Avainsana: deflaatio

Mittaamme taloudellista kasvua väärin

Olin kuuntelemassa mielenkiintoisia esitelmiä VATT-päivänä viime torstaina. En selosta mitä kuulin, vaan mitä ajatuksia ja vastaväitteitä esityksen minussa herättivät.

Ensimmäinen puoliaika käsiteltiin innovaatiorahoituksen vaikuttavuutta ja sitä miksi tuottavuuden kasvu on hidastunut teollisuusmaissa. Chigacon yliopiston professori Ufuk Akcigit’n esitys oli todella hyvä, vaikka olinkin eri meiltä sen pääsanomasta.

Minä väitän, että mitattu tuottavuuden kasvun hidastuminen on mittausvirhe. Taloudellinen kasvu on muuttunut vauraissa maissa määrällisestä laadulliseksi ja mittarit mittaavat lähinnä vain määrällistä kasvua. Jos talouden tarkoitus on parantaa elintasoa, laadun paranemine on yhtä olennaista kuin määrän kasvattaminen. Ympäristön kannalta laatu on parempi asia – yleensä, mutta ei aina

Investoinnit laadun kehittämiseen ovat taloudellinen välttämättömyys

Yritysten innovaatiotoiminnoista merkittävä osa suuntautuu tuotteiden laadun ja uusien ominaisuuksien kehittämiseen. Se ei kasvata tuotannon määrää perinteisellä tavalla mitattuna, vaan saattaa jopa pienentää sitä tarjoamalla tarpeen tyydyttämisen halvemman tai jopa ilmaisen keinon, kuten on käynyt valokuvien kohdalla. Ei tämä innovaatiotoiminta silti hyödytöntä ole. Huonosti kävisi kansantaloudellemme, jos suomalaisten tuotteiden laatu jämähtäisi paikalleen – ja on kenties vähän käynytkin. Kulutustavaroiden ja palvelujen tuottajina olemme varsin huonoja. Laatukilpailussa on juostava yhä kovempaa, jotta pysyisi edes paikallaan. Jatka lukemista ”Mittaamme taloudellista kasvua väärin”

Pitäisikö euromaiden nostaa palkkoja yhdessä?

EKP on asettanut inflaatiotavoitteekseen kaksi prosenttia vuodessa, mutta on jäänyt siitä jatkuvasti. Pieni inflaatio olisi kansantaloudelle hyväksi, koska se rankaisisi niitä, jotka kaivavat leiviskänsä maahan sen sijaan, että ylläpitäisivät kansantaloutta ja se vaikeuttaa laskemasta reaalikorkoja reippaasti nollan alapuolelle, koska negatiivisen nimelliskorot toimivat kummallisesti.

Ylilöysä rahapolitiikka ei ole aktivoinut taloutta toivotulla tavalla, mutta on kyllä tuottanut vaarallisia kuplia asunto- ja osakemarkkinoille.

Ongelmana ovat euroalueen liian pienet palkankorotukset. Ne taas johtuvat siitä, että jokainen maa hyötyy siitä, että kustannustaso nousee hitaammin kuin kilpailijamaissa. Siksi kaikissa maissa maltilliset palkankorotukset ovat sen maan työntekijöiden etu, mutta koko euroaluetta ajatellen tällainen deflaatiokilpailu on turmiollista.

Euroalueen säännöissä tämäkin ongelma on otettu huomioon, mutta sääntöä ei noudateta. Yhdelläkään euromaalla ei saa olla liian ylijäämäistä vaihtotasetta[1]. Saksa rikkoo tätä sääntöä avoimesti ja nyt myös Hollanti, mutta niitä ei ole edes toruttu.

Niinpä Suomessakin olisi viisasta, että palkankorotukset jäisivät taas maltillisiksi, koska korkeat palkankorotukset menevät suoraan hintoihin. Reaaliansiot eivät niiden ansiota nouse, mutta viennin veto hiipuu ja työttömyys nousee. Näin ajatellaan kaikissa maissa, ja lopputulos on huono. Jos palkkoja nostettaisiin koordinoidusti kaikissa euro-maissa, nekin korotukset menisivät inflaatioon, eivätkä reaaliansiot siis korotusten takia juuri nousisi, mutta taloudellinen aktiviteetti kohenisi, koska päästäisiin eroon deflaation tai liian hitaan inflaation kiroista.

Pitäisikö ryhtyä koordinoimaan palkankorotuksia? Sovittaisiin, että vaihtotaseeltaan ylijäämäisissä talouksissa palkankorotukset olisivat vähän isompia ja alijäämäisissä pienempiä, mutta kaikissa keskimäärin niin suuria, että ne johtaisivat tavoiteltuun kahden prosentin inflaatioon. Seuraavana vuonna sama uudestaan kuitenkin niin, että palkkaliukumat otetaan huomioon.

 

 

[1] Yläraja sallitulle vaihtotaseen ylijäämällä on muistaakseni kuusi prosenttia BKT:sta, mutta en saanut tätä tarkistetuksi mistään.