2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (1) Teollistuminen ja nykyaikaisen yhteiskunnan synty

Aloi­tan keskustelun kir­jani 2020-luvun yhteiskun­tapoli­tik­ka teemoista. Kos­ka kir­ja käsit­telee melkein kaikkea, jaan keskustelun osi­in. Tämä keskustelu on tarkoitet­tu lähin­nä niille, jot­ka ovat kir­jan luke­neet. Sik­si kuvailen kunkin jak­son sisältöä vain yli­malkaises­ti.

Aloita­mme ensim­mäis­es­tä osasta.

Johdan­to………………………………………………….…..……… 10
OSA I TEOLLISTUMINEN JA
NYKYAIKAISEN YHTEISKUNNAN SYNTY.….….….. 17
Teol­lisu­u­den alku oli yhtä kur­ju­ut­ta. .….….….….…… 1
Mer­i­tokra­tia syr­jäyt­ti luokkay­hteiskun­taa.….….… 34
Mukavu­ustalous.….….….….….….….….….….….….….….… 41
Suomen huikea nousu.….….….….….….….….….….….….. 46
Suo­mi on maail­man mer­i­tokraat­tisimpia mai­ta.… 57
Eri­ar­voisu­u­den paluu.….….….….….….….….….….….….… 63
Talous on hyv­in­voin­nin tuot­ta­jana alisuo­ri­u­tu­ja… 98

Kir­jan kan­ta­va teema on, että näil­lä resurs­seil­la mei­dän pitäisi pystyä paljon parempaan.

Asi­aa havain­nol­lis­taak­seni kuvit­te­len vuon­na 1900 eläneen viisaan miehen Väinön, joka saa jumalal­lise­na ilmoituk­se­na tietää nykya­jas­tamme yhden asian, työn tuot­tavu­u­den 17-ker­tais­tu­misen. Hän ei kykenisi kuvit­tele­maan taloudel­lisia murhei­ta eikä työperäistä stres­siä. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka (1) Teol­lis­tu­mi­nen ja nykyaikaisen yhteiskun­nan synty”

Asuminen kantakaupungissa kallista mutta ei niin kallista kuin Huitsin nevadassa kahden auton kanssa

Tör­mäsin taas väit­teeseen, että ajatuk­seni vähäau­tois­es­ta kaupungista on elit­isti­nen, kos­ka vain rikkail­la on varaa asua kan­takaupungis­sa hyvien joukkoli­iken­ney­hteyk­sien äärellä.

Kyl­lä, mut­ta toisaal­ta kyse on siitä, mihin rahansa laittaa.

Jos olisimme osta­neet vai­moni kanssa asun­non Kru­u­nun­haan sijas­ta Huitsin Nevadas­ta, asun­to olisi toki ollut halvem­pi, mut­ta olisimme joutuneet osta­maan kak­si autoa. Olen tähän men­nessä säästänyt noin 300 000 euroa sil­lä, ettei min­ul­la ole autoa ja vai­moni tietysti yhtä paljon. Se on riit­tänyt enem­män kuin asun­non hin­taeroon Kru­u­nun­haan ja Huitsin Nevadan välillä.

Liberaalin demokratian ja avarakatseisuuden tuho?

Kesäl­lä on ollut aikaa ajatel­la. Mieleeni on tunkenut synkkiä ajatuk­sia Euroopan tule­vaisu­ud­es­ta, jot­ka halu­an tässä jakaa lukijoilleni.

Islami­lainen maail­ma oli tieteis­sä ja taiteis­sa paljon edel­lä Euroop­paa vielä 1400-luvun kieppeil­lä – jon­ka muuten koulun his­to­ri­an­iope­tus onnis­tui jotenkin salaa­maan. Sit­ten osat vai­h­tu­i­v­at. Henk­i­nen suvait­se­mat­to­muus val­tasi islami­laisen maail­man samal­la kun renes­sanssi puhke­si Euroopas­sa. Kir­jas­saan Nimeni on punainen Orhan Pamuk kuvaa tätä pysähtyneisyy­den aikaa lois­tavasti. Vah­va lukusuositus!

Pamukin mukaan esimerkik­si kuvataiteis­sa sal­lit­ti­in käytän­nössä vain van­han tois­t­a­mi­nen. Jopa per­spek­ti­ivin käyt­tö oli kiel­let­tyä, kos­ka se edusti rappeut­tavaa euroop­palaista vaikutusta.

Mis­sä rajoite­taan taiteen vapaut­ta, siel­lä eivät myöskään tieteet men­esty. Tästä on vah­vaa empi­iristä näyttöä.

Siihen asti Euroop­pa oli kärsinyt pait­si feo­daali­val­las­ta myös teokra­ti­as­ta, kun kato­li­nen kirkko saneli, mitä saa tehdä ja ajatel­la. Sit­tem­min teokra­tia on siir­tynyt islami­lais­ten maid­en vitsaukseksi.

Euroop­pa siir­tyi val­is­tuneisu­u­den, suvait­se­vaisu­u­den aikaan, jol­loin uuteen suh­taudut­ti­in ennakkolu­u­lot­tomasti ja uteliaasti. Katolisen kirkon val­lan kaa­tu­mi­nen oli merkit­tävä osa tätä. Vielä tänäänkin protes­tant­tiset maat ovat selvästi men­estyneem­piä kuin katoliset, vaik­ka paavin val­ta on katoli­sis­sakin mais­sa liu­den­tunut. Euroop­palainen kult­tuuri kuroi nopeasti kiin­ni Per­sian­lah­den maid­en etu­matkan ja meni roimasti ohi.

Vaaleis­sa kansa val­it­see itseään avarakat­seisem­pia johtajia 

Demokra­tia on ollut sikäli ”epädemokraat­tista”, että kansa on valin­nut itseään viisaampia ja avarakat­seisem­pia päät­täjiä. Tämä näkyy monis­sa asen­ne­mittareis­sa. Esimerkik­si kuole­man­tuomion kan­na­tus on äänestäjien kesku­udessa aivan olen­nais­es­ti suurem­paa kuin kansane­dus­ta­jien keskuudessa.

Ei siinä tietysti ole mitään epädemokraat­tista, että kansalaiset val­it­se­vat itseään fik­sumpia päät­täjiä. Äänestäjäl­lä on oikeus käyt­tää ääni­val­taansa niin kuin parhaak­si näkee. Viisaampi­in luot­tamises­sa on oma järken­sä. Minä esimerkik­si en ole pystynyt käymään suh­teel­lisu­us­teo­ri­an perustei­ta läpi, mut­ta luotan siihen, mitä min­ua viisaam­mat asi­as­ta sanovat.

Olen vähän tumpe­lo kult­tuuripoli­ti­ikas­sa, mut­ta hyväksyn täysin, että sitä ohjaa­vat ne, jot­ka asi­aa enem­män tuntevat.

On osoi­tus yhteiskun­nal­lis­es­ta luot­ta­muk­ses­ta, että kansa luot­taa itseään fik­sumpi­in päät­täji­in. Näin on myös kan­nat­tanut tehdä, kos­ka tämä on tuonut kaikille lisää hyv­in­voin­tia. Myös vähem­mistöön jäänei­den on kan­nat­tanut luot­taa omi­in edus­ta­ji­in­sa, jot­ka kuitenkin mah­dol­lisim­man hyvin aja­vat hei­dän ase­maansa, vaik­ka eivät voikaan päätök­si vähem­mistöase­mas­ta sanel­la. Tämä demokra­t­ian “avarakat­seisu­usharha” on merkit­tävä syy län­si­mais­ten demokra­tioiden men­estyk­seen. Sen katoami­nen olisi vaka­va isku niiden tulevaisuudelle.

Pul­lon henkeä on vaikea saa­da takaisin pulloon

Joskus luot­ta­mus kuitenkin katoaa. Sil­loin kansa halu­aa äänestää itsen­sä kaltaisia päät­täjiä, yhtä vähän asioista ymmärtäviä ja ennen kaikkea yhtä ennakkolu­u­loisia. Kun näin pääsee käymään, pul­lon henkeä on vaikea saa­da takaisin pulloon.

Äänestäjien luot­ta­mus itseään avarakat­seisem­pi­in päät­täji­in voi men­nä sik­si, että yhteiskun­nalli­nen kehi­tys kään­tyy suuria mas­so­ja vas­taan, kuten on käynyt köy­htyvän keskilu­okan Yhdys­val­lois­sa ja kasvukeskusten ulkop­uolel­la Suomes­sa – ja jok­seenkin kaikkial­la teol­lisu­us­mais­sa automaa­tion viedessä hyvä­palkkaisia duunarityöpaikkoja.

Omaa etu­aan tavoit­tel­e­vat poli­itikot voivat myös oppia keino­ja vedo­ta kansan mustimpi­in tun­teisi­in. Mieleen tulee etsimät­tä Don­ald Trump huu­dat­ta­mas­sa lynkkau­sisku­lau­sei­ta vaalikokouksissa.

Trumpin jotkut puheet anta­vat kuvan täy­del­lis­es­tä type­r­yk­ses­tä, jon­ka yleis­sivistys on olema­ton. Minä en usko, että hän on niin tyh­mä kuin mitä esit­tää. Hän tietää, että peräti puo­let amerikkalai­sista on medi­aa­nia tyh­mem­piä, ennakkolu­u­loisem­pia ja val­is­tu­mat­tomampia. (Toiv­ot­tavasti kukaan ei halua tähän lähde­vi­itet­tä.) Hän vetoaa hei­hin ja valitet­tavasti se näyt­tää kan­nat­ta­van. Voi olla, että Yhdys­val­lat on sivistyk­sen kannal­ta menetet­ty maa, kun kansan syvien riv­ien val­is­tu­mat­to­muus, ennakkolu­u­loisi­in ja taikauskoisu­us pää­sevät hei­jas­tu­maan vaal­i­t­u­lok­si­in. Kun avarakat­seisu­usharha on pois­tunut, se ei herkästi tule takaisin. Kali­forn­ian kan­nat­taisi irrot­tau­tua Yhdysvalloista.

Jos Yhdys­val­lat hajoaisi niin, että Trumpia kan­nat­ta­vat punaniskaosaval­tiot muo­dostaisi­vat toisen ja demokraat­te­ja kan­nat­ta­vat ran­nikko­jen korkean osaamisen osaval­tiot toisen puoliskon, punaniskaval­tios­ta tulisi nopeasti hyvin köyhä.

Jostain syys­tä, jota en tiedä, suvait­se­mat­tomaan mieleen liit­tyy pääl­lim­mäisenä tun­teena viha. Kyse saat­taa olla syn­nyn­näis­es­tä luon­teesta. Pop­ulis­tis­ten liikkei­den nousu on tuonut pin­taan val­ta­van määrän viha­puhet­ta ja suo­ranaista poli­it­tista väki­val­taa. Ja Trumpin vaa­likok­ousten lynkkausmielialaa.

Tämä ei ole ensim­mäi­nen ker­ta, kun ”eli­itin” poli­it­ti­nen val­ta mur­tuu. Aina se on päät­tynyt huonos­ti ja usein väki­val­tais­es­ti. Vetoami­nen Espan­jan, Ital­ian ja Sak­san his­to­ri­aan 1930-luvul­ta herät­tää suuria tun­tei­ta, mut­ta ajatel­laan vaikka­pa per­o­nistien Argen­ti­inaa. Ennen Per­o­nia Argen­ti­ina oli rikas maa, jon­ka tulota­so ylit­ti Englan­nin tulota­son, ja per­o­nistien jäljitä maa on köy­hä kehi­tys­maa. Venäjän his­to­ri­aa tun­nen huonos­ti, mut­ta pop­ulis­tisen val­lanku­mouk­sen hur­mas­sa Neu­vos­toli­it­to aikanaan perustet­ti­in, eikä sekään tari­na hyvin päättynyt.

Pop­ulis­mi­in liit­tyy kiin­teästi vah­van johta­jan kaipuu ja litkusieluisen demokra­t­ian vastustus.

Venäjän, eri­tyis­es­ti Pietarin alueen tilanne näyt­ti run­saat 20 vuot­ta sit­ten hyvältä, mut­ta sit­ten iski taan­tu­mus Putinin muo­dos­sa. Kun ver­taa Venäjää ja Viroa, huo­maa, mitä taan­tu­mus maalle merk­it­see. Molem­mat läh­tivät vuon­na 1991 samal­ta viival­ta. Viro on nyt val­ta­van paljon parem­mas­sa kun­nos­sa kuin Venäjä.

Euroopan tilanne ei näytä todel­lakaan hyvältä. Maa toisen­sa jäl­keen on suis­tunut suvait­se­mat­to­muu­teen ja henkiseen mata­laot­saisu­u­teen sekä kaiken oudon ja uuden vas­tus­tamiseen. Niin kuin aina, tieteitä ja taitei­ta on ryhdyt­ty suit­si­maan. Muis­tat­te­han vielä post­mod­ernin teko­taiteen. Per­in­teisi­in arvoihin vetoami­nen on aina vah­va varoi­tus samoin kuin uskon­non tuomi­nen poli­it­tis­ten päätösten perus­tak­si. Per­in­teiset arvot ovat syn­onyy­mi sivait­se­mat­to­muudelle ja vas­tako­h­ta avarakatseisuudelle.

Me lib­er­aalin yhteiskun­nan kan­nat­ta­jat toivomme, että tämä on ohimenevää, mut­ta mis­tä me sen tiedämme. Voi olla, että maa toisen­sa jäl­keen suis­tuu epä-älyl­liseen pop­ulis­mi­in, kään­tyy sivistys­tä ja tiedet­tä vas­taan alka­en näivettyä.

Se on selvää, että avarakat­seisu­ud­es­ta luop­u­van Euroopan käy yhtä huonos­ti kuin islami­laisen maail­man aikanaan.  Mut­ta mitä tulee tilalle?

Viisi vuot­ta sit­ten olisin lyönyt vetoa Kiinan puoles­ta, mut­ta en enää. Sama kaiku on askel­ten sielläkin.

 

Heikki Pursiaiselle isän tuomista karkeista

Heik­ki Pur­si­ainen kir­joit­ti Must Readis­sa pitkän ja monipolvisen vas­tauk­sen viime joulukus­sa kir­joit­ta­maani blogikir­joituk­seeni, jos­sa arvioin hänen kir­jas­saan Pas­ka Suo­mi esit­tämiä ajatuk­sia köy­hyy­destä ja eri­ar­voisu­ud­es­ta. Pur­si­aisen kir­joi­tus on Must Readis­sa mak­sumuurin takana, mut­ta muurin voi läpäistä kahdek­si viikok­si hyväksymäl­lä tutus­tu­mis­tar­jouk­sen. Kan­nat­taa sinän­sä mak­saa. Must Read­ille soisin todel­la menestystä.

Otin eri­ar­voisu­u­den mieliä myrkyt­tävästi vaiku­tuk­ses­ta esimerkik­si isän, joka matkalta palates­saan tuo kahdelle lapselleen karkki­pussin ja kol­man­nelle yhden hedelmäkarkin. Tämä yksi olisi ollut onnel­lisem­pi, jos isä ei olisi tuonut karkke­ja kenellekään.

Heik­ki Pur­si­ainen kumoaa tämän seuraavasti:

Viisas kol­le­gani Roger Wess­man tote­si asi­as­ta keskustel­lessamme, että tässä on kysymys enem­män epäreilu­u­den kuin eri­ar­voisu­u­den koke­muk­ses­ta. Esimerkik­si jos karkki­pus­si olisi ollut palk­in­to uimak­il­pailus­ta tai mak­su asun­non siivoamis­es­ta, karkkien epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen olisi hyvinkin saat­tanut olla vähem­mälle jääneestä laps­es­ta hyväksyttävää.

Eri­ar­voisu­udessa juuri epäreilu­u­den tun­tu on se, joka myrkyt­tää mielet. Se, jos jotain palk­i­taan taval­la, jon­ka kaik­ki myön­tävät ansaituk­si, ei syn­nytä katkeru­ut­ta, eivätkä ihmiset pidä sitä eri­ar­voisuute­na, vaik­ka tulo­eroil­la mitat­tuna se sitä olisikin.

En ole juuri kuul­lut, että kukaan vas­tus­taisi sitä, että ahkeru­ud­es­ta palkit­taisi­in – siis esimerkik­si, että joku saa liikaa urakka­palkkaa mui­hin näh­den. Sen sijaan osaamis­es­ta johtu­via palkkaero­ja pide­tään epäoikeutet­tuina. Tele­vi­sios­sa haas­tatel­tu ran­skalainen keltali­ivi valit­ti, että talous­poli­ti­ik­ka hyödyt­tää vain hyvin koulutettuja.

Miljoon­avoit­to­ja loto­ssa ei pide­tä osoituk­se­na eri­ar­voisu­ud­es­ta, kos­ka kaikil­la on samat mahdollisuudet.

Kansalaiset hyväksyvät joillekin suuretkin tulot, jos se on seu­raus­ta hei­dän kiis­tat­tomista ansiois­taan. Urheilu­sankarei­den ja men­estynei­den suo­ma­lais­ten autonkul­jet­ta­jien miljoonat­u­lois­sa ei ole mitään valit­tamista. Hehän ovat mei­dän sankare­ita­mme, jot­ka levit­tävät maamme mainet­ta maail­mal­la. Sekin hyväksytään, että nämä mei­dän sankarimme kir­jau­tu­vat vero­ja vält­tääk­seen asukkaik­si Mona­coon tai johonkin sveit­siläiseen kan­toni­in. Onhan se ymmär­ret­tävää, kos­ka vero­tus Suomes­sa on niin ankaraa.

Helsin­gin kaupun­gin korkea­palkkaisin työn­tek­i­jä oli ainakin joitakin vuosia sit­ten kaupungi­norkesterin kapel­limes­tari. (En tiedä, mikä on tilanne nyt.) Hänen palka­s­taan ei tul­lut sel­l­aista val­i­tus­ta kuin pormes­tarin selvästi pienem­mästä palkasta.

Viihde­taiteiljoiden miljoonat­u­lot eivät myöskään aiheuta veren­paineen nousua. Jotkut pitävät jopa tulo­ja hyvyy­den mit­ta­ri­na. Näin tehdään myös ammattilaistenniksessä.

Nokian optiomiljonäärien tulo­ja sen sijaan ei aikanaan pidet­ty oikeutet­tuina, vaik­ka ne mak­set­ti­in amerikkalais­ten omis­ta­jien rahoista ja vaik­ka niistä meni yli puo­let veroi­hin – siis mei­dän kaikkien hyödyk­si. Vaik­ka siis kaik­ki suo­ma­laiset hyö­tyivät, olisi ollut parem­pi, ettei kukaan olisi hyö­tynyt, kos­ka toiset hyö­tyivät niin paljon enem­män. Tämä osoit­taa, että on tilantei­ta, jois­sa ihmiset pitävät parem­pana sitä, että rikkaat eivät rikas­tu, vaik­ka se merk­it­sisi, että köy­hätkin saisi­vat jotain.

(Voi toki olla, etteivät kaik­ki oikein oival­ta­ne­et, että rahat tuli­vat osak­keen­o­mis­ta­jil­ta ja että puo­let meni veroi­hin. Tuskin moni sen­tään ajat­teli, että olisi ollut parem­pi, että nekin rahat oli­si­vat jääneet sinne Amerikkaan.)

On val­tavasti tutkimusti­etoa siitä, että ihmiset ovat onnel­lisem­pia pien­ten tulo­ero­jen mais­sa ver­rat­tuna yhtä vau­raisi­in tai jopa vau­raampi­in suurten tulo­ero­jen mai­hin. Rikas USA esimerkik­si ei ole onnel­lisu­usver­tailuis­sa mitenkään kärkisijoilla.

Myön­nän, tässä on ongelmia kausali­teetin kanssa. Voi olla, että olo­suh­teet, jot­ka syn­nyt­tävät tasaisen tulon­jaon, syn­nyt­tävät myös onnel­lisu­u­den, eikä kausali­teet­ti mene tulo­ero­jen kaut­ta. Kyse voi olla siitä, että kaik­ki pär­jäävät suh­teel­lisen hyvin työelämässä niin, että kaikil­la on hyvä paik­ka yhteiskun­nas­sa. Sitä ei ehkä voi kor­va­ta tulon­si­ir­roil­la mais­sa, jois­sa työelämä on eriarvoisempi.

Tiedämme, että sama kansan­tu­lo jaet­tuna tasaisem­min tuot­taa enem­män hyv­in­voin­tia kuin jaet­tuna epä­ta­saisem­min. Jos tämän myön­nämme ja uskomme asi­aa koske­vien funk­tioiden ole­van jatku­via, on loogis­es­ti uskot­ta­va myös, että vähän pienem­pi kansan­tu­lo jaet­tuna tasaisem­min voi tuot­taa enem­män hyv­in­voin­tia kuin vähän suurem­pi jaet­tuna epätasaisemmin.

Siitä, että katkeru­us on myös epäter­veel­listä, on ole­mas­sa vah­vaa näyt­töä, mut­ta tämä ei ollut point­ti­ni ydin.

Elämää myrkyt­tävää epäreilun eri­ar­voisu­u­den tun­net­ta on Suomes­sa kas­vavas­sa määrin, vaik­ka tulo­erot eivät ole nousseet 18 vuo­teen. Osa tästä katkeru­ud­es­ta on alueel­lista. Koetaan, että muu­ta­ma men­estyvä kasvukeskus men­estyy ja muut on jätet­ty Hylkysyr­jän asemaan.

Twit­teris­sä ole­vat viestit sitä, kuin­ka muu maa oikeas­t­aan elät­tää Helsinkiä, kun tääl­lä ei ole vien­ti­te­ol­lisu­ut­ta (=sel­l­ute­htai­ta), eivät kumpua mis­tään ratio­naalis­es­ta vaan katkeru­ud­es­ta. Itse väite­hän ei pidä paikkaansa. Helsingis­sä ei ole sel­l­ute­htai­ta, mut­ta on paljon toisen­laisia yri­tyk­siä, jot­ka tuo­vat maa­han vien­ti­t­u­lo­ja. Siinä, että moni uskoo moi­seen roskaan, on kyse tun­teesta eikä järjestä.

Katkeru­us on myrkkyä. Maail­ma ilman katkeru­ut­ta on kivem­pi paik­ka elää.

Köy­hyy­den tor­jun­ta on tietysti ensisi­jaista, mut­ta tasa-arvol­lakin on itseisarvonsa.