Asumistuen rakenne on peräisin ajalta, jolloin maassa vallitsi vuokrasäännöstely. Silloin asuntoa ei valittu vaan se osoitettiin. Yksityisiä vuokra-asuntoja oli vähän ja niitä sai lähinnä suhteilla.
Tarpeeksi pienituloiselta asumistuki korvaa vuokrasta 80 % perheen koosta ja asumiskunnasta riippuvaan maksimivuokraan saakka.
Täyden asumistuen saa, jos bruttotulot tulot ovat korkeintaan työmarkkinatuen suuruiset. Sitä suuremmat tulot pienentävät asumistukea 33,6 %, mikä nostaa efektiivisen marginaaliveron varsin korkeaksi.
Jos siis haluaa muuttaa parempaan ja sata euroa kuussa kalliimpaan asuntoon, asumistuki maksaa erotuksesta 80 €. Tämä 80 % on aika paljon, mutta ennen asuntoa ei valittu, vaan otettiin se, mikä saatiin. Ei tarvinnut kannustaa halpaan asuntoon, koska asuntoa ei saanut valita. Maksimivuokran ajatuksena oli estää ylellisen asumisen tukeminen.
Tilanne on nyt vuokrasäännöstelyn loputtua aivan toinen. Vuokrataso on noussut jyrkästi, mutta toisaalta on mistä valita. Oikotiellä oli tänään 4 400 asuntoa vuokrattavana Helsingissä.
Asumistuen hyväksymät enimmäisvuokrat ovat Helsingissä niin paljon alle markkinavuokrien, että asumistuki auttaa pienituloista todellisuudessa vain ARA-asunnoissa. Kun kerrotaan, millä summilla asumistuki tukee yksityisiä vuokranantajia, unohdetaan, että huomattava osa asumistuesta menee ARA-asunoissa asuville.
Jos siis haluaa muuttaa parempaan ja kalliimpaan asuntoon, joutuu käytännössä maksamaan erotuksen kokonaan itse. Lähes kokonaan itse joutuu maksamaan myös ARA-asunnon ja yksityisen vuokra-asunnon välillä.
Tyypillinen yksin asuvan vuokra ARA-asunnosta on 450 €/kk. Se on kokonaan asumistukeen oikeuttava. Asumistuki korvaa 360 euroa ja itse maksettavaksi jää 90 euroa.
Korkein asumistuessa hyväksyttävä vuokra yksinäiselle ihmiselle Helsingissä on 521 €/kk ja asumistuki on työmarkkinatuen saajalla tai vähävaraisella opiskelijalla tällöin 416,80 €. Näin halpoja asuntoja ei vapailla markkinoilla ole kuin soluasunnoissa.
Vapailta markkinoilta on vaikea löytää yksiötä alle 700 eurolla kuussa. (Nyt se tosin onnistuu, kun korona on karkottanut opiskelijat Helsingistä, mutta tilanne ei ole pysyvä.)
Jos vuokra on 700 €, asumistuki on 416,80 euroa, joten itse pitää maksaa 283,20 euroa. Se veisi puolet työmarkkinatukea saavan tuloista, eikä riittävästi rahaa jäisi edes ruokaan.
Jotta työmarkkinatuen varassa olevalla olisi varaa asuntoon, hän tarvitsee sekä ARA-asunon että asumistuen. Pelkästään toinen ei riitä.
Nykymaailmassa tuo 80 % hyväksyttävään vuokraan saakka on ihan pöhkö ja nolla prosenttia sen yli menevältä osalta on kohtuuton.
Kun opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin, soluasuntojen suosio romahti. Soluasunto on halvempi kuin oma yksiö, mutta väliäkös sillä, kun asumistuki maksaa erotuksesta 80 %.
Pienellä palkalla ei pysty markkinavuokraa Helsingissä maksamaan, sillä vähänkin isompi palkka pienentää asumistukea.
Voidakseen asua Helsingissä on pienituloisen joko saatava ARA-asunto tai täydennettävä asumistukea toimeentulotuesta. Koska asumistuki korvaa niin huonosti, loppu tulee toimeentulotuesta. Kun yksinäisellä henkilöllä asumistuki on korkeintaan 416,80 euroa, toimeentulotuessa otetaan täysimääräisesti huomioon vuokrat aina 694 euroon saakka. Itse asiassa erittäin yleistä on korvata tätä suurempiakin vuokria, koska halpaa vuokra-asuntoa ei pysty saamaan. Tämä on aivan vihonviimeinen asia, sillä toimeentulotuki on tukimuotona turmiollinen. Jos joutuu siihen turvautumaan, ei kannata tehdä työtä, koska yli 80 % ansioista leikkautuu pois. Kymmenen euron tuntipalkasta jää siis käteen alle kaksi euroa.
Tilanne on pienipalkkaisen osalta huono, mutta ei aivan näin huono. Palkasta jätetään ottamatta huomioon 300 euroa, joten asumistuki alkaa pienentua, kun palkka ylittää 1030 euroa. Se on helpottanut pienipalkkaisten tilannetta olennaisesti, tai siis korotti heidän asumistukeaan sadalla eurolla. Pidän tätä hieman omana ansionani. Esitimme suojaosaa Juhana Vartiaisen kanssa selvityksessämme, jolla pohdittiin keinoja parantaa pienipalkkaisten tilannetta. (Lisää matalapalkkatyötä!)
Nyt kun vuokrasäännöstelyn päättymisestä on kulunut neljännesvuosisata, olisi aika ottaa asia huomioon myös asumustuen rakenteessa.
Mitä siis pitäisi tehdä?
- Asumistuen hyväksymiä maksimivuokria on korotettava olennaisesti, koska ei ole järkevää, että toimeentulotuesta tulee lähes rutiininomainen lisä sosiaalietuuksiin ja koska asumistuki ei vastaa tukena sitä, että onnistuu saamaan itselleen ARA-asunnon. Asumistuen maksimivuokrat tulee nostaa samalle tasolle toimeentulotuen kanssa. Se on siis yksin asuvalla nyt 694 €/kk.
- Asumistuki voisi korvata johonkin järkevään rajaan saakka vuokran kokonaan (tuloista riippuvalla omavastuuosuudella vähennettynä tietysti) ja sen yli menevältä osalta esimerkiksi 50 % ja jonkin korkeamman rajan jälkeen vaikkapa vain 30 %
- Hyväksyttävä maksimivuokra voisi olla kalliilla alueella korkeampi kuin muualla, koska yksi asumispolitiikan tavoite on edistää sosiaalista sekoittumista. Tämä voi herättää vastalauseita, mutta ei se sen kummallisempaa ole kuin ARA-asuntojen rakentaminen kalliisiin kaupunginosiin.
- Asumistuen suojaosuutta voisi korottaa 300 eurosta. Tällä tuettaisiin pienipalkkaisia. On vähän outo tilanne, että työttömät pääsevät asumaan Helsinkiin helpommin kuin pienipalkkaiset. Tämä on vaihtoehoinen toimenpide maksimivuokrien korottamiselle. Jos suojaosuutta korotetaan, voidaan maksamivuokria korottaa vastaavasti vähemmän.
- Asumistuen maksatuksessa pitäisi ehkä muuttaa vastuita valtion ja kunnan välillä.
Minusta asumistuessa pitäisi olla myös kannuste järjestää oma asumisensa mahdollisimman edullisesti. On se sitten vanhempien luona asumista, kimppakämppä tms., mutta edullisesti asuvalle pitäisi jäädä enemmän rahaa käyttöön jotakin muuta kautta.
Eli siis jonkinlainen perustulo + asuinpaikkaan perustuva asumislisä. Sattumoisin vihreiden ajatuspaja Visio on ehdottanut jotain tämän kaltaista sosiaaliturvan uudistusta.
Voisi olla että tämä toimisi taas tuota Osmon mainitsemaa sosiaalista sekoittumista vastaan; edullinen asunto on sama kuin asunto jostain pienituloisten asuinalueelta.
Itse pidän tosin tuota sosiaalisen sekoittumisen edistämistä aika mahdottomana tehtävänä muutenkin. Hyvätuloisilla tuntuu olevan erittäin vahva halu päästä eroon “roskaväestä” ympäristössään ja “roskaväki” ei arvosta snobialueita sen vertaa että olisi valmis maksamaan penniäkään enempää siellä asumisesta. Ainoaksi keinoksi jää melkeinpä pakottaa ihmiset asumaan sekaisin, mikä kuulostaa hieman neuvostoliittolaiselta.
Olen asunut vuosikymmenien ajan hyvätuloisten alueilla Espoossa ja Hgissä. Kaikissa tapauksissa erilaiset häiriöt, tupakointi jne. ovat keskittyneet niihin (harvoihin) asuntoihin, joissa on eri syistä asunut vuokralaisia. Ympäröivän alueen status ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään jalostavasti heihin, mutta heistä aiheutui erilaista suurempaa ja pienempää häiriötä. (Ainoa poikkeus oli ulkomaalainen EU-virkamies, joka oli vuokrannut ns. kovan rahan asunnon pientaloalueelta.)
Tää on mielenkiintoinen idea. Siis kannustinta:
Maksetaan sitä enemmän asumistukea, mitä vähemmän sitä tarvii?
Miten määrittelet tarvitsemisen? Kenellä on “tarve” asua kalliisti tai kalliilla alueella?
Parasta olisi luopua kokonaan asumistuesta ja korvata se perustulolla. Jos tähän ei pystytä, ensimmäisenä tulisi siirtää asumistuki kunnan maksettavaksi (tietenkin kuntien valtionosuuksissa huomioitaisiin ne kunnat, joiden verotulot ovat pienet). Näin jäisi kunnan sisäiseksi kiistaksi se, missä määrin ja millä tavoin segregoitumista halutaan hidastaa.
En taida nyt ehtiä määritellä asiaa, joten jätän määrittelyn tuen antajan hommaksi.
Kommentin tarkoitus oli osoittaa, ettei asia ole millään tapaa yksioikoinen.
Ja se, että asumistuki on perustulon sisällä tai kyljessä ei muuta asiaa mitenkään.
Tottakai olis hyödyllistä ohjata tuella saajia optimoimaan asumiskulunsa.
Ongelma vaan on se, ettei saajaa oikein voi hirveästi rangaista siitä, että muut nostavat asumisen hintaa saajan asuinalueella, eikä pidemmän päälle saajaa kannata häätää pois sieltä, missä voisi olla työpaikkoja.
Eikä ihan hirveesti kannata tarjota “mukavaa” elintasoa niille, jotka elelevät halvan asumisen alueilla, ilman intensiiviä työllistymiseen. Vai kannattaisko sittenkin?
Kun kerran iso osa väestöstä ei koskaan tule työllistymään kansantalouden kannalta kannattavasti, niin kandeisko ne roudata sinne muuttotappiokuntien ilmaisiin asuntoihin?
Jonkinlainen perustulopohjainen malli olisi ehkä paras ratkaisu. Sen lisäksi voisi saada “asumislisää” joka riippuisi asuinpaikkakunnasta tai kaupunginosasta. Asumislisän määrä voisi riippua jollain laskukaavalla alueen keskimääräisestä vuokratasosta. Tällöin tietysti kalliilla alueella keskimääräistä halvemmassa kämpässä asustelija hyötyisi, ja vastaavasti halvalla alueella kalliissa asunnossa asuja kärsisi, joten mitenkään täydellinen systeemi se ei olisi. Mutta tuskin mikään tukihimmeli pystyy tukkimaan kaikkia porsaanreikiä ja jonkinasteista moraalikatoa pitää vain sietää.
Sen, että joku jää pysyvästi elämään yhteiskunnan tuella ilman että on mitään realistista mahdollisuutta työllistyä kalliilla alueella, voitaisiin ratkaista tekemällä asumistuesta määräaikainen ansiosidonnaisen tapaan. Jos olisi vaikka tietty määrä asumistukikuukausia, joiden loputtua tuki putoaisi jonnekin alemmalle perustasolle, kannustaisi elämäntapatyöttömiä muuttamaan halvemmalle alueelle ennen pitkää. Mikäli ihminen työllistyisi eikä enää nostaisi tukia, kuukaudet voisivat hiljalleen palautua.
Toinen kaupungille hyödyllinen muutos olisi, että asumistukea maksettaisiin eri määrä palkkatuloja saaville kuin tuella eläville. Eli 700 e/kk jos on palkkatuloja vähintään sen verran, tai 350 e/kk jos ei ole palkkatuloja lainkaan. Siis jos töitä (ja kunnallisverotuloja) ei ole, ei tueta Helsingissä asumistakaan.
Nimenomaan, tarvitaan jokin kannuste, tukiin sisäänrakennettu automaattinen säätö, joka ohjaa kaikkia osapuolia toimimaan yhteiskunnan kannalta optimaalisesti.
Tähän liittyen myös segregaation torjunnassa on oltava tolkkua, sopivaa kompromissia ihanteen ja realismin välillä. Ehkä riittäisi, että tuen tarvitsijoita ohjattaisiin keskituloisten sekaan keskihintaisten asuntojen alueille, eikä kalliiden asuntojen alueille.
Missä kohtaa siinä nyt ei ole tolkkua?
Tuen tarvitsijoita voisi hyvinkin ohjata keskihintaisten asuntojen alueille, mutta ongelma on se, ettei niitä oikein enää ole.
Koska ei rakenneta halpoja asuntoja, kuten ennen.
Keskihintaisten asuntojen perässä pitää nyt muuttaa Vantaan rajalle tai sen yli.
Koska siis Hki ei enää ole huolehtinut siitä, että halpoja asuntoja tuotetaan. Ainakin 13 vuotta putkeen on rakennettu tavoitetta vähemmän ara-asuntoja. Hitasten hinta on pompannut keskituloisten ulottumattomiin. Yleishyödylliset asunnontarjoajat ovat kadonneet.
Vuosikämmen on nyt hoettu sitä, että “lisää rakentaminen” korjaa tilanteen ja heiluteltu käsiä ilmassa. Ehkä jatketaan vielä pari vuosikymmentä samalla tavalla?
Mikä perinteisistä tarinoista “vääristä profetioista” sopii tähän tilanteeseen parhaiten?
Sou wot. Pääkaupunkiseutua kannattaa katsoa kokonaisuutena. Jos Helsingistä ei löydy keskihintaisia alueita, niin torjutaan segregaatiota sitten Vantaalla ja Espoossa.
“Tilanne on pienipalkkaisen osalta huono, mutta ei aivan näin huono. Palkasta jätetään ottamatta huomioon 300 euroa, joten asumistukea alkaa pienentyö, kun palkka ylittää 1030 euroa. Se on helpottanut pienipalkkaisten tilannetta olennaisesti, tai siis korotti heidän asumistukeaan sadalla eurolla.”
Minusta tuo on yksi nykyisen yleisen asumistuen isoista ongelmista. Se kannustaa olemaan mm. osa-aikaopiskelija ja samanaikainen osa-aikatyöntekijä sen sijaan, että tekisi nopeasti opintonsa töitä sen sivussa tekemättä ja valmistuisi pian. Joka kuukausi kannattaa tienata ainakin joitain satoja euroja ansiotuloa, kun taas jos menee tienaamaan vähän liikaa, tuki kutistuu, ja jos tienaa pari tonnia, tipahtaa kokonaan pois tuelta.
300 €/kk raja on vieläpä henkilökohtainen, eli esim. pariskunnalla katsotaan molempien tulojen osalta se erikseen, kun taas muu osa asumistuen tulorajasta on ruokakuntakohtaista. Tosin tuen ehdot ovat niin vaikeita, että tuota 300 €/kk vähennyksen ymmärtäjistä monet ovat akateemisesti koulutettuja, kun taas syrjäytymisriskin vaarassa olevat eivät ole enää aikoihin ymmärtäneet monimutkaisen asumistuen ehtoja niin hyvin, että osaisivat itse laskea tuen määrän oikein etukäteen omassa tilanteessaan. Yleisesti ensin hankitaan asunto, ja vasta sen jälkeen Kelasta selvitetään hakemuksella, että paljonko asumistukea päätöksenmukaan tulisi, jonka jälkeen moni vasta tietää, mikä oma osuus on.
300 €/kk vähennys auttaa pienipalkkaisia, mutta ei niitä pienituloisia, jotka eivät saa palkkatuloa ollenkaan. Nykyisin asumistukea saavista pienipalkkaisista ruokakunnista huomattavassa osassa asuu opiskelijoita. Tuosta 300 €/kk on tullut samalla ihan erilainen luonteeltaan kuin oli silloin kun se otettiin käyttöön, sillä siihen aikaan vuokralla asuvat opiskelijat olivat vielä asumislisän piirissä, ja opiskelijoista silloin vain omistusasujat olivat yleisen asumistuen piirissä.
Itseäni asumistuessa eniten huoletustuttaa kysymys, että osuuko tuki edes nykyään kovin hyvin eniten tukea tarvitseviin, vai tuetaanko eniten niitä, jotka osaavat parhaiten tukea hakea. Juuri eilen juttelin yhden kiinteistönvälittäjän kanssa, joka sanoi, että asuntomarkkinassa tällä hetkellä omalle lapselleen vuokra-asuntoa ostavat vanhemmat ovat nyt iso asunnonostajaryhmiä. Varakkaat vanhemmat ostavat asunnon, ja perivät sitten lapseltaan vuokraa, jonka Kela sitten asumistuen ja osin toimeentulotuen muodossa isolta osin maksavat. Tällainen vuokralainen tuhoaa asunnon paljon epätodennäköisemmin kuin joku ventovieras. Lisäksi — ellen ihan väärin muista — Kelan tukisääntöjen mukaan on sallittua, että vanhemmat itse maksavatkin vuokrat, jos niin haluavat tehdä. Asumistuen ehtona on vain se, että kunhan joku ne vain maksaa. Ilman asumismenoja kun tukea ei makseta.
Olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että yhteiskunnalle saattaisi olla halvempaa tukea ennemmin edullista tapaa järjestää asuminen kuin vaikkapa tyhjiä asuntoja — joita asumistuella nykyisin myös tuetaan. Sen saamisen ehtona kun ei ole asuminen koko aikaa tukea saavassa asunnossa, vaan liki 4 kuukautta saa asunto olla kerrallaan vaikka tyhjänäkin. Nykyinen malli suosii solujen sijaan yksiöitä ja vanhempien tai edes puolison kanssa yhdessä asumisen sijaan sitä, että kukin muodostaa oman ruokakuntansa ainakin tuen kannalta.
Kunnanvaltuustoko asumistuesta päättää? Onko kunnallisvaalit kansanäänestys soteuudistuksesta, aamiaissatasesta vai asumistuesta?
“Tyypillinen yksin asuvan vuokra ARA-asunnosta on 450 €/kk. Se on kokonaan asumistukeen oikeuttava. Asumistuki korvaa 360 euroa itse maksettavaksi jää 90 euroa.”
Sitten naapuritalossa keskiluokkainen maksaa vuokraa sen 900‑1800€ samanlaisesta asunnosta.
Reilua. Oikein kannustaa rehkimään ja tekemään duunia.
Asumistuki, ARA ja kaikki passivoivat tuet pitäisi lopettaa kokonaan.
Jos ei ole varaa asua Helsingissä, niin sitten muuta muualle. Suomessa on yli 300 kuntaa ja varmasti löytyy köyhälle asunto halvemmalla, ja kaikin puolin terveellisemmästä ympäristöstä.
Kaikissa tuissa pitäisi aina olla
Sitä olen joskus miettinyt, että jos kaikki sellaiset saisi nappia painamalla pois pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilta, joilla ei ole varaa omilla rahoillaan asumistaan maksaa, mitä tapahtuisi pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoille? Tai Helsingin?
Luonnollisesti joko asumisen hinta laskisi tai tilalle muuttaisi ihmisiä, joilla olisi varaa. Käytännössä hinta laskisi koska ei niitä tulijoita ole niin paljoa. Mutta laskisiko hinta tarpeeksi, että pienipalkkaisilla olisi taas varaa asua Helsingissä, vaikka joutuisikin vuokransa maksamaan palkallaan ilman tukia?
Varmasti tilanne olisi ainakin terveempi kuin se on nyt. Nyt tuntuu, että olemme kierteessä, jossa tukia on jatkuvasti lisättävä ja samalla työnteosta tulee yhä vähemmän kannattavaa.
Faktantarkistusta:
Ode: “Kun kerrotaan, millä summilla asumistuki tukee yksityisiä vuokranantajia, unohdetaan, että huomattava osa asumistuesta menee ARA-asunoissa asuville.”
Hmm, kävit siis Oikotiellä, jossa 4400 vuokra-asuntoa.
Jos ajatellaan, että kipuraja vuokralle on 650€ (jotta jää tarpeeksi rahaa ruokaan), niin kun Oikotiellä rajaa tulokset välille 0–650€, niin löytyy 290 asuntoa.
Joista ei taida yksikään olla Hoasin tai kaupungin vuokra-asunto.
Joten jotain tilastotietoa pitäs varmaan saada tuolle väittämälle?
Faktantarkistus 2:
Ode: “Tyypillinen yksin asuvan vuokra ARA-asunnosta on 450 €/kk.”
Mistäs tämä tieto on peräisin?
Onko oletuksena, että yksin asuva asuu aina yksiössä?
Ara-keskineliövuokra on tällä hetkellä 13,21€/m2, arvatenkin pienissä asunnoissa isompi.
Eli ara-vuokralla yksin asuva asuu keskimäärin 34 neliön asunnossa?
Tulisikohan tämän mallin (asumistuki 690€/kk ja kalliimmilla alueilla korkeammat enimmäisvuokrat) seurauksena helsinkiläisille asuntosijoittajille entistäkin lokoisemmat oltavat?
Enimmäisvuokrakatto tuntuu nykyisen asumisen tuen järjestelmän suurimmalta ongelmalta. Kyseinen katto kun muodostaa vuokramarkkinoille lattian: halvemmalla asuntoa ei kannata vuokrata, sillä kiinnostusta riittäisi kallimmalla vuokralla. Jos katto nousisi vaikka 750€:on, nousevat halvimpienkin vuokramurjujen vuokrat pienellä viipeellä tuolle tasolle.
Vuokrakaton nousu haittaa eniten pienituloista/osa-aikaista työntekijää, joka tulojensa takia juuri ja juuri jää asumistukien ulkopuolelle. Jos asumisen tukijärjestelmän tulorajoja ei samalla nosteta, syrjäytyy matalapalkkatyöntekijä asuntomarkkinoilta. Ikävimmässä tapauksessa matalapalkkatyöntekijä tajuaa, että työnteosta jää kovin vähän käteen asumismenojen jälkeen.
Näen segregaation niin, että olisi yhteiskunnankin kannalta hyödyllistä, jos hyvillä alueilla asuisi myös työvoimaa. En niin, että jokaisella tulisi olla tulotasostaan riippumaton oikeus mieleiseksi katsomaansa asumiseen. En ole ihan varma, kannattaako pitkäaikaistyöttömiä / pysyvästi työvoiman ulkopuolella olevia toimeentulotuen asiakkaita asuttaa kaikista halutuimpiin vuokra-asuntoihin, jos vaihtoehtona olisi alueiden tarvitseman työvoiman asuttaminen.
Ehdottomasti olisi myös korjattava, ettei yrittäjä saa asumistukea YEL-työtulon vaan todellisten tulojen mukaan. Nyt voin saada satatonnia vuodessa firmalle ja maksaa itselleni 5000 e/kk palkkaa, mutta koska YEL-työtuloni on minimin verran (8000 e/v), saan asumistukea.
Ei kai? Miten tuollainen idioottimaisuus on voinut päästä läpi lainsäädännössä…
Se vielä muutettiin tuollaiseksi, aiempi käytäntö oli todellisten tulojen mukaan 😂
Miksi asumistuki ylipäätään on?
Jotta ideologisesti työttömät voisivat jatkaa loisimista.
Esimerkiksi köyhien eläkeläisten asiaa asumistuen aiheuttama paine vuokratason kasvuun ei auta yhtään.
Jos ikää on yli 55-vuotta ja koulutus vähäistä, niin tuki on paikallaan. Mutta onko siltikään hyväksyttävää maksaa tukea kalleimmille alueille tässä maassa?
Jos ikää on alle 30-vuotta, niin kyse on ihan puhtaasta laiskuudesta ja loisimisesta. Suoranaisesta asennevammasta.
Halutaan asua maan kalleimmilla huudeilla, mutta käsi veronmaksajien kukkarossa. Ihanan urbaania ja vasemmistolaista. Välillä käydään oksentamassa spraypurkilla jotain seinille.
Pienituloisen asemaa asumistuki ei myöskään auta vaan heikentää. Heille nämä loiset ovat pahimpia kilpailijoita.
Minä arvostan suuresti siivoajia, kuntien pienipalkkaisia duunareita ja muita raataja. Mutta halveksin heitä, jotka eivät osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.
Myös miljonääri voi olla loinen. Veronkierto mahdollistaa sen, että veroja ei makseta, mutta veronmaksajan kustantamat autotiet kyllä kelpaavat.
Keskiluokka ei kiitosta saa työstään ja verotusta halutaan entisestään kiristää.
Ehkä näinkin.
Mutta myös esimerkiksi ne jotka ovat saaneet maksuhäiriömerkinnän ovat väkeä jotka joutuvat tähän loukkuun, jotkut niin että työtä tekisi mieli tehdä mutta tilanne ei tee sitä mahdolliseksi.
Pieni sieltä täältä tehty muutaman lakipykälän uudelleen kirjoitus ei riitä, vaan tarvittaisiin suurempien kokonaisuuksien ymmärtämistä ja uudelleen ajattelua ja sitten uudelleen kirjoittamista.
On helppo puhua pienistä yksityiskohdista ja syyttää niistä “niiitä muita”, mutta lainsäädännöstä on tullut liian monimutkaista ja joskus sen muuttamisesta liian kallista ja hankalaa.