Kategoria: Talouspolitiikka

Syntyvyyden romahtaminen paljon valtionvelkaa suurempi ongelma Suomelle

Olen pitänyt liikakan­soi­tus­ta maa­pal­lon pahim­pana vit­sauk­se­na. Myös ilmas­ton­muu­tos on pitkälti sen syytä. Jos meitä olisi maa­pal­lol­la mil­jar­di, voisimme elää val­is­tuneina luo­makun­nan kru­un­uina pelkästään uusi­u­tu­van ener­gian varas­sa ja jät­tää kun­nol­la tilaa muille eliöille.

Syn­tyvyys on laskenut ilah­dut­tavasti. Vielä kuusikym­men­tä vuot­ta sit­ten yksi nainen syn­nyt­ti elämän­sä aikana 5,3 las­ta, nyt enää 2,3 las­ta. Väk­ilu­vun kasvu pysähty­isi ennen pitkää, jos syn­tyvyys lask­isi 2,1:een, mikä tapah­tuu aivan pian. Väk­iluku kas­vaa silti 200 000 ihmisel­lä päivässä. Se johtuu siitä, että väestö on niin nuor­ta ja kos­ka elinikä pite­nee, mut­ta lop­ul­ta hedelmäl­lisyys­luku määrää tahdin.

Minä olen tot­tunut käyt­tämään net­tou­u­si­u­tu­mis­lukua. Se ker­too, kuin­ka mon­ta aikuisek­si vart­tuvaa tyt­tölas­ta yksi nainen elämän­sä aikana syn­nyt­tää. Se, että las­ke­taan vain tyt­töjä, johtuu samas­ta syys­tä kuin se, että hedelmäl­lisyys las­ke­taan nai­sista, ei koko väestöä kohden.

Esimerkik­si Kiinan tilanteesta net­tou­u­si­u­tu­mis­luku antaa aivan toisen kuvan kuin kokon­aishedelmäl­lisyys, kos­ka tyt­tösik­iöitä abor­toidaan maas­sa rutiininomaisesti.

Aivan viime vuosi­na syn­tyvyys on laskenut todel­la nopeasti. Jotain outoa on tapahtunut.

Suomes­sa net­tou­u­si­u­tu­mis­luku pysyt­teli pitkään 0,8:n ja 0,9:n välil­lä, mut­ta parikym­men­tä vuot­ta sit­ten se alkoi laskea ensin hitaasti ja sit­ten jyrkästi. Vuon­na 2023 se oli enää 0,61. (Tämä ei ole viralli­nen luku vaan oma laskel­mani. Se perus­tuu  Tilas­tokeskuk­sen ilmoit­ta­mas­ta kokon­aishedelmäl­lisyys­luku­un 1,26, siihen että syn­tyneistä on tyt­töjä 48,9 % eikä lap­sikuolleisu­ut­takin ole) Jat­ka lukemista “Syn­tyvyy­den rom­ah­t­a­mi­nen paljon val­tion­velkaa suurem­pi ongel­ma Suomelle”

Työmarkkinajumi 5:  demokratia vai ulkoparlamentarismi?

Min­ul­la on tiet­tyä antipa­ti­aa kolmikan­taa vas­taan, kos­ka sekä työan­ta­jali­itot että palka­nsaa­ja­jär­jestöt aja­vat min­ulle kovin vierai­ta tavoit­tei­ta. Toisaal­ta olen har­joit­tanut suo­raa toim­intaa pain­os­taak­seni poli­it­tisia päätök­sen­tek­i­jöitä sekä Koi­järvel­lä että Tam­pereen viras­to­talon pelastamiseksi.

Enemmistödiktatuuria kahlitaan kaikkialla

Oikein mis­sään ei hyväksytä peri­aatet­ta, että eduskun­ta voisi tehdä yhden äänen enem­mistöl­lä ihan mitä tahansa. Yhdys­val­tain perus­tus­lain sisin ole­mus on aset­taa jar­ru­ja kapean enem­mistön toimille. Tämä ei ole peri­aat­teelle mitenkään hyvää main­os­ta, sil­lä aika junt­turaan päätök­sen­teko on maas­sa joutunut.

Suomes­sa vaa­dit­ti­in vielä 35 vuot­ta sit­ten kah­den kol­ma­sosan enem­mistö eduskun­nas­sa jok­seenkin kaik­keen, esimerkik­si vero­lakei­hin. Täl­lä halut­ti­in raja­ta enem­mistödik­tatu­urin val­taa. Vaa­timus tuli poli­it­tiselta oikeis­tol­ta. Pelkä­sivät vasem­mis­ton muuten säätävän kon­fiska­torisia vero­lake­ja ja sosial­isoivan näin rikkaiden omaisuudet.

Nalle Wahlroos on kri­ti­soin­ut ”enem­mistödik­tatu­uria” kovin sanoin. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 5:  demokra­tia vai ulkoparlamentarismi?”

Työmarkkinajumi 4: ensimmäinen sairauspäivä

Kak­si naista keskusteli niin kovaäänis­es­ti ratikas­sa, etten voin­ut olla kuulemat­ta. Toinen kysyi toiselta, oletko jo käyt­tänyt tämän kuukau­den sairaus­päivära­hat. Yhden käytin viime per­jan­taina, lop­ut kak­si ajat­telin käyt­tää ensi viikon maanan­taina ja tiistaina.

Keskustelu ensim­mäisen sairaus­päivära­han palkat­to­muud­es­ta on kum­mallista. Todel­la type­rä on hal­li­tus­puoluei­den esi­tys, ettei tässä oikeasti ole kysymys mis­tään, kos­ka melkein kaikil­la työe­htosopimus takaa palkan myös ensim­mäiseltä sairaus­päivära­hal­ta. Mik­si se sit­ten tehdään ja eri­tyis­es­ti, mik­si se tehdään kohdis­te­tusti niille huono-osaisille, joil­la ei ole työe­htosopimus­ta suojanaan?

Asia ei ole esil­lä ensimäistä ker­taa. Tästä on keskustel­tu mon­esti aiem­minkin ja Ruot­sis­sa esimerkik­si ensim­mäi­nen sairaus­päivära­ha on palkaton. Ennen kehdat­ti­in sanoa julkises­ti, mis­tä kenkä puris­taa. Nyt ollaan niin hieno­tun­teisia, ettei asi­as­ta pystytä puhu­maan ymmärrettävästi.

Ongel­mana on joidenkin huono moraali saikut­tamises­sa. Tämä on help­po tode­ta tilas­tol­lis­es­ti ensim­mäis­ten sairaus­päivien viikon­päivä­jakau­mas­ta. Monel­la kyse on maanan­taista, kos­ka viikon­lop­un juh­lin­ta meni pitkäk­si ja joidenkin on taas ehdit­tävä lähtemään kesämökille ennen viikonloppuruuhkaa.

Yllät­täviä epi­demioi­ta tuot­taa met­sästyskau­den alka­mi­nen tai suo­ma­lais­ten urheilu­sankarei­den kamp­pailu kul­las­ta ja kun­ni­as­ta olympialai­sis­sa. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 4: ensim­mäi­nen sairauspäivä”

Työmarkkinajumi 3: Paikallinen sopiminen tekstikysymyksistä

En ollut kovin innos­tunut paikallis­es­ta sopimis­es­ta palkko­jen osalta, mut­ta tek­stikysymyk­sis­sä paikallisel­la sopimisel­la voi paran­taa asioi­ta molem­pi­en osa­puolten kannal­ta jopa merkittävästi.

Kun kaukana Helsingis­sä päätetään työ­paikan yksi­tyisko­hdista, ei voi­da tietenkään tietää, mitä mis­säkin todel­la tarvi­taan. Val­takun­nalli­nen sopimus tar­joaa parhaas­sa tapauk­ses­sa lähtöko­hdan neu­vot­teluille, jois­sa palka­nsaa­jat luop­u­vat jois­takin itselleen jok­seenkin hyödyt­tömistä oikeuk­sista, jot­ka tule­vat työ­nan­ta­jal­la kalli­ik­si ja saa­vat oikeuk­sia, joista todel­la hyö­tyvät, mut­ta jot­ka eivät mak­sa työ­nan­ta­jalle paljonkaan. Turhan, mut­ta työ­nan­ta­jan kannal­ta kalli­in tek­stiko­hdan voi myös myy­dä pois pien­tä palkanko­ro­tus­ta vastaan.

Tässä molem­mat voit­ta­vat. Talousti­eteen ter­mein pyritään kohti Pareto-optimia.

Nyt kiis­tel­lään siitä, saa­vatko myös jär­jestäy­tymät­tömät työ­nan­ta­jat ja työn­tek­i­jät poike­ta kohti Pare­to-opti­mia sopimuk­ses­ta. Sen luulisin ole­van enem­män perustel­tua, sil­lä eiväthän he  ole voineet vaikut­taa sopimuk­seen edes teo­ri­as­sa, kos­ka ovat jär­jestäy­tymät­tömiä. Se, että tämä halu­taan estää, on help­po tulki­ta pahan­tah­tois­es­ti niin, että viemäl­lä tämä etu jär­jestäy­tymät­tömiltä työn­tek­i­jöiltä ja yri­tyk­siltä halu­taan pakot­taa yri­tys liit­tymään työ­nan­ta­jali­it­toon. Tämä on palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen etu­jen mukaista, kos­ka työe­htosopimuk­sen yleis­si­tovu­us vaaran­tuu, jos liian moni yri­tys jää työ­nan­ta­jali­iton ulkop­uolelle. Sinän­sähän on outo vaa­timus palka­nsaa­jil­ta vaa­tia, että yri­tys kuu­luu hei­dän vastapuolen­sa leiri­in. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 3: Paikalli­nen sopimi­nen tekstikysymyksistä”

Työmarkkinajumi (2): paikallinen sopiminen palkoista

Paikallises­sa sopimises­sa on kak­si puol­ta, sopimi­nen palkoista ja sopimi­nen muista asioista. Aloi­tan palkoista.

Sak­sas­sa yri­tys voi henkilökun­nan suos­tu­muk­sel­la mak­saa mui­ta huonom­paa palkkaa, jos sen ole­mas­sao­lo on muuten vaaran­tunut. Ajatel­laan, että tämä on työn­tek­i­jöi­denkin etu – eiväthän he siihen muuten suostuisi.

Olisiko Suomes­sakin? Mielu­um­min saa sata euroa kuus­sa vähem­män palkkaa kuin ottaa riskin, että työ­paik­ka menee alta ja joutuu vai­h­ta­maan myyn­tikelvot­toman omakoti­talon­sa vuokrakak­sioon Koivukylässä. Jos työ­paikan menet­tämi­nen on pienem­pi paha, voihan sitä vai­h­taa työ­nan­ta­jaa oma-aloitteisestikin.

Samapalkkaisuus nostaa tuottavuutta

Yli kymme­nen vuot­ta sit­ten Juhana Var­ti­ainen – sil­loin vielä demari – huo­maut­ti eräässä tilaisu­udessa, että Sak­sas­sa on omak­sut­tu käytän­tö hidas­taa tuot­tavu­u­den nousua, kun tehot­tomat yri­tyk­set pide­tään keinotekois­es­ti hengis­sä. Tämä tulee aikaa myöten näkymään Sak­sas­sa taloudel­lisen kasvu hidas­tu­mise­na. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi (2): paikalli­nen sopimi­nen palkoista”

Työmarkkinajumi (1): korporativismi

Olen pysynyt vaiti nykyis­es­tä hal­li­tuk­sen ja ay-liik­keen voimain­mit­telystä, mut­ta enää siitä ei voi vai­eta. Niin­pä kir­joi­tan muu­tan postauk­sen jutun aiheen tiimoil­ta. Aloi­tan korporativismista.

Wikipedi­an mukaan ”… kor­po­ra­tivis­mi on yhteiskun­ta­jär­jestelmä, jos­sa lain­säädän­tö­val­taa käyt­tävät työ­nan­ta­jali­it­to­jen ja ammat­tili­it­to­jen muo­dosta­mat ammat­tikun­nat eli  kor­po­raa­tiot (kuten met­al­liala ja tekstiiliala). 

Kor­po­ra­tivis­mis­sa on kyse etu­ryh­mien val­las­ta”.

Työ­nan­ta­ja- ja palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen ohel­la suo­ma­laiseen kor­po­ra­tivis­mi­in on kuu­lunut maanvil­jeli­jäväestö. On pidet­ty luon­nol­lise­na, että maat­alous­min­is­teri tulee MTK:sta tai läheltä sitä.

Eduskun­nas­sa käsiteltäessä jok­seenkin mitä tahansa, valiokun­ta kuulee automaat­tis­es­ti asiantun­ti­joina työ­markki­na­jär­jestö­jen edustajia.

ILO:n sopimuk­sis­sa Suo­mi on jopa sitoutunut tietyn asteiseen kor­po­ra­tivis­mi­in. Tun­nen tätä sen ver­ran huonos­ti, että en mene yksityiskohtiin.

On tun­nustet­ta­va, että min­ul­la on asi­as­sa van­has­taan kivi kengässä. Sil­loin, kun vihreät oli­vat vielä pieni puolue, meistä jotkut liit­tyivät ammat­tili­it­toi­hin ja yrit­tivät vaikut­taa niis­sä. Vas­taan­ot­to oli tyly: Jos halu­at vaikut­taa mei­dän kesku­udessamme, sin­un on vai­hdet­ta­va puoluet­ta. Nuorem­mat vihreät eivät var­maankin tätä vai­het­ta tunne, mut­ta meitä van­hempia se piti kaukana ammat­ti­jär­jestöistä. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi (1): korporativismi”

Pehmeä budjettirajoite on turmiollinen

Oheises­sa kaavios­sa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ja ja pelas­tus­toimen nimel­lis­ten meno­jen kasvu yhdessä vuodessa hyv­in­voin­tialueit­tain. Ne ovat kas­va­neet koko maas­sa 10,2 %. Kasvua selit­tää inflaa­tio ja väestön ikään­tymi­nen, mut­ta ei se kaikkea selitä.  Väitän, että pehmeän bud­jet­ti­ra­joit­teen peri­aate on merkit­tävä syy meno­jen kasvuun.

Pehmeäl­lä bud­jet­ti­ra­joit­teel­la tarkoite­taan peri­aatet­ta, joss­sa ylem­pi taho – tässä tapauk­ses­sa VM – aset­taa menoka­ton, mut­ta jos sen ylit­tää, saa lisää rahaa. Mik­si siis ei ylit­täisi? Tuo­han meno­jen ylit­tämi­nen alueelle kaikkea kivaa, kuten työ­paikko­ja, parem­mat palkat ja parem­mat palve­lut. Itse kut­sun peri­aatet­ta manku­mis­mallik­si, mut­ta samas­ta asi­as­ta on kyse. Jat­ka lukemista “Pehmeä bud­jet­ti­ra­joite on turmiollinen”

Sote-päättäjät pakotetaan rikkomaan lakia

Viime kok­ouk­ses­saan HUS:in hal­li­tus antoi vas­tauk­sen Ulla-Mai­ja Urhon val­i­tuk­seen HUS:n yhtymäkok­ouk­sen bud­jet­tipäätök­ses­tä. Valit­ta­jan mielestä päätös on laiton, kos­ka myön­netyn rahoituk­sen turvin HUS ei pysty­isi suo­ri­u­tu­man lakimääräi­sistä tehtävistään.

HUS:in rahatarpeet viimeisenä

HUS:in ase­ma rahan­jaos­sa on vähän han­kala. Val­tio antaa hark­in­tansa mukaan rahaa hyv­in­voin­tialueille. Uuden­maan erikois­ratkaisun vuok­si HUS ei saa rahaa lainkaan, vaan Uuden­maan viisi hyv­in­voin­tialuet­ta anta­vat sille rahaa omis­taan, jos eivät niitä itse tarvitse. Bud­jetista päätetään yhtymäkok­ouk­ses­sa tarvit­taes­sa äänestäen. Tästä asi­as­ta myös äänestet­ti­in, ainakin äänestet­ti­in bud­jetin varhaisem­mas­sa käsit­te­ly­vai­heessa. Helsin­ki ja Itä-Uusi­maa oli­si­vat anta­neet HUS:ille enem­män, mut­ta muut kolme (Län­si- ja Kes­ki-Uusi­maa ja  Ker­a­va-Van­taa) eivät siihen suostuneet.

Todet­takoon, että Ulla-Mai­ja Urho oli edel­lisel­lä vaa­likaudel­la HUS:n hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­ja – ei siis aivan kuka hyvänsä.

Olin valit­ta­jan kanssa samaa mieltä siitä, että HUS:n bud­jet­ti on lain­vas­tainen, kos­ka sen turvin HUS ei selviy­dy lak­isäätei­sistä velvoit­teis­taan. Val­i­tuk­sen kohde vain on väärä. Jos viisi hyv­in­voin­tialuet­ta oli­si­vat anta­neet enem­män omis­taan, ne eivät vas­taavasti olisi selvin­neet itse lak­isäätei­sistä tehtävistään. Val­i­tus olisi pitänyt osoit­taa val­tio­varain­min­is­ter­iölle, jon­ka niuk­ka rahal­in­ja pakot­taa rikko­maan lakia esimerkik­si hoitoon pääsya­joista. Kat­so­taan, mitä hallinto-oikeus asi­as­ta sanoo.

Muuten olen sitä mieltä, että HUS on Suomen sairaan­hoidon kru­u­nun­jalokivi. Maan paras osaami­nen on siel­lä. Jos tästä ei pide­tä huol­ta, osaami­nen heikke­nee koko maan tasolla.

Min­ua arve­lut­taa olla jäse­nenä HUS:n hal­li­tuk­ses­sa, kos­ka sil­loin joutuu kan­ta­maan vas­tu­un lait­to­muuk­sista, joille ei voi mitään. Syksyl­lä olin aika lähel­lä ilmoit­taa eroa­vani, mut­ta se olisi tun­tunut rintamakarkuruudelta.

Terveydenhuoltomme on halpaa

Hal­li­tus uhoaa, etteivät he anna liian vähän rahaa, vaan että hyv­in­voin­tialueet käyt­tävät sitä tehot­tomasti. Tämä olisi uskot­tavaa, jos Suomen ter­vey­den­huolto­jär­jestelmä olisi kallis, mut­ta se on ver­tailukelpoisi­in mai­hin ver­rat­tuna hal­pa. Pohjo­is­maista vain Islanti selviää BKT:n näh­den yhtä pie­nil­lä menoil­la. Muut käyt­tävät selvästi Suomea enem­män rahaa. EU-maista Suomen alle pää­sevät vain Puolan, Unkarin ja Sloven­ian kaltaiset maat, joiden ter­vey­den­huoltoon en omaamme vai­h­taisi. Jat­ka lukemista “Sote-päät­täjät pakote­taan rikko­maan lakia”

Talouspolitiikan kalliit virheet

Pahim­mat talous­poli­it­tiset virheet tehdään hyv­inä aikoina, kun pitäisi kerätä rahaa huono­jen aiko­jen var­alle. Vasem­mis­to­laiset ryn­täävät lisäämään meno­ja ja oikeis­to­laiset alen­ta­maan vero­ja. Molem­mat tekevät väärin.

Pahim­mat Kekkosen ajan jälkeiset mokat ovat suh­dan­tei­den yliku­umen­t­a­mi­nen vuosi­na 1989 ja 2007, jot­ka syven­sivät tule­vaa taan­tu­maa. Tässä on jälkivi­isaut­ta, mut­ta olisi yliku­umen­tamisen vaarat pitänyt ymmärtää myös etukäteen.

Kun ennen vuot­ta 2008 val­ti­olle tuli rahaa ovista ja ikkunoista, Raimo Sailas yrit­ti piilot­taa sitä eduskunnal­ta kek­simäl­lä, että val­tion pitäisi rahas­toi­da mil­jarde­ja eläkev­as­tu­iden­sa takia. Hui­jaus meni per­ille niin hyvin, että finanssikri­isin aikanakin moni kuvit­teli, että val­tion pitää ottaa lainaa tule­vien vuosikym­menten eläkkei­den rahastoimiseksi.

On toisaal­ta virhe säästää väärään aikaan. Val­tion velka­an­tu­mi­nen ei ole sel­l­ainen väl­itön uhka, jon­ka estämisek­si pitäisi syn­nyt­tää lama väärin ajoite­tu­il­la säästöil­lä. On myös hyvä, että val­tio saa lainaa, kun sitä tarvit­see. Ei saatu 1990-luvun laman aikana. Sik­si lamas­ta tuli niin syvä.

Velka­an­tu­mi­nen tarkoit­taa, että van­hem­mat ikälu­okat elävät nuorem­pi­en kus­tan­nuk­sel­la. En ymmär­rä mitä vasem­mis­to­laista sel­l­aises­sa on. Ymmär­rän, että puolue, jon­ka kan­nat­ta­jat ovat lähin­nä eläkeläisiä, ei mure­h­di asi­as­ta, mut­ta nuorem­pia ikälu­okkia edus­tavien puoluei­den pitäisi.

Kun suh­dan­teet oli vuon­na 2007 tyrit­ty, finanssikri­isin aikana oli paikallaan ottaa velkaa, mut­ta siihen se olisi pitänyt lopet­taa. Kataisen ja Stub­bin hal­li­tuk­set kuitenkin jatkoi­vat velka­an­tu­mista. Riitainen hal­li­tus ei pystynyt sopi­maan oikein mistään.

Vuo­den 2007 yliku­umen­e­m­i­nen jäi rasit­ta­maan kil­pailukykyä. Tästä voidaan syyt­tää myös työ­markki­na­jär­jestöjä, jot­ka eivät näyt­täneet ymmärtävän, ettei niiden töpeksimistä voi­da enää kui­tata devalvoimal­la. Vas­ta Sip­ilän hal­li­tuk­sen kiky-sopimus palaut­ti kil­pailukyvyn ja käyn­nisti talouskasvun.

Yli kymmenek­si vuodek­si menete­tyn talouskasvun hin­ta las­ke­taan kym­menis­sä mil­jardeis­sa eurois­sa. Tämän rin­nal­la muu on pientä.

Rin­teen ja Marinin hal­li­tusten oli tarkoi­tus törsätä kun­nol­la aiem­mil­ta puna­mul­ta­hal­li­tuk­sil­ta tutul­la sulle mulle ‑tyylil­lä, mut­ta rahat menivätkin koron­aan ja Ukrainan sodan seu­rauk­si­in. Jotain kuitenkin saati­in kan­nat­ta­jille jaetuksi.

Orpon hal­li­tus lupasi vähen­tää velka­an­tu­mista, mut­ta menoleikkausten ohel­la se päät­tikin antaa vero­tu­lo­jen alen­tua niin, että ali­jäämä sen kuin kas­vaa. Tarkoi­tus oli, että nousukausi tipah­taisi taivaas­ta ja vähen­täisi velka­an­tu­mista. Nyt kun maa on lamas­sa, on tarkoi­tus tehdä parin mil­jardin lisä­sopeu­tuk­set. Ne ajoit­tuisi­vat aivan väärin, pitkit­täi­sivät lamaa ja köy­hdyt­täi­sivät maata.

Hyv­in­voin­ti­amme on tuhoutunut val­tavasti suh­dan­tei­den hallinnan epäon­nistues­sa. Kyse on niin jät­timäi­sistä mene­tyk­sistä, että poli­it­tiset kiis­tamme ovat pikku­ra­haa niihin näh­den. Kun omaa rahapoli­ti­ikkaa ei enää ole, finanssipoli­ti­ikan pitäisi olla eri­tyisen taitavaa.

Ehkä annan liiankin synkän kuvan talous­poli­ti­ikkamme munauk­sista. Tarkoituk­seni on korostaa poli­it­ti­sista into­hi­moista, vaa­likau­sista ja hal­li­tusten vai­h­tu­mis­es­ta koitu­vaa ongel­maa kansamme hyvinvoinnille.

Puo­lus­tus­poli­ti­ik­ka on irrotet­tu poli­it­ti­sista suun­nan­muu­tok­sista par­la­men­taarisil­la, yli vaa­likau­den ulot­tuvil­la ohjelmil­la. Pitäisikö sama tehdä finanssipolitiikalle?

= = = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Talouselämä-lehdessä. Tämä ver­sio on vähän lehdessä julka­istua pidem­pi, kos­ka palautin siihen tek­stiä, jot­ka jouduin syden ver­ta val­u­en kar­si­maan pitu­us­ra­joituk­sen vuoksi.

Väärinkäsi­tyk­sen vält­tämisek­si totean, että lähetin tek­stin lehdelle per­jan­taina 2.2.2024, siis ennen Sauli Niin­istön puhet­ta eduskunnalle.

 

 

Esitykset sähkön hinnan leikkaamiseksi ovat toimimattomia

Kale­va pyysi min­ul­ta vas­tauk­sen kysymyk­seen, pitäisikö sähkön hin­nalle aset­taa kat­to. Perustel­la sai 600 merkin edestä. Niin paljon jäi sanomat­ta, joten julkaisen tässä lop­ut. Tähän meni yli 8 000 merkkiä.

Kale­van raadin vas­tauk­set näkyvät oheises­sa linkissä, joka on kuitenkin mak­sumuurin takana:

Ylit­tävätkö sähkön hin­tapi­ik­it kohtu­u­den – Kale­van raati arvioi, pitäisikö sähkön hin­nal­la olla ylära­ja | Kaleva

= = = =

Sähkö­markki­noiden mus­tan maanan­tain jäl­keen moni on vaat­in­ut jär­jestelmän perus­teel­lista uud­is­tamista. Kan­nat­taa kuitenkin muis­taa, että sähkö on Suomes­sa EU:n toisek­si halv­in­ta. Kun hyvin toimi­vaa kor­jaa, siitä voi tul­la huonompi.

Mus­tan per­jan­tain hin­nat ovat tietysti sel­l­aisia, ettei niitä voisi moni mak­saa, jos ne oli­si­vat voimas­sa pitkään kuukau­den. Ne kestivät kuitenkin vain päivän ja sähkölasku mak­se­taan yleen­sä ker­ran kuussa.

Moni on sanonut, että tur­val­lisu­ud­es­ta kan­nat­taa mak­saa. Vaik­ka kor­jauk­set nos­taisi­vat keskimääräistä hin­taa, on helpom­pi hen­git­tää, jos hin­nat vai­htelisi­vat vähem­män. Näin saa jokainen tehdä, mut­ta mik­si pakot­taa muut samaan? Minä esimerkik­si mak­san het­kel­lisiä huip­puhin­to­ja mielu­um­min kuin enem­män koko vuo­den sähköstä.

Jos arvostaa tur­val­lisu­ut­ta enem­män kuin halpu­ut­ta, sen kun han­kkii kiin­teähin­taisen sopimuk­sen. Ne ovat pörssisähköä kalli­impia, kos­ka sähkön myyjän pitää suo­ja­ta myymän­sä tuote kalliisti.

Hintavaihtelua tarvitaan markkinoiden tasapainottamiseen

Jat­ka lukemista “Esi­tyk­set sähkön hin­nan leikkaamisek­si ovat toimimattomia”