30. ARA-asuntoja vai asumistukea?

Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.

= = =

Kuvitelkaamme, että meillä olisi asumistukijärjestelmä, joka takaa verottomana asumistukena seitsemän euroa kuussa asuinneliötä kohden siihen oikeutetuille. Koska rahaa ei riitä kaikille tarvitseville, vain osa asumistukikelpoisista saisi sen. Perusteita, joilla nuo onnekkaat valittaisiin, ei kerrottaisi julkisuuteen, koska halutaan säilyttää tapauskohtainen harkinta. Kun asumistuen on kerran saanut, oikeus siihen jatkuisi ikuisesti, vaikka tulot kasvaisivat.

Tätä tuskin hyväksyttäisiin. Varmaankin vaadittaisiin niukkojen tukirahojen jakamista tasaisesti kaikille tarvitsijoille, eikä vain joillekin onnekkaille ja että tuki loppuisi, kun tulot kasvavat tarpeeksi.

Taloustieteilijät vastustavat lähes yksimielisesti ARA-asuntojen ja HITAS-asuntojen rakentamista. Pienituloisten ja erityisesti pienituloisten lapsiperheiden asumista tulee tukea, mutta asumistuki on siihen parempi väline. Se menee selvästi paremmin maaliin, jos tarkoituksena on tukea pienituloisia. Jatka lukemista ”30. ARA-asuntoja vai asumistukea?”

29. Eriytyminen ei ole vain paha asia

Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.

Äärimmilleen yksinkertaistettu ratkaisu segregaation välttämiseksi olisi taas arpoa asunnot, tosin tietysti niin, että ruokakunnan koko otetaan huomioon. Silloin ei tulisi rikkaiden ja köyhien asuinalueita. Mutta olisiko se hyvä? Silloin ei olisi myöskään hipstereiden Kalliota eikä punavihreää Kumpulaa. Palaamme taas kysymykseen preferenssierojen sivuttamisen tuottamasta hyvinvointitappiosta.

Suomen historian arvostetuin sosiologi Erik Allardt piti asuinalueiden erilaistumista hyvänä asiana. Elämästä tulee yhteisöllisempää, kun suunnilleen samoja elämänarvoja arvostavat asuvat toistensa naapureina. Naapurien kanssa ei ole juuri tekemisissä, jos he ovat keskenään kovin erilaisia. Tämän mukaan hipstereiden Kallio ja punavihreä Kumpula ovat siis hyvä asia, kuten myös porvarien Pakila.  Allardtin mukaan on kuitenkin syytä pitää huolta, ettei minkään alueen sosiaalinen taso mene liian alas, ettei synny köyhyystaskuja tai slummeja. Köyhyystaskujen syntyminen on segregaatio-ongelmien keskipisteessä. Jatka lukemista ”29. Eriytyminen ei ole vain paha asia”

28. Asumispreferenssit

Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.

Kun hyvin sijaitsevia asuntoja on vähän, miten asukkaat niihin valitaan järkevästi ja oikeudenmukaisesti? Asiassa ei olisi ongelmaa, jos kaikkien asumispreferenssit olisivat samat. Jos vaikka asunnot arvottaisiin, toisilla olisi huonompi ja toisilla parempi arpaonni, mutta hyvinvointia ei tuhottaisi. Tosin olisi ehkä oikeudenmukaisempaa, että halutummasta asunnosta joutuisi maksamaan enemmän kuin vähemmän halutusta, jolloin arpaonnen merkitys vähän lievenisi, mutta tämä on oma kysymyksensä, jota hankaloittaa se, että toisilla on enemmän rahaa kuin toisilla. Palataan tähän myöhemmin.

Arpominen muuttuu huonoksi menetelmäksi, kun otetaan huomioon, että ihmiset haluavat eri asioita. Ristiin menevät toiveet voivat johtua työpaikan sijainnista, ystävien ja sukulaisten asuinpaikasta tai vaikka siitä, että yhdet arvostavat luonnonläheisyyttä ja toiset urbaania pöhinää. Toiset haluavat asua kerrostalossa ja toiset taas eivät. Jotkut arvostavat tietynlaisten ihmisten naapuruutta. Niinpä yhdet päätyvät asumaan punavihreään Kumpulaan ja toiset porvareiden Pakilaan. Jos henkilö arvotaan hänen kannaltaan väärään asuntoon tai väärään kaupunginosaan, syntyy hyvinvointitappio. Tappion voi arvioida rahassa sen perusteella, paljonko kaksi asunnonostajaa maksaisivat enemmän, jos saisivat ristiin toisilleen määrätyt asunnot. Esimerkiksi jos A on saanut asunnon 1 ja B asunnon 2 ja molemmat maksaisivat heille määrätyistä asunnoista 250 000. A olisi kuitenkin halunnut asunnon 2 ja B asunnon 1. He maksaisivat molemmat 300 000 euroa, jos saisivat haluamansa asunnot.  Vaihdosta syntyisi 100 000 euron hyvinvointihyöty. Näin laskien preferenssien sivuuttamisesta johtuvat menetykset voivat olla huomattavan suuria. Jatka lukemista ”28. Asumispreferenssit”

Puheeni valtuustossa ja kysymys Hesarille

Keskityn tässä puheessani kahteen asiaan, segregaatioon ja asuntotuotantoon. Segregaatio on kaikkia suuria kaupunkeja vainoava viheliäinen tauti, jonka ennaltaehkäisyyn kannattaa käyttää huomattavasti rahaa, koska epäonnistuminen vasta kalliiksi tuleekin. Katsokaa vain kansainvälisiä epäonnistujia, joita ei tarvitse edes etsiä kaukaa.

Helsingissä on meneillään voimakas muuttovirta, jossa hyvin koulutetut muuttavat pois alueilta, joissa koulutustaso on matala. Huomattakoon, että selittäjänä on nimenomaan koulutus, eivät niinkään tulot.

Käytämme melko paljon rahaa segregaation torjuntaan, mutta tuosta rahasta suurin osa menee torjumaan rikkaiden ghettoja. Silläkin on ansionsa, koska se torjuu kansan jakautumista kovin eri tavalla maailman kokeviin luokkiin, mutta segregaation pahinta ongelmaa, köyhyystaskujen syntymistä se ei ehkäise. Jatka lukemista ”Puheeni valtuustossa ja kysymys Hesarille”

Ketkä pääsevät kaupunkiin?

Parikymmentä vuotta sitten Euroopan suuret kaupungit tempautuivat nopeaan kasvuun. Imuun tarttui myös Helsinki, jossa seudun väkiluku on kasvanut jo 330 000 asukkaalla. Monissa kasvavissa kaupungeissa asumisen hinta on noussut tuskallisesti.

Helsingissä asuminen on kallistunut vähemmän, koska asuntotuotantoa on pystytty lisäämään. Asukkaat tosin eivät ole tästä päättäjiä kiittäneet. Nyt asuntotuotanto jumittaa, vaikka väkiluku kasvaa entistä nopeammin. Pian rakentamatta jääneitä asuntoja tarvittaisiin. Rakentajat ovat palanneet kotimaihinsa ja saattavat jäädä sinne.

Suhdannevaihtelut ovat markkinatalouden vitsaus, jota vastaan viisas valtion toimii. Helsinki on jotain tehnytkin. Asuntotuotanto kyykkää Helsingissä paljon vähemmän kuin seudun muissa kunnissa.

Jos kaikki halukkaat eivät mahdu, miten valitaan ne onnekkaat, jotka pääsevät kaupunkiin? Jatka lukemista ”Ketkä pääsevät kaupunkiin?”

Segregaatio etenee Helsingissä koulutuserot edellä

Suunnittelen erääseen kirjaan kirjoitusta segregaatiosta Helsingissä. Minulla oli sellainen käsitys, että tuloerot Helsingin asuinalueiden välillä ovat nopeassa kasvussa.

Otin tilastokeskuksen Paavo-tietokannasta tiedot ruokakuntien mediaanituloista osoittaakseni, kuinka ero ovat kasvaneet vuodesta 2010 vuoteen 2022. Saatoin eri vuosien tiedot yhteismitallisiksi jakamalla mediaanitulot koko maan mediaanituloilla. En ollut aineistoon oikein tyytyväinen, koska ruokakunnan mediaanituloihin vaikuttaa ratkaisevasti ruokakunnan koko ja  asukkaiden ikä. Yhden tulonsaajan ruokakunnissa tulot ovat tietysti pienemmät kuin kahden tai useamman tulonsaajan ruokakunnissa (myös kotona asuvilla lapsilla voi olla tuloja) samoin kun elämänvaihe: opiskelijat, työikäiset ja eläkeläiset. Mutta sitä on käytettävä, mitä on helposti saatavilla.

Odotusten mukaisesti tulot olivat nousseet 12 vuodessa nopeasti kantakaupungissa ja esimerkiksi Kalliossa, ja heikentyneet suhteessa koko maan mediaanituloihin monilla ennestään pienituloisilla alueilla. Säännöstä oli kuitenkin paljon poikkeuksia. Niinpä päätin tiivistää tiedon kaupunginosien mediaanitulojen väliseksi keskihajonnaksi. Muuttujana oli siis mediaanitulot suhteessa koko maan mediaanituloihin.

Jatka lukemista ”Segregaatio etenee Helsingissä koulutuserot edellä”

Koulushoppailun estäminen tuskin toimii

Jokin aika sitten pormestari Juhana Vartiainen antoi Helsingin Sanomille haastattelun siitä, että koulujen eriytymisen estämiseksi tulee luopua painotetuista luokista, esimerkiksi siis musiikkiluokista tai kielivalintaan perustuvista luokista.

Se oli Juhanalta rohkea ja kunnioitettava teko, sillä hänen oma puolueensa on asiasta täysin eri mieltä.

Nyt painotetuille luokille tulee oppilaita lähinnä ”paremmista” perheistä. Näin oppisympäristö on parempaa muissakin aineissa. Kun oppilaat ovat lahjakkaampia, voidaan opettaa vaativammin. Tänä tuottaa koulun sisäitä segregaatiota.

Olen Juhanan kanssa samaa mieltä siitä, että segregaatio on viheliäinen ongelma, jonka ratkaisemisella on kiire. Helsingissä on menossa massiivinen muuttoaalto, jossa keskiluokkaisia perheitä muuttaa pois huonomaineisilta alueilta.  Se tapahtuu vanhassa asuntokannassa. Siksi puuhastelu uustuotannon sosiaalisesti hajautetulla rakenteella ei riitä alkuunkaan.

Kymmenen vuoden kuluttua Helsinki on aivan toisenlainen ja paljon huonompi kaupunki, jos emme tee mitään. Voimme jopa olla jo peruuttamattomasti myöhässä.

Juhanan esitys ei taida toimia

Tästäkään huolimatta en ole Juhanan kanssa samaa mieltä. Tavoitteen jaan, mutta en usko hänen keinonsa johtavan siihen, mihin hän sillä pyrkii – ei ainakaan ilman muita toimenpiteitä.

Käytän tässä esimerkkinä Vuosaarta. Ensin ajattelin käyttää kuvitteellista itähelsinkiläistä kaupunginosaa, mutta Vuosaari on esimerkkinä hyvä, koska se ei ole niin huonomaineinen kuin monet muut Itä-Helsingin kaupunginosat ja on siksi esimerkkinä moniuloitteisempi. Vuosaari on myös sisäisesti vahvasti eriytynyt johtuen 30 vuotta sitten tehdyistä virheistä, joista kerron lisää ensi kuussa ilmestyvissä muistelmissani. Jatka lukemista ”Koulushoppailun estäminen tuskin toimii”

Pitääkö torjua segregaatiota vai köyhyyttä?

Segregaatiokeskustelussa nousi jälleen esillä kysymys siitä, onko ongelmana vain köyhyys eikä se, että köyhät asuvat toistensa naapureina. Pitäisikö torjua köyhyyttä sen sijaan että käytetään rahaa eri tuloisten sekoittamiseen.

Siivotaanko segregaation torjunnalla vain tilastoja? Kun köyhät hajasijoitetaan, köyhyys katoaa alueellisista tilastoista.

Tämä asia ei itse asiassa ole aivan yksinkertainen. Sitä on tutkittu kokeellisesti Yhdysvalloissa. Linkki artikkeliin tässä.  Olen kirjoittanut tästä aiemminkin.  Kiitos Tuukka Saarimaalle lähteen äärelle opastamisesta.

Yhdysvalloissa tehtiin koe, jossa arvottiin joukko köyhiä perheitä muuttamaan keskituloisten asuinalueille. Tuloksen mukaan vanhemmille ei tapahtunut mitään. Työttömien työttömyys ei helpottanut eikä päihteiden käyttökään. He todennäköisesti tunsivat itsensä entistä köyhemmiksi, koska ihminen vertaa osaansa naapureihin.

Lasten elämä sen sijaan koheni ja heidän sosiaalisen nousunsa todennäköisyys nousi. Jatka lukemista ”Pitääkö torjua segregaatiota vai köyhyyttä?”

Puheenvuoroni kaupunkistrategiasta Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Onnittelen strategiasta neuvotelleita hyvästä poliittisesta kulttuurista. Syntyy paljon parempaa jälkeä, kun arvostavat toisiaan. Muutos edelliseen valtuustokauteen on verrattuna merkittävä.

Kokoomuslaiset ovat täällä kiittäneet sitä, että strategiassa suljetaan pois kunnallisveron korotukset. Minäkin olen siitä tyytyväinen, vaikkakin eri syistä.

Helsinki on palveluvaltainen kaupunki. Palveluilla verotus verokiilan merkityksessä on myrkkyä, koska itsepalvelu on verotonta.

Sellaisessa Helsingissä, josta minä haaveilen, kaupunki kuitenkin tarvitsee vahvan tulopohjan ja kaupungin tulee voida rahaa myös käyttää. Jatka lukemista ”Puheenvuoroni kaupunkistrategiasta Helsingin kaupunginvaltuustossa.”

Miksi kalliille tonteille Jätkäsaareen rakennetaan ARA-asuntoja?

Ilman kohtuuhintaisia asuntoja pienipalkkaiset eivät pystyisi asumaan Helsingin seudulla. Kaupanmyyjiä ja perushoitajia kuitenkin tarvitaan, joten heille pitäisi maksaa paremmin. Kohtuuhintaiset asunnot ovatkin ainoa sosiaalituen muoto, jota Eteläranta vaatii lisää.

Markkinaehtoinen asuntopolitiikkaa ei siis poistaisi pienipalkkaisia Helsingin seudulta, mutta häätäisi heidät radanvarsilähiöihin kuten Pariisissa on tapahtunutkin.

Ruotsin esimerkki osoittaa, kuinka kalliiksi käy eristää köyhät ja maahanmuuttajat omiin lähiöihinsä. Segregaation torjunta on kallista, mutta kannattaa silti.

ARA-asukkaan saama etu on Jätkäsaaressa noin 500 €/kk suurempi kuin syrjemmällä. Entä, jos hän ottaisi mieluummin tuon 500 €/kk rahana ja tyytyisi asuntoon halvemmassa kaupunginosassa? Vain häntä ajatellen se olisi järkevää, mutta segregaatiota ajatellen ei.

Ekonomistit suosivat asumistukea ARA-politiikan sijaan. Tulojen noustessa asumistuki loppuu, mutta ARA-asuntoon saa jäädä. Asumistuki kohdistuu paljon paremmin, mutta heikentää juuri siksi työnteon kannustimia.

Hyvillä paikoilla sijaitsevat ARA-asunnot siirtyvät hiljakseen hyvätuloisille. Tulojen noustua muutetaan pois huonosta ARA-asunnosta, hyviltä paikoilta ei muuteta. Huoneenvuokralaista löytyneen porsaanreiän turvin asunnon voi siirtää myös lapsilleen.

Lukitusvaikutus kuuluu ARA-politiikan huonoihin puoliin. Asunnosta kannattaa pitää kiinni, vaikka se olisi väärän kokoinen ja vaikka olisi siirtynyt töihin toiselle puolelle kaupunkia.

Eikö asumistuki nosta vuokria? Tehdään tilaa pienituloisille asuntokannassa miten tahansa, muiden kilpailtavaksi jää asuntoja vähemmän ja vuokrat nousevat. Myös ARA-politiikka nostaa markkinavuokria.

Segregaation torjunta puhuu ARA-politiikan puolesta. Asumistuki hyvittää vuokrasta euromääräisesti yhtä paljon missä päin kaupunkia hyvänsä. Jos vuokra on Jätkäsaaressa 500 euroa korkeampi kuin syrjemmällä, asuminen Jätkäsaaressa tulee asumistukea saavalle 500 euroa kuussa kalliimmaksi. ARA-vuokrissa tätä eroa ei ole.

Rakentamalla ARA-asuntoja myös kalliille alueille torjutaan sosiaalista eriytymistä. VATT:n tutkimuksen mukaan ARA-politiikka kuitenkin edistää segregaatiota. ARA-asunnossa asuva köyhä asuu todennäköisemmin pienituloisten asuinalueella kuin yksityisessä vuokra-asunnossa asumistuen turvin asuva köyhä. Tämä johtuu vanhoista synneistä – kaupungin vuokra-asunnot keskitettiin aikanaan tiettyihin kaupunginosiin – mutta myös siitä, että kalliilla asuinalueilla olevilla ARA-asunnoilla on taipumus päätyä hyvätuloisille asukkaille.

Markkinavuokrat ovat Jätkäsaaressa yli kymmenen euroa korkeammat kuin ARA-vuokrat. Näin laskien Jätkäsaaren ARA-asukkaiden saama etu lähenee sataa miljoonaa euroa vuodessa alueen valmistuttua.

Ero kaupungin saamissa tontinvuokrissa on kuitenkin vain murto-osa tästä. On hyvä kysymys, mihin taskuun erotus menee ja miksi kaupunki saa kovan rahan vuokra-asuntojen tonteista niin vähän vuokratuloja. Tätä vasten ARA-politiikka näyttääkin julkisen talouden kannalta kustannustehokkaalta tavalta tukea pienituloisten asumista.

Asumistuki olisi segregaatiota lukuun ottamatta kaikilla tavoin rationaalisempi kuin kohtuuhintaisten asuntojen tuottaminen.

Asumistuen hyväksymät enimmäisvuokrat ovat Helsingissä korkeammat kuin muualla. Eivätkö ne voisi erota myös kaupunginosittain? Näin edistettäisiin sosiaalista sekoittumista myös vanhassa vapaarahoitteisessa asuntokannassa, vältyttäisiin lukitusvaikutukselta ja kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu. Rikkaat ja köyhät voisivat elää sekaisin samoissa rapuissa.

= = = = =

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Talouselämä-lehdessä