Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
= = =
Kuvitelkaamme, että meillä olisi asumistukijärjestelmä, joka takaa verottomana asumistukena seitsemän euroa kuussa asuinneliötä kohden siihen oikeutetuille. Koska rahaa ei riitä kaikille tarvitseville, vain osa asumistukikelpoisista saisi sen. Perusteita, joilla nuo onnekkaat valittaisiin, ei kerrottaisi julkisuuteen, koska halutaan säilyttää tapauskohtainen harkinta. Kun asumistuen on kerran saanut, oikeus siihen jatkuisi ikuisesti, vaikka tulot kasvaisivat.
Tätä tuskin hyväksyttäisiin. Varmaankin vaadittaisiin niukkojen tukirahojen jakamista tasaisesti kaikille tarvitsijoille, eikä vain joillekin onnekkaille ja että tuki loppuisi, kun tulot kasvavat tarpeeksi.
Taloustieteilijät vastustavat lähes yksimielisesti ARA-asuntojen ja HITAS-asuntojen rakentamista. Pienituloisten ja erityisesti pienituloisten lapsiperheiden asumista tulee tukea, mutta asumistuki on siihen parempi väline. Se menee selvästi paremmin maaliin, jos tarkoituksena on tukea pienituloisia.
Asumisen tukimuotoja on Suomessa tutkittu yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon asiasta käydään keskustelua. Tukeudun tässä Essi Eerolan ja Tuukka Saarimaan VATT:n keskustelusarjassa julkaisuun Who Benefits from Public Housing vuodelta 2015[1]. Sen aineisto on jo yli kymmenen vuotta vanhaa. Uutta tutkimusta tarvittaisiin, koska tilanne saattaa olla jo nyt toinen.
Eerola ja Saarimaa kutsuvat markkinavuokran ja ARA-vuokrien erotusta vuokrasäästöksi ja vertasivat sitä asumistukeen. Jos tarkoituksena on kohdistaa tuki pienituloisille, asumistuki menee paljon paremmin maaliin kuin ARA:n vuokrasäästö. Asumistuesta 66 prosenttia kohdistuu kahdelle alimmalle tulodesiilille, ARAn tuomasta vuokrasäästöstä vain 34 %. ARA:n tuottamasta vuokrasäästöstä menee peräti 22 % kotitalouksille, joiden tulot ylittävät mediaanitulot. Asumistukea tälle joukolle ei päädy. Vain joku nopeasti vaurastunut voi saada vähän aikaa asumistukea, koska tuen tarve tarkistetaan kerran vuodessa.
Uusin innovaatio on, että ARA-asunnon vuokrasopimuksen voi siirtää eteenpäin lapsilleen tai oikeastaan kenelle vain, kun ottaa tämän luokseen asumaan ennen kuin muuttaa itse pois. Uusi asukas saa huoneenvuokralain nojalla vuokrasopimuksen nimiinsä ilman tulojen tarkastusta. Tilastoissa tämä ei vielä näy, koska innovaatio on uusi. Jos käytäntö saa jatkua, se tulee vaikuttamaan huomattavasti vanhojen ARA-asuntojen asujaimistoon parhailla alueilla.
Asumistuki näkyy valtion ja osittain kuntien menoina, kun taas vuokrasäästö ei näy menoina missään. Ilmaista rahaa ei kuitenkaan ole. Vuokrasäästö näkyy menetettyinä tuloina, mikä on aivan sama asia. Tulee yhtä kalliiksi maksaa kotitaloudelle asumistukea 500 €/kk kuin tarjota hänelle vuokra-asunto, jonka vuokra 500 €/kk alle markkinavuokran.
Asumistukea vastaan on esitetty, että se tulee kalliiksi, nostaa vuokria eikä sillä voi ehkäistä segregaatiota. Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa.
On moneen kertaan selvitetty, ettei asumistuki nosta merkittävästi vuokria. Se nostaa niitä samalla mekanismilla kuin palkankorotukset, mutta ei sen enempää, koska tuki ei tosiasiassa riipu vuokran suuruudesta. Jos kalliimpaan asuntoon saisi korkeampaa tukea kuin halvempaan, se lisäisi asuntokysyntää ja nostaisi sitä kautta vuokria. Keskustelussa sekoittuu usein toimeentulotuen kautta maksettu asumisen tuki, jossa tuki todella on sitä suurempi mitä korkeampi on vuokra. Se todellakin nostaa vuokria.
Tietysti asumistuki nostaa markkinavuokria verrattuna siihen, että pienipalkkaiset asumistuen saajat katoaisivat kokonaan asuntomarkkinoilta jonnekin syrjäseudulle kauas työpaikoista. Jos oletamme asuntokannan kiinteäksi ja varaamme siitä millä tavalla hyvänsä osan pienituloisten käyttöön, muiden käyttöön jää vähemmän asuntoja ja heidän maksamansa markkinavuokra nousee.
Olennaista on, nostaako asumistuki markkinavuokria enemmän vai vähemmän kuin samojen ihmisten tukeminen ARA-asuntojen kautta. Tämä taas riippuu siitä, tulevatko ARA-asunnot muiden asuntojen lisäksi vain niiden tilalle.
Jos ARA-asunnot tulisivat muiden asuntojen lisäksi, ne lisäisivät asuntojen tarjontaa ja jopa alentaisivat markkinavuokria. Näin oli kauan sitten ja saattaa yhä olla jossain päin maata. Helsingissä ARA-asunnot kilpailevat samoista tonteista ja rakennuskapasiteetista, joten ne tulevat siksi muiden asuntojen tilalle. Laman oloissa 1990-luvulla vähän aikaa ARA-tuotanto oikeasti lisäsi asuntotuotantoa, koska muu tuotanto pysähtyi kuin seinään, mutta sen jälkeen tonttien varaaminen ARA-asunnoille on ollut pois muusta rakentamisesta. ARA-asuntojen tuotanto on jopa vähentänyt asuntotuotannon kokonaismäärää, sillä tontin saatuaan ne ovat toteutuneet muuta rakentamista hitaammin. On ollut vaikea löytää niiden rakentajiksi hintarajat hyväksyviä rakennusliikkeitä.
Kun osa asuntokannasta varataan ARA-asukkaille, muille jää asuntoja vastaavasti vähemmän. Tämä nostaa markkinavuokria yhtä paljon kuin jos ARA-asukkaat olisi asutettu asumistuen avulla markkinaehtoisiin asuntoihin. Itse asiassa ARA-politiikka nostaa vuokria vähän enemmän, koska yksi ARA-politiikan tavoitteista on ehkäistä ahdasta asumista. ARA-asukkaat asuvat keskimäärin selvästi väljemmin kuin asumistuen turvin yksityisissä vuokra-asunnoissa asuvat, joten muiden käyttöön jää vähemmän asuntopinta-alaa. ARA-asunnot nostavat jopa markkinavuokria siis hieman enemmän kuin asumistuki.
ARA-asunnot eivät myöskään osallistu yhtä paljon uusien alueiden infrastruktuurin rakentamiseen, koska ne maksavat tonteista vähemmän. Sekin vähentää asuntotuotantoa, riippuen tietysti kaupungin omaksumasta politiikasta.
Entä segregaatio? Jos vähävaraisten asumista tuetaan asumistuella, asukkaalla on kannustin asua halvalla. Asumistuki kattaa korkeintaan 70 prosenttia menoista. Lisäksi hyväksyttävät enimmäisvuokrat ovat paljon alle käyvän vuokratason. Sen yli menevä vuokra jää kokonaan asukkaan maksettavaksi. Niinpä pienituloisilla on kannustin muuttaa halvoille asuinalueille, minkä voi tietysti olettaa lisäävän sosiaalista eriytymistä. ARA-asuntoja voi sijoittaa myös hyvätuloisten asuinalueille. Näin ollen ARA-politiikka voi ainakin periaatteessa lievittää segregaatiota.
Yllä mainitun Essi Eerolan ja Tuukka Saarimaan tutkimuksen mukaan asia kuitenkin on tai ainakin oli 2010-luvun alussa päinvastoin. He tutkivat millaisissa kaupunginosissa asuivat kahteen alimpaan tulodesiiliin kuuluvat perheet toisaalta ARA-asunoissa ja toisaalta asumistuen turvin yksityisissä vuokra-asunnoissa. Tulos oli yllättävä. ARA-asunnot näyttivät keskittävän pienituloisia matalan keskitulon kaupunginosiin paljon enemmän kuin asuminen asumistuen varassa yksityisissä vuokra-asunnoissa.
Kaupunginosan keskimääräinen tulotaso ARA-taloissa asuvien pienituloisten kohdalla oli 10 % alempi kuin oli kaupunginosan keskimääräinen tulotaso samaan tuloluokkaan kuuluvilla asumistukea saavilla vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvilla. Ainakin silloin ARA-asunnot keskittivät köyhiä köyhien joukkoon asumistukea enemmän eli aiheuttivat siis enemmän segregaatiota. Tämä saattaa olla seurausta vanhoista synneistä. Aiemminhan ARA-asunnot keskitettiin omiin kaupunginosiinsa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin asia voi jo olla toisin. Siksi tämä tutkimus kannattaisi uusia.
Segregaatiota on myös ARA-kannan sisällä. Eerolan ja Saarimaan paperin mukaan muita parempituloiset ARA-asukkaat asuvat keskimäärin parempituloisilla alueilla. Oletan tämän johtuvan toisaalta siitä, että he pyrkivät alun perin paremmille alueille ja jos ovat sellaiselle päässeet, eivät tulojen noustessa muuta asunnostaan pois toisin kuin ne, jotka ovat saaneet ARA-asunnon sosiaalisesti leimatusta kaupunginosasta. Tämä on sikäli kiusallinen asia, että suurin vuokrasäästö kohdistuu kalliilla alueilla asuville ja siis muita keskimäärin parempiosaisille ARA-asukkaille.
Osa segregaatiosta on talokohtaista eikä siitä pääse nykyisellä ARA-politiikalla mitenkään. Kun rakennetaan erikseen asunnot pienituloisille, pienituloisten kanssa samassa talossa asuu vain pienituloisia, vaikka talo olisi hyvätuloiselle alueella. Talon ja rappukäytävän tasolla eri tuloluokkiin kuuluvat sekoittuvat paljon paremmin yksityisillä vuokramarkkinoilla. En tiedä onko tämä väistämätön ARA-politiikan piirre vai johtuuko se vain hallinnollisesta kömpelyydestä, joka pakottaa rakentamaan erillisiä ARA-taloja sekatalojen sijaan.
Sinänsä mikään ei estäisi toimimasta segregaatiota vastaan eriyttämällä asumistuen korvaamat ylimmät vuokrat kaupunginosittain niin, että tuki olisi suurempi kalliimmilla alueilla. Suuressa yleisössä tämä voisi herättää vastalauseita. Paheksutaanhan nytkin sitä, että jotkut asumistuen saajat asuvat hyvämaineisissa kaupunginosissa. Ei tämä kutenkaan olisi sen kummempaa kuin rakentaa ARA-asuntoja kalliille alueille.
Tavallaanhan näin olikin, kun asumistuki korvasi kalliimpia asuntoja Helsingissä kuin muualla pääkaupunkiseudulla. Hallitus alensi Helsingin asumistuen ylimmät korvattavat vuokrat samalle tasolle muun pääkaupunkiseudun kanssa — Huono juttu helsinkiläisille, mutta hyvä juttu Helsingin kaupungin taloudelle: onhan toimenpide omiaan häätämään pienituloisia Helsingistä muualle Helsingin seudulle. Segregaatiota se pahentaa.
Seuraava luku tästä
Kirjan alkuun tästä
[1] Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa: Who benefits from the Public Housing, VATT working papers 68, 2015.
Asumistukea on vastustettu kanssa koska se ei kannusta työntekoon. Jos työtön asumistukea nostava pääsee töihin, tuki menetetään. Asumistuki aiheuttaa myös sen että joillakin aloilla palkka on niin huono että ilman asumistukea ei pysty elämään.
On totta että osa ARA-asunnoissa asuvista nostaa kanssa asumistukea, eihän vuokra niissä ilmaista ole. Tämä koskee lähinnä eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Halukkuutta asua ARA-asunnoissa ainakaan pitkiä aikoja, ainakin suurissa kaupungeissa ehkäisee se että ARA-rahoitteiset talot ja naapurusto on hyvin levotonta. Mutta ARA-asunto tai asumisoikeusasunto on nuorelle perheelle hyvä ponnahduslauta säästää rahaa omaan asuntoon.
Asumistuen periaate on 1.1.2025 alkaen olennaisesti muuttumassa sitä mukaa kun asumistukien vuositarkastuksia tulee vastaan ja uusia asumistukia haetaan. Vuosiin varallisuus ei ole estänyt mitenkään asumistuen saantia. 1.1.2025 asumistukeen palaavat varallisuusrajat, vieläpä suhteellisen tiukkoina, kun yli 10 000 euron omaisuus alkaa jo vaikuttaa tuen määrään. Lisäksi omistusasujat tiputetaan asumistuen piiristä kokonaan pois, missä Suomi sitten tekee eron moneen muuhun maahan, kuten Ruotsiin nähden, joka maksaa jatkossakin omistusasujillekin asumistukea. Ajatus siinä Ruotsissakin on, että pieni tuki pienituloiselle omistusasuntoon tulisi valtiolle pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin kalliimpi tuki vuokra-asuntoon.
Mutta ne varallisuusrajat muuttanevat aika paljon sitä, kuka asumistukea saa. Se tulee tulemaan monelle asumistukea saaneelle pariskunnalle ensi vuonna yllätyksenä, että puolisolla tai jollain muulla ruokakunnan jäsenellä onkin siinä määrin varallisuutta, että se estää koko ruokakunnalta asumistuen saamisen joko osin tai kokonaan. Vastaavasti asumistukea saavien osalta asuntosäästäminen vaikeutuu, jos ja kun säästetty omaisuus herkästi huomioidaankin asumistukea leikkaavana tai sen kokonaan poistavana asiana. Asiaan liittyen on ministeriössä tehty jotain arvauksia siitä, moneenko ruokakuntaan uusi varallisuusraja vaikuttaa, mutta tietopohja on heikko kun valtiolla ei ole tietokantoja, josta kaikki säästöt näkisi, ja varallisuuden määräarviot ovat arvauksia.
Aika monen veikkaus on se, että nyt tapahtuvat leikkaukset asumistukeen ovat niin merkittäviä leikatessaan osan asumistukea jonkun verran ja tiputtaessaan tuhansia ruokakuntia kokonaan pois asumistuelta, että ne vaikuttavat jopa yleiseen vuokratasoon ja myös asuntojen hintoihin. Korot ovat nyt laskeneet, minkä myötä monessa muussa Euroopan maassa asuntojen hinnat ovat reilussa nousussa, samoin vuokrat. Suomessa vuokranmaksukyky ei sen sijaan näytä olennaisesti nyt nousevan, mikä hillitsee vuokrankorotusyrityksiä ja on valtakunnallisesti jarru myös uusien asuntojen rakentamisessa tällä hetkellä.
Asiaa kirjoitat. Tukeeko Vihreät puolueena samoja ajatuksia?
Pääsääntöisesti ei tue. Helsingissä vihreät ovat puolustaneet ARA-asuntoja tontin varauksisa ja asunto-ohjelassa. Koko tämä kirja on omaa ajatteluani.
“On moneen kertaan selvitetty, ettei asumistuki nosta merkittävästi vuokria. Se nostaa niitä samalla mekanismilla kuin palkankorotukset, mutta ei sen enempää, koska tuki ei tosiasiassa riipu vuokran suuruudesta.”
Väittäisin kuitenkin, että tuki pitää vuokratasoa yllä alueilla, joilla asunnot ovat erittäin halpoja. Siksi monessa vahvasti muuttotappioisella alueella asuntojen vuokraaminen hyvällä sijainnilla on erinomaisen voiton tuovaa toimintaa.
Näin voi olla. Tämä kirja käsittelee kasvavia kaupunkeja.
kommentti kirjoitti:
“Väittäisin kuitenkin, että tuki pitää vuokratasoa yllä alueilla, joilla asunnot ovat erittäin halpoja. Siksi monessa vahvasti muuttotappioisella alueella asuntojen vuokraaminen hyvällä sijainnilla on erinomaisen voiton tuovaa toimintaa.”
Jossain määrin noin voi ollakin, mutta ei rajattomasti (ks. myös loppuosa tekstistä). Tuossakin hintatasoa ylläpitävä rajahinta muodostuu usein asumistuen sijaan kuitenkin toimeentulotuesta. Olen jossain määrin vuosia sitten tutustunut muuttotappioalueiden asuntojen vuokraustoimintaan. Se on toisinaan joitain ajanjaksoja erinomaisen voitollista, jos saa vuokrattua täydellä käyttöasteella, eikä vuokranantaja laske omalle työlleen mitään hintaa. Eli jos ostaa esim. yhden tai muutaman sijoitusasunnon ja saa sitten vuokrattua korkealla käyttöasteella eteenpäin. MUTTA jos asuntoja on useampia, ongelmana on juuri se, että käyttöasteita ei muuttotappioalueilla usein meinaa saada korkeiksi kuin tinkimällä vuokratasosta ja että asuntoja on äärimmäisen vaikea myydä eteenpäin.
Tämän näkee hyvin kunnallisten vuokrayhtiöiden tuloksista, jotka ovat muuttotappiokunnissa usein vuodesta toiseen tappiollisia. Aika harva yksityinenkään toimija tekee muuttotappiokunnissa erityisen hyvää tulosta vuokraustoiminnalla. Moni on kyllä yrittänyt. Siihen on syynsä, miksi esimerkiksi asuntosijoitusrahastoista mikään ei Suomessa enää sijoita muuttotappiokuntiin. Pääsyy ei ole se, etteikö vuokratuottoa irtoaisi, vaan että asunnoista ei meinaa päästä millään järkevällä aikataululla järkevin hinnoin eroon, jos joku isompi toimija omistaisi vaikka 100 asuntoa muuttotappiopaikkakunnalta, jossa tehdään muina kuin lähipiirin kauppoina 5 asuntokauppaa vuodessa.
Vuokrilla on yleensä jonkinlainen markkinoilla määräytyvä luonnollinen alaraja ainakin pitkällä tähtäimellä. Vastikkeen alle vuokrat eivät juuri missään vapailla markkinoilla pitkäaikaisesti laske, koska jos niin käy että vuokra on olennaisesti alempi kuin vastike, taloyhtiön vuokranantajaosakkaat eivät enää halua sellaisia vastikkeita pitkään maksaa, kun vaihtoehtona on myös konkurssiskenaario, jossa osakkaat menettävät kyllä omaisuutensa, mutta myös vastikkeenmaksuvelvollisuutensa. Sähkö, lämpö ja vesi maksaa muuttotappiokunnissa usein jopa olennaisesti enemmän kuin isoissa kaupungeissa, ja tyhjän asunnon ylläpito on kallista.
> Uutta tutkimusta tarvittaisiin, koska
> tilanne saattaa olla jo nyt toinen
Tällaiset tutkimukset, joiden päätelmä muuttuu ajan funktiona, kannattaisi kirjoittaa skriptin eli pienimuotisen tietokoneohjelman muotoon, jolloin olisi mahdollista pienellä vaivalla uusia tulokset, vaikkakaan ei päätelmiä, aika ajoin. Teoriassa vaikka kuukauden välein suorittaa tutkimus koko siltä ajalta kuin lähtötiedot ovat saatavissa digitaalisessa muodossa.
Tulosten muutos ajan myötä saattaisi antaa ajatuksia jopa tulevaisuuden ennakointiin. — Mene ja tiedä.
Asumistuki ja aratuki ovat keskenään kuin pääomatuki ja kulutustuki. Niiden vertailua vaikeuttaa se, että pääoman arvostus (esimerkiksi kunnan taseessa) on mielivaltaisempaa kuin konkreettisen pois annetun rahan mittaaminen.
Huomioidaanko eri tukimuotojen vertailussa vaikkapa vuosittain vuokratalon ja ara-talon käypää myyntihintaa ja sen muutosta tai vuokratalon ja ara-talon elinkaarikustannuksia, erityisesti rakennuksen käyttöikää siihen asti kunnes se on joko purettava tai tehtävä täysremontti.
Asumistuen suurin ongelma on minusta se että se on sidottu seiniin. Jos pienituloinen haluaisi käyttää asumiseen mahdollisimman vähän rahaa ja muuhun kulutukseen vastaavasti enemmän, se ei onnistu kunnolla. Asumistuki vain pienenisi. Perustulo mahdollistaisi valinnanvapauden.
Helsingissä asumistuen maksava enimmäisvuokra on niin vähäinen, ettei sen alle pääse kuin asuntolassa tai monen hengen kommuunissa. Asuntoja ei sillä vuokralla ole tarjolla. Omistusasuntoa ei kannata hankkia.
Asuntolaan ei yleistä asumistukea makseta, vaan asumistuen ehtona on se, että kyse on asunnoksi luvitetusta paikasta. Asuntola-asumista varten on opintotuen asumislisä, ja se tuki on yleistä asumistukea pienempi. Monen hengen kommuuniin voi yleisen asumistuen saada.
On erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä vuokrien yleistasoille tapahtuu 1.1.2025 jälkeen, kun asumistukeen tulee varallisuusrajat. Ja mitä taas tapahtuu syksyllä 2025, kun muutkin kuin asuntolassa asuvat opiskelijat siirtyvät taas asumislisän piiriin, joka tukena on henkilökohtainen toisin kuin ruokakuntakohtainen yleinen asumistuki. Siirto asumislisästä yleiseen asumistukeen vähensi solu- ja yhteisöasumista mahdollisesti jopa kymmenien tuhansien osalta. Kun tulee siirto toiseen suuntaan, on mielenkiintoista nähdä, mitä siitä seuraa. Eli laskevatko esim. yksiöiden vuokrat (reaalihinnoiltaan, nimellisiltä hinnoiltaan tuskin), ja muuttuvatko vaikkapa kolmen tai neljän huoneen asunnot taas kiinnostavammiksi vuokrata kimppakämpäksi, tai aletaanko vuosien tauon jälkeen taas tehdä uusia asuntoloita?
Korvamerkitty asumistuki synnyttää kannustimen asua yksin (verrattuna korvamerkitsemättömään tukeen), mikä nostaa yleistä vuokratasoa.
Opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin ja sittemmin pois siitä todisti tämän aukottomasti.
Näin asumistuen kustannukset eivät rajoitu pelkästään asumistukeen, vaan korkeamman yleisen vuokratason maksajiksi pääsevät ihan kaikki vuokralaiset.
Korvamerkitty sosiaaliturva on aina ja poikkeuksetta huono idea, eikä asumistuki ole tässä suhteessa poikkeus.
Vertailu asumistuen ja ARA:n välillä on kuin vertaisi ruttoa ja koleraa.
Asumistukimenojen kasvuun on liittynyt myös sellainen eduskunnan vahingossa tekemä linjaus, että alle 17-vuotiaat lapsetkin pääsivät oman asumistuen piiriin, kun tajusivat lakkauttaa vain opintotukensa. Sitä asiaa ei missään lainvalmisteluasiakirjassa ole koskaan lukenut, vaan se asiantila huomattiin joitain vuosia lakien säätämisen jälkeen, että asiasta on säädetty niin, että asumistukeen on oikeutettu, jos on jotain vakituisia tuloja, joksi lasketaan esim. myös oikeus opintolainaan. ja että esim. opintolainaan tai opintorahaan voi saada alle 17-vuotias lapsikin oikeuden, jos vain vanhempi peruuttaa tältä lapsilisän, ja että näiden pykälien yhteisvaikutuksena lapsilisän lakkautus voi mahdollistaa lapselle asumistuen. Yhdistelmä on kannustanut monia lapsia itsenäistymään ja muuttamaan vanhemmastaan tai vanhemmistaan erilleen jo alaikäisenä, mikä voi olla kivaa itsenäistymisen kannalta, mutta olla kallista yhteiskunnalle paitsi asumistukimenojen kautta, myös esim. kasvavien mielenterveysongelmien kautta, jota kovin nuorena alaikäisenä yksikseen muuttamiseen liian usein vaikuttaa liittyvän, ellei nuorella ole vahvoja muita tukiverkostoja. Asumistukiuudistus palauttaa ehkä jotain järkeä tähän.
Äkikseltään sanoisin että aikaisin itsenäistyvien nuorten mielenterveysongelmat eivät johdu aikaisesta kotoamuutosta, vaan molempien asioiden taustalla todennäköisemmin on se että kotona ei ole lapsuudessa ollut kaikki hyvin. En tietenkään voi asiaa todistaa aukottomasti, ja varmaankin asiaan vaikuttaa myös omat kokemukseni missä olen muuttanut pois vanhempieni luota 16-vuotiaana.
Mutta ainakin minusta se käy järkeen, esim. perheväkivalta ruokkii molempia ilmiöitä, poismuuttoa heti kun mahdollista sekä mielenterveysongelmia.
Onneksi suomalaisten sosiaalinen kierto on hidastunut viime vuosikymmeninä. Ajatelkaa, jos se olisi sodanjälkeisellä tasolla — ARA-asunnoissa asuisi vieläkin enemmän ketaleita jotka ovat pystyneet nostamaan tulotasonsa mediaanin yläpuolelle!
Ei minulla muuta, joskus vain tuntuu keskustelussa että köyhillä ei olisi oikeutta nostaa elintasoaan ajan kuluessa.
Mihin asti tuella eläjä saa nostaa elintasoaan ja pitää tuet?
Jos raja vaikka olisi kovin leveään elämään kannustava tulee tuesta saavutettu etu.
Jos opiskelijoilla vaikka olisi ikuiset tuet mitä tapahtuisi?
Vähemmän tukia elämiseen ja enemmän koulutukseen ja starttiapua yrityksille niin saadaan pöhinää ja ehkä väkeä työllistettyä. Tukea työssä oppimiseen ummikoille ja työssä voi saada sosiaalisia kontakteja ja päästä eteenpäin
Kannetaan huolta siitä, että ARA-asunnoissa asutaan, vaikka tulotaso nousee. Samalla päivitellään ARA-alueiden levottomuutta, turvattomuutta ja yksipuolista asukaskantaa. Olisikohan niin, että tyypillinen tulotasonsa kohentanut arahenkilö häipyy asunnostaan aika pian kohti omistusasuntoa tai viihtyisämpää vuokra-asunto ympäristöä?