Miksi autopaikkanormi on haaskausta

Koko talousjär­jestelmämme perus­tuu hin­tain­for­maa­tioon ihmis­ten tarpeista ja haluista. Tuot­teen valmis­tus on kan­nat­tavaa, jos kuluttaja/asiakas arvostaa sitä niin paljon, että on valmis mak­samaan siitä vähin­tään tuotan­tokus­tan­nuk­sia vas­taa­van hin­nan. Tämän voi tietysti kiistää ja sanoa, ettei ihmi­nen ymmär­rä itse mitä tarvit­see, mut­ta joka näin tekee, tulee samal­la kumon­neek­si koko markkinatalouden.

Jos ihmi­nen pakote­taan osta­maan tak­ki 500 eurol­la, vaik­ka hän pitää sitä vain 150 euron arvoise­na, syn­tyy 350 euron hyv­in­voin­ti­tap­pio. Hyv­in­voin­ti­tap­pio syn­tyy aivan samal­la taval­la, vaik­ka takkia ei tarvit­sisi ostaa itse, vaan veron­mak­sa­jat mak­sa­vat sen hänelle. Resursse­ja on käytet­ty johonkin, joka ei ole sen arvoista.

Ter­vey­den­huol­lon ja koulu­tuk­sen kaltaiset meri­it­ti­hyödyk­keet ovat meil­lä Euroopas­sa poikkeus vaa­timuk­ses­ta arvostaa tuotet­ta sen aiheut­tamien kus­tan­nusten verran.

Jopa autopaikkanormin koti­maas­sa, Yhdys­val­lois­sa, on havah­dut­tu siihen, että autopaikkanormis­sa ei ole mitään järkeä. Asuinalueelle raken­net­takoon autopaikko­ja niin paljon kuin on kysyn­tää, ei enem­pää eikä vähempää. Kysyn­tä taas on hin­nan laske­va funk­tio; mitä korkeampi on hin­ta, sitä mata­lampi on kysyn­tä. Jat­ka lukemista “Mik­si autopaikkanor­mi on haaskausta”

Uusi hyvinvointivaltio 10: progressiivinen menovero

Korkei­den tulovero­jen ongel­ma on, ettei Suomes­ta löy­dy kun­nol­la sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta. Lupaa­vat suo­ma­laiset kasvuyri­tyk­set myy­dään ulko­maille, kos­ka koti­maisil­la omis­ta­jil­la ei ole rahaa.

Ruot­sis­sa on toisin. Maas­sa suo­ras­taan paapotaan koti­maisia omis­ta­jia. Esimerkik­si per­in­töveroa ei ole lainkaan; tosin asun­non perivää tavista verote­taan keskimäärin ankaram­min kuin Suomes­sa. Niin­pä omaisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa hyvin epä­ta­sais­es­ti, yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa. Talous kuitenkin voi hyvin. Ruot­si on yksi niistä maista, joi­hin suo­ma­laiset inno­vati­iviset star­tupit ovat päätyneet.

Olen kir­jas­sani 2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka esit­tänyt ratkaisuk­si pro­gres­si­ivista men­overoa. Se on tulovero, jos­sa säästämi­nen on vero­tuk­ses­sa vähen­nyskelpoista, mut­ta vas­taavasti säästö­jen syömi­nen on verotet­tavaa tuloa.

Näin ei estetä pääomien muo­dos­tu­mista, mut­ta verote­taan ylel­listä kulu­tus­ta. Ei siis suosi­ta suihkuseu­rapi­irien elämäntapaa.

On sanomat­takin selvää, että täl­lainen vero edel­lyt­tää jonk­i­nasteista maastapois­tu­misveroa – siis että lykät­ty vero­tus koituu mak­set­tavak­si, jos muut­taa ulko­maille. Olisi liian help­poa siirtää kir­jat Tallinnaan ja tulout­taa ker­ral­la kaik­ki investointinsa.

Täl­lainen maastapois­tu­misvero on jopa Yhdysvalloissa.

Uusi hyvinvointivaltio 9: luonnollisen niukkuuden verottaminen

Olen häm­mästyt­tänyt luk­i­joi­tani esit­tämäl­lä joukon tapo­ja vähen­tää julk­isia meno­ja. En tee sitä alen­taak­seni vero­tus­ta, vaan kos­ka malli­ni tarvit­see rahaa ja paljon. Rahan tarpeesta myöhem­min. Keski­tyn tässä ja seu­raavas­sa osios­sa tulopuoleen.

Kuin tilauk­ses­ta Heik­ki Pur­si­ainen (kok) twi­it­tasi aiheesta, johon olin aikeis­sa tarttua:

Kap­i­tal­is­mi ei ole mer­i­tokra­tia. Se ei palk­itse ahkeru­ud­es­ta, vaan niukko­jen voimavaro­jen omis­tamis­es­ta. Tämä kap­i­tal­is­min olen­nainen piirre johtaa resurssien tehokkaaseen käyt­töön ja on vau­rautemme perus­ta. Se kuitenkin tarkoit­taa, että rikas­tu­mi­nen on paljolti tsägää.

Voin nyt siis puhua suul­la suuremmalla.

Jotkut asi­at ovat luon­nos­taan niukko­ja. Sik­si niiden arvo nousee ilman, että omis­ta­jal­la on mitään osaa eikä arpaa asi­aan – tai oikeas­t­aan, arpaonnes­ta juuri on kyse. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 9: luon­nol­lisen niukku­u­den verottaminen”

Uusi hyvinvointivaltio 8: Asumisen tuki

Pitäisikö kasvukeskuk­sis­sa mak­saa korkeampia palkko­ja, kos­ka asum­i­nen on niis­sä huo­mat­tavasti kalli­im­paa, vai pitäisikö tehdä niin kuin nyt tehdään, eli tukea asumisen hin­taa ARA-poli­ti­ikalla ja asum­istuel­la, jot­ta pienem­mäl­läkin pal­ka­lla tulisi toimeen?

Tietyssä mielessä asum­is­tu­ki on työ­nan­ta­jien sub­ven­toimista kaupungeis­sa. Yhdys­val­lois­sa, jos­sa asum­is­tukea ei mak­se­ta, pien­im­mät palkat ovat selvästi korkeampia siel­lä, mis­sä asum­i­nen on kalli­im­paa, esimerkik­si Kali­for­ni­as­sa. Niin­pä Eteläran­ta suh­tau­tuu esimerkik­si ARA-asun­toi­hin huo­mat­ta­van myönteisesti.

Yhden ihmisen muut­ta­mi­nen Helsinki­in edel­lyt­tää noin 200 000 euron investoin­tia.  Yli puo­let tästä johtuu asun­to­jen rak­en­tamis­es­ta, lop­ut ovat kun­tien ja yksi­ty­is­ten infra­struk­tu­uri- ja palveluin­vestoin­te­ja. Arvio on omani kymme­nen vuo­den takaa ja se perus­tui Helsin­gin bud­jetin analysoin­ti­in. Toden­näköis­es­ti sum­ma on sen jäl­keen noussut.

On erään­lainen markki­navääristymä, että tuo­ta menoa tue­taan verovaroin. Jos ei tuet­taisi, työn hin­ta olisi Helsingis­sä korkeampi ja moni yri­tys sijoit­taisi työ­paikkansa Helsin­gin ulkop­uolel­la, joko muualle Suomeen tai vaikka­pa Viroon. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 8: Asumisen tuki”

Uusi hyvinvointivaltio 7: markkinaehtoisempia palkkoja

Uskon työelämän kehit­tyvän siihen suun­taan, että vähän ammat­ti­taitoa vaa­ti­va perustyö vähe­nee, kos­ka se on hel­posti automa­ti­soitavis­sa, ja pysyvä kokoaikatyö saa tehdä tilaa osa-aikatyölle ja lyhy­ille työ­suhteille. Eri­tyis­es­ti palvelu­aloil­la asi­akkaat eivät suos­tu käyt­tämään palvelu­ja tasais­es­ti klo 8–16 eivätkä ylipäätään tasais­es­ti. Pro­jek­tilu­on­toiset työte­htävät lisään­tyvät suh­teessa tasaiseen tuotan­toon. Tehdaskin työl­listää eniten väkeä sen rakennusaikana.

Pääsään­töis­es­ti tuot­tavu­userot rahas­sa mitat­tuna kas­va­vat. Julkisel­la sek­to­ril­la työn tuot­tavu­us esimerkik­si hoitoaloil­la on vähän eri asia, mut­ta yksi­tyisel­lä sek­to­ril­la, eri­tyis­es­ti palveluis­sa, tuot­tavu­ut­ta mitataan sil­lä, paljonko asi­akas on valmis maksamaan.

On myös niin, että työu­ran aikana oman työ­panok­sen arvo työ­markki­noil­la voi muut­tua – sekä nous­ta että laskea.  Osaami­nen, joka oli ennen hyvinkin halut­tua, voi menet­tää merk­i­tyk­sen­sä teknolo­gian muuttues­sa tai vaik­ka kan­sain­välisen työn­jaon muu­tosten takia. Sosi­aa­li­nen liikku­vu­us lisään­tyy myös elinkaaren aikana.

Min­un silmis­säni tämä kaik­ki tarkoit­taa, että palkko­jen pitäisi määräy­tyä enem­män markki­noil­la ja vähem­män tuloe­hti­sopimuk­sil­la. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 7: markki­nae­htoisem­pia palkkoja”

Uusi hyvinvointivaltio 6: työn vastaanottovelvollisuus

Pitäisikö työn vas­taan­ot­tovelvol­lisu­ut­ta tiuken­taa vai löysentää?

Antelias työt­tömyys­tur­va edel­lyt­tää selkeää velvol­lisu­ut­ta ottaa vas­taan tar­jot­tu työ.

Kun hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on joutunut ikään­tymisen vuok­si pahenevaan rahoi­tuskri­isi­in, sosi­aal­i­tur­van löysään käyt­töön on suh­taudut­ta­va aiem­paa ankaram­min. Sosi­aal­i­tur­van väärinkäyt­täjä varas­taa köy­hiltä, kos­ka kaik­ki sosi­aal­i­tur­van tarpee­ton käyt­tö on pois tarpeel­lisem­mas­ta käytöstä.

Kan­natan toisaal­ta perus­tu­loa, jota jae­taan yhtä suure­na ja ehdoit­ta kaikille, mut­ta jota keski­t­u­loiset ja suu­rit­u­loiset eivät käytän­nössä saa, kos­ka vero­tuk­sen alara­jaa las­ke­taan vas­taavasti ja perus­tu­lo verote­taan heiltä pois. En kuitenkaan kan­na­ta niin suur­ta perus­tu­loa, että sil­lä tulisi hyvin toimeen ilman, että tarvit­sisi lia­ta käsiään työn tekemisel­lä. Vasem­mis­toli­it­to on sel­l­aista esit­tänyt, mut­ta sel­l­ainen ei ole toteutet­tavis­sa. Ehkä joskus tule­vaisu­udessa, kun tekoä­ly ja robot­it tekevät suuren osan nyky­i­sistä töistä. Min­un silmis­säni perus­tu­lo merk­it­si automaat­tista tulo­tukea pieni­palkkaisille. Se paran­taisi työ­markki­noiden tas­apain­oa ja tor­juisi tuloeroja.

(Jos ei ymmär­rä, mik­si perus­tu­loa mak­se­taan myös rikkaille, kan­nat­taa ajatel­la perus­tu­loa negati­ivise­na tuloverona, jota mak­se­taan vain niille, joiden tulot alit­ta­vat verotet­ta­van tulon alara­jan. Se on arit­meet­tis­es­ti sama asia kuin perus­tu­lo, mut­ta hallinnol­lis­es­ti vaikeampi toteut­taa. Perus­tu­los­sa rahaa kul­kee enem­män edestakaisin, mut­ta jokaisen net­to­tu­lot ja efek­ti­ivi­nen rajaveroaste ovat sama.)

Perus­tu­loon voi lisätä syype­r­usteisia koro­tuk­sia esimerkik­si vam­maisu­u­den joh­dos­ta. Nyky­i­sistä vam­mais­ten tuista tämä poikkeaisi siten, että tukea ei menet­täisi, vaik­ka voit­taisi vaikeuten­sa ja tek­isi ahk­erasti työtä. Nykysään­nöt kan­nus­ta­vat työn­tekoon vähiten niitä, joille se on vaikeinta.

Korkea työttömyysturva edellyttää työn vastaanottovelvollisuutta

On selvää, että mitä korkeam­man tur­van työt­tömyys­tur­va muo­dostaa, sitä vält­tämät­tömäm­pää on, että tukea ei saa, jos kieltäy­tyy työstä. Pohjo­is­mais­sa työt­tömyys kor­vataan run­saskä­tis­es­ti niin, mut­ta niin­pä työstä ei voi kieltäy­tyä ja työtä myös tar­jo­taan. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 6: työn vastaanottovelvollisuus”

Uusi hyvinvointivaltio 5: täydentävät tulonsiirrot

Kaik­ki maat pystyvät työl­listämään hyvin koulute­tut ja muuten halu­tut työn­tek­i­jät. Erot syn­tyvät siinä joukos­sa, joka ei ole työ­markki­noil­la yhtä halut­tua. Kaik­ki moder­nit teol­lisu­us­maat, jot­ka ovat onnis­tuneet saavut­ta­maan korkean työl­lisyy­den, sub­ven­toi­vat taval­la tai toisel­la pieni­palkkaisia työn­tek­i­jöitä, siis vähem­män halut­tua työvoimaa.

Tukimuodot ovat hyvin eri­laisia ja maid­en­sa näköisiä, ja niil­lä on usein myös mui­ta tavoitteita.

Yhdys­val­lois­sa on vero­hyvi­tysjär­jestelmä, Sak­sas­sa mini­jo­bit, Ruot­si käyt­tää paljon rahaa palkkatu­keen ja työl­listää työt­tömät nuoret kun­ti­in, Ran­skas­sa val­tio tulee työ­nan­ta­jia vas­taan sosi­aal­i­tur­va- ja eläke­mak­su­is­sa min­imi­palkan tasol­la ja niin edelleen.

Asumisen tukeminen

Hyvin yleinen pieni­palkkaisten tukimuo­to on sub­ven­toitu tai markki­nahin­noista irrotet­tu asum­i­nen. Siihen toisaal­ta liit­tyy vähä­varais­ten asut­ta­mi­nen omi­in asun­toi­hin­sa ja kaupungi­nosi­in­sa, mis­sä on ongelmia itsessään. Edulli­nen asum­i­nen toisaal­ta tekee työ­nan­ta­jille mah­dol­lisek­si mak­saa pienem­piä palkko­ja. Suomes­sa ARA-asum­i­nen on suun­nilleen ain­oa sosi­aa­li­nen tukimuo­to, jota työ­nan­ta­ja­jär­jestöt vil­pit­tömästi kan­nat­ta­vat. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio 5: täy­den­tävät tulonsiirrot”

Uusi hyvinvointivaltio (4) Mitä tehdä huonosti koulutetulle työvoimalle

Miten työl­listää vähän koulutet­tu­ja ihmisiä?

Suo­mi on huono työl­listämään mata­lasti koulutet­tua työvoimaa ver­rat­tuna moni­in mui­hin mai­hin. Sik­si meil­lä on mata­la työl­lisyysaste ver­rat­tuna mui­hin Pohjo­is­mai­hin ja ylipään­sä mai­hin, jois­sa suh­taudu­taan myön­teis­es­ti nais­ten työssäkäyn­ti­in. Hyv­in­voin­ti­val­tiomais­sa työl­lisyy­den pitäisi olla parem­pi kuin mais­sa, jois­sa ajatuk­se­na on, että per­he ja suku huole­hti­vat omistaan.

Pienet palkkaerot ovat yksi syy ongel­maan. Jyrkästi yksinker­tais­taen, jos muu­rari ja tiilenkan­ta­ja saa­vat samaa palkkaa, on yksinker­taisem­paa, että muu­rari kan­taa tiilet itse. Pienistä palkkaeroista huoli­mat­ta pieni­palkkaiset eivät voi Suomes­sa eri­tyisen hyvin, kos­ka asum­i­nen on meil­lä kallista. Tämä pitää muis­taa kan­sain­väli­sis­sä vertailuissa.

Jos ajatel­laan asi­aa ekon­o­mistin silmin ja vain markki­naratkaisui­hin nojat­en, on peri­aat­teessa kolme tapaa suh­tau­tua tas­apain­o­työt­tömyy­den kasvuun.

  1. Annetaan pien­impi­en palkko­jen laskea samal­la kun kiris­tetään työt­tömyy­se­tu­ja. Lop­putu­lok­se­na on työssä käyvien köy­hien alalu­ok­ka, jos­sa mon­en on tehtävä kah­ta työtä selvitäk­seen päivit­täi­sistä menoista. Toimii monis­sa mais­sa. Tämä kyl­lä lisää työl­lisyyt­tä, mis­tä ovat osoituk­se­na vaikka­pa Wolt-kuskit. Helsingis­sä ei voi kävel­lä viit­tä min­u­ut­tia näkemät­tä sähkö­fil­lar­il­la suhaavaa Wolt-kuskia, joten paljon heitä on olta­va. Jos kuskeille pitäisi mak­saa kohtu­ullista tun­tipalkkaa, oli tilauk­sia tai ei, koko alaa ei olisi. Ei sik­si, että Woltin omis­ta­jat ovat niin ahnei­ta – fir­ma kai tuot­taa tap­pi­o­ta – vaan kos­ka asi­akkaat eivät suos­tu mak­samaan enempää.
  2.  Annetaan rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den nous­ta. Uhrataan huono-osaisin työvoima, jot­ta muiden palkat pysyvät siedettävinä.
  3. Sub­ven­toidaan vaikeasti työl­listyvien työn­tekoa joko mak­samal­la työ­nan­ta­jalle palkkatukea tai täy­den­tävää tulon­si­ir­toa työn­tek­i­jälle itselleen.

Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio (4) Mitä tehdä huonos­ti koulute­tulle työvoimalle”

Uusi hyvinvointivaltio (3): Osaamisvinouma

Run­sas 60 vuot­ta sit­ten jotkut vas­tus­ti­vat perusk­oulu-uud­is­tus­ta kysyen, kuka tekee duu­nar­ien työt, jos kaik­ki koulute­taan her­roik­si. Mikään ei olisi voin­ut men­nä enem­män pieleen kuin tämä. Meil­lä on nyt työ­markki­noil­la vaka­va osaamisvi­nouma: työ­paikat pain­ot­tuvat osaamista vaa­tivi­in ammat­tei­hin ja pelkän perusk­oulun varas­sa ole­vien ase­ma työ­markki­noil­la on surkea.

Kaik­ki meni hyvin 1980-luvul­la. Jok­seenkin kaik­ki kel­pa­si­vat töi­hin ja niin san­ot­tu tas­apain­o­työt­tömyys oli mata­la ver­rat­tuna nykyaikaan.

Sit­ten tuli lama ja työt­tömyys nousi kaikissa koulu­tus­ryh­mis­sä, eniten kuitenkin vähän koulute­tuis­sa. Muiden osalta työt­tömyys lask­isi olo­jen kohentues­sa, mut­ta pelkän perusk­oulun varas­sa olevil­la se jäi yli 22 pros­en­tik­si ja aika korkea se on myös toisen asteen varas­sa olevil­la ilman korkea-asteen koulu­tus­ta olevilla.

Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio (3): Osaamisvinouma”

Uusi hyvinvointivaltio (2): Teollisuudesta palveluihin

Tulo­ero­jen hallinta hyv­in­voin­ti­val­tiois­sa perus­tuu kah­teen pilari­in, ay-toim­intaan, joka puo­lus­taa pieni­palkkaisia, ja julkisen sek­torin toimi­in, joil­la tasa­taan tulo­ero­ja ilmais­palveluil­la, veroil­la ja tulonsiirroilla.

Näistä tämä ensim­mäi­nen pilari, ay-toim­inta on haastei­den edessä ja se kasaa vas­tu­u­ta jälkim­mäiselle pilarille.

En liioit­telu kuin vähän sanoes­sani, että ay-toimin­nan malli on peräisin teol­lisu­ud­es­ta, jos­sa se onkin pelit­tänyt oikein hyvin. Eri­tyis­es­ti pääo­maval­taises­sa vien­ti­te­ol­lisu­udessa kyse on aidosti työn ja pääo­man välis­es­tä ris­tiri­idas­ta, jos­sa tehtaan tuot­ta­maa arvon­lisäys jakau­tuu palkko­jen ja pääo­mat­u­lo­jen kesken kohta­laisen mieli­v­al­tais­es­ti – mieli­v­al­tais­es­ti, kun tarkastel­laan jär­jel­lisen suuria muu­tok­sia. Mikä tulee palka­nsaa­jille, on omis­ta­jil­ta pois ja päin­vas­toin. Palkko­jen osu­us kus­tan­nuk­sista on niin pieni, etteivät palkanko­ro­tuk­set uhkaa työ­paikko­ja ainakaan lyhyel­lä aikavälil­lä. Jat­ka lukemista “Uusi hyv­in­voin­ti­val­tio (2): Teol­lisu­ud­es­ta palveluihin”