Markku Lehtola: Oden muistelmat voittoja ja tappioita

Olin erässä illanis­tu­jai­sis­sa ker­toma­l­la muis­telmis­tani “Voit­to­ja ja tap­pi­oi­ta. Min­ua haas­tat­teli eti­nen A‑studion toimit­ta­ja Markku Lehto­la. Tilaisu­us li ylivoimais­es­ti paras kir­jani teemoil­ta. Markku Lehto­la oli kir­joit­tanut osal­lis­tu­jille myös esit­te­lyn kir­jas­tani “niiltä osin, jot­ka eivät tulleet haas­tat­telus­sa esille”. Jut­tu oli niin hyvä, että julkaisen sen tässä, vai­ka siitä siis puut­tuvat parhaat palat:

AJAUTUMINEN VIHREÄKSI POLIITIKOKSI

Ode ker­too, että kaik­ista ihmi­sistä eniten hänen tekemisi­in­sä 1970-luvul­la vaikut­ti Ville Kom­si, jon­ka hän oli tavan­nut 1968: ”Hän veti min­ut nuor­lib­er­aalei­hin ja Enem­mistö ry:hyn.”

Kom­sin kanssa hän toi­mi ”höl­lästi” lib­er­aaleis­sa, ”mut­ta lib­er­aalien kun­nal­lispoli­ti­ikkaa Helsingis­sä emme voineet kan­nat­taa”. Lib­er­aalit ase­moi­tu­i­v­at edis­tämään autoil­i­jan asi­aa ”eli juuri sitä, mitä me halusimme vas­tus­taa”. Jalankulku- ja joukkoli­iken­nemyön­teistä liiken­nepoli­ti­ikkaa aja­vat oli­vat sil­loin vähem­mistönä kaikissa puolueis­sa, Ode kirjoittaa.

Oli Kom­sin aja­tus, että koot­taisi­in ”vil­li lista” Helsin­gin kun­nal­lis­vaalei­hin 1976. Siihen kerät­ti­in 18 nimeä, ja Oden mukaan se ei ollut mikään puolueeseen­sa tyy­tymät­tömien lib­er­aalien lista vaan enem­mänkin kaikki­in puolueisi­in tyy­tymät­tömien lista: ”Meitä oli sekä mon­es­ta eri puolueesta että täysin puolueista riippumattomia.”

Helsin­ki-liike sai 1 704 ään­tä eikä yhtään val­tu­ustopaikkaa; siihen olisi tarvit­tu kaksinker­tainen ään­imäärä. ”Ään­imäärämme oli kuitenkin paljon isom­pi kuin villeil­lä lis­toil­la sitä ennen”, Ode huomauttaa.

”Monista mukana olleista tuli sit­tem­min vihre­itä, mut­ta ei kaik­ista. Poli­it­ti­nen vihreys oli kuitenkin syn­tynyt. Meil­lä ei ollut ulko­maista esiku­vaa. Jokin his­to­ri­alli­nen tilaus Helsin­ki-liik­keelle taisi kuitenkin olla. Tukhol­mas­sa perustet­ti­in vähän myöhem­min tavoit­teil­taan hyvin saman­lainen Stockholmspartiet.”

Vaale­ja varten peruste­tun Helsin­ki-liike ry:n nimi muutet­ti­in myöhem­min Helsin­gin Vihreik­si: ”Kun yhdis­tys piti sen jäsen­määrän kasvet­tua muut­taa liit­topo­h­jaisek­si, se päätet­ti­in lakkaut­taa ja perus­taa uusi saman­nimi­nen yhdis­tys uusil­la säännöillä.”

MINÄ JA DEMARIT

Ode kir­joit­taa kat­soneen­sa pitkään demare­i­ta ”kun­nioituk­sel­la ylöspäin”. ”1980-luvul­la se oli minus­ta puolueena ylivoimainen suo­ma­lais­ten puoluei­den joukos­sa. Eri­tyis­es­ti kun­nioitin puolueen asiantun­ti­joi­hin nojaavaa valmis­telukoneis­toa”, Ode kirjoittaa.

Demareis­sa val­lal­la ollut social engi­neer­ing ‑suun­taus vas­tasi Oden ajat­te­lu­ta­paa, ja puolueen päälin­jan suun­nit­telu näyt­ti ulospäin asiantun­te­val­ta, vaik­ka demareis­sakin oli tietysti ”kaiken maail­man vipeltäjiä”.

Jo 1980-luvul­la demareis­sa oli Oden mukaan paljon poli­itikko­ja, joiden ajat­te­lu­ta­paa ja toim­intaa hän kavahti. ”Olen koko ikäni inhon­nut pop­ulis­te­ja, ja niitä oli sil­loin demareis­sa, siis jo sil­loin”, Ode kir­joit­taa, mut­ta ei nimeä tässä yhtey­dessä ketään demarien populisteista.

Demarei­den val­tu­us­to­ryh­mä oli Oden mielestä sil­loin vielä kovata­soinen, ja sil­lä oli laa­ja-alaista osaamista: ”Heitä pilkat­ti­in mais­teride­mareik­si, joskin joukos­sa oli myös use­ampi tohtori.” Mais­teride­mare­i­ta Ode ilmi­selvästi arvosti.

Vihreä liike oli sil­loin yksimieli­nen, että demar­it määräävät Suomen suun­nan, ja jos yhteiskun­taan halut­ti­in vaikut­taa, piti vaikut­taa demarei­hin. Käsi­tys oli, että ulkop­uolelta demarei­hin voisi vaikut­taa tehokkaimmin.

Tuo­hon aikaan Ode uskoi poli­it­tisen vihrey­den ole­van väli­aikainen pro­jek­ti, ”jon­ka tarkoi­tus on toimia katalyyt­ti­na suo­ma­laisen poli­ti­ikan uud­is­tamisek­si”. ”Tämä ei ollut elämäni ain­oa virheelli­nen ennuste, mut­ta yksi suurim­mista se kyl­lä oli.”

Oden mukaan suo­ma­lainen yhteiskun­ta oli 1980-luvun lop­pua läh­estyt­täessä “kuin sosi­aalidemokraat­ti­nen unel­ma”. Työ­markki­nat toimi­vat, ja tulon­jako oli ehkä maail­man tasaisin, ”tai ainakin tasaisem­pi kuin mis­sään maas­sa nykyisin”.

1990-luvul­la tietoon ja ana­lyy­sei­hin poh­jau­tu­vaa poli­ti­ikkaa kohtaan nousi demarien sisältä pop­ulis­tisia painei­ta, jot­ka Paa­vo Lip­po­nen onnis­tui vielä pitämään hallinnas­sa, ”mut­ta hänen jäl­keen­sä repsahti”.

Vuosi­tuhan­nen vai­h­teessa Lip­po­nen kehot­ti Odea liit­tymään demarei­hin: ”Sen ver­ran vah­vat juuret min­ul­la oli vihreis­sä, että en voin­ut edes harki­ta, mut­ta ilman niitä olisin ehkä voin­ut vielä sil­loin kut­sun hyväksyä. Demarei­den henk­i­nen alamä­ki ei ollut sil­loin vielä niin paha kuin myöhem­min. Enää en harkitsisi.”

MINÄ JA KOKOOMUS

Ennen vuo­den 2015 eduskun­tavaale­ja Alexan­der Stubb pyysi Odea kokoomuk­sen ehdokkaak­si: ”En harkin­nut het­keäkään. Minus­ta ei saa kokoomus­laista mitenkään. Jos vai­h­toe­hdot muut­tuisi­vat kokoomus­takin huonom­mik­si, aina jäisi sen­tään jäl­jelle mah­dol­lisu­us irrot­tau­tua poli­ti­ikas­ta kokonaan.”

Ode kir­joit­taa, että hänen lap­su­u­den ympäristössään oli paljon kokoomus­laisia. ”Hei­dän pin­nal­lisuuten­sa antoi min­ulle pysyvän roko­tuk­sen puoluet­ta vas­taan.” Hän huo­maut­taa, että olisi saanut ”var­maankin” vas­taa­van­laisen roko­tuk­sen, jos hänen lap­su­u­denympäristössään olisi ollut paljon maalais­li­it­to­laisia, demare­i­ta ja SKDL:läisiä.

Tässä yhtey­dessä Ode toteaa, että ”moni var­maankin pitää min­ua nyky­isin oikeis­tovihreänä”. ”Edustin kuitenkin vihrei­den vasen­ta laitaa 35 vuot­ta sit­ten, kun eduskun­taryh­mä oli pahasti jakau­tunut. Me emme kut­suneet itseämme puolueen vasem­mis­to­laisek­si vaan yhteiskun­nal­lisek­si siiveksi.”

Paljolti kansan­talousti­eteel­lisen koulu­tuk­sen­sa vuok­si Ode arvostaa markki­namekanis­mia ”ylivoimaisen tehokkaana tapana ohja­ta talout­ta”. Hän muis­tut­taa talous­no­belisti Amartya Senin sanoneen, että taloustiede on ennen kaikkea oppi markki­navirheistä ja niiden kor­jaamis­es­ta: ”Kansan­talousti­eteil­i­jät ovat tämän takia ajat­te­lu­taval­taan yleen­sä enem­män vasem­mal­la kuin oikealla.”

”Moni kokoomus­lainen tun­tuu ajat­tel­e­van, ettei mitään markki­navirheitä ole eikä siis mitään kor­jat­tavaa. En voisi olla enem­pää eri mieltä. Kokoomus pitää itseään talousosaa­jien puolueena. Minä en pidä.”

”Ympäristökysymys­ten ohel­la yksi tärkeim­mistä markki­navirheistä on, että nyky­olois­sa sään­telemätön markki­na­t­alous johtaa liian suuri­in tulo­eroi­hin. Tavat yrit­tää kor­ja­ta sitä ovat vie­neet min­ut kauas kokoomuk­sen talousa­jat­telus­ta, mut­ta suh­tau­tu­mi­nen markki­namekanis­min tehokku­u­teen taas kauas demarien viimeaikaises­ta talousajattelusta.”

Ode huo­maut­taa arvosta­vansa markki­na­t­alout­ta ”oikeas­t­aan” enem­män kuin kokoomus­laiset. ”Van­han sanon­nan mukaan kokoomus ei ole pro mar­ket ‑puolue, vaan pro busi­ness ‑puolue.”

Hän kir­joit­taa kat­soneen­sa vähän kade­htien Ruot­sia, jos­sa mod­er­aatit on ”aivan kelpo puolue”: ”Osaavaa, urbaa­nia keskus­taoikeis­to­laista puoluet­ta tarvit­taisi­in myös Suomes­sa eri­tyis­es­ti nyt, kun demar­it ovat lan­gen­neet talous­poli­ti­ikas­saan populismiin.”

”En ole yksin käsi­tyk­sis­säni kokoomus­lais­ten heikos­ta osaamis­es­ta. Moni yri­ty­selämän vaikut­ta­ja on valit­tanut samaa.”

”Suurin juopa min­un ja kokoomuk­sen välil­lä on van­has­taan koskenut liiken­net­tä, eri­tyis­es­ti liiken­net­tä Helsingis­sä. Joku voi pitää tätä pienenä asiana, mut­ta min­ulle kaupun­gin viihty­isyys ei ole pieni asia. Sanoi­han jo äid­inäid­inäi­ti­ni, että autot ovat pilan­neet Helsin­gin.” Ode korostaa, että ”olemme onnis­tuneet tekemään kaupun­gin keskus­tas­ta paljon parem­man kuin se oli aiemmin”.

MINÄ JA VIHREÄT

Koi­järvi-liik­keen myötä Odes­ta tuli ”vähän sat­tumal­ta” luon­non­suo­jeli­ja. Sitä ennen hän oli, kuten aiem­min jo kävi ilmi, perus­ta­mas­sa Helsin­ki-liiket­tä, joka edusti ”erään­laista” cityvihreyt­tä ja keskit­tyi liiken­nepoli­ti­ikkaan, kaavoituk­seen ja sosi­aal­isi­in kysymyksiin.

Ode kir­joit­taa, että hänel­lä oli luon­non­suo­jelu­un ”enem­män tiedolli­nen kuin elämyk­selli­nen suhde” toisin kuin monel­la luon­nos­sa paljon liikku­val­la: ”Tiesin, että on väärin tuho­ta laje­ja sukupu­ut­toon, mut­ta suh­tauduin asi­aan kuin Alek­san­dri­an kir­jas­ton paloon – hyvin ikävää, mut­ta koko maail­ma ei tuhoutunut.”

”Tuo­hon aikaan min­ulle elämän ja kuole­man kysymyk­siä oli­vat ilmas­ton­muu­tos ja väestöräjähdys. Vas­ta myöhem­min ymmärsin, että luon­non mon­imuo­toisu­u­den häviämi­nen – esimerkik­si pölyt­täjien piit­taam­a­ton myrkyt­tämi­nen – uhkaa­vat ihmiskun­taa siinä mis­sä ydinsotakin.”

Ode tun­nus­taa olleen­sa mon­en silmis­sä huono vihreä, kos­ka ei ole kan­nat­tanut luon­non­suo­jelunäköko­htia aina ja kaikkial­la: ”Min­ul­la on ekon­o­mistin ajat­te­lu­ta­pa. Ris­tiri­itais­ten tavoit­tei­den välil­lä on aina jokin hin­ta­suhde. Minkään tavoit­teen pain­oar­vo ei voi olla ääretön –  siis niin, että kaik­ki muut näköko­h­dat joutu­vat väistymään sen tieltä.”

Hänen mielestään 1970-luvul­la luon­toon liit­tyvät asi­at oli­vat räikeästi aliar­vostet­tu­ja. Sik­si oli loogista vaa­tia niiden ase­man korostamista. Ode toivoisi ”jonkin­laista selkeää” trade off ‑hin­taa taloudel­lisille ja luon­toar­voille. ”Se, että talous voit­taa luon­non ja luon­to talouden varsin sat­tuman­varais­es­ti, merk­it­see min­un silmis­säni haaskaus­ta molem­pi­en arvo­jen kannal­ta”, Ode kirjoittaa.

Jos luon­to voisi käy­dä kaup­paa, se myisi jokaisen vihreän pläntin Helsingis­sä ja ostaisi rahoil­la tuhatk­er­tais­es­ti maa­ta muual­ta, Ode ajattelee.

”Kysymys luon­toar­voista muut­tuu toisek­si, jos niitä ei puo­lus­te­ta luon­non itsen­sä vuok­si vaan ihmisen vuok­si. Luon­non­puis­ton – siis sel­l­aisen luon­non­suo­jelu­alueen, johon ei saa men­nä ilman lupaa – oikea paik­ka ei ole kaupungis­sa, ei edes Santahaminassa.”

Ode toteaa, että hänestä on hiukan vaikea suh­tau­tua täy­del­lä vakavu­udel­la liito-ora­van revi­irien puo­lus­tamiseen kaupungeis­sa: ”Miten on mah­dol­lista, että kaavoite­taan­pa Helsingis­sä melkein mihin tahansa, aina löy­tyy jostain liito-ora­va, mut­ta met­sää hakat­taes­sa ei liito-oravia ole missään?”

Ode ei kir­jansa mukaan voi hyväksyä kaikkia luon­non­suo­jeli­joiden kan­to­ja: ”Olin aivan raivois­sani, että muka luon­non­suo­jelun nimis­sä tehti­in jar­ru­tus­val­i­tuk­sia Jok­eri-ratikkaa vas­taan. Mitä luon­non­suo­jelua sähköl­lä kulke­van joukkoli­iken­teen vas­tus­t­a­mi­nen on?”

Sitäkään hän ei pysty hyväksymään, että luon­non­suo­jelun nimis­sä halu­taan pitää San­ta­ham­i­na armei­jan alueena vaik­ka sitä tarvit­taisi­in kipeästi asun­to­tuotan­toon: ”Kun San­ta­ham­i­naan ei voi­da rak­en­taa, joudu­taan tekemään lähilu­on­non kannal­ta paljon huonom­pia kaavoituspäätöksiä.”

Hänen mielestään Helsin­gin kaupunki­rak­en­teen tiivistämi­nen kohti euroop­palaista kaupunkia on todel­li­nen ekoteko: ”Asukas­ta kohti Töölössä jää maa­ta asumisen alle kymme­ne­sosa siitä, mitä Sipoos­sa. Hajau­tunut, amerikkalaistyyp­pinen autokaupun­ki on ympäristörikos.”

2000-luvun alus­sa Odel­la oli ”selkeä visio” vihrei­den tule­vaisu­ud­es­ta puolueena, jol­la olisi vah­va ase­ma Suomes­sa. Vision nimi voisi hänestä olla vaikka­pa K.J. Ståhlber­gin käyt­tämä käsite: ”por­var­illi­nen vasemmistopuolue”:

”Vasem­mistop­uolue sanan siinä merk­i­tyk­sessä, että koroste­taan yhteiskun­nal­lista oikeu­den­mukaisu­ut­ta, pieniä tulo­ero­ja ja yleisen edun huomioon ottamista, mut­ta por­var­illi­nen siinä mielessä, ettei se tukeudu ay-liik­keen val­taan ja suh­tau­tuu myön­teis­es­ti markki­na­t­alouteen tai ainakin markki­namekanis­mi­in eikä yrit­täjiä pide­tä luokkavihollisina.”

 

2 vastausta artikkeliin “Markku Lehtola: Oden muistelmat voittoja ja tappioita”

  1. En vain tun­nista nykyvihre­itä tästä, joko vas­taa­vat kan­nat ovat siel­lä tai he pitävät ne hyvin piilos­sa. Muuten samais­tun ajat­telu­un noin 99,9%.

    Main­in­nat demarien suun­nit­telukoneis­tos­ta ja “social engineering”-tyyppisestä poli­ti­ikan suun­nit­telus­ta oli mie­lenki­in­toinen. Nyky­de­mareista on hyvin vaikea tun­nistaa, että taustal­la olisi minkään­laista suur­ta logi­ikkaa, ideaa tai edes tari­naa. Tämä demarei­den suun­nat­to­muus on tosin ollut yleiseu­roop­palainen ilmiö, aiheesta löy­tyy usei­ta ana­lyyt­tisia artikkelei­ta. Sen lisäk­si häviävät vielä pop­ulis­mis­sa Kokoomuk­selle, jol­la ei kyl­lä selvästi ole ollut vuosikym­meni­in minkään­laista suun­nit­telukoneis­toa poli­ti­ikalle, sen hoita­vat EK ja ETLA, eli ei ole näyt­töön perustuvaa.

    Ei hyvältä näytä Suomen tule­vaisu­us kun poli­it­tis­ten puoluei­den johto vaikut­taa ole­van täyn­nä vähin­tään kyseenalaisen kyvyn ja ajat­telun omaavia ihmiä. Miten mer­i­tokra­tia on men­nyt näin pahasti met­sään? Ilmeis­es­ti mod­erni media ja pop­ulis­mi tuho­si­vat myös puolueet (ja demokra­t­ian toim­intakyvyn?) samal­la kun nuorten mielet menivät.

    1. Kysyin tekoä­lyltä mitkä ovat Vihreän liik­keen pahim­mat ongel­mat nykyisessä maailmantilanteessa:

      1. Fos­si­ilis­ten polt­toainei­den riippuvuus

      Nykyisessä maail­man­ti­lanteessa vihreän liik­keen suurin haaste on fos­si­ilis­ten polt­toainei­den, kuten öljyn, hiilen ja maakaa­sun, val­ta­va osu­us maail­man ener­giantuotan­nos­ta. Vuon­na 2023 fos­si­iliset polt­toaineet kat­toi­vat edelleen noin 80% maail­man ener­giantuotan­nos­ta. Tämä korkea riip­pu­vu­us estää tehokkaasti siir­tymistä kestävämpi­in ener­gialähteisi­in, kuten aurinko- ja tuulivoimaan. Fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käyt­tö ei ain­oas­taan lisää kasvi­huonekaa­supäästöjä, vaan myös ylläpitää taloudel­lista ja poli­it­tista val­taa niil­lä alueil­la, jois­sa näitä resursse­ja tuotetaan.

      2. Poli­ti­ikan ja lain­säädän­nön puutteet

      Toinen merkit­tävä ongel­ma on poli­ti­ikan ja lain­säädän­nön puut­teet, jot­ka estävät vihreän siir­tymän toteu­tu­mista. Vaik­ka mon­et maat ovat sitoutuneet vähen­tämään päästöjään ja investoimaan uusi­u­tu­vaan ener­giaan, käytän­nön toimen­piteet ovat usein riit­tämät­tömiä tai puut­teel­lisia. Esimerkik­si tukien suun­taami­nen fos­si­il­isille polt­toaineille sekä heikko sään­te­ly ympäristön­suo­jelus­sa hidas­ta­vat siir­tymistä kohti kestävämpiä energiaratkaisuja.

      3. Taloudel­liset esteet

      Taloudel­liset esteet ovat myös merkit­tävä haaste vihreälle liik­keelle. Uusi­u­tu­van ener­gian teknolo­giat vaa­ti­vat alkuin­vestoin­te­ja, jot­ka voivat olla suuria ver­rat­tuna per­in­teisi­in fos­si­il­isi­in ener­gialähteisi­in. Vaik­ka uusi­u­tu­vat ener­gialäh­teet ovat pitkäl­lä aikavälil­lä kus­tan­nuste­hokkai­ta, lyhyel­lä aikavälil­lä niiden käyt­töönot­toa rajoit­taa usein rahoituk­sen saatavu­us ja investointihalukkuus.

      4. Yhteiskun­nalli­nen vastustus

      Yhteiskun­nalli­nen vas­tus­tus vihre­itä aloit­tei­ta kohtaan voi myös olla esteenä muu­tok­selle. Mon­et ihmiset pelkäävät työ­paikko­jen mene­tys­tä per­in­tei­sis­sä teol­lisu­u­de­nalois­sa tai koke­vat muu­tok­set liian nopeik­si tai häir­it­se­viksi. Tämä voi johtaa poli­it­tiseen vas­tus­tuk­seen ja hidas­taa tarvit­tavia uudistuksia.

      5. Teknolo­gian kehi­tyk­sen hitaus

      Vaik­ka teknologi­nen kehi­tys uusi­u­tu­vas­sa ener­gias­sa on ollut nopeaa, se ei ole riit­tänyt vas­taa­maan globaalei­hin ener­giatarpeisi­in tai kor­vaa­maan fos­si­il­isia polt­toainei­ta tarpeek­si nopeasti. Inno­vaa­tioi­ta tarvi­taan eri­tyis­es­ti ener­gian varas­toin­nis­sa ja jakelus­sa, jot­ta uusi­u­tu­vat ener­gialäh­teet voivat toimia luotet­tavasti ja tehokkaasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.