Kategoria: _

Pessimismiä Suomen politiikasta (3): ulospääsyä etsimässä

Jotenkin maa on pelastet­ta­va tästä. Toivon, että nykyi­nen hal­li­tus hajoaa nopeasti, mut­ta pelas­taa maa pitää, vaik­ka hal­li­tus hajoaisi hitaasti.

On pakko päästä takaisin aikaan, jol­loin vas­takkaisia mielip­iteitä voiti­in sovitel­la neu­vot­tele­mal­la. Se taas edel­lyt­tää rohkeut­ta tehdä kom­pro­mis­se­ja, mikä on tietysti some-aikana vaikeata.

Ei kuitenkaan pidä kuvitel­la, että somen äänekkäim­mät huu­ta­jat edus­ta­vat kansaa. Kansa on yhä keskimäärin varsin fik­sua, vaik­ka ei se Twit­ter­iä selaa­mal­la siltä tunnukaan.

On tilausta poliittiselle johtajuudelle.

Kaikkien osa­puolten on tin­git­tävä ääri­po­si­tiois­taan, jopa vihreiden.

Kokoomuk­sen on hyväksyt­tävä, että hei­dän huu­ton­sa Suomen taloudel­lis­es­ta katas­trofista on vah­vasti yliampu­vaa, eikä laman aiheut­ta­mi­nen lukko­jar­ru­tuk­sel­la ole muutenkaan järkevää. Sekin kokoomuk­sen on hyväksyt­tävä, että suo­ma­lais­ten ylivoimainen enem­mistö ei hyväksy itse­tarkoituk­sel­lista köy­hien kyykyt­tämistä eikä tulo­ero­jen kas­vat­tamista. Säästöjä ei voi kohdis­taa pelkästään köyhiin.

Muiden taas on hyväksyt­tävä, että rahan kylvämistä pitäisi rajoit­taa ja tehdä val­tion talouden ter­ve­hdyt­tämis­es­tä kah­den vaa­likau­den ohjel­ma. Tästä ajat­te­len kovin samal­la tavoin kuin Six­ten Kork­man.

Keskus­tan on lopetet­ta­va kaupunkien näivet­tämi­nen ja hyväksyt­tävä, että ilman men­estyviä kaupunke­ja suo­ma­lais­ten elin­ta­so vajoaisi jon­nekin Bul­gar­i­an tasolle.  Urbaanin Suomen kehi­tys­tä on jo vau­ri­oitet­tu pahasti. Jat­ka lukemista “Pes­simis­miä Suomen poli­ti­ikas­ta (3): ulospääsyä etsimässä”

Pessimismiä Suomen politiikasta (2)

En tiedä mitään kokoomuk­sen sisäpi­irin ajatuk­sista. Hajati­eto­ja min­ul­la on siitä, että var­teen otet­ta­vat kokoomus­vaikut­ta­jat eivät halun­neet liit­toutua perus­suo­ma­lais­ten kanssa, mut­ta moni heistä  har­mit­teli, ettei muu­takaan vai­h­toe­htoa ole, kos­ka San­na Marin on vienyt demar­it niin vasem­malle. Samaa valitet­ti­in myös demarei­den oikeal­la laidal­la ja valit­ti­pa sitä myös Erk­ki Tuomioja.

Vihreät ovat vaal­i­tap­piostaan vähän katk­e­ria demareille, jot­ka kehot­ti­vat  — ja onnis­tu­i­v­atkin siinä — vihre­itä ja vasem­mis­toli­it­to­laisia äänestämään tak­tis­es­ti demare­i­ta. Tämä on vain osa totu­ud­es­ta. Jo sitä ennen vihrei­den yli 15 pros­entin kan­na­tus oli sulanut alle 10 prosenttiin.

Joko Orpol­la ei ollut muu­ta mah­dol­lisu­ut­ta kuin liit­toutua perus­suo­ma­lais­ten kanssa tai sit­ten Purra lupasi heille niin paljon, ettei Orpo osan­nut kieltäy­tyä. Ehkä molemmat.

Orpo väit­tää, ettei hän tien­nyt, että hänen liit­to­lais­puolueen­sa on sel­l­ainen kuin nyt on tul­lut ilmi van­hoista kir­joituk­sista. On ikävää, jos Orpo vale­htelee, mut­ta vielä pahempi on, jos hän puhuu tot­ta. Kaik­ki muut ovat kyl­lä tien­neet mil­laista väkeä Purran per­sut ovat. Olisi voin­ut kysyä vaik­ka Timo Soinil­ta. Min­ulle nämä pal­jas­tuk­set eivät ole tuoneet mitään uut­ta. Juuri tuol­laisi­na olen heitä pitänyt. Jat­ka lukemista “Pes­simis­miä Suomen poli­ti­ikas­ta (2)”

Pessimismiä Suomen politiikasta (1)

Päätin kir­joit­taa ajatuk­siani Suomen poli­ti­ikas­ta junas­sa matkalla Frank­furtista Ham­puri­in. Jut­tu venähti niin pitkäk­si ja Ham­puri alkaa olla niin lähel­lä, että jaan tämän kah­teen tai kolmeen osaan. Jälkim­mäisessä käsit­te­len Orpon hallitusta.

Olen voin­ut pitkään huonos­ti seu­rates­sani suo­ma­laista poli­ti­ikkaa. Aiem­pi vahvu­utemme, kyky sopia vaikeis­takin asioista, on vai­h­tunut asteit­tain hedelmät­tömäk­si vas­takkainaset­teluk­si. Talousti­eteis­sä pide­tään hyvänä pyrk­iä niin san­ot­tuun Pare­to-opti­mi­in, tilaan, jota ei voi muut­taa enää niin, etteikö jonkin osa­puolen ase­ma heikkene. Siihen asti kaik­ki on vain win-win ‑tilan­net­ta. Nykyi­nen hal­li­tus on tämän kehi­tyk­sen huipentuma.

Sanoin joskus melkein 20 vuot­ta sit­ten Van­hasen hal­li­tuk­ses­ta, että siinä on se hyvä puoli, ettei siitä pääse enää alaspäin. On päässyt, ja mon­ta ker­taa. Kataisen hal­li­tuk­ses­ta sanoin jos­sain sul­je­tus­sa tilaisu­udessa, että se on suomen his­to­ri­an huonoin hal­li­tus. Raimo Sailas oikaisi min­ua sanoen, että Miet­tusen hätäti­la­hal­li­tus oli vielä huonompi.

Jätän aiem­mat hal­li­tuk­set vähem­mälle ja keski­tyn nykyiseen ja edel­liseen. Sen kuitenkin halu­an sanoa, että jos etsitään syyl­listä korkeaan val­tion velka­an, turhaan velan­ot­toon syyl­listyi pahiten Kataisen-Stub­bin hal­li­tus. Jat­ka lukemista “Pes­simis­miä Suomen poli­ti­ikas­ta (1)”

Kortrijk

Päädy­imme Inter­rail-matkallamme vähän sat­tumal­ta Kor­trijkin pikkukaupunki­in, joka on osa­puilleen Porin kokoinen. Se osoit­tau­tui niin mukavak­si, että pää­timme olla toisenkin yön.

Kaupungis­sa on laa­ja käve­lykeskus­ta, mut­ta se ei ole erikoista, kos­ka jok­seenkin kaikissa keskieu­roop­palai­sis­sa kaupungeis­sa on sel­l­ainen. Kaupun­gin erikoisu­us on paljon tätä paljon laa­jem­pi pyöräi­lykeskus­ta. Kadut ovat kapei­ta, jalka­käytävät lev­eitä ja kadut autoille yksisu­un­taisia, pyörille kak­sisu­un­taisia. Liiken­nemerkkiä “pyöräi­lykatu” ei käytetä. Ehkä sitä ei ole Bel­gian liiken­nemerkkiarse­naalis­sa tai se tulk­i­taan liian rajoit­tavak­si. Sak­sas­sa pyöräkadul­la auto ei saa ohit­taa pyörää. Suomes­sa määräys on väl­jem­pi. Joku juridi­nen sanoma oheisel­la liiken­nemerkil­lä var­maankin on. Nopeusra­joi­tus 30 km/h. Jat­ka lukemista “Kor­trijk”

Mitä kauhukabinetin jälkeen

Ilmeis­es­ti perus­suo­ma­lais­ten tavoit­teena on kaataa hal­li­tus taval­la, joka nos­taa hei­dän profi­il­i­aan. Siinä välis­sä sopi­vasti val­i­t­ulle joukolle perus­suo­ma­laisia poli­itikko­ja on taat­tu huo­mat­tavaa julk­isu­ut­ta. Tämä julk­isu­u­den tavoit­telu ehkä selit­tää, mik­si joukkoon on kelpu­utet­tu vain ääri-persuja.

Maas­sa tarvi­taan kuitenkin hal­li­tus. Jäl­jelle jäävät vain kokoomuk­sen johta­ma vähem­mistöhal­li­tus. Jos olisin Pet­teri Orpo, en ottaisi siihen mui­ta puoluei­ta. Vähem­mistöhal­li­tuk­sista ei Suomes­sa ole per­in­teitä. Työ voisi olla varsin kivikkoista.

Kun demar­it vai­h­ta­vat puheen­jo­hta­jansa San­na Marin­ista Antti Lindt­mani­in, aukeaa taas tie sinipunalle. Suuri syylli­nen nykyiseen kauhuk­abi­net­ti­in on San­na Marin, joka vaalien jäl­keen hävit­tyään kisan päämin­is­terin paikas­ta tähtäsi oppo­si­tioon ja vain oppo­si­tioon. Oikein mui­ta vai­h­toe­hto­ja ei jäänyt jäl­jelle. His­to­ria ei tule tästä Marinia kiit­tämään. Jat­ka lukemista “Mitä kauhuk­abi­netin jälkeen”

Vanhat kaupungit olivat Ihania. Voisiko siihen palata?

Otin tähän pari kuvaa Tukhol­man van­has­ta kaupungista. Sehän on kliseemäi­nen tur­is­tiansa Tukholmassa.

Alun perin siinä ei ollut mitään ihmeel­listä. Tuol­laisia kaupunke­ja raken­net­ti­in kaikkialle, ennen kuin ne puret­ti­in auto­jen tieltä ja autot räjäyt­tivät kaupunkien mit­takaa­van. Suomen kaupunkien mit­takaa­va tosin ehti räjähtää ennen auto­ja Turun palon takia. Jat­ka lukemista “Van­hat kaupun­git oli­vat Iha­nia. Voisiko siihen palata?”

Pidin naurettavana syyttää persuja äärioikeistolaisuudesta, mutta erehdyin

Pidin aikanaan lapsel­lisi­na perus­suo­ma­laisi­in kohdis­tunei­ta syyt­teitä ääri­oikeis­to­laisu­ud­es­ta. Joitakin sin­imus­tia heil­lä siel­lä on jäs­en­inään, mut­ta hul­lu­ja on kaikissa porukoissa.

Olen joutunut tark­ista­maan kantaani.

Jytkyn jäl­keen 2011 mielipi­deil­mas­to Suomes­sa muut­tui. Vasem­mis­toli­it­to­laiset valit­ti­vat, että hei­dän jäsenistön­sä on alka­nut esit­tää kaiken maail­man rasis­tisia ajatuk­sia, joi­ta ei ollut sopi­vaa sanoa ennen.

Ihmi­nen on sosi­aa­li­nen eläin, jon­ka ajat­telua kahlit­see jonkin­lainen sosi­aa­li­nen nor­mi. Nor­mi pitää yhteisöä koos­sa.  Tuon normin siir­tymisen näen ääri­oikeis­ton nousuna.

Nyt on tapah­tunut paljon rajumpi mielip­itei­den raais­tu­mi­nen. Sopi­vaisu­u­den raja julkises­sa keskustelus­sa on siir­tynyt mon­ta askelta ääri­oikeis­ton suun­taan. Tämä kos­kee valitet­tavasti myös kokoomus­ta, ja se tekee asi­as­ta vaarallisen.

Radikaalin oikeis­ton nousu on mon­es­sa maas­sa tapah­tunut niin, että ”sivistys­porvar­it” ovat liit­toutuneet ääri­oikeis­ton kanssa saadak­seen oikeis­to­laisem­paa talous­poli­ti­ikkaa, mut­ta lop­putu­los onkin vahvis­tanut äärioikeistoa.

Asi­aa pitäisi tietysti tutkia suuril­la aineis­toil­la eikä min­un sammakkoperspektiivistäni.

Min­ul­la on kak­si esimerkkiä keskustelus­sa esite­ty­istä mielip­iteistä, jot­ka eivät olisi olleet mah­dol­lisia vielä vuosi sitten.

Sanoin Twit­teris­sä, että min­is­teri Jun­ni­lan maine on Suomen ulkop­uolel­la sen ver­ran huono, ettei hän ole oikein hyvä vas­taa­maan maamme vien­nin edis­tämis­es­tä. Sain suuren määrän vas­tauk­sia, joiden yhteinen nimit­täjä oli, että koko ongel­ma johtuu siitä, että suo­ma­laiset keskustel­e­vat kan­sain­välisen lehdis­tön kanssa ja näin tiedot Jun­ni­lan heikkouk­sista lev­iävät ulko­maille. Ei olisi muu­ta­ma vuosi sit­ten kukaan kuvitel­lut, että hal­li­tus­puolueesta vaa­di­taan kan­sain­välisen lehdis­tön toimin­nan suit­simista Suomes­sa — kuten muuten on vaa­dit­tu Unkaris­sa ja Turkissa, joten ei sen olisi pitänyt olla yllättävää.

Toisen ker­ran aloitin keskustelun siitä, mitä tehdä, jos Venäjäl­lä alkaa sisäl­lis­so­ta ja miljoonat yrit­tävät pae­ta tais­telu­ja Suomen puolelle. Tarkoituk­seni oli kysyä, kan­nat­taisiko perus­suo­ma­lais­ten muut­taa kan­taansa Dublin­in sopimuk­seen. Kymmenet kir­joit­ta­jat kehot­ti­vat ampumaan kuole­maa pak­enevat naiset ja lapset rajalle. Kun tuhat on ammut­tu, muut eivät enää pyri.

Ei täl­laista kukaan esit­tänyt ennen.

Nämä ovat kak­si min­un esimerkkiäni, mut­ta en tietenkään tee niistä suurem­pia johtopäätök­siä. Saman­laisia esimerkke­jä on valitet­tavasti paljon lisää.

Myös vih­jauk­sia poli­it­tis­es­ta väki­val­las­ta esitetään nyt enem­män kun ennen — aluk­si tietysti ”leikin varjolla”.

 

Pitääkö torjua segregaatiota vai köyhyyttä?

Seg­re­gaa­tiokeskustelus­sa nousi jälleen esil­lä kysymys siitä, onko ongel­mana vain köy­hyys eikä se, että köy­hät asu­vat tois­t­en­sa naa­pureina. Pitäisikö tor­jua köy­hyyt­tä sen sijaan että käytetään rahaa eri tulois­t­en sekoittamiseen.

Siiv­otaanko seg­re­gaa­tion tor­jun­nal­la vain tilas­to­ja? Kun köy­hät hajasi­joite­taan, köy­hyys katoaa alueel­li­sista tilastoista.

Tämä asia ei itse asi­as­sa ole aivan yksinker­tainen. Sitä on tutkit­tu kokeel­lis­es­ti Yhdys­val­lois­sa. Link­ki artikke­li­in tässä.  Olen kir­joit­tanut tästä aiem­minkin.  Kiitos Tuuk­ka Saari­maalle läh­teen äärelle opastamisesta.

Yhdys­val­lois­sa tehti­in koe, jos­sa arvot­ti­in joukko köy­hiä per­heitä muut­ta­maan keski­t­u­lois­t­en asuinalueille. Tulok­sen mukaan van­hem­mille ei tapah­tunut mitään. Työt­tömien työt­tömyys ei helpot­tanut eikä päi­htei­den käyt­tökään. He toden­näköis­es­ti tun­si­vat itsen­sä entistä köy­hem­mik­si, kos­ka ihmi­nen ver­taa osaansa naapureihin.

Las­ten elämä sen sijaan koheni ja hei­dän sosi­aalisen nousun­sa toden­näköisyys nousi. Jat­ka lukemista “Pitääkö tor­jua seg­re­gaa­tio­ta vai köyhyyttä?”

Hallituksen asuntopolitiikan jyrkkä käännös ja Helsinki

Hal­li­tuk­sen asun­topoli­it­tiset päätök­set ovat herät­täneet keskustelun siitä, mik­si verora­hoin pitäisi tukea joidenkin asum­ista kalli­il­la alueil­la, joi­hin  itse mak­sav­il­la keski­t­u­loisil­la ei ole mitään asi­aa. Asia ei koske vain Helsinkiä. Samaa kysyi joku min­ul­ta Tam­pereel­la Koskipuistossa.

Jos ajat­telemme asi­aa vain yksilöi­den kannal­ta, vas­taus on, ettei minkään takia, mut­ta jos ajat­telemme yhteisö­ta­sol­la, vas­taus on seg­re­gaa­tion estämiseksi.

Seg­re­gaa­tio on suurten kaupunkien vihe­liäi­nen ongel­ma, joka tulee hyvin kalli­ik­si, jos se päästetään irti. Kat­sokaa vain, miten on käynyt Ruotsissa.

Perus­suo­ma­laiset menivät tähän kokoomuk­sen ansaan var­maan sik­si, että eivät näe mitään ulko­maalaisvi­hansa sokaisemil­la silmil­lä. Seg­re­gaa­tio liit­tyy maa­han­muut­toon, mut­ta kyl­lä aivan koti­maisin voimin on saatu aikaan vaar­al­lisel­la taval­la eriy­tyneitä asuinaluei­ta jo sil­loin, kun maa­han­muut­ta­jia ei juuri ollut.

Olen tehnyt pin­ta­puolisia tutus­tu­mis­matko­ja eräisi­in pääkaupunkiseudun slum­mi­u­tuneisi­in kaupungi­nosi­in. Omien havain­to­jeni mukaan huonovoin­tiu­us ei näy niinkään maa­han­muut­ta­jis­sa vaan hei­dän kan­ta­suo­ma­lai­sis­sa naa­pureis­saan. Jat­ka lukemista “Hal­li­tuk­sen asun­topoli­ti­ikan jyrkkä kään­nös ja Helsinki”

Suojaosan poisto työttömyysturvasta ymmärrettävä , mutta väärä ratkaisu

Hal­li­tus pois­taa työt­tömyys­tur­vas­ta 300 euron suo­jaosan. Tähän on perus­teen­sa, mut­ta ratkaisu on väärä.

Kun tuo 300 euron suo­jaosa tuli voimaan, työt­tömät alkoi­vat tehdä eri­laista keikkaa paljon innokkaam­min. Se tuot­ti pait­si tulo­ja ja vero­tu­lo­ja, myös piti hei­dän parem­min työ­markki­nakelpoise­na ja edesaut­toi siten työl­listymistä pysyvään työhön.

Siinä oli kuitenkin yksi paha vika. Sovitel­lus­sa päivära­has­sa on ymmär­ret­tävä kat­to, jon­ka mukaan päivära­ha ja palk­ka eivät saa yhteen­sä olla enem­män kuin päivära­han perus­teena ole­va palk­ka. Osa-aikatyö ei saa olla kan­nat­tavam­paa kuin kokoaikatyö. Kau­pan alal­la tämä kat­to tuli vas­taan jo alle 20 tun­nin viikko­työl­lä. Ei siis kan­na­ta ottaa vas­taan kokopäivä­työtä. Tämä sopii myös kaup­pi­aalle, jol­la osa-aikatyön teet­tämi­nen on kannattavaa.

Hal­li­tus näyt­tää pain­ot­ta­van kokoaikatyön vas­taan­ot­tamista, vaik­ka se tyre­hdyt­tääkin työt­tömien halun lyhy­isi­in työkeikkoi­hin tai vaikka­pa vapaa­palokun­nista saatavi­in lisäan­sioi­hin  ̶  niistä tämä suo­jaosa muuten alkoi.

Olisi pitänyt kat­sel­la asi­aa vähän box­in ulkop­uolelta sormeile­mal­la yhteenso­vi­tus­pros­ent­tia. Opti­maal­ista olisi, että sovitel­tu päivära­ha lop­puu tasan sil­loin, kun palk­ka saavut­taa päivära­han perus­teena ole­van palkan. Tosin tämä peri­aate nos­taisi yhteenso­vi­tus­pros­entin varsin korkeak­si pieni­palkkaises­sa töis­sä. Oli miten oli, kan­nat­taisi ava­ta koko laki.