Jos Edison ei olisi keksinyt sähkölamppua, katselisimmeko televisiota kynttilän valossa?
Helsingin Sanomien erinomainen amerikkalaisen taloustieteilijän Philippe Aghion haastattelu kirvoitti ajatuksia innovaatioiden omistamisesta. Merkittävänä syynä tuloerojen kasvuun ja jättiomaisuuksien keskittymiseen liittyy siihen, että innovaatioiden osuus kansantulon kakusta kasvaa. Toinen syy on niin sanottu verkostovaikutus, joka tuottaa monopolistisia voittoja.
Teollisuusmaiden talouskasvu syntyy lähinnä innovaatioista, mutta kuuluvatko innovaatiot sellaisinaan niiden kehittäjille? Kyse on vähän samasta asiasta kuin kuuluuko suuri malmiesiintymä sen ensimmäiselle löytäjälle. Jos tämä ensimmäinen ei olisi sitä löytänyt, joku toinen olisi. Löytäjä ei synnyttänyt malmiesiintymää. Siellä se olisi pysynyt löytäjäänsä odottamassa. Tämän takia pidän Suomen löytäjä saa pitää ‑periaatteeseen perustuvaa kaivoslainsäädäntöä aivan pölvästinä.
Tietyt teknologiset innovaatiot syntyvät vääjäämättä. Eivät yhtä vääjäämättä kuin malmiesiintymän löytyminen, mutta kuitenkin. Yleinen tieteellinen ymmärrys ja teknologian kehitys ovat taustalla kaikissa huomattavissa innovaatioissa. Sen eteen valtiot ja yliopistot käyttävät satoja miljardeja. Lopullinen kehittäjä on tehnyt vain pienen osan innovaation taustalla olevasta työstä. Siksi kehityksen tuomat hyödyt kuuluvat suurimmalta osin kaikille. Ensimmäiselle keksijälle pitää maksaa jotain, jotta innovaatioiden kehittämisessä olisi mitään ideaa, mutta nyt osuus on liian suuri.
Käytännössä tekisin tämän niin, että jokaiseen patenttiin liitetään korkein sallittu lisenssimaksu keksinnön lisensioimisesta. Tätä maksua vastaan se on annettava kenen tahansa käyttöön. Maksu olisi vielä regressiivinen niin, että jos lisenssimaksun maksajia olisi hyvin paljon, maksu alenisi. Näin myös estettäisiin se, että joku ostaa patentin keksintöön, joka veisi pohjan vanhalta teknologialta, johon tämä yritys on investoinut paljon rahaa.
Verkostovaikutus
Toinen ongelma liittyy verkostovaikutukseen ja sen synnyttämiin tosiasiallisiin monopoleihin. Facebook esimerkiksi on sitä paremmin toimiva palvelu, mitä enemmän sillä on käyttäjiä. Näin ollen marginaalikustannus uudesta käyttäjästä on yritykselle negatiivinen, ei siis nolla vaan peräti negatiivinen. Sama koskee Googlea, Amazonia ja moni muita valtavan kannattavia yrityksiä.
Voisi tietysti ajatella, että nämä monopolit pitäisi hajottaa. Jos esimerkiksi tällä perusteella ilmoitettaisiin, että Facebookilla saa olla vain sata miljoonaa käyttäjää, jotta markkinoille jäisi tilaa muillekin, vietäisiin tietysti Facebookilta sen monopoliasema, mutta tuotettaisiin harmia myös käyttäjille. Verkostovaikutus on todellinen etu myös kuluttajille.
Käytän havaintoesimerkkiä, jonka tiedän ontuvaksi. Oletetaan, että eri tahot omistaisivat oikeuksia erilaisiin raideleveyksiin rautateillä. Se, jonka raideleveydestä tulisi standardi, saisi siitä tietysti suuret tulot ja voisi laskuttaa rautatieyhtiöitä mielin määrin. Kovin hyvä ratkaisu ei olisi, että Euroopan rautateillä on oltava vähintään 20 eri raideleveyttä, eikä niistä yhdenkään osuus saisi olla yli 10 %.
Minusta verkostovaikutuksen tuottama keskittyminen pitäisi sallia, mutta pitäisi säätää monopolivero, jota yritysten pitäisi maksaa sitä enemmän mitä suurempi on sen markkinaosuus. Tämä tietysti omalla tavallaan raivaisi tilaa myös kilpailijoille.
Ei ole hyvä sellainen yhteiskunta, jossa muutama suuryritys kahmii kansantulosta merkittävän osan kassaansa.
IT-puolella standardointiin (IETF, 3GPP) on yleensä liitetty vaatimuksia RAND/FRAND-lisenssoinnista ( https://en.wikipedia.org/wiki/Reasonable_and_non-discriminatory_licensing ). Tosin sitten siitä, että kuinka paljon ovat sitten varsinaiset lisenssimaksut, on kyllä kiistelty sitten oikeudessa useammassakin jutussa.
Voisit soveltaa tätä oligopolien purkua myös S- ja K‑ketjuihin. Jos esimerkiksi viiniä voi myydä päivittäistavaraliikkeessä, se lisäisi ketjujen markkinaosuutta. Jos apteekkitoiminta vapautetaan, se lisää ketjujen markkinaosuutta. Olisi järkevää räjäyttää ketjut palasiksi ja estää niitä saamasta uusia markkinoita.
Täyttä soopaa. Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassa kolme kauppaketjua on tehokkain ja kustannustehokkain tapa toimia. Alkoholi ja käsikauppalääkkeet pitäisi vapauttaa normaaleiksi tuotteiksi muun EUn tyyliin, mikä toisi kummasti lisätehoa.
Sama mutta ehkä vielä pahempi ongelma on tekijänoikeuksissa, joka on voimassa kai 50 v kuoleman jälkeen. Tällä varmistetaan perillisten hyvät tulot.
Taitaa olla 70 vuotta kuolemasta. nyt säveltäisin biisin ja merkitsisin lapseni säveltäjäksi, olisi biisillä turvaa (hyvissä olosuhteissa) 150 vuotta. Ja ilmaiseksi.
Taiteen suojaa pitää vähentää tai sille pitää määrätä hinta samalla lailla kuin patenteillakin on.
Voi olla että muistan väärin, mutta maalauksillehan tuli vielä sekin että taiteilijalla on oikeus osuuteen jälkimarkkinahinnasta.
Tältä pohjaltahan piraattipuolue reilut kymmenen vuotta sitten perustettiin. Osmon kirjoituksessa käsitellyt patentit olivat samankaltaisina monopolioikeuksina myös mukana asialistalla. Vasta nyt laajempi yhteiskunta alkaa nähdä vilauksia tuon aikaisten nörttien visiosta siitä minkälaiseen dystopiaan maailma päätyy, kun informaatio ja sen käyttö monopolisoidaan.
Patentti ja tekijänoikeus ovat mielestäni oleellisesti erilaisia. Patentin perusidea on paljastaa keksinnön ”juju” ja saattaa se kaikkien käyttöön viimeistään suoja-ajan (max 20v) loputtua. Vastavuoroisesti etsijä saa tuona suoja-aikana yksinoikeuden keksintönsä hyödyntämiseen niissä maissa, joissa patentti on hänelle myönnetty, ja joissa hän on vuosimaksunsa maksanut. Tekijänoikeudessa tilanne on ymmärtääkseni erilainen
Patenttijärjestelmä on mielestäni edelleen hyödyllinen yhteiskunnalle. Suoja-ajoista eri toimialoilla ja ennen kaikkea vuosimaksujen progressiivisuudesta olisi syytä keskustella.
Järjestelmä toki on muttei välttämättä nykyisenkaltaisena. Softapatentit ovat järjestään kaikki naurettavia kuten monet muutkin “informaatiopatentit”, esim. geenimuunnospatentit (muuntelutekniikkapatentit ymmärrän, en geenistöjä). Lääkepatenteissa on kyseenalaista edistävätkö ne lopultakaan lääkkeiden saatavuutta, jne. Saatavuusongelmat pitäisi kytkeä rojaltimaksujen epäämiseen.
Kuinka mielekästä olisi muuten pystyttää Suomeen valtiollinen lääketehdas tuottamaan tilapäisesti (ja patenttivapaasti) lääkkeitä, joissa on saatavuushäiriö?
Itse asiassa Edidon ei hehkulamppua keksinytkään. Hän osti patentin alkuperäisen keksijän leskeltä.
Muistaakseni hän taisi kuitenkin keksiä joitakin parannuksia.
Googlen tuottamien palveluiden arvolisästä valtaosa, ehkä 90%, valuu kuluttajan ylijäämänä meille käyttäjille. Pieni osa menee Googlelle ja toinen pieni osa osa menee mainostajille, joiden mainostuksen tuotto/panos suhde on parempi kuin kilpailevissa mainoskanavissa.
Veikkaan, että Google tekee suuremmalla prosentilla hyväntekeväisyyttä kuin SPR tai melkein mikään hyväntekeväisyysjärjestö, joissa hallintokuluihin menee liki poikkeuksetta suurempi osuus liikevaihdosta.
Sama homma Facebookin palveluilla — arvonlisä käyttäjille ihan huima. Facebookin osuus on ihan mitätön.
Vaikka kuluttajan arvonlisä Facebookista olisi kuinka huima, Facebookin negatiiviset ulkoisvaikutukset voivat olla vielä huimemmat.
Ajatellaan hypoteettinen tilanne, jossa jonkin ydinasevaltion johtoon nousee Facebookin salliman valheellisen vaalimainonnan avulla henkilö, joka ydinaseiden avulla tuhoaa kaiken ihmiselämän maapallolta. Kuinka suuri sen arvonlisän tulisi olla, jonka kuluttajat ehtivät ennen tätä Facebookista saada, jotta se painaisi vaakakupissa enemmän?
Löytäjälle tulisi maksaa löytöpalkkio: vain sen verran kuin tarvitaan siihen, että löytö tulee löydetyksi. Näin siis periaatteessa. Koska kuitenkin löytämisen vaikeus ja löydön arvo (hyödyllisyys) ovat ennalta tuntemattomia, on turvauduttava valistuneisiin arvauksiin.
Ei liene myöskään yhteiskunnallisesti optimaalista, että yksilöt etsivät löytöjä suurella henkilökohtaisella riskillä, upporikas vai rutiköyhä ‑periaatteella. Parempi olisi, jos epävarmuuksista ja sattumasta aiheutuvat riskit ainakin osin tasattaisiin.
Patenttijärjestelmän historiallisena syynä oli kannustaa keksijää julkaisemaan keksintönsä. Sehän tuli sitten aikoinaan kaikkien käyttöön. Käytännössä kuitenkin suurempi vaikutus oli sillä, että julkistettu keksintö haastoi välittömästi pelle pelottomat kiertämään sitä ja soveltamaan patentin ideaa sen sovellusalan ulkopuolella.
Useimmat ”suuret” keksinnöt perustuvat varmaan uuden tiedon kumuloitumiseen, mutta ylivoimaisesti suurin osa arkipäivän keksinnöistä perustuvat olemassa olevan tiedon epätavanomaiseen yhdistelyyn tai olemassa olevan tiedon käyttämiseen epätavanomaisella sovellusalalla. Julkaistu keksintö avaa siten monesti aivan uuden polun ongelmanratkaisuun ja innovaatioihin.
Ehdottamasi lisensointi- ja verotusmenettelyt ovat mielenkiintoisia. Kuvaamasi pakkolisensiointi on ymmärtääkseni käytössä myös tietoliikennealalla, ei tosin tarkalleen esittämässäsi muodossa. Ilman sitä globaalien tietoliikenneverkkojen, siis 3G, 4G…, rakentaminen olisi ollut paljon kallimpaa ja hitaampaa.
Fakta on kuitenkin se että suurin osa innovaatioiden todellisista keksijöistä saa keksinnöistään päivänkakkaroita eikä mitään miljoonaomaisuuksia. Osa, jopa merkittävä osa, innovaatioista kun keksitään vähän niinkuin leipätyön ohessa, ja tällaisten työsopimusten ehdot menevät pitkälti sillä tavalla että työnantaja pääsääntöisesti omistaa sinun ajatukset niin kauan kuin olet työsopimuksella edes osin T&K:ssa mukana.
Ääritapauksissa henkilö voisi saada vapaalla ajallaan idean ja kehittää sitä täysin omalla ajallaan kotonaan, mutta jos työnantaja toteaisi tämän idean liippaavan riittävän läheltä henkilön työnkuvaa niin se voisi käytännössä oikeuden kautta hakea ideaa/keksintöä itselleen. Näin siis siinä tapauksessa että henkilö paljastaa idean työantajalleen tai koittaa kaupallistaa sitä itsenäisesti ollessaan yhä työntekijänä tai lähes työsopimuksen päätyttyä.
Myös yleiset kilpailukieltolausekkeet, jotka ovat olleet myös uutisissa menneen vuoden aikana, kuuluvat samaan kastiin eli ehtoihin joiden mukaan työnantaja käytännössä omistaa työntekijän ajatukset ja tietotaidon. Ja tämä omistussuhde, tai lojaalisuuslauseke, jatkuu pitkälle työsuhteen päättymisen jälkeen jopa useita vuosia ilman eri korvausta.
OS: “Käytännössä tekisin tämän niin, että jokaiseen patenttiin liitetään korkein sallittu lisenssimaksu keksinnön lisensioimisesta.”
Periaate hyvä, joskin käytännön ratkaisu voisi olla toisenlainen. Patentteja myöntävä virasto ei varmaankaan ole oikea taho arvioimaan keksinnön kaupallista arvoa. Kaupallinen arvokin voi muuttua, kun keksinnölle keksitään uusia käyttökohteita. Keksijälle tulevan hyödyn pitää joka tapauksessa olla niin suuri, että keksintö kannattaa mieluummin patentoida julkiseksi eli koko ihmiskunnan tiedoksi kuin kätkeä se yhden yrityksen kassakaappiin.
Ymmärsin viime viikonloppuna, että vuonna 1949 kuolleiden kirjailijoiden kirjojen tekijänoikeus on Euroopassa lakannut. Niin harvinaista tämä on, ettei sitä oikein uskonut todeksi. Niin vahvasti meihin on sisältöteollisuus iskostanut kopioinnin kiellon.
Tämä vaatisi reformin.
Ei se harvinaista ole, vaan kerran vuodessa vapautuu EU-maissa kaikki se kirjallisuus ja taide, jonka tekijän kuolinvuoden päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Nyt 1949, vuoden päästä 1950 (Orwell…), kahden vuoden päästä 1951 (Wittgenstein…), kolmen vuoden päästä 1952 (Knut Hamsun, Aaro Hellaakoski…).
Tuo säännöstö on tosiaan ihan älytön. Olisikohan Orwell kirjoittanut montakin teosta enemmän, jos hän olisi arvannut kuinka pitkälle tekijänoikeuksien aikaa lopulta oikein pidennetään?
Ei kukaan jätä säveltämättä tai kirjoittamatta teosta, jos perikunta saisi nauttia tekijänoikeustuloista vain 30v kuoleman jälkeen, eikä 70v.
Kyllä näissäkin asioissa tekijänoikeuksien pitäisi olla voimassa esimerkiksi 20–30v teoksen julkaisemisesta tai korkeintaan 10–20v tekijän kuolemasta. Siinä ajassa taiteilijan mahdollisen jälkikasvunkin pitäisi jo kyllä seisoa omilla jaloillaan (niihin taiteilijan jälkeenjäämiin raasuihinhan sitä aina vedotaan).
Liiketaloudessa omaisuuserien nykyarvo määritellään diskonttaamalla niiden tulevat tuotot nykyhetkeen.
Jos patenttini tuottaa esim. 5000e/v lisensointituottoja, diskonttauskorkona on 5% ja patentin suoja-aika on 10v, niin periaatteessa patentin arvo (ja täten kannustin sen tekemiseen) on 38 670€.
Jos suoja-aika nostetaan 15 vuoteen, niin NPV laskelman lopputulos on 51960€. Ts. suoja-ajalla on merkittävä vaikutin keksimisen kannustimeen, etenkin olettaen, että keksiminen ei ole ilmaista, vaan edellyttää työtä ja usein vielä investointejakin.
En nyt jaksa näpytellä kännykälläni esim. eroa 30v vs. 70v laskelmalle jollain kuvitteellisella tuotolla, mutta jos diskonttauskorkona käytetään valtion 30v velkakirjan kuponkikorkoa, niin kyllä siitä iso ero saadaan aikaiseksi.
-
Mitä korkeampaa diskonttauskorkoa käytetään, sitä enemmän nykyarvolaskussa painottuu lähimpien vuosien tuotto ja vastaavasti mitä matalampaa korkoa käytetään, sitä pidemmän aikavälin tuotot vaikuttavat.
Mitä alemmas reaalikorot putoavat, sitä suurempi merkitys tekijänoikeuden / patenttioikeuden kestolla on sen patentin / tekijänoikeuden nykyarvoon.
-
Mikä on se moraalinen peruste, että tekijänoikeuden suoja-ajan pitää olla sidottu tekijän kuolemaan? Tekijähän voi hyödyntää pitkän suoja-ajan arvon välittömästi keksinnön/säveltämisen jälkeen myymällä oikeudet pois. Etenkin jos tuottaminen on vaatinut investointeja, niin on ihan selvää, että pitkä tuotto-odotusaika auttaa tekemään kannattavaa investoinneista.
-
En missään tapauksessa kannata patenttioikeuksien pidennyksiä tai tekijänoikeussuojan pidennyksiä, vaan pohdin vain ääneen tässä liiketaloudellisessa mielessä homo-economicuksen toimintaa.
Olen melko varma, että Freddie Mercury olisi kirjoittanut biisejään ihan riippumatta siitä, että saako joku niistä tuloja 20, 50 vai 100v.
Olet oikeassa tuossa, että tekijän kuolemalla ei pitäisi olla mitään vaikutusta tekijänoikeuksiin.
Tuo diskonttausajattelu hajoaa siinä kohtaa kun puhutaan lähemmäs sadan vuoden aikajaksoista; kukaan ihminen ei ole niin homo economicus että ottaisi huomioon sadan vuoden päästä lapsenlapsenlapsille tulevat rahavirrat miettiessään investoiko nyt aikaansa laulun kirjoittamiseen. Edes yritykset eivät näin pitkän aikavälin ajattelua harrasta johtuen siitä, että niidenkin sisällä päätöksiä tekee ihmiset, joiden aikahorisontti on huomattavasti lyhyempi.
Niin, piti vielä esitellä skenaario: kahden kirjailijan puolisot sairastuvat syöpään, johon on experimentaali kallis hoito tarjolla yksityisklinikalta.
Toinen kirjailija on 30-vuotias ja toinen 70-vuotias.
Kumpikin kirjoittaa yhtä hyvän kirja ja myy sen oikeudet pois rahoittaakseen yksityisen syöpähoidon.
Jos tekijänoikeussuoja olisi esim. vain 10v tekijän kuoleman jälkeen, niin 70-vuotias saisi todennäköisesti myynnissä selkeästi vähemmän rahaa, kuin 30-vuotias, koska nykyarvolaskennassa matalan korkokannan aikana teoksen arvo jää paljon vähäisemmäksi.
Vaikea keksiä moraalista perustelua tuolle erolle, jos oletetaan, että teokset ovat ”yhtä hyviä”.
Aika teoreettinen skenaario, mutta kuvastaa ongelmaa jota yritin pohtia edellisessä viestissäni.
Miten maksun suuruuden määrääminen käytännössä toimisi? Onko siihen mahdollista suunnitella jotain markkinamekanismia vai joutuuko reilun maksun suuruuden määrittelemään joku virkamies? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa voidaan helposti ajautua ongelmiin.
Miten olisi sellainen variaatio, että lisenssimaksu saisi olla kuinka korkea tahansa, mutta sillä saisi kerätä yhteensä vain tietyn maksimimäärän rahaa, esim. 10 000 000 $, minkä jälkeen lisenssi olisi kaikille ilmainen? Tällainen kai kannustaisi pilkkomaan suuret, ajalla ja vaivalla tuotetut keksinnöt pieniksi erikseen lisenssoitaviksi osiksi.
Ei kuulosta kovin toimivalta idealta.
Tärkeä teema ja hyvä kirjoitus. En pidä erityisen epäoikeudenmukaisena sitä, että vaikkapa Facebookin kehittäjät ovat järjettömän rikkaita. Tiedän, että FB on saanut paljon pahaakin aikaan, mutta silti ihmisille on FB:sta tai Googlesta tullut hyöty on ollut melkoinen.
En tunne teknologiaa kovinkaan hyvin, mutta onko lopulta FB:ssa tai Amazonissa alkuaikoinaan ollut lopulta mitään yhtä tai muutamaa teknologista innovaatiota, johon kasvu ja menestys olisi perustunut. Eikö pikemmin ole kyse oivalluksiin perustuvasta business-mallista, datavirtojen hallinnasta ja siihen perustuvasta ansaintalogiikasta, ehkä logistiikasta ja brändistä pikemmin kuin yhdestä tai muutamasta innovaatiosta, ainakin Amazonin tapauksessa. Joillain muilla aloilla yksittäisten innovaatioiden merkitys voi olla suurempi.
On sitten toinen juttu, miten monopoliasemaan päässeille yrityksille tehdään, mutta siinä kai on kyse jo muusta kuin siitä, kuinka paljon valtio ja yliopistot ovat innovaatioiden eteen tehneet. Tässä kohtaa kannattaa sitten myös muistaa, että sanapari “valtio ja yliopistot” tarkoittaa Suomessa eri asiaa kuin Yhdysvalloissa.
Kiitos, hyvää pohdintaa. Nähdäkseni tutkimustiedon valossa olisi kuitenkin syytä mennä vielä pidemmälle.
Oma väitöskirjani käsittelee isolta osin juurikin kysymystä siitä, miten keksinnöt syntyvät ja kuinka väistämättömiä ne ovat. Väitän, että ainakaan Teknillisessä korkeakoulussa saamani oppisivistys ja mututieto eivät olleet linjassa tutkimusnäytön kanssa. On nimittäin itse asiassa erittäin vaikea löytää hyviä esimerkkejä merkittävistä keksinnöistä, joita ei olisi keksitty käytännössä samanaikaisesti vähintään kahden toisistaan riippumattoman keksijän tai ryhmän toimesta.
Samanaikaisuus on keksinnöissä siis sääntö, ei poikkeus. Elisha Gray esitti itsenäisesti patenttivaateen puhelimesta samana päivänä kuin Alexander Graham Bell teki kattavamman patenttihakemuksensa. Edisonin lamppupatenttia edelsi yhden laskelman mukaan 26 patenttia, ja tiettävästi ainakin yksi näistä osui keskeisissä teknisissä yksityiskohdissa samaan yhdistelmään Edisonin kanssa. Suihkumoottori kehitettiin itsenäisesti Iso-Britanniassa ja Saksassa. Ja oma tutkimuskohteeni, Outokummun sodan jälkeen kehittämä kuparin liekkisulatusmenetelmä, kehitettiin aivan samanaikaisesti myös Kanadassa. (Pilottiuunit valmistuivat kuukauden sisällä toisistaan.)
Kuka sitten merkitään tekniikan historioissa “keksijäksi” perustuukin enemmän onneen ja keksijän kykyyn markkinoida itseään ja keksintöään; tämä on yksi niistä syistä, miksi tunnettu tekniikan historioitsija prof. David Edgerton kutsui taannoin suurinta osaa populaarista tekniikan historiasta “saduiksi kaikenikäisille pojille”.
Käsitykseni mukaan paras ehdokas teoreettiseksi selitykseksi ylläolevalle löytyy teknologian ns. rekombinatorisesta luonteesta. Teknologioita voi ja kannattaa ajatella rekombinaatioina olemassaolevista “komponenteista” (fyysisten komponenttien lisäksi tämä tarkoittaa myös mm. osaamista; tarkempaa aiheen käsittelyä hakevalle voin suositella lämpimästi Arthurin kirjaa The Nature of Technology). Jos näitä komponentteja ei ole olemassa, teknologiaa ei voida toteuttaa, riippumatta siitä, miten suuria kannustimet teknologian toteuttamiseen ovat. (Tästä syystä meillä ei ole esimerkiksi antigravitaatiota tai edullista sähkön varastointia, vaikka yksin taloudelliset kannustimet kumpaankin olisivat huikeita, Nobel-palkinnoista puhumattakaan.)
Mutta kun henkiset ja fyysiset komponentit keksintöön ovat olemassa ja saatavilla, niiden yhdisteleminen jonkin useita ihmisiä vaivaavan ongelman ratkaisemiseksi on yleensä asiaan perehtyneelle sen verran suoraviivaista, että maailmasta löytyy useampia kuin yksi tähän yhdistelyyn kykenevä henkilö. (Jos keksijöitä on vain yksi, herää kysymys myös siitä, miten laajaa tarvetta keksinnölle ylipäätään on ollut.) Kuka näistä yksilöistä sitten on ensimmäinen on käytännössä täysin tuurista kiinni. Toisin sanoen, patenttijärjestelmä ja sitä kautta innovaatioista syntyvän taloudellisen hyödyn jako nykymuodossaan ei vastaa empiiristä ja teoreettista ymmärrystämme siitä, miten keksinnöt syntyvät.
Tiedämme myös, että patenttien kyky kannustaa innovaatioihin on rajattu. Tämä tiedetään vaikkapa siitä, että Yhdysvallat joutui käyttämään merkittävästi rahaa perus- ja soveltavaan tutkimukseen voittaakseen teknologiakilvan Neuvostoliittoa vastaan, vaikka Neuvostoliitossa ei tunnettu patentteja laisinkaan. Objektiivinen tarkkailija voisi silti sanoa, että lähtökohtiin nähden Neuvostoliitto pärjäsi kisassa varsin hyvin.
Nähdäkseni olisikin paljon enemmän perusteita pitää teknologiaa verkostojen ja koko ihmiskunnan kartuttaman tiedollisen, taidollisen ja konkreettisen pääoman yhteisenä omaisuutena.
Juu. Olet oikeassa. Arvaan, että vuonna 2100 ei patentointia ja muita aineettomia oikeuksia juuri enää harrasteta. Arvaan myös, että Suomi tulee olemaan viimeisiä vahvojen tekijänoikeuksien puolustajia. Syy tähän on se, että erityisesti Suomessa suuryritykset ovat paljolti julkisen sektorin omistuksessa (valtio+TyEL). Merkittävä osa julkisen sektorin tuloista juontuu näiden yritysten omistamiin aineettomiin oikeuksiin. Esim. Nokian isopatenttisalkku->osinkoja näille: solidium,varma,ilmarinen,…-> näissä yrityksissä valtaa käyttävät poliitikot ja työmarkkinajärjestöt eivät tule puoltamaan aineettomista oikeuksista luopumista. Useimmissa maissa asetelma on toisenlainen: yritykset ja niiden (yksityiset) omistajat yrittävät vakuuttaa lainsäätäjää siitä, että aineettomista oikeuksista luopuminen tappaisi innovaation, edistyksen ja kasvun.
Pakkohan aineettomia oikeuksia on harrastaa myös 2100-luvulla. Aina on oltava vähintään tavaramerkkioikeudet, muutenhan kuka tahansa voisi alkaa tuottamaan vaikkapa Adidas-merkkisiä vaatteita tai Mercedes Benz-autoja tai perustaa Hesburgerin-nimisen hampurilaisravintolan tai heittää keikkaa J.Karjalaisena ja Maija Vilkkumaana.
Tuskin moni kirjailijakaan jaksaisi harjoittaa ammattiaan, jos kirjan julkaisua seuraavalla viikolla niistä ilmestyisi muutaman euron Rainbow- ja Pirkka-versiot marketteihin ja ilmainen e‑kirja Bookbeattiin.
Jotenkin eri yritysten ja organisaatioiden logot, tuotteet ja yleisilme on edelleen suojattava.
En näe mitään ideaa siinä, ettei tavaroiden merkistä voisi päätellä enää edes valmistajaa.
Erityisesti tavaramerkkioikeudet voitaisiin korvata digitaalisin allekirjoituksin, jotka eivät tarvitse lain suojaa. Teknologia on jo yleistynyt vauhdilla ja oletettavasti on 80 vuoden päästä niin integroitu yhteiskuntaan, ettei sitä tarvitse erikseen ajatella (esim. jonkin sortin älylasit osaavat reaaliaikaisesti kertoa jokaisesta näkemästäsi tuotteesta minkä merkkiset ne oikeasti ovat). Oma kysymyksensä on että pitääkö housun lahkeessa olevien viivojen lukumäärää pystyä suojaamaan.
Syltty, löysit ihan relevantin pehmeän kohdan kommentistani. Muotoilen sen niin, että jotain suojaa identiteettivarkauden ja tavaramerkkiloukkauksen välimaastossa tosiaan täytynee jättää 2100-luvullekin. Sensijaan kirjailijoista ja varsinkin musiikin säveltämisestä ja taulujen maalaamisesta olen erimieltä: väitän, että aineettomat oikeudet rajoittavat niiden tuottamista enemmän kuin lisäävät niiden tuottamista. Esim. perinteiset kirjat versus kaikki muu sisältö netissä. Kumpi on olennaisempaa. Sanoisin että netin sisällöt. Kirjoitatko sinä kommenttejasi sen takia, että sinulle jää niihin joku oikeus ja voit siksi haastaa minut jos varastan kommenttisi. Veikkaan että et kirjoita kommenttiisi liittyvän rahastusmahdollisuuden takia vaan jonkun muun syyn takia. Kirjoittamisen, säveltämisen ja maalaamisen Syy on muuttunut ja samalla niiden “bisnesmalli”. Aineettomat oikeudet palvelivat hyvin sitä menneen maailman mallia. Nykymaailman mallille siitä on haittaa esimerkiksi sitä kautta, että pitää lukea käyttöehtoja tarkkaan ja varmistua etten tule hyväksikäytetyksi jonkun muinaisen käytännöntakia. Usein jätän ilmaisematta itseäni juuri siksi että alusta pyrkii käyttämään minua hyväksi näiden menneenmaailman aineettomien oikeuksien avulla.
Menestystä tutkimuksellesi, olet aivan oikeilla jäljillä. Oleellista tosiaan on, että on toisaalta tarve parantaa jotain ja/tai ratkaista jokin ongelma, ja että a.o. tarpeen tunnistaneilla on riittävän hyvä käsitys asiaan liittyvästä tiedosta ja state of artsista. Mitä useamman ihmisen päässä nämä yhdistyvät, sitä nopeammin innovaatio syntyy. Suuret innovaatiot syntyvät usein lähes yhtäaikaisesti siksi, että aiheeen kimpussa on tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia kyvykkäitä ihmisiä. Monesti kuitenkin potentiaalisen keksinnön nähtävillä oleva markkina on niin pieni, että asiaa pohtii vain kourallinen ihmisiä. Silloin keksinnön syntyminen on enemmän satunnaista. Hyvä keksintö tällaisessa nishissä saattaa kuitenkin räjäyttää markkinan.
Kirjoitat, että patenttien kyky kannustaa innovaatioihin on rajattu (siis pieni?), ja käytät esimerkkinä USA-NL kilpajuoksua. Esimerkki ei ole kovin hyvä, sillä vaikka NL:ssa oli patenttijärjestelmä, kaikki siellä tehdyt patentit omisti valtio, ja se julisti kaikki vähänkään tärkeät keksinnöt salaisiksi. USA:ssakin keksintöjä salattiin, mutta paljon vähemmässä määrin. NL:n vakoilutoiminta oli lisäksi paljon tehokkaampaa, osittain kiitos hyväntahtoisten hölmöjen.
Oma kokemukseni on, että patentointi kannustaa innovaatioihin sekä patentin haltijan että sen kilpailijoiden taholla. Patentin haltijan on järkevää kehittää keksintöä edelleen ja patentoida uutuudet, jolloin se saa lisää yksinoikeusaikaa. Ehkä vielä tärkeämpää on yrittää laajentaa idean käyttöä toisiin, ensinäkemältä jopa hyvin vieraisiin sovellutuksiin. Kilpailijan pelle pelottomat puolestaan usein toteavat, että loistava oivallus, enpä hoksannut ajatella noin, … mutta, mutta, ei eivätpä hekään hoksanneet, että … jne.
Suuri osa patenteista saataisiin helposti yhteiseksi omaisuudeksi kieltämällä alueelliset patentit, tai sitomalla sellaisten patenttien maksut esim. alueen BKT:hen. Nythän esim. europatentti on halpa, joten jopa yksityisen keksijän kannattaa sellainen hankkia vähänkään lupaavalle keksinnölleen. Menettely suosisi kuitenkin suuria/rikkaita yrityksiä.
OS sanoo aivan oikein: ”Teollisuusmaiden talouskasvu syntyy lähinnä innovaatioista, mutta kuuluvatko innovaatiot sellaisinaan niiden kehittäjille?
Tähän kolme kommenttia:
1) Innovaatio ja patentti ovat tietenkin täysin eri asioita. Monet firmat eivät patentoi innovaatioitaan ollenkaan siksi, että patentointi on kallista ja paljastaa ideasta liikaa kilpailijoille. Juuri tästä syystä olin pari viikkoa sitten jättämässä erästä patenttihakemustamme sillensä.
2) Jos jokin innovaatio on todella merkittävä ja patentoitu, alalla toimivat globaalit suuryritykset rutiinin omaisesti härskisti rikkovat tuota patenttia. Jos keksijä jotain ruikuttaa, tulee vastauksena: ”Haasta meidät oikeuteen. Meillä on kyllä täällä riittävästi paukkuja ja maailman parhaat patenttijuristit hoitamassa asiaa…”
3) OSn vertaus ”Kyse on vähän samasta asiasta, kuin kuuluuko suuri malmiesiintymä sen ensimmäiselle löytäjälle” — on huono. Varmaankin 99,9 % innovaatioista sijaitsee jonkin ihmisen korvien välissä, ei ankkuroituna jonkin maan peruskallioon.
Noitten korvien alla sijaitsevat usein näppäimistö ja vilkas jalkapari.
Kun kerran ”talouskasvu syntyy lähinnä innovaatioista”, Suomessa kannattaisi asiaa pohtia näin: Sen sijaan, että kiivaillaan siitä miten suomalisilta innovaattorilta saataisiin tehokkaimmin rahat pois, kannattaisi miettiä sitä, miten hänet saataisiin pysymään Suomessa.
Muistuukin mieleen tämäkin: Olin vuosia sitten kehittämässä ja patentoimassa maailman johtavia öljyvahinkojen torjuntalaitteita, jotka perustuivat innovatiiviseen harjasysteemiin.
Nämä laitteet olivat 3–5 kertaa tehokkaampia kuin silloin olemassa oleva tekniikka. Suomessa Syke osti niitä heti useita ja myin niitä paljon ympäri maailmaa.
Syke kuitenkin halusi tällä tekniikalle kilpailua ja ryhtyi aktiivisesti rikkomaan patenttiamme. Vaikka kilpailija sai patenttirikkomuksesta rosistuomion, Syke jatkoi patentin rikkomista…
Suomessa tulee usein mieleen sekin, että täällä lähdetään siitä, että kansalainen on valtiota varten, eikä päinvastoin. Tällöin kansalaisen innovaatio katsotaan automaattisesti kuuluvan jotenkin valtiolle…
Huolimatta siitä, että toimin teknologiasodan julmalla ja ”epäoikeudenmukaisella” eturintamalla, olen optimisti. Sanoihan Mauno Koivisto: ”Pessimistit ovat väärässä!”
Tervetuloa vaan kaikki tänne eturintamalle… Tuntemattomasta: ”Jostain kuului hätääntynyt huuto — Ne jyrää meitin. Pojaat! Ne jyrää meitin… Koskela huusi — Paikoillanne! Ei ne mitään jyrää”
Aineettomat oikeudet ovat aivan liian vahvoja. Meillä Suomalaisilla on merkittäviä aineettomiin oikeuksiin liittyviä tuloja ja siksi olemme perinteisesti puolustaneet vahvoja aineettomia oikeuksia. Nyt kun emme ole enää kovin innovatiivinen kansakunta niin, kas, alkaa juolahtaa mieleen, että aineettomista oikeuksista on haittaa. Jokatapauksessa, kannatan aineettomien oikeuksien heikentämistä. Esim. sävellysten ja valokuvien suojaamisessa ei ole järjenhäivää. Ennenvanhaan suojaaminen loi pohjan sille, että ylipäänsä joku tuotti sävellyksen. Nykyisin tekinjänoikeudet monella sektorilla vain supistavat tarjontaa. Asiaa ei kannata pohtia kuitenkaan facebookin yms kautta vaan meidän omien rahantuojien kautta: supercell, metsäteollisuutemme, Nokia, Kone, … jolloin vastavoimat paljastuvat ja askeleet tekijänoikeusvapaaseen maailman alkavat konkretisoitua. On liian helppo todeta, että USAn teknojätit ovat liian rikkaita.
Patentteja ja muite immateriaalioikeuksia pitäisi alkaa myös verottamaan. Veron noustessa suhteellisen nopeasti immateriaalioikeuden ikääntyessä, nuo oikeudet vapautuisivat nopeammin yleiseen hyvään.
Minun mielestäni pitäisi toimia vähän suoremmin, ja regulaatiolla varmistaa, että näiden yritysten kannusteet ovat ennemmin kallellaan lisäarvon tuotaamisen käyttäjälle suuntaan kuin rent-seekingin ja monpolistisen hinnoittelun suuntaan. Toki se ei ole aivan niin yksinkertaista, mutta jos nyt vaikkapa otetaan nämä nykyiset alustatalouden ihmeet, eli hotellivarausjärjestelmät, niin en voi lakata hämmästelemästä miten voi olla laillista tehdä sopimus joka estää hotellin myymästä halvemmalla toista myyntikanavaa pitkin ja samaan aikaan kuitenkin välitysalusta voi luopua osasta välityspalkkiotaan jolloin tämän alustan kautta on halvempaa ostaa kuin mistään muualta. Jos tämä ei ole määräävän markkina-aseman räikeää väärinkäyttöä niin en sitten oikein ymmärä mikä.
Jos nämä määräävän markkina-aseman saaneet toimijat joutuisivat antamaan hotellin myydä suoraan halvemmalla, nuo joutuisivat erilaisten dark patternien ja muiden rent-seeking kieroilujen sijaan aidosti luomaan lisäarvoa sekä hotellille että majoittujalle.
Alustoilla määräävän markkina-asemaan tulisi verkostovaikutuksen takia puuttua hanakammin. Ehkä pitäisi puuttua jo ennen kuin mikään alusta on määräävässä markkina-asemassa.
Noilla sopimusteknisillä yksityiskohdilla on ihan varmasti merkittäviä vaikutuksia kilpailun toimintaan toimialalla. Mielestäni jos sopimus kieltää myymästä toista kanavaa käyttäen halvemmalla, se on käytännössä kilpailukieltosopimus ja sellaisia ei markkinataloudessa tarvita kuin erikoistilanteissa.
Ymmärtääkseni EU on kieltänyt näitä hotellinvarausalustaja vaatimasta, ettei hotelli saa myydä huoneita suoraan halvemmalla. Omankokemukseni mukaan ne myös sillointällöin myyvät.
Ei ole hyvä sellainen yhteiskunta jossa julkinen sektori kahmii suuren osan kansantulosta kassaansa
Hyvin yksinkertainen keino saattaa patentoitu idea kohtuullisessa ajassa yhteiseen käyttöön olisi, että patenttien ylläpitomaksut nousisivat korostetun progressiivisesti ajan funktiona. Nyt patenttisuojan piirissä on lukemattomia keksintöjä, joiden taloudellinen arvo keksijälle on vähäinen, jopa nolla. Niitä ei kuitenkaan kannata loukata, sillä alalle on syntynyt mafia, joka hankkii näitä oikeuksia käytännössä ilmaiseksi, ja laskuttaa sitten loukkaajia tähtitieteellisillä summilla.
Ongelmaksi jäisi se, miten patentin sovellusala vaikuttaisi progression. Uuteen lääkemolekyylin perustuvan lääkkeen/hoidon saattaminen markkinoille kestää kai vähintään kymmenen vuotta, jonkin suksisidekeksinnön korkeintaan 12 kk, ja ohjelmapatentin muutamia sekunteja.
Patenttien kestoajoissahan voisi olla variaatiota. Lääkkeillä se olisi pidempi ja tavanomaisilla tuotteilla vaikka puolet siitä.
Hieman vastaesimerkkiä tähän. Olen sijoittajana entisen työkaverini yrityksessä, joka on yrittänyt tuoda markkinoille erästä erittäin kykenevää puolijohdetekniikkaa. Keksinnöt ja niiden patentointi on ollut vain pieni osa kustannuksista, pääosa kustannuksista on tullut demojen ja prototyypin valmistamisesta, jotta tekniikan saisi myytyä jollekin suurelle valmistajalle. Projekti on kuitenkin ollut muutaman “mustan joutsenen” vuoksi hyvin hidas (mm. yksi alihankkijana toimiva tuotantolaitos Euroopassa meni konkurssiin ja toiset taas ovat pilanneet demoeriä “likaisilla” uuneilla) ja tuotantokierroksia on jouduttu ottamaan monta, mikän on maksanut pitkälti toista miljoonaa euroa. Tukea julkiselta rahoitukselta olemme saaneet vasta aivan viime vaiheessa, ja sekin ehdollisena, että saamme useita satoja tuhansia euroja lisärahoitusta yksityisiltä rahoittajilta.
Tässä on omaltakin perheeltäni mennyt perhasunnon verran rahaa projektiin, saman verran mennyt muutamalta muultakin perheeltä. Jos meillä ei olisi patenttisuojaa, ei koko hommaan olisi tietenkään kannattanut edes ryhtyä: miksi maksaa teknologian demonstroinnista, jos lopputulos on kenen tahansa käytettävissä ilman korvausta.
Ilman patentteja ei laitekehitystä kannattaisi aloittavan yrityksen ryhtyä tekemään.
“Merkittävänä syynä tuloerojen kasvuun ja jättiomaisuuksien keskittymiseen liittyy siihen, että innovaatioiden osuus kansantulon kakusta kasvaa.…Teollisuusmaiden talouskasvu syntyy lähinnä innovaatioista.”
Näin todellakin on, mutta sitä ei tarpeeksi alleviivata. Innovaatiot on todella tärkeä aihe, mutta liian moni uskoo jankutusta työllistämisen ensisijaisuudesta. Se raha, millä voidaan kestävällä tavalla työllistää, ansaitaan vientiä parantavilla innovaatioilla. Tämä tarkoittaaa, että on parannettava tekniikkaa, raaka-aineita ja menetelmiä. Vain näin paranee kilpailukyky ja vasta sen seurauksena kohenee työllisyys. Palvelualoilla tarvitaan lisää työntekijöitä, kun kansalaistenkin ostovoimaa on varaa kasvattaa viennin vetäessä.
Innovaatioiden määrällä ei voi olla rajoja, hinnalla sensijaan on. Yrittäjä, joka ensimmäisenä keksii, millaisia innovaatioita tullaan tarvitsemaan, saa jalkansa rikastumisen ovenrakoon. Oikeita innovaatioita saavat kiittää KAIKKI monimiljonääreiksi asti menestyneet — joko nykyiset innovaatioiden soveltajat tai omaisuutensa innovaatioiden kehittäjiltä perineet.
Muistelen Osmon maininneen ilmastonsuojelun kirjan kirjoittamisesta. Ilmastonsuojelu jos mikä vaatii innovaatioita ja monopoleja. Jos näyttää mahdolliselta todella rikastua, se houkuttelee vaikkapa ilmastonsuojeluun, ei siihen aate houkuttele. Amazoin, Googlen, Facebookin lisäksi mallina kannattaa tutkia terveysbisnestä. Sielläkin on monopoleja ja ansaitaan miljardeja.
En kirjoita kirjaa ilmastonsuojelusta vaan hyvinvointivaltiosta aikana, jolloin kiinalaiset ja robotit tekevät työt.
Ehkä suurin yksittäinen teknologinen innovaatio viime vuosisadalla oli transistorin keksiminen.
Kilpailuoikeus oli yksi syy siihen, että transitorin keksiminen aiheutti valtavan teknologiaboomin lähes välittömästi. Bell System oli jatkuvien kilpailuoikeudellisten tutkimusten kohteena, joten Bell päätti lisensioida transistorin ei-diskriminoivalla lisenssillä ja jakaa avoimesti kaiken tarvittavan teknologian.
1951 AT&T Bell Labs järjesti 5‑päiväsien symposiumin yli 300 osaanottajalle. 1952 AT&T Bell Labs järjesti kahdeksanpäiväsien symposiumin johon osallistui yli sata yritystä. Siellä opetettiin kädestä pitäen, vaihe vaiheelta kuinka transistori valmistetaan. Symposiumin jälkeen julkaistiin kirja Transistor Technology joka sai lempinimen “Mother Bell’s Cookbook.” Lisenssimaksu oli ensin aluksi 5%, mutta tippui 2% vuonna 1953.
Lopullinen sysäys oli vuoden 1956 sopimus joka pakotti Bellin julkaisemaan kaikki patentit ilman rojalteja. 7,820 patenttia, 1.3% kaikista voimassaolevista Amerikkalaisista patenteista tuli lisenssivapaiksi. How antitrust enforcement can spur innovation: Bell Labs and the 1956 Consent Decree
Suomen taloudellinen ja teollinen kehitys on hidastunut osaltaan koska tutkimukseen tuotekehitykseen ja koulutukseen käytetään aiempaa vähemmän rahaa. Onnistuneella high tech viennillä tienatut rahat osataan kyllä Suomessa jakaa maailman mitassa tasaisesti nykyjärjestelyilläkin. Ongelma on se että sitä high tech vientiä pitäisi saada lisää, jotta tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitus nähtäisiin edelleenkin mielekkäänä.
Sellainen huomautus, että ajallisesti huomattavan rajoitettu patentti (olikos sen kesto 10 vuotta kerrallaan?) EI ole ongelma. Tekijänoikeus sen sijaan on ongelma, koska sen kesto on vuosikymmeniä tekijän kuoleman jälkeen. Vähintäänkin tekijänoikeutta pitäisi rajoittaa niin, että siihen liittyvien oikeuksien siirtyessä alkuperäiseltä tekijältä (luonnollinen henkilö) pois, olisi näiden oikeuksien kesto patentin luokkaa.
innovaatioista ja patenteista historiallista perspektiiviä: https://pubs.aeaweb.org/doi/pdfplus/10.1257/jep.27.1.23
Mielenkiintoinen kirjoitus innovaatiosta ja keksinnöistä. Mielestäni on tärkeää, että keksijä saa tuotteestaan tai ideastaan kunnian ja, että hän voi sille luoda patentin. Toki tietyissä yhteishyödyllisissä keksinnöissä, kuten lääkkeissä tuotteen tulisi olla kaikkien saatavilla.