Kategoria: Talouspolitiikka

Lisääkö kiinteistövero asumiskustannuksia?

Toinen asum­ista sivun­nut kysymys val­tu­us­ton kok­ouk­ses­sa oli, nos­taako kiin­teistövero asumisen hintaa.

Talousti­eteen oppikir­jois­sa tämä menee niin, että kun kiin­teistövero nousee, asun­to­jen hin­nat laske­vat. Sille, joka on osta­mas­sa asun­toa, täl­lä ei ole merk­i­tys­tä, kos­ka vaik­ka hän joutuu mak­samaan vuosit­tain kiin­teistöveroa yhtiö­vastik­keessa enem­män, hän saa asun­non vas­taavasti halvemmalla.

Sille, joka omis­taa asun­non sil­lä het­kel­lä, kun kiin­teistövero nousee, se tietysti on huono jut­tu. Hänen vuo­tuiset asum­is­menon­sa nou­se­vat ja hänen omis­ta­mansa asun­non arvo las­kee. San­o­taankin, että kiin­teistöveron mak­sa­ja tästä ikuisu­u­teen on se, joka omisti kiin­teistön, kun vero nousi.

Jos Helsingis­sä toteutet­taisi­in kiin­teistöveron muu­tos, jos­sa tont­tien arvon kor­jat­taisi­in todel­lisik­si ja niistä perit­täisi­in vähän nyky­istä korkeam­paa kiin­teistöveroa, leikat­taisi­in yhteiskun­nalle sitä huo­mat­tavaa arvon­nousua, jota asun­to­jen omis­ta­jat ovat koke­neet. Tämä olisi pitänyt tehdä 25 vuot­ta sit­ten, kun asun­to­jen arvon läh­tivät raketino­maiseen nousu­un – ne ovat kan­takaupungis­sa kolminker­tais­tuneet nimel­lis­es­ti ja kaksinker­tais­tuneet reaalis­es­ti. Nyt kiin­teistöveroa joutu­vat mak­samaan nekin, jot­ka ovat osta­neet asun­non vastikään korkeal­la hinnalla.

Kiin­teistöveroa tulisi nos­taa hitaasti ja ajoit­taa nos­tot ajanko­hti­in, jollin asun­to­jen hin­nat nou­se­vat muutenkin.

Helsin­ki saa kiin­teistöveroa 280 M€. Jos sama raha pitäisi kerätä kun­taveros­ta, mak­saisimme Helsingis­sä 18 pros­entin sijas­ta kun­taveroa 20 %. Vas­taavasti, jos kaksinker­tais­taisimme kiin­teistöveron tuo­ton, voisimme laskea kun­taveron 16 pros­ent­ti­in olet­taen, että kaik­ki muu pysyy ennallaan.

Ikälu­okkin välil­lä tämä menee niin, että kiin­teistöveron nousu hait­taa van­hempia ikälu­okkia ja hyödyt­tää nuorem­pia. Tätä taus­taa vas­ten on ymmär­ret­tävää, että demar­it sitä vas­tus­ta­vat, mut­ta mik­si kokoomuskin? Pro mar­ket vai pro business?

Sosial­is­mia?

Onko kiin­teistövero sit­ten sosial­is­mia, kuten twit­teris­sä moni on sanonut? Jos näin on, Yhdys­val­lat on todel­la sosial­isti­nen maa, kos­ka siel­lä kiin­teistöverot ovat siel­lä paljon Suomea korkeammat.

Län­si­maisen ajat­telun mukaan ihmiselle kuu­luu se hyö­ty, jon­ka hän on itse tuot­tanut. Näin ajatellen asuin­raken­nus­ta raken­nus­ta ei pitäisikään verot­taa, kos­ka sen hyvyys on niiden ansio­ta, jot­ka ovat sen rak­en­ta­neet ja myyn­nin jäl­keen niiden omaisu­ut­ta, jot­ka ovat sen ostaneet.

Se, mitä on raken­nuk­sen ja ton­tin ulkop­uolel­la, sen sijaan ei ole raken­nuk­sen omis­ta­jien ansio­ta. Asun­to Kata­janokalla on huo­mat­tavasti arvokkaampi kuin aivan saman­lainen asun­to olisi Kor­sos­sa. Tämä ero johtuu siitä, mitä on sen raken­nuk­sen ulkop­uolel­la. Sijain­ti­in perus­tu­va arvo on yhteiskun­nan toimien tulosta ja sitä on myös sen viimeaikainen arvonnousu.

Län­si­mais­sa yleis­es­ti ajatel­laan, ettei ansioton arvon­nousu kuu­lu sen sat­un­naiselle saa­jalle. Venäjäl­lä taas ajatel­laan vähän toisin. Suomessa?

Kiin­teistövero on ekon­o­mistien mielestä hyvä vero

Ton­tin kiin­teistöveroa ekon­o­mistit laidas­ta laitaan pitävät hyvänä verona. Sil­lä ei ole mitään negati­ivisia kan­nustin­vaiku­tuk­sia, kos­ka tont­tia ei voi siirtää veroparati­isi­in. Tulovero sen sijaan häir­it­see kaupunkien kukois­tus­ta. Kaupungeis­sa oste­taan ja myy­dään palvelu­ja, ja sille korkea veroki­ila on myrkkyä. Sik­si olisi hyvä laskea kun­taveroa ja nos­taa kiinteistöveroa.

Raken­nuk­seen kohdis­tu­va kiin­teistövero toimii toisin. Jos vero vas­taa raken­nuk­sen todel­lista arvoa ja on siis sitä korkeampi mitä parem­man talon on rak­en­tanut, se kan­nus­taa rak­en­ta­maan huonon ja hal­van talon. Sik­si olisi hyvä, että olisi erik­seen kiin­teistövero ton­tille ja erik­seen raken­nuk­selle, jot­ta voisi nos­taa toista ja laskea toista. Asuin­raken­nusten osalta näin onkin, mut­ta liik­er­aken­nusten kiin­teistövero on sidot­tu tont­ti­maan kiinteistöveroon.

Mikä kos­kee kiin­teistöveroa, kos­kee myös ton­tin vuokria. Vasem­mis­toli­iton Paa­vo Arhin­mä­ki oli val­tu­us­tossa aivan oike­as­sa siinä, että kokoomus­laiset puhu­vat ris­ti­in, kun sanovat, ettei vuokrien nousu tee asumis­es­ta kalli­im­paa, mut­ta kiin­teistöveron nousu tekee.

Luokkati­etoiset köy­hälistön etu­joukot arvokkaissa Käpylän puu­talois­sa valit­ta­vat, että vuokrien nousu merk­it­see alueen luisum­ista rikkaiden asuinalueek­si. Vasem­mis­toli­it­to tietysti tukee heitä. Ei se sitä merk­itse. Kun vuokra nousee, asun­to­jen myyn­ti­hin­nat laske­vat niin, että asun­toa Käpylästä voi tavoitel­la sel­l­ainenkin, joka ei huip­puhin­taa pysty tiski­in latomaan.

Jos ei usko, että vuokran koro­tus las­kee myyn­ti­hin­to­ja, kan­nat­taa tutus­tua tilanteeseen Lehti­saa­res­sa, jos­sa Van­taan seu­rakun­tay­htymä härskin raukka­mais­es­ti nos­ti ton­tin­vuokria reilusti yli markki­navuokran. Asun­to­jen myyn­ti­hin­nat enem­män kuin puolittuivat.

Vero­tu­lo­jen tasaus

Kun tont­ti­maa käy kas­vavis­sa kaupungeis­sa arvokkaam­mak­si ja tuot­taa kas­vavia kiin­teistövero­tu­lo­ja kaupungeille, Suomen Keskus­ta on iskenyt haukan kat­seen­sa tähänkin. Niitäkin raho­ja pitäisi jakaa hei­dän kannatusalueilleen.

Jotain logi­ikkaa on siinä, että kun­nat, joiden asukkail­la on korkeat tulot, tilit­tävät osan vero­tu­lois­taan muualle maa­han. Korkeat kiin­teistövero­tu­lot johtu­vat siitä, että asum­i­nen on kallista. Aika vaikea on perustel­la sitä, että korkeista asum­is­menoista pitäisi mak­saa hyvi­tys­tä niille, joiden asum­i­nen on hal­paa. Päin­vas­taisen voisi perustel­la helpommin.

Nyt kiin­teistövero osal­lis­tuu vero­tu­lo­jen tasauk­seen 50 pros­entin pain­oar­vol­la. Tätä ei voi perustel­la oikein mitenkään. Jostain syys­tä tasauk­sen ulkop­uolelle jätet­ti­in vesivoimas­ta perit­tävät kiin­teistöverot, kos­ka se on kuulem­ma aivan eri asia.

Puheenvuoroni AM-ohjelmasta kaupunginvaltuustossa

On san­ot­tu, että kun Helsin­gin asukaslu­vun kasvu on hie­man hidas­tunut kiivaim­mista ajoista, asun­to­tuotan­toa pitää vähen­tää. Hidas­tu­mises­sa on kyse asum­isväljyy­den kasvus­ta ruokakun­tien piene­misen ja ahtaasti asumisen vähen­tyessä. Kun asun­tokan­taan mah­tuu ennakoitua vähem­män asukkai­ta, eikö se ole pikem­min syy asun­to­tuotan­non lisäämiseen.

Helsingis­sä asum­i­nen korkea hin­ta on suuri yhteiskun­nalli­nen ongel­ma. Tätä ongel­maa voi yrit­tää kor­ja­ta siten, että aute­taan joitakin onnel­lisia asumaan halvem­mal­la, mikä tarkoit­taa, että muiden kannal­ta hin­ta vain nousee, tai niin, että pyritään alen­ta­maan asumisen hin­taa yleisesti.

Pidän jälkim­mäistä strate­giaa parem­pana ja keski­tyn sik­si siihen.

Vaik­ka tässä ohjel­mas­sa varovais­es­ti lisätään asun­to­tuotan­non määrää, silti Helsingis­sä raken­netaan selvästi liian vähän. Syynä tähän on, ettei kaupungilla ole varaa niihin investoin­tei­hin, joi­ta asun­to­tuotan­non lisäämi­nen edellyttää.

Vaik­ka korot ovat huo­mat­ta­van alhaal­la, vuokrat ovat nousseet asun­to­jen hin­to­ja nopeam­min. Luulisi nol­lako­rko­jen aikaan käyvän toisin päin. Korkeat vuokrat tarkoit­ta­vat, että ammat­ti­maiset vuokra-asun­to­ja tar­joa­vat kiin­teistöy­htiöt ovat erit­täin kan­nat­tavia. Tilanne on osoi­tus merkit­tävästä markki­na­pu­ut­teesta. Sen seu­rauk­se­na moni, eri­tyis­es­ti nuori helsinkiläi­nen mak­saa asumis­es­taan aivan liikaa. Samal­la se tarkoit­taa, että asun­top­u­lan vuok­si rahaa vir­taa aivan vääri­in taskuihin

Tämä saa min­ut ajat­tele­maan HITAS-tuotan­non kor­vaamis­es­ta vähän toisel­la taval­la kuin muut, oma val­tu­us­to­ryh­mäni mukaan luettuna.

En kor­vaisi sitä uudel­la kohtu­uhin­taisel­la omis­tusasum­is­mallil­la kahdes­ta syystä.

Mikä tapa hyvän­sä tar­jo­ta omis­tusasun­to­ja alle markki­nahin­nan tarkoit­taa merkit­tävää pääo­ma­lahjoi­tus­ta. Jos jae­taan kym­me­nien tuhan­sien pääo­ma­lahjo­ja, halukkai­ta otta­jia tulee ole­maan paljon enem­män kuin tar­jol­la ole­via asun­to­ja ja joudu­taan taas arvon­taan tai johonkin muuhun tapaan vali­ta onnekkaat osta­jat. Hitas-jär­jestelmän ongelmista ei pääse eroon sil­lä, että muute­taan sen nimi.

Toinen syy on mainit­tu markki­na­puute. Meil­lä on suurem­pi puute vuokra-asun­noista kuin omis­tusasun­noista. Sik­si minus­ta Helsin­gin tulisi tuot­taa suun­nilleen markki­nae­htoisia vuokra-asun­to­ja. Nämä voisi­vat olla entis­ten vaku­u­tusy­htiöi­den vuokra-asun­to­jen tapaan sen ver­ran alle markki­nahin­nan, että vuokra­suhteista tulisi pitkäaikaisia ja turvallisia.

Vuokra-asun­to­jen omis­t­a­mi­nen tuot­taa nyt merkit­täviä rahavir­to­ja vääri­in taskui­hin. Nämä kaupun­gin vuokra-asun­not tuot­taisi­vat myös merkit­täviä tulo­ja. Ne tulee suun­na­ta asun­to­tuotan­non lisäämiseen, niihin infrain­vestoin­tei­hin, joi­hin nyt ei ole rahaa..

Näin menetellen nämä kaupun­gin markki­nahin­taiset vuokra-asun­not eivät merk­itse lot­tovoit­toa niille onnekkaille, jot­ka niihin pää­sevät, vaan pyrkivät paran­ta­maan kaikkien tilan­net­ta asuntomarkkinoilla.

 

= = =

Tämä on puheen­vuoro, jon­ka olin kir­joit­tanut kuvitellen, että puheen­vuoron pitu­us on neljä min­u­ut­tia, mut­ta se olikin lyhen­net­ty kah­den min­uutin puheen­vuoroksi. Jouduin siis pitämään tämän lyhennettynä.

AM-ohjel­ma on asumisen ja siihen liit­tyvän maankäytön toteu­tu­so­hjel­ma, joka oli Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­ton käsit­telyssä 11.11.2020.

 

 

 

Edessä on kaikkien talouskriisien äiti

Kir­joitin Verdeen pääkir­joituk­sen talouskri­i­sistä, johon koko Euroop­pa ja Suo­mi siinä mukana ajau­tuu. Päädytään täysin kar­toit­ta­mat­toma­lle alueelle, jos­sa talous­mall­eista on vain vähän apua.

Kir­joituk­sen voi lukea tästä. Kos­ka kom­men­toin­ti ei Verdessä vielä toi­mi, kir­joi­tus­ta voi kom­men­toi­da täl­lä blogilla.

 

Sokerivero

Sine­brychof­fin edus­ta­jat halu­si­vat kevään lop­ul­la tava­ta min­ua keskustel­lak­seen valmis­teveroista, alko­ho­liv­eros­ta ja sok­eriveros­ta. Suh­tauduin tähän tapaamiseen pienel­lä ennakkolu­u­lol­la, kos­ka pan­i­moalan edun­valvon­ta on vaikut­tanut vähän Jaana Pelkoselta ja olen ollut aikanaan eduskun­nan val­tio­varain­valiokun­nan vero­jaos­tossa usein napit vas­takkain hei­dän kanssaan.

Heil­lä oli kak­si asi­aa, sok­erivero ja alko­ho­liv­ero. Kovin ajanko­htaisia asioi­ta nyt, kun hal­li­tus yrit­tää löytää rahaa paikkaa­maan bud­jetin aukko­ja. Min­un piti kir­joit­taa tästä tuoreeltaan, mut­ta asia jäi muiden kiirei­den alle. Käsit­te­len tässä sok­eriveroa ja palaan alko­ho­liv­eron kum­mallisuuk­si­in ehkä myöhemmin.

Sine­brychoff halu­aisi sok­eriveron kaikelle sok­er­ille. Heistä on vähän epistä, että se on vain vir­voitusjuomis­sa, joiden osu­us sok­eri saan­nista on kolme pros­ent­tia. Hei­dän käyt­tämän­sä tilas­ton mukaan sok­erin saan­tiläh­teet jakau­tu­i­v­at näin:

Totesin, että olen aina kan­nat­tanut tätä kat­tavaa sok­eriveroa. Suo­ma­laiset syövät liikaa sok­e­ria sen eri muodois­sa, mis­tä on merkit­tävää kansan­ter­vey­del­listä hait­taa. Lihot­taa ja altistaa dia­betek­selle. Lisäk­si ener­gian saan­ti ravite­muk­sel­lis­es­ti tyhjän­päiväis­es­tä sok­erista vähen­tää muu­ta, ter­vey­den kannal­ta olen­naista syömistä. Vero­jen pitäisi ohja­ta syömään ter­veel­lis­es­ti. Sik­si olisi hyvä, että kaikissa elin­tarvikkeis­sa olisi vero sok­er­ille. Se olisi tyyp­illi­nen ulkoisi­in kus­tan­nusi­in perus­tu­va haittavero.

Olin joskus eduskun­nas­sa mon­en muuan kanssa aja­mas­sa kat­tavaa sok­eriveroa, mut­ta tämä kuitenkin kaa­tui hallinnol­liseen han­kalu­u­teen. Vaik­ka koti­maas­sa voisimme lait­taa veron sok­er­ille, emme pysty­isi mitenkään verot­ta­maan ulko­mail­ta tuo­tu­ja elin­tarvikkei­ta, kos­ka niiden sok­erip­i­toisu­u­den mit­taami­nen olisi ylivoimainen hallinnolli­nen taak­ka. Näin siis sanoin Sine­brychof­fin edustajille.

Tähän he vas­ta­si­vat, että oli ylivoimaista sil­loin, mut­ta ei enää, kos­ka pakkauk­ses­sa on nyky­isin ker­rot­ta­va tuot­teen sisältämän sok­erin määrä. Tätä en ollut tul­lut ajatelleeksikaan.

Hei­dän esit­tämän­sä kat­ta­va sok­erivero kohdis­tu­isi kaik­keen sok­eri­in ja kaikki­in sok­erei­hin, myös tuore­me­hui­hin, mut­ta ei kuitenkaan hedelmi­in ja mar­joi­hin. Kysyin kokeek­si, mik­si he pani­si­vat rajan tähän, vaik­ka tiesin vas­tauk­sen. Jos syöt ome­nan, hedelmässä ole­va sok­eri vaikut­taa paljon vähem­män haitallis­es­ti kuin jos juot ome­name­hua. Joku lääkäri var­maan osaa ker­toa mik­si. Liit­tynee kui­tu­i­hin ja imey­tymisen nopeuteen

Heil­lä oli kolme eri­laista mallia veron per­im­isek­si, joista jätän arvon­lisäveroon nivom­isen tässä pois, kos­ka se ei toimi.

Vero voisi olla por­rastet­tu, jol­loin vero tuot­teen kilo­määräi­nen valmis­tevero nousee por­raste­tusti sok­erip­i­toisu­u­den mukaan tai tark­ka, jol­loin sok­erik­ilo­sta menee aina yhtä paljon veroa. Tark­ka on tietysti parem­pi, mut­ta Sine­brychof­fin mukaan han­kalampi toteut­taa. Min­ua siinä vähän arve­lut­ti se, että luokan sisäl­lä sok­erin määrän vähen­tämi­nen ei vaiku­ta mitään, siis enem­män tai vähem­män makeutetut jugur­tit mak­sa­vat saman veron.

Sok­eriveron tuo­tok­si he arvioi­vat noin 400 miljoon­aa euroa. Ei siis mitenkään vähän.

Tätä kan­nat­taisi minus­ta edistää.

[Pan­i­moli­it­to kor­jat­tu Sinebrychoffiksi]

Kommenttaja VM:n virkamiesten työllisyyspakettiin

Nyt alkaa olla hyv­in­voin­ti­val­tion kannal­ta tosi kyseessä. Niin nopeasti sen rahoi­tus­po­h­ja rapautuu.

Kukaan ei voi uskot­tavasti väit­tää puo­lus­ta­vansa hyv­in­voin­ti­val­tio­ta, jos ei piit­taa sen rahoituk­ses­ta. Rahoituk­sen kannal­ta työl­lisyys on keskeinen, kos­ka verot per­itään lähin­nä työn tekemis­es­tä. Olen vähän huolis­sani demarei­den “vas­tus­tamme muun muas­sa kaikkea” ‑lin­jas­ta. Jos demar­it de fac­to hylkäävät hyv­in­voin­ti­val­tion, kuka sitä enää puolustaa?

Silti pari poikkipuolista kan­nan­ot­toa VM:n virkami­esten työllisyyspakettiin.

Työvoima­hallinnon elämän­hallintakurssit vai yliopisto-opinnot? 

Oikeut­ta opiskel­la työt­tömyyspäivära­han turvin pitäisi rajoit­taa. Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on sään­nöiltään vähän köm­pelö tähän tarkoituk­seen, mut­ta jotenkin kesken jääneet opin­not kan­nat­taa rahoit­taa. On paljon älykkääm­pää käyt­tää työt­tömyy­saikansa opin­to­jen lop­pu­un saat­tamiseen kuin osal­lis­tua työvoima­hallinnon CV:n teko- tai elämän­hallintakurs­seille tai vaik­ka laivahit­saa­jakurssille. On vähän pöhköä, että työvoima­hallinnon usein aika heikko­laa­tu­isille kurs­seille osal­lis­tu­mi­nen on pakol­lista ja ope­tus­min­is­ter­iön alaiseen opiskelu­un osal­lis­tu­mi­nen kiellettyä.

Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on tähän huono keino, mut­ta jokin keino rahoit­taa kesken jääneitä opin­to­ja pitäisi olla. Myön­netään, että VM:n virkamiehillä on point­ti siinä, että laina­pain­ot­teisu­us ohjaisi parem­min työn­saan­nin kannal­ta hyödyl­lisi­in opin­toi­hin. Ja olisi­han se tas­a­puolista, sil­lä opin­to­tukeakaan ei saa, kun opinot venyvät liikaa.

Sosi­aalipoli­ti­ikas­sa käy usein niin, että yhteen tarkoituk­seen suun­nitel­tu tuki alka­akin tukea jotain aivan muu­ta asi­aa, kos­ka sitä toista varten ei ole tukea, vaik­ka pitäisi. Niin tässäkin on käynyt. Siihen alku­peräiseen tarkoitet­tu tukimuo­to kuitenkin sopii huonos­ti uuteen tarkoituk­seen. Opin­to­jen lop­pu­un­saat­tamistuen riip­pu­vu­ut­ta aiem­man palkan suu­ru­ud­es­ta nyt esimerkik­si on vähän vaikea perustella.

Suomes­sa esimerkik­si tarvi­taan mata­la­palkkatu­ki. Kun sitä ei ole, työt­tömyys­tur­van sovitel­lus­ta päivära­has­ta on tul­lut sel­l­ainen, mut­ta se taas on sään­nöiltään aivan epä­tarkoituk­sen­mukainen. Siitä joskus toiste enemmän.

Osaeläke oikeaan käyttöön

Toinen kysymyk­seni liit­tyy osaeläk­keeseen eli osit­taiseen varhen­net­tuun varhaiseläk­keeseen. Min­ul­la on tähän eri­tyis­suhde, sil­lä esitimme tätä aikanaan Juhana Var­ti­aisen kanssa vuon­na rapor­tis­samme Lisää mata­la­palkkatyötä. Sitä ennen oli käytössä osa-aikaeläke niille, jot­ka eivät jak­sa­neet enää ikän­sä vuok­si tehdä kokoaikatyötä. Me esitimme, että saa tehdä työtä myös hitaam­min. En tiedä, mikä tuon raport­timme vaiku­tus osaeläk­keen säätämiseen oli, mut­ta mielel­lään­hän sitä uskoisi jotain vaikuttaneensa.

Vähän saman­laista on tehty Sin­ga­pores­sa. Kun työn­tek­i­jä täyt­tää 62 vuot­ta, hän solmii työ­nan­ta­jansa kanssa uuden, yleen­sä mata­la­palkkaisem­man ja vähem­män vaa­ti­van työ­suh­teen ja sai täy­den­tää sitä säästämäl­lään eläk­keel­lä. Tämä piden­si työuria kahdel­la vuodel­la. Siis todel­lakin: kahdel­la vuodella.

Yksi syy ikäih­mis­ten heikkoon työl­lisyy­teen on se, etteivät työ­nan­ta­jat halua mak­saa täyt­tä palkkaa osit­tais­es­ta työ­panok­ses­ta. On inhimil­listä, että työ­tahti ale­nee iän myötä. Sik­si urheilus­sakin on ikämiessarjat.

Ei kan­na­ta jeesustel­la vaan tun­nus­taa tosi­asi­at: suuri syy siihen, että suo­ma­laiset siir­tyvät niin nuo­ri­na eläk­keelle on siinä, että työ­nan­ta­jat halu­a­vat hei­dän siir­tyvän varhain eläkkeelle.

Jos osaeläke on toimin­ut toisin päin ja vähen­tänyt työl­lisyyt­tä, vika on var­maankin siinä, ettei ole tul­lut käytän­nök­si siir­tyä helpom­pi­in ja vähem­män vaa­tivi­in töi­hin siinä vai­heessa, kun ei enää jak­sa painaa nuoru­u­den innol­la. Voisiko tälle tehdä jotain? Onhan se aika luon­te­vaa, että työ­tahti hidas­tuu iän mukana.

Kun työeläkeput­ki toiv­ot­tavasti pois­tuu, pitäisi osaeläk­keen jäädä nimeno­maan niin, että sitä käytetään niin kuin sitä oli tarkoi­tus käyttää.

Työeläkeputken pois­to yksinään merk­it­sisi, että moni päät­täisi työu­ransa työ­markki­nat­uel­la. Aika tyly jut­tu. Niin kuin työe­htosopimuk­sis­sa on har­joit­telu­palk­ka, pitäisi olla myös jäähdyt­te­ly­palk­ka niille, joiden työkyky on alen­tunut iän vuok­si. Tähän kokon­aisu­u­teen osaeläke istu­isi hyvin.

Kotimaisen omistuksen tukeminen vai tytäryhtiötalous?

Olen kir­joit­ta­mas­sa kir­jaa vähän kaikesta. Juuri sik­si sen valmis­tu­mi­nen on lykkäy­tynyt. Ajat­telin vähän spoila­ta kir­jaani ja julka­ista siitä ottei­ta, jot­ka sovel­tu­vat ajanko­htaiseen keskustelu­un Suomen luisumis­es­ta tytäryhtiötaloudeksi.

Maa tarvitsee omistajia?

Rikkain promille suo­ma­lai­sista, 5 500 henkeä, saa vähän yli kak­si pros­ent­tia kaik­ista net­to­tu­loista, siis tuloista, joista on vähen­net­ty verot. Hei­dän net­to­tu­lon­sa ylit­tävät siis 20-ker­tais­es­ti keskiar­von. Yhdys­val­lois­sa suu­rit­u­loisim­man promillen osu­us net­to­tu­loista on viisi pros­ent­tia ja osu­us kas­vaa nopeasti. Näin suuret tulot ovat pääasi­as­sa pääomatuloja.

Omaisu­userot ovat paljon tulo­ero­ja suurem­mat. Rikkain pros­ent­ti omis­taa Yhdys­val­lois­sa 37 % kaikesta koti­talouk­sien omis­ta­mas­ta net­to­var­al­lisu­ud­es­ta, rikkain promille 22 %, ja rikkain 0,1 promil­lea 11 %. Tähän kymme­ne­sos­apromilleen kuu­luvil­la 16 000 per­heel­lä on var­al­lisu­ut­ta keskimäärin noin 370 miljoon­aa dol­lar­ia. Omaisu­u­den kasautu­mi­nen har­voihin käsi­in on kiihtymässä – juuri kuten Piket­ty on ennus­tanut. Todet­takoon, ettei Yhdys­val­lat joh­da kisaa omaisu­usero­jen suu­ru­udessa. Venäjäl­lä rikkain pros­ent­ti omis­taa yli 70 pros­ent­tia koti­talouk­sien varallisuudesta.

Suo­ma­laisia yri­tyk­siä on myy­ty viime vuosi­na kovaan tahti­in ulko­maille. Merkit­tävänä syynä tähän on, ettei suo­ma­laisia omis­ta­jia ole tar­jol­la. Tämä on pien­ten var­al­lisu­usero­jen kään­töpuoli. Kansan­talouden iskukykyä ajatellen tarvit­sisimme enem­män sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta, siis var­al­lisu­ut­ta, joka pystyy kan­ta­maan omis­ta­jan riskin ja jon­ka halti­jat voisi­vat tuo­da yri­tyk­si­in osaavia omis­ta­jia. Taita­va ulko­mainen omis­ta­ja voi olla yri­tyk­selle ja sen työ­paikoille siu­naus niin kauan kuin yri­tyk­sel­lä menee hyvin, mut­ta kun supis­tuk­sia pitää tehdä, omis­ta­ja säi­lyt­tää yleen­sä oman koti­maansa työ­paikko­ja pidem­pään kuin työ­paikko­ja ulko­mail­la, tässä tapauk­ses­sa siis Suomes­sa. Minä en uskaltaisi ostaa omakoti­taloa Uud­estakaupungista, kos­ka sen arvo riip­puu niin paljon autote­htaan kohtalosta.

Demokra­ti­aa arvosta­va voisi ajatel­la, että olisi parem­pi, että sijoi­tus­var­al­lisu­us kumu­loi­tu­isi val­tion omaisu­udek­si ja sen käytöstä päätet­täisi­in kansan­val­tais­es­ti. Joku toinen voi pitää val­tio­ta eri­tyisen huonona ja taita­mat­tomana omis­ta­jana. Puoli­julk­isi­na omis­ta­ji­na voidaan pitää eläkey­htiöitä, joiden pääo­mat­u­lo koituu kaikkien suo­ma­lais­ten palka­nsaa­jien hyödyksi.

Kansankap­i­tal­is­ti­sis­sa ideaal­i­malleis­sa sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ker­tyy suurelle määräl­lä koti­talouk­sia, jot­ka sijoit­ta­vat sitä joko suo­raan osakkeisi­in tai tur­vau­tu­vat sijoi­tus­ra­has­to­jen salkun­hoita­jien osaamiseen. Tämän mukaan olisi ihanteel­lista, jos kaikil­la koti­talouk­sil­la olisi sopi­vasti sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta. Tosin ei omis­t­a­mi­nen tässäkään tapauk­ses­sa olisi eri­tyisen osaavis­sa käsissä.

Jos sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta olisi tasais­es­ti kaikil­la, sen vaikut­taisi tulon­jakoon samal­la tavoin kuin perus­tu­lo. Jos perus­tu­lon pelätään laiskista­van kansalaisia, mik­si tämä kuitenkaan ei laiskistaisi? Eihän niinkään voi olla, että tasainen tulovir­ta laiskistaa, jos se tulee sosi­aal­i­tur­vana, mut­ta ei laiskista, jos se tulee osinkoina, ellei ajatel­la, että toisia laiskistaa ja toisia ei.

Suurien omaisu­us­tu­lo­jen tilas­toin­nis­sa on jonkin ver­ran hor­ju­vu­ut­ta, sil­lä osinko­tu­lo­ja ei yleen­sä tuloute­ta koti­talouk­sille vaan näi­den omis­tamille hold­ingy­htiöille. Niitä ei kuitenkaan voi käyt­tää kulu­tuk­seen, jos hold­ingy­htiö ei tulou­ta niitä edelleen koti­taloudelle, mut­ta sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ja siihen liit­tyvää taloudel­lista val­taa ne kyl­lä kartuttavat.

Suurten tulo­jen luon­teeseen vaikut­taa suuresti se, mitä niil­lä tehdään; käytetäänkö ne ylel­liseen kulu­tuk­seen vai investoidaanko ne edelleen uusien työ­paikko­jen syn­nyt­tämiseen. On ilmeistä haaskaus­ta ja resurssien teho­ton­ta käyt­töä, jos suuria tulo­ja käytetään yksi­ty­islen­tokoneisi­in, miljoonien euro­jen muske­liv­eneisi­in, sato­jen neliöi­den vapaa-ajan asun­toi­hin ja muuhun haaskaavaan kulu­tuk­seen. Tätä voi oikeutetusti ver­ra­ta siihen pen­nin venyt­tämiseen, jota moni pien­i­t­u­loinen joutuu jatku­vasti tekemään.

Ruot­sis­sa varakkai­ta suku­ja on paljon enem­män kuin Suomes­sa – itse asi­as­sa var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa. Tätä on pidet­ty maan voimavarana. Ruot­sis­sa on monia men­estyviä yri­tyk­siä, kun taas Suo­mi on vajoa­mas­sa tytäryhtiötaloudeksi.

Ruot­sis­sa on kehitet­ty veikeän prag­maat­ti­nen ratkaisu kysymyk­seen, onko omaisu­usero­jen kasvu hyväk­si vai pahak­si: suuril­ta omaisuuk­sil­ta on pois­tet­tu per­in­tövero, kun taas taval­lisen kansan perin­nöistä kerätään enem­män veroa kuin Suomes­sa. Ei halu­ta tuho­ta suuria omaisuuk­sia, kos­ka ne ovat Ruotsin vahvu­us, mut­ta ei toisaal­ta halu­ta kumu­loitu­vien omaisu­usero­jen tunkeu­tu­mista köy­hien ja keski­t­u­lois­t­en väli­in. Käytän­nössä tämä on tehty pois­ta­mal­la per­in­tövero kaik­il­ta ja kor­vaa­mal­la se myyn­tivoit­toverol­la, joka taas on suo­ma­laista per­in­töveroa suurem­pi. Taval­lisen koti­talouden suurin per­in­tö on van­hempi­en asun­to. Sen voi Ruot­sis­sa per­iä verot­tomasti, mut­ta jos se sat­tuu ole­maan vääräl­lä paikkakun­nal­la tai on muuten epä­sopi­va ja myy sen, koko myyn­ti­hin­taan sisäl­tyvä nimelli­nen voit­to on kokon­aan verotet­tavaa tuloa. Han­k­in­tahin­tana pide­tään sitä inflaa­tion syömää hin­taa, jol­la alku­peräi­nen omis­ta­ja on sen aikanaan, ehkä vuosikym­meniä sit­ten ostanut. Suomes­sa han­k­in­tahin­tana pide­tään asun­non arvoa per­in­töveroa mak­set­taes­sa. Se voi olla inflaa­tion joh­dos­ta alle kymmenes osa asun­non myyn­ti­hin­nas­ta. Val­ti­ol­la on aikaa odot­taa. Jos­sain vai­heessa asun­to kyl­lä menee myyn­ti­in[1]. Jos ruot­salainen taas omis­taa sijoi­tusy­htiön kaut­ta neljän­nek­sen Sto­ra Ensos­ta, myy Sto­ra Enson osak­keet mut­ta ei sijoi­tusy­htiötä, ei tarvitse mak­saa per­in­töveroa lainkaan, kun­han myyn­ti­hin­ta jää sijoi­tusy­htiöön. Tämän jär­jeste­lyn tarkoi­tus on suosia sitä, että omis­ta­ja­suku­jen omaisu­us kart­tuu ja vahvis­taa Ruotsin talout­ta. Sitä, että koti­talouk­sien var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa, ei Ruot­sis­sa pide­tä ongelmana.

Ruot­salaiset omis­ta­ja­su­vut ovat koroste­tun isän­maal­lisia. Niiden on hyvä ollakin, kos­ka ne ovat poli­it­tisen hyvän­tah­toisu­u­den vanke­ja. Niitä suo­si­va jär­jeste­ly on yhden nui­jakopau­tuk­sen varas­sa valtiopäivillä.

Lähde: Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

= = = =

Olen­naista tietysti on, käyt­tävätkö super­rikkaat rahansa suihkukoneisi­in ja ökyveneisi­in vai investoi­vatko tuotan­toon ja työ­paikkoi­hin – kuten Piket­ty pelkää ja Ruotsin val­tio toivoo. Kulu­tuk­sen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen ei ole sama asia kuin tulo­jen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen, mut­ta tietysti tulo­jen jakau­tu­mi­nen ennakoi kulu­tuk­sen jakautumista.

Suomalaiset yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen

Suomes­ta on myy­ty ulko­maille huo­mat­ta­va määrä lupaavia kasvuyri­tyk­siä mut­ta myös vaki­in­tunei­ta yri­tyk­siä, kuten vaikka­pa työ­paikkaruokailu­un erikois­tunut Ami­ca ja makeis­te­hdas Panda.

Kasvuyri­tys­ten tie johtaa melkein aina ulko­maiseen omis­tuk­seen. Alku­peräisen inno­vaa­tion tehneet pystyvät kas­vat­ta­maan yri­tys­tä jonkin aikaa, mut­ta kun yri­tys­tä pitää laa­jen­taa, siihen tarvi­taan olen­nais­es­ti lisää pääo­maa. Myyn­ti suun­tau­tuu ulko­maille, kos­ka Suomes­sa on vähän sijoitusvarallisuutta.

Jos alku­peräis­ten omis­ta­jien var­al­lisu­us on nous­sut muu­ta­mas­ta läp­päristä kym­meni­in miljooni­in euroi­hin, ja äkkirikas­tuneet halu­a­vat tämän näkyvän myös per­hei­den­sä kulu­tus­ta­sos­sa, vero­tus kan­nus­taa voimakkaasti myymään yri­tyk­sen. Tyhjästä luo­dun yri­tyk­sen myyn­ti­t­u­losta menee veroa noin 20 % mut­ta jos omis­ta­jat mak­sa­vat yri­tyk­ses­tään itselleen palkkaa tai suuria osinko­ja, tästä tulosta joutuu mak­samaan veroa läh­es 60 pros­ent­tia.[3]

Olemme taas tilanteessa, jos­sa samal­la para­metril­la – suurten tulo­jen vero­tuk­sel­la – on kak­si keskenään ris­tiri­itaista päämäärää. Sosi­aalisen koherenssin ylläpitämi­nen edel­lyt­täisi suurten tulo­jen korkeaa vero­tus­ta mut­ta koti­maisen sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­ta­mi­nen niiden lievää verotusta?

Voitaisi­inko nämä kak­si tavoitet­ta yhdis­tää? Verote­taan suurten tulo­jen mah­dol­lis­ta­maan haaskaavaa kulu­tus­ta, mut­ta ei estetä sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­tamista. Ratkaisu on pro­gres­si­ivi­nen menovero.

Progressiivinen menovero

Men­overo vas­taa tuloveroa kuitenkin niin, että tuloa, joka säästetään, ei verote­ta ja vas­taavasti säästö­jen syömistä verotetaan.

Näin on suurten omaisu­us­tu­lo­jen osalta tehtykin. Sijoi­tu­so­maisu­u­den voi siirtää hold­ing-yhtiöön. Omaisu­ud­es­ta koitu­vat tulot, esimerkik­si osin­got tai myyn­tivoitot, eivät näy todel­lisen omis­ta­jan verotet­ta­vana tulona ennen kuin hän nos­taa ne itselleen. Vuon­na 2020 sama mah­dol­lisu­us annet­ti­in taval­lisille pien­si­joit­ta­jille sal­li­mal­la osake­si­joi­tustilit, jot­ka toimi­vat saman peri­aat­teen mukaan. Salkku­un hyväksytään sil­loin kuitenkin vain pörssiosakkei­ta, joten kasvuyri­tys­ten rahoit­tamiseen ei tästä ole apua. Mah­dol­lisu­us on tosi­asi­as­sa olla käytössä jo pitkään osakein­dek­si­tilien muo­dos­sa, jot­ka myös sijoit­ta­vat osin­got takaisin osakkeisi­in. Verotet­tavaa tuloa koituu siinä vai­heessa, kun myy sijoituk­sen­sa tai osan siitä.

Nämä jär­jeste­lyt koske­vat vain pääo­mat­u­lo­ja. Oikeutetumpaa men­overo voisi olla työ­tu­lo­jen kohdal­la eri­tyis­es­ti urbaanis­sa elämässä, jos­sa asun­to­var­al­lisu­us jakaa ihmisiä hyvä- ja huono-osaisi­in. Myös palka­nsaa­jat voisi­vat vauras­tua palka­s­taan säästämällä.

Pro­gres­si­ivisen men­overon olois­sa henkilö, joka säästää huo­mat­ta­van osan tulois­taan asun­to­lainan hoita­miseen, ei jou­tu­isi mak­samaan veroa siitä osas­ta tuloaan, joka kuluu lainan lyhen­tämiseen. Vähen­nyskelpoinen olisi siis vain lainan lyhen­nys, ei korko, kos­ka korko on juok­se­va meno eikä säästämistä. Tämä menisi siis juuri päin­vas­toin kuin aikana, jol­loin asun­to­lainan korot sai vähen­tää tuloista mut­ta ei lyhen­nyk­siä. Jos asun­non aikanaan myy, myyn­ti­t­u­lo olisi kokon­aan verotet­tavaa tuloa, ellei sitä sijoi­ta uud­estaan. Har­va panee asun­non hin­nan ker­ral­la sileäk­si, joten myyn­ti­t­u­lo koituu verotet­tavak­si hil­jak­seen sitä mukaa kun pääo­maa syödään.

Tämä jär­jeste­ly helpot­taisi asun­to­var­al­lisu­u­den han­kkimista niille, jot­ka eivät peri asun­toa tai muu­ta var­al­lisu­ut­ta ja lisäisi tasa-arvoa kaupunkien raadol­lisil­la asuntomarkkinoilla.

Pro­gres­si­ivi­nen men­overo pois­taisi suuren osan korkeisi­in mar­gin­aaliv­eroi­hin sisäl­tyvistä haitoista. Suomes­sa siir­ryt­ti­in pääo­mat­u­lo­jen kevyem­pään vero­tuk­seen vuon­na 1993, mil­lä oli huo­mat­tavia posi­ti­ivisia vaiku­tuk­sia Suomen talouteen samall,a kun se lisäsi tulo­ero­ja ja myös ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Tämä aut­toi var­al­lisu­u­den kehit­tymisessä kuitenkin vain niitä, joil­la oli van­has­taan pääo­mat­u­lo­ja, mut­ta ei helpot­tanut palka­nsaa­jien säästämistä.

Jos suurista pääo­mat­u­loista perit­täisi­in tuloveroa kuten työ­tu­loista, pääo­mat pyrk­i­sivät pak­en­e­maan maas­ta ja vaik­ka ne pysy­i­sivät koti­maas­sa, uuden pääo­man muo­dos­tu­mi­nen hidas­tu­isi. Korkeakaan pro­gres­si­ivi­nen men­overo ei estäisi pääo­man muo­dos­tu­mista, kos­ka säästet­tyä tuloa ei verotet­taisi, mut­ta se tasaisi ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Se ei karkot­taisi pääo­man omis­ta­jia maas­ta sen enem­pää kuin nykyi­nen vero­tus karkot­taa hyvä­palkkaisia alem­man vero­tuk­sen maihin.

Pro­gres­si­ivisen men­overon mallis­sa olisi vaikea perustel­la, mik­si työ­tu­lo­ja ja pääo­mat­u­lo­ja verote­taan eri taval­la. Ylelli­nen kulu­tus on ylel­listä kulu­tus­ta siitä riip­pumat­ta, mis­tä tulot ovat peräisin. Kos­ka pääo­mat­u­lo­ja ei ole vaku­utet­tu sairau­den ja työt­tömyy­den var­al­ta, niistä ei kuitenkaan ole perustel­tua per­iä sosiaalivakuutusmaksuja.

Pro­gres­si­ivista men­overoa on vaikea toteut­taa yhden maan puit­teis­sa, kos­ka sitä on help­po kiertää. Kun on tul­lut aika alkaa syödä säästöjään, kan­nat­taa muut­taa maa­han, joka verot­taa tulo­ja eikä kulu­tus­ta ja jos­sa siis säästö­jen syömistä ei verote­ta. Jär­jestelmään liit­tyy muitakin siir­tymä­vai­heen ongelmia, jos verot­ta­jal­la ei ole tiedos­sa, mitä omaisu­ut­ta kenel­läkin on. Sil­loin voi väit­tää säästävän­sä osan tulois­taan vain muut­ta­mal­la van­haa omaisu­ut­ta muo­dos­ta toiseen, mak­samal­la esimerkik­si asun­to­lainaa pankki­til­iä tyh­jen­tämäl­lä. Men­overo edel­lyt­tää kat­tavaa tietoa koti­talouk­sien varallisuudesta.

Kun vero­tuk­ses­sa lykätään jonkin tulo­erän verot­tamista verotet­tavak­si myöhem­min, yksi mah­dol­lisu­us olisi kir­ja­ta lykkäys lainaksi. Sil­loin sitä ei pysty­isi yhtä hel­posti pak­en­e­maan muut­ta­mal­la pois maas­ta. Yhdys­val­lois­sa ja esimerkik­si Nor­jas­sa on erään­lainen maastapois­tu­misvero juuri tästä syystä.

 

= = = =

Joku voi pitää pro­gres­si­ivista men­overoa epäoikeu­den­mukaise­na, kos­ka se kar­tut­taa suuria omaisuuk­sia. Se itse asi­as­sa on jopa sen tarkoi­tus. Tämä mah­dol­lisu­us kuitenkin on jo hold­ingy­htiöi­den kaut­ta rikkail­la, mut­ta taval­lisen palka­nsaa­jan on nykyjär­jestelmässä toiv­o­ton­ta lisätä tavar­al­lisu­ut­taan palka­s­ta säästämällä.

Kolikol­la on kuitenkin myös toinen puoli. Kun­ta, jon­ka asukkaista suh­teel­lis­es­ti eniten on täysin tulot­to­mia, on Kau­ni­ainen. Varsi­naista ryysyköy­hälistöä siel­lä ei kuitenkaan näy. Van­hempi­en­sa tai iso­van­hempi­en­sa per­in­töä sileäk­si pane­va ei mak­sa tuloveroa lainkaan. Pro­gres­si­ivista men­overoa hän maksaisi.

= = =

Ja takaisin alku­un. Ruot­sis­sa vero­tus suosii omaisuuk­sien kasautu­mista. Siitä huoli­mat­ta Ruot­si on mallikelpoinen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta. Me olemme toim­i­neet päin­vas­toin. Niin­pä Dagens Indus­tri jo levit­telee otsikos­saan: Fin­lands indus­tri är vårt!

Poli­ti­ik­ka on valintoja.

[1] Tulk­in­ta uud­is­tuk­sen moti­iveista on omani.

[2] Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

[3] Osinkoa verote­taan ansio­tu­lona, jos osinko on yli kahdek­san pros­ent­tia yri­tyk­sen net­to­var­al­lisu­ud­es­ta. Net­to­var­al­lisu­us ei ole sama kuin yri­tyk­sen arvo, joka määräy­tyy sen tuot­to-odotusten mukaan.

Kassaan kuuluminen ja oikeus työttömyysvakuutukseen.

Olen niin van­ha, että muis­tan vielä, kun SAK:n puheen­jo­hta­ja Niilo Hämäläi­nen raivosi tele­vi­sios­sa työe­htosopimusten yleis­si­tovu­ut­ta vas­taan. Se ei ollut kuu­lunut hal­li­tuk­sen esi­tyk­seen, vaan eduskun­ta lisäsi sen käsiteltävänä ole­vaan laki­in. Niilo Hämäläi­nen piti tätä por­varien juo­ne­na ammat­tiy­hdis­tys­li­iket­tä vas­taan. Kuka enää halu­aa mak­saa jäsen­mak­su­ja, kun liit­toon kuu­luma­ton saa samat edut lain voimalla.

Käsi­tys por­varien juon­es­ta oli ehkä yli­t­ulk­in­taa, kos­ka esi­tys taisi tul­la SKDL:ltä.

Yhtä kaik­ki, ongel­mana oli, miten motivoi­da enää ketään mak­samaan jäsenmaksuja?

Sit­ten kek­sit­ti­in työt­tömyys­vaku­u­tus. Se sidot­ti­in ammat­tili­it­to­jen jäsenyy­teen. Veron­mak­sa­jat mak­soi­vat, mut­ta etu tuli vain liit­toon kuu­luville. Tai työ­markki­na­jar­gon­ian mukaan veron­mak­sa­jat eivät mak­sa­neet vaan ”par­tit” mak­soi­vat, niin kuin sil­lä olisi jokin ero. Kaik­ki verot per­itään tuotannosta.

Jos­sakin vai­heessa havait­ti­in, että ei ole ihan ongel­ma­ton­ta, että saadak­seen val­tion kus­tan­ta­man edun pitää kuu­lua johonkin jär­jestöön, jol­la taas on oikeus vali­ta jäse­nen­sä niin kuin kaikil­la jär­jestöil­lä on. Niin­pä annet­ti­in teo­reet­ti­nen mah­dol­lisu­us kuu­lua kas­saan kuu­lumat­ta liit­toon, mut­ta sen ei ollut tarkoi­tus merk­itä mitään.

(Eräs tut­tuni halusi suut­tuneena omaa alaansa sor­ta­neesta tupo­ratkais­us­ta ero­ta liitos­ta, vaan ei kas­sas­ta. Hänet kuitenkin erotet­ti­in myös kas­sas­ta. Kun hän halusi takaisin kas­saan, hänelle ker­rot­ti­in, että se käy puhe­lin­soitol­la. Numero kuitenkin on salainen ja se ker­ro­taan vain liiton jäsenille.)

Nyt tämä ei ole enää teo­ri­aa. Suurin työt­tömyyskas­sa on jo nyt niin san­ot­tu Loimaan kas­sa, tylsem­mältä nimeltään yleinen työt­tömyyskas­sa YTK.

Työt­tömyys­vaku­u­tus rahoite­taan 95-pros­ent­tis­es­ti kaik­il­ta, niin kas­saan kuu­luvil­ta kuin kuu­lumat­tomil­ta, perit­täväl­lä palkkaan sido­tul­la mak­sul­la. Muodolli­nen kas­san jäsen­mak­su kat­taa noin viisi pros­ent­tia kuluista. Todel­lisu­udessa se ei rahoi­ta lainkaan, kos­ka tuo viisi pros­ent­tia haaskau­tuu siihen hallinnol­liseen tehot­to­muu­teen, jon­ka toimin­nan pirstou­tu­mi­nen pieni­in ay-jäärien ATK-osaamisel­laan hallinnoimi­in kas­soi­hin aiheut­taa.  Kela hoitaisi sen kyl­lä viisi pros­ent­tia halvemmalla.

Kovin suur­ta eroa ei ole sil­lä, kut­su­taanko sitä rahaa, joka läh­tee työan­ta­jan tililtä, mut­ta ei päädy työn­tek­i­jän tilille vaan menee sotu-mak­sui­hin, työn­tek­i­jän vai työ­nan­ta­jan rahak­si. Sym­bol­is­es­ti täl­lä kuitenkin on merk­i­tys­tä. Ekonometri­sis­sa malleis­sa tätä ei pysty erottamaan.

Jos mak­su menisi vain kas­saan kuu­luvil­ta aina voisi ehdot­taa työ­nan­ta­jalle kaup­paa, että eroaa kas­sas­ta ja saisi palkanko­ro­tuk­sen, joka vas­taa työ­nan­ta­jan säästöä kas­samak­sus­ta. Kyl­lä se työ­nan­ta­jan mak­sama mak­sukin on pois työn­tek­i­jän palkasta.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen mak­samis­es­ta ei voi tehdä vapaae­htoista syys­tä, jon­ka selitän tämän postauk­sen lopussa.

Joitakin aiko­ja sit­ten kun nousi häly siitä, että kaik­ki rahoit­ta­vat työt­tömyys­vaku­u­tus­ta, mut­ta vain kas­saan kuu­lu­vat hyö­tyvät siitä, jär­jestelmään tehti­in kos­meet­ti­nen muu­tos. Kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut eivät enää rahoitakaan ansiosi­don­naista (hei­dän työ­nan­ta­jansa rahoit­ta­vat yhä), mut­ta työn­tek­i­jän nimi­in las­ket­ta­va mak­su menee val­tion poh­jat­tomaan kas­saan. Tai muodol­lis­es­ti sil­lä rahoite­taan työt­tömyys­tur­van poh­jal­la ole­vaa perusturvaosuutta.

Täl­lä yritetään väit­tää, että kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut menevät hei­dän työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen­sa mak­su­un, mut­ta tämä on silkkaa silmänlumetta.

Myös kas­saan kuu­lu­vat saa­vat saman perus­tur­vao­su­u­den eivätkä mak­sa siitä mitään.

Lop­putu­los on se, että kas­saan kuu­lumat­tomat mak­sa­vat yhtä paljon, mut­ta saa­vat paljon vähemmän.

Perussyy tähän eroon on se, että ay-liike halu­aa pakot­taa työn­tek­i­jät jäsenikseen sil­lä, että ilman jäsenyyt­tä ei saa työt­tömyys­vaku­u­tus­ta. Tämä alkaa olla katoavaa kansan­perin­net­tä, kos­ka moni tietää, että voi liit­tyä Loimaan kas­saan tai vaik­ka Paper­ili­iton kas­saan liit­tymät­tä Paper­ili­iton osas­toon. Moni kuitenkin puhuu yhä liiton päivära­has­ta, vaik­ka liitoil­la ei ole sen rahoituk­sen kanssa mitään tekemistä.

Aidosti vapaae­htoinen työttömyysvakuutus?

Kir­joitin twit­teris­sä piru­ut­tani, että jos on liian mon­imutkaista antaa työt­tömyys­vaku­u­tus kaikille, joista mak­se­taan vaku­u­tus­mak­su, pois­te­taan mak­sut niiden palka­s­ta, jot­ka eivät kuu­lu kas­saan. Tähän ei tul­lut yhtään asial­lista vastausta.

Työt­tömyys­vaku­u­tus on saman­lainen kuin sairaus­vaku­u­tus. Kumpikaan ei voi olla vapaae­htoinen, kos­ka ihmis­ten ris­ki joutua työt­tömäk­si on eri­lainen ja jokainen tietää paljon omas­ta riskistään. Jos mak­su on sama kaikille, pienen riskin palka­nsaa­jat jät­täy­tyvät pois. Sen seu­rauk­se­na mak­su­ja on nos­tet­ta­va, yhä use­am­man kan­nat­taa jät­täy­tyä pois ja niin edelleen. Sama kos­kee sairautta.

Ongel­maa ei siis voi ratkaista niin, että kas­san jäsenyys on vapaae­htoista ja vain jäsenet mak­sa­vat vakuutusmaksun.

Kas­saan kuu­lu­mi­nen pakolliseksi

Niin­pä se on ratkaista­va niin, että vaku­u­tus ulote­taan kaikki­in niin kuin sairaus­vaku­u­tuskin on ulotet­tu. Joko siir­retään koko työt­tömyys­vaku­u­tus Kelan hoidet­tavak­si tai tehdään kas­san jäsenyy­destä pakol­lista. Sairaus­vaku­u­tus nou­dat­taa edel­listä ratkaisua ja eläke­vaku­u­tus jälkimmäistä.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen pitää koskea kaikkia niin kuin sairaus­vaku­u­tuk­senkin. Vain Trump on eri mieltä jälkimmäisestä.

On joka tapauk­ses­sa väärin, että samat vaku­u­tus­mak­sut menevät kaik­il­ta, mut­ta vain osa on vakuutettuja.

= = = =

Muuten, mik­si työ­nan­ta­ja­jär­jestötkin kan­nat­ta­vat tätä nyky­istä jär­jestelmää, jon­ka tarkoituk­se­na on tehdä taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavak­si liit­tyä liit­toon (kas­saan) jokaiselle.

Sil­loin kun vielä tehti­in tulopoli­it­tisia kokon­ais­ratkaisu­ja, oli koko yhteiskun­nan etu, että sitä sopi­mas­sa ole­vat edus­ti­vat mah­dol­lisim­man suur­ta osaa niistä, joi­ta sopimus koski.

Nyt niitä ei enää tehdä.

Jos työt­tömyys­vaku­u­tus ei ole syy liit­tyä liit­toon, jäl­jelle jäävät lakkoavustukset.

 

Pitääkö pahasta rangaista vai hyvää palkita?

Miten kulut­ta­jia ja yri­tyk­siä pitäisi ohja­ta kohden vas­tu­ullisem­paa käyt­täy­tymistä? Pitääkö väärää käyt­täy­tymistä ran­gaista hait­taveroin vai hyvää toim­intaa palki­ta subventoimalla?

Talous­teo­ri­an mukaan tämä on yksinker­taista: ulkoi­sista haitoista pitää mak­saa hait­taveroa ja ulkoi­sista hyödy­istä palki­ta sub­ven­tioin. Ulkoise­na hyö­tynä ei voi­da pitää sitä, että kor­vataan ulkoista hait­taa aiheut­tavaa toimintaa.

Ote­taan tämä vähän konkreet­tisem­min. Pitääkö sub­ven­toi­da puh­taan ener­gian tuotan­toa vai ran­gaista ilmas­ton­muu­tos­ta pahen­tavaa energiaa?

Ulkois­t­en kus­tan­nusten mak­sat­ta­mi­nen hait­taveroina ei oikeas­t­aan ole mikään ran­gais­tus, sil­lä ei kai kukaan pidä ran­gais­tuk­se­na sitäkään, että ostaes­saan tavaran kau­pas­ta siitä pitää mak­saa. Ulkoinen kus­tan­nus on ihan oikea kus­tan­nus ja on virheen oikaisemista, että siitä joutuu myös maksamaan.

Jos emme peri haitas­ta hait­taveroa vaan sen sijaan sub­ven­toimme päästötön­tä ener­giaa, tulemme siinä sivus­sa sub­ven­toi­neek­si ener­gian kulu­tus­ta ja lyömään siten rätil­lä päin naa­maa pyrkimyk­siä säästää ener­giaa. Ener­gian haaskaami­nen ei ole mitään hyveel­listä toim­intaa, jos­ta pitäisi palki­ta. Pikem­minkin päinvastoin.

Poli­it­tis­es­ti on kuitenkin paljon helpom­pi jakaa rahaa puh­taalle ener­gialle kuin rankaista saas­tut­tavas­ta toimin­nas­ta. Sik­si sub­ven­tioista on niin paljon helpom­paa päättää.

Nyt tietysti joku vetoaa vetoisas­sa talos­saan palel­e­vaan köy­hään van­huk­seen. On paljon tehokkaam­paa tukea köy­hää van­hus­ta suo­raan kuin sub­ven­toi­da kaikkien suo­ma­lais­ten koti­talouk­sien ja yri­tys­ten ener­gian käyt­töä yhteen­sä sadoil­la miljoonil­la euroil­la, jot­ta tästä menisi muu­ta­ma euro tämän van­huk­sen hyväksi.

Hait­taverot tule­vat kulut­ta­jille kalli­ik­si, kun taas sub­ven­tiot pienen­tävät kulut­ta­jan laskua. Näin moni ajat­telee, mut­ta se ei ole tot­ta. Hait­taverot tuo­vat rahaa val­tion kas­saan ja sub­ven­tiot vievät sitä. Samat kulut­ta­jat joutu­vat tämän laskun mak­samaan joko korkeamp­ina veroina tai huonomp­ina julk­isi­na palveluina.

Kun val­it­semme mielu­um­min hait­taverot kuin sub­ven­tiopoli­ti­ikan, meil­lä riit­tää rahaa kun­non koulu­tuk­seen ja siihenkin, että pidämme huol­ta vanhuksistamme.

On toinenkin argu­ment­ti hait­tavero­jen puoles­ta. Kun ne tekevät fos­si­iliener­gias­ta kalli­im­paa, ne vaikut­ta­vat jokaiseen kulu­tus- ja investoin­tipäätök­seen. Jos jätämme hin­nois­sa ole­van virheen kor­jaa­mat­ta hait­taveroil­la, kaik­ki pienet päätök­set menevät väärään suun­taan. Pienistä puroista muo­dos­tuu lop­ul­ta iso virta.

Sub­ven­tiopäätök­set taas vaikut­ta­vat vain niihin har­valukuisi­in asioi­hin, joi­hin tukea myön­netään. Se on päämäärää ajatellen todel­la tehotonta.

Ilmastorahasto: menevätkö tässä pelisäännöt sekaisin?

Val­tion kehi­tysy­htiö Vake ryhtyy rahoit­ta­maan ilmas­toin­vestoin­te­ja hal­li­tuk­sen ilmas­to­tavoit­teen saavut­tamisek­si.  Yhtiön hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­ja Rei­jo Karhi­nen ja toim­i­tusjo­hta­ja Paula Laine peruste­liv­at HS:n mielipi­desivul­la per­jan­taina, mihin tätä uut­ta välinet­tä tarvi­taan. Se oli vas­taus työelämän­pro­fes­sori Pent­ti Pikkaraisen ihmette­lyyn (HS 10.2)  mihin tätä tarvi­taan, kun suo­ranainen sub­ven­tio pitäisi antaa val­tion bud­jetista ja lainamääräiseen rahoituk­seen on tar­jol­la Finnver­aa, Pohjo­is­maista Investoin­tipankkia ja Euroopan investoin­tipankkia ja kun esteenä tähänkään asti ei ole ollut rahoi­tus vaan järkevät han­kkeet joi­ta rahoittaa.

Karhi­nen ja Laine vas­ta­si­vat, että on run­saasti ilmas­ton kannal­ta hyviä han­kkei­ta, jot­ka eivät vain ole taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavia. Näi­den rahoit­tamiseen tarvi­taan markki­na­pu­ut­teen vuok­si ilmas­tora­has­toa. Kyse on siis taloudel­lis­es­ti kan­nat­ta­mat­tomien han­kkei­den sub­ven­toimis­es­ta, joka tehdään bud­jetin ulkop­uolelta, jot­ta bud­jet­tia ei paisutettaisi.

On tietysti hyvä, että ilmas­totekoi­hin on tar­jol­la rahoi­tus­ta, mut­ta jokin tässä tökkii.

Jos ilmas­ton kannal­ta järkevät han­kkeet eivät ole kan­nat­tavia, ongel­ma on talouden pelisään­nöis­sä ja puut­teel­lises­sa hin­tao­h­jauk­ses­sa. Markki­na­pu­utte on tässä tapauk­ses­sa ulkois­t­en kus­tan­nusten ilmaisu­us ja tämä markki­na­puute pitää pois­taa. Sen sijaan, että sub­ven­toimme hyviä han­kkei­ta, mei­dän pitäisi verot­taa ympäristöä vahin­goit­tavaa toim­intaa. Sil­loin ei tarvit­taisi mitään val­ti­ol­lista elin­tä päät­tämään, mitkä teknolo­giat ovat parhai­ta tor­ju­maan ongel­maa, vaan markki­nat löytäi­sivät ne. Ilmas­tonäköko­h­ta pitäisi saa­da mukaan yri­tys­ten kaikki­in päätök­si­in, ei vain niihin, joi­hin saa val­tion tukea. Sik­si pitäisi keskit­tyä markki­na­pu­ut­tei­den poistamiseen.

Siinä on tietysti se ikävä puoli, että täl­lainen voi har­mit­taa niitä, joiden ilmas­toa vahin­goit­ta­va toim­inta tulee kalli­im­mak­si. Siitä tämä taitaa kiikas­taa. Val­tion rahaa on kivaa jakaa niin kauan kuin sitä on, mut­ta ei se val­tion kirstu raja­ton ole. Kas­san kar­tut­ta­mi­nen taas on ikävää, vaik­ka hiiliv­erot oli­si­vatkin sub­ven­tio­ta parem­pi ohjauskeino.

Jos val­tion rahoi­tus näin tunkeu­tuu teol­lisu­usyri­tys­ten sisälle sub­ven­toiduil­la lain­oil­la (tai osakeomis­tuk­sel­la?) saamme aikaan melkoisen kan­nustin­sekamel­skan, joka voi pahim­mil­laan osoit­tau­tua suurek­si virheeksi.

Sub­ven­tion lupaamisen suurin ris­ki on, että se pysäyt­tää myös kan­nat­tavien han­kkei­den toteu­tu­misen markki­nae­htois­es­ti. Mik­si tehdä omil­la rahoil­la mitään, kun voi vähän odot­ta­mal­la saa­da val­ti­ol­ta tukea?

Min­ul­la on tästä koke­mus­ta. Poistin aikanaan perus­palve­lu­min­is­ter­inä val­tion investoin­ti­avus­tuk­set sote-kiin­teistöi­hin ja siirsin rahat toim­inta-avus­tuk­si­in. Se tuot­ti investoin­ti­aal­lon, kos­ka järkevät han­kkeet kan­nat­ti käyn­nistää heti sen sijaan, että olisi jäänyt odot­ta­maan val­tion tukia, joi­ta ei kaikille kuitenkaan riit­tänyt. Sil­loin ainakin val­tion tuki investoin­tei­hin vähen­si investoin­te­ja, ei lisän­nyt niitä.

Yllä ole­va kos­kee suo­ranaisia investoin­ti­avus­tuk­sia. Tuki teknolo­gian kehit­tämiseen on eri asia, kos­ka tieto uuden teknolo­gian toimivu­ud­es­ta tai toim­i­mat­to­muud­es­ta hyödyt­tää muitakin toimijoita.

Tukivi­idakon lisäämisen sijaan minä nos­taisin päästöoikeuk­sien hin­taa kun­nol­la vähen­tämäl­lä niiden määrää. Se ei tietysti ole yksin Suomen päätettävissä.

Voi olla, että olen väärässä. Paras on hyvän viholli­nen. Toiv­ot­tavasti olen väärässä.

[Lisät­ty 12.2. virke ulkoisen kus­tan­nustebn ilmaisuudesta]

 

Berliinin vuokrasäännöstely

Berli­i­ni on lehti­ti­eto­jen mukaan päät­tänyt aset­taa kaupunki­in vuokrasään­nöste­lyn ennen vuot­ta 2014 raken­net­tui­hin asun­toi­hin. (Helsin­gin Sanomat (7.1.2020), Vuokralais­ten val­lanku­mous.) Toiv­ot­tavasti tämän päätök­sen kaikki­naiset vaiku­tuk­set tutk­i­taan kun­nol­la, kos­ka kyseessä on merkit­tävä yhteiskun­nalli­nen koe.

Tyy­tymät­tömyy­den vuokrien nopeaan nousu­un ymmärtää. Sak­so­jen yhdis­tymisen jäl­keen Berli­in­istä tuli muut­to­tap­piokaupun­ki, jonne tuli tois­tasa­taatuhat­ta tyhjää asun­toa. Sen ansios­ta se oli hyvin hal­pa sekä asukkaille että uusille start­up-yri­tyk­sille. Nyt Berli­i­ni vetää puoleen­sa asukkai­ta ja yri­tyk­siä. Tilan yli­tar­jon­ta on kadon­nut. Sekä toimis­to­jen että asun­to­jen vuokrat nou­se­vat nopeasti. Markki­noiden viesti on, että rupusak­ki voisi muut­taa muualle ja tehdä tilaa uuden talouden sankareille. Tämä herät­tää ymmär­ret­tävää tyy­tymät­tömyyt­tä tai suo­ranaista raivoa.

Lehti­tiedoista ei kun­nol­la käy ilmi, mitä Berli­inis­sä oikein suun­nitel­laan, sil­lä tuskin he ovat tietämät­tömiä vuokrasään­nöste­lyn ongelmista. Helsin­gin Sanomien artikke­lis­sa käytet­ti­in niin paljon pal­sta­ti­laa asian tari­nal­lis­tamiseen, ettei fak­toille jäänyt oikein tilaa. Sak­salaiset ovat aika prag­maat­tista porukkaa, joten uskon, että heil­lä on käsi­tys siitä, miten vuokrasään­nöste­lyn karikot vältetään.

Vuokrasään­nöste­lyn pahim­pana puole­na on, ettei vuokranan­ta­jal­la ole mitään kan­nustin­ta pitää kiin­teistöistä huol­ta, vaan niiden kan­nat­taa antaa rapis­tua, kunnes ne saa purkaa. Tämä näkyi eri puolel­la Euroop­paa kaupunkien rän­sistymisenä sodan­jälkeis­inä vuosina.

Ruot­salainen vasem­mis­to­lainen talousti­eteil­i­jä Assar Lind­beck kir­joit­ti vuon­na 1971, että ”vuokrasään­nöste­ly näyt­tää eräin paikoin ole­van pom­mit­tamista luku­un otta­mat­ta tehokkain tois­taisek­si tun­ne­tu­ista tavoista tuho­ta kaupun­ki”.[1] Viet­namin ulko­min­is­teri Nguyen co Thach pani vielä parem­mak­si. Hän on sanonut, että amerikkalaiset eivät onnis­tuneet tuhoa­maan Hanoi­ta pom­mikoneil­laan, mut­ta viet­nami­laiset ovat onnis­tuneet siinä itse tiukalla vuokrasäännöstelyllä.

Lehti­ti­eto­jen mukaan Berli­inin kat­tovuokra määräy­tyy muun muas­sa alueen sijain­nin ja asun­non kun­non perus­teel­la. Tähän voi olla leiv­ot­tuna sisään kan­nustin remon­toi­da asun­to­ja parem­pikun­toisik­si. Tai ehkä heil­lä on sama por­saan­reikä kuin oli aikanaan Suomen vuokrasään­nöstelyssä, jon­ka mukaan asun­non rak­en­tamisvuote­na pidet­ti­in kiin­teistön perusko­r­jausvuot­ta. Jos Berli­inis­sä toim­i­taan samoin, perusko­r­jaa­mal­la talo pääsee eroon koko vuokrasäännöstelystä.

Toinen ongel­ma vuokrasään­nöstelyssä on, että se tuhoaa asun­tomarkki­nat. Näin on käynyt Tukhol­mas­sa, jos­sa lail­lista asun­toa joutuu odot­ta­maan 10 – 20 vuot­ta. Täl­lai­sis­sa olois­sa ei tietenkään voi kovin dynaami­nen talous toimia. Ei kukaan voi perus­taa yri­tys­tä kaupunki­in, jos­ta sen työn­tek­i­jät eivät voi saa­da asun­toa kuin vuosien kuluttua.

Tukhol­man ovat pelas­ta­neet pimeät asun­tomarkki­nat. Hal­van vuokra-asun­non joskus kauan sit­ten saa­neet vuokraa­vat niitä pimeästi eteen­päin huo­mat­taval­la voitol­la. Laiton­ta, mut­ta siihen ei puu­tu­ta, kos­ka se on välttämätöntä.

Vuokrasään­nöste­ly tuot­taa asun­tomarkki­noille myös voimakkaan luk­i­tus­vaiku­tuk­sen. Kun per­hekoko muut­tuu tai työ­paik­ka siir­tyy kaupun­gin toiselle laidalle, on vaikea muut­taa sopi­vam­paan asun­toon, kos­ka niitä ei ole tarjolla.

Berli­inis­sä asun­tomarkki­noiden paisun­tasäil­iök­si on varat­tu vuo­den 2013 jäl­keen raken­netut asun­not eli kuusi asun­to­jen vuosik­er­taa. Voisi ennus­taa, että näi­den asun­to­jen vuokrat nou­se­vat pil­vi­in, jos Berli­inin yri­tys­toimin­nan kova kasvu jatkuu.

Uusien asun­to­jen korkeat vuokrat voivat kan­nus­taa myös rak­en­ta­maan uusia asun­to­ja. Se on hyvä, sil­lä kuten jokainen ymmärtää, asun­to­jen puut­teeseen aut­taa lop­ul­ta vain niiden rak­en­t­a­mi­nen. Tämä kuitenkin vain sil­lä edel­ly­tyk­sel­lä, että saadaan sijoit­ta­jat luot­ta­maan siihen, ettei vuokrakat­to lev­iä uudem­pi­in asuntoihin.

Jos asun­tomarkki­nat lukki­u­tu­vat, se merk­it­see vakavaa iskua Berli­inin hakeu­tuville yrityksille.

Kat­so­taan, kun­ka käy. Toiv­ot­tavasti tämän vaiku­tuk­set tutk­i­taan kattavasti.

 

 

[1] The Polit­i­cal Econ­o­my of the New Left : An Out­sider’s View (1971), p. 39