2020-luvun yhteiskuntapolitiikka

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (15) Suurten tulojen hillitseminen

Sivut 434-355

Onko paha asia, että promille Suomen suurituloisimmista saa kaksi prosenttia kaikista tuloista, eli 20-kertaisesti oman osuutensa? Puhdasverinen ekonomisti sanoo, että se ei ole ongelma, jos tämä ei vähennä muiden tuloja ja vaikka vähentäisikin, se on korkeintaan kahden prosentin kokoinen ongelma, jota voi verrata vaikkapa julkisen sektorin tehottomuuden tuottamiin kustannuksiin tai taloudellisen kasvun hidastumiseen.

Layardin mukaan se on ongelma, koska ihmisten onnellisuus riippuu suhteellisista tuloista. Kun toiset ovat rikkaita, omat pienet tulot tuntuvat pahemmalta asialta kuin tuntuisivat, jos kaikkien muidenkin tulot olisivat pieniä.

Minun ajatukseni ovat lähempänä Layardia, mutta lisäisin tähän, että suurista tuloista on kaikille hyötyä, jos niitä käytetään investointien ja työpaikkojen luomiseen. Tämän takia Ruotsissa suhtaudutaan omiin rikkaisiin paljon myönteisemmin kuin Suomessa. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (15) Suurten tulojen hillitseminen”

Mitä ajattelen vihreiden vaalituloksesta?

Minun piti kommentoida vaaleja Suomen Kuvalehden twitter-huoneessa, mutta teknisten vaikeuksien vuoksi en pystynyt sitä tekemään. Kommentoin siksi tässä.

Minulle vaalitulos ei ollut pettymys. Olin ennustanut noin seitsemän prosentin kannatusta, joten meni itse asiassa vähän paremmin. Tosin tuo ennustus perustui oletukseen, että äänestysprosentti olisi 45.

Lähtökohdaksi otin vihreiden valtakunnallisen kannatuksen, joka on viimeisimpien haastattelututkimusten mukaan painunut jo kymmenen prosentin tuntumaan. Tästä pitää olla huolissaan, ei siitäettä saimme aika ohuen edustuksen hyvinvointialueiden valtuustoihin.

(Minä suostun käyttämään hyvinvointialueista sanaa maakunta vasta, kun joku säveltää Vantaa-Keravan maakuntalaulun.) Jatka lukemista ”Mitä ajattelen vihreiden vaalituloksesta?”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (14) Pienten ansiotulojen täydentäminen

(Sivut 303 – 342)

Miten auttaa niitä, joiden asema työmarkkinoilla on heikko, koska heillä ei ole sellaisia erityisominaisuuksia, joista työnantajat ovat valmiita maksamaan? Heidän kannaltaan pienten palkkojen nostaminen saattaa kääntyä heitä vastaan, koska se hinnoittelee heidät ulos työmarkkinoilta.

Tätä ilmiötä on kutsuttu myös kohtaanto-onelmaksi, jolla yritetään selittää asia pois, mutta joka on mielestäni vain toinen nimi sille, että osasta työvoimasta ei kannata markkinaehtoisessa työssä maksaa niin paljon, että sillä palkalla kannattaa mennä töihin.

Minimipalkan palautettu maine

Taloustieteilijät olivat pitkään täysin yksimielisiä siitä, että minimipalkan korottaminen lisää työttömyyttä karsiessaan pois tuottamattomia työpaikkoja ja hinnoitellessaan osan työvoimasta ulos.

Empiirisissä tutkimuksissa on saatu kuitenkin tulokseksi aivan muuta. Vuonna 1992 New Jerseyssä nostettiin minimipalkkaa 4,25 dolarista 5,05 dollariin (nykyeuroina 7,2 eurosta 8,5 euroon). Viereisessä osavaltiossa Pensylvaniassa korotusta ei tehty. Kuitenkin työllisyys kehittyi New Jerseyssä paremmin kuin Pensylvaniassa. Tutkimustulosta pidettiin ensin silkkana humpuukkina, mutta ei siitä mitään vikaa löydetty, ja samanlaisia tutkimustuloksia on saatu muualtakin. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (14) Pienten ansiotulojen täydentäminen”

2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät

Sivut 281-302

Aloitamme tekemällä epärealistisia oletuksia ja poistamalla ne yksi toisensa jälkeen

Jos kaikki ihmiset voisivat tehdä ristiin toistensa työtä ja kaikki työt koettaisiin yhtä mukaviksi, syntyisi täydellinen samapalkkaisuus.

Jos toiset työt ovat halutumpia kuin toiset ja kaikkien preferenssit ovat samat, päädyttäisiin siihen, että palkka olisi halutuissa töissä matalampi kuin ikävissä, niin kuin oikein onkin. Tilanne on edelleen täysin tasa-arvoinen, koska jos joku on tyytymätön osaansa, hän voi vaihtaa.

Jos edelleen kaikki osaisivat tehdä kaikkea, mutta preferenssit mukavan työn suhteen eroaisivat, tilanne ei olisi enää täysin tasa-arvoinen, mutta kuitenkin paras mahdollinen. Onnen Pekka olisi se, joka pitää työstä, jota muut inhoavat. Hän pääsisi unelma-ammattiinsa ja saisi sen lisäksi muita parempaa palkkaa. Jotka taas haluaisivat samaan unelma-ammattiin liian monen muun kanssa, joutuisivat tinkimään palkastaan paljon päästäkseen siihen tai tyytymään vähemmän tyydyttävään työhön. Työpaikat menisivät eräänlaisen suhteellisen edun periaatteen mukaan niille, jotka juuri sitä työtä eniten arvostavat. Jatka lukemista ”2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 12: Työväenliikkeen olisi hyvä vaihtaa strategiaansa

Kun aikanaan ammattiyhdistysliike turvasi tehdastyöläisten palkkatason porttien ulkopuolella olevien kilpailulta, nämä myös jäivät porttien ulkopuolelle köyhyyteen. Nyt ansiotason turvaamiseksi pitäisi sysiä uudestaan kasvava osa työvoimasta takaisin porttien ulkopuolelle niukan perusturvan varaan. Näin on myös tapahtunut. Sitähän tasapainotyöttömyyden yli kaksinkertaistuminen tarkoittaa. Tämä strategia ei toimi, jos väki porttien ulkopuolella kasvaa kasvamistaan.

Tarvitaan yhteiskunnallinen ja taloudellinen uudistus, joka on yhtä suuri kuin oli hyvinvointivaltioiden luominen toisen maailmansodan jälkeen. On kohennettava pienipalkkaisten asemaa – ei vähän vaan paljon.

Ay-liike on pystynyt hyvin puolustamaan huono-osaisimien palkkatasoa, mutta ei heidän työpaikkojaan. Tämä on toivottoman viivytystaistelun tie, joka päätyy vääjäämättömään tappioon. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 12: Työväenliikkeen olisi hyvä vaihtaa strategiaansa”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 11: Työmarkkinat

(tämä menee nyt aika kursorisesti, koska kirjan luku on kovin pitkä)

Kehitys työmarkkinoilla on merkittävänä syynä siihen, että elämä ei ole niin auvoista kuin Väinö (ja Keynes) ajatteli. Taustalla on tuottavuuseroista johtuva eriarvoisuuden kasvu työmarkkinoilla.

Palkka on työntekijälle tulo ja työnantajalle työvoiman hinta. Jotta työmarkkinat toimisivat kunnolla, pitäisi hinnan työnantajien silmissä olla osapuilleen työn marginaalinen tuottavuus. Se johtaisi kuitenkin hyvin epäoikeudenmukaiseen tulonjakoon. Vielä 30 vuotta sitten oikeudenmukainen ja tehokas palkkarakenne eivät eronneet toisistaan lainkaan niin paljon kuin nyt.

Jotkut, kuten Jeremy Rifkin ovat pelotelleet työn loppumisella automaation vuoksi. Työ ei lopu, mutta kasvavalle osalle työvoimaa ei ole ilman subventiota tarjolla sellaista työtä, josta saatava palkka riittää kunnolliseen elämään. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 11: Työmarkkinat”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (10) Hallittu kaupungistuminen

Teollisuusmaissa viimeaikainen kehitys on ollut kiihtyvää kaupungistumisen aikaa. Se ei tarkoita enää niinkään muuttoa maalta kaupunkeihin, koska maaseudun työvoimareservi on liki tyhjiin ammennettu. Niin Suomessa kuin muuallakin se tarkoittaa ennen kaikkea muuttoa pienistä kaupungeista suuriin ja teollisuuskaupungeista yliopistokaupunkeihin. Muutoksen taustalla on elinkeinorakenteen muutos, joka vie työvoimaa teollisuudesta luovien alojen toimistotyöhön. Sosiologi Matti Virtanen kirjoitti tästä ennakoivasti jo vuonna 1987 kirjassaan Tehtaasta studioon.

Osaamisalat menestyvät siellä, missä on paljon muita osaajia. Siksi muuttoliikkeen voittajiin kuuluu pieni määrä menestyviä kaupunkeja samalla kun valtaosa paikkakunnista kuuluu väestöä menettäviin.

Suomen kannalta on vähän ikävä asia, että taloudellisen kehityksen kärjessä olevat elinkeinoalat viihtyvät parhaiten suurissa kaupungeissa. Suomessa ei ole yhtään suurta kaupunkia, on vain yksi keskisuuri kaupunki, jolla on hädin tuskin miljoona asukasta ja muutama menestyvä pieni yliopistokaupunki. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (10) Hallittu kaupungistuminen”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (9) Ekologinen rakennemuutos

Pentti Linkolan mukaan vain taloudellisen kasvun ja väestön kasvun lopettaminen voivat pelastaa maailman. Aika huonosti ovat asiat silloin, sillä on todella epärealistista, että köyhät maat tyytyisivät olemaan köyhiä ja että he kuitenkin köyhinäkin pystyisivät alentamaan syntyvyyttä.

Tarvitaan muutos taloudellisen kasvun suunnassa ja kulutuksen rakenteessa, joka vie kulutusta tavaroista bitteihin ja palveluihin sekä määrästä laatuun. Uusi ekologisesti vastuullisempi kulutuskori ei olisi välttämättä huonompi – ei sa ainakaan niin paljon huonompi olisi kuin se kori, joka olisi saatu vain kulutusta leikkaamalla.

Nyt verotus toimii väärin, kun materiaalia ja energiaa verotyetaan kevyesti ja ihmistyötä raskaasti. Näin suositaan rihkamaa laatutuotteita vastaan ja tavaroita palveluja vastaan. Pitäisi tehdä toisin päin, verottaa paljon enemmän fossiilista energiaa ja raaka-aineiden käyttöä ja paljon vähemmän työtä. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (9) Ekologinen rakennemuutos”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (8) Reunaehtona tuloerojen kohtuullisuus

2020-luvun yhtreiskuntapolitiikka (8) Reunaehtona tuloerojen kohtuullisuus

Olemme siirtyneet kirjan osaan 3, jossa pohditaan, mitä pitäisi tehdä.

Tarvitaan

- Ekologinen rakennemuutos
- Työmarkkinareformi ja sitä täydentävät tulonsiirrot
- Leppoistaminen mahdolliseksi kaikille reiluilla säännöillä
- Kertakustannustuotteiden järkevä hinnoittelu

Optimaalisen strategian luomisen tiellä on kaksi hankaluutta. Toinen on kaikkea optimointia haittaava polkuriippuvuus.

Rajoittavana reunaehtona on tuloerojen pitäminen kohtuullisina. Jos tätä rajoitetta ei olisi, optimaalisen talousjärjestelmän luominen olisi helppoa.

Raunaehtona tuloerojen kohtuullisuus

”Mitä tasaisempi on tulonjako, sitä vähemmän on sosiaalisia ongelmia, psyykkisiä sairauksia, huumeiden käyttöä, lapsikuolleisuutta, koulupudokkaita, teiniraskauksia, henkirikoksia ja vankeja. Vähemmän on jopa lasten kokemia konflikteja, kuten tappeluja, kiusaamista ja epäystävällistä käytöstä. Pienet tuloerot parantavat elinajan odotetta, koulutustasoa, lasten hyvinvointia, ihmisten välistä luottamusta, sosiaalista liikkuvuutta, innovatiivisuutta ja jopa jätteiden kierrätystä.” (s.204) Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (8) Reunaehtona tuloerojen kohtuullisuus”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (7) Tekeekö raha onnelliseksi?

Kun kansantulon kasvu on otettu niin yleisesti kaiken päämääräksi, kannattaa kysyä, tekeekö raha onnelliseksi?

Se, että Lordi Keynes ennusti vuonna 2030, että aikamme ihmiset tekisivät töitä vain kolme tuntia päivässä, johtui siitä, ettei hän osannut kuvitella kaikkia niitä mielikuvituksellisia tuotteita, joita nyt on saatavilla. Hän ei osannut ennustaa mukavuustalouden nousua.

Mutta onko mukavuustalouden tuottama ilo niin suurta, että sen eteen kannattaa uhrata vapaa-aika, kun ihan mukava elintaso olisi saavutettavissa puolta vähemmällä työnteolla?

Sivu 193: ”Kirjassaan Happiness: Lessons from a New Science Richard Layard esittää todisteita, ettei taloudellinen kasvu lisää ihmisten onnellisuutta rikkaissa maissa. Hänen mukaansa kansakunnan nousu äärimmäisestä köyhyydestä tekee ihmisistä onnellisempia, mutta kun on tultu riittävän rikkaiksi, keskimääräinen onnellisuus ei enää nouse, vaikka bruttokansantuote nousee. Suomi saavutti tuon riittävän tason joskus 1970-luvulla. Jatka lukemista ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (7) Tekeekö raha onnelliseksi?”