Avainsana: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka

Korkei­den tulovero­jen ongel­ma on, ettei Suomes­ta löy­dy kun­nol­la sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta. Lupaa­vat suo­ma­laiset kasvuyri­tyk­set myy­dään ulko­maille, kos­ka koti­maisil­la omis­ta­jil­la ei ole rahaa.

Ruot­sis­sa on toisin. Maas­sa suo­ras­taan paapotaan koti­maisia omis­ta­jia. Esimerkik­si per­in­töveroa ei ole lainkaan; tosin asun­non perivää tavista verote­taan keskimäärin ankaram­min kuin Suomes­sa. Niin­pä omaisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa hyvin epä­ta­sais­es­ti, yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa. Talous kuitenkin voi hyvin. Ruot­si on yksi niistä maista, joi­hin suo­ma­laiset inno­vati­iviset star­tupit ovat päätyneet.

Olen kir­jas­sani 2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka esit­tänyt ratkaisuk­si pro­gres­si­ivista men­overoa. Se on tulovero, jos­sa säästämi­nen on vero­tuk­ses­sa vähen­nyskelpoista, mut­ta vas­taavasti säästö­jen syömi­nen on verotet­tavaa tuloa.

Näin ei estetä pääomien muo­dos­tu­mista, mut­ta verote­taan ylel­listä kulu­tus­ta. Ei siis suosi­ta suihkuseu­rapi­irien elämäntapaa.

On sanomat­takin selvää, että täl­lainen vero edel­lyt­tää jonk­i­nasteista maastapois­tu­misveroa – siis että lykät­ty vero­tus koituu mak­set­tavak­si, jos muut­taa ulko­maille. Olisi liian help­poa siirtää kir­jat Tallinnaan ja tulout­taa ker­ral­la kaik­ki investointinsa.

Täl­lainen vero on jopa Yhdysvalloissa.