Avainsana: vapaa-aika

Berli­inis­sä kan­nat­taa käy­dä DDR-museossa nähdäk­seen, mil­laisen kulu­tus­ta­son sosial­is­min malli­maa lupasi kansalaisilleen. Tar­jol­la oli kaik­ki, mitä ihmi­nen vält­tämät­tä elämään­sä tarvit­see: asun­to, ruokaa, tele­vi­sio, huoneka­lut ja vähän oikean­laista kult­tuuria sekä onnekkaille Tra­bant. Tuot­ta­mal­la hyödyk­keet suu­ri­na sar­joina saman­laisi­na, talous pystyi tyy­dyt­tämään kansalais­ten vält­tämät­tömät tarpeet. Jatku­van edis­tyk­sen myötä oli tarkoi­tus saavut­taa sel­l­ainen elin­ta­so, että muuri voidaan purkaa turhana.

Maail­mas­sa mil­jardit ihmiset haaveil­e­vat DDR:n normielin­ta­sos­ta. Sen puoles­ta Lati­nalaisen Amerikan kansat äänestävät. Se olisi riit­tänyt unel­mak­si myös useim­mille suo­ma­laisille kuusikym­men­tä vuot­ta sit­ten. Nyt pelkkä toimeen­tu­lo­tu­ki takaa peri­aat­teessa kaikille DDR:n normielintason.

Vält­tämät­tömyyshyödykkei­den tuot­ta­mi­nen ei ole enää tuotan­nolli­nen ongel­ma. Ongel­ma on, että vält­tämät­tömyyshyödykkei­den tuotan­to tar­joaa työtä enää vain alati pienenevälle osalle ihmisiä.

Bulkki­tavaroiden valmis­tus ei ole enää taloudel­lis­es­ti mie­lenki­in­toista. Kun äly­puhe­li­men valmis­t­a­mi­nen mak­saa muu­ta­man euron, on saman­tekevää, mis­sä ne valmis­te­taan. Paljon enem­män työ­paikko­ja ne syn­nyt­tävät suun­nit­telus­sa, logis­ti­ikas­sa ja kaupassa.

Meitä pelotel­laan maail­mal­la, jos­sa hyödyl­liseen tuotan­toon tarvi­taan vain viides­osa ihmi­sistä. Niin siinä kävisi, jos DDR:n normielin­ta­so riit­täisi. Tämä merk­it­see myös, ettei pitäisi olla tuotan­nol­lis­es­ti ylivoimaista taa­ta normielin­ta­so kaikille maail­man ihmisille.

Vaik­ka tavaroiden ja ruuan tuotan­to ei paljon työvoimaa vaa­di, julkiset palve­lut kuten koulu­tus ja ter­vey­den­huolto vaa­ti­vat. Kuka mak­saa veroina ilmais­palve­lut, jos työt yksi­tyis­sek­to­ril­la automa­ti­soitu­vat pois?

= = =

Muu­ta­ma vuosi sit­ten eduskun­nas­sa käynyt del­e­gaa­tio ker­toi, että Suomes­sa rav­it työl­listävät enem­män ihmisiä kuin sahat. Tieto voi pitää paikkansa, vaik­ka onkin peräisin hevosmiehiltä.

Uusia työ­paikko­ja syn­tyy ravien ohel­la kun­tos­alei­hin, trendikahviloi­hin, tietokone­pelien laad­in­taan ja kaik­keen muuhun sel­l­aiseen, jota Tuo­mas Kyrön mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja pitäisi täytenä humpuuk­i­na. Eipä näi­den tekemiseen olisi DDR:n viisivuo­tis­su­un­nitelmis­sakaan arvokas­ta työvoimaa uhrat­tu, kos­ka turhu­us olisi ollut pois välttämättömyyksistä.

Nyky­maail­mas­sa talouden kasvu ja työl­lisyys perus­tu­vat läh­es kokon­aan turhuuk­sien tuot­tamiseen. Pahoit­te­len turhan vah­vaa sanaa. Suomenkielestä puut­tuu luon­te­va sana kuvaa­maan asioi­ta, jot­ka ovat mukavia mut­ta eivät vält­tämät­tömiä (unnec­es­sar­i­ties).

Amerikkalainen eloku­vapro­jek­ti voi mak­saa sato­ja miljoo­nia euro­ja, mikä tarkoit­taa jopa kym­men­tä tuhat­ta han­kkeeseen suo­raan tai välil­lis­es­ti käytet­tyä työvuot­ta. Koko kän­nykkäalan kehi­tys on perus­tunut viihdeom­i­naisuuk­si­in. Telakka­te­ol­lisu­ut­ta pide­tään per­in­teisenä kovana alana, mut­ta Turun telakalla raken­net­ta­van lois­toris­teil­i­jän lop­puku­lut­ta­ja on amerikkalainen Karib­ian ris­teilyl­lä raho­jaan tuh­laa­va eläkeläinen.

Työn tarve on muut­tunut uhrauk­ses­ta meri­itik­si. DDR:n johto pohti aikanaan, paljonko työvoimaa on varaa uhra­ta Tra­bantien valmis­tamiseen. Ravikansaa kiitetään sitä, että rav­it työl­listävät niin paljon ihmisiä.

Turhu­u­den taloudessa tulon­jako läh­estyy Klondiken tulon­jakoa: tuhat miestä läh­tee kevääl­lä etsimään kul­taa. Muu­ta­ma kymme­nen tulee syksyl­lä takaisin upporikkaana, mut­ta useim­mat eivät ei ole löytäneet mitään. Suomes­sa on luke­mat­to­mia pelialan yri­tyk­siä, mut­ta vain Rovio ja Super­cell ovat osuneet kultasuoneen.

Turhuuk­sien kysyn­tää on paljon vaikeampi ennus­taa kun vaikka­pa perunoiden kysyn­tää. Turhu­u­den talous on jatku­vaa epä­var­muut­ta. Yleisö ei ehkä löy­däkään suurel­la rahal­la ehostet­tua trendi­rav­in­to­laa. Jät­tibud­jetil­la tehty eloku­va voi flopa­ta. Rovio kehit­ti Angry Birdsin noin kymme­nen hen­gen voimin. Sen jäl­keen se on etsinyt uusia kul­ta­suo­nia liki satak­er­taisel­la panos­tuk­sel­la, mut­ta ei ole löytänyt.

Turhu­u­den taloudessa yleistyvät voit­ta­ja vie kaiken tilanteet. Ensin Nokia voit­ti ja sit­ten siltä vieti­in kaik­ki. Yhtiö aliarvioi puhe­lin­ten viihdeom­i­naisuuk­sien merkityksen.

= = =

Turhuuk­sien talous voi laa­jen­tua lop­ut­tomasti. Niin­pä jok­seenkin kaik­ki voivat työl­listyä – jol­lakin pal­ka­lla. Tämä osa taloud­es­ta on lähtöko­htais­es­ti eri­ar­vois­tavam­paa kuin teol­lisu­ustyö. Eniten on kysyn­tää luoville osaajille.

Lie­nee turha pelko, että vain 20 % työl­listyy, mut­ta 20 pros­ent­tia työn­tek­i­jöistä voi viedä 80 pros­ent­tia tuloista. Onko edessä synkkä eriarvoisuus?

Ongel­ma on siis, että vält­tämät­tömyyshyödyk­keet syn­tyvät liian helpolla.

Miten se voi olla ongelma?

Entä jos vain tehdään vähem­män työtä, siis lyhen­netään työvuot­ta? Työa­jan lyhen­tämi­nen ei vähen­nä työt­tömyyt­tä paljonkaan, kos­ka työt­tömyys on työ­markki­noiden kitkas­ta johtu­vaa hävikkiä, joka ei riipu työ tar­jon­nan määrästä. Oikea kysymys on, ovatko turhu­udet arvokkaampia kuin vapaa-aika. Tästä ei tarvitse päät­tää kollek­ti­ivis­es­ti. Jokainen voi vali­ta, paljonko työvoimaansa myy ja mihin kulu­tus­ta­soon tyy­tyy. Eroista kulu­tus­ta­sois­sa tulee hyväksyt­tävämpiä, kun ne koske­vat turhuuk­sia, eivät välttämättömyyksiä.

Enää pitäisi kek­siä, mis­tä saadaan rahat opet­ta­jien ja sairaan­hoita­jien palkkoi­hin, jos kovin moni pää­tyy arvosta­maan vapaa-aikaa enem­män kuin turhuutta?