Tuloerojen hallinta hyvinvointivaltioissa perustuu kahteen pilariin, ay-toimintaan, joka puolustaa pienipalkkaisia, ja julkisen sektorin toimiin, joilla tasataan tuloeroja ilmaispalveluilla, veroilla ja tulonsiirroilla.
Näistä tämä ensimmäinen pilari, ay-toiminta on haasteiden edessä ja se kasaa vastuuta jälkimmäiselle pilarille.
En liioittelu kuin vähän sanoessani, että ay-toiminnan malli on peräisin teollisuudesta, jossa se onkin pelittänyt oikein hyvin. Erityisesti pääomavaltaisessa vientiteollisuudessa kyse on aidosti työn ja pääoman välisestä ristiriidasta, jossa tehtaan tuottamaa arvonlisäys jakautuu palkkojen ja pääomatulojen kesken kohtalaisen mielivaltaisesti – mielivaltaisesti, kun tarkastellaan järjellisen suuria muutoksia. Mikä tulee palkansaajille, on omistajilta pois ja päinvastoin. Palkkojen osuus kustannuksista on niin pieni, etteivät palkankorotukset uhkaa työpaikkoja ainakaan lyhyellä aikavälillä.
Se, että Suomessa maksetaan paperityöläisille suurempaa palkkaa kuin muualla, on pieneltä osaltaan myötävaikuttanut tuotannon siirtymiseen pois Suomesta, mutta vain pieneltä osaltaan. Merkittävämpi on suomalaisen puun korkea hinta verrattuna vaikka eteläamerikkalaiseen puuplantaasiin ja tietysti kuljetuskustannukset – sekä tietysti se, että Saksa subventoi teollisuuttaan energian hinnan kautta. Kaiken kaikkiaan puunjalostusteollisuuden kierrätyskuidusta tehdyn paperin valmistamiseen Suomi on aivan väärä paikka lukuun ottamatta tietysti Suomesta kerättyä kierrätyskuitua. Lisäksi paperin kulutus maailmalla syöksyy alaspäin luettavan siirtyessä nettiin.
Paperitehtaan sisällä voidaan olla myös solidaarisia ja maksaa siivoojille selvästi parempaa palkkaa kuin siivoja saisi tehtaan ulkopuolella. Näin tapahtui erityisesti ennen, mutta ei taida tapahtua enää, kun siivous on ulkoistettu.
Puunjalostusteollisuudessa on tietysti kolmaskin osapuoli, metsänomistajat, jotka kinaavat rahasta sekä omistajien että palkansaajien kanssa, vaikka muodollisesti riita käydään omistajien kanssa.
Jos paperitehdas on asteikon toisessa päässä, toisessa on pieni ravintola, joka siis myy suoraan kuluttajille. Siinä vastakkain ei juurikaan ole omistajien etu ja palkansaajien etu, vaan asiakkaiden etu ja palkansaajien etu. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ravintoloiden katteet ovat niin pieniä, että palkkojen suuruus heijastuu suoraan hintoihin.
Paperitehtaassa voidaan kyllä sopia, että siivooja saa taulukkopalkkaa suurempaa palkkaa, mutta ei voida sopia, että paikallisessa pizzeriassa maksetaan kunnon palkkoja, ellei samalla sitouduta ostamaan ylihintaisia pizzoja.
Yksityisellä puolella on selvä siirtymä sen kaltaisista työpaikoista, joita paperitehdas edustaa. sen kaltaisiin, joita pizzeria edustaa. Se tarkoittaa, että solidaarisen palkkapolitiikan liikkuma-ala on heikentynyt selvästi. Tämä muutos on hidas, mutta sen merkitys on iso.
Sitten on vielä julkisen alan työpaikat, joista määrällisesti merkittävimpiä ovat hoito- ja opetusala. Niissä vastakkain ovat veronmaksajat ja palkansaajat. Veronmaksajat taas ovat lähinnä palkansaajia, kun lasketaan mukaan sekä tuloverot että välilliset verot. Tässä ristiriitatilanteessa hoitajat ovat menestyneet varsin huonosti, mutta niin ei voi jatkua enää pitkään.
Sarja jatkuu: seuraavaksi osaamisvinouma
Sen verran kommentoisin että ei palvelualoillakaan pääoman ja työn välinen ristiriita ole kadonnut. Se näkyy erityisesti kasvukeskusten vuokrissa. Tässä vuokratiloissa toimiva palvelualan yrittäjä vertautuu enemmänkin tehtaan työntekijään. Neuvotteluvaraa vuokralaisella ei hirveästi ole, maksa korotettu vuokra tai lyö lappu luukulle. Omistaminen on myös melkoisen keskittynyttä, joten kiinteistöjen omistajat voivat ennemmin pitää merkittäviäkin määriä tiloja tyhjillään jos se vaan pitää tilojen vuokratason korkealla.
Palvelualoilla, kuten ravintoloissa, joustoa maailmalla tarjoaa juomarahakäytäntö. Mitä paremmin on palveltu, sitä isompi palkkio jälkikäteen.
Toiseen suuntaan hinta sen sijaan ei jousta.
Ravintolatiloista harvassa kaupungissa on niin keskittynyt omistus, etteikö vuokrat voisi joustaa. Näravintolatilojem omistus on kauppakeskuksia lukuunottamatta hyvinkin hajaantunutta.
Taitaa vaan nykyään olla ravintolatilojen omistaminen parempi bisnes kuin ravintolan pyörittäminen.
Mutta tämähän on ihan yleinen trendi ja jopa tavoite länsimaissa — pääomalle paremmat tuotot kuin oikealle työnteolle, tämä kuulemma lisää hyvinvointia. Jenkeissä pääoman tuotto on jo niin hyvää suhteessa työlle että koko valtio rakoilee liitoksistaan. Hyvin menee, liberaalit, onnistuitte noin 30 vuodessa tuhoamaan länsimaat. Oikeastaan äärettömän tehokas suoritus.
Nimimerkki Kilgorelle kommenttina että kasvukeskusten palveluita pyörittää myös yksinyrittäjät tai perheyrittäjät joista suuri lukumäärä on maahanmuuttajai ja heidän maamiehiä ja jälkeläisiä. Heidän työsuhde on jo erilainen kuin ulkopuolisten työntekijöiden.
Suomessa on aivan liian pienet tuloerot. Se johtaa siihen, että yksinkertaisen suorittavan työn palkka on kansainvälisesti verrattuna aivan liian korkea ja vaativan asiantuntijatyön palkka aivan liian matala. Niinpä vaativat asiantuntijat muuttavat meiltä ulkomaille, eikä ulkomailta saa houkuteltua vastaavasta segmentistä ketään tilalle. Sen sijaan ulkomailta tullaan Suomeen tekemään sellaista yksinkertaista suorittavaa työtä, jonka suomalaisetkin voisivat tehdä (muttei kiinnosta koska tuet ovat liian korkeat). Kaikki tämä vain kurjistaa meidän taloustilannettamme entisestään. Tuloeroja pitää kasvattaa, ei pienentää.
Onko hoitajilla erityisen huono palkka? Ikäsyrjintää ei ole töissä, automaatioriski pieni ja kuukausiansio kohtuullinen.
Moni saisi hoitajana paremman ansion elinkaaren yli kuin perusinsinöörinä tai perusekonomina.
Lähihoitajien palkat ovat oikeastaan erinomaiset Helsingissä.
Näin olen ymmärtänyt itsekin.
Hoitajien elinkaariansiot ovat Suomessa heittämällä paremmat kuin perusinsinöörin/DI:n, kun huomioidaan työsuhteen varmuus ja automaatioriski
Oli kyllä selkeästi sanottu totuus !
Mitenkäs aineeton yrityksen sisällä tuotettu pääoma? Eikö siihen voi liittyä samanlaista mahdollisuutta ottaa se panttivangiksi kuten teollisuuden aineellinen pääomakanta jolla työpanoksen ja välituotteiden kanssa tuotetaan tuotos?
Kemiallisen metsäteollisuuden korkeat palkat perustuvat siihen että alan työpaikkoja on niin vähän ja tehtaat ovat ikimuistoisista ajoista kilpailleeet tuottavimmista työntekijöistä. Taustalla on ollut myös aluepolitiikaa, paperi- ja sellutehtaathan ovat kaikki maaseudun pikkukaupungeissa. Ollaan haluttu sitoa työntekijät niihin palkan avulla.
Suomalaisen metsäteollisuuden tyyppistä teollisuutta ei juuri muualla ole, muualla tärkeimmät vientituotteet ovat korkeammalle jalostettuja, ja tuotanto on isoissa kaupungeissa.
Silfverbergille kommenttina että syy miksi metsäteollisuuden työpaikat ovat isojen kaupunkien ulkopuolella johtuu puun saatavuudesta. Olen itse tullut siihen johtopäätökseen että metsäteollisuuden työpaikat on pärjäävät juuri isojen kaupunkien ulkopuolella ja tietoyhteiskunnan palveluiden pärjääminen on kiinni kaupungistumisesta. Suomessa on yritetty hajasjoittaa julkisen sektotrin työpaikkoja maakuntiin mutta huonolla menestyskellä. Johtuen siitä että ministeriö ja keskusvirastot ovat edelleen Helsingissä jossa koko valtionhallinto on. Maakuntahallinto on asia erikseen.
Hajasijoittaminen muualle on sitä äärimmäisen haitallista aluepolitiikkaa, minkä Soininvaara haaveilee pysäytettäväksi urbaanilla liberaalipuolueella. Toivottavasti sama äärimmäisen haitallinen aluepolitiikka lopetettaisiin myös EU:ssa, on täysin turha laittaa yhteistä rahaa Suomen kaltaiseen periferiaan.
Harvoin on minua hajasijoittamisen kannattamisesta syytetty.
Viimeisen 3 vuoden aikana on tapahtunut isoin hajasijoituskehitys ikinä historiassa etätyön myötä. Esimerkiksi nyt kesällä 2024 kymmenet tuhannet valtion työntekijät tekevät töitä kesämökiltään käsin, ja osa ulkomailtakin käsin. Työsopimuksen mukainen työn tekemispaikka on jossakin ja tosiasialliset työntekemispaikat asiantuntijatöissä ovat nyt usein jossain ihan muualla. Monessa julkisen sektorin asiantuntijatyöpaikassa enemmistö ei enää käy päivittäin fyysisellä työpaikallaan.
Siirtymä on nuoremman väen joukossa vielä isompi kuin vanhemman. Erityisesti korona-aikana korkeakouluissa opiskelleista monia on vaikea enää saada fyysisesti siirtymään mihinkään työn perässä, kun ovat niin tottuneet etätoimintaan.
Palkkauksen kannalta etätyötilanne on todella mielenkiintoinen, koska alueelliset palkkaerot ovat merkittäviä globaaleilla työmarkkinoilla. Yritys joka ostaa etätyötä, voi ostaa sitä nyt sieltä, mistä halvimmalla saa globaalisti. Periaatteessa tämä voi ajan myötä johtaa siihen, että etätyö ostetaan jatkossa yhä useammin entistä hajautuneemmin ja siis käytännössä Suomen ulkopuolelta. Puhelinpalveluita on jo siirretty esim. Espanjaan, jossa paikalliset suomalaiset tyytyvät pienempään palkkaan kuin Suomessa alhaisemman paikallisen hintatason takia. Julkinen sektori taas maksaa samaa palkkaa etätyöntekijöilleenkin, eli se ei saa hyötyä siitä, jos työntekijä asuukin edullisemmassa paikassa.
Työnantajien tilatarpeet ovat tämän kehityksen myötä alentumassa asiantuntijatyön osalta huomattavasti. Aiemmin työtilakustannukset olivat asiantuntijapalveluissa iso menoerä. Tilanteessa, jossa moni on pääosin etätöissä, tällaista tilaa tarvitaan vähemmän, mutta paremmalla sijainnilla ja paremmin palveluin siltä osin kuin sitä on. Esimerkiksi lentokentän läheisyyden merkitys on kasvanut uudessa tilanteessa, kun taas moni vanha työpaikkakeskittymä on vaikeuksissa tyhjäksi jäävän toimitilan kanssa.
Kommenttina Silfverbergille tuohon veturinkuljettajien palkkaukseen niin tuo varmaan pitää paikkansa että kyseiseen ammattiin vaadittu koulutus on syy korkeisiin palkkoihin. Onhan lentokapteenin palkka nytkin erittäin korkea vaikka automaattipilotti käytännössä ohjaa konetta ja kapteeni joutuu vain valvomaan lentoa mikäli automaattipilotti jostain syystä ei toimi. Joko junaliikenne tullaan automatisoimaan lähitulevaisuudessa joten veturinkuljettajien työolosuhteet tulee muuttumaan.
Veturinkuljettajan koulutus on lehtitietojen mukaan kahdeksan kuukautta.
“ja tietysti kuljetuskustannukset”
Lappeenranta päätti käyttää paljon Lappeenrantalaista graniittia kaupungin sataman kunnostustyössä. Kivimäärä oli merkittävä.
Lappeenrannasta louhittu kivi kuljetettiin Kotkan kautta Kiinaan sahattavaksi ja sieltä sitten takaisin Lappeenrantaan asennettavaksi. Paljon halvempaa kuin tehdä se Suomessa.
Tuo johtuu verotuksesta. Kuljetus Kiinaan ja takaisin on veroton. Mutta kotimaan liikenteellä on Suomessa korkeat verot. Kotimaan liikenteessä polttoaineen hinnasta kaksi kolmasosaa on veroa. Ulkomaille suuntautuvassa liikenteessä polttoaineveroa peritään 0 %. Tuo on yksi syy muiden ohella sille, miksi postimaksu on pienempi kun tuote lähetetään Kiinasta kuin jos tuote postitetaan Suomen sisällä.
Tuo esimerkki suomalaisen graniitista miksi se menee sahattavaksi Aasiaa, Kiinan lisäksi myös paljon menee Intiaan asti, johtuu työvoimakustannuksista. Robottivoi leikata graniitin mutta kyseinen robotti maksaa myös aika paljon joten kyseess on suuresta investoinnista. Nykyään suomalainen graniitti leikaan todennäköisesti Suomessa robotiikan avulla. Työpaikat eivät ole itse asiassa hävinneet halpatyövoimamaihin vaan ne ovat joko automatisoituneet tai sitten siiretty halpatyövoimamaihin . Todennäköisesti halpatyövoimamaista siirtyy työtä takaisin teollisuusmaihin mutta robotiikan muodossa.
Olen käynyt kivenlouhimoilla Suomessa, mutta ikinä en ole robottia vielä niissä nähnyt. Moni toimii hyvinkin historiallisella konekannalla. Suomen luonnonkivialalla yrityksen keskikoko on 5 henkeä. Louhivat yritykset ovat usein yhden louhoksen kokoisia. Niissä on koneisto kivien leikkaamiseen karkealle pinnalle, mutta ei yleensä viimeistelevään pintakäsittelyyn tarvittavia koneita. Työvoimakustannus ei itse asiassa kivialalla ole mikään hirveän iso tekijä, jos on kehittyneet koneet. Mutta energiaa kuluu. Kiven tehokkaat kehittyneet käsittelykoneet ovat kuitenkin niin kalliita, ettei joka yrityksen kannata hankkia omaa sellaista. Suomessa kiven maantiekuljetus on verotuksesta johtuen niin kallista, ettei Suomen sisällä kannata kiviä paljon kuskailla. Kiviaineksen käsittelyssä nimenomaan energia ja kuljetus aiheuttaa hintaa. Uusista katukivistä arviolta noin 95 % etelä-Suomessa on paitsi Kiinassa työstettyä kiveä, myös sieltä päin maailmaa peräisin olevaa kiveä.
Oikeasti hoitajilla on ihan hyvät palkat. Ongelma on yksinhuoltajuus yhä useammin. Kun ydinperheestä on luovuttu silloin kulut nousee. Yksi maksaa silla hyvällä keskipalkallaan kaiken eikä se riitä yhtä hyvään elintasoon jos olisi kaksi maksajaa niillä hyvillä keskipalkoilla. Vaikka lapsien kulut ei tuplaannu, asuminen vie rahat ja mahdollinen auto.
Vertaapa vaikka sairaanhoitajan palkkaa veturinkuljettajan palkkaan ja myös vaaditun koulutuksen pituutta.
Veturinkuljettajien korkea palkka on jäänne ajoilta jolloin piti olla monta vuotta töissä Valtonrautateillä ensin harjoittelijana ja sitten lämmittäjänä ennenkuin pääsi ajaman vetureita.
Nyt koulutus on lyhyempi mutta vain rajoitettu määrä hakijoita otetaan. Vastuu on kuitenkin aika suuri.
Veturinkuljettajat on vähän erikoistapaus paitsi historian niin myös määränsä puolesta.
Helppo maksaa paljon kun tekijöitä on vähän. Lennonjohtajissa toi korostuu entisestään.
Ja suomessa AMK uudistuksella tarpeettomasti pidennettiin muun muassa sairaanhoitajan koulutuksen kestoa vuodella. tuskin lisääntynyt koulutus lisäsi tuottavuutta kun kyseessä on varsin konkreettinen ammatti jossa kokemus aivan ykkösasia. Toki koulutuksesta suuri osa on harjoittelua.
Olisin kysynyt Soininvaaralta tuosta hajasijoituksesta. Oletko edelleen sitä mieltä että valtionvirastoja ei voisi hajasijoittaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle? Itse olen ollut kriittinen hajasijoitusta julkisella sektorilla mutta se hajasjoittaminen mitä taas 1970-luvulla yritettiin toteuttaa oli erilaisessa toimintaympäristössä toteutunutta hajasjoittamista koska fyysisiä kokouksia oli paljon enemmän ja työmatka veivät enemmän aikaa. Nyt kun työtä voidaan tehdä junassa ja etänä niin valtionvirastojen sijainti pääkaupunkiseudun ulkopuolella ei pitäisi olla ongelma. Niiden pitää kuitenkin olla urbaanissa ympäristössä ihan logistiikan ja miljöön takia mutta ei välttämättä pääkaupunkiseudulla.
Olen tullut kokemusten myötä hyvin skeptiseksi valtionhallinnon hajasijoituksia kohtaan. Minulla on kokemusta STM:n työsuojeluosastosta Tampereella ja yrityksestä hajasijoittaa Fimea Kupioon. Edellinen eristi työsuojelun täysin omaan maailmaansa ja vähensi sen vaikuttavuutta ja lisäsi tehottomuutta. Jälkimmäinen ei onnistunut, koska henkilökunta ei halunnut seurata perässä. Voi olla, että hajasijoitus voidaan tehdä onnistuneestikin, mutta vielä ei sellaisesta ole kokemusta.
“Voi olla, että hajasijoitus voidaan tehdä onnistuneestikin, mutta vielä ei sellaisesta ole kokemusta.”
Mitä mieltä olet turvapaikkahakemusten valitusten käsittelyn hajasijoituspäätöksestä? Oliko se onnistunut vai ei? Ennen lähi-idästä suuntautunutta turvapaikka-aaltoa lain mukaan turvapaikkahakemusten valitukset täytyi käsitellä Helsingissä. Irakista yms. tulleen pakolaisaallon jälkeen Helsingin hallinto-oikeus ruuhkautui täysin. 2016 tehtiin asiantilan muuttamiseksi hallituksen esitys ja sitten eduskunnassa myös hajasijoituspäätös (jonka taustat voi lukea tästä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_234+2016.aspx ), jonka myötä turvapaikka-asioiden valitusosoitukset hajasijoitettiin alueellisesti. Nykyisen lain mukaan:
1) eteläisellä alueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus;
2) itäisellä alueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Itä-Suomen hallinto-oikeus;
3) pohjoisella alueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus;
4) läntisellä alueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Turun hallinto-oikeus.
Siinä, missä aiemmin myös avustavat turvapaikkajuristit sijaitsivat lähinnä pk-seudulla, muutoksen jälkeen näissä asioissa avustavia juristejakin on ollut tarjolla muuallakin maassa erityisesti siellä, missä hallinto-oikeuskin käsittelee turvapaikkahakemuksia. Samoin tulkkeja. Uudistus on vähentänyt matkustustarvetta ja myös matkustamiseen liittyviä kuluja. Ulkomaalaisasiat ovat liki ainoita aiheita, joissa hallinto-oikeus ei usein tyydy vain kirjalliseen käsittelyyn, vaan järjestää kuulemisiakin.
Tuo on yksi sellainen laajahko valtiollinen hajasijoituspäätös, josta ei uudistuksen toteutuksen jälkeen ole tainnut julkisuudessa esiintyä kertaakaan negatiivista palautetta.
Hajasijoitusta on yritetty tehdä väärin, kun lähdetään siitä, että määrätään kokonaisia virastoja siirrettäväksi jollekin toiselle paikkakunnalle. Vaikka hajasijoitusrintamalla on ollut viime aikoina hiljaista, on tämä vanha malli edelleen se ainoa vaihtoehto, millä hajasijoitusta haaveillaan tehtävän. Tämä harvoin onnistuu ja vaikka virasto saataisiinkin siirrettyä ja toimimaan uudessa paikassa, on siinä aiheutettu henkilöstölle isoja ongelmia. Nykyisten ja varsinkin tulevien etätyövälineiden avulla työ voidaan hajasijoittaa ilman, että kenenkään tarvitsee siirtyä. Kuten Soinivaarakin mainitsee, työntekijäthän itse hajasijoittavat itseään etätyötä tehdessään. Asioiden käsittely voidaan hajauttaa viraston eri toimipisteisiin sen mukaan, missä on resursseja käytettävissä. Mm. Verovirastossa käsittääkseni toimitaan tällä tavalla. Myös rekrytoinneissa voidaan henkilöstöä ottaa sinne, mihin saadaan hakijoita.
Hajasijoituksen periaatteiden vastaista on, että valtionhallinnon työpaikkojen vähentäminen on kohdistunut eri alueille Suomessa samaan aikaan kun valtion työpaikat Helsingissä ovat lisääntyneet.
Risto Mäkikyrölle kommenttina että valtion työpaikat Helsingissä eivä ole itse asiassa lisääntyneet vaan vähentyneet.Yksityinen sektori luo kokoajan uusia työpaikkoja pääkaupunkiseudulle. Tämä johtuu siitä että monia valtionvirastoja on lakkautettu (tai siirretty ministeriöiden vastuulle) tai virastot ovat yhdistetty .