Moni on sanonut, etteivät kunnallisvaalit ole niin tärkeitä, koska valtuustot eivät päätä juuri mistään. Kun sote on aluevaltuustoilla, kunnallisvaalit ovat lähinnä kouluvaalit. Näin voi olla muuttotappioalueilla, mutta pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa kunnallisvaalit ovat ennen kaikkea kaupunkisuunnitteluvaalit. Tähän on kaksi syytä.
Koulu on tietysti tärkeä, mutta koulujen osalta kunnat lähinnä toteuttavat valtiovallan päätöksiä. Kaupunkisuunnittelussa on valtavan paljon enemmän harkintavaltaa.
Lisäksi kaupunkisuunnittelussa tehtävät päätökset vaikuttavat paljon kauemmin. Sain aikanaan peruspalveluministerinä omasta mielestäni aikaan todella paljon, mutta ei niistä päätöksistä ole jäljellä enää juuri mitään. Olen ollut pitkään myös kaupunkisuunnittelusta vastaavissa lautakunnista. Kaupungilla kävellessäni voin osoitella, että tuon sain aikaan ja tuonkin. Rakennukset kestävät noin sata vuotta, mutta yhdyskuntarakenne satoja vuosia – riippuen tietysti vähän siitä, kuinka nopeasti merenpinta nousee.
Hyvä kaupunkisuunnittelu ratkaisee myös Suomen taloudellisen tulevaisuuden, sillä nykyisin taloudellinen kasvu tapahtuu kokonaan suurissa kaupungeissa. Muuallakin tapahtuu, mutta se muu menee valitettavasti paljolti otsikon Euroopan Kongo alle.
Otso Kivekäs on kirjoittanut perhanan hyvän vaalikirjan. Rohkenen kutsua sitä vaalikirjaksi, koska vaaleihin on nyt on alle kaksi viikkoa. Toisena ajankohtana julkaistuna se olisi jotain aivan muuta kuin vaalikirja. Jatka lukemista “Kuinka rakennetaan vihreä kaupunki (kirja-arvostelu)”