USA julisti kauppasodan koko maailmalle. Tämä on nykytyyppisen vapaan kaupan ja globalisaation loppu. Tilanne ei palaudu ennalleen, vaikka demokraatit tulisivat valtaan vuonna 2029.
Voi olla, että erehdyn, mutta olen näkevinäni jotain logiikkaakin Trumpin toiminnassa.
Yhdysvaltain talous jyrkästi jakautunut
Yhdysvallat on valtavan jakautunut maa paitsi poliittisesti, myös taloudellisesti. Rannikko-osavaltiot ovat moderneja ja taloudellisesti edistyneitä ja niiden välissä on takapajuinen ruostevyöhyke, jossa on paljon lakkautettuja tehtaita ja kaivoksia. Rikkaissa osavaltioissa äänestetään demokraatteja ja köyhissä republikaaneja. Jos maa jakautuisi niin, että demokraattien hallitsemat osavaltiot itsenäistyisivät republikaanien hallitsemista, toisesta tulisi rikas ja moderni, toisesta köyhä ja takapajuinen. Jako ei kuitenkaan noudata maantieteellisiä rajoja, vaan maa on jakautunut läpikotaisin moderniin ja vanhanaikaiseen talouteen. Teksasissakin on modernia taloutta vanhanaikaisen keskellä.
Globalisaatiossa Yhdysvalloilla on ollut suhteellinen etu kaikkeen siihen uudenaikaiseen ja moderniin, josta me Yhdysvallat tunnemme, esimerkiksi informaatiopalveluihin. Perinteisessä teollisuustuotannossa maa on menettänyt asemiaan, koska menestys modernissa taloudessa on hinnoitellut dollarin niin kalliiksi, että teollisuustuotteet tuodaan maahan muualta. Yhdysvallat ei ole optimaalinen valuutta-alue. Jatka lukemista “Mihin Trumpin kauppasota kaikkia vastaan johtaa?”