rakentamisella kasvatetaan Helsingin pahoinvointia sillä sen enempää kuin kanakaan, ei ihminenkään kestä kopissa olemista.
Helsinki ei tarjoa muuta kuin kanankopin ja päihteitä, joilla turruttaa hukkaan valuva elämä.
Olisin kaivannut enemmän pohdintaa, miten ne vähävaraisille kohdennetut asunnot jaettaisiin. Etenkin työttömät vs pienipalkkaiset. Kolmas kysymys olisivat kai opiskelijat, mutta heille on jo olemassa omat ratkaisumallinsa, joiden yhdenvertaisuudesta voi tosin olla montaa mieltä.
Ehkä seuraavassa kirjoituksessa.
Palaan tähän asuntojen jakoon myöhemmin.
Neljäs tapa olisi veropolitiikka. Jos merkittävä osa ansiotuloverosta korvattaisiin markkinahintaan sidotulla kiinteistöverolla, edullisten markkinahintojen alueet muuttuisivat suhteessa suositummiksi asuinpaikoiksi.
Yksi syy miksi asuntojen hinnat nousevat on että suomalaisessa verojärjestelmässä kannattaa maksimoida asumistulon määrä, eli jos yksilölle laadullisesti tasa-arvoiset vaihtoehdot ovat asuminen keskustassa ja pienemmät pääomatulot tai asuminen kauempana ja suuremmat pääomatulot, kannattaa verotuksen vuoksi aina valita keskustassa asuminen.
Palaan kiinteistöveroon myöhemmin tässä kirjoitussarjassa. Kannatan sitä suuresti. Se ei kuitenkaan tee asumisesta halvempaa (eikä kalliimpaa!) mutta ohjaa siitä tulevban tulovirran kunnalle sen sijaan, että se valuu ansiottomiin taskuihin.
ARA-asuntoon ei pääse pienellä palkalla.
ARA-asuntoon pääsee, jos ei ole palkkaa ollenkaan tai on asunnoton.
Vuosittain ARA-asuntoon pääse noin 4000 asuntokuntaa ja jonossa on 25 000. Jos vaikka puolet asunnon saajista eivät kuulu tähän ”pienipalkkaiset”-ryhmään, niin matemaatikko laskenee siitä keskimääräisen odotusajan?
ARA-asuntoon pääsee myös pienellä palkalla. ARA-kohteista asumisoikeusasunnoissa ei ole edes tulorajaa ollenkaan nykyään. Varallisuusraja niissä on, ainakin teoriassa.
Asunnon saajat kuuluvat kuitenkin pääosin pienituloisten ryhmään, mutta jos asunnon on hakenut aikoinaan esim. pienituloisena opiskelijana, ja on sitten vaikka 10 vuotta myöhemmin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ylempi toimihenkilö, ei ARA-kohteen asukas välttämättä ole enää pienituloinen, vaikka olisi asunnon saantivaihetta ennen vielä ollutkin. ARA-tukien ongelmana on se, että yhden pistemäisen hetken tulo- tai varallisuustilanteen perusteella voi määräytyä se, saako joku jopa vuosikymmeniksi tuetun asunnon – tilanteessa, jossa moni muu jää ilman.
Asumisoikeusasuntoen varallisuusraja koskee vain alle 55-vuotiaita. Eläkeläisen voi olla jopa kannattavaa myydä omistusasunto ja muuttaa asumisoikeusasuntoon ja elää säästöillään + asumistuella! Voi asua vaikka Espanjassa osan vuotta.
Pääsee ja pääsee.
Jonossa on 24000 ja 3000 pääsee per vuosi.
Luonnollisesti valitaan ekaksi ne, joilla ei tuloja ollenkaan.
Kuinka paljon alle 3000 kuvittlet heitä oelvan?
Joten hyvin harva pääsee pienellä palkalla.
Joskus puhuttiin hitas-arpajaisista, koska arpajaisissa on niin paljon voittajia.
Tässä kaupungin ara-lotossa on siis voittajia yhtä vähän kuin lotossa.
Jos tienaa yhtään mitään.
Jos kiinteistöjen hinta saataisiin kiinteistöveron kiristämisellä laskuun, ne eivät olisi enää niin kiinnostavia sijoituskohteina, eikä rakennettaisi tarpeeksi uusia asuntoja. Asia varmaankin korjattaisiin maksamalla kunnan saamat lisätulot – ja vähän päällekin – investointitukina rakennuttajille 🙂 Jos taas kiinteistöverotuloilla kevennettäisiin muuta verotusta (jota ei todellisuudessa tule tapahtumaan), ihmisillä olisi lisää rahaa käytettävissä, ja varaa maksaa enemmän asumisesta. Asumisen kohdalla ei tunnu toimivan teoria siitä, että rahaa käytettäisiin mieluummin vaihtoehtoiseen tarkoitukseen, jos on mahdollisuus valita. 🙂
Vuokrat ovat nousseet 2010-luvulla n. kolmanneksen paitsi pääkaupunkiseudulla, niin myös koko Suomessa:
https://www.stat.fi/til/asvu/2018/02/asvu_2018_02_2018-08-02_tie_001_fi.html
Johtuuko asumisen aina vain kallistuva hinta siitä että Suomeen haluaa enemmän ihmisiä asumaan kuin tänne mahtuu? Vai kenties alhaisesta korkotasosta ja asuntosijoitusbuumista? Vai jostain muusta?
Asuminen on muuttunut yhä enemmän suotuisaksi spekulaatiolle, ja asuntosijoittaminen onkin ollut kuuma ja sijoittajille suotuisa trendi. Näkisin että asuminen halpenee kun asuntospekuloijien ympäristö muuttuu heille vähemmän suotuisaksi. Koska poliitikot eivät näytä juurikaan halua asiaan puuttua, voimme me ensiasuntoa kodiksi haaveilevat eikä sijoitusinstrumenttina pitävät vain toivoa että korkotasot lähtevät nousuun ja pahimmat vivuttajat joutuvat myymään sijoituksiaan jotta myös meille tarjoutuisi mahdollisuus päästä omaan kotiin ilman että meidän tarvitsee maksaa hillitöntä extraa halpojen korkojen ilmaa puolilleen pumppaamilta nykymarkkinoilta.
Helsingissä asia johtuu kovasta kysynnästä. Muuttotappioalueilla vuokrien nousu johtuu etenkin verojen ja muiden kustannusten noususta. Niissä vuokrat ovat usein lähellä omistajan omakustannushintaa. Kunnalliset vuokrataloyhtiöt ovat monessa kunnassa jopa tappiollisia eli vuokraavat alle omien kustannustensa. Se on syönyt monesta kunnasta yksityisen vuokra-asuntotarjonnan. Mutta vuokrat nousevat niissäkin. Monet vuokrataloyhtiöt ovat peruskorjausiässä. Niihin liittyy kalliita menoja. Lisäksi mm. energiaverotusta on nostettu reilusti. Kunnallisten vuokratalojen tapauksessa kiinteistöverojen menokorotuksetkin tuntuvat usein täysimääräisesti, koska omakustannushinnan nousua pyritään siirtämään asukkaille. Toki sitten asumistuen ja toimeentulotuen kautta kiinteistöveron maksutaakka siirtyy huomattavalta osin kunnallisissa vuokrataloissa valtiolle, mutta se on toinen tarina se.
Ihanko totta?
Paljonko nousseiden verojen osuus vuokranantajien kustannuksista on?
Entä paljonko vuokrat ovat nousseet?
Kun talouslehdissä ja valtuustossa ei myönnetä hinnan kertovan siitä mitä ihmiset haluavat ja mitä heille pitäisi rakentaa, niin tämä keskustelu jatkaa samaa typrerää polkuaan vuodesta toiseen. Luulisi olevan poliitikollekin vapauttavaa huomata, että tuoltahan näkee helposti mitä tehdä edes jossain politiikan lajissa kun katsovat eri alueiden hintoja. Nyt kuitenkin poliitikot ja media toimii tässäkin kuin puutarhuri joka ensin suunnittelee omasta mielestään hienon puiston, mutta ihmiset kuitenkin alkavat kulkea suorempaa reittiä yli nurmikon ja alkavat muokata näkyvää polkua itselleen. Tästäpäs puutarhuri ei otakaan viestiä markkinoilta että polku on väärässä paikassa ja tee uutta polkua siihen mistä ihmiset haluavat kulkea, vaan joka aamu koittaa korjata ihmisten tekemää jälkeä ja koittaa sitten tehdä esteitä ettei ihmiset saa kulkea siitä mistä haluavat, vaan heidän pitää mennä sieltä mistä puutarhuri on suunnitellut kulun.
Olen samaa mieltä ajatuksistasi. Taustalla lienee hyvin mustavalkoinen ajattelu, jonka mukaan tasa-arvon pitää olla täydellistä, mitään tilastollisia eroja ei saa olla (paitsi ne, joista minä itse hyödyn) Yleensä jos tavoitellaan täydellistä lopputulemien tasa-arvoa, joudutaan jossain vaiheessa heittämään oikeudenmukaisuus romukoppaan. Ihmiset nyt kuintenkin haluavat ja arvostavat eri asioita. Esimerkkisi puutarhuri voisi keskittyä luomaan suuret kulkuväylät ihmisille, ja jos nyt muutamat harvat kulkevat eri reittiä, niin voisiko heidän antaa kulkea sitä?
Vaikeus on toki siinä, että ei markkina kerro suoraan, mitä ihmiset lopulta haluavat. Väärässä paikassa nopeimpaan reittiin nähden menevän polun taustallakin voi olla jokin peruste ainakin joskus. Kysymys on myös siitä, että halutaanko kallista asumista. Eli tehdä lisää nimenomaan sitä, minkä markkinat hinnoittelevat kaikkein kalleimmaksi. Jos taas pääosalla ihmisistä toiveena olisi kalliin sijaan halpa asunto. Jos esimerkiksi tiedetään, että yli 20 kerroksen korkeudella olevista asunnoista merinäköalalla maksetaan 2-3 kertaisesti verrattuna kolmoskerroksen asuntoihin matalissa taloissa, pitäisikö kaupungin silloin tehdä erityisesti sellaisia, vai vältellä sellaisia, jottei asuntojen keskihinnat karkaa?
Jos vertaa autoihin, niin kyse on siitä, että jos uudesta Ferrarista maksetaan miljoona ja Toyotasta 20 000 euroa, niin pitäisikö politiikassa pyrkiä siihen, että kaikilla on Ferrari, jota markkinat markkinahintojen perusteella pitävät parempana – vai edistää kuitenkin toisenlaista politiikkaa kuin mitä markkinahinnat näyttävät arvostetuimmaksi.
Tuo on ihan asuillista pohdintaa. Se mikä on muotia nyt voi ola poissa muodista 10 vuoden päästä. Nurmijärvi-ilmiö ja urbaanin asumisen ihanne vuorottelevat n 15 vuoden syklillä.
Blogisti on oikonut tätä ajattelua mm. kirjoituksissa Huonoa ei kannata rakentaa ja Kannattaa rakentaa sinne missä asunnot ovat kalliita”.
Voisiko segregaation torjunnan (hyvä asia) ja asumisen tukemisen aiheuttaman hintanousun (huono asia) kanssa tehdä kompromissin. Määritellään Helsingin keskustan ympärille jokin raja, jonka sisällä asumistuettuja asumista ei tarjota.
Raja voi olla esim. jokin tietty kilometrimäärä 3 Sepän patsaalta tai alueen hintatason perusteella kartalle piirretty raja. Rajan sisällä yletön nousupaine taittuu, ja ulkopuolella riittää vielä monin verroin taajamia, joihin tuen tarvitsijat hajautetaan vauraampien sekaan.
Voit vetää rajan minne haluat, mutta todellisuus on se, ettei kalleimmilla paikoilla voi asua asumistuella.
Jos yhtään tunnet asumistukea, niin siinä on maksimimääränsä, jota tukea saa ja sillä kun ei kalleimpia vuokria makseta. Jos sitten tienaat lisää rahaa vuokraa varten, niin asumistuki laskee lähes vastaavasti, joten yhtälö ei vain toimi.
Asumistukea saa kyllä, se ei vain riitä siihen asumiseen, jolloin lopu voi maksaa pääomatuloilla, säästöillä tai pimeillä töillä.
Hulluuden huippu on, että yrittäjille maksetaan itse valitun yel-työtulon mukaan asumistukea. Voin siis saada firmaan sata tonnia kuussa ja silti täyden asumistuen, koska maksan minimi-yel-työtulon 8000€/v mukaan.
Asumistuesta pitäisi päästä eroon ja korvata se kansalaispalkalla.
Voi, jos ei muuten, niin esim. jonkun tutun vuokraamassa asunnossa, jonka vuokra on alle markkinahinnan. Perhe saa paremmat tulot, jos perii edes jotain vuokraa, josta Kela maksaa ison osan kuin jos ei peri mitään. Asumistuessa tosin on ehtona, että jos vuokranantaja on isä tai äiti, ei saa asua samassa osoitteessa, mutta toimeentulotuessa vanhemmat saavat vuokrata vaikka yhteisestä asunnosta lapsen oman huoneen 18-vuotta täyttäneelle, ja Kela maksaa sitten vuokran tarpeen mukaan vuokranantajalle. Vanhempien elatusvelvollisuus päättyy 18 ikävuoteen, ja Suomessa vanhemmilla on lakisääteinen oikeus periä vuokraa 18 vuotta täyttäneiltä, kotona asuvilta lapsiltaan, jos niin haluavat tehdä.
Suomessa on myös kaikenmaailman yhdistyksiä ja säätiöitä, joilla on hyvillä paikoilla asuntoja reilusti alle markkinahinnan tarjolla niille, jotka sattuvat niitä asuntoja saamaan, ja tietämään, mistä niitä voi ylipäätään edes hakea. Osa näistä on hyvinkin muinaisia järjestöjä vailla nettisivuja yms.
Näin on. Esim jotkus suomenruotsalaiset säätiöt omistavat kaliita asuntoja Helsingin keskustasssa joita vuokraavat onnekkaille jonkinlaisina ”stipendeinä”.
Sitten ovat nuo eri osakuntien asunnot . Ne eivät ole tarkoitettu pk-seudulta kotoisin oleville opiskelijoille vaan muualta Suomesta tuleville isänmaan toivoille.
Osakuntien asunnoista voi ihan perustellusti olla montaa mieltä, samoin voidaan argumentoida ettei pk-seudulta kotoisin olevilla ole samanlaista tarvetta asunnolle kuin kauempaa tulevilla. Mutta Suomessa yhdenvertaisuus on arvotettu niin korkealle, toisin on esimerkiksi sellaisessa perähikiässä kuin Saksassa jossa kaikki opiskelijat eivät saa tukea:
https://en.wikipedia.org/wiki/Student_financial_aid_(Germany)
Tosin Suomessahan on lähes kansallinen ylpeydenaihe hakea itselleen kaikki mahdolliset tuet, eli minkäänlaista moraalia ei tunneta. Paitsi ilmeisesti varsinkin heikompiosaisten joukossa tukien alikäyttö on ilmeisen mittavaa useista syistä johtuen, joista yksi on lähes varmasti kehtaaminen ja häpeä.
Näin on!
Tuo että pitää rakentaa halpoja asuntoja Helsinkiin lisää ymmärrän koska muuten pienituloiset, eläkeläiset ja opiskelijat eivät voisi asua koko kaupungissa. Mutta se että pitääkö noiden tuettujen asumismuotojen olla juuri kalliimmilla paikoilla en ymmärrä? Se herättää raivoa sekä heissä jotka ovat hikisesti tienatuilla rahoilaan maksaneet asuntonsa itse, että niissä jotka asuvat muualla Suomessa kuin Helsingissä joilla ei ole mahdollisuutta päästä nauttimaan sellaisesta luksuksesta.
Ei se segregoituminen ole niin pahaa kuin jotkut väittää. Olen perheeni kanssa asunut n 20 vuoden ajan parissa tunnetusti segregoituneessa lähiöissä Vantaalla ja Espoossa ja ihan hyvin niissä pystyi asumaan. Ei niissä jengit ammuskele sarjatulta katuja pitkin eikä ole no-go zoneja, paria asemanseutua lukuunottamatta, mutta ne pystyy öiseen aikaan kiertämään kun on paikallistuntemusta. Sanoisin että Kallion Vaasanaukio on paljon vaarallisempi paikka. Tai Mannerheimintie sen jälkeen kun HIFKin futisjengi on hävinnyt paikallisderbyn. Mutta sekin on sitä pöhinää jota kaivataan.
Ainoa minkä asuminen noissa lähiöissä aiheutti on että en ymmärrä miksi joku varta vasten haluaa lähteä lomalle Thaimaahan! Tai peräti asumaan!
Muistelisin, että 90-luvulla oli oikeusjuttu, jossa hoasia kiellettiin kohtelemasta eriarvoisesti hakijoita sen mukaan, kuinka kaukana heidän vanhempansa opiskelupaikasta asuvat.
Ja että tämä olisi suoraan sovellettu koskemaan myös osakuntia.
Mutta voi tietty hyvin olla, että joku uusi porsaanreikä on löytynyt sille, miksi ”lähellä asuvien vanhempien lapsi” saa käyttää vaikka 2 tuntia koulumatkaan ja herätä kukonlaulun aikaan. Koska huono säkä.
Nuo osakunta-asunnot ovat peräisin ajalta ennen HOASia. Niiden jakoperiaate on hyvä: etusija kanta-alueelta tuleville uusille osakuntalaisille.
Periaatteessa voisi olla toimivakin ratkaisu pintapuolisesti, mutta se johtaa vahvasti siihen, että etenkin koulut tulevat erittäin halutuiksi (sieltä kun puuttuvat ongelmaperheiden ja maahanmuuttajien lapset), ja sitten tätä ekskluusiovyöhykettä kasvatetaan tasaisesti, sitä mukaa kun poliittiset vaikuttajat itse muuttavat alueelle. Lopulta asunnot ovat niin kalliita, ettei sinne ole varaa muuttaa, eikä poliitikot suostu rakentamaan sosiaalista asuntotuotantoa tms, koska se ”pilaisi” heidän oman takapihansa ja lähikoulunsa. Eikös suurinpiirtein tästä ilmiöstä Hesarikin kirjoittanut viikko – pari sitten?
Suomi on EU:n kärkipaikoilla avioeroitilastoissa. Avioeron jälkeen ruokakunta jakautuu kahtia: yhden asunnon sijasta tarvitaankin kaksi. Ei ehkä heti käy mielessä mutta avioerot itse asiassa lisäävät asuntojen tarvetta. Suomalaisilla tuntuu olevan se käsitys että alivuokralaisuus kuuluu pimeään menneisyyteen. Mutta näinhän ei ole – ei edes meitä paljon, paljon paremmin menestyvissä maissa kuten Saksassa. Kyllä siellä työtön beriiniläinen sinkku on usein ”untermieter” sen sijaan että asustelisi omaa yksiötä. Näin samassa asunnossa voi asua useampikin henkilö mikä vähentää asuntojen tarvetta. Opiskelijat varmaan mielellään asuvat Helsingissä. Mutta miten tavallista on muualla maailmassa että maan pääkaupungin parhaillakin paikoilla opiskelijat asuvat verovaroin tuettuna yksiöissä. Asuntojen tarvetta vähentäisi huomattavasti jos opiskelijat asuisivat alivuokralaisina. Samalla yksityinen vuokranantaja saisi vuokratuloja jotka ainakin osittain siirtyisivät talouden kiertoon. Korkeakouluopetuksessa tullaan varmasti käyttämään entistä enemmän (joskaan ei kokonaan) verkko-opetusta. Näin opiskelijoiden tarve käydä ”opinahjossa” tulee huomattavasti vähenemään. Helsingin yliopiston opiskelija voisi siten asua vaikka Tampereella ja miksei vielä vanhempiensa kanssa ? Jälleen vähenisi asuntojen tarve Hesassa. Entä sitten eläkeläiset. Kyllä hyvät suomalaiset asia on vain niin että muualla pienituloiset eläkeläiset muuttavat pääkaupunkien kalliista vuokrista halvemmille alueille. Näin vapautuu asuntoja työssäkäyville. Yleistä esimerkiksi Saksassa. Taitaa Hesan asuntopula ja asumisen kalleus olla osittain suomalaisen yhteiskunnan tietoisten valintojen tulosta.
Ei kovin tavallista. Kimppa tai asuntolakämppä on se normi Euroopassa ja USA:ssa. Sitten kun on vanhempi opiskelija ja osan ajasta käy töissä, tai on perheellinen niin eri juttu.
Sitten nuo vanhat sivistysmaat eroavat Suomesta niin että suurin osa johtavista yliopistoista on perustettu keskiajalla eivätkä ole maan pääkaupungissa vaan erillisissä yliopistokaupungeissa joissa asuminen on halvempaa.
Jos asuu Tampereella ja opiskelee Helsingissä jää kokonaan ilman opiskelijaelämää.
Suomessa eläkeläiset yleensä omistavat asuntonsa. Jotkut eläkeläiset tosin kikkailevat niin että myyvät asuntonsa hyvissä ajoin ennenkuin koittaa vanhainkotiin muutto, ja antavat rahat ennakkoperintönä.
Asumisen kalleus Helsingissä ja muutamassa kasvukseskuksessa on seuraus Suomen huonosta maantieteellisestä sijainnista eli siitä että naapurimaihin pitää joko lentää tai mennä hitaalla laivalla tai sitten raja on kokonaan kiinni paitsi niiltä joilla on työkomennus- tai akkreditointiviisumi tai kyseisen naapurimaan kansalaisuus.
Toisaalta Helsingin korkeat asuntohinnat heijastuvat jo lähimmpään naapurimaan pääkaupunkiin Tallinnaan eli sielläkin on kallista.
> kunnat ovat harjoittaneet ideologisesti
> painottunutta asukkaiden valikointia pitkään.
Rikkaus ei ole ideologinen kysymys vaikka se politiikasta leipänsä saavasta siltä näyttää: valitsemalla oikean ideologian varmistaa mukavan toimeentulon itselleen ja siinä sivussa järjestää lapsilleen elinikäiset virat.
– Vaurastuminen on vain yksi elämän selviytymisstrategia muiden joukossa, mutta se ei ole elämän tarkoitus.
– Yksi tutkimuksen aihe, jolle on mahdotonta saada rahoitusta onkin «virkojen periytyvyys»; kuinka todennäköisesti virkamiehen lapsi päätyy virkamieheksi.
Ideologinen asukasvalinta suosii köyhiä, koska heiltä ostettuna yhden äänen hinta on kaikkein halvin.
– Ei tarvita kalliita merenrantatontteja, ei poikkeuslupia kaavapäätöksiin, ei …
> Asumisen korkea hinta johtuu siitä, että
> Helsinkiin haluaisi päästä asumaan
> enemmän ihmisiä kuin kaupunkiin mahtuu
Kaupunki ei kuitenkaan ole staattinen olotila. Sinne jatkuvasti tulee uusia ihmisiä ja toimijoita ja sieltä lähtee pois. Kaupunki on olemassa myös niitä naapurikuntalaisia varten, jotka vain poikkeavat siellä, kuka töissä, kuka huvia saadakseen.
Tulevaisuuden kaupunkia ei pidä rakentaa poliittisten unelmien varaan vaan trendit on nähtävissä jo nyt.
Tyhjä liiketila.
Käyttämättömiä neliöitä on Helsingissäkin aika paljon. Miksi: koska sääntely estää liiketilan muuttamisen asuinkäyttöön.
Mielestäni pitää ensin täyttää jo olemassa olevat neliöt ja vasta sen jälkeen ryhtyä rakentamaan uutta.
– Käyttämättömät neliöt pitää antaa niiden käyttöön, jotka maksavat niistä eniten. Ei seisottaa tyhjän panttina odottamassa sitä «tulevaisuuden kaupunkia», jossa nuokin tilat olisivat sitten käytössä.
– Eihän liiketilan rakentaminen ole sen kalliimpaa kuin asuinneliöiden. Ne tilat vain ovat kalliimmilla paikoilla.