Kulttuuri on elinkeinopolitiikan ytimessä

Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­to kävi pitkän keskustelun vihrei­den ryh­mäaloit­teesta kult­tuuriken­tän työ­paikko­jen ja kult­tuurielämys­ten tur­vaamis­es­ta. Käytin keskustelus­sa lyhyen puheen­vuoron minäkin.

Helsingille kysymys kult­tuurista on myös kovaa elinkei­nop­o­li­ti­ikkaa. En tarkoi­ta täl­lä vain  sitä, että kult­tuuri sinän­sä luo kaupunki­in työ­paikko­ja, vaan sitä, että hyvä kult­tuu­ri­tar­jon­ta tukee muiden elinkeino­jen men­estys­tä. Se tekee kaupungista mie­lenki­in­toisem­man ja muo­dostaa syyn tul­la Helsinki­in töi­hin ja perus­ta­maan yrityksiä.

Noin kymme­nen vuot­ta sit­ten The Econ­o­mistis­sa oli artikke­li, jos­sa oli selvitet­ty euroop­palais­ten kaupunkien men­estys­tä pitkäl­lä aika­jän­teel­lä. Kaupun­git, jot­ka oli­vat aikanaan panos­ta­neet kult­tuuri­in, oli­vat sen jäl­keen kas­va­neet ja kukois­ta­neet paljon parem­min ver­rat­tuna saman­laisi­in kaupunkei­hin, jois­sa kult­tuurielämä oli ollut köyhää.

Nyt kun val­tio­val­ta ajaa kult­tuuria alas Suomes­sa, kaupunkien yleen­sä ja Helsin­gin eri­tyis­es­ti on otet­ta­va vas­tuu kult­tuurin edis­tämis­es­tä. Näin­hän me olemme hie­man tehneetkin.

Tähän liit­tyy kuitenkin ongel­ma. Jos Helsin­ki lisää panos­tus­ta kult­tuuri­in, on riskinä, että käy kuten kävi sote-rahoituk­ses­sa. Val­tio rankaisee kaupun­gin kult­tuurille suun­taa­mas­ta rahoituk­ses­ta vähen­tämäl­lä vas­taavasti omaa rahoitustaan.

On suuri ongel­ma tälle maalle, etteivät kun­nat voi luot­taa val­tioon, vaan joutu­vat aina pelkäämään, että jos ne panos­ta­vat itse johonkin, val­tio vähen­tää vas­taavasti omaa panostustaan.