Kategoria: Talouspolitiikka

Pienipalkaisten heikko asema on työttömyysongelman ydinkysymys

Kansalainen Jouni Siren kir­joit­ti sun­nun­tain Hesaris­sa, ettei työt­tömien taloudelli­nen ahdinko luo työ­paikko­ja. Hän sanoi, että kos­ka työ- ja elinkeino­toimis­tois­sa on 327 000 työtön­tä työn­hak­i­jaa ja vain 160 600 avoin­ta työ­paikkaa, kaikille työt­tömille ei voi löy­tyä työpaikkaa.

Jos noista työt­tömistä vaikka­pa vain satatuhat­ta onnis­tu­isi työl­listymään johonkin noista 160 000 avoimes­ta työ­paikkas­ta, hal­li­tuk­sen työl­lisyys­tavoite olisi täysi ja kehys­ri­ihi voitaisi­in päät­tää skumppatarjoiluun.

Oletin, että Sirén olisi seu­raavak­si kir­joit­tanut seu­raavak­si kohtaan­to-ongel­mas­ta, eli siitä, että noi­hin avoimi­in työ­paikkoi­hin vaa­di­taan kak­si lop­pututk­in­toa, seit­semän kie­len suju­va osaamista, alle 30-vuo­den ikää ja pitkää työkoke­mus­ta, mut­ta hän kir­joit­tikin, että moni niistä tuot­taa niin huonon ansio­ta­son, ettei sil­lä tule toimeen.

Kir­joit­ta­ja puhui itsen­sä pus­si­in, kos­ka työt­tömyys­tur­van por­ras­tus­ta vaa­ti­vat esit­tävät juuri sitä, etteivät työt­tömät hakeudu mata­la­palkkaisi­in töi­hin, kos­ka työt­tömyys­tur­va takaa saman ansio­ta­son helpommin.

Silti Sirén on oike­as­sa. On jok­seenkin kohtu­u­ton­ta vaa­tia ihmisiä tekemään töitä, jos palkan päälle joutuu hake­maan rahaa toimeen­tu­lotues­ta, jot­ta rahat riit­täi­sivät ruokaan.

Tähän aikaan ei sovi aja­tus heiken­tää työt­tömien etuuk­sia niin paljon, että näi­den on henken­sä pitimik­si otet­ta­va vas­taan aivan mitä työtä hyvänsä.

Karu tosi­a­sia on, että nois­sa yli 300 000 työt­tömässä on paljon niitä, joiden ammat­ti­taito tai ter­vey­den­ti­la eivät tee real­is­tis­es­ti tavoitel­la vaa­tivia ja hyvä­palkkaisia töitä. Suo­mi on eri­tyisen huono työl­listämään vajaakun­toisia, ulko­maalaisia tai huonos­ti koulutet­tu­ja. Oikea ratkaisu asi­aan ei ole työt­tömien kas­va­va määrä, vaan pieni­palkkaisten ase­man kohentaminen.

On vähän höh­lää aset­taa työt­tömyys yhteiskun­nan mak­saman tulon­si­ir­ron ehdok­si. On tuet­ta­va myös pieni­palkkaisia ja niin paljon, että työn vas­taan­ot­ta­mi­nen on aina selkeästi kan­nat­tavam­paa kuin työt­tömänä olem­i­nen. Tämä mak­saa, mut­ta on halvem­paa mak­saa pieni­palkkaisen elinkus­tan­nuk­sista osa kuin työt­tömän elinkus­tan­nuk­set kokonaan.

Tämä kysymys on rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den ydinkysymys.

= = =

Sirén kir­joit­ti, että työ­paikat tuot­ta­vat huonon ansio­ta­son, kos­ka ne ovat osa-aikaisia. Osa-aikainen työ kan­nat­taa kyl­lä ottaa vas­taan, sil­lä sovitel­tu päivära­ha tukee osa-aikatyötä jopa vähän liiankin avokä­tis­es­ti tar­joa­mal­la mon­elle 20-tun­tis­es­ta työvi­ikos­ta samat kokon­aisan­siot kuin kokopäivätyöstä.

Ongel­ma on pieni­palkkaises­sa kokopäivä­työssä ja etenkin sel­l­aises­sa työssä, jos­sa ei ole työaikaa lainkaan, kos­ka siihen ei saa sovitel­tua päivärahaa.

 

 

Miksi kalliille tonteille Jätkäsaareen rakennetaan ARA-asuntoja?

Ilman kohtu­uhin­taisia asun­to­ja pieni­palkkaiset eivät pysty­isi asumaan Helsin­gin seudul­la. Kau­pan­myyjiä ja perushoita­jia kuitenkin tarvi­taan, joten heille pitäisi mak­saa parem­min. Kohtu­uhin­taiset asun­not ovatkin ain­oa sosi­aal­ituen muo­to, jota Eteläran­ta vaatii lisää.

Markki­nae­htoinen asun­topoli­ti­ikkaa ei siis pois­taisi pieni­palkkaisia Helsin­gin seudul­ta, mut­ta häätäisi hei­dät radan­var­silähiöi­hin kuten Pari­i­sis­sa on tapahtunutkin.

Ruotsin esimerk­ki osoit­taa, kuin­ka kalli­ik­si käy eristää köy­hät ja maa­han­muut­ta­jat omi­in lähiöi­hin­sä. Seg­re­gaa­tion tor­jun­ta on kallista, mut­ta kan­nat­taa silti.

ARA-asukkaan saa­ma etu on Jätkäsaa­res­sa noin 500 €/kk suurem­pi kuin syr­jem­mäl­lä. Entä, jos hän ottaisi mielu­um­min tuon 500 €/kk rahana ja tyy­ty­isi asun­toon halvem­mas­sa kaupungi­nosas­sa? Vain hän­tä ajatellen se olisi järkevää, mut­ta seg­re­gaa­tio­ta ajatellen ei.

Ekon­o­mistit suo­si­vat asum­is­tukea ARA-poli­ti­ikan sijaan. Tulo­jen noustes­sa asum­is­tu­ki lop­puu, mut­ta ARA-asun­toon saa jäädä. Asum­is­tu­ki kohdis­tuu paljon parem­min, mut­ta heiken­tää juuri sik­si työn­teon kannustimia.

Hyvil­lä paikoil­la sijait­se­vat ARA-asun­not siir­tyvät hil­jak­seen hyvä­tu­loisille. Tulo­jen nous­tua muute­taan pois huonos­ta ARA-asun­nos­ta, hyviltä paikoil­ta ei muute­ta. Huoneen­vuokralaista löy­tyneen por­saan­reiän turvin asun­non voi siirtää myös lapsilleen.

Luk­i­tus­vaiku­tus kuu­luu ARA-poli­ti­ikan huonoi­hin puoli­in. Asun­nos­ta kan­nat­taa pitää kiin­ni, vaik­ka se olisi väärän kokoinen ja vaik­ka olisi siir­tynyt töi­hin toiselle puolelle kaupunkia.

Eikö asum­is­tu­ki nos­ta vuokria? Tehdään tilaa pien­i­t­u­loisille asun­tokan­nas­sa miten tahansa, muiden kil­pail­tavak­si jää asun­to­ja vähem­män ja vuokrat nou­se­vat. Myös ARA-poli­ti­ik­ka nos­taa markkinavuokria.

Seg­re­gaa­tion tor­jun­ta puhuu ARA-poli­ti­ikan puoles­ta. Asum­is­tu­ki hyvit­tää vuokras­ta euromääräis­es­ti yhtä paljon mis­sä päin kaupunkia hyvän­sä. Jos vuokra on Jätkäsaa­res­sa 500 euroa korkeampi kuin syr­jem­mäl­lä, asum­i­nen Jätkäsaa­res­sa tulee asum­is­tukea saavalle 500 euroa kuus­sa kalli­im­mak­si. ARA-vuokris­sa tätä eroa ei ole.

Rak­en­ta­mal­la ARA-asun­to­ja myös kalli­ille alueille tor­ju­taan sosi­aal­ista eriy­tymistä. VATT:n tutkimuk­sen mukaan ARA-poli­ti­ik­ka kuitenkin edis­tää seg­re­gaa­tio­ta. ARA-asun­nos­sa asu­va köy­hä asuu toden­näköisem­min pien­i­t­u­lois­t­en asuinalueel­la kuin yksi­tyisessä vuokra-asun­nos­sa asum­istuen turvin asu­va köy­hä. Tämä johtuu van­hoista syn­neistä – kaupun­gin vuokra-asun­not keskitet­ti­in aikanaan tiet­ty­i­hin kaupungi­nosi­in – mut­ta myös siitä, että kalli­il­la asuinalueil­la olevil­la ARA-asun­noil­la on taipumus pää­tyä hyvä­tu­loisille asukkaille.

Markki­navuokrat ovat Jätkäsaa­res­sa yli kymme­nen euroa korkeam­mat kuin ARA-vuokrat. Näin lask­ien Jätkäsaaren ARA-asukkaiden saa­ma etu lähe­nee sataa miljoon­aa euroa vuodessa alueen valmistuttua.

Ero kaupun­gin saamis­sa ton­tin­vuokris­sa on kuitenkin vain mur­to-osa tästä. On hyvä kysymys, mihin tasku­un ero­tus menee ja mik­si kaupun­ki saa kovan rahan vuokra-asun­to­jen ton­teista niin vähän vuokrat­u­lo­ja. Tätä vas­ten ARA-poli­ti­ik­ka näyt­tääkin julkisen talouden kannal­ta kus­tan­nuste­hokkaal­ta taval­ta tukea pien­i­t­u­lois­t­en asumista.

Asum­is­tu­ki olisi seg­re­gaa­tio­ta luku­un otta­mat­ta kaikil­la tavoin ratio­naalisem­pi kuin kohtu­uhin­tais­ten asun­to­jen tuottaminen.

Asum­istuen hyväksymät enim­mäisvuokrat ovat Helsingis­sä korkeam­mat kuin muual­la. Eivätkö ne voisi ero­ta myös kaupungi­nosit­tain? Näin edis­tet­täisi­in sosi­aal­ista sekoit­tumista myös van­has­sa vapaara­hoit­teises­sa asun­tokan­nas­sa, väl­tyt­täisi­in luk­i­tus­vaiku­tuk­selta ja kun­nioite­taan pien­i­t­u­lois­t­en oikeut­ta päät­tää itse siitä, mis­sä asuu. Rikkaat ja köy­hät voisi­vat elää sekaisin samoissa rapuissa.

= = = = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Talouselämä-lehdessä

 

 

 

Kotitalousvähennyksen menetetty maine

Min­is­teri Kale­vi Hemilän enti­nen eri­ty­isavus­ta­ja Jan Heino Lip­posen I hal­li­tuk­sen ajoil­ta sanoi muu­ta­ma vuosi sit­ten jos­sain koh­dates­samme, että sinähän toit tähän maa­han koti­talousvähen­nyk­sen. Huu­dahdin spon­taanisti, että en kyl­lä tuonut, mut­ta hän sanoi, että kyl­lä, siinä Sisko Sepän giljoti­in­i­työryh­mässä me saimme meno­jen karsin­nan lisäk­si esit­tää työl­lisyyt­tä kohen­tavia etu­ja, sinä esi­tit koti­talousvähen­nys­tä, me esitimme sitä yhdessä ja hal­li­tus toteut­ti sen.

(Sisko Sepän giljoti­in­i­työryh­mä perustet­ti­in etsimään viiden mil­jardin euron edestä säästöjä. Lip­posen ensim­mäisen hal­li­tuk­sen hal­li­tu­so­hjel­mas­sa vuon­na 1995 sovit­ti­in 20 mil­jardin säästöistä, mut­ta mieliku­vi­tus lop­pui 15 mil­jardin kohdal­la. Giljoti­in­i­työryh­män piti etsiä lop­ut. Olin työryh­män ain­oa vaaleis­sa valit­tu jäsen.)

Piti oikein lukea päiväkir­jo­jani, ja toden tot­ta. Niin siinä taisi käydä.

Tänään julk­istet­ti­in VATT:n (Jarkko Har­ju) ja Palka­nsaa­jien tutkimus­laitok­sen (Tuo­mas Koso­nen) tutkimus koti­talousvähen­nyk­sen työl­lisyys­vaiku­tuk­sista. Tulos oli tyr­määvä. Koti­taloisvähen­nyk­sen vaiku­tus palvelu­jen käyt­töön on nol­la. Se on verovähen­nys, joka kohdis­tuu lähin­nä suurituloisille.

Vaik­ka seu­raavas­sa vähän kyseenalais­tan tutkimus­ta, kat­son tämän tutkimuk­sen osoit­ta­van, että vaiku­tuk­set ovat vähäisem­piä kuin on kuvitel­tu. En kuitenkaan usko sen epäin­tu­iti­iviseen tulok­seen, että palvelu­jen kysyn­nän hin­ta­jous­to olisi suun­nilleen nol­la. En usko nol­laan hnta­jous­tona oikein minkään hyödyk­keen osalta. Kaikkien hin­ta­jous­to­jen keskiar­vo on ident­tis­es­ti ‑1. On vaikea kuvitel­la, että se olisi koti­in oste­tu­il­la palveluil­la poikkeuk­sel­lisen pieni.

Sinä aikana kun koti­talousvähen­nys on ollut käytössä, verokir­jal­la tehty­jen remont­tien ja kotisi­ivouk­sen määrä on lisään­tynyt selvästi. Tämä ei kuitenkaan todista, että lisään­tymi­nen olisi seu­raus­ta koti­talousvähen­nyk­ses­tä. Tutk­i­jat selit­tävät syyk­si kaupungis­tu­misen, joka ylipään­sä lisää palvelu­jen käyttöä.

Kausali­teet­ti­in kiin­ni pääsemisek­si on käytet­tävä fik­sumpia keino­ja. Kun sekä Suomes­sa että Ruot­sis­sa on ajanko­htia, jol­loin koti­talousvähen­nys­tä on vuoroin heiken­net­ty ja vuoroin paran­net­tu, tutkimusasetel­mak­si valit­ti­in trendikkäästi ennen — jäl­keen asetel­mat. Paljonko vähen­nys­tä käytet­ti­in aiem­min ja paljonko muu­tok­sen jäl­keen. Jot­ta asetel­maan ei vaikut­taisi muu taloudelli­nen kehi­tys, on ver­rat­tu Ruotsin ja Suomen aikasar­jo­ja, mikä sisältää ole­tuk­sen, että taloudelli­nen tilanne on kehit­tynyt näis­sä mais­sa samal­la tavalla.

Väitän, että tämä aliarvioi hin­ta­jous­toa, ei vain vähän vaan todel­la paljon. Uuteen tilanteeseen sopeu­tu­mi­nen vie vuosia. Näin kävi myös työt­tömyys­tur­van 300 euron suo­jao­su­u­den kanssa. Kesti usei­ta vuosia, ennen kuin työn­tek­i­jät ja työ­nan­ta­jat oppi­vat käyt­tämään sen suo­mia mah­dol­lisuuk­sia hyväk­seen. Jos sitä olisi tutkit­tu ver­taa­mal­la tilan­net­ta jouluku­us­sa ja tam­miku­us­sa, tulos oli myös ollut nol­la. Ihmis­ten tieto muu­tok­sista on myös hyvin vähäistä, joten ei se välit­tömästi edes voi vaikut­taa. Tämä heikko tietämys tuli tutkimuk­ses­sa myös esille.

Saman­lainen on liiken­nepolt­toainei­den hin­ta­jous­to. Lyhyen ajan hin­ta­jous­to liki olema­ton, pitkän ajan hin­ta­jous­to paljon suurem­pi ja vuosikym­menten mit­tainen hin­ta­jous­to todel­la iso. Tätä hyvin pitkän ajan hin­ta­jous­toa voi tutkia ver­taa­mal­la Euroop­paa ja Yhdys­val­to­ja keskenään.

Voi siis olla, että koti­talousvähen­nys on kyl­lä lisän­nyt palvelu­jen käyt­töä, mut­ta sen pienet muu­tok­set eivät asi­aan vaiku­ta. Tätä pitkän ajan muu­tos­ta voisi tutkia ver­taa­mal­la Suomen ja Ruotsin aikasar­jo­ja sel­l­aiseen maa­han, jos­sa tätä vähen­nys­tä ei ole ollut koskaan tai siihen ei ole tehty 25 vuo­den kulues­sa muutosta.

Jos sopeu­tu­mi­nen kestää vuosia tai jopa vuosikym­meniä, kovin hyvä elvy­tyskeino koti­talousvähen­nys ei ole. Se on myös hyvä lyhyen ajan säästökeino, kos­ka solmit­tua kotisi­ivous­sopimus­ta ei irti­san­o­ta, vaik­ka vähen­nyk­sen ehto­ja vähän huononnetaankin.

Teo­reet­ti­nen, joskin kiis­tanalainen perus­ta koti­talousvähen­nyk­selle on, että itse tekem­i­nen on vero­ton­ta ja ostet­tu työ verol­lista. Jos koti­talousvähen­nys saa koti­taloudet (lue naiset) tekemään enem­män ansio­työtä, se ei ehkä mak­sa verot­ta­jallekaan niin paljon kuin luulisi. Tämä argu­ment­ti tietysti kumoutuu, jos vähen­nyk­sel­lä ei ole minkään­laista vaiku­tus­ta palvelun kysyntään.Tätä perustelua ajatellen vähen­nyspros­ent­ti (40 %) on kuitenkin liian suuri.

Koti­talousvähen­nyk­sel­lä on vaiku­tus­ta myös nais­ten urake­hi­tyk­seen, mut­ta tietysti vain, jos sil­lä on vaiku­tus­ta palvelun käyt­töön. Jos vero­tuk­sel­la saisi tehdä työl­lisyyspoli­ti­ikkaa, pohtisin vähen­nyk­sen kohdis­tamista lap­siper­hei­den vähem­män ansait­se­valle puolisolle tai yksin­huolta­jalle vähen­nyk­senä verotet­tavas­ta tulosta, ei verosta.

Jos tätä vähen­nys­tä ei tämän tutkimuk­sen jäl­keen pois­te­ta, se kan­nat­taisi muut­taa saman­laisek­si kuin Ruot­sis­sa, jos­sa tuki mak­se­taan palvelun tuot­ta­jalle ja kulut­ta­ja saa hin­nan alen­nuk­sen välit­tömästi palvelun hinnassa.

= = =

Eivät vain koti­taloudet ole tietämät­tömiä koti­talousvähen­nyk­sen sään­nöistä. Kun vihreät oli­vat hölmöilleet itsen­sä ulos Lip­posen II hal­li­tuk­ses­ta, emme olleet myöskään bud­jet­tineu­vot­teluis­sa 2002. Siel­lä koti­talousvähen­nyk­sen pros­ent­ti nos­tet­ti­in 60 %:iin. Eduskun­nan por­tail­la paljok­suin tätä Ben Zyskow­iczille, joka vas­tasi, että kokoomuk­sen tavoit­teena on nos­taa vähen­nys sataan pros­ent­ti­in. Hän ei tarkoit­tanut, että val­tio mak­saisi palkan kokon­aan, vaan luuli, että vähen­nys tehdään tulosta, vaik­ka se tehdään veros­ta. Niin oli­vat tain­neet muutkin neu­vot­teli­jat luulla.

Mikä asumisessa mättää?

Yhden ihmisen muut­to muual­ta Suomes­ta töi­hin Helsinki­in mak­saa noin 250 000 euroa. Tästä val­taosan vie asun­to, jon­ka työn perässä muut­ta­va mak­saa yleen­sä itse. Noin 30 000 euroa koituu investoin­tiku­luina kaupungille väk­ilu­vun kasvun aiheut­ta­m­i­na investoin­teina. Tämä tieto on kymme­nen vuo­den takaa. Nyt sum­ma lie­nee korkeampi.

Kuka muu­tos­ta hyötyy?

Muut­ta­ja saa yleen­sä parem­paa palkkaa, mut­ta ero­tuk­ses­ta menee yli puo­let eri­laisi­in veroi­hin ja lop­pu usein asumiseen.

Kaupun­ki saa lisää vero­tu­lo­ja, mut­ta joutuu mak­samaan kas­va­van väestön palve­lut ja kasvun vaa­ti­mat investoinnit.

Kiis­ta­ton voit­ta­ja on val­tio, joka saa työn perässä muut­taval­ta enem­män vero­tu­lo­ja. Ei olisi perus­tee­ton­ta, että val­tio osal­lis­tu­isi enem­män kaupunkien kasvun tuot­tami­in kului­hin, kuten Ruotsissa.

Hin­nat ja vuokrat

Asun­to­jen vuokrat ovat nousseet selvästi nopeam­min kuin niiden hin­nat, vaik­ka korko­jen lask­ies­sa pitäisi käy­dä päin­vas­toin. Tämä kielii merkit­tävästä markkinapuutteesta.

Asun­nos­ta ei sinän­sä joudu mak­samaan Helsin­gin seudul­la kohtu­ut­tomasti, jos ei ole ronke­li osoit­teen suh­teen. On halpo­ja lähiöitä ja kehyskun­nis­sa asun­to­jen hin­nat ovat viime vuosi­na jopa laske­neet. Osoit­teen suh­teen ihmiset ovat kuitenkin tulleet yhä ronke­lim­mik­si. Ollaan valmi­it mak­samaan neljän­nesmiljoona pääsys­tä halut­tuun kaupunginosaan.

Hin­ta ker­too lahjo­mat­tomasti, mis­sä asun­to­ja tarvi­taan lisää. Hin­to­jen alen­tamisek­si asun­to­ja pitäisi rak­en­taa sinne, mis­sä niistä mak­se­taan eniten.

Vain 15 % suo­ma­lai­sista halu­aisi asua suuren kaupun­gin keskus­tas­sa. Se on kuitenkin 800 000 ihmistä eli moninker­tais­es­ti enem­män kuin keskus­toi­hin mahtuu.

Kun aiem­paa use­ampi arvostaa urbaa­nia elämän­ta­paa, pitäisi urbaa­nia asum­ista rak­en­taa paljon lisää. Syyt­tävä sor­mi osoit­taa Helsinkiä. Mik­si Helsinki­in raken­netaan niin vähän asuntoja?

Kaavoitus ei ole help­poa. Kun asuinaluei­ta tiivis­tetään, asukasak­ti­iveil­ta saa har­voin tukea. Kun tiivistyskaa­va kuitenkin hyväksytään ja alueelle raken­netaan lisää, koke­mus ker­too, että van­ho­jen asun­to­jen arvo ei laske vaan nousee.

Vaik­ka tut­tu maise­ma muut­tuu, liiken­ney­htey­det, lähikaup­pa ja koulu paranevat. Uudet asukkaat tuo­vat alueelle vils­ket­tä ja vip­inää. Vasta­lau­seista huoli­mat­ta tiivistämi­nen paran­taa asuinalueita.

Kaavoista se ei silti ole enää kiin­ni. Niitä on tarpeek­si, mut­ta tont­te­ja ei voi­da antaa raken­net­tavak­si ennen kuin kadut, viemärit, vesi­jo­hdot ja ratikkalin­jat on raken­net­tu ja esir­ak­en­tamisel­la on saatu tont­ti raken­nuskelpoisek­si. Helsin­ki investoi liki mil­jardil­la eurol­la, mut­ta sekään ei riitä.

Helsin­ki on sitonut omat kätensä

Korkeat vuokrat eivät tuo­ta lisää asun­to­ja, kos­ka pula on ton­teista. Investoin­tien rahoit­tamisek­si rahan pitäisi ohjau­tua kaupungille. Kaupun­gin tuot­taa itse markki­nae­htoisia vuokra-asun­to­ja painaak­seen markki­navuokria alas ja saadak­seen rahaa asun­to­tuotan­non vaa­timi­in infra-investointeihin.

Helsingis­sä kaupun­ki omis­taa yleen­sä ton­tin, joten se saa kyl­lä omansa pois ja vähän enem­mänkin. Luulisi ole­van kan­nat­tavaa investoi­da 100 miljoon­aa han­kkeeseen, joka tuot­taa 200 miljoon­aa, mut­ta Helsin­ki on sitonut käten­sä kum­mallisil­la investoin­ti- ja lainakatoilla.

Kaupunkia ei voi johtaa kuin osakey­htiötä, mut­ta tässä asi­as­sa niin olisi hyvä toimia. Tulisi paljon lisää asuntoja.

Menoka­tot ovat järke­viä juok­se­vien meno­jen kohdal­la, mut­ta ei niil­lä pitäisi rajoit­taa voit­toa tuot­tavia investoin­te­ja, eri­tyis­es­ti kun se pahen­taa asuntopulaa.

 

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Talouselämä-lehden nettisivuilla.

Edessä suhdanteiden ylikuumeneminen

En oikein ymmär­rä suh­danne-ennus­ta­jia, joiden mukaan alka­vana vuon­na yksi­tyi­nen kulu­tus jäisi pienem­mäk­si kun vuon­na 2019. Tämä vuosi on ollut pelkkää pakkosäästämistä niin, että koti­talouk­sien säästämisas­te on nous­sut aivan käsit­tämät­tömän korkeak­si. Rahaa on tileil­lä mil­jardi­tolkul­la. Kun kaik­ki halukkaat on rokotet­tu, ihmiset ryn­täävät käyt­tämään rajaa kaik­keen sel­l­aiseen, joka on ollut vuo­den kiellettyä.

Kir­joitin tästä Verdele­hteen. Kir­joituk­sen voi lukea tästä.

Lisääkö kiinteistövero asumiskustannuksia?

Toinen asum­ista sivun­nut kysymys val­tu­us­ton kok­ouk­ses­sa oli, nos­taako kiin­teistövero asumisen hintaa.

Talousti­eteen oppikir­jois­sa tämä menee niin, että kun kiin­teistövero nousee, asun­to­jen hin­nat laske­vat. Sille, joka on osta­mas­sa asun­toa, täl­lä ei ole merk­i­tys­tä, kos­ka vaik­ka hän joutuu mak­samaan vuosit­tain kiin­teistöveroa yhtiö­vastik­keessa enem­män, hän saa asun­non vas­taavasti halvemmalla.

Sille, joka omis­taa asun­non sil­lä het­kel­lä, kun kiin­teistövero nousee, se tietysti on huono jut­tu. Hänen vuo­tuiset asum­is­menon­sa nou­se­vat ja hänen omis­ta­mansa asun­non arvo las­kee. San­o­taankin, että kiin­teistöveron mak­sa­ja tästä ikuisu­u­teen on se, joka omisti kiin­teistön, kun vero nousi.

Jos Helsingis­sä toteutet­taisi­in kiin­teistöveron muu­tos, jos­sa tont­tien arvon kor­jat­taisi­in todel­lisik­si ja niistä perit­täisi­in vähän nyky­istä korkeam­paa kiin­teistöveroa, leikat­taisi­in yhteiskun­nalle sitä huo­mat­tavaa arvon­nousua, jota asun­to­jen omis­ta­jat ovat koke­neet. Tämä olisi pitänyt tehdä 25 vuot­ta sit­ten, kun asun­to­jen arvon läh­tivät raketino­maiseen nousu­un – ne ovat kan­takaupungis­sa kolminker­tais­tuneet nimel­lis­es­ti ja kaksinker­tais­tuneet reaalis­es­ti. Nyt kiin­teistöveroa joutu­vat mak­samaan nekin, jot­ka ovat osta­neet asun­non vastikään korkeal­la hinnalla.

Kiin­teistöveroa tulisi nos­taa hitaasti ja ajoit­taa nos­tot ajanko­hti­in, jollin asun­to­jen hin­nat nou­se­vat muutenkin.

Helsin­ki saa kiin­teistöveroa 280 M€. Jos sama raha pitäisi kerätä kun­taveros­ta, mak­saisimme Helsingis­sä 18 pros­entin sijas­ta kun­taveroa 20 %. Vas­taavasti, jos kaksinker­tais­taisimme kiin­teistöveron tuo­ton, voisimme laskea kun­taveron 16 pros­ent­ti­in olet­taen, että kaik­ki muu pysyy ennallaan.

Ikälu­okkin välil­lä tämä menee niin, että kiin­teistöveron nousu hait­taa van­hempia ikälu­okkia ja hyödyt­tää nuorem­pia. Tätä taus­taa vas­ten on ymmär­ret­tävää, että demar­it sitä vas­tus­ta­vat, mut­ta mik­si kokoomuskin? Pro mar­ket vai pro business?

Sosial­is­mia?

Onko kiin­teistövero sit­ten sosial­is­mia, kuten twit­teris­sä moni on sanonut? Jos näin on, Yhdys­val­lat on todel­la sosial­isti­nen maa, kos­ka siel­lä kiin­teistöverot ovat siel­lä paljon Suomea korkeammat.

Län­si­maisen ajat­telun mukaan ihmiselle kuu­luu se hyö­ty, jon­ka hän on itse tuot­tanut. Näin ajatellen asuin­raken­nus­ta raken­nus­ta ei pitäisikään verot­taa, kos­ka sen hyvyys on niiden ansio­ta, jot­ka ovat sen rak­en­ta­neet ja myyn­nin jäl­keen niiden omaisu­ut­ta, jot­ka ovat sen ostaneet.

Se, mitä on raken­nuk­sen ja ton­tin ulkop­uolel­la, sen sijaan ei ole raken­nuk­sen omis­ta­jien ansio­ta. Asun­to Kata­janokalla on huo­mat­tavasti arvokkaampi kuin aivan saman­lainen asun­to olisi Kor­sos­sa. Tämä ero johtuu siitä, mitä on sen raken­nuk­sen ulkop­uolel­la. Sijain­ti­in perus­tu­va arvo on yhteiskun­nan toimien tulosta ja sitä on myös sen viimeaikainen arvonnousu.

Län­si­mais­sa yleis­es­ti ajatel­laan, ettei ansioton arvon­nousu kuu­lu sen sat­un­naiselle saa­jalle. Venäjäl­lä taas ajatel­laan vähän toisin. Suomessa?

Kiin­teistövero on ekon­o­mistien mielestä hyvä vero

Ton­tin kiin­teistöveroa ekon­o­mistit laidas­ta laitaan pitävät hyvänä verona. Sil­lä ei ole mitään negati­ivisia kan­nustin­vaiku­tuk­sia, kos­ka tont­tia ei voi siirtää veroparati­isi­in. Tulovero sen sijaan häir­it­see kaupunkien kukois­tus­ta. Kaupungeis­sa oste­taan ja myy­dään palvelu­ja, ja sille korkea veroki­ila on myrkkyä. Sik­si olisi hyvä laskea kun­taveroa ja nos­taa kiinteistöveroa.

Raken­nuk­seen kohdis­tu­va kiin­teistövero toimii toisin. Jos vero vas­taa raken­nuk­sen todel­lista arvoa ja on siis sitä korkeampi mitä parem­man talon on rak­en­tanut, se kan­nus­taa rak­en­ta­maan huonon ja hal­van talon. Sik­si olisi hyvä, että olisi erik­seen kiin­teistövero ton­tille ja erik­seen raken­nuk­selle, jot­ta voisi nos­taa toista ja laskea toista. Asuin­raken­nusten osalta näin onkin, mut­ta liik­er­aken­nusten kiin­teistövero on sidot­tu tont­ti­maan kiinteistöveroon.

Mikä kos­kee kiin­teistöveroa, kos­kee myös ton­tin vuokria. Vasem­mis­toli­iton Paa­vo Arhin­mä­ki oli val­tu­us­tossa aivan oike­as­sa siinä, että kokoomus­laiset puhu­vat ris­ti­in, kun sanovat, ettei vuokrien nousu tee asumis­es­ta kalli­im­paa, mut­ta kiin­teistöveron nousu tekee.

Luokkati­etoiset köy­hälistön etu­joukot arvokkaissa Käpylän puu­talois­sa valit­ta­vat, että vuokrien nousu merk­it­see alueen luisum­ista rikkaiden asuinalueek­si. Vasem­mis­toli­it­to tietysti tukee heitä. Ei se sitä merk­itse. Kun vuokra nousee, asun­to­jen myyn­ti­hin­nat laske­vat niin, että asun­toa Käpylästä voi tavoitel­la sel­l­ainenkin, joka ei huip­puhin­taa pysty tiski­in latomaan.

Jos ei usko, että vuokran koro­tus las­kee myyn­ti­hin­to­ja, kan­nat­taa tutus­tua tilanteeseen Lehti­saa­res­sa, jos­sa Van­taan seu­rakun­tay­htymä härskin raukka­mais­es­ti nos­ti ton­tin­vuokria reilusti yli markki­navuokran. Asun­to­jen myyn­ti­hin­nat enem­män kuin puolittuivat.

Vero­tu­lo­jen tasaus

Kun tont­ti­maa käy kas­vavis­sa kaupungeis­sa arvokkaam­mak­si ja tuot­taa kas­vavia kiin­teistövero­tu­lo­ja kaupungeille, Suomen Keskus­ta on iskenyt haukan kat­seen­sa tähänkin. Niitäkin raho­ja pitäisi jakaa hei­dän kannatusalueilleen.

Jotain logi­ikkaa on siinä, että kun­nat, joiden asukkail­la on korkeat tulot, tilit­tävät osan vero­tu­lois­taan muualle maa­han. Korkeat kiin­teistövero­tu­lot johtu­vat siitä, että asum­i­nen on kallista. Aika vaikea on perustel­la sitä, että korkeista asum­is­menoista pitäisi mak­saa hyvi­tys­tä niille, joiden asum­i­nen on hal­paa. Päin­vas­taisen voisi perustel­la helpommin.

Nyt kiin­teistövero osal­lis­tuu vero­tu­lo­jen tasauk­seen 50 pros­entin pain­oar­vol­la. Tätä ei voi perustel­la oikein mitenkään. Jostain syys­tä tasauk­sen ulkop­uolelle jätet­ti­in vesivoimas­ta perit­tävät kiin­teistöverot, kos­ka se on kuulem­ma aivan eri asia.

Puheenvuoroni AM-ohjelmasta kaupunginvaltuustossa

On san­ot­tu, että kun Helsin­gin asukaslu­vun kasvu on hie­man hidas­tunut kiivaim­mista ajoista, asun­to­tuotan­toa pitää vähen­tää. Hidas­tu­mises­sa on kyse asum­isväljyy­den kasvus­ta ruokakun­tien piene­misen ja ahtaasti asumisen vähen­tyessä. Kun asun­tokan­taan mah­tuu ennakoitua vähem­män asukkai­ta, eikö se ole pikem­min syy asun­to­tuotan­non lisäämiseen.

Helsingis­sä asum­i­nen korkea hin­ta on suuri yhteiskun­nalli­nen ongel­ma. Tätä ongel­maa voi yrit­tää kor­ja­ta siten, että aute­taan joitakin onnel­lisia asumaan halvem­mal­la, mikä tarkoit­taa, että muiden kannal­ta hin­ta vain nousee, tai niin, että pyritään alen­ta­maan asumisen hin­taa yleisesti.

Pidän jälkim­mäistä strate­giaa parem­pana ja keski­tyn sik­si siihen.

Vaik­ka tässä ohjel­mas­sa varovais­es­ti lisätään asun­to­tuotan­non määrää, silti Helsingis­sä raken­netaan selvästi liian vähän. Syynä tähän on, ettei kaupungilla ole varaa niihin investoin­tei­hin, joi­ta asun­to­tuotan­non lisäämi­nen edellyttää.

Vaik­ka korot ovat huo­mat­ta­van alhaal­la, vuokrat ovat nousseet asun­to­jen hin­to­ja nopeam­min. Luulisi nol­lako­rko­jen aikaan käyvän toisin päin. Korkeat vuokrat tarkoit­ta­vat, että ammat­ti­maiset vuokra-asun­to­ja tar­joa­vat kiin­teistöy­htiöt ovat erit­täin kan­nat­tavia. Tilanne on osoi­tus merkit­tävästä markki­na­pu­ut­teesta. Sen seu­rauk­se­na moni, eri­tyis­es­ti nuori helsinkiläi­nen mak­saa asumis­es­taan aivan liikaa. Samal­la se tarkoit­taa, että asun­top­u­lan vuok­si rahaa vir­taa aivan vääri­in taskuihin

Tämä saa min­ut ajat­tele­maan HITAS-tuotan­non kor­vaamis­es­ta vähän toisel­la taval­la kuin muut, oma val­tu­us­to­ryh­mäni mukaan luettuna.

En kor­vaisi sitä uudel­la kohtu­uhin­taisel­la omis­tusasum­is­mallil­la kahdes­ta syystä.

Mikä tapa hyvän­sä tar­jo­ta omis­tusasun­to­ja alle markki­nahin­nan tarkoit­taa merkit­tävää pääo­ma­lahjoi­tus­ta. Jos jae­taan kym­me­nien tuhan­sien pääo­ma­lahjo­ja, halukkai­ta otta­jia tulee ole­maan paljon enem­män kuin tar­jol­la ole­via asun­to­ja ja joudu­taan taas arvon­taan tai johonkin muuhun tapaan vali­ta onnekkaat osta­jat. Hitas-jär­jestelmän ongelmista ei pääse eroon sil­lä, että muute­taan sen nimi.

Toinen syy on mainit­tu markki­na­puute. Meil­lä on suurem­pi puute vuokra-asun­noista kuin omis­tusasun­noista. Sik­si minus­ta Helsin­gin tulisi tuot­taa suun­nilleen markki­nae­htoisia vuokra-asun­to­ja. Nämä voisi­vat olla entis­ten vaku­u­tusy­htiöi­den vuokra-asun­to­jen tapaan sen ver­ran alle markki­nahin­nan, että vuokra­suhteista tulisi pitkäaikaisia ja turvallisia.

Vuokra-asun­to­jen omis­t­a­mi­nen tuot­taa nyt merkit­täviä rahavir­to­ja vääri­in taskui­hin. Nämä kaupun­gin vuokra-asun­not tuot­taisi­vat myös merkit­täviä tulo­ja. Ne tulee suun­na­ta asun­to­tuotan­non lisäämiseen, niihin infrain­vestoin­tei­hin, joi­hin nyt ei ole rahaa..

Näin menetellen nämä kaupun­gin markki­nahin­taiset vuokra-asun­not eivät merk­itse lot­tovoit­toa niille onnekkaille, jot­ka niihin pää­sevät, vaan pyrkivät paran­ta­maan kaikkien tilan­net­ta asuntomarkkinoilla.

 

= = =

Tämä on puheen­vuoro, jon­ka olin kir­joit­tanut kuvitellen, että puheen­vuoron pitu­us on neljä min­u­ut­tia, mut­ta se olikin lyhen­net­ty kah­den min­uutin puheen­vuoroksi. Jouduin siis pitämään tämän lyhennettynä.

AM-ohjel­ma on asumisen ja siihen liit­tyvän maankäytön toteu­tu­so­hjel­ma, joka oli Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­ton käsit­telyssä 11.11.2020.

 

 

 

Edessä on kaikkien talouskriisien äiti

Kir­joitin Verdeen pääkir­joituk­sen talouskri­i­sistä, johon koko Euroop­pa ja Suo­mi siinä mukana ajau­tuu. Päädytään täysin kar­toit­ta­mat­toma­lle alueelle, jos­sa talous­mall­eista on vain vähän apua.

Kir­joituk­sen voi lukea tästä. Kos­ka kom­men­toin­ti ei Verdessä vielä toi­mi, kir­joi­tus­ta voi kom­men­toi­da täl­lä blogilla.

 

Sokerivero

Sine­brychof­fin edus­ta­jat halu­si­vat kevään lop­ul­la tava­ta min­ua keskustel­lak­seen valmis­teveroista, alko­ho­liv­eros­ta ja sok­eriveros­ta. Suh­tauduin tähän tapaamiseen pienel­lä ennakkolu­u­lol­la, kos­ka pan­i­moalan edun­valvon­ta on vaikut­tanut vähän Jaana Pelkoselta ja olen ollut aikanaan eduskun­nan val­tio­varain­valiokun­nan vero­jaos­tossa usein napit vas­takkain hei­dän kanssaan.

Heil­lä oli kak­si asi­aa, sok­erivero ja alko­ho­liv­ero. Kovin ajanko­htaisia asioi­ta nyt, kun hal­li­tus yrit­tää löytää rahaa paikkaa­maan bud­jetin aukko­ja. Min­un piti kir­joit­taa tästä tuoreeltaan, mut­ta asia jäi muiden kiirei­den alle. Käsit­te­len tässä sok­eriveroa ja palaan alko­ho­liv­eron kum­mallisuuk­si­in ehkä myöhemmin.

Sine­brychoff halu­aisi sok­eriveron kaikelle sok­er­ille. Heistä on vähän epistä, että se on vain vir­voitusjuomis­sa, joiden osu­us sok­eri saan­nista on kolme pros­ent­tia. Hei­dän käyt­tämän­sä tilas­ton mukaan sok­erin saan­tiläh­teet jakau­tu­i­v­at näin:

Totesin, että olen aina kan­nat­tanut tätä kat­tavaa sok­eriveroa. Suo­ma­laiset syövät liikaa sok­e­ria sen eri muodois­sa, mis­tä on merkit­tävää kansan­ter­vey­del­listä hait­taa. Lihot­taa ja altistaa dia­betek­selle. Lisäk­si ener­gian saan­ti ravite­muk­sel­lis­es­ti tyhjän­päiväis­es­tä sok­erista vähen­tää muu­ta, ter­vey­den kannal­ta olen­naista syömistä. Vero­jen pitäisi ohja­ta syömään ter­veel­lis­es­ti. Sik­si olisi hyvä, että kaikissa elin­tarvikkeis­sa olisi vero sok­er­ille. Se olisi tyyp­illi­nen ulkoisi­in kus­tan­nusi­in perus­tu­va haittavero.

Olin joskus eduskun­nas­sa mon­en muuan kanssa aja­mas­sa kat­tavaa sok­eriveroa, mut­ta tämä kuitenkin kaa­tui hallinnol­liseen han­kalu­u­teen. Vaik­ka koti­maas­sa voisimme lait­taa veron sok­er­ille, emme pysty­isi mitenkään verot­ta­maan ulko­mail­ta tuo­tu­ja elin­tarvikkei­ta, kos­ka niiden sok­erip­i­toisu­u­den mit­taami­nen olisi ylivoimainen hallinnolli­nen taak­ka. Näin siis sanoin Sine­brychof­fin edustajille.

Tähän he vas­ta­si­vat, että oli ylivoimaista sil­loin, mut­ta ei enää, kos­ka pakkauk­ses­sa on nyky­isin ker­rot­ta­va tuot­teen sisältämän sok­erin määrä. Tätä en ollut tul­lut ajatelleeksikaan.

Hei­dän esit­tämän­sä kat­ta­va sok­erivero kohdis­tu­isi kaik­keen sok­eri­in ja kaikki­in sok­erei­hin, myös tuore­me­hui­hin, mut­ta ei kuitenkaan hedelmi­in ja mar­joi­hin. Kysyin kokeek­si, mik­si he pani­si­vat rajan tähän, vaik­ka tiesin vas­tauk­sen. Jos syöt ome­nan, hedelmässä ole­va sok­eri vaikut­taa paljon vähem­män haitallis­es­ti kuin jos juot ome­name­hua. Joku lääkäri var­maan osaa ker­toa mik­si. Liit­tynee kui­tu­i­hin ja imey­tymisen nopeuteen

Heil­lä oli kolme eri­laista mallia veron per­im­isek­si, joista jätän arvon­lisäveroon nivom­isen tässä pois, kos­ka se ei toimi.

Vero voisi olla por­rastet­tu, jol­loin vero tuot­teen kilo­määräi­nen valmis­tevero nousee por­raste­tusti sok­erip­i­toisu­u­den mukaan tai tark­ka, jol­loin sok­erik­ilo­sta menee aina yhtä paljon veroa. Tark­ka on tietysti parem­pi, mut­ta Sine­brychof­fin mukaan han­kalampi toteut­taa. Min­ua siinä vähän arve­lut­ti se, että luokan sisäl­lä sok­erin määrän vähen­tämi­nen ei vaiku­ta mitään, siis enem­män tai vähem­män makeutetut jugur­tit mak­sa­vat saman veron.

Sok­eriveron tuo­tok­si he arvioi­vat noin 400 miljoon­aa euroa. Ei siis mitenkään vähän.

Tätä kan­nat­taisi minus­ta edistää.

[Pan­i­moli­it­to kor­jat­tu Sinebrychoffiksi]

Kommenttaja VM:n virkamiesten työllisyyspakettiin

Nyt alkaa olla hyv­in­voin­ti­val­tion kannal­ta tosi kyseessä. Niin nopeasti sen rahoi­tus­po­h­ja rapautuu.

Kukaan ei voi uskot­tavasti väit­tää puo­lus­ta­vansa hyv­in­voin­ti­val­tio­ta, jos ei piit­taa sen rahoituk­ses­ta. Rahoituk­sen kannal­ta työl­lisyys on keskeinen, kos­ka verot per­itään lähin­nä työn tekemis­es­tä. Olen vähän huolis­sani demarei­den “vas­tus­tamme muun muas­sa kaikkea” ‑lin­jas­ta. Jos demar­it de fac­to hylkäävät hyv­in­voin­ti­val­tion, kuka sitä enää puolustaa?

Silti pari poikkipuolista kan­nan­ot­toa VM:n virkami­esten työllisyyspakettiin.

Työvoima­hallinnon elämän­hallintakurssit vai yliopisto-opinnot? 

Oikeut­ta opiskel­la työt­tömyyspäivära­han turvin pitäisi rajoit­taa. Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on sään­nöiltään vähän köm­pelö tähän tarkoituk­seen, mut­ta jotenkin kesken jääneet opin­not kan­nat­taa rahoit­taa. On paljon älykkääm­pää käyt­tää työt­tömyy­saikansa opin­to­jen lop­pu­un saat­tamiseen kuin osal­lis­tua työvoima­hallinnon CV:n teko- tai elämän­hallintakurs­seille tai vaik­ka laivahit­saa­jakurssille. On vähän pöhköä, että työvoima­hallinnon usein aika heikko­laa­tu­isille kurs­seille osal­lis­tu­mi­nen on pakol­lista ja ope­tus­min­is­ter­iön alaiseen opiskelu­un osal­lis­tu­mi­nen kiellettyä.

Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on tähän huono keino, mut­ta jokin keino rahoit­taa kesken jääneitä opin­to­ja pitäisi olla. Myön­netään, että VM:n virkamiehillä on point­ti siinä, että laina­pain­ot­teisu­us ohjaisi parem­min työn­saan­nin kannal­ta hyödyl­lisi­in opin­toi­hin. Ja olisi­han se tas­a­puolista, sil­lä opin­to­tukeakaan ei saa, kun opinot venyvät liikaa.

Sosi­aalipoli­ti­ikas­sa käy usein niin, että yhteen tarkoituk­seen suun­nitel­tu tuki alka­akin tukea jotain aivan muu­ta asi­aa, kos­ka sitä toista varten ei ole tukea, vaik­ka pitäisi. Niin tässäkin on käynyt. Siihen alku­peräiseen tarkoitet­tu tukimuo­to kuitenkin sopii huonos­ti uuteen tarkoituk­seen. Opin­to­jen lop­pu­un­saat­tamistuen riip­pu­vu­ut­ta aiem­man palkan suu­ru­ud­es­ta nyt esimerkik­si on vähän vaikea perustella.

Suomes­sa esimerkik­si tarvi­taan mata­la­palkkatu­ki. Kun sitä ei ole, työt­tömyys­tur­van sovitel­lus­ta päivära­has­ta on tul­lut sel­l­ainen, mut­ta se taas on sään­nöiltään aivan epä­tarkoituk­sen­mukainen. Siitä joskus toiste enemmän.

Osaeläke oikeaan käyttöön

Toinen kysymyk­seni liit­tyy osaeläk­keeseen eli osit­taiseen varhen­net­tuun varhaiseläk­keeseen. Min­ul­la on tähän eri­tyis­suhde, sil­lä esitimme tätä aikanaan Juhana Var­ti­aisen kanssa vuon­na rapor­tis­samme Lisää mata­la­palkkatyötä. Sitä ennen oli käytössä osa-aikaeläke niille, jot­ka eivät jak­sa­neet enää ikän­sä vuok­si tehdä kokoaikatyötä. Me esitimme, että saa tehdä työtä myös hitaam­min. En tiedä, mikä tuon raport­timme vaiku­tus osaeläk­keen säätämiseen oli, mut­ta mielel­lään­hän sitä uskoisi jotain vaikuttaneensa.

Vähän saman­laista on tehty Sin­ga­pores­sa. Kun työn­tek­i­jä täyt­tää 62 vuot­ta, hän solmii työ­nan­ta­jansa kanssa uuden, yleen­sä mata­la­palkkaisem­man ja vähem­män vaa­ti­van työ­suh­teen ja sai täy­den­tää sitä säästämäl­lään eläk­keel­lä. Tämä piden­si työuria kahdel­la vuodel­la. Siis todel­lakin: kahdel­la vuodella.

Yksi syy ikäih­mis­ten heikkoon työl­lisyy­teen on se, etteivät työ­nan­ta­jat halua mak­saa täyt­tä palkkaa osit­tais­es­ta työ­panok­ses­ta. On inhimil­listä, että työ­tahti ale­nee iän myötä. Sik­si urheilus­sakin on ikämiessarjat.

Ei kan­na­ta jeesustel­la vaan tun­nus­taa tosi­asi­at: suuri syy siihen, että suo­ma­laiset siir­tyvät niin nuo­ri­na eläk­keelle on siinä, että työ­nan­ta­jat halu­a­vat hei­dän siir­tyvän varhain eläkkeelle.

Jos osaeläke on toimin­ut toisin päin ja vähen­tänyt työl­lisyyt­tä, vika on var­maankin siinä, ettei ole tul­lut käytän­nök­si siir­tyä helpom­pi­in ja vähem­män vaa­tivi­in töi­hin siinä vai­heessa, kun ei enää jak­sa painaa nuoru­u­den innol­la. Voisiko tälle tehdä jotain? Onhan se aika luon­te­vaa, että työ­tahti hidas­tuu iän mukana.

Kun työeläkeput­ki toiv­ot­tavasti pois­tuu, pitäisi osaeläk­keen jäädä nimeno­maan niin, että sitä käytetään niin kuin sitä oli tarkoi­tus käyttää.

Työeläkeputken pois­to yksinään merk­it­sisi, että moni päät­täisi työu­ransa työ­markki­nat­uel­la. Aika tyly jut­tu. Niin kuin työe­htosopimuk­sis­sa on har­joit­telu­palk­ka, pitäisi olla myös jäähdyt­te­ly­palk­ka niille, joiden työkyky on alen­tunut iän vuok­si. Tähän kokon­aisu­u­teen osaeläke istu­isi hyvin.