Kategoria: Talous ja kaupunki

38. Kolme kaupunkikudosta

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Kaupunki­tutkimuk­ses­sa on yleistynyt tapa jaotel­la kaupun­ki kolmek­si toisi­in­sa enem­män tai vähem­män liit­tyväk­si kaupunkiku­dok­sek­si[1].

Käveltävä kaupun­ki on kaupun­gin alku­peräi­nen ole­mus. Sel­l­aisia oli­vat kaik­ki kaupun­git ennen autoa. Kadut oli­vat kapei­ta, mit­takaa­va pieni ja etäisyy­det lyhy­itä, kos­ka joka paikkaan piti päästä kävellen. Oli myös lev­eitä katu­ja, jot­ka toimi­vat erään­laisi­na pitk­inä tor­eina tai palve­li­v­at oleskelua ja ihmis­ten kohtaamista, kuten Helsin­gin Esplana­di. Euroop­palais­ten kaupunkien his­to­ri­al­liset kesku­s­tat ovat tätä. Kun kaupun­git kasvoivat, ne laa­jeni­vat liian suurik­si pelkkää käve­lyä ajatellen. Pitem­piä matko­ja varten oli­vat hevoset ja rat­taat. Helsinki­in ensim­mäiset raitio­vaunut ilmestyivät hevosve­toisi­na vuon­na 1891 – siis ennen auto­ja. Raitio­vaunu­ja vetävät hevoset kor­vau­tu­i­v­at sähköl­lä vuon­na 1900. Jat­ka lukemista “38. Kolme kaupunkikudosta”

37. Autoistuminen yllätti

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Siir­ryn käsit­telemään kaupunkili­iken­net­tä. Kyse on siis liiken­teestä suures­sa kaupungis­sa, mikä on aivan eri asia kuin liikenne kaupunkien ulkop­uolel­la. Kaupungis­sa liiken­teen ylivoimais­es­ti suurin kus­tan­nus on sen vaa­ti­ma tila. Helsin­gin keskus­tan tun­tu­mas­sa maan arvo on yli tuhat euroa neliöltä. Liiken­teen alle  jäävä maa on yhtä arvokas­ta kuin asun­to­tuotan­toon käytet­tävä maa.

Autois­tu­mista odotet­ti­in kaupungeis­sa toiveikkaina. Helsingis­säkin ajatelti­in, että liikku­misen helpot­tumi­nen vapaut­taisi ihmiset muut­ta­maan pois saas­tuneesta ja var­joisas­ta kan­takaupungista val­oisi­in ja ter­veel­lisi­in met­sälähiöi­hin. Vain har­va osasi varoit­taa autoilun hait­tavaiku­tuk­sista. Yksi näistä har­voista oli Mauno Koivis­to, joka kir­joit­ti 1960-luvul­la paljon auto­jen vaa­ti­mas­ta tilas­ta ja sopeu­tu­mat­to­muud­es­ta kaupunkien mit­takaavaan.  Hän sanoi muun muas­sa, että suurten parkkikent­tien vaa­timi­nen lähiöi­hin johtaa siihen, että kaikil­la on myös olta­va auto, kos­ka lähiöistä tulee niin hajanaisia, että arkiset matkat ovat pitk­iä käveltäviksi. Koivis­to osasi ajatel­la asi­aa määräl­lis­es­ti, kun muut ajat­te­liv­at vain laadullis­es­ti. Jat­ka lukemista “37. Autois­tu­mi­nen yllätti”

36. Kilpailevat kunnat

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Yhdys­val­ta­lainen ekon­o­misti Charles Tiebout esit­ti vuon­na 1956 Tiebout ‑mal­li­na tun­netun teo­ri­an siitä, kuin­ka kun­tien väli­nen kil­pailu saman metropo­lialueen sisäl­lä johtaisi opti­maal­isi­in julkiseen kulu­tuk­seen. Kukin kun­ta tar­joaisi järkeväk­si kat­so­mansa paketin yhteistä hyvää ja laskut­taisi siitä veroina. Asukkaat äänestäi­sivät jaloil­laan. Sel­l­aista yhteistä hyvää, joka tulisi liian kalli­ik­si, ei kan­nat­taisi tuot­taa. Ihmiset tarvit­se­vat eri asioi­ta, joten kun­tien välille jäisi suuria ero­ja. Kun­ta, joka ei panos­ta koulu­tuk­seen, houkut­telisi van­hempaa väkeä ja lapset­to­mia. Tiebout ajat­telee lähin­nä kaupunke­ja ympäröiviä esikaupunkialuei­ta, ei kaupun­gin keskus­taa, jon­ka omi­naisuuk­sil­la on merkit­täviä vaiku­tuk­sia koko metropo­lialueelle. Nämä ehdot toteu­tu­vat parem­min amerikkalai­sis­sa kaupungeis­sa kuin eurooppalaisissa.

Suo­ma­lainen hyv­in­voin­ti­val­tio toteu­tuu tai toteu­tui ennen sote-uud­is­tus­ta suurelta osin kun­tien kaut­ta. Siihen Tiebout-malli ei sopisi. Rikkaat hakeu­tu­isi­vat omi­in rikkaiden reser­vaat­tei­hin­sa eivätkä rahoit­taisi julk­isia sote-palvelu­ja lainkaan ja köy­hät valikoi­tu­isi­vat omi­in kun­ti­in­sa tuke­maan toisi­aan. Tieboutin mukaan hyv­in­voin­tipalve­lut tulisikin tur­va­ta osaval­tion tai peräti liit­to­val­tion tasol­la, eli ei hänkään tätä tarkoi­ta. Jat­ka lukemista “36. Kil­pail­e­vat kunnat”

35. Wienin asuntopoliittinen ihme

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Wieniä on pidet­ty esimerkkinä onnis­tuneesta asun­topoli­ti­ikas­ta. Asum­i­nen on kaupungis­sa edullista. Toimi­vaa kaupunkia on onnis­tut­tu levit­tämään laa­jem­malle sekä fyy­sis­es­ti että henkises­ti. Koko kaupun­ki on suo­ma­laisen silmin kan­takaupunkia. Ratikkakaupunkia se ainakin on. Asukasti­heys Wienis­sä on noin 4 800 asukas­ta neliök­ilo­metril­lä, kun se Helsingis­sä on noin 3 000 asukas­ta neliökilometrillä.

Wienin ihmeen taustal­la oli vasem­mis­to­lainen kaupung­in­hallinto, joka käytän­nössä sosial­isoi yksi­tyisen maao­maisu­u­den kaupun­gin hal­tu­un. Se tapah­tui aset­ta­mal­la maalle niin korkea kiin­teistövero, että maas­ta tuli omis­ta­jalleen rasite. Sen jäl­keen kaupun­ki ”armahti” köy­htyneet maan­omis­ta­jat osta­mal­la näi­den maan pilkkahin­nal­la.  Ei taitaisi onnis­tua Suomessa.

Kan­takaupunki­mainen kaavoitus taas johtuu siitä, että Wien on raken­net­tu pääos­altaan ennen kuin autot räjäyt­tivät kaupunkien mit­takaa­van. Sik­si se on vält­tynyt lähiörak­en­tamiselta. Jat­ka lukemista “35. Wienin asun­topoli­it­ti­nen ihme”

34. Yhteiskunnalle suurempi rooli asuntotuotannossa

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Markki­namekanis­mi toimii niin, että jos jostakin on pulaa, sen hin­ta nousee ja alalle syn­tyvät voitot houkut­tel­e­vat lisää tar­jon­taa, pula helpot­taa, ja hin­nat ja voitot laske­vat. Tämä toimii myös asun­to­tuotan­nos­sa, mut­ta sil­lä erol­la, että tas­apain­on syn­tymi­nen voi kestää kym­meniä vuosia. Ehkä joskus syn­tyvää tas­apain­oa odoteltaes­sa val­ta­vat raha­sum­mat siir­tyvät jon­nekin. Osa palau­tuu asun­toin­vestoin­neik­si, osa katoaa aivan vääri­in taskuihin.

Hedelmistään puu tun­netaan. Puh­taasti markki­noi­hin perus­tu­va asun­to­tuotan­to ei ole tuot­tanut hyvää asum­ista. Ei se tosin ole ajateltavista tavoista huonoin.

Hin­tasään­nöste­ly ei ole oikea vas­taus, kos­ka sil­loin tas­apain­oa ei saavute­ta koskaan eikä sitä edes läh­estytä. Pitäisi hyväksyä se, että kun asun­noista on pulaa, asum­i­nen on kallista, mut­ta ohja­ta korkei­den vuokrien tai hin­to­jen tuot­ta­ma rahavir­ta asun­to­tuotan­toon. Nyt tuo­ta rahaa val­uu ulko­maille ja merkit­tävässä määrin myös ammat­tiy­hdis­tys­li­ik­keelle, mitä tietysti jotkut pitävät hyvänä asiana. Jat­ka lukemista “34. Yhteiskun­nalle suurem­pi rooli asuntotuotannossa”

33. Entä jos asumista ei tuettaisi lainkaan?

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Ei ole itses­tään­selvyys. että asum­ista tue­taan kas­vavis­sa kaupungeis­sa. Asum­i­nen on niis­sä nyt niin kallista, ettei pieni­palkkaisi­in töi­hin saataisi tek­i­jöitä, jos perushoita­jien ja tar­joil­i­joiden asum­ista ei tuet­taisi. Kos­ka yhteiskun­ta ei toi­mi ilman pieni­palkkaisten alo­jen työvoimaa, näille olisi sil­loin mak­set­ta­va parem­paa palkkaa. Niin­pä työ­nan­ta­ja­jär­jestöt, jot­ka yleen­sä suh­tau­tu­vat nuiv­asti sosi­aal­isi­in tulon­si­ir­toi­hin, suh­tau­tu­vat kohtu­uhin­taiseen asumiseen myön­teis­es­ti. Niin ne suh­tau­tu­vat myön­teis­es­ti myös edulliseen joukkoli­iken­teeseen, jot­ta vähän kauem­pana asu­vat pieni­palkkaiset pää­si­sivät hal­val­la työ­paikoilleen. On vaikea sanoa, ovatko hal­pa joukkoli­ikenne ja edulli­nen asum­i­nen voit­to työn­tek­i­jöille vai yri­tyk­sille. Jat­ka lukemista “33. Entä jos asum­ista ei tuet­taisi lainkaan?”

32. Miten torjua segregaatiota?

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Seg­re­gaa­tio on kaupungeille hyvin vihe­liäi­nen ongel­ma. Se tulee eri tavoin niin kalli­ik­si, että sen selät­tämisek­si kan­nat­taa käyt­tää paljon rahaa. Tärkein­tä ei kuitenkaan ole käyt­tää mah­dol­lisim­man paljon rahaa vaan saa­da jotain aikaan.

Tärkein ja ainakin kallein seg­re­gaa­tio­ta tor­ju­va keino on sekoit­tunut asukas­rakenne. Se tarkoit­taa, että ARA- ja HITAS-asun­to­ja raken­netaan myös kalli­isi­in kaupungi­nosi­in, joi­hin jotkut onnekkaat pää­sevät asumaan selvästi markki­nahin­taa halvem­mal­la. HITAS-asun­not ovat tässä hyvin lyhyt­näköi­nen keino, kos­ka ne vapau­tu­vat 30 vuo­den kulut­tua hin­tasään­nöstelystä ja myy­dään eniten tar­joav­ille. Kos­ka HITAS-poli­ti­ikas­ta on päätet­ty luop­ua, en keski­ty tähän sen enempää.

Jos yhden asun­non vuokra Jätkäsaa­res­sa tai Kalasa­ta­mas­sa alit­taa markki­navuokran 500 eurol­la kuus­sa, tarkoit­taa se, että tuhan­nen asun­non tuki on yhteen­sä kuusi miljoon­aa euroa vuodessa. Se vas­taa raha­sum­maa, joka käytetään Helsingis­sä koulu­jen posi­ti­iviseen diskrim­i­noin­ti­in, ja tässä kuitenkin oli kyse vain tuhannes­ta asun­nos­ta. Jat­ka lukemista “32. Miten tor­jua segregaatiota?”

31. Lukitusvaikutus

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

==

Luk­i­tus­vaiku­tus on yksi asun­topoli­ti­ikan tavoista epäon­nis­tua. Luk­i­tus­vaiku­tus saa jatka­maan asum­ista väärän­laises­sa asun­nos­sa tai väärässä paikas­sa, vaik­ka tilanne edel­lyt­täisi muut­toa. Tämän merk­i­tys rahak­si muutet­tuna on melkoinen samoin kuin sen vaiku­tus kaupun­gin sisäisen liiken­teen määrään.

Jos on onnis­tunut saa­maan ARA-asun­non Jätkäsaares­ta ja saakin uuden työ­paikan Ker­aval­ta, ei kan­na­ta luop­ua asunos­ta Jätkäsaa­res­sa, vaan kan­nat­taa matkus­taa päivit­täin pitkä mat­ka Ker­avalle. Oikeus ARA-asun­toon Jätkäsaa­res­sa on niin arvokas asia, ettei siitä kan­nat­ta vähäis­es­tä syys­tä luop­ua. Asun­to Jätkäsaa­res­sa on arvokas myös omis­tusasu­jalle, mut­ta muut­taes­saan Ker­avalle ei tarvitse luop­ua ihan­nea­sun­nos­taan ilmaisek­si. Sen voi myy­dä ja ostaa huo­mat­tavasti halvem­man asun­non Ker­aval­ta. Samoin jos asuu asum­istuen avul­la Jätkäsaa­res­sa, säästää huo­mat­tavasti muut­ta­mal­la olen­nais­es­ti halvem­paan vuokra-asun­toon Ker­avalle sen sijaan, että käyt­tää päivit­täin puoli­toista tun­tia matkaan. Jat­ka lukemista “31. Lukitusvaikutus”

30. ARA-asuntoja vai asumistukea?

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

= = =

Kuvitelka­amme, että meil­lä olisi asum­is­tuk­i­jär­jestelmä, joka takaa verot­tomana asum­is­tuke­na seit­semän euroa kuus­sa asuin­neliötä kohden siihen oikeute­tu­ille. Kos­ka rahaa ei riitä kaikille tarvit­seville, vain osa asum­is­tukikelpoi­sista saisi sen. Perustei­ta, joil­la nuo onnekkaat valit­taisi­in, ei ker­rot­taisi julk­isu­u­teen, kos­ka halu­taan säi­lyt­tää tapausko­htainen hark­in­ta. Kun asum­istuen on ker­ran saanut, oikeus siihen jatkuisi ikuis­es­ti, vaik­ka tulot kasvaisivat.

Tätä tuskin hyväksyt­täisi­in. Var­maankin vaa­dit­taisi­in niukko­jen tuki­ra­ho­jen jakamista tasais­es­ti kaikille tarvit­si­joille, eikä vain joillekin onnekkaille ja että tuki lop­puisi, kun tulot kas­va­vat tarpeeksi.

Talousti­eteil­i­jät vas­tus­ta­vat läh­es yksimielis­es­ti ARA-asun­to­jen ja HITAS-asun­to­jen rak­en­tamista. Pien­i­t­u­lois­t­en ja eri­tyis­es­ti pien­i­t­u­lois­t­en lap­siper­hei­den asum­ista tulee tukea, mut­ta asum­is­tu­ki on siihen parem­pi väline. Se menee selvästi parem­min maali­in, jos tarkoituk­se­na on tukea pien­i­t­u­loisia. Jat­ka lukemista “30. ARA-asun­to­ja vai asumistukea?”

29. Eriytyminen ei ole vain paha asia

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

Äärim­milleen yksinker­tais­tet­tu ratkaisu seg­re­gaa­tion vält­tämisek­si olisi taas arpoa asun­not, tosin tietysti niin, että ruokakun­nan koko ote­taan huomioon. Sil­loin ei tulisi rikkaiden ja köy­hien asuinaluei­ta. Mut­ta olisiko se hyvä? Sil­loin ei olisi myöskään hip­sterei­den Kallio­ta eikä punav­ihreää Kumpu­laa. Palaamme taas kysymyk­seen pref­er­enssiero­jen sivut­tamisen tuot­ta­mas­ta hyvinvointitappiosta.

Suomen his­to­ri­an arvoste­tu­in sosi­olo­gi Erik Allardt piti asuinaluei­den eri­lais­tu­mista hyvänä asiana. Elämästä tulee yhteisöl­lisem­pää, kun suun­nilleen samo­ja elämä­nar­vo­ja arvosta­vat asu­vat tois­t­en­sa naa­pureina. Naa­purien kanssa ei ole juuri tekemi­sis­sä, jos he ovat keskenään kovin eri­laisia. Tämän mukaan hip­sterei­den Kallio ja punav­ihreä Kumpu­la ovat siis hyvä asia, kuten myös por­varien Pak­i­la.  Allardtin mukaan on kuitenkin syytä pitää huol­ta, ettei minkään alueen sosi­aa­li­nen taso mene liian alas, ettei syn­ny köy­hyys­tasku­ja tai slum­me­ja. Köy­hyys­tasku­jen syn­tymi­nen on seg­re­gaa­tio-ongelmien keskip­is­teessä. Jat­ka lukemista “29. Eriy­tymi­nen ei ole vain paha asia”