Runsas 60 vuotta sitten jotkut vastustivat peruskoulu-uudistusta kysyen, kuka tekee duunarien työt, jos kaikki koulutetaan herroiksi. Mikään ei olisi voinut mennä enemmän pieleen kuin tämä. Meillä on nyt työmarkkinoilla vakava osaamisvinouma: työpaikat painottuvat osaamista vaativiin ammatteihin ja pelkän peruskoulun varassa olevien asema työmarkkinoilla on surkea.
Kaikki meni hyvin 1980-luvulla. Jokseenkin kaikki kelpasivat töihin ja niin sanottu tasapainotyöttömyys oli matala verrattuna nykyaikaan.
Sitten tuli lama ja työttömyys nousi kaikissa koulutusryhmissä, eniten kuitenkin vähän koulutetuissa. Muiden osalta työttömyys laskisi olojen kohentuessa, mutta pelkän peruskoulun varassa olevilla se jäi yli 22 prosentiksi ja aika korkea se on myös toisen asteen varassa olevilla ilman korkea-asteen koulutusta olevilla.
Pelkkä työttömyyteen tuijottaminen vähättelee ongelmaa, sillä pelkän peruskoulun varassa olevista 40 prosenttia luokitellaan työvoiman ulkopuolella oleviksi; eivät siis kelpaa työttömiksi työnhakijoiksi tai eivät ainakaan hae töitä. Tästä ryhmästä vain 46 prosenttia on töissä. Tämä usein käytetty luku taas antaa hieman väärän kuvan asiasta, koska ei-työllisiksi lasketaan esimerkiksi 18-vuotiaat lukiolaiset.
Osittain kyse on terveydestä. Syynä sekä työ- että koulutusuran katkeamiseen voi olla jokin synnynnäinen sairaus, esimerkiksi kehitysvammaisuus. Kehitysvammaisuus on tosin ajan myötä vähentynyt, kun synnytykset ovat muuttuneet turvallisemmiksi niin, että aivojen vammautuminen hapenpuutteen takia on harvinaisempaa.
Tätä tutkisi mielellään enemmän, mutta julkisista tilastoista ei pääse tätä pidemmälle. Täytyy syksyllä tiedustella asiaa Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella.
Solidaarinen palkkapolitiikka ei enää pelitä
Tämä tilanne tuottaa vaikeuksia yrityksille parantaa huono-osaisimpien asemaa solidaarisella palkkapolitiikalla. Jos palkkoja nostetaan, työpaikkoja menetetään ja vähän koulutettujen mahdollisuus päästä töihin vaikeutuu edelleen.
1980-luku oli solidaarisen palkkapolitiikan kulta-aikaa. Sen ansiosta tuloerot laskivat Suomessa alemmaksi koskaan sitä ennen ja koskaan sen jälkeen. Kyllä politiikka silloinkin tuhosi työpaikkoja. Sen ansiosta jokseenkin koko tekstiiliteollisuus lähti Suomesta, mutta se vapautti työvoimaa tuottavampiin ja parempipalkkaisiin ammatteihin. Kansantalous ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus vahvistuivat, vaikka monelle yksilötasolla olisi ollut parempi tehdä vaikka vähän pienipalkkaisempaa työtä kotipaikkakunnallaan kuin luopua omakotitalostaan ja muuttaa vuokrakaksioon Vantaan Koivukylään.
Tämän juttusarjan aiheena on hyvinvointivaltio, jonka rahoituksen kannalta solidaarinen palkkapolitiikka oli silkkaa plussaa vielä 1980-luvulla,
Toisin on sen jälkeen. Julkisuudessa kutsutaan perustyöksi työtä, johon ei tarvita ammattitutkintoja. Kun tämän työn hintaa nostetaan, tällaisten työpaikkojen määrä vähenee. Korkeampi palkka työstä, jota ei enää ole, ei paljon lohduta.
Ruotsissa ongelmaa taklataan vaikeasti työllistettävistä maksettavalla palkkatuella. Siihen käytetään rahaa kansantalouden kokoon nähden kolme kertaa niin paljon kuin Suomessa. Tämä selittää merkittävän osan erosta työllisyydessä Suomen ja Ruotsin välillä.
Voidaan tietysti kysyä, tuijotetaanko meillä liikaakin muodollista koulutusta. Intiassa jopa lukutaidottomat selviävät töistä, joihin Suomessa eri ole mitään asiaa ilman tutkintoa.
Koska en kaihda ikäviä aiheita, huomautan, että pelkän peruskoulun suorittaneiden huono asema työmarkkinoilla saattaa johtua myös siitä, että he ovat aiempaa valikoituneempia; eivät ehkä pääsisi töihin, vaikka olisi se tutkinto. Tähän viittaa se, että ilman koulutusta olevat maahanmuuttajat pääsevät töihin paremmin kielitaito-ongelmista huolimatta. Ovat fiksumpia, aloitekykyisempiä, motivoituneempia ja raittiimpia – siis keskimäärin. Keskiarvoilla on merkitystä isossa kuvassa, vaikka keskiarvojen käyttö syrjiikin joitakin. Keskiarvoja kannattaa käyttää syiden selvittämiseen, ei yksilöiden kohtelemiseen.
Mutta siis: Osaamisvinouma tekee vaikeaksi puolustaa pienituloisia solidaarisella palkkapolitiikalla. Siksi vastuu pienipalkkaisten asemasta siirtyy yhteiskunnalle. Tarvitaan täydentäviä tulonsiirtoja, mutta siitä enemmän joskus myöhemmin.
Käsitykseni mukaan työlliseksi lasketaan sellainenkin ihminen joka tekee vain pari tuntia palkkatyötä viikossa. Hänet siis tilastoidaan työllisenä vaikka valtaosa tuloista muodostuu tulonsiirroista.
Esimerkiksi ihminen joka tekee yhden päivän sijaisuuden päiväkodissa.
Pitääkö tämä Osmo Soininvaara paikkansa?
Jos pitää työllisyysluvut joutuvat, kokonaan uuteen valoon.
Niin nykyisen kuin myös edellisen hallituksen osalta.
Omassa lähipiirissä näitä hyvin pienillä tuntimäärillä työskenteleviä on paljon, lähinnä nuoria ikäjoukossa 19–25. Sellaisia siis vielä jotka eivät opiskele.
Maalaisjärjellä, ja miksei muutenkin ajateltuna työllinen on ihminen joka elättää itsensä palkkatulollaan (poislukien asumistuki).
Tämän takia tilastoidaan myös tehtyjen työtuntien määrä
Mutta miten yleisen työllisyysprosentin kanssa?
Ovatko vajaatyölliset (joko vapaaehtoiset tai pakkosellaiset) vaikkapa tuolla yhden päivän viikkotyöllään mukana työllisyysprosentissa?
Työllisyyteen lasketaan mukaan myös vajaatyöllisyys.
” Tämän takia tilastoidaan myös tehtyjen työtuntien määrä”
Ja Marinin hallituksen lopulla tämä tilasto saavutti siis kaikkien aikojen ennätyksen. Koskaan ei ole tehty yhtä paljon työtä Suomessa?
Muistan myös, että ysärilaman jälkeen puhuttiin 1/4 miljoonaan työttömän määrästä, joka tarvitaan, että talous pyörii normaalisti.
Onko ylläolevat väitteet totta? Itse en tiedä ja olen ihan toisen käden tiedon varassa
Mulle on epäselvää, että miten se lisää kansakunnan vaurautta, jos mä leikkaan itte tukkani, tai vaimo parturoi sen, sen vaihtoehtona että menen parturille (25 vuoteen en ole ollu parturissa)
tai jos pesen itse paitani, tai vaimo pesee sen pesukoneessa, sen sijaan että veisin sen pesulaan?
Eli sun “palvelu-yhteiskuntasi” ei tuota mitään järkevää lisäarvoo yhteiskunnalle.
Teollisuus on osa semmosta ikäänkuin alkutuotantoa, josta syntyy se konkreettinen voima ja ne hyödykkeet mitä siis reaalitodellisuudessa tarvitaan ja mitkä ovat elämisen edellytyksiä.
Ja jos on ruma kaljupää, ei sihen paljoo auta ei manikyristit, pedikyristit, kanpaajat eikä merkkivaatteet täh?
Vaurastuuko kansakunta riippuu tiitä, mitä muuta tekisin vapaa-ajallasi, mutta verotuloja se ainakin tuottaa.
Odelta hyvää ongelman kuvausta, mutta ei juurikaan muita ratkaisuja kuin tukiaiset.
Kyllä se ratkaisukin on tiedossa!
Suomen uusita työpaikoista 85% muodostavat 300 000 pk-yritystämme. Niille pitää tehdä houkuttelevaksi ja mahdolliseksi työllistää & kouluttaa myös nykyisiä työttömiä.
Mielestäni paras tapa on Saksalaisen mallin mukainen työharjoittelu firmassa, jossa työtön saa koulutuksen uuteen ja markkinoilla tarvittavaan ammattiin.
Kannataa muistaa se, että työpaikat ovat nykyisin fragmentotuneet tuhansiin erilaisiin, uusiin ja jatkuvasti muuttuviin työpaikkoihin. Moneen ammattiin ei voi saada ollenkaan koulutusta julkiselta puolelta.
Tämän onnistuminen vaatii tietenkin työvoimalainsäädännön täysremonttia, varsinkin irtisanomissuojan radikaalia madaltamista ja ehkä ensimmäiselle puolelle vuodelle jonkinlaista palkkasubventiota.
Tuo uusi järjestelmä pitää tehdä vastaamaan nykyistä työpaikkojen reaalimaailmaa, eikä “kivikautista” TES-maailmaa, jossa on 300 satasivuista, yleissitovaa työehtosopimusta, jotka ovat tehty pääasissa pysyviä teollisuustyöpaikkoja varten.
Nykyisin uusista työpaikoista yli puolet ovat määräaikaisia, pätkätöitä, etätöitä, sesonkitöitä, monen työn yhtä-akaisuutta, ulkomaankomennuksia, opiskelun / lastenhoidon / sapattivuoden/ asepalvelun/ harrastusten hybridejä.
Seppo Korppoo, 30+ vuotta pk-yrittäjänä ja nuorten kouluttaja-työllistäjä
“Tähän viittaa se, että ilman koulutusta olevat maahanmuuttajat pääsevät töihin paremmin kielitaito-ongelmista huolimatta. Ovat fiksumpia, aloitekykyisempiä, motivoituneempia ja raittiimpia – siis keskimäärin.”. Nyt en ymmärtänyt. Mikä syy tämän taustalla voisi olla?
Nöyrempiä, vaikea myös suojella oikeuksiaan jos ei osaa edes kieltä kunnolla eikä tunne järjestelmiä.
mutta..olen sitä mieltä että ne saamattomat verotulot, ovat paremmissa käsissä vaikka mun hoidossa, eli en ole maksanut “verotuloja” kuin valtion hallinnassa
Nyt tajusin. Verrattiin siis ilman koulutusta olevia suomalaisia ja ilman koulutusta olevia maahanmuuttajia. En pysty poistamaan edellistä kommenttia.
Syyhän on siinä, että täällä jokainen täysijärkinen ja normaali ihminen hankkii koulutuksen. Jos ihminen ä pelkän peruskoulun varaan, hänellä on pahoja ongelmia.
Nythän meille tuli hyvä mahdollisuus tutkia tätä, kun tuli 2‑asteen koulutuspakko. Kailen järjen mukaan pakkotutkinnot auttavat ainakin osaa, mutta ei se tietenkään päihde- ja rikoskierteessä olevia saa työllistymään.
Nyt unohdit sen, että maahanmuuttajan työmotivaatiota kasvattaa myös kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan saaminen. Kantakouluttamaton ei pysty työnteolla parantamaan asemaansa vastaavissa määrin, hän on jo siinä tilanteessa johon maahanmuuttaja pyrkii.
Em. karkkia ei tietenkään pidä pilipalimaahanmuuttajille jakaa ja entisetkin saisi ottaa pois. Tämä on meidän maamme!
Olet siis sitä mieltä, että kouluttamattoman kantasuoalaiset työttömyys johtuu työhaluttomuudesta. Jos olet tätä mieltä, miksi siis haluat, ettei maahanmuuttajakaan saa tehdä niitä töitä, joita suomalaiset eivät suostu tekemään?
Ehkä tarkoitus oli tasapäistää koulutus. Kukaan ei saa etua kyvykkyydestään. Kaikki painetaan samaan muottiin. Tämä tuntuu olevan teikäläisille liikaa. Ei lahjakkaiden tukemista vaan lahjattomien. Huonosti käy valtion noilla periaatteilla.
.
Monet lukio-opettajat ovat kertoneet, ainakin pääkaupunkiseudulla, että varsinkin alempien keskiarvorajojen lukiot ovat muuttuneet merkittävästi oppivelvollisuusiän pidentämisen myötä huonompaan suuntaan, kun mukana hyvin paljon sellaisia jotka eivät olisi lukioihin menneet lainkaan. On jopa vakavia ja laajoja järjestyshäiriöitä monissa lukiossa.
En ala tässä niitä nimeämään.
Tämä kannattaisi selvittää objektiivisesti vaikka asialle tuskin enää voi mitään.
Li Anderssonhan kertoi oppivelvollisuusiän pidentämisen olleen hänen ministeriuransa suurin saavutus. Olikohan?
Oli ajatus, mikä olisi hyväksi nuorille. Käytännön seuraukset ovat kuitenkin vielä jääneet toteamatta. Ne nähdään vasta myöhemmin, kun seurataan pitkäkestoisesti miten tämä lisää, vai lisääkö lainkaan, nuorten pysyvää täystyöllistymistä opintojen jälkeen.
Myös nuoret itse noissa lukioissa ovat kertoneet samaa, oppimisrauha ja ‑motivaatio heikkoa. Helsingin kaupunki ainakin on monien omien lukioidensa oppilasmäärät paisuttanut ylisuuriksi ja nuoret maksavat tämän hinnan.
Kuten useinkin kun politiikkotädit-ja sedät haluavat tehdä ideologiaa.
Se on oikein että lukioon pääsee laajemmin ja yhä useampi, jos kyseessä on opiskeluhaluinen nuori.
Mutta se että pidennyslaki pakottaa haluttomia lukioihin ja ammattikouluihin ei ole ongelmatonta.
Yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolella voi aivan hyvin hengailla vaikka olisi nimillisesti jossakin koulussa kirjoillakin, jos ei osallistu niihin rakenteisiin ja mahdollisuuksiin.
Tsuppariksi tarvitaan maisterin tutkinto.
Muodolliset koulutusvaatimukset töihin, missä selviää hienosti reipas poika.
Vai ollaanko nyt niin uusavuttomia ja asennetta puuttu, ettei rwippaita poikia ole? Motivaatio nollassa ja tosiaan saman saman saa räkimällä kattoon.
nih, ihminen ei muutu yhtään sen älykkäämmäksi, vaiks sitä koulutettais 30 vuotta jossain oppilaitoksessa
Osaamisvinoumahypoteesia työttömyyden syynä olet esitellyt ennenkin. En ymmärtänyt väitettäsi silloin, en ymmärrä vieläkään. Minusta sinulla on kyky rakentaa hypoteeseja, muttei taitoa arvioida niitä.
Jos osaamisvinouma aiheuttaisi työttömyyttä, niin vastaavan työttömyysprofiilin pitäisi esiintyä myös muissa Suomea (sekä koulutusjakauman suhteen että muutenkin yhteiskunnallisesti) vastaavissa maissa eli Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissa on Suomea vastaava työttömyysprofiili, mutta Tanskassa ja Norjassa ei. Osaamisvinoumaa paljon parempi selittävä tekijä löytyy, kun kysyy mikä erottaa Suomen ja Ruotsin muista isoista Pohjoismaista? Merkittävin erottava tekijä on 90-luvun alun talouspolitiikka. Suomi ja Ruotsi epäonnistuivat totaalisesti talouspolitiikassa, minkä jälkeen talouden tasapainotila on molemmissa maissa jumiutunut työttömyyttä suosivaksi.
Jos et usko osdaamisvinouman olemassaoloon, miten selität suuret erot työttömyydessä eri koulutustasojen välillä?
Ero eri maiden välillä on jokatapauksessa selitettävä, mikäli osaamisprofiili ei sitä selitä. Tietämättä oikeaa vastausta näin lonkalta selityksiä keksin sosiaaliturvan erot (osaamaton väki ei työn kautta nouse montusta), työn ja työntekijän sijouttumisen erot (asuntopolitiikka esim estää siirtymisen), yrityskulttuurin erot valmiudessa kouluttaa itse (kulttuuri ja hinta), suomen työmarkkinoiden erot (mitkä alat tms), lainsäädännön erot tutkintovaatimuksissa, verokiila, työn tuottavuus, tuloerot (kellään ei ole varaa palkata osaamatonta henkilöstöä). Näin lonkalta.
no selitän siten, että varsinkin julkisen alan hommiin vaaditaan joku leikkitutkinto, vaikkei sillä mittään merkitystä oliskaan itte sen työ tehvävien hyvin hoitamisen kannalta
Ode loihe lausuman: “Jos et usko osdaamisvinouman olemassaoloon, miten selität suuret erot työttömyydessä eri koulutustasojen välillä?”
Kykysi hypoteesien testaamiseen on heikkoa. Valikoit datasi mielivaltaisesti, jotta hypoteesisi säilyisi elossa. Minun ei tarvitse selittää suuria eroja työttömyydessä eri koulutustasojen välillä, koska toisaalla (Suomi ja Ruotsi) suuria eroja on ja toisaalla ei ole (Tanska ja Norja). Osaamisvinoumahypoteesi on tämän datan pohjalta yhtä hyvä ennustin kuin kolikko.
Koska et ehkä kuitenkaan usko, niin kokeile tehdä kaksi kilpailevaa hypoteesia: 1) osaamisvinouma, vs 2) erilainen talouspolitiikka 80-luvun lopun ja 90-luvun alun talouskriisissä. Kumpi voittaa? Kumpi voittaa kirkkaasti? Kumpi ei enää selitä mitään?
Minun hypoteesini on, että Suomen ja Ruotsin työttömyysongelman alkusyy on tahallisesti huono talouspolitiikka 90-luvulla. Tahallisesti huono, koska jo ennen 90-lukua tiedettiin, että jos työttömyyden päästää pitkäaikaistyöttömyydeksi, siitä tulee kroonista. Pitkäaikaistyöttömien paluu työelämään on (populaatiotasolla) tuskallista. Näin on käynyt jokaisessa tunnetussa pidemmässä lamassa. Selitys siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan, että työnantaja ei halua ottaa pitkäaikaistyöttömiä töihin, eivätkä pitkäaikaistyöttömät halua töihin.
Matemaattisemmin formuloituna voidaan minusta ajatella moniulotteinen minimointitehtävä, jossa markkinatalous kyllä löytää pareto-optimaalisen pisteen, mutta, jossa muuttujien painotus voi olla tarkkailijan näkökulmalta epäoptimaalinen. Ennen 90-luvun alun lamaa Suomen talous oli pareto-optimissa, jossa tarkkailijan näkökulmalta asiat olivat hyvin: työttömyys matala, ei valtionvelkaa, jne. Laman hoito muutti muuttujien painotuksista vastaavan päättäjän (näkymättömän käden näkymätön pää?) prioriteetteja tarkkailijan näkökannalta epäoptimaalisiksi: korkea pysyvä työttömyys, keskimäärin kasvava valtionvelka, jne. Markkinatalous löytää edelleenkin pareto-optimaalisen pisteen, mutta talouden tasapainopiste on eri kuin mitä tarkkailija sen haluaisi olevan.
Kun työttömyys on päästetty pitkäaikaiseksi, Suomen ja Ruotsin tilannetta heikentää minun (markkinataloussosialistin) mielestäni eniten sosiaaliturva. Julmissa talouksissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, tasapainopiste ajautuu helpommin takaisin tarkkailijan näkökulmasta mielekkääseen pareto-optimiin, koska nälkä pakottaa pitkäaikaistyöttömät huonosti arvostettuihin töihin, jotka toimivat ponnahduslautoina parempiin töihin.
Osaamisvinoumasta puhuminen ei tilannetta ratkaise eikä oikein mikään Ruotsissa tehty muutos (Ruotsin työttömyysaste on kaikista toimista huolimatta korkea, 30 vuotta laman jälkeen). Sosiaaliturvan muokkaaminen nykyisessä taloustilanteessa olisi julmaa ja taloudelle haitallista. Siksi, minusta, Suomessa pitäisi valmistautua muokkaamaan sosiaaliturvaa väliaikaisesti voimakkaasti (nykyedut voidaan ja pitää palauttaa, kun työttömyys on laskenut alas), kun talous seuraavan kerran kasvaa kunnolla. Tähän tarvitaan poliitikkoa, jolla on näkemystä, kykyä esittää näkemyksensä sekä taitoa vakuuttaa ihmiset siitä, että sen ohjelma toimii. Ongelma toki on, että nykyisillä uusliberaaleilla talousprioriteeteilla ainoa mikä varmuudella kasvaa, on valtionvelka. Toinen ongelma on, että meillä ei taida olla yhtään poliitikkoa, joka pystyisi tähän. Varsinkaan, kun talouden saaminen nousuun vaatisi investointeja ja investoinnit tehdään aina velaksi ja velka on Suomessa pahempi kuin kuolema.
Näin minäkin luulin ja näin luuli moni muukin. Sen mukaan rakenteellisen työttömyyden pitäisi olla kohortti-ilmiö. joka sulaisi pois, kun 199+0‑laman aikana irtisanotut siirtyisivät eläkkeelle. Ei ollut, vaan rakenteellinen työttömyys osoittautui suureksi mylös seuraavien ikälukkien kohdalla, jotka eivät olleet laman aikaan vielä työmarkkinoilla.
On eräs vinouma mitä en ole nähnyt käsiteltävän. Ainakin oman mutu-tuntuman ja ‑kokemuksen mukaan, paremmin koulutetut ovat kyllä paremmin töissä mutta moni sellaisissa, missä sitä koulutusta ei oikeastaan tarvittaisi!
Onko siis tutkimusta tällaisesta. Siis korkeakoulutetut töissä lastenhoitajina, avustajina tms. tukkimassa vähemmän kouluttautuneiden tietä? Samalla myös alentamalla verotuloja tekemällä “alemman tulotason” työtä kuin koulutus antaisi edellytyksen?
“Näin minäkin luulin ja näin luuli moni muukin. Sen mukaan rakenteellisen työttömyyden pitäisi olla kohortti-ilmiö. joka sulaisi pois, kun 199+0‑laman aikana irtisanotut siirtyisivät eläkkeelle. Ei ollut, vaan rakenteellinen työttömyys osoittautui suureksi mylös seuraavien ikälukkien kohdalla, jotka eivät olleet laman aikaan vielä työmarkkinoilla.”
Näin siinä käy, kun työttömyyttä tulkitaan ennen kaikkea yksilön epäonnistumisena eikä suinkaan makrotason massiivisena työvoiman kysynnän ja tarjonnan epäsuhtana. Mistä päästäänkin tähän työttömien syyllistämiseen, kummasti valtaosa ekonomisteista hyväksyy sen, ettei täystyöllisyys ole käytännössä mahdollista tai hyvä asia, vaan talousjärjestelmän “optimaalinen” toiminta vaatii lauman epäonnistujia kilpailemaan huonoimmista palkoista ja työpaikoista.
Nykyhallitushan myös tekee kovasti töitä, ettei työttömyyteen päätynyt kykene opiskelemaan kuin hyvin tarkkaan valituille aloille, kaikesta työvoimapula-polemiikista huolimatta. Oikea narrien laiva, hesarin toimittajaa lainatakseni, ja tällä viittaan yhteiskuntaan.
Ode sanoi: “Näin minäkin luulin ja näin luuli moni muukin. Sen mukaan rakenteellisen työttömyyden pitäisi olla kohortti-ilmiö. joka sulaisi pois, kun 199+0‑laman aikana irtisanotut siirtyisivät eläkkeelle. Ei ollut, vaan rakenteellinen työttömyys osoittautui suureksi mylös seuraavien ikälukkien kohdalla, jotka eivät olleet laman aikaan vielä työmarkkinoilla.”
Veikkaisin (tähän minulla ei ole dataa; onko tilastokeskukselta ja SCB:ltä mahdollista saada repeated measures ‑tyyppistä dataa (vaikkapa tiskin alta), jossa eri sukupolvien yksilöt olisi linkitetty toisiinsa vanhempi-lapsi ‑tyyliin?), että sekä Suomessa että Ruotsissa edellinen ikäkohortti siirsi tavan seuraavalle — ja että syy olisi anteliaassa sosiaaliturvassa. Jos dataa voi saada, niin siirtotesti on helppo tehdä ja syytä on mahdollista spekuloida painavasti. Osaamisvinoumahypoteesilla ei ole mahdollista selittää tilannetta millään, koska hypoteesi ennustaa Norjan ja Tanskan osalta työttömyyden pahenemista jäljemmillä sukupolvilla. Sitä ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Mun käsitys on, että normijärkinen (äo 90–110) oppii homman kuin homman siis käytönnössä muutamas päiväs tai viikois..jos on oppiakseen..eli
ylikouluttamises ei oo paljoo järkee..ja oppiihan se ihminen ittekseenkin maailmaa seuratessa, ilman virallisia todistuksia
Täytyy myös huomata, että Juhana Vartiaisen supply side-logiikalla suuren matalasti koulutetun työvoiman tarjonnan pitäisi johtaa matalasti koulutetun työvoiman kysynnän kasvuun. Tälläistä ei ole tapahtunut, mikä ilmeisesti sitten johtuu siitä ettei näiden henkilöiden ‘todellinen tuottavuus’ ole vain niin korkeaa että palkat voisivat kilpailla työttömyystukien kanssa. Samaan aikaan kaupat kuitenkin työllistävät matalasti koulutettuja, joten tämäkään argumentointi ei oikeastaan toimi.
Ainoa pätevä johtopäätös on se, että supply side ‑sadut ovat niitä itseään, satuja joita ekonomistit kehittelevät kun eivät osaa tai jaksa mallintaa todellista maailmaa. Sitten näitä teoreettisia satuja keksiviä neropatteja ekonomistit ja tilastotieteilijät taputtelevat selkään hyvästä ja lennokkaasta mielikuvituksesta.
Mallit voivat toimia tietyissä oloissa, mutta universaaleja ne eivät ole. Ongelma tulee kun rakastuu liikaa näihin malleihin eikä ymmärrä niihin liittyviä puutteita ja ehtoja joiden sisällä ne toimivat, ja toisaalta ne tilanteet jolloin ne eivät toimi. Toki yleensä niitä rajoituksia ei vain tiedetä, tai muusta syystä käytetä valtavirtaisessa taloustieteessä esimerkiksi koska tietyt näkökulmat on liian vaikea tuoda mukaan malleihin. Vaikeita esimerkiksi sen takia että asiasta ei ole luotettavaa dataa jonka voisi upottaa malleihin.
Mutta tosiaan harvat asiat ovat yhtä rasittavia kuin talouden yliyksinkertaisiin malleihin uskoon hurantaneet. Kilpailijana ehkä media joka nostaa tälläisiä julistajia jalustalle.
Janne M. Korhonen on kirjoittanut hyvin tästä “ekonomismi” ‑ilmiöstä missä talouden yliyksinkertaistuksia käytetään toteutetun huonon politiikan perusteena:
https://jmkorhonen.fi/2018/05/28/poliittinen-ekonomismi-ja-taloustieteen-kritiikki/
https://jmkorhonen.fi/2017/05/15/donitsitalousajattelu-osa-18-nykyinen-talousajattelu-on-osa-ongelmaa/
Muitakin blogista löytyy.
Ja jatkona edelliseen, syksyisin omenien tarjonta nousee niin paljon että niitä jaetaan ilmaisiksi, eli jälleen kerran kysyntä ei seuraakaan tarjontaa.
Välillä kyllä oikeasti ihmettelee kuinka tyhmiä ihmiset ovat, kaikenlaiset muka-viisaat sadut menevät heittämällä läpi.
Peruskoulun varassa olevien maahanmuuttajien määrän voisi selittää se, että osa porukasta on saattanut tulla Suomeen joskus 20–30v kieppeillä. Taskussa on siten ammattitaitoa, jolla lyhyen perehdytyksen jälkeen pääsee kiinni (suorittavaan) työhön. Ymmärtääkseni esim. vuoden 2015 irakilaisissa turvapaikanhakijoissa oli em. porukkaa.
Kantaväestön osalta kiinnostava ryhmä olisi 2. asteen drop-outit. Jotain on peruskoulun jälkeen yritetty, mutta valmista ei ole tullut. Osa peruskoulun varaan jättäneistä saattaa työllistyä esim. perheyritykseen. Tällaisia tapauksia riittää, mitä kauemmas pk-seudulta mennään: ”poikani, nämä hommat opitaan tekemällä eikä koulunpenkillä istumalla”.
Tanskasta: poikkeava työllisyysprofiili voi selittyä sillä, että maassa asutus on paljon keskittyneempää ja elinkeinorakenne monipuolisempi. Ts. työttömäksi jäädessä alanvaihto käy näppärämmin, eikä 300 yllättäen työttömäksi jääneen paperimiehen tarvitse hakea kilpaa sitä yhtä prosessinhoitajan kesätyöpaikkaa, joka on ainoa ammattitaitoon soveltuva avoin duuni 150km säteellä.
Väitätkö, että joku keskiverto somppu tai lähi-itäläinen on fiksumpi ja parempi työntekijä, mitä joku vähän ehkä syrjäytynyt 5 kymmpinen kaljaa lipittävä suomalainen työtön?
se on suurta roskaa se, mun mielestä
tää “white trash” porukka on ihan lähes yhtä älykästä sakkii, mitä normi suomalaisetkin..elllei älykkäämpiäkin, hyppäsivät oravan pyörästä..yhteiskunta ei kyenny mobilisoimaan heitä..itte kuulun ko. “kuntoutettavaan” porukkaan
mut voin vakuuttaa, että ÄO osamääräni on reilusti yli sadan
Sairaanhoitajan käytännön työ ei todellakaan vaadi 3,5 vuoden koulutusta, varsinkin kun valtaosa koulutuksesta on teoreettista opiskelua ja hyvin vähän käytäntöä. Ja vastaava tilanne on vielä enemmän lähihoitajien kanssa.
Tutkinnot on paisuteltu täyteen turhanpäiväisiä täytekursseja ja tehottomia ja huonosti ohjattuja harjoitteluita. Samoin opinnoista on tehty liian akateemisia, kun sairaanhoitajat eivät todellakaan ole mitään tutkijoita mutta AMK:ssa sitä kovasti leikitään tutkimista ja kehittämistä.
Sairaanhoitajan koulutus oli jo ainakin 60-luvun alussa, jolloin anoppini opiskeli, 2,5 vuotta ja erikoistuminen siihen päälle noin vuosi. Mielestäni HYKS:n silmäklinikalla elämäntyönsä 2000-luvun alkuun tehneen henkilön koulutus ei ajallisesti ollut mitenkään ylimitoitettu. Työssä eteen tulevat ”käytännön” tilanteet ovat sellaisia, joihin koulutuksessa valmistaudutaan.
Nykyään pitää opiskella 3,5 vuotta (perus AMK), sitten päälle pitää suorittaa maksullisia lisäkoulutuksia ja erikoistumisia jos haluaa ns. ‘vaativampiin’ sairaanhoitajan töihin. Osan tietysti työnantaja tarjoaa.
Toinen ja kolmas osa käsittelivät paljon sitä kysymystä voitaisiinko, ja miten perustyön palkkoja voitaisiin nostaa.
Suomi on siirtynyt keskusteltuna historian jaksona perinteisestä pohjoismaisesta mallista kohti globaalia markkinataloutta. Tuosta syystä voi olettaa, että palkatkin muodostuvat entistä enemmän globaalien markkinoiden, ja globaalien työvoimamarkkinoidenkin mukaan. Ei ole oikein varaa solidaarisiin palkankorotuksiin entiseen tapaan, tai voimakkaaseen tuloja tasaavaan politiikkaan.
Jos perustyön palkat nousevat, niin todennäköisemmin muista syistä, kuten työn tehokkuuden kasvun, Suomen talouden terveyden, tai kulloistenkin suhdanteiden ansiosta. Globaali kilpailu pitää entistä vahvemmin huolen siitä, että työt ja pääomat valuvat muualle, jos yritysten (ja julkisen taloudenkin) rahataloutta ei optimoida tarkasti.
“Voidaan tietysti kysyä, tuijotetaanko meillä liikaakin muodollista koulutusta, Intiassa jopa lukutaidottomat selviävät töistä, joihin Suomessa eri ole mitään asiaa ilman tutkintoa.”
Vastaus tähän on kyllä. Ei se ole mikään ihme, että korkeampi koulutustaso korreloi paremman tulotason kanssa kun tutkinto vaaditaan suureen osaan työpaikoista. Tämä korrelaatio ei kuitenkaan missään määrin todista sitä, että siitä tutkinto tarjoaisi kaikilla aloilla aidosti suurta etua työssä menestymiseen. Voi olla, että monissa tapauksissa tutkintovaatimukset ovat olemassa vain yksinkertaisena välineenä työnhakijoiden karsimiseen, eikä suinkaan siksi että tutkinto itsessään opettaisi työssä tarvittavia taitoja.
Korkeakoulujen osalta erityisen typerää Suomen mallissa on se, miten lähes kaikilla yliopistoaloilla oletetaan kaikkien lukevan itsensä maisteriksi, ja menevän vasta sitten töihin. Käytännössä tämä malli vain siirtää työelämään siirtymistä vuosilla eteenpäin, ja sitten suuri joukko maistereita ilman työkokemusta päätyy koulutustasoon nähden alempiin “entry level” hommiin, jonka voisi tehdä helposti kandina tai jopa ammattikoulutaustalla. Itsekin olen maisteri kaupalliselta alalta, ja koen että maisterivaihe oli pääasiassa teoriapainotteista ajanhukkaa joka ei tuottanut työelämää ajatellen minulle juuri mitään lisäarvoa. Nuorten siirtymistä työelämään voisi uskoakseni nopeuttaa, jos siirryttäisiin malliin jossa entistä useampi voisi hakea jo kandina töitä, ja maisterivaiheen voisi suorittaa työn ohessa ilman nykyisiä aikarajoja.
“Nuorten siirtymistä työelämään voisi uskoakseni nopeuttaa, jos siirryttäisiin malliin jossa entistä useampi voisi hakea jo kandina töitä, ja maisterivaiheen voisi suorittaa työn ohessa ilman nykyisiä aikarajoja.”
Tämähän olisi hyvä idea, tämä varmasti otetaan käyttöön heti kun todellinen työvoimapula ilmestyy. Nythän sellaista ei ole.
Ohjelmistopuolella oli pitkään tapana, että opiskelijat katosivat töihin ennen valmistumista eikä moni edes koskaan valmistunut. Tämä on sitä todellista työvoimapulaa, muilla aloilla tutkintomeritokratia on lähinnä moderni kiltajärjestelmä.
Stadist kirjoitti:
Toinen merkki työvoimapulasta on palkkakilpailu. Harvoja aloja lukuunottamatta sellaista ei Suomessa ole nähty käytännössä sitten 40-luvun. Sota-aikana työvoimapula oli niin huutavaa että työläiset loikkivat työpaikasta toiseen parempien palkkojen perässä harva se viikko. Aiemmin liberaaleihin “markkinat hoitaa” työmarkkinoihin uskovat työnantaja vaativat nyt uudessa tilanteessa valtion nopeaa väliintuloa, jopa maksimipalkkojen säätämistä lailla vaadittiin.
Uusi tilanne oli iso tekijä kolmikantaisen sopimusmallin syntymisessä, kun ennen sitä kiivaasti vastustavat työnantajat olivat nyt aivan uudenlaisessa tilanteessa kun oli aitoa työvoimapulaa.
https://lauspalo.com/2021/12/kuinka-suomeen-saatiin-8-tunnin-tyopaiva/
Työnantajien pitkään jatkunutta “kaasuvalottamista” Suomessa nyt vallitsevasta “työvoimapulasta” on ollut aika tuskaista seurata mediassa. Varsinkin kun median suhtautuminen siihen on ollut niin kritiikitöntä. Ei ole haluttu edes kysyä että jos alalla on työvoimapula, mikseivät palkat nouse? Tai miksei palkata junior-tason työntekijöitä ja kouluteta heistä tarvittavia huippuosaajia vuosien saatossa?
Työvoimaa kyllä on saatavilla kunhan siitä maksaa markkinahintaa (joko paremman lähtöpalkan, tai tarvittavien osaajien oma-aloitteisen kouluttamisen muodossa). Joko täältä kotimaasta tai sitten kansainvälisiltä työmarkkinoilta.
Ylempänä kirjoitettiin, että julkinen puoli vaatii tutkintoja töihin, joihin niitä ei edes tarvittaisi. Sukulaispojalle töitä etsiessäni olen huomannut saman. Ainakin Helsingin seudulla kunnat edellyttävät mitä tahansa toisen asteen tutkintoa jopa niihin töihin, joihin työntekijä on tarkoitus kouluttaa itse. Tällaisia töitä ovat mm. pysäköinnintarkastajan työ, lipuntarkastajan työ ja raideliikenteen kuskin duunit. Toki yksityiselle puolelle kelpaa vastaaviin töihin myös ilman toisen asteen tutkintoa, mutta usein niissä työehdot ja ‑olot ovat paljon huonompia, jolloin työntekijöiden pysyvyys on myös heikompaa (joka johtaa työttömyyspäivien kasvuun).
Syy, miksi kouluttamattomat maahanmuuttajat työllistyvät paremmin kuin vastaavat suomalaiset, on ainakin osin rasismi. Ihan totta. Aikoinaan jälkikasvu haki kesätöitä laivojen siivoojana. Kävi kuitenkin ilmi, että miltei kaikki paikat menivät mamuille. Syynä täytyy olla se, että työnantaja arvioi mamun suomalaista paremmaksi työntekijäksi. Kyse siis on stereotypiaan perustuvasta yleistyksestä, ja sehän on rasismia ainakin nykykielessä.
Kun kattelee laivasiivoojia, valtaosa on paitsi mamuja myös naisia. Eli työnantaja on paitsi rasisti myös seksisti. Voi tosin spekuloida, että miehet eivät edes yritä. Eivätkä ehkä tosiaan niin tee, koska tietävät, että miehen on vaikea työllistyä, jos paikkaa hakee myös naisia. Eli sama juttu kuin vuokra-asunnoissa. Aika moni nuori mies tietää nykyään, miten siinä käy. Miesten huonommasta työmarkkina-asemastahan on jopa suomalaista tutkimusta. (Jep, on varmasti ammatteja, joissa miehellä on etulyöntiasema, mutta pääsääntö näyttäisi olevan naisten suosiminen. Toki asiaa kannattaisi analysoida tarkemmin, mutta se on kai turha toivo, koska syrjinnän kohteena on väärä sukupuoli.)
En tiedä ketä kohtaan toi “turha toivo” kommentti oli heitetty, mutta olen kai aika woke ja intersektionaalinen jopa, ja sanon että kyllä tuossa on rasismin ja seksimin piirteitä ja se on aina väärin.
Maahanmuuttajien suosimiseen voi myös liittyä monissa työpaikoissa työehtojen polkemiseen. Maahanmuuttajat eivät tunne suomalaista järjestelmää ja osaa yhtä vaatia oikeuksiaan yhtä valppaasti mitä täällä syntyneet. Olen itse nähnyt erään alalla merkittävän matalapalkka-alan toimijan systemaattisesti maksavan liian pieniä palkan lisiä. Asiasta piti joka kuukausi vaatia korjauksia, joskus liiton kautta. Epäilemättä monet eivät tajunneet mystisestä lyhenteitä vilisevästä palkkanauhasta edes minkään olevan pielessä, ja jos osasivatkin voi kynnys olla iso lähteä työnantajaa vastaan toimimaan kun oma maassa olemisen ehto perustuu työpaikalle.
Ihmeelliseltä myös tuntui liiton haluttomuus mitenkään lähteä yritystä vastaan isompiin toimiin, kun toiminta tosiaan oli toistuvaa ja systemaattiselta vaikuttavaa. Kunhan vain toistuvasti pyydettiin yritykseltä että pliis maksakaa viime kuun palkka oikein. Ja sama toistuu taas seuraavalla kerralla.
Mutta siis, syrjintä ihonvärin, sukupuolen yms. asioiden suhteen on väärin, myös kun se kohdistuu ei-vähemmistöihin. Myös positiivinen syrjintä on asia josta pitää pitkällä tähtäimellä pyrkiä eroon, mutta joissain tapauksissa on pienempi paha kun pitää valita useista eri pahoista. Vaatii siis pragmaattista lähestymistä tapauskohtaisesti.
Intersektionalismi on väärin ajateltu. Ei ole mitään tahoa, joka tietäisi mihin luokkiin ihmiskunta pitäisi jakaa. Ja vaikka olisi, ei ole mitään tahoa, joka tietäisi, mitä ryhmää sorretaan ja kuinka paljon.
Tää asia käytiin vallankumouksellisesti läpi parisataa vuotta sitten täällä lännessä. Valistuksen keskeisiä ajatuksia nimittäin oli, että ei ole ryhmien etuoikeuksia, on vain ihmisoikeuksia.
Ihmisen psyyke haluaa etuoikeuksia eikä mielellään suostu tasa-arvoon, ja siksi monia vetää puoleensa kaikenlaiset intersektionalismit. Natsismi oli eräänlaista intersektionalismia: vallanpitäjät huomasivat, että arjalaiset olivat juutalaisten sortama porukka. Eikun toimeen!
Ihmiskunnan suuri tuleva taistelu on valistuksen arvojen, ihmisarvon ja tosiasioiden, säilyttäminen, kun kulttuurit, joiden äidinmaidossa nuo arvot eivät ole, haastavat meitä. Siinä joukossa on lännen wokeilijat.
Heinrich on oikeilla jäljillä: https://henrich.fas.harvard.edu/files/henrich/files/sciencefull.pdf
Ja samaan aikaan pitää totta kai ymmärtää, että maailmassa on ryhmiä, joita pitää auttaa. Ja toisaalta ryhmiä, jotka haluavat säilyttää valtansa. Siksi tää homma, ihmisoikeudet, on niin mahdotonta. Ja siksi on ihme, että esimerkiksi Suomen kaltainen maa on olemassa. Tai ainakin oli hetken.
Se että jokin on vaikeaa, ei tarkoita että se vaikeasti käytettävä työkalu pitäisi heittää roskikseen.
Ylipäätään itse pidän intersektionaalisuutta paljolti moniuloitteisena ajatuskehikkona joka muistuttaa että asioita ei kannata typistää yksiulotteisiksi jos haluaa tehdä tarkkaa tilannekuvaa. Ihmiset ja asiat ovat moninaisia ja kuuluvat moniin eri ryhmiin ja kategorioihin, ja kaikilla niillä on omat erikoispiirteensä ja suhteensa muihin.
Toki normaalissa intersektionaalisuudessa on myös oleellisesti kysymys vallasta ja sen jakautumisesta, sen käytöstä ja sen vaikutuksista. Tiedän toki että vallasta puhuminen ei ole kovinkaan muodikasta ollut kun asiasta pitivät paljon marxistit ja kommunistit ääntä. Ja toisaalta koska mitä enemmän sinulla on valtaa sitä vaikeampaa siitä on puhua kriittisesti jo yksilöiden psykologisten vinoumien vuoksi (ja myös vertaisten sosiaalisen paineen vuoksi). Ja jos sinulla ei ole valtaa niin ei sinua kukaan kuule.
Mutta jälleen, sekään ei ole syy jättää valtaa käsittelemättä jos asioita haluaa tarkastella älyllisen rehellisesti. Vallasta ja sen jakautumisesta pitäisi puhua enemmän sillä se alkaa olla kasautunut vaarallisen paljon.
Aidosti häiritsee, siis ihan periaatteessa, jos valtio, väkivaltamonopoli, ensin jakaa ihmisiä ryhmiin ja sitten jakaa tai evää oikeuksia.
Ajan henkeä myötäillee esimeriksi Yle, jossa pyritään vaientamaan ja voimistamaan tiettyjä ääniä sen perusteella, kuka on puhuja.
Ja jos agendaan sopii, voidaan jättää ihmiset jaottelematta. Miten on mahdollista, että Suomen koulu on ollut pitkään maailman epätasa-arvoisimpia ilman, että siitä on nostettu meteliä, ilman että mikään poliittinen puolue on nostanut ongelmaa agendalleen?
Mielivalta, ideologinen harhaisuus näyttää ohjaavan väkivaltamonopoliamme.
Vaihtoehto voisi olla rehellinen ja kiivas keskustelu. Mutta sitä on turha odottaa, sanoisin parinkymmenen vuoden kokemuksella.
(Tämä blogi on ollut erikoinen poikkeus. Siitä suuri kiitos Osmolle, joka on mielestäni sallinut monenlaista kommentointia ja edistänyt siten järjen käyttöä.)
Vastauksena Atomistille:
Tilastotieteilijän blogissa lienee järkevä nähdä intersektionalismi regressioanalyysinä. Ennustettaessa vaikkapa syrjäytymistä on mielekästä käyttää selittäjinä kaikkia mahdollisia tietoja eikä tyytyä vain yhteen tai jopa ajattelemaan jotain fatalistista satunnaisvaikutusta.
Kuten regressiossa, eri selittäjien välisiä suhteita on syytä tarkastella huolella huomioiden sen, miten helposti nämä vaikuttavat toisiinsa ja toisaalta kuinka helppo niihin on itsessään helppo vaikuttaa.
Esimerkiksi perhetaustaan tai syntymävuoteen sekä geeneihin on hankala vaikuttaa. Sen sijaan koulutusta voidaan yrittää antaa. Siinäkin pitää olla varovainen: jos pelkkä oppiarvo selittäisi ihmisten eroja toimeentulossa, voisi opetusministeri antaa kaikille vaikka viisi tohtorin tutkintoa. Todellisuudessa koulutuksen vaikutusmekanismit ovat monimutkaisemmat ja liittyvät paitsi opittuihin asioihin, myös ihmisiin joihin on tutustuttu jne.
“Tilastotieteilijän blogissa lienee järkevä nähdä intersektionalismi regressioanalyysinä.”
Pohjimmiltaan on kuitenkn kyse väkivaltamonopolista, ei tilastotieteilijästä.
Valtio tyypillisesti pyrkii laajentamaan valtaansa. Esteenä on loppujen lopuksi vain kansalaiset. Perustuslakikin on vain hidaste.
Mutta, joo, käytännössä valtion on hyvä tunnistaa huono-osaisuuden erilaisia tekijöitä. Mutta kuka on valtio, väkivaltamonopoli? Voimmeko muka luottaa, että valtio on hyväntahtoinen tai järkevä?
Kun esimerkiksi Suomen koulu on ollut maailman epätasa-arvoisimpia parikymmentä vuotta sukupuolten suhteen Pisan mukaan eikä mitään ole tehty, voimmeko luottaa väkivaltamonopolin hyväntahtoisuuteen? Miten voisimme?
Demokratia näyttäisi olevan järjestelmä, joka tekee apinavaistoistamme lakeja ja sementoituja käytäntöjä.
Habermasilla tuntui olevan pointti aikoinaan. Mutta ei hän tainnut oikein ymmärtää missä mennään.
Raeanus sanoitti tämän niin hyvin että ei juurikaan lisättävää.
Itse käsittelen sitä nimenomaan työkaluna. Ymmärrän toki että sitä työkalua voi myös käyttää tukemaan typeriä johtopäätöksiin, kuten voi mitä tahansa työkalua. Epäilemättä monet näin ovatkin tehneet.
Enemmän siis toivoisin kritisoitavan johtopäätöksiä, tai muuten miten työkalua on jossain käytetty kuin itse työkalua. Useilla vain tuntuu olevan kategorinen kieltäminen ettei ihmisiä saisi käsitellä “teorian/tutkimuksen tasolla” erilaisten identiteettien/ihmisryhmien kautta, vaikka arkielämässä ihmiset käsittelevät toisia ihmisiä juurikin näin lähes taukoamatta. Ikäänkuin siis asiasta puhuminen pitäisi kieltää joka tuntuu minulle oudolta.
Eli ymmärrän vaikkapa taistolaisuuden typeryyden ja vastustuksen, mutta se että koko intersektionaalisuutta vastaan hyökätään tuntuu itsestäni oudolta. Taistolaisuus teki työkalun pohjalta omanlaisiaan johtopäätöksiä ja omia hierarkioitaan, ja joku Tumblr-wokeismi myös kai myös (en ole ollut piireissä tai nähnyt kun se ei koskaan ollut valtavirtaa, mutta nähtävästi näin kuiten social justice warrior piireissä alkoi ilmentyä), ja sikäli kuin niistä tiedän niin ne olivat typeriä.
Typerää ei kuitenkaan ollut se että kun itse olin syrjäytynyt, yksinäisyydestä kärsivä köyhä päihde/mielenterveysongelmainen nuori aikuinen niin intersektionaalisuus juuri sanoi että vaikka olen cis-male niin en ole kokonaisuutena mitenkään etuoikeutettu. Toki huonomminkin olisi voinut mennä, mutta silti se että minulla oli etuoikeuksia yhdellä asteikolla, niin käytännössä kaikilla muilla olin todella kurjassa ja ei-etuoikeutetussa asemassa.
Tämä juuri on intersektionaalisen ajattelumallin/työkalun käytön voitto ja etu, ja joka on mielestäni tervehdyttänyt esimerkiksi feminismiä liikkeenä joka omassa teini-iässä oli hyvin suoraviivaista vain sukupuoleen typistävää sikäli kuin siihen törmäsin. Nykyisin mielestäni paljon nyasikkaampaa ja eri näkökulmia huomioonottavaa. Toki tieten nuoruudessa kaikki on radikaalimpaa ja kärjekkäämpää joten voi minulla olla tästä myös bias omien kokemuksien suhteen.
Arman Alizad tutustui eri ammatteihin mainiossa TV-sarjassaan Arman Pohjantähden alla.
Hän työskenteli levyseppähitsaajan pajassa ja kyseli palkoista.
Hitsaaja oli aloittanut suoraan koulun penkiltä 1970-luvulla ja valitteli palkkojen jääneen jälkeen opettajien palkoista.
Jäin miettimään onko näin ja jos on niin miksi. Hitsaajistahan sanotaan olevan kovasti pulaa.
Yksi selitys on varmasti se, että suomalainen hitsaaja kilpailee töistä kiinalaisen, puolalaisen ja monen muun ulkomaan hitsaajan kanssa töistä.
Sen sijaan suomalainen opettaja ei kohtaa ulkomaista kilpailua.
Blogissasi on usein tölväisyjä (maalaiset, pikkukaupunkien asukkaat) ja nyt viittaat kehitysvammaisiin, selittävänä tekijänä heidän vähentymiseensä synnytyksen aikaisen hapenpuutteen väheneminen. Jotenkin onnistut käsittelemään heitä epäkunnioittavasti. Lisäksi, eiköhän merkittävämpää ole sikiödiagnostiikka, jonka eettiseen perustaan ainakin vammaisjärjestöt ovat toisaalta sinänsä aiheellisesti kiiinnittäneet huomiota. Myöskään muurariesimerkki toisessa kirjoituksessa ei oikein ollut tästä maailmasta: muurareita näkynee enintään perinneuunien muurauksessa. Toki ymmärrän ajatuksen, mutta sen luotettavuus kärsii tällaisesta.
Tehdyn työn määrästä puhuttaessa pitää muistaa, että Euroopassa eniten työtunteja paiskitaan sellaisissa talouden mahtimaissa kuin Kreikassa, Romaniassa ja Puolassa, kun taas lyhimmät työviikot ovat Hollanissa, Itävallassa ja Saksassa (lähde: https://ec.europa.eu/eurostat/web/products-eurostat-news/w/ddn-20240530–1). Talouden parantaminen työtunteja nostamalla kuulostaa tätä vasten melkoiselta älylliseltä epärehellisyydeltä.
Jonkun työttömän tempputyöllistetäminen äärimmäisen matalan palkan hommaan esimerkiksi ravintolan sisäänheittäjäksi tai korvaamaan liian kalliina pidettyä konetta teollisuudessa ei paljon taloutta kohenna. Se, että yritykset saavat halpatyövoimaa hommiin, jotka voitaisiin kokonaan poistaa kehittämällä koneita ja teknologiaa, on pitkässä juoksussa huono asia, koska se vähentää yritysten halukkuutta panostaa koneisiin ja teknologiaan. Ehkä joku noista työttömistä olisi ilman kokopäiväistä hanttihommaa voinut aikansa riippumatossa tuumailtuaan perustaa vaikka uuden yrityksenkin, jonka vaikutus talouteen olisi pitkässä juoksussa paljon positiivisempi kuin hanttihomman tekeminen neljäkymmentä tuntia viikossa.
Olen yleistä mielipidettä ehkä vahvasti vastakarvaan kun en usko työtuntien määrän nostamisen olevan järkevää. Lyhyellä tähtäimellä ehkä joo, mutta pidemmällä tähtäimellä paljon tärkeämpää on miettiä mitä työtä tehdään kuin tehdä vain jotain. Luovuus ja kekseliäisyys vaatii tyhjää aikaa ja niistä kaikki modernin maailman keksinnöt loppujen lopuksi syntyvät.