Vihreiden puoluekokouksessa tehtiin kohuehdotus sunnuntailisien pienentämisestä ja vastaavan summan siirtämisestä muihin päiviin. Syntyi suuri kohtu kuin vakituiset tahallaan väärin ymmärtävät ryhtyivät kertomaan, että näin köyhää kansaa lyödään. Sen sijaan, että vihreät olisivat rinta rottingilla puolustaneet hyvää ehdotustaan, puoluekokous perui sen.
Olisi kannattanut puolustaa esitystä ja teilata tahalliset väärinymmärtäjät.
Poliittisen puolueen kannattaa tehdä korkean profiilin ehdotuksia, mutta kun esittää jotain tunteita kuohuttavaa, kannattaa tehdä kotiläksynsä ja pystyä vastaamaan kritiikkiin topakasti.
Pelkään pahoin, että tuo on peräisin kirjastani 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka. Siellä sitä ainakin ehdotetaan.
Perustelen miksi.
Jatka lukemista “Miksi sunnuntailisiä kannattaisi siirtää muille päiville”