Oden talousohjelma

Tämä on vähän piden­net­ty ver­sio twit­teris­sä julkaise­mas­tani ketjusta

Lähtökohtana markkinatalous

Vihreä talous ei tarvitse omaa talous­teo­ri­aa. Val­tavir­tat­alous­teo­ria tar­joaa monipuoliset ja koetel­lut keinot ohja­ta taloutta.

Toim­imi­nen markki­na­t­aloudessa kan­nat­taa ottaa lähtöko­hdak­si, kos­ka elämme markki­na­t­aloudessa ja kos­ka markki­na­t­alous on val­ta­van tehokas sekä hyvässä että pahas­sa. Sen voima kan­nat­taa val­jas­taa parem­man maail­man edis­tämiseen eikä antaa vastapuolen yksinoikeudeksi.

Neljä päävirhettä

On neljä tärkeää syytä ohja­ta markki­noi­ta: ympäristön huomioimi­nen, tulon­jaon tasaisu­us, koulu­tus ja alueke­hi­tys. Muitakin on, mut­ta nämä ovat ne keskeisimmät.

Ajattelumalli ei riitä ohjaamaan taloutta

Donit­si­talous ja muut vas­taa­vat mallit ovat hyviä aja­tuske­hikko­ja, mut­ta eivät tar­joa keino­ja muut­taa maail­maa. Ne ker­to­vat taval­laan, miten val­is­tuneen itse­val­ti­aan kan­nat­taa toimia, mut­ta eivät sitä, miten demokraat­tises­sa markki­na­t­aloudessa saadaan aikaan toiv­ot­tu muu­tos. Muu­tok­seen tarvi­taan niitä keino­ja, joi­ta hah­motan seu­raavas­sa. Jat­ka lukemista “Oden talousohjelma”

Ohisalo teki oikean valinnan

Maria Ohisa­lo teki oikean ratkaisun luop­umal­la Vihrei­den puheen­jo­hta­ju­ud­es­ta ensi puoluekok­ouk­ses­sa. Samal­la olen tästä surullinen.

Totesin itse yli kymme­nen vuot­ta sit­ten, että en ole enää oikean­lainen ihmi­nen poli­ti­ikkaan ja siir­ryin pois. Ohisa­lon tilanteessa oli jotain hyvin samaa.

Suomel­la menisi paljon parem­min, jos poli­itikot oli­si­vat enem­män Ohisa­lon kaltaisia: asiansa osaavia ja tietoa hyö­dyn­täviä. Kah­denkeski­sis­sä keskusteluis­sa hän ottaa vas­taan argu­ment­te­ja ja on selvästi valmis muut­ta­maan kan­taansa, jos tosi­asi­at sitä tuke­vat. Siis niin kuin oikea tutk­i­ja tekee.

Kuten olen sanonut ennenkin, mikään kaata­japap­pi hän ei esi­in­tyjänä ole. Nyky­poli­ti­ikas­sa sel­l­aiset men­estyvät asiaosaa­jia parem­min. Valitettavasti.

Tunnustan edistäneeni kaupunkirakenteen tiivistämistä

Yht­enä seli­tyk­senä vihrei­den vaal­i­tap­pi­olle on pidet­ty vihrei­den mainet­ta betonivihreinä. Vihreät eivät ole Helsin­gin suurin vaan toisek­si suurin puolue. Silti kaik­ki, mitä Helsingis­sä on tehty, on pan­tu vihrei­den piikkiin.

On kuitenkin tot­ta, että vihreät ovat halun­neet kiihdyt­tää asun­to­tuotan­toa Helsingis­sä. Asun­not­to­muus ja asun­to­jen korkeat hin­nat ovat paha yhteiskun­nalli­nen ongel­ma. Siihen ei ole vas­taus, että voivathan ihmiset asua jos­sain muual­la Suomes­sa, vaik­ka Ilomantsissa.

Tun­nus­tan syyl­listyneeni Helsin­gin kaupunki­rak­en­teen tiivistämiseen. Tosin siitä on jo kuusi vuot­ta, kun olin lau­takun­nas­sa tätä pahu­ut­ta tekemässä.  Olen pitänyt ympäristörikok­se­na, että Helsingistä on raken­net­tu 1960-luvul­ta alka­en har­vaa, amerikkalaistyyp­pistä autokaupunkia sen sijaan, että olisi raken­net­tu käveltävää euroop­palaista kaupunkia. Sen seu­rauk­se­na asu­tus on levin­nyt laa­jalle, paljon luon­toa on menetet­ty ja kaik­keen tarvi­taan autoa: kau­pas­sa käyn­ti­in, las­ten viemiseen päivähoitoon ja kouluun,

On kiis­ta­ton­ta, että jos asu­taan tiivi­isti, rak­en­tamisen alle jää vähem­män maa­ta kuin jos kaavoitus olisi väljää. Vihreän on help­po tukea sitä, että luon­toa menetetään vähän. Töölössä maa­ta on uhrat­tu asukas­ta kohden kymme­ne­sosa siitä, mitä on uhrat­tu Sipoossa.

Usein tiivistämistä vas­tus­ta­vat asukkaat tais­tel­e­vat koti­talon­sa vier­essä ole­van rak­en­ta­mat­toman ton­tin ja pienen puis­tikon puoles­ta. Se on ymmär­ret­tävää, minäkin olen aikanaan vas­tus­tanut eräitä kaavoitusko­htei­ta lapsuudenmaisemissani.

Moni ajat­telee, että asuinalue menee tiivistämis­es­tä pilalle. Tiivistämisen vaiku­tuk­ses­ta alueen arvoon on tutkit­tua tietoa. Sen seu­rauk­se­na alueesta tulee halu­tumpi ja asun­to­jen arvo nousee, vaik­ka tar­jon­ta lisään­tyy. Kaupungi­nosas­ta tulee toimi­vampi, sen palve­lut ja joukkoli­iken­ney­htey­det paranevat ja väestöltään van­henevalle alueelle tulee uusia nuo­ria ja akti­ivisia asukkai­ta. Jat­ka lukemista “Tun­nus­tan edis­täneeni kaupunki­rak­en­teen tiivistämistä”

Listaamattomien yritysten osinkoverotus

Kehotan lähdekri­ti­ikki­in. Tämä kir­joi­tus perus­tuu muistikuville!

Min­un muis­taak­seni lis­taa­mat­tomien yri­tys­ten mak­samien osinko­tu­lo­jen veroe­tu on peräisin 90-luvul­ta.  Vuosiluku on olen­nainen, kos­ka sil­loin korot oli­vat korkeal­la. Sil­lä on merk­i­tys­tä tähän asiaan.

Tuol­loin havait­ti­in, ettei yrit­täjän kan­nat­tanut sijoit­taa yhtiöön­sä osakepääo­maa vaan antaa yhtiölleen lainaa. Lainan ongel­mana taas on, että ilman kun­non osakepääo­maa yhtiön omat varat ovat vähäiset eikä se kykene otta­maan vas­taan taloudel­lisia riske­jä. Tuo­hon aikaan osakey­htiö oli pan­ta­va konkurssi­in, jos oma pääo­ma oli syö­ty. Nyt voi pääomit­taa yhtiötä myös oman pääo­man ehtoisel­la lainalla.

Osakepääo­maan ver­rat­tuna lainan anta­mi­nen oli vero­tuk­ses­sa edullisem­paa. Molem­mista, osin­go­ista ja koroista, omis­ta­jan piti sil­loin mak­saa pääo­mat­uloveroa, mut­ta korko oli yri­tyk­selle vero­tuk­ses­sa vähen­nyskelpoista ja osinko ei ollut. Sik­si osin­gos­ta mak­set­ti­in veroa kah­teen ker­taan. Ensin yri­tys mak­soi tulok­ses­taan ja sen jäl­keen omis­ta­ja mak­soi vielä osinkotulosta.

Kek­sit­ti­in, että on yhteiskun­nan etu kohdel­la korkoa ja osinkoa samal­la taval­la. Kun yhtiö oli jo mak­sanut veroa tulok­ses­taan, ei omis­ta­jan enää tarvin­nut mak­saa sitä osin­gos­ta. Tuol­loin vielä vero­tuk­ses­sa yritet­ti­in vielä pitää yllä jotain logi­ikkaa. Niin­pä pääo­mat­u­lo­jen vero ja yhtiön mak­sama yhtiövero oli­si­vat yhtä korkei­ta. Jat­ka lukemista “Lis­taa­mat­tomien yri­tys­ten osinkoverotus”

Nato-muisteluja 20 vuoden takaa

Suomen Nato-jäsenyy­den kun­ni­ak­si kaivoin esi­in muis­ti­in­pano­jani Natos­ta. Olen aikeis­sa julka­ista tek­stin muis­telmis­sani, kun­han joskus saan ne kir­joite­tuk­si, mut­ta kos­ka asia on ajanko­htainen, julkaisen tämän pätkän etukäteen. 

Vuo­den 2002 eloku­us­sa, kun vihreät oli­vat läht­e­neet hal­li­tuk­ses­ta, tapasin Paa­vo Lip­posen hänen kut­sus­taan. Ker­tasimme men­neitä ja viitoitimme tule­vaisu­ut­ta ja sitä, mis­sä olo­suhteis­sa vihreät voisi­vat pala­ta hallitukseen.

Lip­po­nen sanoi kryp­tis­es­ti, että edessä on ulkopoli­it­tisia muu­tok­sia. Ker­roin ympäripyöreästi suh­teestamme Natoon ja siitä, että meitä arve­lut­taa siinä lähin­nä vaa­timus puo­lus­tus­meno­jen kasvus­ta, kun rahaa tarvit­taisi­in muuhunkin. Tähän Lip­po­nen sanoi, ettei Nato-jäsenyys lisäisi puo­lus­tus­meno­ja. Sanoin, etten voi vas­ta­ta kysymyk­seen Natos­ta kysymät­tä sitä muil­ta, vaik­ka oikeas­t­aan tiesin, ettei se olisi ongel­ma vihreille.

Otin asian esille eduskun­taryh­mässämme. Niin kuin arvelin, ei Nato-jäsenyys ollut mikään este yhteistyölle. Vihreät oli­vat hyvin Euroop­pa-myön­teinen puolue, eivätkä euroop­palaiset sis­arpuolueemme ymmärtäneet lainkaan, mik­si Suo­mi ei ole liit­tynyt Natoon. Ennakkolu­u­lomme Putinin Venäjää kohtaan kasvoi kas­vamis­taan, ei vähiten Hei­di Hau­ta­lan varoi­tusten takia. Jat­ka lukemista “Nato-muis­telu­ja 20 vuo­den takaa”

Mitä ajattelen vihreiden rökäletappiosta

Vihrei­den rökäle­tap­pio osui pahim­min puolueemme vahvoille alueille eli suuri­in kaupunkei­hin. Helsingis­sä vihreät menet­tivät 35 pros­ent­tia vuo­den 2019 äänistä. Karku­un pääsi vieläkin isom­pi kala, sil­lä jo ennen vuo­den 2019 eduskun­tavaale­ja vihrei­den kan­na­tus oli laskenut merkittävästi.

Viime metreil­lä vihreät menet­tivät liki kak­si pros­ent­tiyk­sikköä tak­tiselle äänestämiselle. Tässä ei ole muu­ta uut­ta kuin suu­ru­us. Lop­pume­trien kisa päämin­is­terin paikas­ta on mak­sanut meille aina ennenkin ja paljon.

Ääniä ei men­nyt vain demareille eikä vain vihreiltä ja vasem­mis­toli­itol­ta. RKP:ltä siir­tyi lop­pume­treil­lä ääniä kokoomuk­selle ja meni niitä paljon kokoomuk­selle vihreiltäkin.

Keski­tyn tässä kir­joituk­ses­sa Helsinki­in, kos­ka en ole ehtinyt analysoi­da mui­ta alueita.

Helsingis­sä vihreät oli­vat suurin puolue liki joka toisel­la äänestysalueelle. Korkean koulu­tuk­sen alueil­la suurim­man puolueen paik­ka siir­tyi vihreiltä kokoomuk­selle, lähiöis­sä demareille ja Kallios­sa Vasem­mis­toli­itolle. Kallios­sakin siir­tyi ääniä vasem­mis­toli­itolle vain vähän, mut­ta siir­tyi kuitenkin. Pääasi­as­sa vuo­to Kallios­sakin oli demarei­hin. Kun vihre­itä meni enem­män kuin Vasem­mis­toli­itol­ta, Vasem­mis­toli­it­to nousi suurimmaksi.

Menetämme koulutettua väkeä

Vihrei­den tap­pi­ot oli­vat suurimpia korkean koulu­tus­ta­son alueil­la. Niil­läkin vuo­toa näyt­tää olleen enem­män demarei­hin kuin kokoomuk­seen, mut­ta kokoomuk­seenkin on siir­tynyt merkit­tävästi. Eivät ne kokoomuk­sen lisä-äänet ole demareil­takaan tulleet. Jat­ka lukemista “Mitä ajat­te­len vihrei­den rökäletappiosta”

Näillä ajatuksilla vaalivalvojaisiin

Kir­joi­tan tun­nelmi­ani vaal­i­tais­tos­ta nyt, kun vaal­i­t­u­los ei ole tiedos­sa, eikä min­ua voi­da syyt­tää jälkiviisaudesta.

Min­ul­la vaal­i­tais­ton seu­raami­nen oli yhtä tuskaa. Olen todel­la kiin­nos­tunut poli­ti­ikan sisäl­löstä. Vaal­i­tais­telun seu­raami­nen ei kuitenkaan kar­tut­tanut san­ot­tavasti tietoani asi­akysymyk­sistä. Ne sivu­utet­ti­in vaal­i­tais­ton aikana isku­lau­seil­la ja puoli­to­tuuk­sil­la. Isku­lau­sei­ta ja asian ohi puhu­mista on ollut ennenkin, mut­ta ei mitään tähän ver­rat­tavaa. Yhdenkään puolueen todel­li­sista tavoit­teista ei tul­lut selkoa.

Joskus kun olin min­is­ter­inä vas­taa­mas­sa kyse­ly­tun­nil­la, ymmärsin, kuin­ka vah­vas­sa ase­mas­sa on vas­taa­ja, kos­ka kysyjä ei saa toista kysymys­tä. Se sai jotkut vas­taa­maan aivan mitä vain. Tämä ei ole mah­dol­lista enää, kos­ka väärä vas­taus pan­naan palasik­si somessa.

Vaa­likeskusteluis­sa taas voidaan sanoa ihan mitä tahansa, kos­ka puoli­to­tuuk­sista tai täy­del­li­sistä epä­to­tuuk­sista ei jää kiin­ni. Näin myös tehdään. Rauhal­lisem­mas­sa keskustelus­sa näin ei voisi tehdä, kos­ka toiset voisi­vat osoit­taa val­heet val­heik­si. Jat­ka lukemista “Näil­lä ajatuk­sil­la vaalivalvojaisiin”

Kaupunkiliikenteen hinnoittelu (6) Veronsaaja

Sar­jan aiem­mis­sa tek­steis­sä hah­motelti­in liiken­teen hin­noit­telun totaal­ista kumous­ta. Se on jo tuot­tanut raivoisia kom­ment­te­ja autoil­i­joil­ta, vaik­ka lähtöko­h­ta oli, että en esitä autoilu­un kohdis­tu­vien mak­su­jen kohot­tamista vaan niiden suun­taamista toisin. Nykyisessä kuudessa mil­jardis­sa on aika paljon uudelleen suun­nat­tavaa ilman, että keskimääriset kus­tan­nuk­set nousevat.

Jos tämä tehdään kus­tan­nus­neu­traal­isti, autoilun hin­ta ale­nee haja-asu­tusalueil­la ja kas­vaa kaupungeis­sa, kos­ka autoilu on maal­la räikeästi yliv­erotet­tua ja kaupungeis­sa aliv­erotet­tua. Ulkoi­sista kus­tan­nuk­sista maaseudul­la merk­i­tys­tä on vain tiestön kulu­misel­la, käytön seu­rauk­sil­la ja ilmastopäästöil­lä ja myös onnet­to­muuskus­tan­nuk­sil­la, mut­ta ruuhkau­tu­mi­nen, myrkyl­liset päästöt, melu ja tilan käyt­tö ovat kaupunkien ongelmia.

Muu­tos on väk­isin edessä, sil­lä liiken­teen veropo­h­ja sulaa alta. Kun liikenne sähköistyy, se ei mak­sa polt­toain­evero­ja. Joko liiken­teestä perit­tävät verot lisätään tuloveroi­hin tai johonkin muuhun veroon tai sit­ten luovu­taan pohjo­is­mais­es­ta hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nas­ta. Jat­ka lukemista “Kaupunkili­iken­teen hin­noit­telu (6) Veronsaaja”

Miksi pienipalkkaisia kannattaa tukea?

Tavoit­teena on hyv­in­voin­ti­val­tion pelas­tamisek­si nos­taa työl­lisyysaste 80 pros­ent­ti­in. Sil­loin töi­hin on saata­va myös niitä, joil­la on puut­tei­ta osaamises­sa ja työkyvyssä sekä sen mukana myös tuottavuudessa.

Julki­nen sek­tori voi tietysti palkata ketä tahansa mil­laisel­la pal­ka­lla hyvän­sä vaik­ka pat­saan var­ti­joik­si, mut­ta näin ei hyv­in­voin­ti­val­tio­ta pelaste­ta. Yksi­tyisel­lä puolel­la ei ketään palkata tap­pi­ol­la. Jos palk­ka on korkeampi kuin työn tuot­to rahak­si muutet­tuna, työ­suhdet­ta ei syn­ny. Sik­si meil­lä ei ole esimerkik­si enää tankkaus­palvelua huoltoasemil­la, vaik­ka ennen oli.

Viimeisen 30 vuo­den aikana reaali­palkat ovat nousseet 50 pros­ent­tia. Niin ovat nousseet myös alim­mat palkat. Näin kaik­ki palka­nsaa­jat ovat päässeet osal­lisik­si elin­ta­son nousus­ta, mikä on tietysti hyvä asia niiden kannal­ta, jot­ka ovat yhä töissä.

Har­mi kyl­lä, myös se raja, kuin­ka paljon työn on tuotet­ta­va, on nous­sut 50 pros­en­til­la. Tämä on hin­noitel­lut kas­va­van osan työvoimas­ta ulos. Kun pelkän perusk­oulun tai kansak­oulun varas­sa ollei­den työt­tömyys oli vuon­na 1989 5,7 pros­ent­tia, oli se vuon­na 2021 jo 24 pros­ent­tia. Eikä tässä kaik­ki. Tuos­ta joukos­ta oli töis­sä enää vain 45 %.

Rak­en­teelli­nen työt­tömyys on nous­sut. Maas­sa on paha työvoima­pu­la, mut­ta työt­tömien määrä on 7,6 % työvoimas­ta. Jat­ka lukemista “Mik­si pieni­palkkaisia kan­nat­taa tukea?”

Kaupunkiliikenteen hinnoittelu(5): autopaikat

Auto­jen vaa­ti­ma pysäköin­ti­ti­la on ongel­ma tiivi­is­sä kaupunki­rak­en­teessa. Omakoti­talois­sa ja kaupunkien ulkop­uolel­la se ei ole ongel­ma eikä mikään.

Kaupunkisu­un­nit­telu­vi­ras­to las­ki aikanaan, että Helsingis­sä on varat­tu 16 km2 pysäköin­ti­in. Kos­ka kaupunki­maan arvoa ei hah­mote­ta neliök­ilo­me­tre­it­täin eikä edes hehtaare­it­taan vaan neliöit­täin, suomen­nan tuon luvun: Se on siis 16 miljoon­aa neliömetriä. Minus­ta laskukaa­va liioit­teli asi­aa, mut­ta jos olisi vain kymme­nen miljoon­aa neliötä, on sekin iso määrä.

Lähiöis­sä kaavoitet­ti­in autopaikat maan tasoon. Mauno Koivis­to sanoi, että tämä pakot­taa ihmiset han­kki­maan auton. Perustelu oli, että lähiöt on kaavoitet­ta­va autopaikko­jen takia väljik­si, jol­loin etäisyy­det kaup­paan, koulu­un, päiväkoti­in ja tut­tavien luo ovat pitk­iä. Nyky­isin las­ke­taan, että maan­ta­soinen pysäköin­ti aset­taa aluete­hokku­udelle mak­simik­si 0,8, mut­ta lähiöitä raken­net­taes­sa halut­ti­in, että parkkikent­tien välis­sä on las­ten leikkipaikko­ja ja viher­aluei­ta. Sik­si kaa­vat oli­vat tehokku­udeltaan jotain 0,4:n tasoa, mikä vas­taa omakoti­taloalueen aluete­hokku­ut­ta. Paljon on luon­toa haaskau­tunut turhaan asumisen alle,kun lähiöt on raken­net­tu maa­ta haaskaten.

Nuo maan­ta­soiset parkkiken­tät ovat muodol­lis­es­ti halpo­ja, kos­ka niiden maapo­h­jalle ei las­ke­ta arvoa ­ – onhan ne kaavoitet­tu parkkiken­tik­si. Ekon­o­misti saa tästä pään­särkyä, kos­ka pitäisi­hän parkkikent­tien maapo­h­jalle laskea vai­h­toe­htoiskäytön hin­ta. Jos puo­let raken­nu­soikeud­es­ta menetetään niiden takia, on parkkikent­tien yhteen­las­ket­tu arvo sama kuin asuin­tont­tien yhteen­las­ket­tu arvo, noin osapuilleen.

Kun kaavoite­taan tiivi­istä, on pysäköin­ti laitet­ta­va maan alle tai parkki­taloi­hin. Täl­löin autopaikko­jen hin­nat nou­se­vat korkeik­si. Esimerkik­si Jätkäsaaren parkkilu­o­las­sa yhden paikan hin­ta on yli 50 000 €. Parkki­talos­sa se on vain 20 000 euroa, mut­ta parkki­ta­lo vie yhden asuin­talon ton­tin. Kun tämä ote­taan huomioon, luo­la on halvem­pi. Jat­ka lukemista “Kaupunkili­iken­teen hinnoittelu(5): autopaikat”