Luin tai oikeastaan kuuntelin Björn Wahlroosin kirjan ”Kuinkas tässä näin kävi?”. Olin ensin ajatellut skipata koko kirjan, mutta Sixten Korkman kehui sen alkuosaa, joten päätin kuunnella.
Sixten oli oikeassa. Kirjan ensimmäinen puolisko on todella hyvä ja analyyttinen taloushistoria sodanjälkeisestä Suomesta. Opin paljon.
Se alkoi sotakorvauksilla ja neuvostokaupalla. Oli minulle uusi asia, että idänkaupan säännöt pakottivat suomalaisen teollisuuden tehottomaan omavaraisuuteen. Vaihtokauppaan kelpaisivat vain tuotteet, joiden kotimaisuusaste oli korkea. Siksi kaikki piti tehdä itse, vaikka olisi ollut järkevä käyttää ulkomaisia alihankkijoita ja erikoistua itse siihen, missä on hyvä. Niin muualla tehtiin.
Idänkaupan seurauksena Suomesta tuli maa, jossa ei kannattanut tehdä eikä tehty mitään hevosta pienempää. Ruotsi on saattanut maailmalle monta menestyvää kulutustavarabrändiä ja Suomi halpaa bulkkia. Luulisi, että näin syrjäisen maan ei logistisista syistä kannattaisi erikoistua kilohinnaltaan halpaan tuotantoon, jonka kuljettaminen on kallista.
Suomen Pankin kummallisesta rahapolitiikasta Nalle tekee minusta suoranaisen paljastuksen. Minä olen aina ihmetellyt, miten joku saattoi olla niin pöhkö, että ajaa Suomen syvään lamaan pönkittämällä liki 20 prosentin koroilla epärealistista markan arvoa. Nalle kertoo keskustelleensa valuuttapolitiikasta Suomen Pankin Markku Puntilan kanssa. Tämä oli sanonut, että tarkoitus on pakottaa työmarkkinat uudistumaan suuren laman uhalla ja luopumaan muun muassa työehtosopimusten yleissitovuudesta. Pakko ei onnistunut vaan lamaan mentiin ja syvään. Ja pakkodevalvaatioon.
Jos tuo on totta, koko Suomen Pankin politiikka asettuu outoon valoon. Puhuisin lähes maanpetoksesta. Oliko tällä myös pankkivaltuusmiesten ja muun muassa Harri Holkerin ja Kalevi Sorsan siunaus, vai eivätkö he ymmärtäneet, mitä olivat tekemässä ja siunaamassa?
Nalle on selvästi valmistautumassa eläkepäiviinsä, koska hän tekee toisenkin paljastuksen. Tai ei se oikeastaan mikään paljastus ole. Hän huomauttaa, että vuotisia verokalentereita lukiessa ei pitäisi katsoa keitä siellä on vaan keitä siellä ei ole. Hän itsekään ei ole enää, koska asuu Ruotsissa. Hänen mukaansa aika paljon hänenlaisiaan on siirtänyt omaisuutensa ja tulonsa ulkomaille. Tämä tietysti pienentää Suomen tuloeroja, mutta…
Piketty on oikeassa siinä, että tulojen tasaus edellyttäisi globaaleja toimia.
Kirjan loppuosa ei todella ole yhtä hyvä, mutta on ominta Wahlroosia. Siinä Nalle julistaa, että työelämän jäykkyydet, yleissitovuus (joista hän muistaa mainita, että siitä päätettiin SAK:n kannan vastaisesti. Minäkin muista Niilo Hämäläisen paasanneen televisiossa, että tämän on porvareiden vihonviimeinen juoni ammattiyhdistysliikettä vastaan, kun samat edut saa kuulumatta liittoon) ovat vieneet maan taloudenturmioon.
Nalle huomauttaa aivan oikein, että poliittinen johtajuus on Suomesta kadonnut. Hän syyttää siitä puoluekentän pirstoutumista ja esittää ratkaisuksi vähemmän suhteellista vaalitapaa, esimerkiksi kolmen hengen vaalipiirejä.
En ole varma, johtaisivatko Nallen lääkkeet taloudelliseen menestykseen, mutta siinä hän on oikeassa, ettei tämä maa ole teollisuusmaana enää alkuunkaan kilpailukykyinen. Kilpailukykyä ei kannata mitata palkkatasoja vertaamalla vaan katsomalla, mihin yrityksen investoivat ja mihin eivät. Suomeen ei investoida juuri mitään. Tällä menolla teollisuus maasta hiipuu pois. Talouskasvuahan maassa ei ole ollut kymmeneen vuoteen, mitä nyt ihan viime aikoina vähän ja ohimenevästi.
Onhan se vähän surullista, että Suomi on taantumassa pelkäksi raaka-aineiden tuottajaksi tuottamaan sellua ja metalleja, jotta muut voisivat jalostaa niistä arvokkaita tuotteita. Euroopan Japanista Euroopan Kongoksi.
Suomelle Wahlroos näkee menestymismahdollisuuksia digitaloutena, mutta huomauttaa, ettei tämä duunaria paljon lohduta. Digitalouden suuria tuloja voi olla myös vaikea verottaa, koska korkeita veroja pääsee pakoon muuttamalla maasta – tässä Wahlroos puhuu kuin kokemusasiantuntija.
Aika pessimistisen kuvan Wahlroos luo Suomen taloudellisesta tulevaisuudesta. Pessimismin perusteista on vaikea löytää aukkoa. Niitä löytyy kyllä hänen esittämistään lääkkeistä.
Tästä aiheesta tekisi mieli jatkaa ja pohtia, mitä mahdollisuuksia taantuvalla Suomella on ylläpitää nykyistä taloudellista tasa-arvoa.
On tietysti mahdollista huolehtia ennen kaikkea henkilökohtaisesta taloudellisesta turvallisuudesta ja tyytyä nykyiseen tai tästä ehkä vähän laskevaan elintasoon ja elää siihen tyytyväisenä. Toisen vaihtoehdon mukaan hyväksytään joustamavammat työmarkkinat ja sen mukana suuremmat taloudelliset riskit ja saada keskimäärin parempi elintaso.
Minusta pitäisi hyväksyä suuremmat palkkaerot ja tasata tuloeroja täydentävillä tulonsiirroilla. Tämä siis eräänlaisena kotimaisten työpaikkojen subventiomallina, mutta se onkin sitten toisen jutun arvoinen asia.
Mietteitä työmarkkinasta: Kumpi on tärkeämpää: 1) työnantajalla on velvollisuutensa, työsuhteella irtisanomisaikansa ja sairasloma palkallinen; vai 2) lyhyitä työsuhteita on saatavilla nopeasti ja joustavasti ilman pitkää haastattelu- ja valintaprosessia.
Kummallakin asialla on puolensa, mutta kumpaakin ei saa yhtä aikaa. Kun työnantajalla on velvollisuuksia, hän myös selvittää riskinsä tarkasti etukäteen ja jättää palkkaamatta ihmisiä, jotka katsoo riskiksi. Silloin kaikki eivät pääse töihin ja työnhakuprosessit ovat pitkiä.
Lisäksi ongelmamme on työmarkkinan puute Pääkaupunkiseudun ulkopuolella (kts. Touko Aallon kolumni Talouselämä 30.11.2019).
Tähän kun lisää sen, että kahden uran perheen vuoksi on todella vaikea saada mitään koulutettua ammattilaista kasvukeskuksien ulkopuolelle, niin aika hankalassa maailmassa eletään.
Jos meillä lisäksi talous taantuu ja työikäisten (ja työllisten) osuus väestöstä pienenee, niin miten saadaan tekijät riittämään julkisen sektorin hoivatöihin ja samalla riittävä määrä maksajia yksityiselle sektorille. Raja se on verotuksellakin, koska koulutetuilla on aina vaihtoehto muuttaa.
Pienenevän BKT:n talousjärjestelmästä ikääntyvässä yhteiskunnassa olisi kiva nähdä taloudellinen analyysi, miten se voi toimia.
Jos britit on jotain opettanut, niin vähemmän suhteellinen vaalitapa ei vahvista poliittista johtajuutta silloin, kun äänestäjät ovat riittävän hajallaan.
Kyllä. Osansa asiassa myös brittiläisellä medialla, joka on ajanut jakautumista, ja on sattumoisin laajalti ulkomaisessa omistuksessa. Rupert Murdoch propagoi mitä propagoi, ja pääministerit kävivät kylässä. Boris Johnson on tietysti asian varsinainen ruumillistuma, totuudenjälkeisen ajan journalisti, joka kirjoitti kalajuttuja EU:sta päätöikseen.
Mainitussa Ruotsissa oli ennätysvaikeat ja pitkät hallitusneuvottelut, mutta nähtävästi hallituksesta kuitenkin tuli toimintakykyinen, kuten oli Löfvenin edellinenkin. Sanoisin, että johtajuus toimii vaalitavasta riippumatta, jos yhteiskunta ja media ovat suunnilleen tolkullisessa tilassa.
”Minusta pitäisi hyväksyä suuremmat palkkaerot ja tasata tuloeroja täydentävillä tulonsiirroilla.”
Wahlroos kannattaa esikuvansa Milton Friedmanin tapaan perustuloa.
”Piketty on oikeassa siinä, että tulojen tasaus edellyttäisi globaaleja toimia.”
Tätähän Suomi yritti edes EU:n mittakaavassa, muttei mennyt läpi. Eräänä kiivaampana vastustajana hyvä ystävämme Ruotsi. Mitä tästä nyt pitäisi oppia.
Nallen lääkkeet ovat kovin yksioikoisia, kuten toisessa ketjussa totesin. Hän haluaa että Suomi olisi halpatuotantomaa. En ymmärrä mistä tulee tällainen ajatus että tämä johtaisi Suomen kansantalouden ja hyvinvoinnin parantumiseen – mitään tosimaailman esimerkkiä tällaisesta maasta ei ainakaan missään ole.
”Hän haluaa että Suomi olisi halpatuotantomaa.”
Olet luultavasti ymmärtänyt väärin Wahlroosin ajatuksen.
Itse tulkitsen niin että palkkojen tulisi asettua markkinaehtoisesti. Jos Suomi hoitaa asiansa fiksusti tänne syntyy jatkuvasti enemmän korkean lisäarvon työpaikkoja. Se edelleen tarkoittaa että suurempi osa työvoimasta saa korkeampaa palkkaa ja samalla työvoiman kysyntä (ja pieni pula) nostaa palkkoja matalamman lisäarvon töissä.
Minulle on kyllä välittynyt aivan päinvastainen mielikuva Nallen tavoitteista. Suuria huoliahan meillä ovat investointien olemattomuus, aivovuoto ja piinava pula matalan tuottavuuden työpaikoista. Tietysti olisi mukava jos nämä ongelmat ratkeaisivat jotenkin vihervasemmistolaisesti ”kivalla” tavalla, mutta reaalimaailmassa on aika vaikea nähdä miten hommat korjaantuisivat ilman, että työmarkkinoita joustavoitettaisiin, tuloeroja kasvatettaisiin jne.
Jos mitään ei tehdä – niin aivan kuten Osmo totesi – Suomesta tulee pelkkä sellun ja metallien (ehkä jopa vain rikasteen) tuottaja. Aika vaikea nähdä, että tällaisessa maassa löytyisi juuri muita kuin matalapalkkatöitä pl. parin raaka-ainejätin sivukonttorien esikunta ja valtioneuvoston avustajakaarti.
Jotain digitaloutta on aivan turha kuvitella pelastajaksi, jos muut tekijät eivät ole kunnossa. Vaikka aina silloin tällöin media tuppaa hehkuttamaan joidenkin yksittäisten maahanmuuttajien ihailevia kommentteja siitä, mikä maanpäällinen paratiisi Suomi mukamas on – tosiasia on kuitenkin se, että muuttotase on pahasti miinuksella ja todellisten osaajien houkuttelu täkäläisellä palkkatasolla ja veroasteella on vähintäänkin haastavaa.
Suomessa ongelmana ”kaikkien hevosta pienempien” juttujen tekemisessä on vielä se, että oikeasti meikäläinen ilmapiiri on edelleen ahdistava, uudet ideat lyttäävä ja yhdenmukaisuuteen (so. riman alittamiseen) pakottava. Aateekoo ja innovointi on – hienoista puheenvuoroista huolimatta – edelleen vain kuluerä, josta voidaan helpoiten säästää ja/tai ulkoistaa Intiaan.
Digitaloudesta kannattaa muistaa myös se, että tarvittaessa koko firma muuttaa yhdessä yössä vaikka toisellepuolelle maapalloa.
USAsta voi katsoa miten kansalaisilla menee *tosi hyvin* (/sarkasmi) kun työmarkkinat ovat ”joustavat” ja tuloerot suuria.
Kuka tahansa joka haikailee Suomeenkin samaa, edustaa 0.1% ökyrikasta eliittiä. Tällä kansanosalla menee hyvin, kaikilla muilla meneekin sitten huonosti. Erittäin huonosti.
Investointien olemattomuus on todellakin ongelma, joka kuitenkin juontuu lähinnä mielikuvituksettomasta johtamiskulttuurista (kuten itsekin totesit alempana) joka vaivaa sekä julkista että yksityistä sektoria. Ilmeisesti 90-luvun lama iskosti kaikkialle ajatusmallin että juustohöylääminen minimiin on oikea tapa reagoida vaikeuksiin ja varautua tulevaisuuteen. Hyvä esimerkki on se miten valtio nykyään kohtelee yliopistoja: lypsylehmänä josta tulee tiristää rahat pois tuottamattomasta toiminnasta kuten tutkimuksesta ja opetuksesta. Yksityinen puoli ei ole sen parempi. Erästä henkilöä mukaillen: ”Firmat teettävät yliopiston lopputöitä siitä miten jotain varastonhallintaprosessia saadaan tehostettua 0.2%. Samalla mullistavia keksintöjä pölyttyy labrojen hyllyllä kun ei ne ketään kiinnosta.”
Nallen lääke kilpailukyvyn parantamiseen on aina sama: työmarkkinoiden jousto, eli enemmän töitä pienemmällä palkalla. Tämä ei tietenkään mitenkään kannusta investointeihin, koska miksi kehittää mitään uutta kun tuottavuutta voi parantaa aina työvoimakustannuksista leikkaamalla? Eikä aivovuoto todellakaan tällä tavoin tyrehdy, päinvastoin.
Ajatus siitä että matalan tuottavuuden työpaikkojen ”puute” on joku ongelma on absurdi. Matalan tuottavuuden työpaikat ovat kansantalouden kehittymättömyyden merkki, ei kehittyneisyyden. Parhaimmillaankin sellaisten kanssa näpertely on Hindenburgin baarijakkaroiden järjestelyä jonka nettomerkitys kansantalouden kokonaiskuvassa on mitätön. Tämä on väistämätön lopputulema, koska jo määritelmänsä mukaan näiden työpaikkojen tuottavuus on matala, joten niillä ei voi olla suurta merkitystä.
”Digitaloudesta kannattaa muistaa myös se, että tarvittaessa koko firma muuttaa yhdessä yössä vaikka toisellepuolelle maapalloa.”
Ei muuten muuta.
Vaikka firman osoite muuttuisikin, niin työntekijät istuvat kuin tatti siellä missä he ovat ja kun digifirmassa pääsääntöisesti ei ole muuta omaisuutta kuin työntekijät, niin *koko firma* ei tosiaankaan muuta mihinkään edes pitkän ajan kuluessa.
Kommentti on Osmo Soininvaaralle tarkoitettu
Wahlroosilla on tässä kohtaa hyvä analyysi mitä tulee Suomen talouteen ja sen kehitykseen eli ongelmana
1. Työmarkkinoiden jäykkyys
2. Yleissitovuus
3. Verotus
Tuo näkemys siitä että Ruotsi on saattanut maailmalle monta menestyvää kulutustavarabrändiä ja Suomi halpaa bulkkia on sinänsä totta mutta Suomen halpa bulkki menee ja meni aikoinaan kaupaksi pelkästään entisessä Neuvostoliitossa. Jopa sen satelliittivaltioissa kuten DDR:ssä, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa ei kyseinen bulkkia löytynyt. Puolasta en tiedä.
Nykyään sen tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä ja lähialueet.
Joten suomalaiset kulutustuotteet eivät ole mitenkään globaaleja bändejä kuten ruotsalaiset ja tanskalaiset, valitettavasti
Digitaalisaatio menee kyllä hyvin eteenpäin mutta se tekee työmarkkinoista loppujen lopuksi niin että huippuluokan asiantuntijat pitää tulevaisuudessa myös saada ulkomailta ja siinä ay-liike, byrokratia ja mahdollisesti jopa tuleva porvarihallitus
seuraavien vaalien jälkeen jossa on perussuomalaiset mukana eivät auta asiaa eteenpäin. Kokoomukselle nämä käyvät ja siitä on esimerkiksi Juhana Vartiainen pitänyt huollen että sanoma ei ole unohtunut
Suomen taloushistoria toisen maailmansodan jälkeisistä sotakorvauksista ja idänkaupasta oli hyvä analyysi teollisuuden kierroon kasvamisesta siitä että ulkomaalaisia alihankintapalveluja oli kielletty käyttämästä Suomessa ja ala olisi voinut erikoistua .
IT ala erikoistui loppujen lopuksi mutta se ei palvele teollisuutta.
Olisko Ruotsin suurin menestys kuitenkin se että siellä nimenomaan sosiaalidemokraatit hoksasivat 1990-luvulla minkälaisen taloudellisen muutoksen Ruotsi tarvitsee ja sai sen myytyä ay-liikeelle? Luulen että operaatio onnistui nimenomaan niinpäin että aloite tuli sosiaalidemokraatteilta Ruotsissa
Jos 1980-luvun Suomen Pankin rahapolitiikka oli pakottaa työmarkkinat uudistumaan suuren laman uhalla ja luopumaan muun muassa työehtosopimusten yleissitovuudesta niin silloin Holkerin ja Ahon hallitusten operaatio ei toiminut koska ketä ay-liike kuuntelee parhaiten?
Ruotsissa tehtiin myös maan keskuspankin kautta samanlaista rahapolitiikkaa ja myös Norjassa mutta siellä pankkikriisi oli vain pankkikriisi
Ruotsissa päätös uudistaa työmarkkinat tehtiin 1990 kun palkansaajarahastot purettiin.
Täytyy muistaa että Ruotsissa asialla oli niin Carl Bildtin kuin Ingvar Karlssonin ja Göran Perssonin hallitukset joita jatkoi Fredrik Reinfeldt. Stefan Löfven ei ole muuttanut työmarkkinoita paljon edes pitkäaikaisena Ruotsin Metalliliiton puheenjohtajana. Itse asiassa Ruotsin Metalliliitossa Löfven jakoi voimakkaasti paikallista sopimusjärjestelmää.
Meillä entinen Pron puheenjohtaja ja epäonnistui pääministerinä siinä missä hänen piti olla alan asiantuntija!
Minusta työmarkkinoiden jäykkyys johtuu myös siitä että niitä on turhaan suojeltu tarpeeksi.
Mikäli sosiaalidemokraatit Suomessa olisi ottaneet suosiolla etäisyyttä ay-liikeeseen 1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alussa niin työmarkkinoiden jäykkyys ongelmasta olisi päästy vaaleissa myöhemmin keskustelemaan ideologian sijaan käytännön tasolla. Tämä olisi pitänyt tehdä aikaisintaan Lipposen II hallituksessa tai Vanhasen I hallituksessa
Kiky tehtiin 10 vuotta liian myöhään ja työmarkkinoiden uudistus 15 vuotta liian myöhään sopivasta ajankohdasta
Lopuksi kysymys Osmo Soininvaaralle vaalijärjestelmästä. Mitä mieltä olet siitä että nimenomaan suhteellinen vaalitapa on vienyt Suomesta poliittisen päätöksenteon johtamisen? Mitä mieltä olet siirtymistä, esimerkiksi kolmen hengen vaalipiireihin joita Wahlroos ehdottaa?
Itse näen että listavaalit Ruotsin vaalijärjestelmän mukaan olisi aika toimiva ratkaisu
Ainakin Ruotsi on saatu niitä uudistuksia läpi joita Wahlroos ehdottaa Suomeen.
”Kiky tehtiin 10 vuotta liian myöhään ja työmarkkinoiden uudistus 15 vuotta liian myöhään sopivasta ajankohdasta”
Siis työvoiman siirto pakkotöihin. Sitähän kirjoittaja tarkoittaa ”uudistuksella”.
Väite sinänsä jo on härski valehtelu, ainoa uudistus oli se, että firmojen ei enää tarvinnut maksaa lainkaan palkkaa vaan pakko-otettiin työvoimatoimistosta seuraava työtön ilmaiseksi töihin.
Samalla hallituksen maahanmuuttopolitiikka takaa että työttömiä riittää vuosikymmeniksi tulevaisuuteen. Ei näitä sattumalta tehdä.
Kiky taas on malliesimerkki puhtaasta idiotismista: Kenenkään kilpailukyky ei parantunut piirunkaan vertaa sillä, Se on jo nyt mitattu fakta joka ei selittelemällä muuksi muutu. Saatiinpa vain kepun ja kokoomuksen voimalla kyykytettyä duunaria.
Sillä ei ollut eikä ollut tarkoituskaan olla *mitään muuta merkitystä*. Sipilän ja Orpon vallannäyttö alusta loppuun.
”Wahlroos ehdottaa Suomeen.”
Lisää rahaa miljonääreille ja kaikilta muilta pois. Miksi näin pitäisi tehdä Suomessakin? Miljonääreille eivät miljoonat riitä vaan pitää saada *vielä enemmän*, samalla kun työtön tulee toimeen alle viidelläsadalla kuussa koska on pakko?
W. on ahne mulkvisti ja sanoo tämä mitä tahansa, niin se pitää suodattaa läpikotaisin ahneen ja omahyväisen ihmisen suodattimen kautta. Sillä realiteettihan on se, että W. ei ole oman omaisuutensa eteen tehnyt juuri muuta kuin valinnut oikean isän.
Iskä-Walhroos onkin sitten luku sinänsä.
Mutta kuinka pitkälle Ruotsin näennäinen menestys juontuu juuri näistä tekijöistä? Ruotsin työmarkkinoiden mainostettua joustokykyä ei ole kauheasti tarvinnut testata koska valuuttaa on devalvoitu. Taannoisessa Suomen Kuvalehden artikkelissa huomautettiin ettei viennin osuus ole Ruotsissa enää samanlainen kuin menneinä aikoina: viimeisen vuosikymmenen talouskasvun takana on ollut pääasiassa yksityinen kulutus, väestönkasvu ja rakennussektori. Eli se usein maalailtu näkemys siitä että Ruotsilla menee hyvin koska sillä on Ikea, oma valuutta ja/tai joustavat työmarkkinat, ei pidäkään niin kutinsa. Ja jos näin, ei Ruotsin talouden lähitulevaisuus näytä valoisalta.
Ulkomaisia alihankkijoita ei käytetty sen takia, että valuuttoja säänneltiin eikä valtiolla yksinkertaisesti ollut valuuttavarantoa ulkomaisen tuotannon maksamiseen. Sotakorvausteollisuudesta on tehty kirjoja ja tutkimusta jos asia oikeasti kiinnostaa. Harva tajuaa edes sitä, että kommari-venäläiset vaativat tuotteita, joita suomalaisilla oli mahdollisuus toimittaa eli lähinnä 30-luvun tekniikkaa. Siinä ei sinänsä ollut mitään merkittävää, koska myös vastaanottaja käytti samaa vanhaa tuotantoa, kun uutta ei sodan takia kannattanut kehittää. Ei myöskään tajuta sitä, että natsi-saksalaisten kaikki Suomessa oleva omaisuus ja mm. sotatarvikkeiden velkasaamiset Suomelta natseille siirtyivät kommari-Venäjän saamisiksi. Kysymys ei ollut pienistä summista, jotka piti kuitata tavaralla.
Wahroosista voisi sanoa, että ”Buntta” oli hyvin vastenmielinen henkilö eikä ”Nalle” jää paljon jälkeen.
Kaikkea sitä leipä elättää.
Esittämäsi syy oli totta heti sodan jälkeen ja pitkälle 50-luvulle, mutta epäilen vahvasti, että valuuttapula olisi ollut korkean kotimaisuusastevaatimuksen syy vielä 70- ja 80-luvuilla.
Voihan tämä johtua vaikka siitä, että Suomi olisi verottanut maahantuotavia jalostettuja tuotteita kovemmin kuin jalostamattomia. En tunne Suomen tullin toiminnan historiaa, joten tämä on vain mutuilua, mutta tietääkseni tällaiset tullausperiaatteet olivat pitkään hyvin yleisiä.
https://tulli.fi/web/tullimuseo/tullin-historiaa/vapaakauppa
”Tullinalennuksilla oli myös pitkät siirtymäajat. Vasta 1980-luvun puolivälissä huomattava osa Suomen ulkomaankaupasta oli kokonaan tullitonta. Alkuperän selvittäminen pysyi tärkeänä.”
Näinhän EU tekee nykypäivänäkin WTO:n yleisesti hyväksyttyjen tulliperiaatteiden mukaisesti, minun ymmäryksen mukaan. Käykää katsomassa niin esimerkiksi Keniasta tuodut paahtamattomat (=jalostamattomat) kahvinpavut ovat matalammassa tullausluokassa (0%) kuin paahdetut pavut (7,5%).
https://ec.europa.eu/taxation_customs/dds2/taric/measures.jsp?Lang=en&SimDate=20191212&Area=&MeasType=&StartPub=&EndPub=&MeasText=&GoodsText=coffee&op=&Taric=&search_text=goods&textSearch=coffee&LangDescr=en&OrderNum=&Regulation=&measStartDat=&measEndDat=
Wahlroosin mukaan bilateraalikauppaan hyväksyttiin Suomen puolelta vain kotimaisuusasteltaan korkeita tuotteita, koska muuten vaihtokauppa ei olisikaan enää olut vaihtokauppaa.
Suosittelen Osmo Soininvaaralle lukemaan Pekka Sutelan ja Inkeri Hirvensalon kirjan Rahat pois bolsevikeilta : Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa . Siinä valaistaan hyvin myös tuota bilateraalikauppaa ja clearing menetelmää. Nimenomaan korkea kotimaisuusaste oli bilateraalikaup an tärkeimpiä menetelmiä. Alihankintaketjuja ei voitu käyttää edes ruotsalaisten yhtiön kautta. 100 % kotimaisuusaste (Made in Finland) oli Neuvostoliitolle ehto koska muuten kauppoja ei tule
Pitääpä minunkin lukaista tuo kirja. Tarvittava kotimaisuusaste ei kuitenkaan ollut ainakaan yksittäisten tuotteiden osalta ollut läheskään 100%, NL:oon vietiin esim. tietoliikennelaitteita, mm. digitaalisia puhelinkeskuksia.
En oikein ymmärrä, mikä intressi NL:lla olisi ollut vaatia korkeaa kotimaisuusastetta, sillä jos ehtoa ei olisi ollut, he olisivat voineet yrittää Suomen kautta hankkia vaihtokauppasateenvarjon alla kehittyneitä, CoCom listan ulkopuolisia läntisiä tuotteita.
Suomen kansantalouden kannalta härjestely oli hyvä, sillä Suomi vaihtoi vähän yksinkertaistaen sanottuna työtä öljyyn. NL:n intressi vaihtokauppaan oli puolestaan se, ettei siihen tarvittu vaihtokelpoisia valuuttoja.
Voi olla, että barter- kaupan kotimaisuusastevaatimus löytyy jostain kv-kaupan sopimusviidakosta.
Neuvostoliitto ei vaatinut korkeaa kotimaisuusastetta vaan Suomi, jotta vaihtokauppana ei olisi mennyt ulkomaisia tavaroita, jolloin kotimaisia olisi mennyt vastaavasti vähemmän.
Ymmärsin Pekka Sutelan ja Inkeri Hirvensalon kirjasta Rahat pois bolsevikeilta : Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa että esimerkiksi öljyn piti olla myös Neuvostoliiton puolelta 100% neuvostoöljyä. Myöhemmin siihen lisättiin esimerkiksi Irakin ja Libyan öljyä koska maat olivat poliittisesti Neuvostoliiton leirissä ja näiden maiden öljyn laatu on korkeampi kuin Neuvostoliiton. Luulen että korkea kotimaisuusasteen takana oli kilpailu Ruotsin kanssa taloudessa ja saada Ruotsi kiinni tuotannossa.
1980-luvun lopulla järjestely ei ollut kansantaloudellisesti hyvä koska jo 1981 öljyn maailman markkinahinta romahti. Syy oli tosin Saudi-Arabian ylituotanto mutta myös muiden energia lähteiden hyödyntäminen. Suomi valmisteiset kulutustavarat olivat muualla kuin Neuvostoliitossa bulkkia. Osmo Soininvaara nimenomaan korostaakin että erikoistuminen on parempi kuin pelkän bulkin myynti koska heikot suhdanteet ja kysyntä bulkille on riskitekijä. öljy oli lähes ainoa tuote mitä Neuvostoliitto myi Suomelle mutta siitä oli maailman laajuisesti ylituotantoa. Sinkki ämpärit oli toinen absurdi esimerkiksi mitä Neuvostoliitolla oli tarjolla. Isäni joka muutti Yhdysvalloista Suomeen 1984 kävi 1989 Tallinnassa olevassa kalanjalostustehtaassa jossa paikalliset johtajat olivat esittelleet ylpeästi hienon uuden kuluttajille suunnatun shampoon. Sitä piti viedä Suomeen korvaamaan öljy riippuvainen vienti. Siinä shampoossa oli yksi vika. Se oli valmistettu kalanmaksaöljystä ja se haisi kalalle. Hajua ei saatu pois. Kysymys kuuluu kuka lännessä ostaa tällaistä tuotetta ja miten se voi kilpailla esin. L’Oréalin tai Erittäin hienon perusshampoon kanssa kun se haisee kalalle? Mutta 1986 Tallinnassa tämä oli sikäläisten innovaatioiden joukossa iso juttu ja sillä piti ihan tosissaan valloittaa Suomen markkinat.
Tämän kirja-arvostelun perusteella Nalle näyttäisi haluavan ottaa askelia FPTP:n suuntaan. Se olisi uskomaton virhe. Toki se hyödyttäisi oikeistoa, mitä kai tässä haetaankin takaa, mutta olemassaolevien esimerkkien perusteella suistaa lähes poikkeuksetta poliittisen järjestelmän idiotismiin, inkompetenssiin, vääristelyyn ja ties mihin. Kaksipuoluejärjestelmä on sen looginen lopputulema (tasapainotila) ja se itsessään jakaa lopulta koko yhteiskunnan kahtia. Totuus ja moraali menee sitten siinä samalla. Lopulta siitä hyötyvät vain rahavallan vallanpitäjät.
Ruotsi pystyi jo 100 vuotta sitten myymään kulutustavaroita Euroopan markkinoille kiitos sen että Ruotsin rautatiet oli yhdistetty keski-Euroopan rataverkkoon. Junanvaunut piti tosin 1990-luvulle asti viedä junalautoilla Tanskaan tai Saksaan, mutta yhteys toimi, ilman siirtokuormausta, mikä säästi aikaa laivakuljetuksiin verrattuna. Suomessa ei saada aikaan edes junalauttaa Tallinnaan. Tosin suomalaiset teollisuuspiirit ja ”punaiset vuorineuvokset” itse pitivät huolen että Suomesta ei viety länsi-Eurooppaan oikeastaan mitään kappaletavaraa, siitä se ”ei hevosta pienempää” sanonta tulee.
Me elämme hankalia aikoja jos nykyinen punavihreäruskeakeltainen hallitus jossa ovi käy kuin stockan pyöröovi, ei saa luottamusta Suomen talouteen aikaiseksi. Keskustan reseptillä syntyy työpaikkoja vain maaseudulle ja vihreät ja demarit, Vasemmistoliitosta ja RKP:stä puhumatta, puuhaavat vain sellaisten asioiden kanssa jotka tuntuvat heidän mielestään kivoilta.
Jos nyt pidettäisiin ennenaikaisia vaaleja, niin Perussuomalaiset saisivat niin monta paikkaa että pystyvät perustamaan hallituksen vain joko Kokoomuksen TAI Keskustan + KD:n kanssa. Kannattaisi demareiden ja vihreiden hiukan skarpata koska niin paljon syöttöjä on viime aikoina tullut perusuomalaisten lapaan.
Suomi on Euroopan Kongo jo nyt. Maahanmuutto on kaikkeen syypää. Eikö moista monipuolisuutta voisi kääntää eduksi. Meinaan tässä sitä, että jos yksi asia kelpaa syntipukiksi lähes kaikkeen, miten kätevää väärissä käsissä olisi itsesensuuri? Suomessa on osattu aina uhkailla mikä anarkia ja kaaos leviää jos ihmiset alkavat kriittisesti suhtautua ääniin joita ei ole. Valehtelu ja pelottelu kuuluu hallintaan tottuneille ihmisille. En usko kuin yhteen oikeuteen. Sen menettää voimatta voittaa. Epäoikeus lienee ainoa pysyvä oikeus.
Ehkä Suomen ei kannata liikaa itseruoskia idänkaupan vuoksi vaikka se tuntuu olevan muotia. Mikä tahansa kansantalous joka menestyy tietyllä alalla huomaa sen muuttuvan myös osittaiseksi taakaksi siinä vaiheessa kun maailma muuttuu ja vanhat kujeet ei enää toimikaan entiseen malliin. Näin on käynyt erityisesti öljyvaltioille mutta myös muille. Ruotsi itse on aikoinaan jäänyt raskaan teollisuuden ja metallituotannon vangiksi aivan samalla tavoin kuin Suomi idänkaupan.
Ennen sotia Suomi oli muun maailman kannalta hankalasti logistisesti ’pussin perällä’ verrattuna Ruotsiin tai edes Viroon. Ratayhteyttä länsi-Eurooppaan ei ollut ja satamat jäätyivät talvella ja ne piti kalliisti pitää auki. Suomella ei myöskään ollut Kiirunan kaltaista raaka-ainerahasampoa – tai sellainen löytyi, Petsamo, mutta se katsottiin Suomelle vähän liian hyväksi ja vietiin pois. Idänkauppa oli Suomelle onnenpotku, koska nyt teollisuuden tavaraa voitiin viedä logistisesti edullisesti maantieteelliseen naapuriin. Toki varmaan olisi ollut parempi jos kauppa olisi ollut markkinaehtoista.
OS:”Oli minulle uusi asia, että idänkaupan säännöt pakottivat suomalaisen teollisuuden tehottomaan omavaraisuuteen. Vaihtokauppaan kelpaisivat vain tuotteet, joiden kotimaisuusaste oli korkea. Siksi kaikki piti tehdä itse, vaikka olisi ollut järkevä käyttää ulkomaisia alihankkijoita ja erikoistua itse siihen, missä on hyvä. ”
Teollisuudessa työskennelleillä tämä on ollut tiedossa iät ja ajat. Korkean kotimaisuusasteen vaatimus oli todennäköisesti peräisin lännestä (vaikeutti NL:a saamasta korkeahkon teknologian tuotteita), mutta se sopi silloin oivallisesti niin kaikille puolueille, ammattyhdistyliikkeelle kuin tönantajillekin. Jotkut rahoituslaitokset tosin yrittivät 70-luvulta alkaen varoitella, ettei yhdelle asiakkaalle saa antaa liian suurta osuutta myynnistä, mutta turhaan. Naapuriin meni vuodesta toiseen samaa tavaraa, joka ei ollut alkujaankaan kelvannut muualle. Ainoa tarpeellinen RD- ja myyntityö oli politikkojen ja kauppaneuvottelijoiden lobbaaminen/ostaminen.
Tämä näkyi sitten 90-luvun alussa. Onneksi metsäteollisuus, Nokia, Kone, Strömberg ja muutamat muut yritykset olivat pitäneet huolta kilpailukyvystään ja yhteyksistään myös länteen, ja ne pystyivät yllättävän nopeasti paikkaamaan NL-kaupan menetyksen. Keskisuurissa yrityksissä kävi paha kato.
Kyllä hankalan matkan päässä olevan ja harvaan asutun periferian teollinen taantuminen on täysin vapaakauppa-projektin pitkän ajan lopputulema. Selittäkää joku viisaampii millaista ’komparatiivista etua’ Suomella on verrattuna muihin EU-maihin?
Koulutettu työvoima on vähän huono vastaus kun vapaan liikkuvuuden aikana se työvoima tuppaa valumaan ulkomaille jossei kotimaasta saa töitä.
Harvaan asuttu maa aiheuttaa ongelmia aikaisemmin mainituille kahden uran perheille, yksinkertaisesti kahden korkeakoulutetun pariskunta saa tehokkaasti töitä vain suuremmista talouden keskittymistä, eli suurista kaupungeista. Tämä taas ajaa teollista taantumista edelleen, ei Helsinginkään työmarkkinat ole erityisen valtavia jos aletaan verrata Tukholmaan tai manner-euroopan keskittymiin.
Vapaakauppa-alueen periferian lopullinen 1-2 -kuolinisku tulee olemaan liikenteen haittaverot, jotka osuvat paljon voimakkaammin hankalan ja pitkän matkan päässä olevaan periferiaan kuin manner-euroopaan. En ole vakuuttunut, että näitä periferian haittapuolia voitaisiin edes vapaammilla työmarkkinoilla estää.
Ehkä vähän sama kuin on ollut muilla suhteellisen pienillä pohjoismaisilla kansakunnilla – varsin homogeeninen ja yhteiset arvot jakava väestö?
Vaikka tämä on nyt tietysti vastoin kaikkia nykyisiä uskomuksia, niin itseasiassa diversiteetti vaikuttaa käytännössä olevan ennemmin organisaatioita rasittava tekijä kuin voimavara. Tietysti liika samanmielisyys ja -henkisyys voi estää uudistumista ja johtaa helposti sokeuteen omien virheiden suhteen – mutta toisessa ääripäässä sisäinen luottamus rapautuu helposti, kommunikaatiosta tulee jäykkää ja tarvitaan selvät hierarkkiat, jotta organisaatio yleensäkin pysyisi käynnissä.
Tällainen mielikuva ainakin helposti syntyy kun tarkastelee eri maissa käytössäolevia projektijärjestelmiä ja seuraa organisaatioiden toimintaa käytännössä. Näyttäisi nimittäin olevan selkeä korrelaatio diversiteetin ja toimintojen jäykkyyksien välillä. Suurissa monikulttuurissa maissa vaikuttaa vallitsevan hyvin jäykkä ja joustamaton projektikulttuuri – eli kaiken pitää löytyä käsikirjoissa kuvatuista prosesseista eikä mitään poikkeamia yleensä sallita.
En usko, että tämä on sinänsä mikään sattuman tulos vaan käytännön kokemukset ovat evolutiivisen prosessin kautta johtaneet mekanismeihin, jotka toimivat paikallisissa oloissa. Kun asioita ei ymmärretä rivien välistä tai ääneenlausumattomista sivulauseista, niin kaikesta pitää tehdä eksakti prosessi, jota kukaan ei voi väittää ymmärtäneensä väärin (monissa monimutkaisissa järjestelmissä tuntuu olevan oleellista, että voidaan jälkikäteen identifioida net jotka eivät noudattaneet ”selkeitä” ohjeita ja proseduureja…)
Tässä mielessä vähän hämästyttää, että jotkut ovat kovasti ajamassa esim. anglosaksisia järjestelmiä tänne – tietysti, jos iso asiakas tällaista ehdottomasti vaatii, mutta muuten?
Olen kyllä monesta asiasta samaa mieltä kanssasi, suuret organisaatiot noin yleensä ovat minunkin kokemukseni mukaan tehottomampia. Mutta mahdolliset tehokkuustappiot voidaan kuitata sitten verojärjestelyillä, EU:n nykyinen tilanne jopa kannustaa verojärjestelyihin ja kaikenlaisiin konsernilainoilla voittojen tulouttamiseen muualle. Sitten jos näitä verojärjestelyjä ja suoranaista epäreilua kilpailua koitetaan vähentää niin EU:sta löytyy näköjään riittävän monta maata estämään järkevää kehitystä asiaan liittyen. Tuolla on ihan pätevissä ja luotettavien ihmisten kirjoituksissa todettu että EU:n sisällä on veroparatiisien kaltaisesti toimivia valtioita, kyse ei ole todellakaan mistään foliohattutason oikeistopopulismista.
Korostan sanaa epäreilu kilpailu, koko tilannetta voidaan käsitellä markkinatalouden kautta. Käytännössä suurehkot yritykset, joilla on kansainvälistä toimintaa ja organisaatiota pystyvät paljon helpommin järjestelemään verotustaan, kun taas pienillä paikallisilla yrityksillä kynnys tähän voi olla erittäin suuri. Riskinä on se että suuret monikansallisesti toimivat yhtiöt ja yhtiöryppäät pystyvät kilpailemaan jopa niitä tehokkaamat yritykset pois markkinoilta koska ne saavat verojärjestelyin tehokkuusetua. Kärsijöinä siis moni rehellinen ja tehokas yrittäjä sekä työntekijä että kansantalous tätä kautta. Mutta itse talous on hiljalleen kehittyvä kokonaisuus, nykytilassa on riskejä ja tilanne kehittyy ja valuu johonkin suuntaan tai tasapainoon. Ei Yhdysvalloissakaan kilpailun keskittyminen ja markkinoiden oligopolisoituminen (linkki alhaalla) tapahtunut yhdessä yössä tai edes vuodessa, nämä ovat pitkiä kehityskulkuja. Ja tästä voidaankin palata vapaakauppaan, mitkä ovat Suomen komparatiiviset edut tässä tilanteessa? Mielestäni Suomen pitäisi ruveta samanlaiseksi veroparatiisimarkkinahäiriköksi EU:ssa, ihan vain protestina. Täällä voitaisiin taata hyvä elintaso kansalle näin sillä meidän väestö on niin pieni verrattuna EU:hun kokonaisuutena.
Suurin kysymys on miksi EU ei pyri edistämään reilun markkinatalouden toteutumista alueella verotuksen osalta? Ehkä reilu markkinatalous ei ole EU:ssa erityisen korkealla tärkeysjärjestyksessä.
Markkinoiden keskittymisestä, EU vs. USA:
https://www.weforum.org/agenda/2018/10/are-eu-markets-more-competitive-than-those-in-the-u-s/
”Ruotsi on saattanut maailmalle monta menestyvää kulutustavarabrändiä”
Soininvaara onnistuneesti heivaa kaiken mitä historiassa on tapahtunut tähän asti, yli laidan. Niinpäniin. Sellaista valtiota kuin Suomi ei edes ole ollut olemassa kuin reilu 100 vuotta ja Ruotsin perinteet ovat viikinkiajalta. Vain tuhat vuotta kauempaa.
Sen lisäksi Ruotsilla oli hyvä edellytys tehdä aseita ja muuta mukavaa kun oli Pohjolan suurimmat rautakaivokset omassa hallussa. Suomessa oli vain muutama sata tervaporvaria Oulussa ja näidenkin omaisuuksista isoin osa valui kuninkaan taskuun Tukholmaan.
Aseiden teolla taas tienasi mukavasti rahaa eli pääomaa ja pääomalla on kiva rakennella brändia. Norjalaiset harrastavat tätä juuri nyt, miljardeilla vuosittain. Varsinkin kun Ruotsi jätti toisen maailmansodan kokonaan väliin ja antoi suomalaisten tapattaa itseään. Samalla kun myi aseita hyvään hintaan kaikille joilla oli rahaa.
Sotakorvauksia varten Suomi piti siirtää agraariyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan ja vinkuminen siitä että ei olisi pitänyt, on täysin absurdia: Ilman niitä oltaisiin vieläkin maatalousvetoinen agraariyhteiskunta. Se on realiteetti: Muutama paperitehdas ei vielä teollistumista tuota.
”. Suomeen ei investoida juuri mitään.”
Tässä Soininvaara (ja Wahlroos) ovat oikeassa mutta syytkin ovat täysin selvät: Miksi investoida kun ei ole mitään tarvetta tehdä niin?
Kun inflaatio on matala ja rahaa saa lainattua jonnekin korolla, niin mikään teollinen investointi ei tuota voittoa niin paljon kuin ryhtyminen pankiksi. Ei ihme, politiikka jonka keskuspankit ovat luoneet tehdäkseen kavereistaan toisissa pankeissa törkeän rikkaita.
” Siksi kaikki piti tehdä itse, vaikka olisi ollut järkevä käyttää ulkomaisia alihankkijoita ja erikoistua itse siihen, missä on hyvä. Niin muualla tehtiin.”
Osatotuus. Kun erikoistuu yhteen ja vain yhteen asiaan niin on konkurssissa kun markkinat muuttuvat. Siis kun eikä jos.
Se on realiteetti joka Soininvaaran pitäisi pelkästään eliökuntaa katsomalla tietää: Ihmiset eivät ole parhaita missään, mutta selviytyvät melkein missä tahansa. Samalla kun erikoistuneet eläimet kuolevat pois elinympäristön kadotessa.
Yritykselle, pitkällä tähtäimellä, sopeutumiskyky on tärkein ominaisuus ja pitkän alihankintaketjun varassa oleva erikoistunut yritys on täysin markkinoiden armoilla. Siinä missä putka, joka tekee ”kaiken” itse (pultteja ja muttereita ei kannata tehdä itse, jossain se raja tässäkin menee) , voi ja kykenee tekemään mitä tahansa mitä vaan markkinoilla ostetaan.
Nokian puhelintuotanto on hyvä esimerkki: Muutamassa vuodessa maailman suurimmasta puhelinvalmistajasta konkurssikypsäksi raunioksi.
Erikoistuminen siihen mitä osataan, ja vain siihen, tappoi koko yrityksen kun markkinat muuttuivat ja johto aktiivisesti *esti* tuotekehityksen ideoimien tuotteiden pääsyn markkinoille koska *markkinaennusteet eivät ennustaneet riittävästi voittoa niistä*.
Näihin kuului mm. kosketusnäyttö ja isot näytöt muutenkin. Sekä idea että puhelinta käytetään ohjelmistoalustana. Ei ei, ei johdolle käynyt. Loistava esimerkki siitä miten juututaan tekemään sitä mitä osataan eikä sitä mitä pitäisi tehdä.
”Minusta pitäisi hyväksyä suuremmat palkkaerot ja tasata tuloeroja täydentävillä tulonsiirroilla. ”
Suomessa on nyt jo banaanitasavallan tasolla olevat tuloerot, ylin 1% kuittaa yli puolet *verotetusta* tulosta ja tämä sakki maksaa todellisista tuloistaan alle 10% veroja, loppuosa on kokonaan verotuksen ulkopuolella.
Wahlroosin pitäisi tietää, tämän (pääosin ei-verotetut) tulot olivat miljoonaluokassa ja todellinen veroprosentti noin 7%. Ja silti piti lähteä Ruotsiin ”korkeita veroja” pakoon.
Oikeistohallitukset Kataisesta Sipilään ovat poistaneet ylimmän 1% veroja niin paljon että maa on käytännössä konkurssissa ja Soininvaara lähtee siitä että tuloeroja pitää vielä kasvattaa? Poistamalla viimeisetkin verot vaikkapa yli 200 000 euroa vuodessa tienaavilta?
Sakki, jonka verotettu tulo on ylipäänsä olemassa vain siksi että ellei näytä mitään verotettua tuloa ja asuu Eirassa, joku voi ruveta ihmettelemään asiaa. Verottaja ei tietenkään sitä tee, koska verottajan kantahan on se, että 30 000 euron lahjoituksiakaan *ei kannata* tutkia. Siis talousrikoksia ja veronkiertoa ei edes yritetä tutkia koska *ei kannata*.
Siis veroja vähemmäksi Wahlsroosin kaltaiselta ”eliitiltä”, jonka ainoa anti Suomelle on suunnaton egoismi rahalla, jonka tämä sai iskä-Wahlroosin junailtua poika-Wahlroosin rupuisen pankin oston järkyttävään ylihintaan. Siinä on Wahlroosin anti Suomelle: Miten varastetaan rahaa laillisesti omaan taskuun muutamia satoja miljoonia (markkoja tosin mutta aika sama tässä kohdassa).
Oppi jonka Katainen ja Sipilä ovat sisäistäneet erinomaisen hyvin ja toimivat kuin venäläiset oligarkit varastaessaan kaiken omaan taskuunsa vallassaollessaan.
Sillä köyhänhän kuuluu maksaa veroja.
Rikkain prosentti ansaitsee puolet tuloista? Tuo on niin dramaattinen uusi tieto, että siihen olisi mukava saada lähde. Virallisen tilaston luvut ovat varmaankin väärennettyjä, koska väittävät aivan muuta.
Luulisin että tuo ”ylin 1% kuittaa yli puolet *verotetusta* tulosta ja tämä sakki maksaa todellisista tuloistaan alle 10% veroja, loppuosa on kokonaan verotuksen ulkopuolella” tarkoittaa pääomatuloilla ja osingoilla eläviä joilla on pieni tulovero. Tuloverotus on Suomessa kyllä OECD maiden korkeampia. Muistan että Verohallinnon 150 juhla seminaarissa oli puhetta asiasta 2015. Linkki löytyy täältä https://www.youtube.com/watch?v=cWa4IJEK-1I&list=PLXc_NlOXzrLsSNjOwnQj4vC4rQxeO950V&index=66&t=0s. Olisi tosiaan saatava todellinen luku verohallinnon sivuilta. Luulen että kyseessä on pääomavero muuta selitystä en keksi
Netissä saa nimimerkillä toki sanoa vaikka mitä. On kuitenkin raja jonka yli mennessä retorisesta kärjistyksestä tulee uskottavuuden poistavaa puppua.
”…kaksi prosenttia kaikista veronmaksajista maksoi Verohallinnon tilastojen mukaan kuitenkin noin viidenneksen kaikista henkilöiltä kerätyistä suorista veroista”
Meillä ollaan huolissaan investoimattomuudesta, mutta toimet ovat vääränsuuntaisia. Ensinnäkin julkinen sektori on työeläkemaksun muodossa imuroinut tuotantokoneiston omistuksen paljolti julkiselle sektorille itselleen (Solidium, Keva, Varma, Ilmarinen, …). Jos teollisuus ei investoi niin julkinen valta teollisuutemme pääomistajana syyttäkööt itseään. Turha huutaa yksityistä sektoria apuun. Toiseksi keskussuunnittelu tarjoaa aina keinoiksi investointien lisäämiseksi oman kontrollinsa vahvistamista (kuten lisärahoitusta Business Finlandin tai muun julkisen sektorin kanavan kautta tai investointitukia juuri sellaisiin kohteisiin, jotka keskussuunnittelu on kannattaviksi nähnyt). Mielestäni Irlannin (patentit), Sveitsi (lääkkeet), Luxembourg (sijoitusrahastot), … esimerkit osoittavat, että todellisilla toimilla on mahdollista ottaa melkeinpä vapaasti valittavan bisneksen investoinnit ja maailman johtajuus jos tahtoa riittää. Palataan asiaan sitten, jos/kun Suomen tulevaisuus näyttää niin synkältä että keskussuunnittelu on valmis luovuttamaan bisneksen teon päätäntävaltaa yksityisen sektorin toimijoille. Rinteen hallituksen linjaus julkisen sektorin bruttosijoitusvarallisuuden pienentämisestä n.250 miljardista noin kahdella miljardilla on askel oikeaan suuntaan, mutta täysin riittämätön.
Tämä on mielenkiintoinen kannanotto, mutta se kärsii hieman siitä että sekä Irlantia ja Luxembourgia on syytetty veroparatiiseiksi EU:n sisällä. Toisin sanoen eivät ole pelanneet ihan puhtaat jauhot pusseissa, mutta ehkä nykypäivän markkinataloudessa pärjääminen edellyttää epärehellisiä tai vähintään kyseenalaisia keinoja.
Ehdotin tosin itse edellä että Suomen pitäisi ryhtyä samanlaiseksi veroparatiisiksi ja näin ollen markkinahäiriköksi EU:ssa, eli olen oikeastaan näiltä osin samaa mieltä kanssasi.
Piketty on pelle. Olen miettinyt, miten niin typerillä ajatuksilla pääsee julkisuuteen? Verokilpailu on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa. Se estää valtioita käymästä ahneiksi. Tai jos ne käyvät ahneiksi, niille käy huonosti.
Nalle on fiksu. Häntä kannattaa kuunnella.
Jos luet Pääoma 2000-luvulla, huomaat että se on pääsääntöisesti analyysi, ei pamfletti, eikä varsinkaan toimenpideohjelma. Julkinen keskustelu toimii omien lakiensa mukaisesti, sillä ei tässä tapauksessa näytä olevan juurikaan tekemistä kirjan substanssin kanssa.
Vielä suomentamaton Capital et idéologie voi sitten olla jotain aivan muuta.
Kummallisesti syy Suomen ongelmiin löydetään aina työmarkkinoista.
Toistuvasti syytetään korkeita palkkoja, vaikka kilpailukyvyn kannalta oleellista on yksikkötyökustannus. Siihen vaikuttaa palkkojen lisäksi tuottavuus, joka ei ole vuosikymmeneen kehittynyt juuri mihinkään. Samaan aikaan kilpailijat ovat parantaneet tuottavuutta prosenteilla joka vuosi, minkä seurauksena olemme jääneet tuottavuudessa jälkeen kymmeniä prosentteja. Kenen vastuulla on yritysten tuottavuuskehitys?
Myös yleissitovuus nähdään ongelmana, jota muilla ei ole. Esimerkiksi Ruotsissa n 90 % työntekijöistä on alansa työehtosopimuksen piirissä, mikä on enemmän kuin Suomessa, vaikka meillä on yleissitovuus ja Ruotsissa ei. Tämä johtuu ennen kaikkea ruotsalaisten työnantajien korkeasta järjestäytymisasteesta.
Suomen työmarkkinoita väitetään jäykiksi. Kovin nopeasti on unohtunut, että vain joku vuosi sitten OECD totesi tutkimuksessaan Suomen työmarkkinat erääksi Euroopan joustavimmista.
Yleensä viime kädessä valtiolla, Suomessa ammattiliitoilla eli viime kädessä Kadulla.
Euroopan kannalta on surullista että edellisessä lauseessa ei ole sisäistä ristiriitaa.
Suomen työmarkkinat ovat joustavia, kun tuotannollisista ja taloudellsista syistä pitää väkeä vähentää, mutta hyvin joustamattomia, kun yksittäisen työntekijän työpanokseen ollaan tyytymättömiä puhumattakaan palkanmuodostuksesta.
On yleinen harhaluulo, ettei yksittäisestä työntekijöistä pääsisi tarvittaessa eroon. Laillisia irtisanomisperusteita on mm työtehtävistä suoriutumattomuus, työyhteisöön sopeutumattomuus, ammattitaidottomuus tai käytös. Lisäksi meillä on mahdollisuus kuuden kuukauden koeaikaan.
Palkanmuodostuskaan ei ole niin jäykkää kuin yleisesti kuvitellaan. Meillä sovitaan alakohtainen minimi työehtosopimuksilla kaikille yhteisen minimipalkkalain sijasta. Lisäksi työnantajalla on aina oikeus maksaa joustavasti työehtosopimuksia parempaa palkkaa – tästä voidaan myös sopia paikallisesti tai yksilötasolla.
Edelliselle kommentoijalle: Yrityksen tuottavuudesta ja sen kehittämisestä vastaa ensi sijassa sen omistaja. Se vain edellyttäisi, että rahaa käytettäisiin investointeihin eikä jaettaisi sitä heti lyhytnäköisesti pois osinkoina.
Totta kai, mutta kommentoimani kappaleen kontekstina oli Suomi, ja vertailukohtana kilpailevat kansantaloudet. Yrityksen liikkumavara valtion lainsäädännön ja konventioiden sisällä on lopulta aika pieni, ja konsensus vallitsee siitä että vahva valtio on toimivan markkinatalouden välttämätön vaikkei riittävä edellytys.
Terve, Veikkaisin että nallen kommentti rikkaiden tulojen / omaisuuden ohjaamisesta valtaosin suomen verotuksen ulottumattomiin on valitettavasti oikea. Kävin itse v2013 kiertämässä ulkomaisia sijoitusvakuutuksia / kapitaalisopimusksia kauppaavat toimijat läpi ajatuksena laittaa sinne oma 150K€ salkkuni – käytännössä rahat olisivat lähteneet hyvin nopeaan Luxemburgiin, Irlantiin, gibraltarille tai Bermudaan ja sen jälkeen muutamien toimien seurauksena Suomeen niistä ei olisi kertynyt enää ikinä verotettavaa. Ja minulle ei siis edes tarjottu parhaita diilejä koska olisivat vaatineet miljoonaomaisuuden jolla mennä sisään. No, onneksi jäi tuo lopulta tekemättä.
Tästä aiheesta olisi ihan aikuisten oikeasti vähän tutkivalle journalismille tarvetta. Muitakin vastaavia ratkaisuita varmaan on jos pääsisi verokonsultteja kunnolla jututtamaan.
Tuossa vanha uutinen aiheesta:
https://www.talouselama.fi/uutiset/rikas-pakkaa-sijoituksensa-vakuutukseen/f8b6b57e-bed8-3864-9185-021dc2386c55
Walhroosin kirjan loppuosassa kannatetaan voimakkaasti kasvollista omistajuutta. Ruotsin paremmuudeksi katsotaan rikkaat suvut, jotka omistavat yrityksiä. Suomessakin heitä toki on mutta ei yhtä paljon. Suomen perintövero osin uudelleenjakaa omaisuutta mikä ilmeisesti naapurimaasta puuttuu. Ainakin osin tästä syystä Suomessa valtio ja eläkeyhtiöt ovat suuria sijoittajia. Olisiko Osmo pitkällä aikavälillä Suomen kannalta parempi luopua perintöverosta? Omassa kirjallisuudessasi pidät perintöveroa sangen oikeudenmukaisena, koska suuren perinnön saajahan voi välttyä elämänsä aikana yhteiskunnan hyvinvoinnin luonnilta ja elää osingoilla. Tässä kohtaa osa tietenkin rinnastaa perintöveron kateellisuuteen.