2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (1) Teollistuminen ja nykyaikaisen yhteiskunnan synty

Aloi­tan kes­kus­te­lun kir­ja­ni 2020-luvun yhteis­kun­ta­po­li­tik­ka tee­mois­ta. Kos­ka kir­ja käsit­te­lee mel­kein kaik­kea, jaan kes­kus­te­lun osiin. Tämä kes­kus­te­lu on tar­koi­tet­tu lähin­nä niil­le, jot­ka ovat kir­jan luke­neet. Sik­si kuvai­len kun­kin jak­son sisäl­töä vain yli­mal­kai­ses­ti.

Aloi­tam­me ensim­mäi­ses­tä osasta.

Joh­dan­to………………………………………………….…..……… 10
OSA I TEOLLISTUMINEN JA
NYKYAIKAISEN YHTEISKUNNAN SYNTY.….….….. 17
Teol­li­suu­den alku oli yhtä kur­juut­ta. .….….….….…… 1
Meri­to­kra­tia syr­jäyt­ti luok­kayh­teis­kun­taa.….….… 34
Muka­vuus­ta­lous.….….….….….….….….….….….….….….… 41
Suo­men hui­kea nousu.….….….….….….….….….….….….. 46
Suo­mi on maa­il­man meri­to­kraat­ti­sim­pia mai­ta.… 57
Eriar­voi­suu­den paluu.….….….….….….….….….….….….… 63
Talous on hyvin­voin­nin tuot­ta­ja­na ali­suo­riu­tu­ja… 98

Kir­jan kan­ta­va tee­ma on, että näil­lä resurs­seil­la mei­dän pitäi­si pys­tyä pal­jon parempaan.

Asi­aa havain­nol­lis­taak­se­ni kuvit­te­len vuon­na 1900 elä­neen vii­saan mie­hen Väi­nön, joka saa juma­lal­li­se­na ilmoi­tuk­se­na tie­tää nyky­ajas­tam­me yhden asian, työn tuot­ta­vuu­den 17-ker­tais­tu­mi­sen. Hän ei kyke­ni­si kuvit­te­le­maan talou­del­li­sia mur­hei­ta eikä työ­pe­räis­tä stres­siä. Jat­ka luke­mis­ta “2020-luvun yhteis­kun­ta­po­li­tiik­ka (1) Teol­lis­tu­mi­nen ja nyky­ai­kai­sen yhteis­kun­nan synty”

Asuminen kantakaupungissa kallista mutta ei niin kallista kuin Huitsin nevadassa kahden auton kanssa

Tör­mä­sin taas väit­tee­seen, että aja­tuk­se­ni vähä­au­toi­ses­ta kau­pun­gis­ta on eli­tis­ti­nen, kos­ka vain rik­kail­la on varaa asua kan­ta­kau­pun­gis­sa hyvien jouk­ko­lii­ken­neyh­teyk­sien äärellä.

Kyl­lä, mut­ta toi­saal­ta kyse on sii­tä, mihin rahan­sa laittaa.

Jos oli­sim­me osta­neet vai­mo­ni kans­sa asun­non Kruu­nun­haan sijas­ta Huit­sin Neva­das­ta, asun­to oli­si toki ollut hal­vem­pi, mut­ta oli­sim­me jou­tu­neet osta­maan kak­si autoa. Olen tähän men­nes­sä sääs­tä­nyt noin 300 000 euroa sil­lä, ettei minul­la ole autoa ja vai­mo­ni tie­tys­ti yhtä pal­jon. Se on riit­tä­nyt enem­män kuin asun­non hin­tae­roon Kruu­nun­haan ja Huit­sin Neva­dan välillä.

Liberaalin demokratian ja avarakatseisuuden tuho?

Kesäl­lä on ollut aikaa aja­tel­la. Mie­lee­ni on tun­ke­nut synk­kiä aja­tuk­sia Euroo­pan tule­vai­suu­des­ta, jot­ka haluan täs­sä jakaa lukijoilleni.

Isla­mi­lai­nen maa­il­ma oli tie­teis­sä ja tai­teis­sa pal­jon edel­lä Euroop­paa vie­lä 1400-luvun kiep­peil­lä – jon­ka muu­ten kou­lun his­to­ria­nio­pe­tus onnis­tui joten­kin salaa­maan. Sit­ten osat vaih­tui­vat. Hen­ki­nen suvait­se­mat­to­muus val­ta­si isla­mi­lai­sen maa­il­man samal­la kun renes­sans­si puh­ke­si Euroo­pas­sa. Kir­jas­saan Nime­ni on punai­nen Orhan Pamuk kuvaa tätä pysäh­ty­nei­syy­den aikaa lois­ta­vas­ti. Vah­va lukusuositus!

Pamu­kin mukaan esi­mer­kik­si kuva­tai­teis­sa sal­lit­tiin käy­tän­nös­sä vain van­han tois­ta­mi­nen. Jopa pers­pek­tii­vin käyt­tö oli kiel­let­tyä, kos­ka se edus­ti rap­peut­ta­vaa euroop­pa­lais­ta vaikutusta.

Mis­sä rajoi­te­taan tai­teen vapaut­ta, siel­lä eivät myös­kään tie­teet menes­ty. Täs­tä on vah­vaa empii­ris­tä näyttöä.

Sii­hen asti Euroop­pa oli kär­si­nyt pait­si feo­daa­li­val­las­ta myös teo­kra­tias­ta, kun kato­li­nen kirk­ko sane­li, mitä saa teh­dä ja aja­tel­la. Sit­tem­min teo­kra­tia on siir­ty­nyt isla­mi­lais­ten mai­den vitsaukseksi.

Euroop­pa siir­tyi valis­tu­nei­suu­den, suvait­se­vai­suu­den aikaan, jol­loin uuteen suh­tau­dut­tiin ennak­ko­luu­lot­to­mas­ti ja ute­li­aas­ti. Kato­li­sen kir­kon val­lan kaa­tu­mi­nen oli mer­kit­tä­vä osa tätä. Vie­lä tänään­kin pro­tes­tant­ti­set maat ovat sel­väs­ti menes­ty­neem­piä kuin kato­li­set, vaik­ka paa­vin val­ta on kato­li­sis­sa­kin mais­sa liu­den­tu­nut. Euroop­pa­lai­nen kult­tuu­ri kuroi nopeas­ti kiin­ni Per­sian­lah­den mai­den etu­mat­kan ja meni roi­mas­ti ohi.

Vaa­leis­sa kan­sa valit­see itse­ään ava­ra­kat­sei­sem­pia johtajia 

Demo­kra­tia on ollut sikä­li ”epä­de­mo­kraat­tis­ta”, että kan­sa on valin­nut itse­ään vii­saam­pia ja ava­ra­kat­sei­sem­pia päät­tä­jiä. Tämä näkyy monis­sa asen­ne­mit­ta­reis­sa. Esi­mer­kik­si kuo­le­man­tuo­mion kan­na­tus on äänes­tä­jien kes­kuu­des­sa aivan olen­nai­ses­ti suu­rem­paa kuin kan­san­edus­ta­jien keskuudessa.

Ei sii­nä tie­tys­ti ole mitään epä­de­mo­kraat­tis­ta, että kan­sa­lai­set valit­se­vat itse­ään fik­sum­pia päät­tä­jiä. Äänes­tä­jäl­lä on oikeus käyt­tää ääni­val­taan­sa niin kuin par­haak­si näkee. Vii­saam­piin luot­ta­mi­ses­sa on oma jär­ken­sä. Minä esi­mer­kik­si en ole pys­ty­nyt käy­mään suh­teel­li­suus­teo­rian perus­tei­ta läpi, mut­ta luo­tan sii­hen, mitä minua vii­saam­mat asias­ta sanovat.

Olen vähän tum­pe­lo kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­sa, mut­ta hyväk­syn täy­sin, että sitä ohjaa­vat ne, jot­ka asi­aa enem­män tuntevat.

On osoi­tus yhteis­kun­nal­li­ses­ta luot­ta­muk­ses­ta, että kan­sa luot­taa itse­ään fik­sum­piin päät­tä­jiin. Näin on myös kan­nat­ta­nut teh­dä, kos­ka tämä on tuo­nut kai­kil­le lisää hyvin­voin­tia. Myös vähem­mis­töön jää­nei­den on kan­nat­ta­nut luot­taa omiin edus­ta­jiin­sa, jot­ka kui­ten­kin mah­dol­li­sim­man hyvin aja­vat hei­dän ase­maan­sa, vaik­ka eivät voi­kaan pää­tök­si vähem­mis­tö­ase­mas­ta sanel­la. Tämä demo­kra­tian “ava­ra­kat­sei­suus­har­ha” on mer­kit­tä­vä syy län­si­mais­ten demo­kra­tioi­den menes­tyk­seen. Sen katoa­mi­nen oli­si vaka­va isku nii­den tulevaisuudelle.

Pul­lon hen­keä on vai­kea saa­da takai­sin pulloon

Jos­kus luot­ta­mus kui­ten­kin kato­aa. Sil­loin kan­sa halu­aa äänes­tää itsen­sä kal­tai­sia päät­tä­jiä, yhtä vähän asiois­ta ymmär­tä­viä ja ennen kaik­kea yhtä ennak­ko­luu­loi­sia. Kun näin pää­see käy­mään, pul­lon hen­keä on vai­kea saa­da takai­sin pulloon.

Äänes­tä­jien luot­ta­mus itse­ään ava­ra­kat­sei­sem­piin päät­tä­jiin voi men­nä sik­si, että yhteis­kun­nal­li­nen kehi­tys kään­tyy suu­ria mas­so­ja vas­taan, kuten on käy­nyt köyh­ty­vän kes­ki­luo­kan Yhdys­val­lois­sa ja kas­vu­kes­kus­ten ulko­puo­lel­la Suo­mes­sa – ja jok­seen­kin kaik­kial­la teol­li­suus­mais­sa auto­maa­tion vie­des­sä hyvä­palk­kai­sia duunarityöpaikkoja.

Omaa etu­aan tavoit­te­le­vat polii­ti­kot voi­vat myös oppia kei­no­ja vedo­ta kan­san mus­tim­piin tun­tei­siin. Mie­leen tulee etsi­mät­tä Donald Trump huu­dat­ta­mas­sa lynk­kausis­ku­lausei­ta vaalikokouksissa.

Trum­pin jot­kut puheet anta­vat kuvan täy­del­li­ses­tä type­ryk­ses­tä, jon­ka yleis­si­vis­tys on ole­ma­ton. Minä en usko, että hän on niin tyh­mä kuin mitä esit­tää. Hän tie­tää, että perä­ti puo­let ame­rik­ka­lai­sis­ta on medi­aa­nia tyh­mem­piä, ennak­ko­luu­loi­sem­pia ja valis­tu­mat­to­mam­pia. (Toi­vot­ta­vas­ti kukaan ei halua tähän läh­de­vii­tet­tä.) Hän veto­aa hei­hin ja vali­tet­ta­vas­ti se näyt­tää kan­nat­ta­van. Voi olla, että Yhdys­val­lat on sivis­tyk­sen kan­nal­ta mene­tet­ty maa, kun kan­san syvien rivien valis­tu­mat­to­muus, ennak­ko­luu­loi­siin ja tai­kaus­koi­suus pää­se­vät hei­jas­tu­maan vaa­li­tu­lok­siin. Kun ava­ra­kat­sei­suus­har­ha on pois­tu­nut, se ei her­käs­ti tule takai­sin. Kali­for­nian kan­nat­tai­si irrot­tau­tua Yhdysvalloista.

Jos Yhdys­val­lat hajoai­si niin, että Trum­pia kan­nat­ta­vat puna­nis­kao­sa­val­tiot muo­dos­tai­si­vat toi­sen ja demo­kraat­te­ja kan­nat­ta­vat ran­nik­ko­jen kor­kean osaa­mi­sen osa­val­tiot toi­sen puo­lis­kon, puna­nis­ka­val­tios­ta tuli­si nopeas­ti hyvin köyhä.

Jos­tain syys­tä, jota en tie­dä, suvait­se­mat­to­maan mie­leen liit­tyy pääl­lim­mäi­se­nä tun­tee­na viha. Kyse saat­taa olla syn­nyn­näi­ses­tä luon­tees­ta. Popu­lis­tis­ten liik­kei­den nousu on tuo­nut pin­taan val­ta­van mää­rän viha­pu­het­ta ja suo­ra­nais­ta poliit­tis­ta väki­val­taa. Ja Trum­pin vaa­li­ko­kous­ten lynkkausmielialaa.

Tämä ei ole ensim­mäi­nen ker­ta, kun ”elii­tin” poliit­ti­nen val­ta mur­tuu. Aina se on päät­ty­nyt huo­nos­ti ja usein väki­val­tai­ses­ti. Vetoa­mi­nen Espan­jan, Ita­lian ja Sak­san his­to­ri­aan 1930-luvul­ta herät­tää suu­ria tun­tei­ta, mut­ta aja­tel­laan vaik­ka­pa pero­nis­tien Argen­tii­naa. Ennen Pero­nia Argen­tii­na oli rikas maa, jon­ka tulo­ta­so ylit­ti Englan­nin tulo­ta­son, ja pero­nis­tien jäl­ji­tä maa on köy­hä kehi­tys­maa. Venä­jän his­to­ri­aa tun­nen huo­nos­ti, mut­ta popu­lis­ti­sen val­lan­ku­mouk­sen hur­mas­sa Neu­vos­to­liit­to aika­naan perus­tet­tiin, eikä sekään tari­na hyvin päättynyt.

Popu­lis­miin liit­tyy kiin­teäs­ti vah­van joh­ta­jan kai­puu ja lit­kusie­lui­sen demo­kra­tian vastustus.

Venä­jän, eri­tyi­ses­ti Pie­ta­rin alu­een tilan­ne näyt­ti run­saat 20 vuot­ta sit­ten hyväl­tä, mut­ta sit­ten iski taan­tu­mus Puti­nin muo­dos­sa. Kun ver­taa Venä­jää ja Viroa, huo­maa, mitä taan­tu­mus maal­le mer­kit­see. Molem­mat läh­ti­vät vuon­na 1991 samal­ta vii­val­ta. Viro on nyt val­ta­van pal­jon parem­mas­sa kun­nos­sa kuin Venäjä.

Euroo­pan tilan­ne ei näy­tä todel­la­kaan hyväl­tä. Maa toi­sen­sa jäl­keen on suis­tu­nut suvait­se­mat­to­muu­teen ja hen­ki­seen mata­laot­sai­suu­teen sekä kai­ken oudon ja uuden vas­tus­ta­mi­seen. Niin kuin aina, tie­tei­tä ja tai­tei­ta on ryh­dyt­ty suit­si­maan. Muis­tat­te­han vie­lä post­mo­der­nin teko­tai­teen. Perin­tei­siin arvoi­hin vetoa­mi­nen on aina vah­va varoi­tus samoin kuin uskon­non tuo­mi­nen poliit­tis­ten pää­tös­ten perus­tak­si. Perin­tei­set arvot ovat syno­nyy­mi sivait­se­mat­to­muu­del­le ja vas­ta­koh­ta avarakatseisuudelle.

Me libe­raa­lin yhteis­kun­nan kan­nat­ta­jat toi­vom­me, että tämä on ohi­me­ne­vää, mut­ta mis­tä me sen tie­däm­me. Voi olla, että maa toi­sen­sa jäl­keen suis­tuu epä-älyl­li­seen popu­lis­miin, kään­tyy sivis­tys­tä ja tie­det­tä vas­taan alkaen näivettyä.

Se on sel­vää, että ava­ra­kat­sei­suu­des­ta luo­pu­van Euroo­pan käy yhtä huo­nos­ti kuin isla­mi­lai­sen maa­il­man aika­naan.  Mut­ta mitä tulee tilalle?

Vii­si vuot­ta sit­ten oli­sin lyö­nyt vetoa Kii­nan puo­les­ta, mut­ta en enää. Sama kai­ku on askel­ten sielläkin.

 

Heikki Pursiaiselle isän tuomista karkeista

Heik­ki Pur­siai­nen kir­joit­ti Must Rea­dis­sa pit­kän ja moni­pol­vi­sen vas­tauk­sen vii­me jou­lu­kus­sa kir­joit­ta­maa­ni blo­gi­kir­joi­tuk­see­ni, jos­sa arvioin hänen kir­jas­saan Pas­ka Suo­mi esit­tä­miä aja­tuk­sia köy­hyy­des­tä ja eriar­voi­suu­des­ta. Pur­siai­sen kir­joi­tus on Must Rea­dis­sa mak­su­muu­rin taka­na, mut­ta muu­rin voi läpäis­tä kah­dek­si vii­kok­si hyväk­sy­mäl­lä tutus­tu­mis­tar­jouk­sen. Kan­nat­taa sinän­sä mak­saa. Must Rea­dil­le soi­sin todel­la menestystä.

Otin eriar­voi­suu­den mie­liä myr­kyt­tä­väs­ti vai­ku­tuk­ses­ta esi­mer­kik­si isän, joka mat­kal­ta pala­tes­saan tuo kah­del­le lap­sel­leen kark­ki­pus­sin ja kol­man­nel­le yhden hedel­mä­kar­kin. Tämä yksi oli­si ollut onnel­li­sem­pi, jos isä ei oli­si tuo­nut kark­ke­ja kenellekään.

Heik­ki Pur­siai­nen kumo­aa tämän seuraavasti:

Vii­sas kol­le­ga­ni Roger Wess­man tote­si asias­ta kes­kus­tel­les­sam­me, että täs­sä on kysy­mys enem­män epä­rei­luu­den kuin eriar­voi­suu­den koke­muk­ses­ta. Esi­mer­kik­si jos kark­ki­pus­si oli­si ollut pal­kin­to uima­kil­pai­lus­ta tai mak­su asun­non sii­voa­mi­ses­ta, kark­kien epä­ta­sai­nen jakau­tu­mi­nen oli­si hyvin­kin saat­ta­nut olla vähem­mäl­le jää­nees­tä lap­ses­ta hyväksyttävää.

Eriar­voi­suu­des­sa juu­ri epä­rei­luu­den tun­tu on se, joka myr­kyt­tää mie­let. Se, jos jotain pal­ki­taan taval­la, jon­ka kaik­ki myön­tä­vät ansai­tuk­si, ei syn­ny­tä kat­ke­ruut­ta, eivät­kä ihmi­set pidä sitä eriar­voi­suu­te­na, vaik­ka tuloe­roil­la mitat­tu­na se sitä olisikin.

En ole juu­ri kuul­lut, että kukaan vas­tus­tai­si sitä, että ahke­ruu­des­ta pal­kit­tai­siin – siis esi­mer­kik­si, että joku saa lii­kaa urak­ka­palk­kaa mui­hin näh­den. Sen sijaan osaa­mi­ses­ta joh­tu­via palk­kae­ro­ja pide­tään epä­oi­keu­tet­tui­na. Tele­vi­sios­sa haas­ta­tel­tu rans­ka­lai­nen kel­ta­lii­vi valit­ti, että talous­po­li­tiik­ka hyö­dyt­tää vain hyvin koulutettuja.

Mil­joo­na­voit­to­ja lotos­sa ei pide­tä osoi­tuk­se­na eriar­voi­suu­des­ta, kos­ka kai­kil­la on samat mahdollisuudet.

Kan­sa­lai­set hyväk­sy­vät joil­le­kin suu­ret­kin tulot, jos se on seu­raus­ta hei­dän kiis­tat­to­mis­ta ansiois­taan. Urhei­lusan­ka­rei­den ja menes­ty­nei­den suo­ma­lais­ten auton­kul­jet­ta­jien mil­joo­na­tu­lois­sa ei ole mitään valit­ta­mis­ta. Hehän ovat mei­dän san­ka­rei­tam­me, jot­ka levit­tä­vät maam­me mai­net­ta maa­il­mal­la. Sekin hyväk­sy­tään, että nämä mei­dän san­ka­rim­me kir­jau­tu­vat vero­ja vält­tääk­seen asuk­kaik­si Monacoon tai johon­kin sveit­si­läi­seen kan­to­niin. Onhan se ymmär­ret­tä­vää, kos­ka vero­tus Suo­mes­sa on niin ankaraa.

Hel­sin­gin kau­pun­gin kor­kea­palk­kai­sin työn­te­ki­jä oli aina­kin joi­ta­kin vuo­sia sit­ten kau­pun­gi­nor­kes­te­rin kapel­li­mes­ta­ri. (En tie­dä, mikä on tilan­ne nyt.) Hänen pal­kas­taan ei tul­lut sel­lais­ta vali­tus­ta kuin por­mes­ta­rin sel­väs­ti pie­nem­mäs­tä palkasta.

Viih­de­tai­teil­joi­den mil­joo­na­tu­lot eivät myös­kään aiheu­ta veren­pai­neen nousua. Jot­kut pitä­vät jopa tulo­ja hyvyy­den mit­ta­ri­na. Näin teh­dään myös ammattilaistenniksessä.

Nokian optio­mil­jo­nää­rien tulo­ja sen sijaan ei aika­naan pidet­ty oikeu­tet­tui­na, vaik­ka ne mak­set­tiin ame­rik­ka­lais­ten omis­ta­jien rahois­ta ja vaik­ka niis­tä meni yli puo­let veroi­hin – siis mei­dän kaik­kien hyö­dyk­si. Vaik­ka siis kaik­ki suo­ma­lai­set hyö­tyi­vät, oli­si ollut parem­pi, ettei kukaan oli­si hyö­ty­nyt, kos­ka toi­set hyö­tyi­vät niin pal­jon enem­män. Tämä osoit­taa, että on tilan­tei­ta, jois­sa ihmi­set pitä­vät parem­pa­na sitä, että rik­kaat eivät rikas­tu, vaik­ka se mer­kit­si­si, että köy­hät­kin sai­si­vat jotain.

(Voi toki olla, ettei­vät kaik­ki oikein oival­ta­neet, että rahat tuli­vat osak­kee­no­mis­ta­jil­ta ja että puo­let meni veroi­hin. Tus­kin moni sen­tään ajat­te­li, että oli­si ollut parem­pi, että nekin rahat oli­si­vat jää­neet sin­ne Amerikkaan.)

On val­ta­vas­ti tut­ki­mus­tie­toa sii­tä, että ihmi­set ovat onnel­li­sem­pia pien­ten tuloe­ro­jen mais­sa ver­rat­tu­na yhtä vau­rai­siin tai jopa vau­raam­piin suur­ten tuloe­ro­jen mai­hin. Rikas USA esi­mer­kik­si ei ole onnel­li­suus­ver­tai­luis­sa miten­kään kärkisijoilla.

Myön­nän, täs­sä on ongel­mia kausa­li­tee­tin kans­sa. Voi olla, että olo­suh­teet, jot­ka syn­nyt­tä­vät tasai­sen tulon­jaon, syn­nyt­tä­vät myös onnel­li­suu­den, eikä kausa­li­teet­ti mene tuloe­ro­jen kaut­ta. Kyse voi olla sii­tä, että kaik­ki pär­jää­vät suh­teel­li­sen hyvin työ­elä­mäs­sä niin, että kai­kil­la on hyvä paik­ka yhteis­kun­nas­sa. Sitä ei ehkä voi kor­va­ta tulon­siir­roil­la mais­sa, jois­sa työ­elä­mä on eriarvoisempi.

Tie­däm­me, että sama kan­san­tu­lo jaet­tu­na tasai­sem­min tuot­taa enem­män hyvin­voin­tia kuin jaet­tu­na epä­ta­sai­sem­min. Jos tämän myön­näm­me ja uskom­me asi­aa kos­ke­vien funk­tioi­den ole­van jat­ku­via, on loo­gi­ses­ti uskot­ta­va myös, että vähän pie­nem­pi kan­san­tu­lo jaet­tu­na tasai­sem­min voi tuot­taa enem­män hyvin­voin­tia kuin vähän suu­rem­pi jaet­tu­na epätasaisemmin.

Sii­tä, että kat­ke­ruus on myös epä­ter­veel­lis­tä, on ole­mas­sa vah­vaa näyt­töä, mut­ta tämä ei ollut point­ti­ni ydin.

Elä­mää myr­kyt­tä­vää epä­rei­lun eriar­voi­suu­den tun­net­ta on Suo­mes­sa kas­va­vas­sa mää­rin, vaik­ka tuloe­rot eivät ole nous­seet 18 vuo­teen. Osa täs­tä kat­ke­ruu­des­ta on alu­eel­lis­ta. Koe­taan, että muu­ta­ma menes­ty­vä kas­vu­kes­kus menes­tyy ja muut on jätet­ty Hyl­ky­syr­jän asemaan.

Twit­te­ris­sä ole­vat vies­tit sitä, kuin­ka muu maa oikeas­taan elät­tää Hel­sin­kiä, kun tääl­lä ei ole vien­ti­teol­li­suut­ta (=sel­lu­teh­tai­ta), eivät kum­pua mis­tään ratio­naa­li­ses­ta vaan kat­ke­ruu­des­ta. Itse väi­te­hän ei pidä paik­kaan­sa. Hel­sin­gis­sä ei ole sel­lu­teh­tai­ta, mut­ta on pal­jon toi­sen­lai­sia yri­tyk­siä, jot­ka tuo­vat maa­han vien­ti­tu­lo­ja. Sii­nä, että moni uskoo moi­seen ros­kaan, on kyse tun­tees­ta eikä järjestä.

Kat­ke­ruus on myrk­kyä. Maa­il­ma ilman kat­ke­ruut­ta on kivem­pi paik­ka elää.

Köy­hyy­den tor­jun­ta on tie­tys­ti ensi­si­jais­ta, mut­ta tasa-arvol­la­kin on itseisarvonsa.