Uusi hyvinvointivaltio 9: luonnollisen niukkuuden verottaminen

Olen häm­mästyt­tänyt luk­i­joi­tani esit­tämäl­lä joukon tapo­ja vähen­tää julk­isia meno­ja. En tee sitä alen­taak­seni vero­tus­ta, vaan kos­ka malli­ni tarvit­see rahaa ja paljon. Rahan tarpeesta myöhem­min. Keski­tyn tässä ja seu­raavas­sa osios­sa tulopuoleen.

Kuin tilauk­ses­ta Heik­ki Pur­si­ainen (kok) twi­it­tasi aiheesta, johon olin aikeis­sa tarttua:

Kap­i­tal­is­mi ei ole mer­i­tokra­tia. Se ei palk­itse ahkeru­ud­es­ta, vaan niukko­jen voimavaro­jen omis­tamis­es­ta. Tämä kap­i­tal­is­min olen­nainen piirre johtaa resurssien tehokkaaseen käyt­töön ja on vau­rautemme perus­ta. Se kuitenkin tarkoit­taa, että rikas­tu­mi­nen on paljolti tsägää.

Voin nyt siis puhua suul­la suuremmalla.

Jotkut asi­at ovat luon­nos­taan niukko­ja. Sik­si niiden arvo nousee ilman, että omis­ta­jal­la on mitään osaa eikä arpaa asi­aan – tai oikeas­t­aan, arpaonnes­ta juuri on kyse. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 9: luon­nol­lisen niukku­u­den verottaminen”

Heikki Pursiainen, köyhyys ja eriarvoisuus

Jos tuot matkalta tuli­aisi­na lap­sille­si karkke­ja, Mai­jalle ja Pekalle pus­sil­lisen hedelmäkarkke­ja ja Liisalle yhden hedelmäkarkin, miltä luulet, että se tun­tuu Liisas­ta? Ilah­tuuko hän kark­istaan vai olisiko hän ehkä ollut onnel­lisem­pi, jos et olisi tuonut karkkia lainkaan?

Olen sat­tuneesta syys­tä tutus­tunut Heik­ki Pur­si­aisen kir­jaan Pas­ka Suo­mi. Pidän Pur­si­aista lah­jakkaana ajat­teli­jana vaik­ka vähän kär­jistävänä väit­telijänä, joka vään­tää rauta­lan­gas­ta, mik­si laiska ajat­telu johtaa vääri­in lop­putu­lok­si­in. Must Readis­sa hänen kir­joituk­sen­sa kuu­lu­vat kir­joituk­si­in, jot­ka ovat min­ulle kir­jaimel­lis­es­ti must read .

Pas­ka Suo­mi on minus­ta riemas­tut­ta­va kir­ja, mut­ta ymmär­rän hyvin, että tosiko­to­sikoille ille se on kauhis­tus. Olin Pur­si­aisen kär­jistyk­sistä mon­es­ta aivan eri mieltä, mut­ta nautin tavas­ta, jol­la hän ne esit­ti. Eikä niin suur­ta valet­ta, ettei tot­ta toinen puoli. 

Antaisin silti neu­von, että jos halu­aa vaikut­taa maail­maan, voisi muo­toil­la sanomisen­sa vähän kohtu­ullisem­min. Pur­si­aisen tyyli karkot­taa monia, ellei jopa selvää enem­mistöä luk­i­joista. Vaik­ka minä riemas­tu­in, enem­mistö var­maankin tor­jui fik­sutkin ajatukset. 

Pur­si­aisen kir­ja tar­joaisi hedelmäl­lisen poh­jan mon­ellekin peri­aat­teel­liselle pohdin­nalle. Tässä puu­tun niis­sä vain yhteen, siihen, että ei pitäisi tor­jua eri­ar­voisu­ut­ta vaan pelkästään köy­hyyt­tä. Ties vaik­ka joulun pyhinä innos­tu­isin käymään läpi muitakin argumentteja.

Jos rikkaat rikas­tu­vat, mut­ta köy­hät eivät köy­hdy, onko siitä köy­hille mitään hait­taa? On, viidestä syystä.

Ensim­mäistä noista käsit­telin jo avauk­ses­sani. Eri­ar­voisu­u­den tunne on myrkkyä, jota ei yhdel­lä hedelmäkarkil­la pysty kor­vaa­maan. Jos Liisan kohtelu jatkuisi noin vuosia, ties vaik­ka se johtaisi jopa sairastumiseen. 

Ihmi­nen on yhteisölli­nen eläin. Keskinäi­nen sol­i­daarisu­us on yhteisön liimaa ja eri­ar­voisu­ud­es­ta kumpua­va katkeru­us myrkkyä. Se tuo keltali­iv­it kaduille polt­ta­maan autoja.

Toinen johtuu siitä, että jos muut rikas­tu­vat ja itse ei lainkaan, putoaa joukos­ta. 1950-luvul­la ei ollut niin kauhea­ta, jos lap­si tuli kauh­tuneis­sa vaat­teis­sa koulu­un, kos­ka muutkin tuli­vat. Nyt jou­tu­isi silmätikuk­si. Sil­loin ei juuri kenel­läkään ollut autoa, mut­ta toisaal­ta bus­sil­la pääsi kaikkialle. Nyt ei pääse. Kukaan ei har­mitel­lut, sitä, ettei omis­tanut äly­puhe­lin­ta. Nyt ilman äly­puhe­lin­ta sulkeu­tuu kanssakäymisen ulkop­uolelle, eikä pysty koh­ta osta­maan edes junalip­pua. Köy­hyys on pait­si absolu­ut­tista myös suh­teel­lista ja suh­teel­lista köy­hyyt­tä eri­ar­voisu­u­den kasvu 

Kol­mas johtuu siitä, että kun kansakun­ta rikas­tuu, sille tulee käyt­töön lisää mas­saku­lu­tus­tuot­tei­ta, kos­ka vain niitä voidaan tuot­taa lisää. On ole­mas­sa myös etuoikeutet­tua kulu­tus­ta, hyödykkeitä, joi­ta ei voi valmis­taa lisää. Asun­to keskus­torin var­rel­la nyt esimerkik­si, tai eturiv­in paik­ka teat­teris­sa. Eri­ar­voisu­u­den kasvu tarkoit­taa, että nämä tuot­teet menevät yhä tarkem­min vain hyväosaisille.

Neljäs johtuu siitä, että ihmisy­hteisö­jen sisäl­lä vau­raus tarkoit­taa myös tiet­tyä parem­muusjärjestys­tä. Sil­lä on vaiku­tus­ta jopa parisuhde­markki­noil­la. Viime aikoina on havait­tu, että huono-osaiset miehet eivät löy­dä parisuhdet­ta. 🙁 Tämä on vähän sama asia kuin se, että urheil­i­ja kyl­lä kär­sii siitä, että hänen kil­pail­i­jansa käyt­tävät dopin­gia, vaik­ka se ei heiken­näkään hänen tulostaan vaan ain­oas­taan sijoitustaan.

Viides johtuu siitä, että maa­pal­lo on rajalli­nen ja kestää vain tietyn määrän kulu­tus­ta. Näi­den niukko­jen resurssien käyt­tö alkaa olla yhä enem­män nol­la­summapeliä. (Tämän argu­mentin voi tosin pukea myös siihen muo­toon, että köy­hät oikeasti köyhtyvät.)

Silti Pur­si­ainen on oike­as­sa siinä, että julkises­sa keskustelus­sa käytetään liian usein sanaa eri­ar­voisu­us, kun pitäisi käyt­tää sanaa köy­hyys. Se on vähän sama asia kuin se, että jos on sitä mieltä, että joku asia on huonos­ti, sanoo herkästi, että se huononee, vaik­ka pysy­isi vain yhtä huonona. Juuri nyt olemme kuulleet, että tulo­erot kas­va­vat koko ajan, vaik­ka niil­lä ei ole ollut mitään trendiä vuo­den 2000 jäl­keen. Sitä ennen ne kyl­lä kasvoivat.